Pakko-oireinen häiriö

I feel you 124! Se on kamalaa kun ihan kaikesta tavallisesta tulee ahdistavaa ja asia jota pelätä. Melkein mistä vaan. Esimerkiksi kun ylläoleva kirjoittaja kirjoittaa että "joskus pedofilia-ajatukset ovat kiihottavia". Minulla ei ole tähän sairauteen kuulunut tuon kaltaisia ajatuksia, mutta kun joku toinen OCD:stä kärsivä kirjoittaa noin, niin alan pelkäämään, että mitä jos ihmiset sitten ajattelevat, että kaikilla OCD:stä kärsivillä on sellaisia ajatuksia ja näin ollen yhdistävät, että minäkin olen sellainen.

Ylipäänsä se jatkuva pelko, että jotkut ihmiset luulevat jotain pahaa tai kamalaa minusta.

En esimerkiksi uskalla avata ovea jos joku soittaa ovikelloa, enkä tiedä kuka siellä on. Yleensä en avaa ovea. Tänään uskalsin avata oven, kun tiesin kuka siellä on, mutta silti kädet tärisi ihan kamalasti koko ajan. Minulla tärisee yleensäkin nykyään kädet ihan jatkuvasti. Sitten jälkeenpäin, kun ihmiset siitä ovelta oli jo menneet, niin aloin pelkäämään sitä, että jos ne luulee minua joksikin narkiksi tai alkoholistiksi, kun minun kädet tärisi niin paljon. Niillähän usein tärisee kädet tosi paljon. Näin ainakin luulen. Se huoli mikä siitä tulee kun tulee päähän ajatus, että joku ihminen luulee minusta varmaan näin, se olo on ihan kamala. Noita ajatuksia pystyy mieli kehittämään melkein mistä tahansa tilanteesta. Tuntuu, että koko ajan pelottaa, että katson väärällä tavalla tai teen jotain väärin ja ihmiset luulevat minun olevan jotain kamalaa.

Pelkään esimerkiksi, että katson johonkuhun vieraaseen naiseen liian pitkään ja joku luulee minun olevan lesbo. Pelkään, että lasten läsnäollessa katson heitä väärällä tavalla tai puhun väärällä tavalla ja minua luullaan pedofiiliksi. Minulla ei ole minkäänlaisia intressejä kumpaankaan edellä mainittuun ja tiedostan sen kyllä itsekin. Jos päähäni tulee jompikumpi noista peloista, niin pelkään myös sitä, että se että se tulee päähäni tarkoittaa, että olenkin oikeasti sellainen.

Tuntuu kamalalta edes kirjoittaa, että mieleen on tullut tuollaisia pelkoja. Tulee sellainen olo, että jo se tekee minusta kamalan ihmisen.

Toinen hassu juttu mikä minulle tuli mieleen oireistani on kauppaostosten "täydellistäminen". En tiedä onko kenelläkään muulla samanlaista. Olen vähän pakkomielteinen terveellisesti syömisestä ja esim. kasvisruokavalion noudattamisesta. Oon jotenkin koonnut mielessäni sellaiset ns. ideaaliset ostokset, sellaiset "oikeat" asiat, joita ostaa kaupasta ja jotka on hyviä juttuja. Sitten jos ostan jotain omasta mielestäni huonoa, "paskaa", niin ostokset menee pilalle. Jos hihnalla on pelkkiä kasviksia, täysjyvää, terveysjuttuja, niin olen tyytyväinen. Saattaa tulla ahdistunut olo jo pelkästään siitä jos ostan jauhoja, maitoa, munia, juustoa. Puhumattakaan siitä jos ostan jotain herkkuja viikonlopuksi tai jos olen niin väsynyt, että ostain jotain "helppoa ruokaa". Sitten huomaan kadehtivani kassajonossa jos näen jonkun jolla on pelkkiä kasviksia hihnalla ja pelkään sitä, että joku huomaa kamalat ostokseni ja ajattelee minun olevan vastuuton ihminen, joka syö huonosti. (Vaikka todellisuudessa tiedostan itsekin ostaneeni ja syöväni terveellistä ja perus hyvää safkaa.)

En enää yhtään ihmettele sitä miksi olen koko ajan niin väsynyt, kun aivot käy noin ylikierroksilla.

T. 102

[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 15:46"]

Mulla on ollut ocd nyt noin 17 vuotta (olen nyt yli kolmenkymmenen). Kompulsioita ei ole koskaan ollut vaan erittäin lamauttavia ja ahdistavia pakkoajatuksia. Kävin terapiassa säännöllisen epäsäännöllisesti yli 10 vuotta, ja lääkitys mulla on ollut vuodesta 2002. Välillä, etenkin alle kaksikymppisenä, on ollut erittäin raskaita aikoja, vaikka esim. sairaalahoidossa en ole koskaan ollut. Nykyisin en tarvitse terapiaa ja lääkitys toimii ns. estolääkityksenä, joten oireet eivät vaivaa kuin muutaman kerran vuodessa hyvin lievänä.

Pidän itseäni täysin selväjärkisenä ja normaalina ihmisenä, jolla nyt vain sattuu olemaan pitkäaikainen sairaus, joka joskus aiheuttaa harmia. Elämäni on paremmassa kuosissa kuin monilla tutuilla, jotka eivät koskaan ole esim. terapiassa käyneet (tarvetta kyllä olisi). Ystävistäni ja perheenjäsenistä sairauteni on monien tiedossa, enkä ole koskaan saanut siitä (onneksi) huonoa palautetta. Oireet aiheuttivat haittaa eniten yläasteella ja lukiossa, mutta sen jälkeen olen opiskellut, valmistunut hyvään ammattiin ja perustanut perheen. Lasten hankintaa mietin pitkään, koska ocd on jonkin verran periytyvä (huomattavasti voimakkaammin periytyviäkin sairauksia löytyy, myös somaattiselta puolelta). Sen puhkeamiseen kuitenkin vaikuttavat myös monet muut tekijät kuin perinnöllinen alttius. Siinä tapauksessa, että lapseni sen saisi, osaisin kuitenkin tukea häntä erittäin hyvin ja tiedän, millaista hoitoa pitäisi hankkia. Useimmiten ocd kuitenkin tulee ihmiselle, jolla tällaista tietämystä asiasta perheessä ei ole, joten koen, että olen paremmin valmistautunut tähän asiaan kuin moni muu vanhempi.

Elämäni on nykyisin (ja on ollut jo vuosia) erittäin onnellista, mitä minun olisi ollut hyvin vaikea uskoa nuorena. Jos sinulla on oireita, hae rohkeasti apua ja vaadi itsellesi hoitoa. Terapia yhdistettynä lääkitykseen auttoivat minua erittäin paljon, ja monia muitakin hoitomahdollisuuksia on olemassa. Älä vaivu epätoivoon - toivoa paremmasta on, vaikka ei siltä tietyssä vaiheessa tunnu.

[/quote]

Ihan ohiksena haluan kirjoittaa, että ihana viesti. Jokainen ihminen mahtuu maailmaan ja kaikenlaiset. Ns. tervejärkisissä ja hyvissä ihmisissä on niin vittumaisia ja kamalia ihmisiä, ettei tosikaan ja heitä ei tosiaan ole diagnostisoitu.

Olen itse ns normaali, mutta jotenkin kamalan herkkä imemään ihmisistä tunteet itseeni ja en kestä pahoja ihmisiä. Mieluummin olisin sinun kanssa tekemisissä, kuin ns. normaalin, mutta paskan ja ilkeän ihmisen kanssa. 

Hyvää jatkoa sinulle ja muillekin pakko-oireisille ja muista ongelmista kärsiville. Muistakaa se, että olette paljon korkeammalla, kun tiedätte ongelmanne. Maailmassa on tosi ikäviä ihmisiä, jotka luulevat olevansa hyviä ja aina oikeassa.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 21:07"]

Minulla sairautta ei ole vielä diagnosoitu varmaksi, koska lääkärin mukaan prosessi on vielä kesken, mutta hänen mukaansa diagnoosi on kuitenkin lähes varmasti pakko-oireinen häiriö. Ollut varmaan jo pidempään, mutta oireet pahentuneet pikku hiljaa. Minulla oli kyllä ihan normaali ja tasapainoinen lapsuus. Pelkäsin silloin jo kaikenlaista (mm. oksentamista ja sitä, että joku muu oksentaa) ja murehdin paljon asioita. Tosi usein olin huolissani vanhempieni rahatilanteesta ja rahojen riittämisestä, vaikka meillä on aina ollut ihan hyvä rahatilanne ja kaikkeen ollut varaa. Mitään suurempia traumoja ei ole elämässä ollut, vaikkakin olen jo kaikki isovanhempani menettänyt. Olen ollut silloin vaan niin pieni. Koulukiusattu olen ollut ja vanhempani ovat olleet koulun suhteen yleensä melko vaativia ja syyllistäviä. Isälläni on ollut joitakin pakko-oireiseen häiriöön viittaavia tarkistamispakkoja, mutta ilmeisesti ne eivät ole olleet kovin hallitsevia tai sitten lapsille ei vain ole kerrottu.

Oireet ovat tulleet hiljalleen alkaen siitä kun muutin omilleni. Aluksi oli tarkistamista kotoa pois lähtiessä. Lähinnä pääosin hella ja kahvinkeitin. Jos lähdin pidemmälle reissulle, niin tarkistamista oli enemmän. Jossain vaiheessa vuosien aikana tarkistaminen muuttui pakoksi ja sellaiseksi ahdistavaksi rituaaliksi. Nykyään tarkistan kotoa lähtiessä hellan, kahvinkeittimen, vedenkeittimen, föönin ja suoristusraudan, vesihanat (etteivät ole jääneet päälle), jotkin tietyt pistorasiat (ettei ole johtoja kiinni), katkaisimelliset jatkojohdot (pitää olla pois päältä), kaikki ikkunat, parvekkeen oven, jääkaapin oven, vaatehuoneen oven (oltava kiinni) + tietysti kaikki valot kaikista huoneista ja ulko-ovi ja ulko-oven väliovi. Minulla toistuu tarkistaessa usein kolmeen tai neljään laskeminen samalla kun painelen laskiessa tarkistettavaa asiaa. Hellan kohdalla lasken jokaisen nappulan kohdalla nolla ja usein joudun toistamaan tai hokemaan "pois, pois, pois, pois" jne. Pahinta on jos on lähdössä pidemmäksi aikaa pois. Nykyään tehdään niin, että minä lähden kasseineni ulos ja avopuoliso katsoo ja hoitaa, että kaikki on pois päältä. Yleensä se helpottaa, mutta välillä ahdistus tulee silti ja tivaan puolisolta laittoiko varmasti sen ja sen jutun pois päältä tai ulko-oven huolella lukkoon. Jos lähden yksin kotoa otan kännykällä kuvat kaikesta tarkistamisen jälkeen. Tämän avulla joudun tarkistamaan kaiken vain kerran ja sitten pystyn lähtemään. Jos lähdön jälkeen alkaa ahdistamaan joku tarkistetuista asioista, niin voin aina katsoa kännykästä kuvan, että se tuli tarkistettua oikein.

Aikaisemmin kärsin tämän tarkistamisen lisäksi vain jatkuvista peloista. Pelkäsin ja pelkään edelleen jatkuvasti, päivittäin, kaikenlaisia sairauksia (Syöpä, kasvaimet, veritulpat, aivoverenvuoto, halvaus, hammasongelmat, ebola/muut leviävät virustaudit, verenmyrkytys, lemmikeistä leviävät loiset, vatsataudit yms. yms.) ja lisäksi onnettomuuksia, julkisia kulkuneuvoja. Mitä pahempi ahdistus on, sitä järjettömämpiä pelot ovat. Nyt kun tilanne on tosi paha, saatan pelätä esimerkiksi kerrostalon romahtamista tai sitä, että teen jotain väärää ja joudun vankilaan. Nykyään ilmenee myös inhottavia pakkoajatuksia tai pelko siitä, että teen jotain ikävää tai väärää. Joskus olen pelännyt, että mitä jos olen unissani vahingoittanut jotakuta tai mitä jos olen vaikka töissä sanonut jotain kamalaa.

Viimeisen kuukauden sisällä tuntuu, että oireet on vaan lisääntyneet ja lisääntyneet. Tarkistamisten rinnalle on hiljalleen alkanut tulemaan peseytymiseen liittyvät pakkotoiminnot. Pahimpana päivänä olen saattanut käydä suihkussa 6-7 kertaa ja esimerkiksi heti suihkussa käynnin jälkeen saattaa olla likainen olo. Jos siivoan, niin sen jälkeen on olo, että on pakko peseytyä. Kuten jollain toisellakin tässä ketjussa kirjoittaneella, niin myös minunkin on joskus pakko käydä vessakäynnin jälkeen peseytymässä vyötäröstä alaspäin. Käsienpesu ei ole vielä luojan kiitos lähtenyt lapasesta, mutta jos olen mielestäni liannut käteni pahasti (esim. siivonnut oman tai kissojen vessan, vaikkakin kumihanskat kädessä) tai aion esimerkiksi laittaa ruokaa, joka vaatii hyvää käsihygieniaa, niin minulla on tietty "rutiini" millä tavalla kädet pitää pestä. Vaikka olisin pessyt kädet sillä tietyllä rutiinilla ja kaikista kohdista mistä pitääkin, niin silti saattaa olla ihan pakko pestä vielä jostain uudelleen ja on jotenkin kauhean vaikea lopettaa ja päättää, että milloin on se hetki jolloin kädet ovat riittävän puhtaat. Tuntuu, että se hetki ei ole koskaan ja aina jos jätän kesken, niin kädet ei olekaan riittävän puhtaat ja sitten saan jonkun taudin.

Ahdistun vähän kaikesta mahdollisesta muustakin. Nyt en vaan saa millään mieleeni kaikkea mahdollista mihin päiväni kuluu. Tällainen sairaus on kyllä ihan mahdottoman väsyttävää ja kuluttavaa. En nykyään jaksa tehdä oikein mitään tai käydä oikein missään. Teen töitä muutaman kerran viikossa tunnin pari kerrallaan. Opiskelut käski lääkäri juuri jättämään hetkeksi tauolle. Alan olemaan niin väsynyt, että saan iltaisin hervottomia tunteja kestäviä hysteerisiä itku/paniikkikohtaus-sarjoja, joita en saa loppumaan. Lääkitys on kyllä päällä, mutta ei ole oikein tahtonut tehota ja psykologi käyntejäkin on ollut vain harvakseltaan.

Toivon kovasti, että saisin tähän oikeasti kunnon tehokasta apua. Yksi isoimmista tuskista kun on ollut juuri se, että olen käytännössä menettänyt lähes kokonaan entisen elämäni. Olen ollut juuri sellainen kiltti, tunnollinen ja melko perfektionistinenkin, joka on opiskellut ja tehnyt töitä ahkerasti ja ollut vähän kaikessa mukana. Minulla on ollut paljon kavereita, olen ollut sosiaalinen ja hyvin pidetty. Olen kaikin puolin ulospäinkin edelleen ihan tavallinen, nätisti ja tyylikkäästi pukeutuva, ulkonäöstä huolta pitävä. Sellainen kuin ennenkin, mutta se tuntuu olevan vain kuori siitä entisestä minästä. Mitään muuta siitä ei tunnukaan olevan jäljellä. Töistä pois jääminen tuntuu olevan vain ajan kysymys, sillä pakko-oireilu on alkanut siirtymään myös sinne ja pelkään jatkuvasti, että mitä jos olen vaikkapa koskenut johonkuhun siellä seksuaalisesti sopimattomasti, sanonut jotain kamalaa tai jättänyt jonkin sähkölaatteen päälle ja asetan sillä tavalla kaikki muut vaaraan. Jatkuva pelossa eläminen kuluttaa ihan kamalasti, vaikka koko ajan tiedostaa, että ne ovat järjettömiä ja mahdottomia asioita.

Huh, olipa avautuminen. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa niin pitkästi, mutta on jollain hullulla tavalla siistiä löytää vertaisiaan ja sellaisia, jotka ymmärtää näitä ihan seinähullulta kuulostavia asioita. En ole puhunut sairaudestani kellekään muulle kuin avopuolisolleni. Tuntuu, että hänenkin on välillä vaikea ymmärtää näitä oireita. Onhan se nyt tietysti melko vaikeaa terveen ymmärtää miksi joku pelkää sitä, että joutuu vankilaan tai että kerrostalo romahtaa.

[/quote]

Ihan sama, ymmärtääkö. Mutta luen tästä ketjusta siis tuona edellisenä ohiksena näitä teidän kertomuksia ja  koen teidät vahvoina ihmisinä juuri siksi, että olette jaksaneet elää aivokemioidenne oikkujen armoilla.

Sinäkin hyvä ihminen, toivon sinulle todella kaikkea hyvää ja sitä, että löydät avun itsellesi joskus. Minulla ei ole sinulle apua antaa, mutta toivon, että joku päivä pystyt hengittämään pelottaa niin, että tiedät, että elämä kannattelee ja mitään pahaa ei tapahdu.

-tuo äskeinen ohis

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 15:01"]

Millaisia ajatuksia teillä pyörii mielessä silloin kun jäätte "juntturaan" eli esimerkiksi pesette käsiänne moneen kertaan? Olen huomannut, että mulle nousee pintaan monesti tosi kipeitä muistoja, tyyliin juttuja joita olen humalassa mokannut tai epämukavia lapsuudenmuistoja. Käykö kenellekään muulle niin?

[/quote]

Minulla ihan sama! Pyöritän päässä jotain monen vuoden takaisia kännissä sanottuja nolouksia, joita normaalit ihmiset ei edes muistaisi tehneensä, saatika että niitä morkkistelee vielä viisi vuotta myöhemmin! Mulla on noin kymmenkunta epämiellyttävää ja noloa muistoa, joita sitten tulee päähän jumittamisen aikaan. Enpä ole ajatellutkaan että tämäkin liittyisi OCD:hen!

Olen myös herkästi koukuttuvaa sorttia, olen viettänyt elämästäni aika ison osan pelaamalla Bejeweled Blitz -nimistä, koukuttavaa aivot narikkaan -peliä ja samalla muistellen noita elämäni noloja hetkiä. Ah ihanaa.

[/quote]

Jumiin jääminen voi olla myös ADD-piirre tai asperger. Ja sitä, että ei ole niin voimakkaana, että saa pisteet täyteen ja saisi diagnoosia. Mutta monissa on piirteitä juuri näissä

Tämä samainen ohis.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 20:46"]

Olen 23-vuotias nainen ja minulla on pakkotoimintopainotteinen ocd, joka todettiin 2012. Oireillut olen pienestä pitäen, esimerkiksi olen ollut aina hyvin tarkka hajujen suhteen. Olen siis huomioinut niin hyvät kuin pahatkin hajut tarkasti ja haistellut asioita, tavaroita ja itseäni. Masennusta olen sairastanut päiväkoti-ikäisestä asti.

Pakkoajatukseni ja -toimintoni liittyvät oikeastaan pelkästään puhtauteen, etenkin omaan ja kodin puhtauteen. Minulla on  ulostekammo, jonka puhkeamiseen on mielestäni vaikuttanut paha pukamavaiva. Pelkään, että minussa on ulostetta wc:ssä asioimisen jälkeen, jos en suorita tiettyjä, (henkisesti) äärimmäisen raskaita peseytymisrituaaleja ja täten tahraan ympäristöni ja muun maailman. Yleensä joudun peseytymään vyötäröstä alas päin ison asian jälkeen ja sormet on pestävä aina kynsiharjalla. Vieraissa vessoissa voin käydä ainoastaan pissalla.

Oireeni pahenevat stressistä ja väsymyksestä ja hormonikiertoni vaikuttaa valtavasti oireisiin. Kuukautisten aika on pahinta.

Oireeni ovat invalidisoineet minut melko laajasti. Olen tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja käyn Kelan tukemassa terapiassa ja lääkkeenä on Seronil.

Lapsuuteen kuuluu muutamia isoja traumoja (ei hyväksikäyttöä) ja päivittäinen, julma kiusaaminen päiväkodista peruskoulun loppuun. Kotona kasvatusmetodina käytettiin syyllistämistä ja häpeää. Minua siis hävettiin.

[/quote]

Aivan kamalaa. Kun sinäkin olet niin arvokas ihminen kaikesta väheksymisestä huolimatta. Miten hitossa lapsia voidaan kohdella näin kamalasti nykymaailmassa. Juuri sinähän olisit tarvinnut paljon enemmän positiivista huomiota ja hyväksymistä, kuin muut, koska sinussa on jotain sellaista, mitä muissa ei ole. Sinä olet erityinen, sanan positiivisessa merkityksessä

-ohis, joka yrittää olla kommentoimatta enää teidän kirjoituksia. Mutta ihmettelee, miksi erityisherkillä varustetut ihmiset luokitellaan huonoiksi, koska sehän on lahja, erityisyys, kyky oivaltaa enemmän. Kuka tasapaksua elämää elävä ikinä analysoi itseään ja eläämää ja kaikkea niin tarkkaan, kuin ihminen, kuten te, jotka olette joutuneet tekemään itsenne kanssa töitä.

Mä hamstraan tavaraa. Monet asiat pitää tehdä 3 kertaa peräkkäin. Pakkoajatuspelkona, että lastani käyttää joku seksuaalisesti hyväksi.

[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 21:52"]I feel you 124! Se on kamalaa kun ihan kaikesta tavallisesta tulee ahdistavaa ja asia jota pelätä. Melkein mistä vaan. Esimerkiksi kun ylläoleva kirjoittaja kirjoittaa että "joskus pedofilia-ajatukset ovat kiihottavia". Minulla ei ole tähän sairauteen kuulunut tuon kaltaisia ajatuksia, mutta kun joku toinen OCD:stä kärsivä kirjoittaa noin, niin alan pelkäämään, että mitä jos ihmiset sitten ajattelevat, että kaikilla OCD:stä kärsivillä on sellaisia ajatuksia ja näin ollen yhdistävät, että minäkin olen sellainen.

Ylipäänsä se jatkuva pelko, että jotkut ihmiset luulevat jotain pahaa tai kamalaa minusta.

En esimerkiksi uskalla avata ovea jos joku soittaa ovikelloa, enkä tiedä kuka siellä on. Yleensä en avaa ovea. Tänään uskalsin avata oven, kun tiesin kuka siellä on, mutta silti kädet tärisi ihan kamalasti koko ajan. Minulla tärisee yleensäkin nykyään kädet ihan jatkuvasti. Sitten jälkeenpäin, kun ihmiset siitä ovelta oli jo menneet, niin aloin pelkäämään sitä, että jos ne luulee minua joksikin narkiksi tai alkoholistiksi, kun minun kädet tärisi niin paljon. Niillähän usein tärisee kädet tosi paljon. Näin ainakin luulen. Se huoli mikä siitä tulee kun tulee päähän ajatus, että joku ihminen luulee minusta varmaan näin, se olo on ihan kamala. Noita ajatuksia pystyy mieli kehittämään melkein mistä tahansa tilanteesta. Tuntuu, että koko ajan pelottaa, että katson väärällä tavalla tai teen jotain väärin ja ihmiset luulevat minun olevan jotain kamalaa.

Pelkään esimerkiksi, että katson johonkuhun vieraaseen naiseen liian pitkään ja joku luulee minun olevan lesbo. Pelkään, että lasten läsnäollessa katson heitä väärällä tavalla tai puhun väärällä tavalla ja minua luullaan pedofiiliksi. Minulla ei ole minkäänlaisia intressejä kumpaankaan edellä mainittuun ja tiedostan sen kyllä itsekin. Jos päähäni tulee jompikumpi noista peloista, niin pelkään myös sitä, että se että se tulee päähäni tarkoittaa, että olenkin oikeasti sellainen.

Tuntuu kamalalta edes kirjoittaa, että mieleen on tullut tuollaisia pelkoja. Tulee sellainen olo, että jo se tekee minusta kamalan ihmisen.

Toinen hassu juttu mikä minulle tuli mieleen oireistani on kauppaostosten "täydellistäminen". En tiedä onko kenelläkään muulla samanlaista. Olen vähän pakkomielteinen terveellisesti syömisestä ja esim. kasvisruokavalion noudattamisesta. Oon jotenkin koonnut mielessäni sellaiset ns. ideaaliset ostokset, sellaiset "oikeat" asiat, joita ostaa kaupasta ja jotka on hyviä juttuja. Sitten jos ostan jotain omasta mielestäni huonoa, "paskaa", niin ostokset menee pilalle. Jos hihnalla on pelkkiä kasviksia, täysjyvää, terveysjuttuja, niin olen tyytyväinen. Saattaa tulla ahdistunut olo jo pelkästään siitä jos ostan jauhoja, maitoa, munia, juustoa. Puhumattakaan siitä jos ostan jotain herkkuja viikonlopuksi tai jos olen niin väsynyt, että ostain jotain "helppoa ruokaa". Sitten huomaan kadehtivani kassajonossa jos näen jonkun jolla on pelkkiä kasviksia hihnalla ja pelkään sitä, että joku huomaa kamalat ostokseni ja ajattelee minun olevan vastuuton ihminen, joka syö huonosti. (Vaikka todellisuudessa tiedostan itsekin ostaneeni ja syöväni terveellistä ja perus hyvää safkaa.)

En enää yhtään ihmettele sitä miksi olen koko ajan niin väsynyt, kun aivot käy noin ylikierroksilla.

T. 102
[/quote]

Mulla on juurikin tuota samaa, kun puhuit että pelkäät katsovasi väärällä tavalla lapsia tai sanot jotenkin väärin.Että sinua epäillään pedofiiliksi. En ymmärrä mistä tämä voi johtua? Kun kokoasia ihan oksettaa minua!

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 21:52"]I feel you 124! Se on kamalaa kun ihan kaikesta tavallisesta tulee ahdistavaa ja asia jota pelätä. Melkein mistä vaan. Esimerkiksi kun ylläoleva kirjoittaja kirjoittaa että "joskus pedofilia-ajatukset ovat kiihottavia". Minulla ei ole tähän sairauteen kuulunut tuon kaltaisia ajatuksia, mutta kun joku toinen OCD:stä kärsivä kirjoittaa noin, niin alan pelkäämään, että mitä jos ihmiset sitten ajattelevat, että kaikilla OCD:stä kärsivillä on sellaisia ajatuksia ja näin ollen yhdistävät, että minäkin olen sellainen. Ylipäänsä se jatkuva pelko, että jotkut ihmiset luulevat jotain pahaa tai kamalaa minusta. En esimerkiksi uskalla avata ovea jos joku soittaa ovikelloa, enkä tiedä kuka siellä on. Yleensä en avaa ovea. Tänään uskalsin avata oven, kun tiesin kuka siellä on, mutta silti kädet tärisi ihan kamalasti koko ajan. Minulla tärisee yleensäkin nykyään kädet ihan jatkuvasti. Sitten jälkeenpäin, kun ihmiset siitä ovelta oli jo menneet, niin aloin pelkäämään sitä, että jos ne luulee minua joksikin narkiksi tai alkoholistiksi, kun minun kädet tärisi niin paljon. Niillähän usein tärisee kädet tosi paljon. Näin ainakin luulen. Se huoli mikä siitä tulee kun tulee päähän ajatus, että joku ihminen luulee minusta varmaan näin, se olo on ihan kamala. Noita ajatuksia pystyy mieli kehittämään melkein mistä tahansa tilanteesta. Tuntuu, että koko ajan pelottaa, että katson väärällä tavalla tai teen jotain väärin ja ihmiset luulevat minun olevan jotain kamalaa. Pelkään esimerkiksi, että katson johonkuhun vieraaseen naiseen liian pitkään ja joku luulee minun olevan lesbo. Pelkään, että lasten läsnäollessa katson heitä väärällä tavalla tai puhun väärällä tavalla ja minua luullaan pedofiiliksi. Minulla ei ole minkäänlaisia intressejä kumpaankaan edellä mainittuun ja tiedostan sen kyllä itsekin. Jos päähäni tulee jompikumpi noista peloista, niin pelkään myös sitä, että se että se tulee päähäni tarkoittaa, että olenkin oikeasti sellainen. Tuntuu kamalalta edes kirjoittaa, että mieleen on tullut tuollaisia pelkoja. Tulee sellainen olo, että jo se tekee minusta kamalan ihmisen.

Toinen hassu juttu mikä minulle tuli mieleen oireistani on kauppaostosten "täydellistäminen". En tiedä onko kenelläkään muulla samanlaista. Olen vähän pakkomielteinen terveellisesti syömisestä ja esim. kasvisruokavalion noudattamisesta. Oon jotenkin koonnut mielessäni sellaiset ns. ideaaliset ostokset, sellaiset "oikeat" asiat, joita ostaa kaupasta ja jotka on hyviä juttuja. Sitten jos ostan jotain omasta mielestäni huonoa, "paskaa", niin ostokset menee pilalle. Jos hihnalla on pelkkiä kasviksia, täysjyvää, terveysjuttuja, niin olen tyytyväinen. Saattaa tulla ahdistunut olo jo pelkästään siitä jos ostan jauhoja, maitoa, munia, juustoa. Puhumattakaan siitä jos ostan jotain herkkuja viikonlopuksi tai jos olen niin väsynyt, että ostain jotain "helppoa ruokaa". Sitten huomaan kadehtivani kassajonossa jos näen jonkun jolla on pelkkiä kasviksia hihnalla ja pelkään sitä, että joku huomaa kamalat ostokseni ja ajattelee minun olevan vastuuton ihminen, joka syö huonosti. (Vaikka todellisuudessa tiedostan itsekin ostaneeni ja syöväni terveellistä ja perus hyvää safkaa.) En enää yhtään ihmettele sitä miksi olen koko ajan niin väsynyt, kun aivot käy noin ylikierroksilla. T. 102 [/quote] Mulla on juurikin tuota samaa, kun puhuit että pelkäät katsovasi väärällä tavalla lapsia tai sanot jotenkin väärin.Että sinua epäillään pedofiiliksi. En ymmärrä mistä tämä voi johtua? Kun kokoasia ihan oksettaa minua!

[/quote]

Sitä en osaa sanoa mistä tuo johtuu, mutta oon ymmärtänyt, että tuo ja vastaavat pelot ovat hyvin normaaleja pakko-oireisessa häiriössä. Tyypillistä on just se, että tietää että pelko on epärealistinen ja että ei ole sellainen mitä pelkää, mutta sitä ajatusta ei vain saa päästä pois. Esimerkkinä vastaavista mä oon mm. pelännyt, että naapurit luulee mua alkoholistiksi (koska mun kädet tärisee ahdistuksen takia tosi paljon). Oon pelännyt, että mitä jos oon nukkuessani kävellyt unissani ja vahingoittanut jotakuta toista ihmistä. Oon pelännyt, että mitä jos puhelen kaupungilla ääneen itsekseni ja sitten paljastuu, että oon hullu.

Oon yrittänyt ajatella, että nää pelot vaan liittyy tähän sairauteen ja se ei tee minusta sellaista ihmistä, jotka peloissa on. Kauheen vaikeaahan se on yrittää ajatella niin siinä hetkessä kun ahdistus ja pelot on pahimmillaan päällä, koska silloinhan niistä on kauhean vaikea päästää irti. Pitäisi vaan yrittää antaa niiden olla.

Minusta olisi tosi kiva ajatus alkaa vertaistuki sähköpostittelemaan jonkun kanssa. Täällä minun kotikaupungissa kokoontuu kyllä ainakin kuukausittain vertaistukiryhmä, mutta sellaiseen menemisen kynnys on niin iso, etten usko sen olevan vaihtoehto vielä hetkeen. Sähköpostivertaistuki olis tosi kivaa ja tuntuisi kivalta tutustua samasta kärsiviin ihmisiin.

Tämä ilta jotenkin nimittäin kiteytti sen meidän OCD:sta kärsivien ajattelun erilaisuuden terveisiin verrattuna. Minulla ja minun avopuolisolla on taloyhtiön saunasta varattuna saunavuoro, joka näkyy kirjallisessa ilmoitustaulun listassa. Olen huolellisesti maksanut sen joka kuukausi. Tänään meidän nimi oli kuitenkin jostain syystä hävinnyt listasta, kaikkien muiden nimet oli edelleen paikallaan. Avopuolisoni suhtautui asiaan terveen ihmisen tavoin tyypillisesti, eli totesi vain, että soitellaan sinne maanantaina ja kysytään asiasta ja nyt mennään saunaan, koska ollaan vuoro maksettukin ja todennäköisesti niillä on vain sattunut joku moka listaa tehdessä. Minä ja minun OCD mieli sen sijaan pilattiin koko saunavuoro, koska aloin murehtimaan sitä, että olen unohtanut maksaa saunavuoron laskun tai tehnyt jotain muuta väärin ja nyt siellä ollaan kauhean vihaisia minulle ja meidän saunavuoro poistettu, eikä sitä varmastikaan anneta enää takaisin, jos olen mokannut. Sitten aloin murehtimaan myös sitä, että meillä ei olisi lupaa nyt saunoa sillä vuorollamme, koska listan mukaan se ei ole meidän vuoro enää. Lähdin sitten kesken vuoron omaan asuntoon suihkuun, koska aloin itkemään, kun asia tuntui niin kamalalta. En pystynyt päästämään noista ajatuksista irti. Normaali, terve ihminen toteaa asian ja päästää siitä irti. Toteaa, että se selvitetään sitten. Minulla se vaan jää junnaamaan päähän, eikä siitä pysty päästämään irti. Sitä ei ikinä terveenä olisi pystynyt kuvittelemaankaan miten tuskallista ja uuvuttavaa se on, kun tällaiset ajatukset ja murheet ja pelot pyörivät mielessä, eikä niistä pääse eroon. Ihan kuin ne olisi jäänyt jumiin päähän.

102 siis kirjoitteli edellä. :-)

Voi, 102, tuo kuulostaa ihan minulta! 

Tuli mieleeni, kun aiemmin niistä kaupassakäyntipakkoajatuksista kirjoitettiin, että olen päässyt omistani lähes kokonaan. Hävettää vain kirjoittaa, miten...alan heti miettiä, että jos sittenkin kaikki pitävät tämän tunnustuksen jälkeen halveksittavana varkaana. Eli tein muutaman kerran niin, että laitoin pussiin suomalaisia tomaatteja ja punnitsin ne halvempina ulkomaalaisina. Se oli ihan hirveää, olin varma, että joku näkee, kuulee ja suurin piirtein haistaa tekoni. Kumma kyllä, se auttoi. Toki temppu oli periaatteessa ja käytännössä väärin, en sitä kiistä.  Mutta jotenkin se auttoi, jotenkin päästi irti sen tähän liittyvän aivojen ylivirityksen. Minulla siis oli pitkään ja on edelleenkin joskus, nykyisin todella, todella harvoin tuon em. altistuksen jälkeen sellainen pelko, että minua luullaan varkaaksi, ja se olisi ihan hirveää. Tätä altistamista ei toki voi kokeilla mihinkään aggresiivisiin pakkoajatuksiin, siis pelkoon siitä, esim. entä jos sittenkin on paha ja haluaa satuttaa toista tms. 

Ranskaksi taudin nimi on suomennettuna epäilystauti, mikä hyvin kuvaa tätä, ainakin omalla kohdallani. Eli vaikka tiedän, että en ikinä voisi tai haluaisi satuttaa ketään, niin se ocd-piru pistää ajattelemssn, entä jos sittenkin sisimmässäni olen niin paha, että haluaisin.... Että miksi muuten jokin ajatus edes tulisi mieleen...Ja järjellä tiedän, että kaikille tulee testipalloajatuksia ja mieleenjuolahduksia. Mutta normaali ei heti ala ahdistuen miettiä, että ajatus kertoisi jotakin hänestä, vaan tajuaa, että ajatus on esim. juuri luetusta kamalasta uutisesta johtuva. Meidän ongelmamme - ja muissa yhteyksissä vahvuutemme - lienee juuri se herkkyys eläytyä ja luova mielikuvitus.

113

Minulla puhkesi odotusaikana kausi jolloin kärsin pakkoajatuksista. Ajatuset olivat rakastamiani asioita halventavia. Uskin Jumalaan ja päässäni soi Jumalan pilkka, kärsin ajatuksista että vahingoittaisin lastani. Joskus kun keskustelin ystävän tms kanssa, tuli häntä ivaavia ajatuksia. Kärsin ajatuksista päivittäin mutta en koskaan kertonut kenellekään. Mieheni on saanut tietää niitä myöhemmin
Luulen että ajatukset johtuivat stressistä joka liittyi eöämäntilanteeseen. Enää niitä ei ole mutta silloin itkin joka ilta niiden vuoksi ja olin tosi ahdistunut.

juu minulla ollut lapsesta asti. on diagnosoitu. pakkomielteitä mm. puhtauteen ja bakteereiden välttelyyn etc.

Onko ap vielä kuulolla? pakko-oireesi kuulostaa samalta mitä minulla on, itsellänikin on pelkästään noita lamaannuttavan ahdistavia pakko-ajatuksia. Jos haluat, niin musta ois kiva jutella näistä enemmänkin jossain, mutta missä?

Kiitos paljon kaikille jotka olette laittaneet viestiä! Olen saanut niistä paljon toivoa, varsinkin niistä joissa kerroitte että oireet voivat vielä lievittyä.

32: Minäkin olen todella herkkä ihminen, ollut aina. Itsetuntoni on myös aina ollut todella huono, varsinkin nykyisin (samaan aikaan kun oireet ovat pahempia kuin koskaan) se on aivan maassa. Myös paino-ongelmaa on ollut, ja olenkin viimeisten muutaman vuoden aikana lihonut melkein (kuulostaa hirveälle määrälle!) neljäkymmentä kiloa. Tuntuu vain ettei jaksa painoaan oikein ajatella, kun päässä pyörii ihan muut ajatukset koko ajan. Tietysti tuo ylipainoasiakin taustalla stressaa kauheasti, koska kohtahan se saattaa jo vaikuttaa terveyteenkin. Poltan myös tupakkaa ja käytän alkoholia silloin tällöin, ja silloin kun käytän niin otan kyllä ihan kunnolla (liikaa). Minulla oireet pahenevat alkoholin käytön yhteydessä, onko ketään muita joilla näin käy? Ajatukset alkavat pyöriä päässä paljon enemmän kuin yleensä, jo esim. pari lasia viiniä vaikuttaa. Mutta onpa ihanaa, että sinut on viimein silloin 2011 otettu vakavasti, todella törkeää ettet aiemmin voinut päästä minkäänlaiseen terapiaan! Onneksi oireesi ovat nyt lievittyneet!

37-38: Oireesi kuulostavat niin samanlaisilta kuin omani! Olemme lisäksi samanikäisiäkin. Itselläni oireet ovat tosin alkaneet jo vähän aiemmin, varhaisemmassa lapsuudessa. Mutta minulla tosiaan on juuri tuollaista järjestelmällistä ajattelua, laskemista ja symmetriantarvetta. Ja sitä että tietyt asiat täytyy kelata sata kertaa päässä, ennen kuin tavallaan "uskon" miten ne ovat, en oikein osaa kunnolla selittää. Myös minulla on aiemmin ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta se on sentään onneksi nykyisin lievittynyt. Onneksi uskallat olla avoin ongelmista, se varmasti tuo apua! Pitäisikin olla juuri tuolla tavalla, ettei välitä muiden mielipiteistä.

Lisää viestejä saa laittaa, jos haluaa! Luen mielelläni niitä :) Vaikka harmillista, että meillä kaikilla ja niin monella näitä inhottavia oireita on. Jospa tämä kuitenkin tästä! -ap

[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:56"]

Täälläkin yksi ocd-henkilö. Olen kärsinyt erilaisista pakko-oireista ja -ajatuksista jo parikymmentä vuotta. Nyt olen 33. Itse olen kertonut sairaudestani oikeastaan vain seurustelukumppaneille. Perheelleni en ole vaivautunut selittämään asiaa, koska en tiedä ymmärtäisivätkö he. Sain lähinnä naureskelua osakseni, kun käsienpesupakko puhkesi ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. He tietävät minun kärsivän masennuksesta, mutta ihan kaikkia diagnoosejani he eivät tiedä.

Jollain tasolla minäkin olen oppinut hyväksymään tämän, vaikka en kovin avoimesti tästä puhukaan. Mielestäni minun ei tarvitse selitellä tätä vieraille ihmisille. Häiriön toiminnallinen puoli on pysynyt minulla suht hyvin kurissa - kaikkein raskaimpana koen ahdistavat ajatukset, jotka pyörivät päässä ja joista on joskus vaikeaa päästä eroon.

Syön Efexoria, Lyricaa ja aloitan ehkä terapian taas uudestaan. Kysy, jos voin olla jotenkin avuksi :)

 [/quote] Itselläkin on juuri noita pakkoajatuksia, ei niinkään -toimintoja. Ovatko lääkkeet auttaneet sinulla? Pelottaa juuri se, että entä jos tämä ei koskaan helpotakaan, ja koko elämän ajan joutuu olemaan kuin "vankilassa" näiden oireiden kanssa, eikä ikinä saa olla rauhassa niiltä. Olen 23-vuotias, oireet ovat alkaneet jo lapsena, mutta viime aikoina pahentuneet todella paljon. -ap

[/quote]

Jos voin lohduttaa, niin mullakin ne meni just tosi pahoiksi kun olin 23-vee. Vasta nyt kolme vuotta myöhemmin niiden kanssa helpotti; en pese itseäni enää kovin usein ja pystyn jo olemaan.

Siihen auttoi aika paljon peiliin katsominen, että mikä minua oikein todellisuudessa pelottaa, jännittäää, stressaa ja vaivaa niin paljon. Lisäksi se sairaudetsa tuleva häpeän hyväksyminen auttoi paljon. Tsemi.

Mulla on diagnoosina pakkoajatuksiin painottuva OCD. On ollut mulla jo lapsuudesta lähtien ja varmaan tulee aina olemaan - olen kuitenkin oppinut elämään sen kanssa. Oireet ovat pahimpia stressaavina kausina ja helpottaa ajoittain hyvinkin paljon. Yritän tarkoilla rutiineilla hillitä pelkoa (mikä vaihtelee). Pyrin tekemään asioita aina viisi kertaa, esim. naksutan vesihanaa 5x ennen sulkemista jne. Syömisten suhteen olen myös tarkka, tarkka lukumäärä monta karkkia otan (4-5 "turvalukuja")... Niin ja sitten on järjestys miten puen päälleni, aina oikea sukka ensin ja sitä rataa. Hohhoijaa... hommat menee jo niin selkäytimestä, ettei niitä tule pahemmin ajatelleeksikaan. Jos kuitenkin vahingossa teen jonkun jutun väärin, ahdistun ja heti pitää keksiä "korvausrituaaleja".

Olen naimisissa ja mieheni on kaikesta tietoinen. On tottunut mun juttuihin ja yhdessä pystytään niille nauramaan :).

Nostan tämän vanhan ketjun ylös, uuden luomisen sijaan. Onko täällä vielä paikalla pakko-oireisesta häiriöstä kärsiviä? Uusia tai mitä kuuluu vanhoille ketjuun kirjoittaneille?

Vertaistuki olisi minun tilanteessa tarpeellista, joten lukisin mielellään muiden tämän hetken kuulumisia.

Meidän eppuluokkalaisella on. Hän on väli äärimmäisen ahdistunut, herää öisin huutaman, ei kuitenkaan ole ihan silloin tässä maailmassa. Pitää erilaisia nykäyksiä ja äänteitä. Naama nykii. Sitten on ne välillä vaihuvat oireet, milloin imee sormea, milloin nuolee alahuulensa ja leukansa verille, milloin haistelee joka tavaran ja niin edelleen.. Hän ei ole oikein koskaan osannut kuvata miltä tuntuu, ei tunnu edes itse tiedostavan aina. Oireet pahenevat mitä enemmän stressiä.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:42"]

Meidän eppuluokkalaisella on. Hän on väli äärimmäisen ahdistunut, herää öisin huutaman, ei kuitenkaan ole ihan silloin tässä maailmassa. Pitää erilaisia nykäyksiä ja äänteitä. Naama nykii. Sitten on ne välillä vaihuvat oireet, milloin imee sormea, milloin nuolee alahuulensa ja leukansa verille, milloin haistelee joka tavaran ja niin edelleen.. Hän ei ole oikein koskaan osannut kuvata miltä tuntuu, ei tunnu edes itse tiedostavan aina. Oireet pahenevat mitä enemmän stressiä.

[/quote]

Onko tuo diagnosoitu juurikin pakko-oireiseksi häiriöksi? Kuulostaa jotenkin kovasti nimittäin tourettelta ja vähemmän pakko-oireiselta.