Älkää ikinä alkako henkilökohtaisiksi avustajiksi!
Siis työsuhteen päättymisestä on, mitä, kuukausi? Ja taas tipahti postilaatikosta entisen työnantajani kirjoittama haukkumakirje, jossa mm. arvioi mun psyykkistä hyvinvointiani. Voi herrantähden! Tässä nyt sitten mietin, että pitäisikö kirjottaa jonkinlainen vastine vai tuleeko siitä seurauksena joku noitavaimo kun kehtaan kiusata vammaista ihmistä. Ärsyttää edes ajatella kuinka monelle ihmiselle tämä henkilö on mua mustamaalannut.
Mä en enää ikinä mene noihin töihin. En ikinä. Se ei voi enää olla huonoa tuuria, että kaikki mun avustettavani ovat olleet pelkkiä riesoja, jotka pitäisi sulkea laitoksiin. Mä olen aina luullut olevani ymmärtäväinen ja empaattinen ihminen, mutta rajansa kaikella! En ymmärrä sitä, että kun mä yritän työskennellä tehdäkseni heidän elämästään helpompaa ja mukavampaa niin mua kohtaan käyttäydytään niin epäkunnioittavasti ja paskamaisesti. Pitäkööt tunkkinsa, ei ihme, että avustajanpaikkoja olisi kokoajan auki. Ei toi oo ihmisen työtä. Ennemmin menen vaikka puhelinmyyjäksi jatkossa.
Kommentit (134)
Oon kyllä ehkä kirjoittanut jo sinne aiempaankin keskusteluun tästä aiheesta, mutta oon pahoillani sun puolestasi ap. Mä olen ollut puhelinmyyjänä ja henkilökohtaisena avustajana ja voin vahvistaa, että avustajana olen saanut yhtä tylyä ja välillä jopa tylympää kohtelua asiakkailtani (en kyllä kutsuisi avustettavaa työnantajaksi, koska he eivät minun palkkaani maksa).
Jos kohtelu ei ole ollut ihan räikeää niin on ollut myös niitä, jotka pitävät mykkäkoulua monta tuntia. Eivät anna palautetta heti vaan saattavat rähjätä sitten myöhemmin jostain viikkojen takaisesta asiasta. On ollut myös eräs tapaus, joka puhui musta ystävilleen ja toiselle avustajalle. Siis ihan työhön liittymättömiäkin asioita, esimerkiksi arvosteli mun kyvykkyyttäni lemmikinomistajana (ja sivuten myös aihetta, että millainen äiti olisin) ja muuta henkilökohtaisempaa. Vaikka vaitiolovelvollisuus koskeekin vain työntekijää niin mielestäni avustajankin pitää pystyä luottamaan avustettavaan, koska kieltämättä oli asian paljastettua sellainen olo, etten uskalla mistään puhua tälle henkilölle. Koska kyllähän sitä nyt tulee omaakin elämää sivuttua keskusteluissa. No, ei tullut sitten enää ja oli aika hiljaista työpaikalla.
Unohdin vielä mainita, että juoruileminen koski myös esimerkiksi sairaslomiani ja lääkityksiäni (olin ja olen kroonisesti sairas, ei vaikuta työkykyyni tai muuhunkaan millään tavalla).
- 70
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:01"]
Olen 45 kg painava nainen ja tehnyt henkilökohtaisen avustajan töitä. Käytin nostamiseen nostolaitetta. En tiedä miten olisin voinut nostaa ilman nostolaitetta, kun avustettava kuitenkin painoi yli 2 kertaa enemmän kuin minä. Mutta en koe olleeni huono työntekijä sen vuoksi etten nostellut ilman laitetta, samahan se miten tuon nostelun hoitaa kunhan nostelee vaikka sitten laitteella eikä riko selkäänsä.
[/quote]
Mä olen 163 cm pitkä ja painan 48 kg. Olen se jota avustettava ahdisteli seksuaalisesti.
Nimimerkki mies57v (kuinka tämä muistuttaakaan niin kovasti tyyliltään nimimerkkiä Mies29v ;) ) ei ole joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi työssään ja on taatusti minua kookkaampi, lisäksi lähihoitaja, itselläni on opinnot humanistisen puolelta yliopistosta.
[/quote]
Sama tyyppihän toi on provoamassa 'nerokkaalla' Mies57v nimimerkillä (jonka suhteen uskon iän olevan lähimpänä totuutta).
Miten musta tuntuu, että osa naistä jutuista on vähän liioiteltuja.. Aihekin on täällä jo moneen kertaan keskusteltu.
Mä oon ollut kolmessa eri paikassa avustajana.
Eka paikka oli aivan paska. Olin kuullut hyvää avustajan työstä ja iloisena menin töihin mutta totuus selvisi melko nopeasti. Avustettava oli pyörätuolissa ja painoi päälle 70 kiloa (ilmoituksessa tosin väitti että 60 kiloa). No, hänellä ei ollutkaan nosturia! Ja mainittakoon, että häntä piti käyttää vähintään kerran tunnissa vessassa, usein kaksikin. Joten nostoja tuli todella paljon työvuoroon. Hänellä oli ollut nosturi, mutta hän ei pitänyt apuvälineistä niin se oli sitten viety pois. Myöskään suihkutuolia ei ollut. Ei kyllä tosin halunnut käydäkään suihkussa edes joka viikko. Hyi.
Nosturi kuitenkin tuli minun aikanani takaisin, mutta sitten hän pilkkasi ja haukkui avustajia kun sitä käytettiin. Siinä kun oli kuulemma niin epämukava olla. Ei auttanut sanoa että ei haluaisi selkäänsä rikkoa. Taukojen aikana yllätti AINA kusihätä, eikä hän millään pystynyt kestämään ruokailuni aikaa. Oikeastihan häntä vain vitutti kun avustaja ei ollut ruokatunninkin ajan hänen käytettävissään. Saattoi myös paskoa housuun tahallaan kun käytettiin nosturia.
Haukkuja tuli milloin mistäkin ja välillä soiteltiin ihan kotiin asti että kun on tehnyt jtn väärin. Asiaa oli vielä hankaloittamassa avustettavan miesystävä, joka kirjoitteli aina meidän avustajavihko (sinne merkattiin vatsan toiminnot, tehdyt työt, esim. Siivot ym) täyteen haukkuja. Sai manipuloitua hyvin myös avustettavan vihaamaan avustajiaan.
Lisäksi useat päivät olivat pelkkää istuskelua vessakäyntejä lukuunottamatta. Kamala paikka.
Seuraava paikka vaikutti ihan hyvältä, mitä se olikin aluksi. Pian kuitenkin alkoi työvuorojen mielivaltainen muuttelu ja perumiset. Yhtäkkiä avustettava ilmoittaa edellisenä iltana että nyt ei ookkaa kahteen viikkoon töitä. No sepä kiva, puolen kuun palkka meni siinä. Lisäksi en koskaan saanut työvuoroja kun pari päivää aiemmin, mikä ei aluksi ollut ongelma. Hän kuitenkin ITSE kannusti minua etsimään toisenkin avustettavan, koska hänellä ei ollut täydet tunnit. Näin tein, ja se ei sitten ollutkaan hyvä juttu kun en päässyt paikalle saman tien kun hän halusi. Koitin sanoa että no uudessa paikassa saan KOKO kuun työvuorot etukäteen että jos hän voisi kans vähän ennakoida. Sain vain huudot ja haukut että kuinka minulle ei koskaan käy mitkään vuorot. Hohhoi. Itse pompotteli minun vuorojani kuinka sattuu puoli vuotta.
Lisäksi teetti aivan naurettavia orjatöitä vaikka olisi itsekin pystynyt tekemään.
No sitten kun irtisanouduin ei ollut kyllä yhtään perillä esim. Siitä että irtisanoutumisaika oli 2 vkoa eikä 1 kk niin kuin minulle väitti. Lisäksi ei noteerannut ensimmäistä irtisanoutumisilmoitustani lainkaan. Taistelin kuitenkin asian niin että irtisanoutumisaikani alkoi siitä päivästä kun sen tein. Lisäksi väitti pokkana että minulla ei voi olla muita avustettavia yhtä aikaa. Oli kyllä niiiin itsekäs.
Kolmas kerta toden sanoo. Minulla on aivan ihana avustettava, jonka kanssa kemiat kohtaa tosi hyvin. Ei nöyryytä, ei teetä orjatyötä ja päivät kuluvat nopeasti. Avustajilla on myös oma huone jossa saa tehä omia juttuja kun ei ole töitä. Tosi hyvä systeemi, ei tarvi tylsistyä kuoliaaksi kun ei joka päivä ole koko ajan tekemistä. Olen viihtynyt hyvin.
Yhdyn avaukseesi! Aikoinaan olin 4 kk henk.koht. avustajana. Ihan paska hommaa. Orjana olin siinä perheessä. Marjastin koko syksyn (olen käärmekammoinen). Ja olin remonttiapuna. Jos avustettava lähti lomareissuun puolisonsa kanssa niin yhtäkkiä minulla ei ollutkaan hommia pariin viikkoon ja he pitivät kunnalta saamansa rahat, jotka oli tarkoitettu palkkaamiseeni. Lopulta sain potkut, kun yhtenä aamuna en ollut muistanut pedata sänkyä.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 22:49"][quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:55"]
Mies 57v 45:lle:
Mitähän sairaanhoitotyö on:
Itse suoritan:
A. Läähoitoa sis.
Lääkkeiden jako dosettiin
Lääkkeiden antaminen ja seuranta (aspiraatio mm.)
Lääkeannosten määrittämistä reseptin rajoissa (esim 10-20mgx3)
Virtsanäytteet, sticksaus.
Reseptien uusiminen ja lääkkeiden riittävyys.
Kunnon seuranta yleisesti. Sekä fyysisen, psyykkisen, että sosiaalisen kunnon. Henkisen kunnon seuranta.
B. Ihonhoito
Haavanhoito, painehaavaumat
Hygienian hoito, voiteet
Jalkojen hoito, kynnet, kovettumat
Käsien hoito, kynnet
Yleisesti siis pesut
C.Ravinto, juominen
Monipuolisen ravinnon valmistaminen, riittävästi nestettä, kuituja, ummetus jne.
D.Jumppaaminen
Fysioterapeutin ohjeiden mukaan.
E.Hoitotarvikkeet
Pantsit, vaipat, vuodesuojat jne.
F.Silmät, korvat:
Näön ja kuulon heikkeneminen aistinvaraisesti seuraten
Lista ei tietenkään ole kattava mutta, näitä kaikkia minä harjoitan avustettavani kanssa. Ja paljon muuta tietenkin. Kodinhoitotyöt,tekstiilihuolto, ruoka, ulkoilutus, kaupat, pankit. Kaikki missä avustettava tarvitsee apua. Lisäksi vielä mahdollisuuksien mukaan uusien apuvälineiden ja tarvikkeiden ja lääkehoitojen seuranta netistä. Kokoaika tulee uutta opittavaa.
Minulla onkin monipuolinen ja sopivan haastava työ. Olemme avustettavani kanssa tyytyväisiä molemmat yhteistyöhömme!
Joskus vaan ihmetyttää, kun siirroissa yksi mies pärjää hyvin, kun taas kaksi kotihoidon naista ei yhdessä kykene samaan ilman nosturia.
[/quote]
Melko paska itsetunto sulla ainakin on kun täytyy olla vain pätemässä ja naisia haukkumassa.
m42, DI
[/quote]Totta kuitenkin on joka sana. Työ aikaa kahdelta menee 30 minuuttia, kun itseltäni homma sujuu 10:ssä minuutissa.
SH:t pitäkää vaan kiinni niistä reviireistänne, niin ilmapiiri pysyy samana kuin ennenkin. Sairaanhoito tai perushoito, semantiikkaa kaikki. Eipä onneksi tarvitse niitä pohtia. Pomo on aina paikalla. En kuunaan lähtisi minnekään osastotyöhön. Eipä siellä paljon miehiä olekaan. Harjoitteluaikana sain kylliksi ilmapiiristä.
Mirs 57v/Samsung S3
[/quote]
Joo, varmaankin. Taitaa johtua siitä, että sinä toistat sitä samaa kaavaa päivästä toiseen, joten kyllä siinä yhdessä asiassa nopeus harjaantuu. Kun asiakkaita/potilaita on viikossa kymmeniä, niin yleensä sitä joutuu hieman pohtimaan, kotihoidossa naamat vaihtuu aika tiuhaan ts. sama henkilö tai pari ei ole aina paikalla. Kaksi kertaa kuussa kun tekisit, voisi olla eri ääni kellossa. Saati kun tekisit toimenpiteitä kymmenille. Ei sulla ole mitään ylpeiltävää. terv. 45, kokemusta molemmista
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:36"]Miten musta tuntuu, että osa naistä jutuista on vähän liioiteltuja.. Aihekin on täällä jo moneen kertaan keskusteltu.
[/quote]
Hah, itse jopa kaunistelin kertomustani :D Käy itse kokeilemassa työskentelemistä mielenvikaisen esimiehen alaisena, joka voi pitää sinua orjanaan, ahdistella seksuaalisesti, uhata henkeäsi ja retostella aiempien avustajien satuttamisella!:) Ja lisään vielä ettei ketään kiinnosta sinun vointisi ja jaksamisesi, rahahanat kiinni jos et tuota työtä tee päivästä toiseen! Onnea! :)
-68
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:36"]Miten musta tuntuu, että osa naistä jutuista on vähän liioiteltuja.. Aihekin on täällä jo moneen kertaan keskusteltu.
[/quote]
Aina voi irtisanoutua, jos on noin kamalaa. Ei kaikki ihmiset varmasti tarvitse kotiorjaa :)
Samaa mieltä. Miksette itse irtisanoudu, jos on noin kamalaa?
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:53"][quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:36"]Miten musta tuntuu, että osa naistä jutuista on vähän liioiteltuja.. Aihekin on täällä jo moneen kertaan keskusteltu.
[/quote]
Aina voi irtisanoutua, jos on noin kamalaa. Ei kaikki ihmiset varmasti tarvitse kotiorjaa :)
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 23:57"]Samaa mieltä. Miksette itse irtisanoudu, jos on noin kamalaa?
[/quote]
Karenssi. Ei ole muita vaihtoehtoja kun työn jatkaminen ja työnhaku siinä samalla, jos rahaa ei säästössä ole ja jollain on pakko maksaa eläminen.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 14:35"]
Olen itse sh, pitkällä työkokemuksella, ja työskennellyt myös Ruotsissa. Olen kovasti ihmetellyt tätä "henkilökohtainen avustaja"- ammattikuntaa, joka on nyt rantautunut Suomeenkin. Mieheni toimii siis myös ha:na. jotenkin ulkopuolisen silmin koko ammattikunta tuntuu turvattomalta, ja kokemattomalta. Aika hurjaa että hyvinkin siaraille osoitetaan avustajia vailla mitään koulutusta. Kuntouttavasta tai omatoimisuuteen kannustavasta työotteesta ei ole monikaan koskaan kuullutkaan. Töissä törmään henkilöihin, joilla käy ha, ja heitlä kun kysyy mitä sitten yhdessä avustajan kanssa teette.. niin vastaus on "katson kun avustaja siivoaa"???? Kun sen avustajan kanssa voisi vaikka tehdä kotitöitä yhdessä, avustajan vain auttaessa asioissa mihin asiakas ei pysty, tai voisi esim käydä asioimassa, tai ulkoilemassa.
En osoita syyttävällä sormella avustajia, he usein ovat puun ja kuoren välissä. Ennemminkin ammattikunta kaipaisi tukea ja parempaa organisointia, säännöllistä työpaikkakoulutusta, verkostoitumista puiden avustajien kanssa, ammatin yleistä tunnustamista, ja työnkuvan selkiyttämistä. Ei avustajan pidä olla "kotiorja" vaan nimenomaan avustaja. Pelisäännöt pitää olla selvät ja niitä pitää niin avustajan kuin avustettavankin noudattaa.
[/quote]
No ei avustaja tietenkään mitään kuntouttavaa työotetta noudata ilman eri kehotusta. Teoriassa kuntouttavat tukitoimet tulevat muuta kautta, käytännössä vaihtelevasti, ja joskus ei ollenkaan. Tämä lienee paljolti resurssikysymys. Ei hk-avustajan työhön voi palkata pelkästään hoitajia tms. ammattilaisia, kuka maksaisi palkan? Kuka taas sitten lähtisi yhden perusterveen vammaisen avustajaksi sh:n koulutuksella?
Toinen hyvin ymmärrettävä pointti on, että vammainen tuskin haluaa avustajakseen tälläistä "omatoimisuuteen kannustavaa, kuntouttavaa työotetta käyttävää" hoitajaa. Ei se ole millään muotoa tarkoituksenmukaista. Kyse on avustajasta, joka auttaa arkipäivän askareissa, eikä kuntoutustoiminnasta.
Se, joka haluaa avustajakseen kuntouttavaan työotteeseen perehtyneen henkilön, tai vaikka lähihoitajan, voi mainita siitä työtarjouksessaan. Nyt pitää ymmärtää, että avustaja ei kuulu välttämättä siihen elämän osa-alueeseen, joka käsittelee kuntoutusta. Vammaisella on myös se arki, koko elämä ei ole pelkkää kuntoutusta. Moni käy esim. erilaisissa terapioissa (ratsastus/toiminta/musiikki jne.), monella on vuoteen laitoskuntoutusjaksojakin. Fysioterapiaa on myös monilla.
Mutta avustaja ei tähän kuvioon kuulu, kuin ainoastaan siltä osin, kuin työnantaja haluaa kuuluvan. Avustajan tehtävä ei ole vaikeuttaa elämää arvioimalla työnantajan toimintakykyä ja asettamalla vaatimuksia, vaan päinvastoin. Minä en taatusti vammaisena työnantajana haluaisi ketään pätemään kotiini ja sanelemaan mitä mun on arkielämässäni tehtävä, fysioterapeuttia lukuunottamatta. 45
Tee rikosilmoitus ja hae lähestymiskielto. En lukisi yhtään kirjettä tai viestiä miltään vammaiselta ääliöltä. Ne ei kuitenkaan ole syyntakeettomia,joten pistä vaan käräjille.
Taidat olla itse sellainen kenkku avustettava. Kuule voi kyllä on kokemusta itselläkin näistä ilkeistä avustettavista. Ja tälläkin hetkellä on. Mutta osaan suodattaa avustettavan höpötykset. Napakasti vaan teen hommat ja muu menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Minä heittäisin lukematta roskiin epämääräiset kirjeet ja poistan tollasten viestit lukematta.
On henkisesti ärsyttävää ja rasittavaa hommaa,mut itellä pää kestää,koska en ota kaikkea niin vakavasti. Toisesta korvaan sisään,toisesta ulos.
Sama täällä. En muutenkaan vastaa entisille avustettaville.
Itsellänikin ihan hirveitä kokemuksia henk.koht.avun asiakkaista. Jotkut on mässäilleet itsensä liikuntakyvyttömiksi ja sitten huutavat ja tiuskivat avustajalle.
Näitä avustettavia tulee lähivuosina massiivinen määrä lisää, kun ihmiset ahmia mässyttävät itsensä liikuntakyvyttömiksi.
Siis vammauttavat itse itsensä roskaruoalla ja liikkumattomuudella.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 22:49"][quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 21:55"]
Mies 57v 45:lle:
Mitähän sairaanhoitotyö on:
Itse suoritan:
A. Läähoitoa sis.
Lääkkeiden jako dosettiin
Lääkkeiden antaminen ja seuranta (aspiraatio mm.)
Lääkeannosten määrittämistä reseptin rajoissa (esim 10-20mgx3)
Virtsanäytteet, sticksaus.
Reseptien uusiminen ja lääkkeiden riittävyys.
Kunnon seuranta yleisesti. Sekä fyysisen, psyykkisen, että sosiaalisen kunnon. Henkisen kunnon seuranta.
B. Ihonhoito
Haavanhoito, painehaavaumat
Hygienian hoito, voiteet
Jalkojen hoito, kynnet, kovettumat
Käsien hoito, kynnet
Yleisesti siis pesut
C.Ravinto, juominen
Monipuolisen ravinnon valmistaminen, riittävästi nestettä, kuituja, ummetus jne.
D.Jumppaaminen
Fysioterapeutin ohjeiden mukaan.
E.Hoitotarvikkeet
Pantsit, vaipat, vuodesuojat jne.
F.Silmät, korvat:
Näön ja kuulon heikkeneminen aistinvaraisesti seuraten
Lista ei tietenkään ole kattava mutta, näitä kaikkia minä harjoitan avustettavani kanssa. Ja paljon muuta tietenkin. Kodinhoitotyöt,tekstiilihuolto, ruoka, ulkoilutus, kaupat, pankit. Kaikki missä avustettava tarvitsee apua. Lisäksi vielä mahdollisuuksien mukaan uusien apuvälineiden ja tarvikkeiden ja lääkehoitojen seuranta netistä. Kokoaika tulee uutta opittavaa.
Minulla onkin monipuolinen ja sopivan haastava työ. Olemme avustettavani kanssa tyytyväisiä molemmat yhteistyöhömme!
Joskus vaan ihmetyttää, kun siirroissa yksi mies pärjää hyvin, kun taas kaksi kotihoidon naista ei yhdessä kykene samaan ilman nosturia.
[/quote]
Melko paska itsetunto sulla ainakin on kun täytyy olla vain pätemässä ja naisia haukkumassa.
m42, DI
[/quote]Totta kuitenkin on joka sana. Työ aikaa kahdelta menee 30 minuuttia, kun itseltäni homma sujuu 10:ssä minuutissa.
SH:t pitäkää vaan kiinni niistä reviireistänne, niin ilmapiiri pysyy samana kuin ennenkin. Sairaanhoito tai perushoito, semantiikkaa kaikki. Eipä onneksi tarvitse niitä pohtia. Pomo on aina paikalla. En kuunaan lähtisi minnekään osastotyöhön. Eipä siellä paljon miehiä olekaan. Harjoitteluaikana sain kylliksi ilmapiiristä.
Mirs 57v/Samsung S3