PAS HELMIKUUSSA
Huomasin, että tammikuun passilaisille oli vastaava pino, mutta olisko ketään, jolla pas helmikuussa? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Meillä alkamassa ensimmäinen PAS piakkoin. 4.2 on jo varattu aika klinikalle jolloin pitäis olla kp 10 tai 11 ja jos kaikki ok, tehdään siirto samaan kiertoon. Luonnolliseen kiertoon siis. Meillä ICSI:n tuoresiirrosta syntynyt poika 10/06. En tiedä voisko olla niin hyvä tuuri, että tärppäis taas. Pakasteessa meillä on kolme alkiota, yksi yksin ja kaksi samassa. Kyllä jännittää onnistuuko ja jo valmiiksi ajattelee mikä pettymys tulee jos ei. Uuteen ICSIin lähteminen tuntuu liian raskaalta ajatukselta.
Kommentit (77)
Kai voi ainakin varovaisesti jo onnitella? Toivotaan, että kaikki on niin kuin olla pitää. Millä testillä testasit?
pa-mi: Sielläkin kyytiläiset mukana, onnea matkaan!!
Täällä ei vielä ole testattu, kun ei ole testejäkään polttelemassa kaapissa. Olen tilannut netistä acon10 testejä, mutta eivät vielä tänäänkään tulleet, joten testaan kai lauantaina tai su. Ellei sitten menkat ala, yöllä oli nimittäin mahakiputuntemuksia ja ajattelin, että varmasti tänään alkaa niin kuin kierron mukaan pitäisikin, mutta vielä ei ole näkynyt.. On tämä piinailu rasittavaa.
alabama pp 10
nimittäin äsken huomasin, että tuhruttaa... kyllähän mä tiedän, että se on ihan normaalia, mutta ei se mieltä ylennä. No, vastapainoksi tämän päivän on jo ollut paha olo, jotenkin tuntuu että kroppa reagoi yliherkästi nyt tuohon hcg:hen, koska ei sitä vielä voi hirveää määrää olla. Turhaan kai kuvittelin, että kunhan vaan plussa testiin saatais, niin loppu menis hyvin. Mutta koetan pysyä positiivisella mielellä...
Alabamalla on hyvät hermot, mulla ei koskaan kestä testaamatta... :)
-Osse ja Raju pp9 (edelleen ja vasta...)
plussa se on, kaikki liimat ja tarrat laitetaan ja turvallista matkaa toivotetaan....pieni tuhru, tuskinpa se mitään on.
Pa-mi pp1
hurjasti onnea Osselle. Toivottavasti tuhruilu on vaan ohimenevä juttu ja pikkusella ois hurjasti voimia pysytellä matkassa mukana...ja kohdun oikealla puolella viel :)
Sinitaivaalle paljon tsemppiä. Meillä ei lapsia ole, mutta silti tuntuu välillä että seinät kaatuu päälle. negatiiviset tunteet taitaa kuulua asiaan eikä yhtään helpota se, että me tökitään ja tungetaan niitä hormoneja joka rööriin... Elimistö on vähemmästäkin sekasin.
Mitens muuten noi pp:t lasketaan pas:ssa? Onko siirtipäivä pp1 vai peräti jo pp3?
Mulla oli siirto keskiviikkona. Kaksi alkiota olivat sulattaneet, mutta vain toinen lähti kasvamaan. En tiiä mitään sen koosta tai limiksen paksuudesta. samalla kuulin et meil ois pakkasessa vielä 2+2+1, eli kolme kertaa, jos sulatukset onnistuu.
Mulla onkin sama veritestispäivä kuin pa-mi:lla, eli 3.3.
Pingu
Samaa rataa mennään eli nuo pp:t lasketaan siirrtopäivä pp 0 ja eteenpäin....eli meillä nyt sitten pp2 kun keskiviikkona siirto tehty.
Itsellä tekee nuo luget ällön olon....menkkakipuilua ollut siirtopäivästä asti...endo päässyt muhimaan oikein kunnolla.....ja luget suttaa ja aiheuttaa rintojen arkuutta ja kohta taasen pahoinvointia....
Eli meikäläinen ainakin saa vasta veritestistä sen oikean vastauksen, kaikki " oireet" mitä mulla on niin samanlaisia ovat olleet aina ja lugejen aiheuttamia, sitä pienenpientä haamuakaan en ole koskaan testiin saanut.
Pa-mi pp2
ja tsemppauksesta, sitä tarvitaan. Tänä aamuna viiva oli kyllä jo selvä, ei mikään haalean vaalea, joten pakko uskoa, että arvo nousee. Huomenna testaan sitten vähemmän herkällä testillä ja jos siihenkin tulee plussa, odotan luottavaisena maanantaiaamun veritestiä. Menkkakivut tulee edelleen välillä tosi kovina, mutta tuhrua ei nyt tänään ole ollut enää lainkaan.
Jotenkin todella epäuskoinen olen ollut, että tosiaanko meille suodaan tästä hoidosta se lapsi?!? Olin niin varautunut siihen, että tää on vaan pakollinen välihoito ennen toukokuun ivf:ää... No, ei pidä vielä nuolaista, kaikki on niin alussa. Nyt taas on kovin kipeä alavatsakin.
Mites Alabama, joko olet testannut?
Edelleen piinaileville kovasti kärsivällisyyttä!
-Osse ja Raju pp11
eli kemiallinen tai kohdunulkoinen tämä on. Arvoa seurataan loppuviikosta uudelleen. Jotenkin mulla olikin koko päivän tosi levoton olo, että ei tää hyvin pääty. :(
Toivottavasti muilla on parempi tuuri.
...en tiedä mitä tuohon Osse sanoisi....muuta kuin et odotetaan ja jännitetään....toivotaan parasta...
Pa-mi pp6 ( oireeton olo paitsi kun laittaa luget niin " oireet" palaa)
Täälläkään ei kovin hohdokasta ole, kaksi kertaa on nega testattu pp 11 ja pp 13, että kait se olisi jo uskottava. Ihme vaan kun menkat ei ala, kohta viikon myöhässä mikä on mulle todella harvinaista. Puolen vuoden ajan ovat tulleet just päivälleen, lugetkin lopetin jo lauantaina, mutta voihan olla että ne on silti sotkeneet kierron. Tuon pp 13 jälkeen en ole testannut, kun olen odottanut että tilaamani testit tulisi postissa. Äsken laitoin sähköpostiakin, että missä testit viipyy, mutta viesti palautui takaisin. Mikähän lie huijarifirma ollut. Noh huomenna olis virallinen testipäivä, joten täytyy kai lähteä vielä testin ostoon. Negafiilis tässä kyllä jo on..
Tsemppiä muille piinailijoille!!
unohtui laittaa, että nyt siis pp15
Täällähän on huonoja uutisia :( Harmi ettei kellään ny tärppää. Ossella näytti jo niin hyvältä. Mutta piellään peukkuja vielä!!
Mulla ei oo oikeestaan ollu mitään oireita. vattassa juilii ja on menkkamainen kipu aina ajoittain päivän aikana. Aluks siirron jälkeen alavattaa nyppi, mutta se on muuttunu menkkajuilimiseksi. Rinnat ei oo pätkääkään kipeet. Tai aina välillä tuntuu pikkasen, mut se taitaa olla vaan haamukipua kun niin odotan et koska ne tulis oikeesti kipeiks. Väsyttää kyllä kamalasti, mutta oon nukkunu huonosti. Luget herättää mut pari kertaa yössä, kun pöksyissä on märkä läntti.
Ja muahan palelee aina, joten siitäkään ei voi päätellä mitään...
Testata en kuitenkaan aijo ennen maanantiata. Silloin ois veritesti. Lauantaina ois kyllä kekkerit, mutta taijan mennä autolla, ni se on hyvä syy olla limpparilinjalla :)
Eipä täällä sen kummempia....
Pingu pp7 (eikä mitään oireita...)
vaan kävin aamulla uudessa kokeessa, hcg oli 51. Eli kyllähän se melkein tuplaantuu, mutta... pelottaa, että on ku. :( Piina senkun jatkuu, perjantaina uusi koe.
Alabamalle pahoittelut negasta! Tuuhan kertomaan, alkoiko menkat lopulta vai oisko vielä toivoa?
Pingulle tsemppiä, se menkkakipu kuulostaa hyvältä oireelta tuossa vaiheessa!
-Osse pp15, Raju ilmeisesti vielä kyydissä jossain päin kroppaa...
Nyt se on uskottava, että ei tullut tästä hoidosta meille vauvaa. Kaikki oireet mitä oli, johtuivat lugeista. Ärsyttää vaan kun menkat ei nyt ala, että pääsis mahdollisimman pian suunnittelemaan seuraavaa passia. Parempaa onnea muille vielä piinaileville!
alabama
No tänäänhän ne menkat lopulta sitten alkoivat. Nyt suunta uuteen passiin luultavasti jo tähän kiertoon 2 alkiota vielä pakkasessa. Eihän tässä muu auta. Käyn vielä kurkkimassa miten teille muille kävi.
osse: jospa ois kyseessä myöhäinen kiinnittyminen ja arvo siksi vielä niin matala. Peukkuja!
Alabama
Alabamalle haleja ja rutistuksia. Toivottavasti uusi passi tuo toivotun tuloksen.
Tulehan Osse kertomaan iltapäivällä kuinka veritestissä kävi!!!
Mulla välillä juilii alavattaa, mutta se on hiukan vähenemään päin... Tissit ei oo vieläkään kipeet, mikä ihmetyttää kovasti. Väsyttää ja paleltaa, mutta ketäpäs ei... Joten mitään selkeitä merkkejä ei oo. Maanantaina ois se veritesti...sinne sinnittelen...
Pingu pp7
Täällähän oli monella huonoja uutisia :( Isot pahoittelut Alabamalle negasta! Ja toivotaan vielä Osse, että se arvo rupeaisikin nousemaan!
Mulla petti hermo jo eilen (pp 9) ja menin testailemaan ja sain ihan selvän haamun!!! Sama haamu oli ruudussa myös tänään! Täytyy nyt vain toivoa, että se siitä vahvistuisi, tosin nyt on vasta 10 päivää siirrosta, joten uskon (ja toivon), että se siitä vielä tummuu!!!
Toivottavasti saisin teistä seuraa plussajunaan!!! Isot tsempitykset kaikille vielä piinaileville!
tän päivän verikokeen arvo oli 110, eli on yli tuplaantunut keskiviikosta. Sain vain ohjeeksi jatkaa verikokeita ensi viikolla ja seurata oloa. Heti sairaalaan, jos alkaa olla kipuja. Kyllähän tuolla oikealla puolella on koko ajan sellainen kipupiste, mutta kipu on vielä tosi lievää, lähinnä valvottaa vähän öisin, jos herään. Samaltahan tämä kovasti kuulostaa, kuin kolmisen vuotta sitten edellisessä ku:ssa. Todennäköisyydet normaalista raskaudesta ovat minimaaliset, mutta tietysti olemassa. Kovin rauhallisesti olen tämän ottanut, eniten mietityttää, miten käy toukokuulle varatun punktion, jos tilanne tästä pitkittyy.
Onnea Snygg plussasta! Kyllä se siitä vahvistuu! Kaikille piinaileville kovasti tsemppiä edelleen!
-Osse ja Rajuhko pp17
tervehdys pitkästä aikaa :)
Kuten tuolla aikaisemmin sanoin, kuviot töissä ovat vieneet kaiken energian ja ajan...en ole ehtinyt tänne edes lukemaan.
Nyt kuitenkin YT:t on ohi ja itselläni viimeinen työpäivä tiistaina. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi lähtijäksi jos saan irtisanomisen yhteydessä tuon ns. paketin. Töissä on ollut pitkään tosi ahdistava tunnelma ja työntekijät on ajettu tosi ahtaalle. Nyt sitten pääsen tuosta oravanpyörästä pois, mitä sitten jatkossa tulen tekemään... aika näyttää :)
Siirto oli ja meni, elellään nyt pp 12. Eilen testasin clearbluella oudon haamun (se plussa viiva tuli vain sen poikkiviivan yläpuolelle ja oli tooooosi himmeä). Siis puolikas himmeääkin himmeämpi haamu, joka oli yön aikana muuttunut roskisplussaksi. Ei kauheasti herätä toiveita... en kyllä muutenkaan odottanut (taaskaan) tältä passilta mitään.
Yksi kierros olisi vielä jäljellä ja sen jälkeen olisi tartuttava taas uuteen ivf-kiertoon kiinni.
niin tyylipuhdas nega napsahti taas verikokeesta......ei mitään muuta.. no ei muuta kuin eteenpäin taas....IVF edessä ja sitten katsellaan uudestaan.
Tsemppiä muille piinistelijöille ja parempaa onnea.
Pa-mi
kyllä nuo ajatukset on ihan normaaleja ja sallittuja. Enkä todellakaan usko, että lapsesi kärsii niistä tai näistä hoidoista sen enempää kuin kenenkään muunkaan lapset muista mahdollisista vanhempien elämäntilanteista. Ja etköhän sinä ole hirvittävän kiitollinen esikoisestasi.
pa-mille onnea siirrosta ja toivottavasti tällä kertaa tärppää!! Ainakin limis on muhkea :)
Alabamalla on tosiaan testipäivä ihan lähellä. Itse olen ollut kans kova testaamaan ja tytöstä plussa tuli pp12.
Sitten omaa napaa: mulla on ollut muutaman päivän menkkakipuja ja eilen ne oli jo aika kovia. Tein äsken testin ja kyllä siinä ihan " paljaalla silmällä" havaittava himmeä viiva on. Hui! Tosin oireet on aika samanlaiset kuin edellisessä raskaudessa, joten olin aika varma tuloksesta jo ennen testin tekoa. Näin aikaisessa vaiheessa en kyllä koskaan ole saanut plussaa, vähän hirvittää... heti alkoi pelko, että mitäs sitten, kohta alkaa vuoto ja menee kesken tai on kohdunulkoinen (kivut oli illalla välillä aika kovia ja eilen säteili hartiaankin), yksi kun on molempia kuitenkin takana.
-Osse ja Raju pp9