Miksi haluatte lapsia suhteeseen, jossa ei harrasteta seksiä?
Tuossa yhdessä ketjussa moni selittää, miten ovulaation kyttääminen raskaaksi halutessa on tärkeää, kun muuten harrastetaan niin harvoin seksiä.
Itse en ymmärrä, miksi sellaiseen suhteeseen halutaan lapsia. Vanhempien suhde on kuitenkin lapsen koti. Ja lapsi koettelee suhdetta, muun muassa seksielämää muutenkin, eli jos tahti ennen lapsia on sellainen nuoren parin vähintään muutaman kerran viikossa, muutaman lapsen jälkeen kerran viikossa on jo ihan kohtuullinen tahti, kun lapset ovat pieniä.
Mutta jos lähtötilanne on jo heikko, eikö teitä pelota, miten suhde kestää?
Ja tiedän, että suhde on paljon muutakin kuin seksiä, mutta seksi on kuitenkin parisuhteen liima, ja toisaalta indikaattori, eli jostain ongelmista kielii se, jos nuori pari ei seksiä harrasta (tai keski-ikäinenkään pari).
Kommentit (199)
Tällä hetkellä saan vähemmän, kun miehellä työstressiä.
kun sanoit haluavasi seksiä 2,3 kertaa viikossa, niin mikä on tuo 0,3 kertaa? Suihinotto? Käsihoito? Pikapano vessassa?
meillä pitkä seksitön kausi päättyi siihen, että hieman pakotin itseni siihen taas vaikkei aluksi tehnytkään niin mieli. Tämä teko pelasti liittomme.Muutaman kerran jälkeen entiset himot palasivat suhteeseen ja nyt menee tosi hyvin! Väitänkin siis että hiljaisuus makuuhuoneessa ruokkii itse itseään ja syvenee pikku hiljaa pahemmaksi jos asialle ei tehdä mitään. Siitä, että mitään ei tapahdu tulee tapa, vallitseva olotila. Siihen sitten kukin suhtautuu joko sitä hiljaa surren/ vakuutellen itselleen että vielä "jonain päivänä" ne halut palaa kun lapset on isompia / on salaa tyytyväinen uuteen tilanteeseen.....kukin tavallaan, mutta väitän että jos tilanne pitkittyy niin aina on vaikeampaa päästä takaisin lähtöruutuun!
miehen mielestä hän on kusipää koska vaimo ei anna, ja vaimo ei anna koska mies on kusipää. Kumpikaan ei pysähdy miettimään että mitä asialle pitäisi tai voisi tehdä.
Nainen saa yleensä lapset. Lisäksi ero pistää talouden aika kuralle. Naiset ovat miehiä hankampia eroamaan juuri siksi, että he menettävät erossa vähemmän.
Lisäksi moni mies kokee voivansa aivan hyvin rakastaa vaimoaan, vaikka pettäisikin tätä. Hän saattaa haluta seksiä, mutta olla haluamatta eroa vaimosta (saati lapsista) ja vieraissa käymällä pystyy tämän yhtälön toteuttamaan.
Mä en oikeasti käsitä että miksi nuo miehet tekevät sen lapsen kerran 2 vuodessa ja koko sen väliajan juoksevat vieraissa. Miksi eivät eroa?
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200811208620921_lz.shtml
kopioitu:
Seksiopas vastanaineille:
Sano kyllä!
20.11.2008 15:14
Valitut Palat neuvoo tuoreita puolisoita koskettelemaan runsaasti ja suostumaan seksiin, vaikkei mieli tekisikään.
Häiden synnyttämä euforia riittää pitämään makuukamarin kuumana pari kuukautta, mutta sen jälkeen monen pariskunnan seksielämä lähtee luisumaan alamäkeä.
Valittujen Palojen mukaan ongelmia voivat aiheuttaa esimerkiksi puolisoiden erilaiset tarpeet sekä ristiriitaiset mieltymykset. Näin käy etenkin, jos yhteiseloa ja seksielämää ei ole ehditty harjoitella ennen avioliittoa.
Lehti muistuttaa, että hyvän ja molempia tyydyttävän seksielämän ydin on nautinto. Pelkkää orgasmia metsästävät joutuvat hakoteille; nautinnon tie käy koskettelun ja toisen kehon tutkimisen kautta. Seksille on myös järjestettävä aikaa vaikka varaamalla kalenteriin riittävästi sille pyhitettyjä tuokioita. Tiukassa aikataulussa nopea pikaseksi korvaa mainiosti pitkän rakastelun ja vahvistaa puolisoiden välistä sidettä.
Valittujen Palojen haastatteleman seksuaaliterapeutin Pat Loven mielestä seksiin kannattaa suostua, vaikkei itseä juuri sillä hetkellä niin haluttaisikaan.
- Anna kumppanisi himon viedä teidät sänkyyn ja antaudu sitten hyväilyille, hän neuvoo.
Seksiä ei kuitenkaan saisi koskaan käyttää kauppatavarana tai uhkailun välineenä.
IL
Valitut Palat neuvoo tuoreita puolisoita koskettelemaan runsaasti ja suostumaan seksiin, vaikkei mieli tekisikään.
Pitäisi siis antautua raiskattavaksi vaikka ei haluakaan...aivan sairasta tämä nykymeno.
Nimittäin totuus on se, että kaikki miehet eivät välitä seksistä niin paljoa.
Minulla on ihana mies jolle riittäisi ehkä 1-2 krt kuukaudessa, on meillä ollut kuukausienkin tauko. Mies on hyvin väsynyt ja stressaantunut. Lääkärissä hän on käynyt asian tiimoilta koska mekin sitä ihmettelimme koska joka puolella toitotetaan asiasta. Mutta normaalia tämäkin on.
On täysin harhaluulo, että jokainen mies haluaa koko ajan. Meillä minä olen paljon aktiivisempi ja meille tämä on ihan ok.
jos verrataan aviopuolisolle seksin suomista raiskaukseen...
Valitut Palat neuvoo tuoreita puolisoita koskettelemaan runsaasti ja suostumaan seksiin, vaikkei mieli tekisikään.Pitäisi siis antautua raiskattavaksi vaikka ei haluakaan...aivan sairasta tämä nykymeno.
Luin jostain,että jos seksi toimii parisuhteessa se on vain noin 10% koko suhteesta. Mutta jos seksin takia on jotain hankaluuksia se kattaa noin 90% parisuhteesta. Mutta eihän siinäkään sanottu mikä on"oikea"määrä seksiä, eiköhän se ole jokaisen parin oma asia? Ei kaikki pariskunnat harrasta seksiä paljon ennen lapsien hankkimistakaan, voisi kaikki pitää vaan siitä omasta suhteesta huolta ja murehtia oman suhteen pysyvyyttä! Ja voi se suhde kaatua muuhunkin kuin seksin puutteeseen...
Valitut Palat neuvoo tuoreita puolisoita koskettelemaan runsaasti ja suostumaan seksiin, vaikkei mieli tekisikään.Pitäisi siis antautua raiskattavaksi vaikka ei haluakaan...aivan sairasta tämä nykymeno.
Miten puolison helliminen ja rakkauden osoitus voi kääntyä jonkun päässä raiskaukseksi. Ehkä tässä olisi jonkinlaisen seksiterapian paikka.
haluaa vähemmän seksiä, on helppo sanoa että seksiä harrastetaan silloin, kun molemmat sitä haluavat. Hänhän saa käytännössä juuri niin paljon kuin itse haluaa. Se joka haluaa enemmän, kärvistelee ja kyttää milloin olisi taas otollinen hetki. Ei ole onnellista tai tyytyväistä elämää, vaikka rakkaus on suuri.
Ja tämä juttu, että voi sitä aina kieltäytyä oviksen kyttäilystä. Kamalaa vallankäyttöä! Puutteessa himot kasaantuu. Sen kerran kun kumppani näyttää vihreätä valoa, tarttuuhan siihen. Ei se silti tarkoita, että olisi tilanteeseen tyytyväinen. Koetapa olla ilman jotakin tarvetta. Vaikka sitten ruokaa, jos seksi ei ole tarve. Kolmantena päivänä viimeistään kelpaa kyllä kun tarjotaan.
Ihan hyvä, jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Mutta miksi ihmeessä sitten vääntää aiheesta tällaisilla palstoilla, jos kaikki kerran on ok? Itse aloin selaileen näitä palstoja googlattuani parisuhdeterapia. Punnitsen mitä tehdä liitossa, joka muuten on ok, mutta seksi puuttuu. Näillä palstoillahan sitä peilaa omaa suhdettaan muihin, koska on epävarma omasta suhteestaan. Ainakin niin luulen, sillä itse en tiennyt mitään tällaisista palstoista, ennen kuin suhde muuttui seksittömäksi.
nainen 30
meillä kaksi lasta saaneet alkunsa ihan ilman turhaa temppuilua, kai sitä nyt ekasta kerrasta tulee raskaaksi jos muuten homma toimii ja harrastaa seksiäkin vähintään joka toinen päivä, ellei useammankerran päivittäin.
ja kyllä meilläkin on muutakin suhteessa, jos joku väittää että seksittömät suhteet ovat muuten laadukkaampia.
ja allekirjoitan juuri tuon lauseen:
Ja tiedän, että suhde on paljon muutakin kuin seksiä, mutta seksi on kuitenkin parisuhteen liima, ja toisaalta indikaattori, eli jostain ongelmista kielii se, jos nuori pari ei seksiä harrasta (tai keski-ikäinenkään pari).
sitten kuitenkin moni toisaalla valittaa huonoa ja tyydyttämätöntä seksielämää, mikä heijastuu koko paprisuhteeseen. varsinkin miehet hiljaa kärsivät. eivät uskalla puhua tai jos puhuvat, ei haluta ymmärtää.
on tuttu, jonka vaimo ei halua harrastaa seksiä kuin kerran 1,5vuodessa. En meinannut uskoa korviani kun ekan kerran kuulin. Mies on tässä muutaman vuoden itsekseen miettinyt, ottaisiko eron, koska tilanteesee ei tule muutosta ja vaimo ei asiasta suostu puhumaan. Ainoa ongelma on kuulemma se, että mies pelkää äidin jyräävän huoltajuus-asioissa isän.
Eli siinäkin yksi kunnollinen mies elää "parisuhteessa" täysin ilman seksiä ja puheyhteyttä omaan vaimoonsa. Ihmeen kauan on tuota jaksanut, itse en jaksaisi! Ja olen siis itse nainen.
kertaa viikossa on tosi usein, kaksi kertaa vuodessa sopivasti... Pääasiahan on, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä tilanteeseen, eikö?
parisuhteita ja onnea on niin monenlaista.
Vanhempien seksi tai seksittömyys ei ole mitenkään lapsilta pois.
Seksiäkin on mutta ei se ole mikään suhteen autuaaksitekevä juttu. On se ihme jos seksi liimaa parisuhteen...
vaan kumppanuus- tai kaverisuhde ennemminkin.
kenenkään aikuisen ei ole siihen pakko alentua, aikusiella ihmisellä on oikeus onneen ja parisuhteeseen jossa on seksiä. seksi on luonnollinen osa elämää.
mistä laspi saisi itselleen normaalia mallia tuleviin parisuhteisiinsa, jos kasvaa tällaisessa epänormaalissa suhteessa jossa tunteita ei paljon ole tai niitä ei ainakaan osoiteta?
Miksi lapsia ei saisi haluta seksittömään suhteeseen????.
Meillä mies on se haluton osapuoli, eikä ole valmis tekemään asialle mitään.
Ei ollut ollenkaan haluton suhteen alussa ja silloin kun lapsiakin haluttiin ja saatiikin. Nyt seksi ei kuulemma vain kuulu hänen elämäänsä.
Ette arvaakaan, kuinka miehen haluttomuus syö minua; naisellisuutta, itsetuntoa jne. Ja ette arvaakaan kuinka olen kaiken mahdollisen yrittänyt, niin hyvällä kuin ehkä jo vähän pahallakin...
Mä en oikeasti käsitä että miksi nuo miehet tekevät sen lapsen kerran 2 vuodessa ja koko sen väliajan juoksevat vieraissa. Miksi eivät eroa? Ja sama pätee naisiin; jos se mies ei ole enää muuta kuin lapsentekoväline niin mitä järkeä koko suhteessa enää on? Jumalaton vaiva vaan niistä salatapaamisista ettei se vaimorakas vaan huomaa.