HS tänään; huoli lasten varhaiskasvatuksesta
HS mielipidepalstalla tänään kirjoitus siitä, miten päiväkotien ryhmäkoot ovat nousseet samalla kun työntekijöiden koulutustaso on tasaisesti laskenut. Kirjoittajalla on huoli maamme varhaiskasvatuksesta, kun vanhemmat valitsevat muita päivähoitomuotoja kuin julkisen, enää ei nähdä varhaiskasvatusta tärkeänä, ainostaan päivähoidon siinä muodossa, että vanhemmat voivat käydä työssä.
Mitä mieltä? Miten varhaiskasvatus voisi tavoittaa kotihoidossa olevat lapset tai yksityisillä pph:lla olevat lapset?
Kommentit (168)
Mulla kaksi lasta lyhyellä ikäerolla, eikä ole mitään sivistävää jäänyt puuttumaan. Sitten jos on neljä ja useampi, voi olla jo hankalampaa.
Nimenomaan tuon varhaiskasvatuksen nimissä. Oppivat toimimaan yhdessä, isommassa ryhmässä, ja saavat erilaista virikettä ja oppia mitä kotona saadaan.
Nyt sanotaan et laita lapsi kerhoon, no laitettu on, mutta eipä se 3h 2 kertaa viikossa oikein tunnu riittävän touhukkaalle 5-vuotiaalle pojalle. Lisäksi jatkuvasti vaihtuvat tädit sielläkin saavat ohjelmiston melko sekavaksi. Ns. kukin-tekee-tyylillään. Säännönmukaisuus puuttuu ja lapset on tosi hirmuisilla kierroksilla kun niitä sieltä menee hakemaan.
t. 84
Vierailija:
Mulla kaksi lasta lyhyellä ikäerolla, eikä ole mitään sivistävää jäänyt puuttumaan. Sitten jos on neljä ja useampi, voi olla jo hankalampaa.
Toisaalta voi sitten myös kysyä, että miksi tehdä 4 - 5 putkeen, jos tietää, ettei voi tarjota tarvittavaa tasoa...
Mitä vikaa on tavallisessa perusarjessa, jossa lapset pääsee tekemaan kaikkia tavallisia kotielämään liittyviä asioita? Sen lisäksi käymään kerhossa. Ydinfysiikan opettajaksi minusta ei ole, ja museotkin olen kaukaa kiertänyt:)
Lisäksi jos lapsia on useampia ja sairastelevat paljon, kuten meillä, on äiti aika sidottu kotiin talvikausina. Joku on aina korvatulehduksessa, kuumeessa tms. Sitäkään tasoa en voi muuksi muuttaa. Toki toivoisin että olisivat terveinä, mutta..
t. 84
Vierailija:
Toisaalta voi sitten myös kysyä, että miksi tehdä 4 - 5 putkeen, jos tietää, ettei voi tarjota tarvittavaa tasoa...
Itsehän huomautit, ettet pysty tarjoamaan samaa. Mitä oikein haet?
En voi tarjota kaveriseuraa, sisaruksia kyllä täälläkin on. Mutta kun lapset usein kaipaavat myös kavereita. En myöskään haldaa laululeikkejä ja askarteluttamiseenkin jää hyvin vähän aikaa.
t .84
Vierailija:
Itsehän huomautit, ettet pysty tarjoamaan samaa. Mitä oikein haet?
Minulla on kaksi lasta ollut kotona viisivuotiaiksi. Heille on tarjottu myös tuo. Kyllä se myös kotona onnistuu.
Täällä saa olla vain kaksi lasta, mieluummin yksi. Jolle äiti sitten antaa kaikkensa. Jos sulla on 4-5 lasta ja aikaa vähemmän kuin olisi yhdelle (lienee selvä asia että näin on) huudellaan että mitäs teit liikaa lapsia, hoidon laatu kärsii. Enemmän kuin kaksi on keskeverto-avmamselleille jo liikaa.
Onko tullut valtiolta jokin ukaasi, että pitää sakon uhalla tehdä 4-5 lasta? En
Väkisinkin, vaikka täällä väitetään että 3 lasta menee siinä kuin yksikin.
Vierailija:
Onko tullut valtiolta jokin ukaasi, että pitää sakon uhalla tehdä 4-5 lasta? En
Ei me vaan olla saatu. Veronmaksajiakin voi muuten tulla myös ulkomailta. En ymmärrä mikä auvo niitä on tehtailla riittämättömiin kotioloihin. Mitä hyvää siitä Suomelle seuraa?
Ei kotona ole päiväkotitoimintaa??? Jos lapsi on kotona, on kerhot, puistot ja harrastukset ja vanhempien aktiivinen panos.
t. 84 joka poistuu nyt
Vierailija:
Onko tullut valtiolta jokin ukaasi, että pitää sakon uhalla tehdä 4-5 lasta? En
Vierailija:
Mitä vikaa on tavallisessa perusarjessa, jossa lapset pääsee tekemaan kaikkia tavallisia kotielämään liittyviä asioita? Sen lisäksi käymään kerhossa. Ydinfysiikan opettajaksi minusta ei ole, ja museotkin olen kaukaa kiertänyt:)
Tänä aikana heille ei ole opetettu ydinfysiikkaa lainkaan. Vanhempi on nyt eskarissa ja siellä opetetaan suurin piirtein kirjoittamaan oma nimi.
Museoissa he eivät ole tänä aikana käyneet lainkaan.
Edellsessä päiväkodissa oli tapana, että jos joku hoitaja lähtee kauppaan tai kirjastoon (lainasivat videoita tai kirjoja päivähoitoa varten), ottivat he mukaan pari lasta.
He ovat käyneet ilmaiselokuvissa ja esityksissä, mitä lähellä oleva ostari tarjoaa. Niihin vein muuten itsekin omat lapseni, kun olin kotona heidän kanssaan.
Opettajat itse eivät laulata lapsia, vaan joskus tulee muskari. Edellisessä päiväkodissa tämä muskari oli ehkä viisi kertaa lukukaudessa ja siitä täytyi vanhempien maksaa. Nykyisessä päiväkodissa on ollut vuoden aikana kolme kokoontumista, mutta sitä ei tarvinnut maksaa.
En ymmärrä, mitä eroa tässä on kotihoitoon verrattuna.
Mutta kokemuksella voin sanoa, ettei ole. 4:n kanssa se puistoon lähtö talvella on jo erilainen suoritus kuin kahden kanssa, etenkin kun niitä ei tässä lähellä ole. Eli vaatii automatkan.
t. 5v, 3v ja 2v- kaksosten äiti
Onko nuo kaksoset vahinko- vai ukaasilapsia? Ja luulitko itse ennen heitä noin myös? Vai mikä oli kirjoituksesi pointti?
on näin paljon varhaiskasvatusvastaisia mielipiteitä. Itse siis toivoisin, että sellainen mahdollisuus olisi.