MOT: Vaaralliset verikoirat
Eka kauhistuin että noi vanhemmat näyttää lapsen raatelukuvia, mutta toisaalta ehkä on hyväkin, niin imbesillit tajuaa mitä tuollainen koira oikeasti voi saada aikaiseksi.
Olen sitä mieltä että nuo koirat pitäisi kokonaan (!) kieltää. Koiratkin sairastuu ja voi tulla käytöshäiriöisiksi vanhemmiten, vaikka olisi miten hyvä koti ja kasvattajat. Tiedän tämän, kun näen miten herttaisista mummoista ja papoistakin voi joskus tulla väkivaltaisia riivinrautoja kun sairaus iskee. Näin se on koirillakin. Silloin ei ole ympäristön kannalta kovin hyvä, että koira on jalostettu raatelemaan.
Kommentit (336)
Meidän duunipaikan siivoojatar haaveilee kovasti dogo canariosta - ovat kuulemma niin "siistejä" koiria. Aiemman dobberinsa on joutunut lopettamaan "pitovaikeuksien" vuoksi. Uusioperheeseen odotetaan myös vauvaa, perheessä kaksi alakouluikäistä, erittäin vilkasta poikaa.
En yhtään ihmettele juttujaan kuunnellessa, mistä noita "uutisia" tulee...
MOT on kuraa, mutta minusta tiettyjen koirarotujen vaarallisuutta olisi syytäkin pohtia. Tai ei mikään koirarotu ehkä itsessään ole vaarallinen, mutta puutteellinen tai olematon koulutus, huono luonne ja perimä, virikkeettömyys yms. varmasti nostavat "pururiskiä", kun kyseessä on vahvaluontoinen, aktiivinen ja isokokoinen koirarotu. Huonosti koulutettu laiska labbis on ehkä vain ärsyttävä, tuskin silti potentiaalisesti vaarallinen toisin kuin nämä Argentiinan dogot ja pogot. Totta kai mikä tahansa eläin (tai ihminen!) saattaa yhtäkkiä kilahtaa ja tehdä jotain arvaamatonta.
Ehdottomasti ollaan ihan oikealla asialla, kun jossain on jo kielletty (tai yritetty kieltää ainakin) tiettyjä koirarotuja. Miksi ihmeessä jonkun pitää saada joku iso vahvaviettinen rakki? Tuskin omistavat mitään tehdasaluetta tms. yksityisaluetta, jolla tarvittaisiin aggressiivinen vahtikoira (Suomessa varsinkaan, kun kerran valvontakamerat on laajasti käytössä)? Tuskin omistavat isoa karjalaumaa, jonka vahtimiseen ja paimentamiseen tarvitaan sellaista koiraa? Statuskoiria ne on, tarkoitus on pelotella muita ja ehkä suojella itseäkin epätoivotuilta lähestyjiltä. Tärkeintä lienee kuitenkin näyttäytyminen ison ja pelottavan koiran kanssa, varakkaammat hankkivat egonjatkeeksi ison auton, köyhemmät sitten ison koiran...
Jokainen "yksittäistapaus" on liikaa, ei näistä koirista ja niiden piittaamattomista omistajista turhaan puhuta! Miettikää niitä viattomia ulkopuolisia, lapsiakin jotka ovat joutuneet koiran raatelemaksi ja ovat saaneet fyysisiä ja psyykkisiä vammoja loppuiäksi. Eikä näitä säälittäviä koiranomistajia edes saada kiinni!
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:20"]
Vastuukysymyksen lopullinen ratkaisu: jokainen jycke rekisteröidään ja dna-jälki tallennetaan. Rekisteröidyn koiran Rekisteröity Omistaja vastaa jatkossa elukkansa toimista tasan kuin omistaankin, eli koiran tekemä tappo tuomitaan Rekisteröidyn Omistajan tekemäksi tapoksi ja pahoinpitelyt kuin Rekisteröity Omistaja olisi ne tehnyt. Paskaläjistä mittaillaan DNA tieteellisin menetelmin ja rekisteri kertoo Omistajan nimen ja osoitteen. Lasku ja sakko löytävät kohteensa. Tämä lysti rahoitetaan a) 500 e rekisteröintimaksulla, joka on kaikille koiraeläintä halajaville pakollinen aloitusmaksu ja b) vuosittaisella 200 euron koiraverolla, jonka tuotto käytetään rankkureiden ammattikunnan elvyttämiseen ja automaattisiin paskanlakaisukoneisiin. Koiramäärät pysynevät jatkossa maltillisina, koirien käytös paranee yleisesti ja paskan määrä kaduilla vähintään puolittuu. Maailma on taas pelastettu!
[/quote]
Kuule ihminen, nyt äkkiä mukaan politiikkaan! Sun kyvyt valuu hukkaan täällä mammapalstalla ;) Minäkin lupaan äänestää sua heti kun keksit vielä ratkaisun vapaana kulkeville naapurin kissoille, jotka paskantaa ihmisten PIHOIHIN, ei tienpieliin niinkuin koirat sentään vielä tekevät...
T. koiranomistaja itsekin
Vai ei ole taistelukoiria... Koiria on kautta aikojen jalostettu tiettyihin tarkoituksiin. Lukkopurenta ja puruvoima on yksi kriteeri. Olen kuullut monen rottiksen omistajan kehuvan koiransa puruvoimalla. Eli kyllä se joillekin on yksi ylpeyden aihe. Koirien puremisista ei ole tilastoja. Näkyviin tulee vain nuo kauheimmat. Itseäni on koira purrut kaksi kertaa. Kerran tuttu koira ja kerran vieraskoira ihan yllättäen taakaapäin. Puremisella en tarkoita leikkiä vaan koiran hyökkäystä. Suurin osa puremisista ei mene mihinkään tilastoihin. Suurin ongelma on turhautuneet koirat. Sisällä yksin suurinman osan päivästä. Kolme koiran mittapuussa pientä lenkkiä päivässä.
Tuollaiselle en kyseistä koiraa ikinä luovuttaisikaan. Todennäköisesti ei rodusta pahemmin edes tiedä muutakuin sen että on komean näköinen. Silti turha rotua jyrätä/mollata. On niitä olemassa ihmisiä jotka osaavat katsoa mm. kyseisen rodun tarpeet huomiion ja osaavat sitä sen mukaa kouluttaa. Tunnollinen kasvattaja ei kyseistä rotua kenelle tahansa myy. T:Dogoja niin canarioita kuin argentinoja omistava.
"Vai ei ole taistelukoiria... Koiria on kautta aikojen jalostettu tiettyihin tarkoituksiin. Lukkopurenta ja puruvoima on yksi kriteeri." ai että oikein lukkopurenta,
sitten varmaan kaikki terrierit voidaan liittää listalle "taistelukoirat". Eli kaikki terrierit pois Suomesta ja vähän nopeasti. Ei hitto sinne meni puolet Suomen koirista.
Lukkopurenta on myytti jota ei ole koskaan todeksi kukaan pystynyt todistamaan. Tuskin sinäkään.
Pysäyttävästi tuosta ohjelmasta kävi ilmi miten järkyttävä vaikutus tuollaisella random-hyökkäyksellä on ihmisten elämään, eikä vain sen uhrin vaan monien muidenkin. Melkein tuli tippa linssiin sitä taksikuskia kuunnellessa. Ja koiran hyökkäyksen todistajiksi joutuneet lapset bussissa joista osa käy edelleen terapiassa. Uhrikin käy edelleen terapiassa ja syö psyykenlääkkeitä kyetäkseen illalla nukahtamaan. YKSIKÄÄN munanjatkekoira ei ole tuon arvoinen, oikeesti.
Mihin täällä aseitakaan tarvitaan. Asekeräilijät yms kiellettävä. Metsästäjätkin voivat alkaa käyttämään jalkajousta(sekin tosin liian vaarallinen "vaarallisilla ihmisroduilla"), teräaseet myös kannattaa kieltää: yksikin puukotus on liikaa, eli kaikki veitset, terät, porat kiellettävä lailla. Halleluja holhousvaltiovalta kunniaan!
Vituttaa kun ihmiset ei oikeesti tajua, että sen takia niitä koiria KOULUTETAAN, just tuommosten juttujen takia! Turha on koiraa on syyttää siinä vaiheessa kun on agressiivinen. Jos sen koulutuksen tekis oikeen niin tällasta ei tapahtuisi. Meillä ollu nyt yhteensä 4 rottweileriä ja 3 pitbullia elämäni aikana, ja kellään niistä ei oo mitään ongelmaa ollut ja saanut luottaa ettei ne mitään tee. Saa katsoa peiliin jos koira ei tottele.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:57"]
Vituttaa kun ihmiset ei oikeesti tajua, että sen takia niitä koiria KOULUTETAAN, just tuommosten juttujen takia! Turha on koiraa on syyttää siinä vaiheessa kun on agressiivinen. Jos sen koulutuksen tekis oikeen niin tällasta ei tapahtuisi. Meillä ollu nyt yhteensä 4 rottweileriä ja 3 pitbullia elämäni aikana, ja kellään niistä ei oo mitään ongelmaa ollut ja saanut luottaa ettei ne mitään tee. Saa katsoa peiliin jos koira ei tottele.
[/quote]
Luepa se aloitus nyt uudestaan. Koulutettukin koira voi tappaa lapsen. Ole onnellinen ettei sinun omalletunnollesi ole sattunut moista tulemaan. Eläintä kun ei voi koskaan 100% hallita. Hommaa sinäkin vain se puudeli, niin ei tule niin kamalaa vahinkoa jos se pillastuu. Ap
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:57"]
Vituttaa kun ihmiset ei oikeesti tajua, että sen takia niitä koiria KOULUTETAAN, just tuommosten juttujen takia! Turha on koiraa on syyttää siinä vaiheessa kun on agressiivinen. Jos sen koulutuksen tekis oikeen niin tällasta ei tapahtuisi. Meillä ollu nyt yhteensä 4 rottweileriä ja 3 pitbullia elämäni aikana, ja kellään niistä ei oo mitään ongelmaa ollut ja saanut luottaa ettei ne mitään tee. Saa katsoa peiliin jos koira ei tottele.
[/quote]
No mutta kun selkeesti ei kyetä takaamaan että tilanne on tämä. Ja asia nyt vaan on niin ettei se spanieli käy kenenkään kimppuun yhä uudestaan tarkoituksenaan TAPPAA vaikka se olisi yhtä paskasti koulutettu kuin nää munanjatkeet. Tai ei ollenkaan koulutettu. Noita cane corso pitbull ties mitä paskoja ei pitäisi ikinä päästää maahan.
Mua oikeasti pelottaa meidän naapuri ja sen "tappajakoira" ja kauhulla odotan henkilövahinkoja. Perheen isä on agressiivinen möykkäri ja äiti käyttää aikansa kiroilemalla ja kiljumalla lapsilleen, joita ei kuitenkaan saa pidettyä missään kurissa. Ja tähän soppaan sitten ottivat vuosi sitten pitbullin, ilmeisesti luomaan tiettyä imagoa kaveripiirissä.
Minusta jonkinlainen koirakortti olisi ehdoton minimiedellytys koiran omistajille. Hinta voisi olla samaa luokkaa kuin ajokortilla. Samalla voitaisiin katsoa, että koiralla on asianmukaiset kotiolot. Tämä tulisi sekä koirien että ihmisten parhaaksi. Koirat, joiden omistajalla ei olisi korttia otettaisiin huostaan = sijoitus johonkin yksityiseen koirahotelliin ja lasku omistajalle. Jos ei maksa niin koiralle piikki.
Vittu te akat ootte sitten helvetin tyhmiä. Selvää rotusyrjintää! Neekerit sitä - Neekerit tätä.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:15"]
Ja taas kerran av-mamman riskienhallintatermistöä: vahingon riski. WTF?
[/quote]
Tuo oli suora lainaus naapurin koira vahingon riski.
Tämän vasta-aloittaja on tekniikan tohtori.
Kerran yöllä tuli vastaani kotirappukäytävässä emäntä kahden jonkun aggressiohurtan kanssa, jotka välittömästi minut, viattoman pienikokoisen naisen nähtyään hyökkäsivät kohti äristen ja muristen. Nainen sai ilmeisen onnekseni pideltyä koiria niin että louskuvat leuat ei yltäneet minuun saakka. Jessus että olin paskoa housuuni. En todellakaan ihmettele että oli lähdössä ulkoiluttamaan noita rakkejaan yöllä, jos jokaiseen vastaantulijaan reagoivat noin.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:41"]
"Vai ei ole taistelukoiria... Koiria on kautta aikojen jalostettu tiettyihin tarkoituksiin. Lukkopurenta ja puruvoima on yksi kriteeri." ai että oikein lukkopurenta,
sitten varmaan kaikki terrierit voidaan liittää listalle "taistelukoirat". Eli kaikki terrierit pois Suomesta ja vähän nopeasti. Ei hitto sinne meni puolet Suomen koirista.
[/quote]
mäyräkoirilla on myös lukkopurenta joten ne kans.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:10"]
"Koiramäärään suhteutettuna koirien aiheuttamien raateluiden yms. määrä on niin mitätön, etten paljon jaksa asialla päätäni vaivata. MOT oli taas sellaista kuraa, että jos olisin toimittaja niin häpeäisin silmät päästäni ammattikuntaani."
Näkisi vaan, että se määrään suhteutettu koira söisi SINULTA pään eli perseen, kuinka riekkuisit sitten?
[/quote]
Otapa rauhallisesti sen vinkkupullon kans.