Isosiskoksi / -veljeksi liian aikaisin?

av sitten voi tuomita jo siitäkin, millaisella välillä kukin lapsensa tekee! Jos joku haluaa pienet ikäerot, miten se on toiselta av-mammalta pois? Minulla on lapsilla ikäeroa 3,5v siitä syystä, että olen niin mukavuudenhaluinen, etten missään nimessä olisi halunnut kahta vaippaikäistä päällekkäin. Nostan hattua niille, jotka jaksavat! Minkä roskasakin palsta tämä oikein on? Nimettömänä haukutaan kaikesta. Minkä osan mielipiteistänne kehtaisitte sanoa tunnistettuina?

Mikä ei kyllä minkään tutkimusaineiston perusteella pidä paikkaansa. Toki pienen ikäeron perheissä voi tulla haastavia tilanteita, JOS on koliikkia, sairastelua, isä ei osallistu arkeen jne., mutta suurimmassa osassa tapauksista asiat sujuvat ihan ok. Jotenkin hieman tuntuu, että nykyään on liikaakin tätä ainokaisten paapomiskulttuuria, eli sisarus/sisarukset koetaan jotenkin automaattisesti uhkaksi lapselle, mitä ne eivät todellakaan ole.



t. perheneuvolassa harjoitteleva psykologi (itsellä kaksi lasta myös)

todella outoa porukkaa, koita ap olla välittämättä.



voihan se ehkäisykin pettää ja kaikki eivät halua aborttia tehdä.



ja vähän hassuja tuollaiset jutut, että olisi jotenkin luonnotonta tai haitaksi lapselle. hah, eiköhän tuollaista ole tapahtunut iät ja ajat, eihän ehkäisyä ole aina ollut olemassa.



sen valossa luonnotonta on enemmänkin ehkäisy ja pitkät ikäerot lasten välillä. jos itse saisin valita, ottaisin mielummin sisaruksen ikäerolla 10 kk, kuin 7 vuotta!



saamme olla eri mieltä asioista, mutta fiksut ihmiset osaavat ilmaista mielipiteensä toista kunnioittaen.

joka ei todellakaan ehdi palautua synnytyksestä ennen seuraavaa raskautta. Lisäksi on hurja rasitus elimistölle imettää ja olla raskaana samaan aikaan. Siis ihan fyysisesti on liian kovalla koetuksella ap, henkisestä rasituksesta ei voi tietää kukaan muu kuin ap itse tai lähipiiri.

Äitini on terapeutti ja suurin osa hänen asiakkaiden ongelma liippaa siihen, että ei ole saanut lapsuudessa tarpeeksi huomiota ja syliä. Koska on ollut joku muu, joka on pakosti vienyt sen tilan.

Vierailija:

ja vähän hassuja tuollaiset jutut, että olisi jotenkin luonnotonta tai haitaksi lapselle. hah, eiköhän tuollaista ole tapahtunut iät ja ajat, eihän ehkäisyä ole aina ollut olemassa.

.

että kun tuon 10kk ikäisenkin olisi vielä hyvä saada äidinmaitoa, niin mitä teet kun siihen tulee uusi vastasyntynyt. Imetätkö molempia? Vai vieratatko vauvan sen takia, että tilalle tulee pienempi vauva?

mutta minun kykeneväisyyteni rajoitti asiaa kovasti. Kahteen lapseen 1,5 ikäerolla jäi meillä.



Mä en oikeasti ymmärrä muuten sitä, että miten jokaisen täytyy olla 2-vuotta se AINOA keskipiste. Vauvat ja alle 2-v lapset kuitenkin ottavat ja saavat tarvitsemansa tilan ja huomion vanhemmiltaan, kuten kai sitä isommatkin. Ja alle 2-v tapahtumiahan sitä ei enää myöhemmin itse muista.

toinen olisi isompikin taapero

Meistä jokainen muistaa kaiken, ihan kaiken, mitä elämässä on tapahtunut. Pieni lapsi ei muista rationaalisesti ja järjellä. Mutta hänelle jää mieleen tunne.



Jos olet joskus ihmetellyt, mistä sinulle tulee tietyssä tilanteessa tietyt tunteet, ilman järkevää selitystä. Ne tulevat sieltä, kun olit niin pieni, ettet järjellä muista.

niin silloin maito on aika laimeaa vastasyntyneelle, jonka mahaan ei paljon mahdu. Muistelkaapa nyt vaan miten oranssia ja rasvaista se maito ihan alussa on.

joita on palvottu ja jumaloitu sen 2-3-vuotta ja sitten syntyy se pienempi sisarus, ja isompi joutuukin jakamaan yht´äkkiä kaiken. Ja kokemaan, että hän yksin ei olekaan se ihana prinssi/prinsessa, joka yksistään riittäisi vanhemmille.

Meilläkin on lapset 2,5:n ja lähes 3:n vuoden ikäeroilla, mutta meillä ei taasen koskaan ole lapsia nostettu sillä tavalla jalustalle... Siis toki kehutaan, kannustetaan ja rakastetaan, mutta ei palvota ja ylisetetä ja ihannoida jokaista kakkakikkaretta, jonka taapero pottaan vääntää... Ja lapset ei ole olleet toisistaan mustasukkaisia.

Vierailija:

lapsen pitäisi saada tuntea olevansa se keskipiste, siis hänen mahtavuuttaan pitää pönkittää silloin alle 2-vuotiaana. Kun on kaksoset tai liian monta sisarusta lähellä, niin tähän ei ole mahdollisuutta. En tiedä, mikä palanen jää puuttumaan, mutta onneksi me ihmiset olemme joustavia.

pikkusisaruksesta johtanut jopa vuoden kestäviin fyysisiin oireisiin, joita tutkittu sitten kaikilla mahd erikoislääkäreilläkin. Näin rajut oireetko ei tee mitään hallaa vaan vanhempien huomion jakaantuminen kahdelle lapselle alle kaksivuotiaana

ei noin ole pakko olla, kyllä äidiltä voi riittää tarpeeksi syliä. joltain äidiltä riittää viidelle yhtäaikaa, jollain ei edes yhdelle.



eri asia tietenkin ennen vanhaan, kun ei ole mahdollisuutta olla äitiyslomalla tai hoitovapaalla.

ihan vilpittömästi... Itse en jaksaisi...

Mutta mutta... en mä silti usko, että pieni ikäero olisi haitallista. Vanhemmistahan tämä on paljon kiinni, jos lapsia huomioidaan tasapuolisesti niin, ettei kukaan koe olevansa syrjitty, niin hyvinhän se menee :)

Ap:n kroppaan ja sen rasitukseen en ota mitään kantaa, koska en asiasta tiedä, eikä minulla valitettavasti ole kummoistakaan kokemusta imettämisestäkään.

On huono omatunto, kun rytmittää vauvoja syömään, kun heillä keskimäärin on nälkä, kaikki ruokinta ja hoito on sarjatoimintaa, kun tuosta kasvavat, niin rajoituksia on varmasti enemmän kuin meidän nyt 4-vuotiaalla oli pienenä jne. Ja kyse ei ole siitä, että hänkään olisi saanut tehdä mitä lystää, mutta hänen rajansa oli sentään perusteltu jollain muulla kuin, että tulee meteliä, sotkua, vaikea vahtia tai ei jaksa.



Ei yksistä vanhemmista nyt vain mitenkään riitä yhtä paljon huomiota ja syliä kahdelle pienelle kuin yhdelle. Tottakai minimaalisissa ikäeroissa tai kaksosuudessa on puolensa. Sisarusside voi tulla erityisen läheiseksi (tai sitten voi tulle kolmas maailmansota lastenhuoneeseen, sellaisiinkin kaksosperheisiin olen tutustunut, joissa lapset eivät ole ikinä tulleet toimeen.)



Aina lasten määrälle tai ikäeroille ei voi mitään ja parhaansa sitä silloin on vain yritettävä ja toivottava, että se riittää, mutta aika turha on sulkea täysin silmiään oman elämäntilanteen ongelmiltakaan. Siitä on vain haittaa.

Totta, vaikka perheessä on vain yksi lapsi, voi murhe aikuisena olla se, että minua ei ole lapsena huomioitu tarpeeksi. Ei se mitään takaa, että syliä olisi sitä enemmän, mitä vähemmän lapsia.



Mutta kun matemaattisesti laskee, niin minun laskuopillani sitä syliä ei voi riittää monelle pienelle lapselle. Lapsi kun tarvitsee myös kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa. En ymmärrä, miten se on käytännössä järjestettävissä... Siitä tulee nämä tutkimustulokset, että suomalainen lapsi viettää vanhempansa kanssa keskimäärin aikaa 4 minuuttia päivässä.





31

päivä kahdestaan enemmän kuin 4 minuuttia, ja isä käy töissä. Minä saan olla kummankin kanssa kaksin aivan varmasti, kun nukkuvat päiväunetkin eri aikaan

muistaako kukaan tuosta 4 minuutin tutkimuksesta enempää? Kyse taisi olla koululaisista, eikö? Kyllähän nyt pieni lapsi on vanhemman kanssa, hänhän itse jo ottaa tilansa.



Sääli, kun en muista miten se meni.. Teini-ikäisellä se minuuttimäärä ei ollut kuin 1 tai jotain. Tuohon lukuun ei lasketa esim. yhteisiä ruokailuja.

meillä sama ikäero ku teillä ja muutenki kuulosti tutulta:) Nyt vanhempi on jo viiden, auttaa pikkuveikkaa ja kolmas tulossa ens kuussa:) En tiedä sit miten käy: ovatko isommat mustasukkaisia vauvan saamasta huomiosta, mutta ainakin olen tosi tyytyväinen nyt ku leikkivät kiltisti kahdestaan ja auttavat toisiaan. Pienempikin alkaa olla jo omatoiminen ja ymmärtää hyvin vauvajuttuja... Odotan että saisin näistä kahdesta sit apurit vauvanhoitoon ja/tai että läheinen sisarussuhde auttaisi heitä sopeutumaan vauvan tuloon. Tälläkertaa ei ole sitä kaksi-vaippa-ikäistä vaihetta, joten luulis olevan kevyttä.

kahdenkeskinen aika? Olitteko omassa lapsuudessa paljon kahdestaan äidin/isän kanssa? Miten asia on vaikuttanut teihin? Meidän nelihenkinen perhe kyllä vietti paljon aikaa YHDESSÄ! Se tuntui hyvältä! Ei siinä kyllä silloin tarjoudu lapselle mahdollisuutta jakaa luottamuksellisesti ilojaan/surujaan? Isän kanssa taisin viettää aikaa enemmän KAHDESTAAN hänen työssään, jossa olin auttamassa (yksityisyrittäjä) tuntui hyvältä vaikka paljoakaan en muista että oltais puhuttu. Äidilleni yritin joskus ongelmiani kahden kesken keroa, mutta en koe että se olisi toiminut kovin hyvin.