Lue keskustelun säännöt.
Asperger-tytön äitinä harmittaa muiden tietämättömyys ja suvaitsemattomuus.
16.04.2014 |
Tyttäreni sai 8-vuotiaana Asperger-diagnoosin. Oireet huomattiin jo alle vuoden ikäisenä. Pitkään ajateltiin tyttären olevan vain hyvä keskittymään tiettyihin yksittäisiin asioihin, häntä ei hippaleikit kiinnosta tai että poikkeuksellinen musikaalisuus on vain perittyä. Tyttäremme oli persoona, kuten kaikki muutkin lapset.
Esikoulussa ongelmat kasaantuivat. Tyttö väsyi pakkososiaalisuudesta. Ei jaksanut leikkiä muiden lasten kanssa, tarvitsi omaa aikaa. Sosiaalinen elämä kuormitti 6-vuotiasta niin, että alkoi kehittää erilaisia näkymättömiä peikkoja ja mörköjä mielessään. Eskarin liikuntahetkissä tyttärellä oli suunnattomia vaikeuksia suoriutua yksinkertaisista sääntöleikeistä itkemättä läpi.
Kaikki kilpaileminen (kuka ensin pukemassa, kuka syönyt ensin) lamautti tytön täysin. Istui vaikka kaksi tuntia kuraeteisessä, ellei kannettu pois. Kyse ei ollut ilkeydestä tai kasvatuksen puutteesta, vaan kilpaileminen ja leikkien säännöt tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikeilta.
Sääntöjen noudattaminen oli vaikeaa samalla tavalla kuin sinut heitettäisiin vieraaseen maahan vieraaseen kulttuuriin ja pakotettaisiin keskustelemaan päivän tärkeistä asioista. Et osaisi, turhautuisit. Menisi pitkään, ennen kuin oppisit kielen ja pystyisit puhumaan edes alkeellisia lauseita. Näin menee myös pitkään, ennen kuin tyttäreni ymmärsi, ettei hippaleikeissä kiinni jääminen tarkoittanut sitä, että hän on maailman huonoin lapsi ja että muut kiusaisivat häntä tahallaan.
Koulussa tyttö saa nykyään täysiä kymppejä kaikista kokeista, mutta läksyjen tekoon menee 6 tuntia päivässä. Mekaaniset laskutehtävät tai käännöstehtävät menevät vielä aika nopeasti (meidän muiden ajassa tajuttoman hitaasti), mutta luovaa ajattelua ja soveltamista vaativat tehtävät jumittavat niin, ettei niistä pääse eteenpäin ilman apua.
Tytöllä ei ole yhtään kaveria, koska kaikki pitävät häntä outona. Eikä niille kavereille aikaa olisikaan, koska koulutehtäviin menee suurin osa vapaa-ajasta ja loppu menee arjen hitaaseen etenemiseen.
Tyttö ei osaa pyöräillä, ei uida, ei sitoa kengännauhoja, ei avata suljettua muovipussia. Tytärtä on pyydetty lopettamaan kaksi harrastusta, koska vetäjät eivät saaneet tyttöön mitään otetta, eivätkä suostuneet mihinkään tukitoimiin (esimerkiksi isä tai äiti mukana).
Tekisin mitä vain, että tyttäreni saisi elää tavallista elämää. Se, että aikuiset ihmiset tällä palstalla ja mediassa väheksyvät Asperger-laste ja -aikuisten ongelmia ja syyttävät laiskoiksi ja itsekkäiksi, satuttaa. Te ette tiedä, millaista on elää Asperger-henkilön kanssa tai olla itse sellainen. Te ette voi tietää, millaisia valtavia ponnistuksia tavallisetkin asiat vaativat heiltä. Ainut tuki, jota tyttäreni saa, on koulunkäyntiavustajan tuki muutamalla tunnilla viikossa. Ei saada mitään vammaistukia, eikä mitään erityisjärjestelyjä missään.
Onneksi tyttärellä on siskoja ja veljiä, jotka eivät näe diagnoosia, näkevät vain siskon. Onneksi on siis perhe, joka rakastaa ja välittää.
Kommentit (138)
Kysypä vaikka joltakin neuropsykologista kuntoutusta antavalta taholta onko oikein että lapsi tekee läksyjä 6 tuntia päivässä.
Teidän olisi pitänyt hakeutua kuntoutukseen, Kelahan sen maksaa. Tiedän tytön joka kävi 2-9 luokkien ajan neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Läksyjä tehtiin siellä. Lapsella oli diagnoosi, hänellä myös erilaiset kirjat. Tehtäviä annettiin koulusta vähemmän kuin muille.
Lapsesi arki kuulostaa järkyttävältä, ensin koulupäivä joka on 4-6 tuntia ja sen päälle vielä 6 tuntia läksyjen tekoa. Sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että lapsi voi saada aina kymppejä kokeesta jos on tolkuttoman hidas, ei kykene työskentelemään yksin, jäsentämään tietoa jne kuten ap sanoo.
Hei,
Minun lapseni käy koulua integroituna normaaliin luokkaan. Opettaja on sanonut että maks. 45min läksyjä per päivä. Lapsi suoriutuu 6-8 keskiarvolla ja viihtyy koulussa. Hän myös hyötyi toimintaterapiasta valtvasti ikävuosina 5-7v. Suosittelen ap:ta lämmöllä ottamaan hoitotahoon yhteyttä ja kysymään lapselleen toiminnanohjauksen tueksi toimintaterapiaa. Sitä on mahdollista saada jopa helsingissä, olemme itsekin helsinkiläisiä. Varaa yhteispalaveri koulun toimijoiden kanssa (opettaja, avustaja, erityisopettaja) ja miettikää miten voisitte parhaiten lasta koulunkäynnissä tukea. 6h läksyjä kuormittaa niin valtavasti lasta, että en voi kuvitellakaan kenenkään aikuisen sellaista lapselta vaatia. Toivon sydämestäni että saatte järjestettyä lapsellenne arkistruktuurin joka hyödyttää häntä kokonaisvaltaisesti ja tuo iloa ja onnistumisen kokemuksia elämään. Tsemppiä!
Olen aikuinen nainen, jolla on autistisia piirteitä, luultavasti asperger. Olen käynyt keskustelemassa asiasta autistiliiton tukihenkilön kanssa. Virallista diagnoosia en ole hakenut, koska näin aikuisiällä en siitä kauheasti hyötyisi. Tapaamieni asiantuntijoiden kanssa juteltuani tosin näyttää hyvin vahvasti siltä, että minulla on asperger.
Ensinnäkin muutamia korjauksia. Me, joilla on keskimääräistä enemmän autistisia piirteitä, olemme persoonia siinä missä "tavallisetkin" ihmiset. On naurettavaa niputtaa kaikki "persepurilaiset" (kiitoksia vain kauniista ilmaisusta, sinä normaali ihminen) yhteen nippuun. Asperger ilmenee ensinnäkin tytöillä ja pojilla/naisilla ja miehillä hieman eri tavoin. Melko usein oireilu helpottaa ainakin jossain määrin kouluiän jälkeen. Osa meistä on myös äärettömän hyvin pärjääviä ihmisiä, jotka pystyvät kompensoimaan puutteitaan erityislahjakkuuksillaan ja rautaisella keskittymiskyvyllään. Kaikki assit eivät myöskään ole sosiaalisesti kliseisiä pökkelöitä, kuten Silta-sarjan Saga. Esim. minulla sosiaaliset haasteet ovat ilmenneet hieman eri tavoin. Olen ollut ja olen toisaalta halvaannuttavan ujo, mutta kun innostun, alkaa juttua tulla niinkin paljon, että olen kuullut ihmisten naureskelleen, että "ei sulla mitään aspergeria voi olla, sähän olet ihan adhd"... Olen vain kamalan herkkä ja vainoharhainen, minun on vaikea luottaa ihmisiin, en aina tajua, koska jotain pitäisi lukea rivien välistä ja koska ei. Tämä sosiaalinen hämmentyneisyys yhdistettynä erittäin pohdiskelevaiseen ja pelokkaaseen luonteeseeni tekee minusta välillä kauhean märisijän, ihmisiä liikaa analysoivan, pelkäävän ja tuomitsevan hermoheikon. Mutta hei, sen jälkeen, kun Sinkkuelämää teki "ihmissuhdelässytyksestä" hyväksyttävää, tämähän on vain ihan normaalia "ämmämäistä lässytystä" :D
Löydettyäni tukihenkilön ja tutkittuani autistisia piirteitä olen alkanut ajatella, että helvetti soikoon, ei se vika minussa ole. Minä voisin aivan yhtä hyvin ajatella, että vika on "normaalissa yhteiskunnassa". Ns. normaaleissa ihmisissä, jotka ovat minun silmissäni usein aika tyhmiä, kyselevät täysin toissijaisia asioita, eivät osaa keskittyä, luovuttavat heti, kun on vähän vaikeaa, eivät pysty tekemään useita mielenkiintoisia asioita limittäin ja yhtä aikaa, eivät siedä yksinäisyyttä, eivät pysty keksimään itselleen tekemistä ja päivärytmiä esim. työttömyyskausina.
Minun pelastukseni on ollut kunnianhimoinen luonne, samoin kiltteys ja ahkeruus. Kunnianhimoni auttamana olen väkisin opetellut vastenmielisiä ja vaikeita asioita, kun olen tajunnut, että niistä on minulle välillistä hyötyä. Olen oppinut ainakin ulkoisesti sosiaalisesti ihan taitavaksi (vaikka tarvitsenkin kauheasti lepoa ihmisistä). Olen oppinut tekemään hyvin ruokaa (vaikka olen hidas ja kömpelö, mutta eihän tässä kokkiohjelmaa kuvatakaan). Olen alkanut harrastaa liikuntaa ja olen hyvässä kunnossa, vaikka olen epävarma tumpelo. Olen suorittanut parikin akateemista tutkintoa ja hankkinut alle 30-vuotiaana laajasti oman, kilpaillun alani työkokemusta. Olen onnistunut aina työllistymään jollain ilveellä, vaikka tilanne alallani on vaikea. Olen saanut useita erilaisia palkintoja ja tunnustuksia.
Kun muistelen tilannetta 20 vuotta sitten, katson edistyneeni huikeasti. Pahasti koulukiusatusta tytöstä, jolla oli pakkoliikkeitä, ei yhtään ystävää, joka ei osannut kunnolla pukeutua tai peseytyä, on tullut ulkoisesti ihan normaali, nätti ja menestyvä, perheellinen nainen.
Ostin juuri kimpun tulppaaneja. Oli kauheaa säätöä saada kukat pois paketista, varret leikattua ja kukat veteen. En osaa tehdä kauniisti tai nopeasti mitään näppäryyttä vaativia näperryksiä. En voisi olla töissä kaupan kassalla, koska aistiärsykkeet, ihmiset, numerot ja pakkososiaalisuus tappaisivat minut. En siis ole vahvoilla "tavallisessa keskivertoelämässä".
Sen sijaan olen erittäin vahvoilla epätavallisessa elämässä, joka voi olla myös sellaista, että ihminen saavuttaa paljon enemmän kuin niin sanottu tavis. Kun mietin hyvää taloudellista tilannettani ja seinällä roikkuvia plakaatteja, tutkintotodistuksia ja diplomeja, ei kauheasti harmita. Kuulostaa varmaan nokkavalta, ja kaikki asseja perseburgereiksi haukkuvat raivostuvat. Mutta miksi minun tarvitsisi osata siivota, kun minulla on nykyään mahdollisuus ja varaa ostaa siivojaa pesemään ikkunat ja lattiat? Voin syödä ravintoloissa ja etenen urallani hyvin, koska rakastan yksinoloa pystyn keskittymään ja saan projektit valmiiksi aikaisemmin kuin kukaan muu.
Ja yksi suorastaan tökerö väite on se, että assit olisivat tunnekylmiä kouluampujia. Minulla sosiaalisuuden ja empaattisuuden haasteet ilmenevät niin, että väsyn ihan kamalasti seuranpitoon, jos olen sosiaalisesti kuormittunut. En tykkää tuppautua ensimmäisenä tuntemattomien seuraan ja olen huono tekemään kompromisseja, koska haluaisin tehdä aina asiat omalla tavallani. Mutta rakkautta ja tunteita, ainakin minulla niitä piisaa. Nautin kovasti lapsestani, vaikken muiden lapsia oikein jaksakaan. Joka ilta kun laitan lapseni unille, kiitän universumia siitä, että olen saanut hänet ja tämän ihanan perheen, kaikki nämä elämykset ja tunteet.
Siis, aloittaja: älä maalaa vielä piruja seinille. Lapsesi tarvitsee HYVÄKSYNTÄÄ, hellää tukea ja auttamista. Voit opettaa hänelle normaali-ihmisten juttuja, kunhan perustelet ja motivoit kaiken, mitä opetat. Assi kyllä voi oppia, mutta hänen on haluttava sitä. Nähtävä, miten hänen elämäänsä helpottaa se, että hän osaa tehdä edes auttavasti vaikeita asioita. Niitä ei saa opettaa hänelle niin, että "opettele pliis normaaliksi äläkä ole tommonen".
Kunhan lapsesi vain saa tukea ja rakkautta, hänestä voi kehittyä todella hyvin pärjäävä ihminen. Ihana ja rakas hän on varmasti sinulle, ja entistä ihanampi, kun opit ajattelemaan, että vika ei ole hänessä eikä teidän perheessänne. Vika on enemmänkin maailmassa, mutta sen kanssa voi oppia pärjäämään :)
55: sait minut hirmu iloiseksi tekstilläsi. En ole asperger, mutta nuo jutut kolahtivat silti minuun tosi rohkaisevasti. Hyvää kevättä sinulle. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
55 Kiittää ja lähettää sinunkin kevääseesi iloa ja valoa! Ja pahoittelee perfektionistina edellistä viestiään, jossa on yhdessä kappaleessa ylimääräinen välilyönti ;)
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 12:17"][quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 12:07"]
En missään nimessä halua loukata, tai sekaantua asiaan, mutta itse en hakisi vertaistukea tältä foorumilta. Kuten varmasti tiedät itsekin, tällä foorumilla kirjoitellaan erittäin paljon tunnepohjalta ja väitetään sen olevan faktaa. Ja sellaisten ihmisten kanssa on turha lähteä kiistelemään, koska löytävät aina uuden tavan vääristellä ja jatkaa kiistelyä. Av-foorumi on parhaimmillaan hauskaa luettavaa, kunhan asiat pysyvät kevyinä tai liittyvät päivän uutisiin. Muissa tapauksissa keskustelu menee lähes poikkeuksetta vääntämiseksi tyhjästä ja saat takuulla myös tähän alle ilkeämielisiä kommentteja ihmisiltä, joilla ei oikeasti ole hajuakaan siitä, mitä autismi on.
Säästä siis itseäsi tältä päänvaivalta, ja käänny mieluummin vaikka Asperger-palstan puoleen: http://www.aspalsta.net/ Sieltä saat takuulla asiantuntevaa vertaistukea ja neuvoja siihen, miten pärjätä. Suomessa on myöskin toiminnassa oleva Autismi- ja aspergerliitto, sekä Asperger-yhdistys (googleta kummatkin). Lähde mukaan toimintaan ja saat antoisia hetkiä muiden kaltaisienne kanssa! :)
[/quote]
Kiitos. Kyllä me pärjäämme perheenä, en minä varsinaisesti kaipaa apua tai tukea. Tyttärelle on etsitty ystäviä myös tuolta, mutta toiminta on niin pienimuotoista, ettei ystäviä ole löytynyt.
Halusin avata keskustelua nimenomaan täällä tästä asiasta, enkä vetäytyä omiin aspergerpiireihini toisten silmien ulottumattomiin. Aspergerista ja autismista on pakko saada puhua missä vain, koska heitä on missä vain. Asperger-lapsia ei ole suljettu hoitolaitoksiin, ihmiset kohtaavat heitä tavallisessa arjessaan.
Haluan lisätä tietoisuutta Aspergerista. Ehkä joskus tulee päivä, jolloin tämä ei aiheuttaisi näin suurta epätietoisuuden aiheuttamaa hämmennystä ja vihaa muissa ihmisissä.
ap
[/quote] Niin, kohtaan joskus ty
ssäni heitä koulussa ja menevät erityisluokan mukana ihan kivasti. Ei kannata huolestua liikaa etukäteen. Päivä kerrallaan. Kyllä monella ns tavislapsellakin voi olla oppimisenvaikeutta jne. Nykyään eri diagnoosit ovat enemmän sääntö kuin poikkeis koulussa. Mistä lie johtunee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 12:39"]
[/quote]
Vastailen, kun ehdin. Neuvolassa ja päiväkodissa ei huomattu mitään hälyyttävää ennen esikoulua, koska tyttö pärjäsi yleisesti ottaen äärimmäisen hyvin kaikessa. Vain muutamassa asiassa oli hankaluuksia.
Minä en vaadi läksyjä, mutta peruskoulun suorittaminen vaatii oppilailta tiettyjä asioita. Lapseni on opittava itsenäiseen työskentelyyn, on opittava tekemään asioita nopeammin, on opittava hahmottamaan aikaa (nyt minä, mies, mummi, ukki, isoveli, serkku ja lapsenvahti vuorottelemme läskyjen kanssa ja autamme). Tähän menee aikaa.
ap
[/quote]
Miksi on opittava itsenäiseen työskentelyyn, miksi on opittava nopeampaan toimintaan, opittava hahmottamaan aikaa?
Kuka vaatii?
Ei ole mitään yhteiskuntaa, joka esittäisi vaatimuksia.
55, voi vitsi miten mainia kirjoitus! Luin sitä suupielet virneessä ja tulin vain hyvälle tuulelle, kun päästit hiukan maailmaasi - ja voi miten tutulta se kuulostaakaan! Varsinkin mietin joitakin läheisiäni, jolla on niin mielenkiintoinen pää, että lumoudun heidän ajattelustaan. Ehkä näitä ominaisuuksia on monilla, vaikka ei diagnoosiksi asti ylläkään. Maailmassa toimiminen vain joskus haastavaa, että saisi arjessa kompensoitua ne omintakeiset ajattelun polut, jotka eivät sovi muottiin. Toisaalta kaltaisillasi ihmisillä on kykyjä, joita ei voi saada harjoittelemallakaan. Pitäisin mielelläni niitä lahjoina.
7, 22, eli 3 e-lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
55 tässä vielä.
Mukavaa, jos tällainen omituinen otus voi jotakuta piristää. Opittuani ymmärtämään erityispiirteitäni en enää ajattele niiden olevan vain negatiivisia asioita, jotka minun pitäisi kitkeä itsestäni pois. Enkä suhtaudu enää niin sydänverellä siihen, että minun on pitänyt opetella näitä normaalin maailman taitoja.
Tunnen nykyään olevani etuoikeutettu. Vähän niin kuin kaksikieliseksi syntymästään asti oppinut ihminen. Olen oppinut taitoja, joiden avulla selviydyn halutessani maailmassa ja annan itsestäni kuvan normaalina, joskin todella ahkerana ihmisenä. Ja kun alan ylikuumentua, en enää saa esim. pahoja raivareita kuten lapsena, vaan keksin jonkun sosiaalisesti hyväksytyn syyn, jonka varjolla voin vetäytyä omiin oloihini. Ja mitä enemmän korostan osaamistani ja erityiskiinnostuksenkohteitani, sitä vähemmän ihmiset tuntuvat edes kiinnittävän huomiota siihen, että minulla on aina kamala sähellys päällä, kun pitäisi pakata ostokset kaupan kassalla. Tai vaikka vastata puhelimeen ja kantaa kassia samaan aikaan.
Voin aina huokailla, että "voi voi kun olen tän työstressin takia ihan pallo hukassa", täydestä menee aina! Tuskin kovinkaan monella edes käy mielessä, että näin fiksu ja pärjäävä ihminen ei oikeasti osaa laittaa kukkia maljakkoon ja pakata kassejaan.... ja saan aina myös kehuja siitä, kun kotini on niin siisti, "olet varmasti oikea kodinhengetär". Nyökkäilen ja virnistelen itsekseni, että voi kun tietäisit. Tämän siisteyden salaisuushan on se, että täällä on niin vähän tavaraa, että selviytyisin. Mutta kun hankit pari design-huonekalua, asunto onkin yht´äkkiä tyylikkään minimalistinen, ei syrjäytyneen askeettinen koti :D
Eli: kun oppii arvostamaan itseään, voi as-ihmisen elämä normaalien maailmassa olla jopa hauskaa. Vähän niin kuin olisi salainen agentti peitetehtävissä.
Eiväthän kaikki erityistapaukset voi menestyä näin hyvin kuin minä. Minun menestykseni on toki menestystä tavallisten ihmisten mittapuulla. Siksi jokaista erityisihmistä pitäisi arvostaa ihan sellaisenaankin. Jollekin toiselle e-ihmiselle suurta menestystä on se, että pystyy asumaan omillaan ja saa laskut maksettua. Mutta jos sinulla on turvanasi vaikka tohtorin paperit, voit aina perustella kaiken sillä, että olet hajamielinen professori :) Eikö olekin hassu maailma?
Jos jättäisin kohta 11-v. poikani yksin kaivamaan läksykirjat esiin ja lähtisin käymään kaupassa, tullessani kotiin hän saattaisi olla tehnyt läksyt, mutta vähintään yhtä todennäköistä on, että hän katselisi oravia ja harakoita tai olisi jopa mennyt ulos niitä katsomaan. Jos aamulla hoputan häntä kouluun, sillä ei ole mitään merkitystä hänen nopeuteensa. Ja hän on ihan tavallinen lapsi omine erityispiirteineen.
En epäile tyttösi diagnoosia, mutta en näin maallikkona ymmärrä, mitä noilla läksysulkeisilla haetaan. Kerrot, että tyttö saisi kymppejä lukemattakin, ja voihan olla, että häntä turhauttaa alkaa vääntää helppoja tehtäviä vielä kotonakin. Ymmärrän kyllä työskentelytaitojen oppimisen merkityksen, mutta eikö niitä voisi opetella jonkin tyttöä todella kiinnostavan asian kautta. Se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa, että lukee kokeeseen neljä tuntia tai nolla minuuttia. Jos olette tytölle opettaneet jo vuosikausia tuota pitkäjänteisyyttä, työskentelytaitoja ym. sinänsä tärkeää, eikä se edisty yhtään, eikö ole mahdollista, että opetustapa on väärä? Lueskelin ketjun vähän hajanaisesti, mutta jäi vaikutelma, että tytön tunteita ei juuri käsitelty. Miltä tytöstä itsestään tuntuu, että puoli sukua on valjastettu hänen läksyjensä suorittamiseen? Eikö se ihan todella syö itsetuntoa ja aiheuta enemmän vahinkoa kuin hyötyä? Voihan olla, että lapsesi oppii ihan eri metodeilla kuin tavislapset, ja on ihan hullun hommaa pakottaa häntä samaan muottiin, jos ei siihen sovi. Tulee vähän sellainen vaikutelma, että lapsi tuo kokeesta kympin ja vanhempi vain tokaisee, että "väärin opittu". En väheksy tuota aspergerasiaa ollenkaan, mutta millä ajalla tai hermoilla te enää ehditte osoittaa rakkautta, lempeyttä ja ennen kaikkea armoa lapselle? Tämä ei ollut suvaitsemattomuutta tai kapeakatseisuutta vaan kehotus rakastaa lasta enemmän kuin kasvattaa. Virheisiin me syyllistymme kaikki, olivatpa lapsemme sitten erityislapsia tai eivät, ja kurssia voi aina korjata hyvässä hengessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 15:18"]
Jos jättäisin kohta 11-v. poikani yksin kaivamaan läksykirjat esiin ja lähtisin käymään kaupassa, tullessani kotiin hän saattaisi olla tehnyt läksyt, mutta vähintään yhtä todennäköistä on, että hän katselisi oravia ja harakoita tai olisi jopa mennyt ulos niitä katsomaan. Jos aamulla hoputan häntä kouluun, sillä ei ole mitään merkitystä hänen nopeuteensa. Ja hän on ihan tavallinen lapsi omine erityispiirteineen.
En epäile tyttösi diagnoosia, mutta en näin maallikkona ymmärrä, mitä noilla läksysulkeisilla haetaan. Kerrot, että tyttö saisi kymppejä lukemattakin, ja voihan olla, että häntä turhauttaa alkaa vääntää helppoja tehtäviä vielä kotonakin. Ymmärrän kyllä työskentelytaitojen oppimisen merkityksen, mutta eikö niitä voisi opetella jonkin tyttöä todella kiinnostavan asian kautta. Se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa, että lukee kokeeseen neljä tuntia tai nolla minuuttia. Jos olette tytölle opettaneet jo vuosikausia tuota pitkäjänteisyyttä, työskentelytaitoja ym. sinänsä tärkeää, eikä se edisty yhtään, eikö ole mahdollista, että opetustapa on väärä? Lueskelin ketjun vähän hajanaisesti, mutta jäi vaikutelma, että tytön tunteita ei juuri käsitelty. Miltä tytöstä itsestään tuntuu, että puoli sukua on valjastettu hänen läksyjensä suorittamiseen? Eikö se ihan todella syö itsetuntoa ja aiheuta enemmän vahinkoa kuin hyötyä? Voihan olla, että lapsesi oppii ihan eri metodeilla kuin tavislapset, ja on ihan hullun hommaa pakottaa häntä samaan muottiin, jos ei siihen sovi. Tulee vähän sellainen vaikutelma, että lapsi tuo kokeesta kympin ja vanhempi vain tokaisee, että "väärin opittu". En väheksy tuota aspergerasiaa ollenkaan, mutta millä ajalla tai hermoilla te enää ehditte osoittaa rakkautta, lempeyttä ja ennen kaikkea armoa lapselle? Tämä ei ollut suvaitsemattomuutta tai kapeakatseisuutta vaan kehotus rakastaa lasta enemmän kuin kasvattaa. Virheisiin me syyllistymme kaikki, olivatpa lapsemme sitten erityislapsia tai eivät, ja kurssia voi aina korjata hyvässä hengessä.
[/quote]
Hieno kirjoitus!
Ihmettelen samaa kuin kirjoittaja.
Miksi pitää opiskella vain opiskelun vuoksi?
Minusta tuntuu, että tytöstä yritetään väkisin puristaa mahdollisimman tavallista. Voisiko alkaa näkemään tytön ominaislaatuisuuden, nähdä hänen hienoutensa?
Ymmärrän, että pitää oppia pukemaan jne. Mutta voisiko silti antaa tytön suoriutua asioista omalla tavallaan silloin kun se vain on mahdollista?
En siis ymmärrä tätä läksyshowta ollenkaan, koska nuo taidot eivät ole elämässä pakollisia, toisin kuin esim. omaan turvallisuuteen liittyvät taidot.
Ei ole pakko oppia laittamaan ruokaa, sen voi ostaa valmiina. Ei tarvitse oppia siivoamaan, voi tilata siivoojan jne.
Minä pelkään myös, että tuo läksyjenvalvonta-armeija ei tee tytölle hyvää. Miksi ihmeessä pitää tehdä läksyjä, jos saa aina kympin!?
Tyttösi voi hankkia aikuisena ammatin, jossa pelkkä älykkyys riittää, eikä tarvitse osata opiskella oikein.
59
Erikoinen tapa laskea läksyihin kuluvaksi ajaksi sekin aika kun ei vielä aloita vaan ihmettelee jotain oravaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain ristiriitaa, lapsi vetelee kokeista kymppejä ja joutuu tekemään läksyjä 6 tuntia päivässä työskenetelytaitojen jne oppimiseski. Ja saisi kokeista kymppejä tekemättä läksyjä. Väitän, että jos on noin surkeat työskentelytaidot että pitää tehdä läksyjä 6 tuntia, ei voi saada aina kokeista kymppejä. Väksinkin esim. ajan hahmottaminen ja omantominnan ohjaus ovat hyvällä tasolla jos kokeista tulee aina vain kymppejä.
55
Läksyistä vielä sen verran, että kyllähän "normaalit" ihmisetkin oppivat ja opiskelevat hyvin eri tavoin. Minä olen aina tehnyt vapaaehtoisesti tuntikaupalla lukuaineiden läksyjä, tein kaikki ekstratehtävät ja luin nekin kappaleet, joita tunneilla ei käsitelty, koska opiskelu kiinnosti niin paljon. Joku voisi pitää tätä - ja pitikin- epänormaalina, koska "lastenhan kuuluu olla sosiaalisia ja äänekkäitä, kiinnostua myös leikeistä ja kaikesta fyysisestä".
Mieheni, joka on "normaali" ei ole koskaan tehnyt läksyjä. Hän keskittyi mieluummin tunneilla ja pärjäsi tuntiaktiivisuutensa ansiosta hyvin. Kirjoitti esim. englannista L:n, mikä ei nykytasolla ole enää ihan itsestäänselvyys. Opetteli puhumalla natiivien kanssa, lukemalla romaaneja ja katselemalla leffoja, ei siis opiskelemalla perinteisesti.
Oppimistyylejä on todella paljon. Mitä väliä sillä on, tekeekö ihminen läksyt tietyn kaavan mukaan, jos lopputulos on kuitenkin hyvä? Eli jos lapsi menestyy edes keskisnkertaisesti koulussa, asioista jää jotain muistiinkin jne.
Jospa jättäisitte rutiinitehtävät vähemmälle ja keskittyisitte soveltamisen harjoitteluun. Mitä paremmin asperger pystyy soveltamaan osaamaansa (tässä on usein suuria vaikeuksia) sitä parempi on ennuste työllistymisen ja paikkansa löytämisen suhteen. Rutiinihommia on työelämässä yhä vähemmän, niiden varaan ei kannata laskea!
Aivojen kuntouttaminen vaatii työtä, mutta on mahdollista!
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 18:30"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 14:31"]
Olen aikuinen nainen, jolla on autistisia piirteitä, luultavasti asperger. Olen käynyt keskustelemassa asiasta autistiliiton tukihenkilön kanssa. Virallista diagnoosia en ole hakenut, koska näin aikuisiällä en siitä kauheasti hyötyisi. Tapaamieni asiantuntijoiden kanssa juteltuani tosin näyttää hyvin vahvasti siltä, että minulla on asperger.
Ensinnäkin muutamia korjauksia. Me, joilla on keskimääräistä enemmän autistisia piirteitä, olemme persoonia siinä missä "tavallisetkin" ihmiset. On naurettavaa niputtaa kaikki "persepurilaiset" (kiitoksia vain kauniista ilmaisusta, sinä normaali ihminen) yhteen nippuun. Asperger ilmenee ensinnäkin tytöillä ja pojilla/naisilla ja miehillä hieman eri tavoin. Melko usein oireilu helpottaa ainakin jossain määrin kouluiän jälkeen. Osa meistä on myös äärettömän hyvin pärjääviä ihmisiä, jotka pystyvät kompensoimaan puutteitaan erityislahjakkuuksillaan ja rautaisella keskittymiskyvyllään. Kaikki assit eivät myöskään ole sosiaalisesti kliseisiä pökkelöitä, kuten Silta-sarjan Saga. Esim. minulla sosiaaliset haasteet ovat ilmenneet hieman eri tavoin. Olen ollut ja olen toisaalta halvaannuttavan ujo, mutta kun innostun, alkaa juttua tulla niinkin paljon, että olen kuullut ihmisten naureskelleen, että "ei sulla mitään aspergeria voi olla, sähän olet ihan adhd"... Olen vain kamalan herkkä ja vainoharhainen, minun on vaikea luottaa ihmisiin, en aina tajua, koska jotain pitäisi lukea rivien välistä ja koska ei. Tämä sosiaalinen hämmentyneisyys yhdistettynä erittäin pohdiskelevaiseen ja pelokkaaseen luonteeseeni tekee minusta välillä kauhean märisijän, ihmisiä liikaa analysoivan, pelkäävän ja tuomitsevan hermoheikon. Mutta hei, sen jälkeen, kun Sinkkuelämää teki "ihmissuhdelässytyksestä" hyväksyttävää, tämähän on vain ihan normaalia "ämmämäistä lässytystä" :D
Löydettyäni tukihenkilön ja tutkittuani autistisia piirteitä olen alkanut ajatella, että helvetti soikoon, ei se vika minussa ole. Minä voisin aivan yhtä hyvin ajatella, että vika on "normaalissa yhteiskunnassa". Ns. normaaleissa ihmisissä, jotka ovat minun silmissäni usein aika tyhmiä, kyselevät täysin toissijaisia asioita, eivät osaa keskittyä, luovuttavat heti, kun on vähän vaikeaa, eivät pysty tekemään useita mielenkiintoisia asioita limittäin ja yhtä aikaa, eivät siedä yksinäisyyttä, eivät pysty keksimään itselleen tekemistä ja päivärytmiä esim. työttömyyskausina.
Minun pelastukseni on ollut kunnianhimoinen luonne, samoin kiltteys ja ahkeruus. Kunnianhimoni auttamana olen väkisin opetellut vastenmielisiä ja vaikeita asioita, kun olen tajunnut, että niistä on minulle välillistä hyötyä. Olen oppinut ainakin ulkoisesti sosiaalisesti ihan taitavaksi (vaikka tarvitsenkin kauheasti lepoa ihmisistä). Olen oppinut tekemään hyvin ruokaa (vaikka olen hidas ja kömpelö, mutta eihän tässä kokkiohjelmaa kuvatakaan). Olen alkanut harrastaa liikuntaa ja olen hyvässä kunnossa, vaikka olen epävarma tumpelo. Olen suorittanut parikin akateemista tutkintoa ja hankkinut alle 30-vuotiaana laajasti oman, kilpaillun alani työkokemusta. Olen onnistunut aina työllistymään jollain ilveellä, vaikka tilanne alallani on vaikea. Olen saanut useita erilaisia palkintoja ja tunnustuksia.
Kun muistelen tilannetta 20 vuotta sitten, katson edistyneeni huikeasti. Pahasti koulukiusatusta tytöstä, jolla oli pakkoliikkeitä, ei yhtään ystävää, joka ei osannut kunnolla pukeutua tai peseytyä, on tullut ulkoisesti ihan normaali, nätti ja menestyvä, perheellinen nainen.
Ostin juuri kimpun tulppaaneja. Oli kauheaa säätöä saada kukat pois paketista, varret leikattua ja kukat veteen. En osaa tehdä kauniisti tai nopeasti mitään näppäryyttä vaativia näperryksiä. En voisi olla töissä kaupan kassalla, koska aistiärsykkeet, ihmiset, numerot ja pakkososiaalisuus tappaisivat minut. En siis ole vahvoilla "tavallisessa keskivertoelämässä".
Sen sijaan olen erittäin vahvoilla epätavallisessa elämässä, joka voi olla myös sellaista, että ihminen saavuttaa paljon enemmän kuin niin sanottu tavis. Kun mietin hyvää taloudellista tilannettani ja seinällä roikkuvia plakaatteja, tutkintotodistuksia ja diplomeja, ei kauheasti harmita. Kuulostaa varmaan nokkavalta, ja kaikki asseja perseburgereiksi haukkuvat raivostuvat. Mutta miksi minun tarvitsisi osata siivota, kun minulla on nykyään mahdollisuus ja varaa ostaa siivojaa pesemään ikkunat ja lattiat? Voin syödä ravintoloissa ja etenen urallani hyvin, koska rakastan yksinoloa pystyn keskittymään ja saan projektit valmiiksi aikaisemmin kuin kukaan muu.
Ja yksi suorastaan tökerö väite on se, että assit olisivat tunnekylmiä kouluampujia. Minulla sosiaalisuuden ja empaattisuuden haasteet ilmenevät niin, että väsyn ihan kamalasti seuranpitoon, jos olen sosiaalisesti kuormittunut. En tykkää tuppautua ensimmäisenä tuntemattomien seuraan ja olen huono tekemään kompromisseja, koska haluaisin tehdä aina asiat omalla tavallani. Mutta rakkautta ja tunteita, ainakin minulla niitä piisaa. Nautin kovasti lapsestani, vaikken muiden lapsia oikein jaksakaan. Joka ilta kun laitan lapseni unille, kiitän universumia siitä, että olen saanut hänet ja tämän ihanan perheen, kaikki nämä elämykset ja tunteet.
Siis, aloittaja: älä maalaa vielä piruja seinille. Lapsesi tarvitsee HYVÄKSYNTÄÄ, hellää tukea ja auttamista. Voit opettaa hänelle normaali-ihmisten juttuja, kunhan perustelet ja motivoit kaiken, mitä opetat. Assi kyllä voi oppia, mutta hänen on haluttava sitä. Nähtävä, miten hänen elämäänsä helpottaa se, että hän osaa tehdä edes auttavasti vaikeita asioita. Niitä ei saa opettaa hänelle niin, että "opettele pliis normaaliksi äläkä ole tommonen".
Kunhan lapsesi vain saa tukea ja rakkautta, hänestä voi kehittyä todella hyvin pärjäävä ihminen. Ihana ja rakas hän on varmasti sinulle, ja entistä ihanampi, kun opit ajattelemaan, että vika ei ole hänessä eikä teidän perheessänne. Vika on enemmänkin maailmassa, mutta sen kanssa voi oppia pärjäämään :)
[/quote]
Oliko pakko kirjottaa tuollainen romaani sitten itsestään ja aina vain itsestään jota kukaan ei jaks lukea? Huomaa kyllä että olet assburger.. Helvetinmousta kilometri-postausta omasta itsestään ja marttyyrina esiintymistä. Te assit olette vaivaannuttavia henkilöitä
[/quote]
:) ihan kirjoitus tuo asperger-ihmisen kirjoittama. Täydellisesti kirjoittama ja todella mielenkiintoinen, jopa noin pitkät viestit luki mielellään.
Tällä jälkimmäisellä sen sijaan kovasti vihaa ja vähän luetunymmärtämisvaikeuksia :)
55 vastaa edelliselle:
Ihmetteken enemmänkin sitä, että sinä osallistut tähän keskusteluun. Minä en lukisi yhtään viestiä, jotka eivät a.) lainkaan kiinnostaisi minua tai b.) jotka herättävät minussa noin voimakkaita vastenmielisiä tunteita.
Mutta hupaisa olet epäloogisuudessasi, siitä kiitos!
55
Kommasin siis sille, joka valitti pitkää postaustani.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 12:07"]
No ei ole oikein jos läksyihin menee 6 tuntia. Ota yhteys opeen.672
[/quote]
Ei tietenkään ole oikein. Ei sekään ole oikein, ettei tyttäreni ole syntynyt tavalliseksi ja normaaliksi. Mutta tyttäreni ei voi olla tekemättä läksyjä sen takia, että sillä on Asperger-diagnoosi. Jotta hän joskus pystyisi elämään edes jokseenkin normaalia elämää, on suoritettava peruskoulu. On opittava tekemään asioita nopeammin, koska yhteiskunta sitä vaatii.
Läksyjä on jo helpotettu osittain, esimerkiksi matikan laskuja ei ole pakko laskea, jos ei aikaa yksinkertaisesti ole. Ei tytölle kuitenkaan voi antaa sellaista vapautusta läksyistä, ettei mitään tarvitsisi tehdä.
Kuten sanoin, tyttärelleni tavallinen arki aiheuttaa paljon enemmän ponnistelua kuin muilta. Ei ole normaalia ja oikein tehdä kuutta tuntia läksyjä, mutta ei ole muitakaan kohtaan oikein, ettei niitä läksyjä tehtäisi.
ap
[/quote]
Nyt ap vähän ihmettelen sinua.
Ihan kuin sinulla olisi ne isot vaatimukset lastasi kohtaan ja kova halu tehdä hänestä "normaalia". Mitä tarkoitat, että ei ole muita kohtaan oikein, jos läksyjä ei tehtäisi? Keitä muita kohtaan?
Minä luulen, että elämänne helpottuu heti, kun sinä vähän relaat. Tyttösi pärjää todnäk ihan hyvin, jos hänen lähellään olevat ihmisetkin rauhoittuvat ja uskovat siihen, että asiat järjestyvät. Lapsesi kyllä vaistoo sen, että sinun on vaikea hyväksyä häntä. Nythän sinulla on vaikeuksia ennakkoluuloisten ihmisten kanssa. Onko ongelma nyt sinulla vai tytöllä?
Et voi tietää, minkälaiseksi tyttösi tulevaisuus muodostuu. Siitä huolehtiminen ei ainakaan auta asiaa yhtään.
KOhtaako lapsesi arjessa syrjintää vai onko syrjintää vain lehtien palstoilla ja av-palstalla tms.
Lue se uusi kirja, jonka as-aikuinen on kirjoittanut. En muista nimeä, mutta googlaa.