yksipuolinen vauvakuume
vaikken ihan tänne kuulukaan enää. Mutta vuoden verran pehmittelin mieltä ja meillä on yrityslupa hellinnyt, mutta vaikeaa on ollut.
Mutta halusin tulla sanomaan tuohon vauvan saamisen plus/miinus listaan, että sellainen asia, mitä moni mies (eikä välttämättä nainenkaan) ei tule ajatelleeksi on se, että kyseessä ei ole vain pieni vauva nyt, vaan kaikki siihen liittyvä vuosien saatossa. Kaverit saa lapsia, niiden elämä muuttuu perhe-elämäksi, vietetään juhlia yhdessä perheiden kanssa. Jos lapsia ei ole, voi jäädä aika ulkopuoliseksi, muita ei kiinnosta ravintolaelämä. Eikä kaikki tämä pääty omaan lapseen, vaan myös siinä vaiheessa, kun muista tulee isoäitejä ja isosisiä ja puhutaan ihanista lapsenlapsen palleroista, voi ulkopuolisuus jälleen yllättää.
Miehiin saattaa vedota se, jos maalailee perhe-elämää pidemmällä tähtäimellä ja jättää vauvapuheet vähemmälle. Pienet vauvat on useimmiten naisten juttu, miehillä hoivavietti ei ole niin suuri. (Joillakin, mutta ei näillä meidän miehillä.) Uskon, että oma mieheni nauttii lapsista enemmän nyt, kun ovat isompia, niiden kanssa voi pelailla, käydä lenkillä, tehdä retkiä Puuhamaahan ym. hauskaa. Kun ne juoksevat ovelle vastaan ja huutavat isiä...
Miehet tuntee usein olevansa vastuussa laumastaan ja heitä hirvittää, jos tuntuu, että ei pysty elättämään tai muuten hoitamaan perhettään. Jotenkin pitäisi saada myytyä ajatus, että elämä kantaa, ollaan hyviä ihmisiä, jotka selviävät. Ja että muutkin ovat selvinneet, päivä kerrallaan, asiaa ei kannata analysoida kuoliaaksi.
Tsemppiä kaikille käännytykseen!
Hilpsu
Kommentit (159)
Välillä on mies antanut vihreää valoa..sitten joskus jne..ja taas hetken päästä vetänyt sanansa takaisin.
On riidelty, oltu hiljaa asiasta, keskusteltu rauhallisesti, tuotu omia näkökulmia esiin ja taas riidelty, uhkailtu, painostettu, vihjailtu ja taas riidelty..
Tänään taas riideltiin, mutta mies kaiken järjen vastaisesti teki sen mitä vähiten osasin odottaa. (olin alkanut jo valmistella itseäni siihen ettei meille enää lapsia ainakaan tietoisesti tule ja oma vauvakuumenikin on jo laskemaan päin välillä)
Mutta kun sovittiin riitaa, mies yllätti ja sanoi KYLLÄ!! Voidaan me yrittää, haluan vielä lapsen jos se meille suodaan.
Ja kaikkein pahimpaan uhma-aikaan! Lapset 3päivää vain ja ainoastaan kiukutellu ja kiusanneet toisiaan;) Sitä ennen olivat oksennustaudissa ja siivoiltiin oksennuksia milloin mistäkin..
Minä suu auki ja epäuskoisena. Olen vieläkin, mutta totta tuo taitaa olla. Ehkäisy heitetään pois heti:)
Kaikki on siis mahdollista ja kun sitä vähiten odotatte;) Älkää heittäkö kirvestä kaivoon, eihän?
Yhtenä päivänä on ihan sitä mieltä että kyllä kait sitä joskus vois lisää tehdäkkin, mutta sitten ei tarvita kuin joku pieni kiukuttelu lapsien taholta iltaisin niin heti toteaa ettei enään ikinä lapsia tähän perheeseen.
Toissapäivänä puhuin neljännestä ja mies oli hyvinkin myönteinen, hyvä etten tänne tullut hehkuttamaan onneani, illalla sitten kuopus kiukutteli nukkumaan mennessä todellakin urakalla ja mies oli ihan hermoraunio. Silloin vain tiuskaisi ettei halua enään lapsia lisää. Mua rupes niin jurppimaan tuollainen aaltoilu, joka päivä on eri mielipide. Totesin sitten vaan että herra on hyvä ja rupee myymään noita kuopuksen kamoja, mä en siihen enään ryhdy. Eilen sitten viimeks sanoin että voitko ottaa kuvat noista kamoista ja laittaa nen huut.nettiin. Herra vaan totes että miksi ihmeessä. Argh... Totesin vaan että nyt alkaa olemaan viimeiset hetket päättää haluaako lisää vai ei, kamat lähtee heti kiertoon, en jaksa niitä täällä säilyttää ja miettiä vain että vieläkö niitä käyttää meidän perheen uusin tulokas.
No,mies oli ihan samanlainen kun tuli aika tehdä kuopusta. Sain kaksi alkuraskauden keskenmenoa viikoilla 5+, silloin ei kait jotenkaan tajunnut koko asiaa. Kun sitten vihdoin testi näytti plussaa yli viikko menkkojen jäätyä pois ja uskoin että kait tämä kestää, niin mies ei edes sanonut mitään, tuli sellainen olo että sitä kaduttaa ihan mielettömästi. Onneks se unohtu pian ja sitten oltiin jo onnellisia tulevasta vauvasta.
Meillä mies on onneksi 100% mukana oleva isä ja rakastaa lapsiaan ihan mielettömästi. Nuorimmaisestakin sanoo monesti että on hyvä kun tehtiin, tuo elämään iloa ihan hirveät määrät. Tätä olenkin käyttänyt hyväksi ja sanonut ettet sä ollut niin iloinen kun kupusta aloin odottamaan,mutta nyt olet onnellinen että tuli tehtyä, ehkä sama fiilis olis neljännen kohdalla samanlainen. Sitten kun nelonen on mukana tässä rumbassa, hän miettii vauvasta että olipa hyvä kun tuli tuokin tänne:)
Tulihan taas enempi ja vähempi järkevämpää juttua, mutta ehkä jotain ymmärsitte:D
Hirmuisesti onnea matkaan teille yrityksen alkuun päässeille!!! Jokainen lapsi ansaitsisi syntyä niin toivottuna ja odotettuna. Toisaalta tämän surun läpikäyminen on hyvin silmiäavaavaa; ymmärtää todella ettei lapsi ole itsestäänselvyys vaan suunnattoman arvokas lahja.
Oma napa: Mennyt viikko on ollut aika ristiriitainen. Yksi läheisistäni keroi ilouutisen: he saavat toisen lapsen (saivat ensimmäisensä pitkän ja rankan hoitojakson sekä lukuisten pettymysten, itkun ja surun jälkeen). Toisaalta olen todella todella todella iloinen hänen puolestaan, toisaalta taas hänen onnensa ja odotuksensa muistuttaa ja korostaa tätä " tilannetta" . Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ja siltä, kuin olisin jotenkin viallinen. Tällä hetkellä asiasta riitely vain pahentaa omaa oloa. Sen sijaan tarvitsen valtavasti mieheni läheisyyttä ja läsnäoloa.
Hirmuisesti onnea matkaan teille yrityksen alkuun päässeille!!! Jokainen lapsi ansaitsisi syntyä niin toivottuna ja odotettuna. Toisaalta tämän surun läpikäyminen on hyvin silmiäavaavaa; ymmärtää todella ettei lapsi ole itsestäänselvyys vaan suunnattoman arvokas lahja.
Oma napa: Mennyt viikko on ollut aika ristiriitainen. Yksi läheisistäni keroi ilouutisen: he saavat toisen lapsen (saivat ensimmäisensä pitkän ja rankan hoitojakson sekä lukuisten pettymysten, itkun ja surun jälkeen). Toisaalta olen todella todella todella iloinen hänen puolestaan, toisaalta taas hänen onnensa ja odotuksensa muistuttaa ja korostaa tätä " tilannetta" . Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ja siltä, kuin olisin jotenkin viallinen. Tällä hetkellä asiasta riitely vain pahentaa omaa oloa. Sen sijaan tarvitsen valtavasti mieheni läheisyyttä ja läsnäoloa.
marttina1, sun kirjoitus oli kuin itseni kirjoittama! Mun mies oli kanssa pitkään just tollanen että toisessa hetkessä vihjaili että olishan se yks vielä kiva jne. ja varsinkin lasten kiukutessa vannoi ettei enää ikinä. Tai jos itse otin asian vakavasti puheeksi sanoi että pelkää meidän jaksamista ja ettei ainakaan vielä. Lopulta otin sitten härkää sarvista ja juttelin miehen kanssa oikein kunnolla. Kerroin että minulla toivo herää joka kerran kun mies " lupailee" vielä yhtä lasta, ja aina kun hän vetää sanansa takasin, tuntuu todella pahalta. Silti halusin pitää yllä toivoa että kyllä se mieli vielä kääntyy. Mies ei ollut ymmärtänyt ollenkaan että minusta tuntui tuolta! Oli todella pahoillaan ja sanoi että todellakin on sitä mieltä ettei enempää lapsia halua vaikka ne niin ihania onkin. Ja on todellakin hyvä ja rakastava isä kaikille kolmelle (myös sille kuopukselle jonka tekoon sai jo vähän suostutella :-)).
No, ton keskustelun jälkeen olen ollut enemmään ja vähemmän maassa. Muutaman kerran mieskin on huomauttanut että nykyään vaan murjotan enkä ole oma itseni. Osaa itsekin yhdistää mistä johtuu, tietää tarkkaan koska muutos on tapahtunut. Sanomattakin lienee selvää ettei seksiäkään ole tuon keskustelun jälkeen ollut...
Olen itselleni ja miehelleni luvannut että yritän selvitä tästä ja totutella ajatukseen ettei meille enää vauvaa tule. Välillä onkin päiviä jolloin olen itsekin sitä mieltä että niin on parempi. Välillä taas vauvankaipuu on KOVA ja silloin useesti " eksyn" tänne palstalle ja kuume sen kun kovenee. En ymmärrä itsekään itseäni! Ajatus neljännestä lapsesta tuntuu järjellä ajateltuna älyttömältä ja hankalalta kun asiaa ajattelee useamman vuoden päähän, mutta silti HALUAN vielä yhden!
Meilläkin kuopuksen pienet vaatteet, pinnasänky jne. odottaa myyntiä. Itse en pysty, miestä ei kiinnosta. Aina välillä kyllä sanoo että laita ne myyntiin niin saadaan tilaakin, mutta itse ei tee asialle mitään. Ei kyllä muutenkaan koskaan myy mitään itse eteenpäin.
Lupaukseni mukaan yritän kuitenkin päästä tästä yli ja sopeutua ajatukseen että ollaan 5 henkinen perhe eikä lisää tule. Mietityttää vaan että miettiikö sitä sitten lopun ikäänsä että jos olisi silloin... Sitä en halua itselleni enkä miehelleni. Ja sekös taas kannustaa pitämään kuumeesta kiinni. Vaikeaa on!
ei voi muuta sanoa kun että vinkkiksen jutut on kuin omasta suusta..taas vaan vauvat pyörii päässä ja täällä roikutaan..esikoinen isovanhemmilla, keskimmäinen piirtelee ja kuopus nukkuu..mikäs tämän ihanampaa..mutta kun se nelonen ei häivy päästä vaikka yrittää..meidänkin ihana isi vitsailee nelosesta, mutta ei ole missään vaiheessa valmis nelosta ottamaan vastaan..ja kun haluais niitä toisenkin toiveita kunnioittaa..mutta kun ajatus neljännestä pienestä vintiöstä ei jätä rauhaan..jos jotain haluaisin enemmän kun nelosta niin sitä että se ajatus jättäisi tyystiin rauhaan eikä kummittele joka kuukausi riitaan asti..ovulaation aikakin olisi taas..eli hampaiden kiristelyä luvassa..
teille, jotka olette saaneet miehenne mielen muuttumaan!!
Meillä on tilanne ennallaan, itse haaveilen vauvasta ja mies ei. En oo nyt kyllä jaksanut aktiivisesti asiaa pitää kotona esillä.
Mulla on ehkä vähän samanlainen tilanne kuin Vinkkiksellä, eli siitä neljännestä haaveilen. Vaikka välillä itsekin miettii, onko siinä mitään järkeä. Mutta kuume on kyllä silti kova ja aina olen halunnut paljon lapsia.
Mulla kanssa toivo aina herää, kun mies saattaa olla jutussa mukana, jos vaikka mietin jotain vauvan nimiä tms. Tai yksi lapsistamme mietti tällä viikolla, että mitä jos meille tuleekin vielä vauva ja mies ei sanonut siihen mitään. Itse haluasin heti tulkita sen jonkinlaisena myönnytyksenä, vaikka toisaalta tiedän, ettei kyse ollut siitä.
Mutta minkäs sitä haaveilleen voi ja vielä en oo valmis luopumaan toivosta! Vaikka helpommalla ehkä pääsisikin, jos suostuisi soputumaan siihen ajatuksen, että meidän perhekoko ei tule tästä enää muuttumaan...
Elikkä tästä eteen päin kuumeilen suurella todennäköisyydellä yksin. Viime kesänä mies lupautui kolmanteen vauvaan, mutta on nyt alkanut pyörtää sanojaan. Ja mikään meidän suhteessa ei tähän asti ole ottanut kovemmalle kuin miehen kääntäminen selkänsä minulle. Yksin olen saanut kokea suuret pettymykset, enkä ilman tukea tunne kykeneväni selviämään " vauvakuumeen hautaamisesta" . Viimeinen yrityskierto päättyi viime viikolla ja mies ei ole moksiskaan tädin saapumisesta, saatikka mun todella pahasta olosta. Kiltisti kauppakassissa siteet ym. kantoi kaappiin, sanallakaan ei kommentoinut.
Tästä eteenpäin en oikein osaa edes kuvitella sänkypuuhia niin pahasti tunteita on loukattu. Taisin jo aiemmin kirjoitellakkin, että meillä mieheen aivan varmasti on vaikuttanut tämä minun ailahteleva mielentilani näinä 7 yrityskiertona. Mutta minkäs tunteillesi teet... Nyt kun olen päättänyt etten miehelle enää asiasta " paasaa" niin eipä tosiaan puhuta juuri mistään mitään... kuinkahan kauan tätäkään kestää :-(
Kylläpä tuli omaa napaa valitettua, mutta kun ei omalle miehelleenkään voi purkautua...
Ihanaa että jotkut ovat saaneet oman miehen mukaan kuumeiluun :-) Toivotaan että sama onni jatkuu moooonilla muillakin!!!!
On kyllä ihanaa lukea noita viestejä joissa miehen mieli onkin muuttunut! Onnea teille kaikille yritykseen!
Täällä kuume edelleen korkealla, mutta ehkä mennyt hieman paremmin kuin normaalisti! Olen jopa jaksanut tehdä kaikkea, mikä on kohdallani muutos parempaan! Ehkä yritän nyt olla aktiivinen kaikessa jos vaikka mies sitten huomaisi kuina reipas olen ja suostuisi vauvaan (ehkä toiveajattelua, mutta kaikkea kannattaa kokeilla)
Mun mielestä kaikki tekee lapsensa siinä iässä kun itse parhaaksi näkee! Mun kohdalla lapsi toi elämääni enemmän sisältöä kuin mikään aiemmin kokemani! Olin 24 kun vauva syntyi ja siitä asti olen kuumeillut toista. Mitään ei oikein voi edes verrata siihen tunteeseen kun saa sen pienen käärön syliin...
Kaikille hauskaa alkanutta viikkoa, lähden taas kertomaan miehelle jotain uusia vauvajuttuja ;)
Kun ollaan puhuttu että keväällä muutetaan isompaan asuntoon, niin sanoin miehelle että jos ei tehdä yhtään lasta enään,niin ei meillä ole mikään järki muuttaa tästä pois, mahdutaan monta vuotta vielä. Sitten annoinkin hälle mietintää.. Sanoin että hän saa nyt päättää,ihan sillä perusteelle miltä hänestä tuntuu. Siis jos tehdään neljäs lapsi ja muutetaan tai sitten ei tehdä ja jäädään tähän. Hyvä oli kun aikaraja tälle muutto päätökselle piti tehdä tällä viikolla:) Eilen sitten sanoi että mennään tänään katsomaan uutta asuntoa, ja olin ihán ällikällä lyöty, en oikeesti uskonut että tähän tullaan:) Kysyinkin sitten että ymmärtääkö hän nyt sen että ku muutetaan siinä sivussa tulee sitten pienen pieni " sivutuote" , ja hän kuulemma ymmärtää ja tämän sivutuotteen takiahan me muutetaan:)
Nyt alkoi sitten tällä mammalla laihdutus, vuosi on aikaa ja pitäs vähintään 20 kg saada tippumaaan, mutta mitä ei tekis pienen sivutuotteen tulon vuoksi:)
Toivotaan että teillä muillakin asiat kääntyvät näin ihaniksi:)
Ja sitten pitkästä aikaa omia kuulumisia. Meillä tilanne on ennallaan. Olen tosin ollut nyt jo monta monituista viikkoa ihan hiljaa vauvahaaveista, sanallakaan en ole edes vihjannut mitään toiseen lapseen liittyvääkään. Mies on varmaan ollut tosi tyytyväinen! Eikä siis hänkään ole asiaa ottanut mitenkään esille, ei edes sivulauseen puolikkaassa.
Olen toki mielessäni asiaa pyöritellyt edelleen paljon. Olen jopa yrittänyt ajatella, voisinko sopeutua miehn toiveeseen vain yhdestä lapsesta. Mutta kyllä se edelleen tuntuu tosi vaikealta ja surulliselta, toivoisin niin kovin että poikamme saisi itselleen leikkikaverin tässä muutaman vuoden sisällä.
Mulla on kovat haaveet ja odotukset siitä, että mies intoutuisi lapsista enemmän sitten, kun vauvamme kasvaa ja mies voi tehdä hänen kanssaan kaikenlaista. Tosin pahoin pelkään, että vaikka niin kävisikin, miehelle kuitenkin riittää vain tämä yksi eikä hän näe mitään pointtia aloittaa kaikkea alusta kakkosen kanssa.
Noh, koska tällä hetkellä ei ole jaksamista alkaa vääntämään asiasta, koetan vain suunnata ajatukseni tuohon rakkaaseen ainokaiseemme ja toivoa, että miehen mieli vielä joskus muuttuisi.
Edellinen postaukseni tuli vahingossa tuplana -miten niin kommunikaattori ja humanisti ei ole aina niin hyvä yhdistelmä.
Täällä ei ole oikeastaan mitään uutta. Mitä nyt se vähän aikaa sitten mainostamani kellon tarkka kierto sekoilee. Ensin menkat oli mun kierron mittapuulla reippaasti myöhässä, peräti niin paljon että hermo petti ja testasin jo odotettavissa olevan, puhdastakin puhtaamman negan. Hirveät kivut mutta oikeastaan mitään ei tule. Johtunee stressistä, joka on täss seuraavan kuukauden ajan enemmän ja vähemmän päällä 24/7. Täytyy vain toivoa tilanteen normalisoitumista.
Ai niin: mies katsoi vähän aikaa sitten Puman ihan pikku tuhisijoille valmistamia kenkiä. Sanoi jopa niiden olevan ihania. Tuohon oli tietenkin hyvä heittää, että niille tossuille tarvittaisiin myös käyttäjä ;).
Voi luoja kuinka paljon toivon, odotan, rukoilen ja taas toivon, että saisin joskus testiin ne kaksi viivaa ja sen pienen rakkaan, meidän oman lapsen syliin.
että ottaa koville käydä kattomassa kaverin vastasyntynyttä..tottakai on onnellinen toisen puolesta...ja kun se on vielä esikoinen..kaikki oli silloin jotenkin mega uutta ja ihanaa..=)..meillä mies sanoi että loppu viikosta keskustellaan..mitä se sitten lie tarkoittaa?tietty omat toiveet korkealla, mut kovasti pelkään et se on joku kova saarna siitä miten meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa enää yhteenkään lapseen..onneksi kaikilla meidän lapsillakin on vauvakuume..et tää on vähän tämmöstä joukkopainostusta =) varsinkin 5v:llä(pojalla)..suukottelee ja halii kaikkia vauvoja.1,5v taas kulkee nukkejen kanssa ja huutaa " auvaa" ..keskimmäinen on niin uhmanen et siitä en ole kyllä aivan varma :))..katotaan nyt pillitetäänkö viikonloppuna taas..
Meilläkin on vanhimmalla pojalla (5,5v) kova vauvakuume ja kuopus, 2v tyttö, on aivan ihastunut kaikkeen vauvoihin liittyviin. Keskimmäinen poika ei niin kovasti vauvoista välitä, mutta sanoo kyllä että pikkusisko tarvitsisi tytön kaveriksi :-)
Itsellä kuume vaan nousee. Vielä viime viikollakin epäröin että olisiko neljännessä " mitään järkeä" , mutta nyt voisin luvata jo vaikka viidennenkin :-) Tätä se kevätaurinko teettää! Meillä vaan mies ei ole luvannut edes keskustella asiasta :-( Kaverin 5kk vauva tulee meille keskiviikkona, laittakoot silloin parastaan niin taidan ottaa itseäni niskasta kiinni ja juttuttaa miestä loppuviikosta. Kaikista lupauksistani huolimatta.
Toivottavasti päästään keppana500 (ja kaikki muutkin!) pian liittymään tuohon miehensä käännyttäden joukkoon! Pahoin vaan pelkään ettei meillä onnistu... Ja hei, olisko joku käännytyksessä onnistunut vielä linjoilla kertomassa onko miehet paljastanut mikä mielen lopulta muutti? Vinkkejä vastaanotetaan!
täällä.. Onko kellään muulla iloisia uutisia kerrottavaksi?
Kulunut viikko on ollut yksi raskaimmista ikinä, mutta samalla vienyt ison harppauksen kohti päämäärää, eli valmistumista. Vähiin käy, ennekuin loppuu :). Ilonaiheisiin kuuluu myös se, että äitiyslomalta palannut kurssikaverini kuumeilee myös pahasti -kuten minäkin. Ihana jutella jonkun kanssa, joka tietää tasan tarkkaan, miltä minusta tuntuu.
Mä olen nyt ainakin joksikin aikaa haudannut tuon vauvakuumeeni. Olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt mennä silmäleikkaukseen ja siinä leikkausessa pitää " välttää raskautumista" puoli vuotta leikkauksesta.
Kyllä minä varmasti tänne vielä palailen ja luultavasti vielä tähän yksipuolisten kuumeilijoiden " ryhmään" , mutta nyt suljen nämä sivut ja keskityn noihin kahteen vili vilperttiin :)...
Huomasin että ainakin Vinkkis ja Keppana500 ovat minun kanssa samoilla aalloilla... itsellä neljännen vauvakuume, miehellä ei niinkään =(
Itsellä järki ja tunne taistelevat. Välillä en muista koko vauvakuumetta vaan keskityn täysillä itseeni ja omaan hyvinvointiini, töihin ja perheeseen. Toisaalta kun ympärillä tuttavat saavat vauvoja, ovat raskaana jne niin kyllähän se omakin vauvakuume aina nousee taas pinnalle.
Itse tiesin jo kolmannen lapsen synnyttyä että minun sydämeeni mahtuu vielä yksi pieni tuhisija. Ja se tunne on säilynyt vaikka kuopuskin on jo 4 vuotta. Mies on tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseen eikä kuulemma jaksaisi aloittaa taas alusta vauvanhoitorumbaa. Toisaalta olisihan tilanne nyt ihan erilainen kuin kolmen eka lapsen kohdalla; meillä kun lapsilla on pienet ikäerot (2v ja 1,5v) Nyt jos vauva ilmoittaisi tulostaan, toiset lapset olisivat jo 5,7 ja 9 vauvan syntyessä eli todella reippaita pikku apulaisia pikku sisarelleen. Meillä kun nämä lapset ovat todella lapsirakkaita. Eivät ole juuri koskaan tunteneet mustasukkaisuutta sisaruksiaan kohtaan vauva-aikoina vaan ovat innolla olleet mukana hoitamassa. Ja aina innolla hoitamassa myös tuttavien pikkuisia ;)
Miehelle olen vihjaillut asiasta, jopa sanonut suoraan. Alkuun hän antoi ymmärtää että ehkäpä. Lopulta sanoi pari kuukautta sitten jyrkän ein. Se oli todella musertavaa ja onneksi mieskin huomasi järkytykseni. Tapahtuneen jälkeen pidin luovan hengähdystauon enkä maininnut koko asiaa miehelle kunnes äskettäin taas kysäisin leikkimielisesti mitä mieltä hän on jos jätän pillerit pois. Totesi vain että aika tympeää alkaa kumiukkojen kanssa touhuileen... Olen vähän niinkuin pattitilanteessa. Toisaalta kunnioitan miehen toivetta, mutta entäs minun toiveet ja halut? Itsekin usein mietin miten käy tämän tuntemuksen jos se seuraa minua koko loppuelämän? Kadunko jos en nyt pääse edes yrittämään sitä neljättä? Tiedän etten välttämättä edes tule raskaaksi mutta tietoisuus siitä että ei saa edes yrittää, ahdistaa ja masentaa.
Mukava kun on tälläinen ketju jossa on paljon samassa tilassa olevia. Tai siis ei kiva että me yksin haaveillaan vauvasta vaan että on kanssasisaria joiden kanssa tätä asiaa pohtia ja mieltä purkaa.
Voimia kaikille ja toivotaan että meidän miehetkin kokee vielä vauvan kaipuun!!!!
Täällä kaikki pysyy ennallaan, jatkuu samana yksinkuumeiluna, olisi kyllä ihanaa jos sen ok, yritetään vaan saisi kuulla miehen suusta!
Mietiskelin tuossa eilen, että kun mies on sitä laatua että helpolla ei periksi anna ja aivan varmasti pysyy kannassaan niin miksi silti jatkan vauvasta hokemista... Tietty kun se oma kuume vaan nousee sitä mukaa kun esikoinen kasvaa niin milläköhän voisin edes lopettaa vauvahaaveeni...
Sitten tuli sellainenkin ajatus että kun olen saanut mieheltä joskus aika ympäripyöreitä selityksiä yms. niin ei se ukko sanoisi että toisen haluaa kun on niin monta kertaa ein sanonut, vaikka olisikin miettinyt asiaa ja ajatellut ettei se kakkonen niin kamala ajatus olisi... No jää taas nähtäväksi.
Vaikeaa vaan itselle kun kuitenkin haluaisin sen pienen ikäeron lapsille ja aloittaa yrityksen nyt eikä joskus vuosien päästä. En kyllä mitenkään pysty hautaamaan kuumettani tai olemaan mainitsematta vauvasta miehelle lähes joka päivä. Monta kertaa aamulla olen kyllä ajatellut että NYT saa mies olla rauhassa ja sitten lipsun kun esim. telkkarista tulee Meille tuli vauva, josta on muodostunut alkuviikon pakkomielle. Aivan ihana ohjelma, aika usein saan vielä kyyneleen puristettua kun sitä katselen! Heh.
Toisinaan menee hyvin ja sitten taas on niitä päiviä kun katselen kun esikoinen yksin häärää lelujensa kanssa ja mietin miten yksinäinen hän on. (vaikka siis esikoinen itse ei vielä tajua mitään).
Haluaisin niin kovin kokea kaiken vauvaan liittyvän uudelleen, edes sen toisen kerran. Synnytyksen, sukupuolen jännittämisen, minkä näköinen vauvasta tulisi, minkälainen vauva olisi, miten esikoinen sisarukseen suhtautuisi yms. Kaikki on mennyt esikoisen kanssa niin hyvin, että todellakin olisin valmis uuteen ihmeeseen!
Myös mulle on tästä palstasta apua, vaikka onkin toisaalta surullista että on niin monia samassa yksipuolisessa vauvakuumeessa eläviä, niin on se kiva jakaa omia synkkiäkin ajatuksia muiden kanssa!
kiitos siis teille muille!
Toivon tosiaan että saamme lisää niitä hyviä uutisia kaikilta tälle palstalle kirjotteneilta! Siitäkin saa aina uutta puhtia omaan vauvakuumeeseen kun kuulee että jossain on taas joku mies suostunut vauvan tekoon.
Tulipahan taas pohdittua!
no, pidemmittä puheitta, hauskaa loppuviikkoa teille kaikille!
Minäkin tulen tänne tunnustautumaan kovaksi vauvakuumeilijaksi, ja nimenomaan yksipuoliseksi. Tavallaan minua voisi sanoa 1/4 kuumeilijaksi, kun osa omasta logiikastanikin haroo vauvatoiveita vastaan. Olemme opiskelijapariskunta, joskin molemmat olemme osa-aikatyössä. Olen itse valmistumassa alemmasta korkeakoulututkinnosta keväällä ja korkeamman saan joskus myöhemmin pulkkaan (korkeintaan pari vuotta)... Mieheni on päättänyt vaihtaa koulua, ja hänellä on edessä vähintään neljän vuoden opiskelurupeama. Etsin töitä, ja ottaen tilanteeni huomioon etsin nimenomaan vakipaikkaa...
Jätin pillerit pois migreeni yhteyksien vuoksi keväällä, ja kesällä menimme kuuden vuoden seurustelun päätteeksi naimisiin. Vauvakuume iski kuin lekalla syksyllä, kun hormonit olivat vihdoinkin " vapaana" , eikä lääkityksellä kurissa... En aluksi edes tajunnut mitä se oli, kunnes aloin itkemään jo nähdessäni lapsia telkkarista. Kuumeilua kesti kuukauden, jonka jälkeen sain olla loppuvuoden " rauhassa" . Nyt kuitenkin tunne on päällä yhä voimakkaampana. Aloin itkemään tällä viikolla erään tavaratalon kodintarvike osastolla, kun näin söpön nokkamukin (Pikku-Myy kuvioilla, aivan ultrasöpö...). Että tällaisessa pisteessä olen.
Mieheni mielestä aika ei ole vielä oikea lapsille. Hän haluaisi päästä ensiksi edes haluamaansa kouluun, jotta tietää jonakin päivänä voivansa turvata perheensä toimeentulon. Mieheni suuntautuu juurikin kasvatusalalle, ja aikoo tehdä lasten kanssa työtä lopun elämänsä, ja luonnollisesti hänkin pitää lapsista aivan uskomattoman paljon. Tiedän, että minun ei tarvitse odottaa " vauvalupaa" aivan hirvittävän kauan. Olemme sopineet, että muutamme pian isompaan asuntoon (asumisoikeus) ja sitten kun minä saan vakipaikan, ja hän on päässyt kouluun, voimme lapsen hankkia... Olen vain niin järkyttävän kärsimätön tämän asian suhteen. Haluaisin kaiken tapahtuvan NYT! On hirvittävän hankalaa yrittää perustella itselleen järjellä miksi ei vielä nyt, kun muuten mieleni ja ruumiini alkaa olla odotukseen valmis. Parisuhde on välillä koetuksella minun itkunpurkauksieni takia, onneksi mies on kuitenkin lohduttanut minua aina kun tilanne on pahin...