MOT: Vaaralliset verikoirat
Eka kauhistuin että noi vanhemmat näyttää lapsen raatelukuvia, mutta toisaalta ehkä on hyväkin, niin imbesillit tajuaa mitä tuollainen koira oikeasti voi saada aikaiseksi.
Olen sitä mieltä että nuo koirat pitäisi kokonaan (!) kieltää. Koiratkin sairastuu ja voi tulla käytöshäiriöisiksi vanhemmiten, vaikka olisi miten hyvä koti ja kasvattajat. Tiedän tämän, kun näen miten herttaisista mummoista ja papoistakin voi joskus tulla väkivaltaisia riivinrautoja kun sairaus iskee. Näin se on koirillakin. Silloin ei ole ympäristön kannalta kovin hyvä, että koira on jalostettu raatelemaan.
Kommentit (336)
Itse kolmen dobermannin omistajana järkytyin tuon pikkutytön vammoista.
Tästä lähin ymmärrän koirakammoisten pelkoa paremmin.
Tsemppiä pikkutytön vanhemmille! Toivottavasti saatte lapsenne pelon koiria kohti hoidettua.
PS koirani ovat luonnetestattuja ja koulutettuja.
Ja MOT:n harjoittama journalistiikka on ala-arvoista. Sitäkään ei kukaan voi kiistää. Jos ohjelma olisi tehty ammattitaidolla niin tulos olisi voinut silloin olla jonkun ajatuksen arvoinen. Nyt siitä tuli mieleen joku Seiska-lehden toimittajan viidessä minuutissa kyhätty "oksennus" kun haluttiin saada mahdollisimman paljon kohauttava ja kauhistuttava pläjäys.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 21:06"]
Toistaiseksi paljon mitään ei ole tapahtunut, mutta nythän näiden vaarallisten koirien lukumäärä on koko ajan nousussa kun ne tietyissä wt-piireissä ovat muodissa.
[/quote]
Mikä tahansa kissaa isompi rotu olisi noitten tiettyjen piirien käsissä vaarallinen.
Voi kuule ystävä kallis, kun eihän siinä ohjelmassa ollut yhtään verikoiraa! Ethän sinä näköjään edes tiedä, mikä on verikoira, ethän sinä?
Ja noilla kaikilla perusteilla pitäisi näköjään kieltää n. 75% kaikista koiraroduista. Ei huh hoijaa, jotain järkeä nyt tähänkin...
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 20:48"]
No ei kannata tulla tänne itkemään sitten kun hyvin koulutettu hauvanne haukkaa lapselta naaman irti. Katsokaas kun ei ole olemassakaan joitain ihmisiä jotka kouluttavat nuo koirat huonosti, he ovat ihan tavallisia ihmisiä jotka luulevat että koira on hyvin kasvatettu.
[/quote]
Minä ainakin tulen tänne itkemään , kun ne kauhukakarat naapurustossani ärsyttää koiraani härppimällä, heittämällä tavaroilla, huutamalla&kiljumalla ja juoksentelemalla vierestä. Onko se ihme jos koirani alkaa pelkäämään kyseisiä lapsia ja haukkuu niille kaikki hampaat irvessä, kun koiralla on ainut muisto lapsista "pian ärsyttää tai sattuu.."
Saisinko lakialoitteen, että lapset eivät kulje ilman hihnaa, kun nekin saavat vahinkoa aikaan - myös minun hermoilleni.
Niin, verikoirahan oli ainakin "ennen vanhaan" nimitys vihikoirille yms. jäljestäville koirille. Ei suinkaan taistelukoirille.
"Koiramäärään suhteutettuna koirien aiheuttamien raateluiden yms. määrä on niin mitätön, etten paljon jaksa asialla päätäni vaivata. MOT oli taas sellaista kuraa, että jos olisin toimittaja niin häpeäisin silmät päästäni ammattikuntaani."
Näkisi vaan, että se määrään suhteutettu koira söisi SINULTA pään eli perseen, kuinka riekkuisit sitten?
Niin ja vielä jatkoksi.
Onko se ihmekkään jos koirani sattuu puremaan jotain lasta, kun itse yritän koirani pitää niin lyhyellä hihnalla kuin mahdollista, mutta lähelläni asuvista lapsista kaikkia on tuskin millään lailla opastettu ohittamaan koira oikealla lailla. Onneksi täälläkin asuu muutama mukava lapsi joka kysyy luvan tulla silittämään, ja osaavatkin tulla rauhallisesti, jolloin koirani ei tarvitse pelätä ja PUOLUSTAUTUA PUREMALLA. Harva koira huvikseen puree.
Ja taas kerran av-mamman riskienhallintatermistöä: vahingon riski. WTF?
Vastuukysymyksen lopullinen ratkaisu: jokainen jycke rekisteröidään ja dna-jälki tallennetaan. Rekisteröidyn koiran Rekisteröity Omistaja vastaa jatkossa elukkansa toimista tasan kuin omistaankin, eli koiran tekemä tappo tuomitaan Rekisteröidyn Omistajan tekemäksi tapoksi ja pahoinpitelyt kuin Rekisteröity Omistaja olisi ne tehnyt. Paskaläjistä mittaillaan DNA tieteellisin menetelmin ja rekisteri kertoo Omistajan nimen ja osoitteen. Lasku ja sakko löytävät kohteensa. Tämä lysti rahoitetaan a) 500 e rekisteröintimaksulla, joka on kaikille koiraeläintä halajaville pakollinen aloitusmaksu ja b) vuosittaisella 200 euron koiraverolla, jonka tuotto käytetään rankkureiden ammattikunnan elvyttämiseen ja automaattisiin paskanlakaisukoneisiin. Koiramäärät pysynevät jatkossa maltillisina, koirien käytös paranee yleisesti ja paskan määrä kaduilla vähintään puolittuu. Maailma on taas pelastettu!
Mulle käy kyllä toi vastuu asia, mutta olet aika pihalla koiran vuosikustannuksista, jos luulet tuollaisen hillitsevän :D
Saisiko tämän saman rikottuihin laseihin ja roskiin maassa... Voisiko niistä saada dna:t , tai lopettaa lasipullojen tekeminen. Niistä haittaa niin lapsille, aikuisille, kuin koirillekkin..
Puolentoistasataa kommenttia ja monta kertaa esitetty kysymys näiden tappajarotujen puolesta ääntä pitäville, mihin näitä rotuja tarvitsette? Yksikään ei ole rohjennut vastata, muut ovat sen kertoneet, ne on vain ja ainoastaan teidän egojenne jatkeita.
Joku kertoi asian ihan niin kuin se käytännössä valtaosin on, näiden koirien omistajat ovat niitä alemman sosiaaliluokan luusereiden koiria, hampputukat meikkatuine silmineen ja läväreineen, iho tatuoitu ja henkinen minä täysi nolla, mutta on mulla vaarallisiimpiin koirarotuihin kuuluva koira, vittu mitä luusereita!
^ En usko, että täällä on montaakaan, jos yhtäkään canarion tai presan omistajaa, ovat kuitenkin Suomessa yhä hyvin harvinaisia rotuja. Ehkä siitä johtuu se, ettei vastauksia ole tullut.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 19:48"]Puolentoistasataa kommenttia ja monta kertaa esitetty kysymys näiden tappajarotujen puolesta ääntä pitäville, mihin näitä rotuja tarvitsette? Yksikään ei ole rohjennut vastata, muut ovat sen kertoneet, ne on vain ja ainoastaan teidän egojenne jatkeita.
Joku kertoi asian ihan niin kuin se käytännössä valtaosin on, näiden koirien omistajat ovat niitä alemman sosiaaliluokan luusereiden koiria, hampputukat meikkatuine silmineen ja läväreineen, iho tatuoitu ja henkinen minä täysi nolla, mutta on mulla vaarallisiimpiin koirarotuihin kuuluva koira, vittu mitä luusereita!
[/quote]mihin tarvitaan mitään koiraa? Itse elelen merenrantatalossa "tappajakoirien" kanssa. Minulla on moisia ollut vuodesta -90 saakka. Minulla on myös aseenkantolupia useampaankin järeäksi luokiteltavaan käsiaseeseen. Olen myös ollut keskeytymättä ansiotyössä yli kaksikymmentä vuotta. Olenko luuseri? Mihin tarvitsen? Vaikkapa uimakaveriksi omaan rantaamme perheeni kanssa. Tai sohvalle tuhisemaan kainaloon kun katson telkkaria. Pidän niiden ulkonäöstä ja ihmisystävällisestä luonteesta.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 14:54"]
^Noilla kriteereilläsi olisi kuitenkin löytynyt useita ei-aggressivisia ja lapsiperheille sopivia rotuja. Miksei mikään niistä kelvannut?
Ja olisi hyvä jos vaan avoimesti kertoisit sen rodun...
[/quote]
Koiran rotu on bullmastiffi, jos sillä on jotain erityistä merkitystä. Ja ole hyvä, kerro yksi vaihtoehtoinen koirarotu, kerron, miksi emme päätyneet siihen.
[/quote]
No onpas pelottava rotu :) Tämä keskustelu ei tosiaan bullmastiffia koskenut, en tiedä miksi on Berliinin listalla. Tanskassa ja UK:ssa sitä ei käsittääkseni ole kielletty. Harmillisen paljon vaan terveysongelmia
[/quote]
:)
Ei ole tietääkseni tosiaan kielletty kuin Berliinissä. Kyseisen ohjelma vain lisää taas ennakkoluuloja kaikkia molosseja kohtaan. Varsinkin kun ei voi olettaa asiaan perehtymättömän ihmisen erottavan esim. brindleä bullmastiffia dogo canariosta. Enkä ole sitä mieltä, että niitäkään tulisi suoralta kädeltä tuomita rotuna/kieltää, itse olen oman rotuni löytänyt myös molossipuolelta, niin kuka minä olen sanomaan, ettei canario sopisi jonkun elämään yhtä täydellisesti, kuin bm meidän...
Peräänkuuluttaisin ennen kaikkea vastuuta omista valinnoista ja koska kaikki eivät vastuutan kanna vapaaehtoisesti, olisi kehitettävä joku systeemi ja juuri meidän koiraomistajien kustannuksella.
Bullmastiffien terveystilannetta on muuten saatu korjattua kasvattajien kovalla työllä, keskimääräistä elinikää on saatu pikkuhiljaa nousujohdanteiseksi ja kymppikerhoon saadaan jatkuvasti lisää jäseniä ;)
Tietääkö kukaan, että onko mitään nimienkeräilylistoja joita vois allekirjoittaa sellaiselle lakialoitteelle, että nää tappajakoirat kiellettäis Suomessakin?
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:57"]
Vituttaa kun ihmiset ei oikeesti tajua, että sen takia niitä koiria KOULUTETAAN, just tuommosten juttujen takia! Turha on koiraa on syyttää siinä vaiheessa kun on agressiivinen. Jos sen koulutuksen tekis oikeen niin tällasta ei tapahtuisi. Meillä ollu nyt yhteensä 4 rottweileriä ja 3 pitbullia elämäni aikana, ja kellään niistä ei oo mitään ongelmaa ollut ja saanut luottaa ettei ne mitään tee. Saa katsoa peiliin jos koira ei tottele.
[/quote]
Koulutuksellakaan et pysty muuttamaan koiran pohjimmaista luonnetta. Nämä koirat käyvät hyvin koulutettuinakin uhaksi katsomansa lapsen/aikuisen/eläimen kimppuun silloin kun omistaja ei ole niitä käskyttämässä. Millään koulutuksella et saa laumanvartijan vartioimisviettiä tai taistelukoiran hyökkäysviettiä katoamaan.
[/quote]
No sen takia sitä viettiä täytyy purkaa, ettei se pääse yltymään... Koittakaa ymmärtää, että vika ei aina ole koirassa. Tosin, jos ei sairauksia todeta. Koirasta näkee korvien ja eleiden puolesta, koska se vaanii tai tekisi mieli hyökätä. Ja TÄMÄ nimenomaan on jokaisen koiranomistajan taito osata tulkita sitä omaa koiraa ja opettaa, että sitä viettiä puretaan vasta siellä harrastuspaikassa. Esimerkiksi spanieleista suurin osa on jalostettu jahtaamaan jyrsijöitä tai pieniä nisäkkäitä. Tätä viettiä on todella helppo energiapurkaa jos löytyy vaan tarpeeksi halua ja rakkautta koiraa kohtaan. Ja turha syyttää, että aika ei riitä tähän. Sitten ei koiraa kannata hankkia.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 21:15"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 21:13"]
Koiramäärään suhteutettuna koirien aiheuttamien raateluiden yms. määrä on niin mitätön, etten paljon jaksa asialla päätäni vaivata. MOT oli taas sellaista kuraa, että jos olisin toimittaja niin häpeäisin silmät päästäni ammattikuntaani.
[/quote]
Luuletko todella tämän lohduttavan uhriksi joutuneita lapsia ja koiria?
[/quote]
Ei varmasti lohduta, mutta ei se sitä tosiasiaa poista, että koiramäärään suhteutettuna tällaisia ikäviä onnettomuuksia sattuu erittäin harvoin. Sitä ei voi kukaan kiistää.