Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen kysymys että MITÄ voisi tehdä näille täysin päin naamaa ilkeileville ja v*ttuileville vanhemmille? Mulla juuri samanlainen törkeitä loukkauksia lateleva äiti kuin edellisen sivun martyyrri-loukkaaja. Olen kokeilut sitä että sanon että ”tuo loukkasi”. Naurettiin päin naamaa ja ilkuttiin herkkähipiäiseksi mielensäpahoittajaksi.
Olen lähtenyt tilanteesta - haukuttiin ja huudettiin että olen huonokäytöksinen moukka.Yhden kerran sanoin samalla lailla vastaan tyyliin ”vaikka miten mua haukut niin en ole ainakaan ilkeä niinkuin sinä” ja ette voi usko mikä rääkynä alkoi, äitini oikeasti kirkui aivan raivoissaan miten törkeästi kehtaan häntä loukata! Sitä ennen hän oli varmaan 10 min jatkuvalla sarjatulituksella loukannut minua useita kertoja.
Luulin pitkään että se ei vaan tajua loukkaavansa, että on vaan höperö. Sittemmin tajusin että kyllä se tietää loukkaavansa ja loukkaa silti. Se on siis tietoinen valinta.
Kun tilanne on noin paha ja sinä kärsit siitä, ainoa keino on suojella itseänsä. Tuollaista ei tarvitse sietää keneltäkään, ei myöskään äidiltään.
Jos haluat vielä yrittää olla väleissä, tee uhkavaatimus. Sano että olet hänen kanssaan vain, jos törkeyksiä ja ilkeyksiä ei tule. Sano, että se on hänen oma valintansa puhuuko sinulle asiallisesti vai eikö. Sano myös, ettei yhtään tarvitse epäillä etteikö seuraamuksia tule jos sama räävintä alkaa taas. Seuraamus on se, että hän jää yksin. Kysy häneltä, haluaako hän sitä? Ja korosta, että käytöksellään hän ITSE valitsee, voitko olla hänen kanssaan vai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä 40-luvulla syntyneillä, siis sodanjälkeen on ollut omat puutteensa. Muistan, mutta omille lapsilleni olen yrittänyt tehdä maailman muuttumisen mukana elämän paremmaksi.Oma lapsuuteni oli hyvä. KK oli tabu, taitaa olla tänäpäivänäkin. Te, jotka olette tyytymättömiä, tutustukaa historiaan millaista elämä on ollut ennen ja jälkeen sodan. Kyselkää vanhemmiltanne heidän lapsuudestaan, ehkä se auttaa ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marttyyreista on ollutkin jo puhetta mutta onko kellään marttyyri-ILKEILYÄ? Mun narsistihtava ja ilkeän loukkaava äitini on tehnyt tästä taiteenlajin. En osaa koskaan suhtautua näihin kun nää on niin törkeitä ja loukkaavia ja jään vaan hiljaa suu auki katsomaan sanattomana.
Tässä jokunen esimerkki, taustana sen verran että äitini on ollut tarkka aina ettei mitenkään vaan auta ja tue minua tai helpota elämääni esim ruuhkavuosissa mitenkään.
- en aio hoitaa ikinä missään tilanteessa lapsiasi kun ei se minun hoito kuitenkaan kelpaa tai hoitaisin jotenkin väärin! (En todellakaan moittisi ja hyvin kelpaisi apu edes joskus)
- en enää osta sulle yhtäkään joululahjaa tai synttärilahjaa, kuitenkaan et tykkäisi enkä osaisi ostaa oikeanlaista! (Todellakin tykkäisin enkä moittisi)
- et saa koskaan tippaakaan rahaa tai apua jos joskus sinulle tulee hätä tai vaikea tilanne, kuitenkin olisit kiittämätön! (En todellakaan olisi)
- en aio ostaa sinulle etelänmatkaa niinkuin veljellesi, kun kuitenkaan se kohde X ei sinua kiinnostaisi! (Todellakin kiinnostaisi)
- et saa käytttää mökkiämme sitten ollekaan, vain veljesi saa, kun kuitenkaan et tykkää ja olisit liian vaativa mukavuuksien suhteen! (En todellakaan olisi)Nuo on USKOMATTOMAN TÖRKEITÄ loukkauksia, ja pahinta on se että kun se letkauttaa noita niin se saa MINUT tuntemaan itseni syylliseksi ja jotenkin vaikeaksi ihmiseksi. Vaikea jotenkin selittää tätä, mutta siis tulee se tunne että ”kyllähän se äiti auttaisi muuten mutta kun minä olen tällainen”.
Järjen tasolla tiedän että minussa vika ei ole, olen kiltti, kohtelias, avulias, en koskaan loukkaa ketään päin naamaa.
Siksi jään ihan sanattomaksi. Pala tulee kurkkuun ja itkettää ja tunnen hirveää häpeää kun äiti noita ”leiskautuksiaan” päästelee suustaan.
Onko tää jotain kaksoissidosviestintää? Että loukkaa omaa lastaan ja samalla vielä saa tehtyä sen niin että lapsi näyttää syylliseltä kaikkeen ja ikäänkuin se pahis olisi muka se lapsi?
Pelkään näitä ilkeilyjä, siispä välttelen viimekseen asti äitini kanssa puhumista :(Tuo on vaan silkkaa ilkeyttä. Eli siis äitisi on ilkeä ihminen ja kohdistaa ilkeytensä sinuun eli uhriin jonka ei oleta antavan samalla mitalla takaisin tai voivan tuottaa jotain harmia itselleen. Sama paistaa läpi monen muun kirjoituksesta, ja oma äitini teki ihan samaa. Mitä avuttomampi ja ilkeilijästä riippuvaisempi ilkeilyn kohde on, sen parempi. Ja äitimyytti tarjoaa - tai ainakin ennen tarjosi - täyden turvan ja loputtomat mahdollisuudet kyykyttää omia lapsiaan. Eihän niitä lapsia kukaan usko ja kun äiti on jo levittänyt ilkeitä juoruja omista kiittämättömistä ja huonoista lapsistaan ympäriinsä, on uhrin vaikea puolustautua tai löytää tukea mistään.
Olen tullut siihen tulokseen itse että tässä ei lapsi oikeasti voi voittaa. Häijyt vanhemmat voittavat aina lapsensa, jolleivat sitten oikeasti jää kiinni jostain rankasta ylilyönnistä niin että siitä tulee ulkopuolisten hoitama tutkinta (poliisi, lastensuojelu, koulu). Mutta lapsella on sentään aikuistuttuaan oikeus katkaista suhde toksiseen vanhempaan. On turha jatkaa suhdetta joka on noin yksipuolinen ja myrkyllinen.
Jäin miettimään tuota, että voiko aikuinenkaan lapsi koskaan voittaa. Se on ainakin valitettavasti niin, että äitiään ei kertakaikkiaan pysty muuttamaan. Mutta täällä kerrotuissa esimerkeissä esim. äiti vähättelee sukulaisille tyttärensä työuraa (johtaja onkin muka apulainen tms.) tai että omistusasunto on ostettu huumerahoilla ynnä muuta järjetöntä - niissä näkisin kaksi vaihtoehtoa.
Toinen on se, että äidin totuus jää voimaan eikä lähde oikomaan tämän puheita. Kaikkia ei kiinnosta mitä sukulaiset ajattelee, lukeudun itsekin niihin joita ei kiinnosta.
Toinen on se, että soittaa sukulaiset läpi ja kertoo tosiaankin olevansa se johtaja ja että omistusasunnosta on kyllä ihan pankkilaina. Firman nettisivuilta voi käydä aseman tarkistamassa.
Näkisin, että totuutta puolustamalla voi kuitenkin voittaa, ainakin yhden tai pari erää. Kun totuus on julki, äidin rakentelema valheellinen maailma horjuu ja hänen valtansa heikkenee. Muutkin alkavat epäillä hänen puheitaan ja puheiden kohde saa asiasta ehkä tyydytystä ja itsetunto kohoaa.
En siis tiedä miten itse tekisin, sillä äitini ei tietääkseni valehtele minusta. On kyllä muilla tavoin hirveän hankala ja olen hänestä tänne kirjoittanutkin.
Miksi kuitenkaan aikuisen ihmisen tarvitsisi kestää äitinsä valheellisia puheita muille, korjaamatta niitä? Jos äiti saa nolata tyttären, miksi tyttären pitäisi viimeiseen asti olla nolaamatta äitiä?
Se vaan, että näissä tapauksissa, se äiti on tehnyt sitä myyräntyötä sukulaislle lapsen syntymästä alkaen alkanut maalata epänormaalia ja outoa kuvaa. Sitä on aika vaikea lähetä muuttamaan ja nuo aikuisen lapsen yritykset korjata käsityksiä, nekin voi olla äiti jo edeltä kertonut, että saattaa huumeparoni lapsi harhoisaan soitella ja puolustella rikoksiaan. Suku on usien koulutettu tehokkaasti mukaan lapsen kiusaamiseen ja vähättelyyn, äiti on opettanut sen tavan heille vuosien saatossa pikkuhiljaa, itse uhriutuen.
Ei kaikki tietysti näinkään.
Osa ihmisistä on tiedostavia ja ymmärtää viimeistään aikuisena sukulais-äidin pitämät mustamaalaus kampanjat lapsestaan. Osa ei tajua ja menee mukana.
mummu kirjoitti:
Kyllä 40-luvulla syntyneillä, siis sodanjälkeen on ollut omat puutteensa. Muistan, mutta omille lapsilleni olen yrittänyt tehdä maailman muuttumisen mukana elämän paremmaksi.Oma lapsuuteni oli hyvä. KK oli tabu, taitaa olla tänäpäivänäkin. Te, jotka olette tyytymättömiä, tutustukaa historiaan millaista elämä on ollut ennen ja jälkeen sodan. Kyselkää vanhemmiltanne heidän lapsuudestaan, ehkä se auttaa ymmärtämään.
Monet täällä olevista on koko elämänsä ymmärtänyt juurikin sen takia, koska tajuaa miten kauheaa, kovaa, kylmää kyytiä se elämä on heillä ollut. Oma elämä on uhrattu niille tarumatisoituneille vanhemmille, heidän auttamiselle: on oltu heidän terapeutteja, kannettu heidän vihat ja tuskat, kuunneltu itkut ja itsemurhat. Lueppa palstaa.
Kyse ei nyt ole ainakaan kaikilla tästä, ettei ymmärrystä löysy. Osa on varmasti katkeruudessa niin kiinni,ettei jaksa ymmärtää-sallittakoon sekin. Jos vanhemmille sallitaan se, että he ovat laisensa, eivätkä siitä muutu..
Kyse on siitä, että myös ne lapset tarvitsevat foorumin, jossa purkaa puolestana se oma kokemus, eleli halua tehdä vanhempiensa tavoin ja laittaa niitä omia lapsia tuskien kantajaksi ja ikiomiksi terapeuteiksi.
Kyllä, heillä oli elämä äärimmäisen kovaa ja kamalaa, monella sodasta palanneet täysin juoppohullut vanhemmat. Tämänkö vuoksi lapset eivät nyt saa puhua vanhempiensa aiheuttamsita traumoista, kun vanhemmilla on ollut niin kovaa? Tietysti on ollut kovaa! Jonnekin näiden vanhempien lasten on ajatuksensa saatava laittaa.
Vierailija kirjoitti:
mummu kirjoitti:
Kyllä 40-luvulla syntyneillä, siis sodanjälkeen on ollut omat puutteensa. Muistan, mutta omille lapsilleni olen yrittänyt tehdä maailman muuttumisen mukana elämän paremmaksi.Oma lapsuuteni oli hyvä. KK oli tabu, taitaa olla tänäpäivänäkin. Te, jotka olette tyytymättömiä, tutustukaa historiaan millaista elämä on ollut ennen ja jälkeen sodan. Kyselkää vanhemmiltanne heidän lapsuudestaan, ehkä se auttaa ymmärtämään.
Monet täällä olevista on koko elämänsä ymmärtänyt juurikin sen takia, koska tajuaa miten kauheaa, kovaa, kylmää kyytiä se elämä on heillä ollut. Oma elämä on uhrattu niille tarumatisoituneille vanhemmille, heidän auttamiselle: on oltu heidän terapeutteja, kannettu heidän vihat ja tuskat, kuunneltu itkut ja itsemurhat. Lueppa palstaa.
Kyse ei nyt ole ainakaan kaikilla tästä, ettei ymmärrystä löysy. Osa on varmasti katkeruudessa niin kiinni,ettei jaksa ymmärtää-sallittakoon sekin. Jos vanhemmille sallitaan se, että he ovat laisensa, eivätkä siitä muutu..
Kyse on siitä, että myös ne lapset tarvitsevat foorumin, jossa purkaa puolestana se oma kokemus, eleli halua tehdä vanhempiensa tavoin ja laittaa niitä omia lapsia tuskien kantajaksi ja ikiomiksi terapeuteiksi.
Kyllä, heillä oli elämä äärimmäisen kovaa ja kamalaa, monella sodasta palanneet täysin juoppohullut vanhemmat. Tämänkö vuoksi lapset eivät nyt saa puhua vanhempiensa aiheuttamsita traumoista, kun vanhemmilla on ollut niin kovaa? Tietysti on ollut kovaa! Jonnekin näiden vanhempien lasten on ajatuksensa saatava laittaa.
Hyvin sanottu!
Voi kyllä yrittää ymmärtää, mutta ei tarvitse hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).
Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.
Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Ymmärrän siis täysin tuon vihasi, se pistää itsenikin kiehumana, että itkusilmässä vaaditaan itseä kohtaan ymmärrystä, mutta sitten sitä omaa lasta ei ymmärretä yhtään.
Silti olen tullut siihen tulokseen, että ei he olisi kyennyt katisemaan sitä pahaa, siltä osin, kuin me sitä toivomme. He katkaisi jotain, mistä ei välttämätät edes tiedetä. Meidän tehtävä on katkaista se mitä me näemme ja pystymme.
Maailma on ollut erilainen silloin, nyt puhutaan kaikesta, silloin ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.
Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Tämä kirjoittaja ei kyllä itse ole ollut huonosti kohdeltu kun puolustaa lapsenhakkaajia kaikilla mahdollisilla argumenteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Ymmärrän siis täysin tuon vihasi, se pistää itsenikin kiehumana, että itkusilmässä vaaditaan itseä kohtaan ymmärrystä, mutta sitten sitä omaa lasta ei ymmärretä yhtään.
Silti olen tullut siihen tulokseen, että ei he olisi kyennyt katisemaan sitä pahaa, siltä osin, kuin me sitä toivomme. He katkaisi jotain, mistä ei välttämätät edes tiedetä. Meidän tehtävä on katkaista se mitä me näemme ja pystymme.
Maailma on ollut erilainen silloin, nyt puhutaan kaikesta, silloin ei.
Minkä ihmeen vihan? En mä vanhempiani vihaa, ainoastaan halveksun. Surkeita pieniä mitättömiä paskoja. Jos vihaisin se olisi välittämistä sekin, ja en todellakaan välitä tai anna elämästäni enää muruakaan noiden tuhottavaksi. Saavat keskenään kärsiä toisiaan, siinä on mulle ”hyvitystä” tarpeeksi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ruoka-asiat järjestyi teidän perheessä?
Äitini ei jaksanut laittaa ruokaa eikä huolehtia vanhemmasta lapsestaan, minusta.
Opin jo reilusti ennen kymmentä vuotta itse tekemään esimerkiksi aamupalani. Luin kovasti naistenlehtiä, joista opin, miten pitäisi syödä. Kun pyrin oppikouluun, laitoin itselleni ennen koetta hyvin monipuolisen aamupalan.
Isä meillä laittoi jonkinlaisen iltaruoan: perunoita ja esimerkiksi nakkeja. Yksi maksalaatikko meillä jaettiin neljälle. Ainakaan lukiolaisena en enää osallistunut näiden ruokien syömiseen. En hirveän hyvin muista, mitä söin. Pyrin kuitenkin syömään terveellisesti.
Sunnuntaisin äiti laittoi ruoan. Se oli hänelle rasitus, ja usein hän piti mykkäkoulua ja esitti marttyyria, joka on joutunut raatamaan koko sunnuntain.
Kun yliopistoikäisenä kävin tulevan avomieheni luona ensi kertaa, en voinut uskoa, miten paljon ja monipuolista ruokaa heillä tarjottiin. Innoissani selitin kotona, mitä kaikkea oli tarjolla. Isä - joka meillä kuitenkin oli se ongelmallisempi tapaus tämän ketjun näkökulmasta - katsoi kylmästi ja sanoi: Ei tarvitse olla.
Selitykseksi, että äiti oli niin poissa pelistä, että hän ei kuohuta tunteitani. Isä on edelleen, kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen se, joka kuohuttaa.
Oppikouluun? Sinä taidat olla aika paljon vanhempi kuin 70-luvulla syntynyt. Minä olen syntynyt -74 ja äitini -54 ja äitini on viimeisiä jotka eivät ole käyneet peruskoulua vaan kansakoulun.
Peruskoulu otettiin asteittain käyttöön Suomessa: Lapissa ensimmäisenä vuonna 1972, pääkaupunkiseudulla viimeisenä vuonna 1977. Oli myös peruskoulun korvaavia kouluja, jotka edelleen jatkavat yksityisinä kouluina.
Jos tuo tähän kommentoinut on syntynyt 1970, on hän mennyt -77 ekalle luokalle peruskouluun, eikä etenkään ole pyrkinyt kansakoulun jälkeen kahdeksankymmentäluvulla oppikoulun. :D
Ehkä hän halusi osallistua keskusteluun koska kokemuksia varmasti on ja monia. 70-lukua ennen varmasti vielä ankeampaakin. Mutta niistä voisi tehdä sitten ihan oman ketjun, ehkä. 70-luvulla oli omat piirteensä kaikessa elämässä. Alettiin jo vaurastua kansakuntana pikkuhiljaa, mutta henkinen ilmapiiri välillä oli mitä oli.....
Tarkoitus oli korjata täysin virheellistä mututietoa siitä, milloin Suomessa on siirytty peruskouluun. Sama kuin väitettäisiin, että Suomi itsenäistyi joskus vuonna 1907.
Mitä tulee siihen, onko oikeutta keskustella ketjussa: täällä on ollut kokemuksia 60-luvulta ainakin 90-luvulle. Idiottikasvattajia on edelleenkin. Kehittymättömät kasvatusmetodit - tai niiden kohteeksi joutuminen - eivät näytä olevan juuri tietyllä vuosikymmenellä syntyneiden erikoisoikeus. Itse olen syntynyt aiemmin kuin 70-luvulla, mutta kasvatus ei ollut ankeampaa kuin tässä ketjussa esitetyt kokemukset antavat ymmärtää.
Esimerkiksi 30-luvun lopussa syntynyt äitini puhui kuukautisista, osti kuukautissuojat ja rintaliivit.
Olen aiemmenkin kirjoittanut tähän ketjuun, että syntymävuosi tai vuosikymmen ei aukottomasti määrää, millainen kasvattaja henkilöstä tulee. Saman perheen sisällä voi olla valtaisaa hajontaa sen suhteen, millaisia ihmisiä heistä on tullut - myös kasvattajina. Olen ollut kauhuisani siitä, miten alkeellista kohtelua lapset saavat yhä edelleen.
On olemassa yleispäteviä kokemuksia, ja senhän voi päätellä ikivanhoista klassikoistakin. Eli en näe järkeväksi asettaa tiukkoja ehtoja sille, millä vuosikymmenellä syntynyt saa osallistua keskusteluun.
No somessa ymmärretään usein väärin. Ei niin selvästi pysty vastaamaan ettei väärinkäsityksiä tulisi. Ei ole kysymys "oikeudesta" keskustella. Aloittaja oli kiinnostunut 70-luvulla syntyneiden mielipiteistä, hän oli sen näin rajannut. Koitan itse vastailla niin hyvin otsikon mukaan kuin pystyn. Minulle itselle ei ole väliä milloin kukakin on elänyt jne, mutta tuli vain jännä fiilis kun joku sanoo syntyneensä 70-luvulla ja käyneensä oppikoulun. Se ei ole mahdollista, minun sisko on syntynyt 1970 ja kävi ihan peruskoulun.
Ja kyllä Suomessa on aikaisemmin ollut ankeampaa, esim. lapsen fyysinen kurittaminen tuli laittomaksi vasta 80-luvulla. Vuorovaikutus on ollut sulkeutunutta jne. Muutenkin Suomi on ollut köyhä maa ja sen kokeneet (lapset) ovat jo pelkästään sitä pitäneet ahdistavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin myös lapsuudenperheeni näkymätön lapsi.
Jos yritin kertoa jostain ongelmastani, vakioreaktio oli
- "turhaan valitat, Afrikassa on nälkäänäkeviä ja naapurin Kertullakin on kamalampaa"
- sun pitää olla kiitollinen, älä valita
- oletpa sinä taas hankala
tai se klassikko, että äiti ryntyää helmat paukkuen naapurin äidin luo valittamaan miten kovaa HÄNELLÄ on, kun "lapset ei ole ikinä tyytyväisiä". Ylipäätään lörpötti kaikki lastensa asiat (jotka ensin tonki) ihan kelle vaan. Naapurin rouva oli suorastaan perheemme ulkojäsen.
Opin jo hyvin varhain olemaan vaikenemaan, valehtelemaan ja salaamaan kaiken.
Mun äidin versio tästä oli viettää kaikki aikansa puhelimessa ja imitoida mun sanomisia. Näissä imitoinneissa olin aina piipittävällä äänellä puhuva pikkulapsi, jonka sanavarasto oli kuin 5-vuotiaalla. Aika nopeasti lakkasin kertomasta mistään asioistani, mutta joskus erehdyin jotain kertomaan, kun sekin olisi ollut niin kiusallista, jos äiti olisi saanut kuulla asioista jotain muuta kautta. Kaikki oli aina kauhiaa kauhiaa kauhiaa ja tietenkin minun omaa syytäni.
Mun äiti on -48 syntynyt, 7-lapsisen perheen kuopus, alkoholisti, lähes kaikki perheessään olivat. Silloin kun oli hyvä kausi niin äiti oli kyllä maailman paras. Taustalla äidin omat traumat menneisyydessä vaikuttivat mm. siihen että en tiedä äitini suvun historiasta juuri mitään paitsi sen ettei ole siviili- ja väestörekisterissä mitään tietoja. Äiti kuoli 1.9.2020.
Sitten vielä se näkökulma keskusteluun, että se kaltoinkohtelu ei jäänytkään taakse menneisyyteen ja lapsuuteen. Vaan se jatkuu - ja jopa pahenee - aikuisena.
Olen saanut aikuisena useampaan otteeseen väkivaltaa toiselta vanhemmaltani. Lähinnä retuuttamista, tönimistä, kerran tukkapöllyn.
Toiselta taas sitä jatkuvaa haukkumista, arvostelua, ilkeitä satuttavia loukkauksia, jatkuvasti kaiken aikaa. Mikään kanssakäyminen ei onnistu ilman että kärsin. Kärsimys on loukatuksi tulemista, väkivaltaa tai väkivallan pelkoa.
Sehän tässä siis on erikoisinta että nuo huonot vanhemmat ja ilkeät ihmiset yhä jatkavat sitä hirveää toimintaansa. Lisäksi vielä - jos siitä lapsi sitten joskus suuttu - haukkuvat ja syyttävät lasta kiittämättömäksi ja pahaksi ja vaikeaksi.
TÄTÄ mun on eniten vaikea ymmärtää. Eivät aiokaan muuttua, eivät halua edes yrittää, ja jstkavat ihan tietoisella valinnalla tuhoavaa käytöstään ja sitten - kirsikka kakun päällä - kehtaavat syyttää ja haukkua lasta siitä että välit on kireät.
En enää juuri ole tekemisissä, ja nyt on sitten kiristäminen ja uhkailu alkanut tapahtua välikäsien ja kirjeiden muodossa. On tullut postissa kopiota testamentista jossa mut on jätetty perinnöttä ja on tullut veljen kautta tietoa siitä että mökki on annettu veljelle jne.
Eli siis mikään ei tuota käytöstä rajoita, ei edes se että lapsi ottaa etäisyyttä ja vetäytyy.
Kai tuo on rajattomuutta ilkeyden lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Sitten vielä se näkökulma keskusteluun, että se kaltoinkohtelu ei jäänytkään taakse menneisyyteen ja lapsuuteen. Vaan se jatkuu - ja jopa pahenee - aikuisena.
Olen saanut aikuisena useampaan otteeseen väkivaltaa toiselta vanhemmaltani. Lähinnä retuuttamista, tönimistä, kerran tukkapöllyn.
Toiselta taas sitä jatkuvaa haukkumista, arvostelua, ilkeitä satuttavia loukkauksia, jatkuvasti kaiken aikaa. Mikään kanssakäyminen ei onnistu ilman että kärsin. Kärsimys on loukatuksi tulemista, väkivaltaa tai väkivallan pelkoa.
Sehän tässä siis on erikoisinta että nuo huonot vanhemmat ja ilkeät ihmiset yhä jatkavat sitä hirveää toimintaansa. Lisäksi vielä - jos siitä lapsi sitten joskus suuttu - haukkuvat ja syyttävät lasta kiittämättömäksi ja pahaksi ja vaikeaksi.TÄTÄ mun on eniten vaikea ymmärtää. Eivät aiokaan muuttua, eivät halua edes yrittää, ja jstkavat ihan tietoisella valinnalla tuhoavaa käytöstään ja sitten - kirsikka kakun päällä - kehtaavat syyttää ja haukkua lasta siitä että välit on kireät.
En enää juuri ole tekemisissä, ja nyt on sitten kiristäminen ja uhkailu alkanut tapahtua välikäsien ja kirjeiden muodossa. On tullut postissa kopiota testamentista jossa mut on jätetty perinnöttä ja on tullut veljen kautta tietoa siitä että mökki on annettu veljelle jne.
Eli siis mikään ei tuota käytöstä rajoita, ei edes se että lapsi ottaa etäisyyttä ja vetäytyy.
Kai tuo on rajattomuutta ilkeyden lisäksi.
Tu on sitä narsismista käytöstä parhaimmillaan.
Mokataan itse, syyteään uhria mokasta ja huudetaan hänelle. Vieritetään vastuu omasta huonosta kohtelusta toiselle. Ei oteta vastuuta omasta käytöksestä ja sen seurauksista.
Oletko lukenut narsisimista?
Tarkoitus oli korjata täysin virheellistä mututietoa siitä, milloin Suomessa on siirytty peruskouluun. Sama kuin väitettäisiin, että Suomi itsenäistyi joskus vuonna 1907.
Mitä tulee siihen, onko oikeutta keskustella ketjussa: täällä on ollut kokemuksia 60-luvulta ainakin 90-luvulle. Idiottikasvattajia on edelleenkin. Kehittymättömät kasvatusmetodit - tai niiden kohteeksi joutuminen - eivät näytä olevan juuri tietyllä vuosikymmenellä syntyneiden erikoisoikeus. Itse olen syntynyt aiemmin kuin 70-luvulla, mutta kasvatus ei ollut ankeampaa kuin tässä ketjussa esitetyt kokemukset antavat ymmärtää.
Esimerkiksi 30-luvun lopussa syntynyt äitini puhui kuukautisista, osti kuukautissuojat ja rintaliivit.
Olen aiemmenkin kirjoittanut tähän ketjuun, että syntymävuosi tai vuosikymmen ei aukottomasti määrää, millainen kasvattaja henkilöstä tulee. Saman perheen sisällä voi olla valtaisaa hajontaa sen suhteen, millaisia ihmisiä heistä on tullut - myös kasvattajina. Olen ollut kauhuisani siitä, miten alkeellista kohtelua lapset saavat yhä edelleen.
On olemassa yleispäteviä kokemuksia, ja senhän voi päätellä ikivanhoista klassikoistakin. Eli en näe järkeväksi asettaa tiukkoja ehtoja sille, millä vuosikymmenellä syntynyt saa osallistua keskusteluun.