PAS HELMIKUUSSA
Huomasin, että tammikuun passilaisille oli vastaava pino, mutta olisko ketään, jolla pas helmikuussa? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Meillä alkamassa ensimmäinen PAS piakkoin. 4.2 on jo varattu aika klinikalle jolloin pitäis olla kp 10 tai 11 ja jos kaikki ok, tehdään siirto samaan kiertoon. Luonnolliseen kiertoon siis. Meillä ICSI:n tuoresiirrosta syntynyt poika 10/06. En tiedä voisko olla niin hyvä tuuri, että tärppäis taas. Pakasteessa meillä on kolme alkiota, yksi yksin ja kaksi samassa. Kyllä jännittää onnistuuko ja jo valmiiksi ajattelee mikä pettymys tulee jos ei. Uuteen ICSIin lähteminen tuntuu liian raskaalta ajatukselta.
Kommentit (77)
Osse: en ole vielä käynyt veritestissä, se olisi huomenna...taitaa tosin lykkääntyä keskiviikkoon, kun huominen menisi liian hankalaksi.
Mä en usko, että tuo on mitään muuta kuin väärä hälyytys...CB on ennenkin antanut aika metkoja tuloksia ja roskishaamuja ja plussia vaikka kuinka
en ole tuollaista kuullutkaan, mutta voihan se olla. Ainakin se tosi herkkä on, kun niin ajoissa antoi mullekin plussan, vaikkei voinut vielä hirveesti olla hormonia. Tuu sit kuitenkin kertomaan, mitä veritesti sanoo!
Sain oman tuloksen äsken, hcg 410, eli nousu jatkuu ja roimana... vielä en ole saanut jatko-ohjeita, muuta kuin saman " sairaalaan heti, jos tulee kipuja" .
Niin se vaan maaliskuu taas vaihtui, kylläpä aika on mennyt nopeesti!! Iloisempi mieli täälläkin mitä edellisellä kirjoituskerralla.
Onneksi olkoon osborne plussasta!!!mahtavaa!! kannustaa aina kanssasisarten plussakuulumiset myös itseä.
Nyt on menossa kp 35. Mahaa särkeny menkkamaisesti jo useampana päivänä. Tein jopa testin aamulla. testiajan jälkeensiihen ilmestyi haaleen haalee viiva. On ennenkin käynyt niin mutta mielestäni siinä oli nyt vaalenpunasta väriä joukossa....vai kuvittelinko vain.....en tiedä. joka tapauksessa vasta testiajan jälkeen. se oli acon10.
Nyt siis niitä menkkoja ootellaan että viimein sinne siirtoon päästäs. En tiedä miten aina jaksan testailla vaikka tuntuu aika epätodennäköiseltä että oltas nyt onnistuttu luomukierrossa, kun lääkärikinhän arvioi silloin ultrasssa, että tässä kierrossa ei välttämättä ovista tapahdu.....mene ja tiedä. Pitänee viikonloppuna testata uudestaan jos ei menkkoja kuulu.
Palaillaan astialle!
...huulilla: Eilinen veritesti näytti kp10 kohdalla 204,5 ja sairaalasta onnittelivat ja antoivat jatkolle ohjeita. Eli elämäni ensimmäisen kerran sain plussan, ja vain ensimmäisen ivf:n jälkeisestä ensimmäisestä pas:ta. Aivan uskomaton fiilis. Miltei neljä vuotta siihen meni. Luulin jo että meni mönkään kun ei rintoja arista yhtään. Viikonloppuna kuitenki paleli tavanomaista enemmän, pisteli mahaa ja oli nälkä...
Pyörin kuitenkin tällä palstalla vielä jonkin aikaa. En vaan uskalla vielä kurkkia noihin alempiin pinoihin...ei tää niin varmaa vielä oo!! Kolmen viikon päästä ois ultra ja siinä pitäs jo sydänkin näkyä.
Osselle paljon onnea! Eiköhän sovita että pikkuset kasvaa siellä kohdun sisäpuolella :)
Ja muutenkin kaikille tsemppiä tähän ja kaikkiin tuleviin hoitoihin!! Mielessä ootte paljon!!
Pingu rv4 (tai jotain?)
..ja kiiruhtaa onnittelemaan Pingua!!! Mielettömästi onnea plussasta!!!!! Lähetän täältä kaikki mahdolliset tarrasukat teidän pienelle ja odotetulle ihmisenalulle!
-Tuittu-
ps. sitten kun tuntuu siltä, niin harkitsehan sitä meidän yhteisöä!!! Käyn taas nostamassa sitä..;)
Onnea Pingu plussasta! Sulla on kyllä niin mielettömän hieno hcg, että siitä ei ole epäilystäkään, etteikö kaikki olisi hyvin. Oliko toi arvo tosiaan pp10?? Voi kun hienoa! :)
Ja Sinitaivas, tosiaan luomuplussa!! Eihän se nyt ihan mahdotonta olisi. Jospa se ovis vaan tuli myöhässä tässä kierrossa ja siksi vielä on niin haalea. Mulla on kyllä itsellä sellainen kokemus noista Aconeista, että niihin tulee aina viiva kuivuessaan, mutta toivotaan, ettei siitä ole kysymys nyt.
Miinan verikokeen tulosta odottelen...
Itse olen menossa torstaina ultraan, josko sitten jo jotain näkyisi. Vaikka kuinka olen hokenut itselleni, että varaudun pahimpaan, tietenkin mieli toivoo kovasti, tosi kovasti, että kaikki olisikin ok... tosin vaikka alkio löytyisi kohdusta, en varmaan uskaltaisi luottaa mihinkään ennen raskauden puoliväliä. Enkä jaksa jotenkin uskoa, että meille mitään ihmettä suotaisiin, sen verran huonoja kokemuksia on aikaisemminkin ollut.
Mutta torstaita odotellessa....
-Osse ja Rajuisa pp21
kyllä se hyvin menee.
juu oon huomannu myös että aconeihin tulee kuivuessaan se viivan paikka , mutta en kyllä oo huomannu että noin nopeesti. n.puolen tunnin kuluttua. mutta en kyllä silti vielä sen puolesta uskalla riemuita. pitää tulla testiajan aikana ne viivat ennen kuin meikäläisen saa tällä kokemuksella riemastumaan.
Joka tapauksessa menkat ei vielä oo alkanu ja " hirvee" menkkasärky alavatsalla ja selässä jatkuuu voimistuen. just kaupassakin tuntu niin märältä että ajattelin jo että nyt täti tuli käymään, mutta olikin vain melkosta valkovuotoa. Toivon että jos en oo raskaana, menkat alkais pian, jotta siirtoon päästäs. Mulla ei aikasemmin kyllä oo tällästa juilimista ollu ilman menkkoja. Voipi kyllä olla elimistön temppuja kun hormoonit jääny nyt ottamatta:)
Joka tapauksessa kaikille kaikkea hyvää!!
nimittäin ultrassa näkyi kohdussa sikiöpussi, jonka sisällä oli sikiönalkua 1,6mm... :-o Sain uuden ajan ultraan 18.3., silloin pitäisi näkyä sykekin, jos on näkyäkseen. Lääkärin mukaan näyttää hyvältä eikä kannata enää huolehtia. Mutta ei kyllä osannut oikein mitään sanoa, kun kysyin, että todellako meillä nyt on tällainen ihme, jossa pienellä hcg-arvolla kaikki sujuisikin loppuun asti hyvin??
Joka tapauksessa, pakko varmaan nyt myöntää, että raskaana olen, ja toivoa vaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kaikki menee jatkossa hyvin. Hirvittää ihan kamalasti, enkä osaa oikein uskoa siihen, mutta erittäin onnellinen olen, jos näin tosiaan käy, että tästä meille toinen lapsi saadaan!
Sekainen Osse ja Raju rv 5+2 ??
Hienoja uutisia! Älä välitä niistä hcg arvoista, ultrahan on paljon tärkeämpi. Toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin.
Muillekin plussanneille tosi paljon onnea ja halit neganneille!
Täällä on suunta jo kohti uutta passia, maanantaina tsekkausultra ja sitten taas ovista tikuttelemaan. Jos samalla lailla menee kuin viimeksi ois siirtokin jo ens viikon pe.
alabama
PINGU ONNEA HURJASTI PLUSSASTA!!!! Tuittua peesaten, olet tervetullut joukkoomme jos vielä kiinnostaa meidän seura! Mieti... ja ennen kaikkea onnea vielä kerran!! t: Manco
negaahan se näytti, mutta menkat ei oo vielä alkaneet. nyt menossa kp 40. työpäivän jälkeen katsoin testiä niin siihen oli tullut toinenkin viiva. mutta siihenhän emme voi luottaa. Tavallisesti kirkas viivan paikka kun oon roskikseen kurkannu, mutta nyt siinä oli myös selvästi väriä. Onko muille käynyt niin??
Joka tapauksessa minä olen raskaana vasta sitten kun testiajan puitteissa näkyy plussa!!
kyllä sinä vain raskaana olet!!!onnea tuhannesti ja nauti!!!:)
Vieläkään en oikein voi todeksi uskoa.
Pientä ällötystä aamulla, pikkusen paleltaa sillon tällön, vähän väsyttää ja aina joskus nippii mahaa... Eli ei mitään kovin vahvoja raskauden merkkejä, eli uskon puute tulee aina välillä. Mutta kai se on vaan uskottava. Tein jopa viime viikolla loppuviikosta raskaustestin, joka makoili laatikossa. Oli niiiiin hienoa nähä se kaks viivaa, kun en oo semmosta koskaan nähny. Nyt se odottelee hyllyssä ja käyn aina välillä kattomassa niitä viivoja...vielä ovat hyvin säilyneet :)
Osselle paljon onnea! Meillä on ultra 27.3, eli sillon tiietään oonko oikeesti raskaana...
Ehkä mie käyn kurkkaamassa sitä tuitun ja mancon ehottamaa palstaa...oishan se hauska kuulla teijän kuulumisia...
Tsemppiä kaikille!! Kyllä se aurinko löytää sinne risukasan pohjallekin...ainakin joskus
Pingu rv5
ja raskaustesti näyttää negaa. taitaa olla jo kp47. pääsiäisen jälkeen terolutit käyttöön jos ei menkat ala. ....hohhoijaa!!
EIPÄ KYLLÄ MONESTI OO TARVINU MENKOISTA NÄIN ILAHTUA:)
Viimein päästään toimiin. eli kp3-7 clomit naamariin ja ultra muistaakseni kp11..ja sitten sopiva siirtopäivä. Viimeinkin!!!ihanaa!!!
eli negahan tuon helmikuun siirron tuloksena oli ja nyt ollaan menossa jo uutta PASsia hyvän matkaa eteenpäin, siirto ensi viikolla. Onkin sitten viimeiset alkiot siirrettäväksi... ja siirrän itseni nyt tästä keskustelusta pois :)
Toivotaan, et se haamu Miinan testissä vahvistuu plussaksi. Kävitkö veritestissä?
pa-mille onnea uuteen ivf:ään!
Omaan napaan ei kummempia, labra sössi tän päivän verikokeet, joten en tiedä yhtään, mikä on tilanne.