Pakko-oireinen häiriö

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:42"]

Meidän eppuluokkalaisella on. Hän on väli äärimmäisen ahdistunut, herää öisin huutaman, ei kuitenkaan ole ihan silloin tässä maailmassa. Pitää erilaisia nykäyksiä ja äänteitä. Naama nykii. Sitten on ne välillä vaihuvat oireet, milloin imee sormea, milloin nuolee alahuulensa ja leukansa verille, milloin haistelee joka tavaran ja niin edelleen.. Hän ei ole oikein koskaan osannut kuvata miltä tuntuu, ei tunnu edes itse tiedostavan aina. Oireet pahenevat mitä enemmän stressiä.

[/quote]

Onko tuo diagnosoitu juurikin pakko-oireiseksi häiriöksi? Kuulostaa jotenkin kovasti nimittäin tourettelta ja vähemmän pakko-oireiselta.
[/quote]

ei ole diagnoosia ollenkaan. Itse veikkaan että on molempia. Hänelle on nimittäin äärimmäisen hankalaa jos esim ruoat on aseteltu väärin lautaselle, jos leikeissä ei joku mene hänen sanelunsa mukaan niin kilahtaa, vaatteet pitää pukea tietyssä järjestyksessä jne. Nuo ääntelyt ja nykinät ovat sitten enemmän touretten oireita.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 19:11"]

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:42"] Meidän eppuluokkalaisella on. Hän on väli äärimmäisen ahdistunut, herää öisin huutaman, ei kuitenkaan ole ihan silloin tässä maailmassa. Pitää erilaisia nykäyksiä ja äänteitä. Naama nykii. Sitten on ne välillä vaihuvat oireet, milloin imee sormea, milloin nuolee alahuulensa ja leukansa verille, milloin haistelee joka tavaran ja niin edelleen.. Hän ei ole oikein koskaan osannut kuvata miltä tuntuu, ei tunnu edes itse tiedostavan aina. Oireet pahenevat mitä enemmän stressiä. [/quote] Onko tuo diagnosoitu juurikin pakko-oireiseksi häiriöksi? Kuulostaa jotenkin kovasti nimittäin tourettelta ja vähemmän pakko-oireiselta. [/quote] ei ole diagnoosia ollenkaan. Itse veikkaan että on molempia. Hänelle on nimittäin äärimmäisen hankalaa jos esim ruoat on aseteltu väärin lautaselle, jos leikeissä ei joku mene hänen sanelunsa mukaan niin kilahtaa, vaatteet pitää pukea tietyssä järjestyksessä jne. Nuo ääntelyt ja nykinät ovat sitten enemmän touretten oireita.

[/quote]

Jep, kuulostaa kyllä molempien yhdistelmältä. Kerro toki lisää millaista elämää elätte/millaisia muita oireita esiintyy?

Minulla itselläni on puhjennut sairaus vasta aikuisena. Joitakin oireita on varmaankin ollut jo lapsena, mutta homma on lähtenyt ns. "lapasesta" vasta nyt. Tuntuu surulliselta ajatella, että pieni lapsi joutuu kärsimään tällaisesta. Aikuisena sitä kun pystyy prosessoimaan ja ymmärtämään näitä asioita edes jotenkin ja silti oireet on välillä yhtä tuskaa.

Minulla sairautta ei ole vielä diagnosoitu varmaksi, koska lääkärin mukaan prosessi on vielä kesken, mutta hänen mukaansa diagnoosi on kuitenkin lähes varmasti pakko-oireinen häiriö. Ollut varmaan jo pidempään, mutta oireet pahentuneet pikku hiljaa. Minulla oli kyllä ihan normaali ja tasapainoinen lapsuus. Pelkäsin silloin jo kaikenlaista (mm. oksentamista ja sitä, että joku muu oksentaa) ja murehdin paljon asioita. Tosi usein olin huolissani vanhempieni rahatilanteesta ja rahojen riittämisestä, vaikka meillä on aina ollut ihan hyvä rahatilanne ja kaikkeen ollut varaa. Mitään suurempia traumoja ei ole elämässä ollut, vaikkakin olen jo kaikki isovanhempani menettänyt. Olen ollut silloin vaan niin pieni. Koulukiusattu olen ollut ja vanhempani ovat olleet koulun suhteen yleensä melko vaativia ja syyllistäviä. Isälläni on ollut joitakin pakko-oireiseen häiriöön viittaavia tarkistamispakkoja, mutta ilmeisesti ne eivät ole olleet kovin hallitsevia tai sitten lapsille ei vain ole kerrottu.

Oireet ovat tulleet hiljalleen alkaen siitä kun muutin omilleni. Aluksi oli tarkistamista kotoa pois lähtiessä. Lähinnä pääosin hella ja kahvinkeitin. Jos lähdin pidemmälle reissulle, niin tarkistamista oli enemmän. Jossain vaiheessa vuosien aikana tarkistaminen muuttui pakoksi ja sellaiseksi ahdistavaksi rituaaliksi. Nykyään tarkistan kotoa lähtiessä hellan, kahvinkeittimen, vedenkeittimen, föönin ja suoristusraudan, vesihanat (etteivät ole jääneet päälle), jotkin tietyt pistorasiat (ettei ole johtoja kiinni), katkaisimelliset jatkojohdot (pitää olla pois päältä), kaikki ikkunat, parvekkeen oven, jääkaapin oven, vaatehuoneen oven (oltava kiinni) + tietysti kaikki valot kaikista huoneista ja ulko-ovi ja ulko-oven väliovi. Minulla toistuu tarkistaessa usein kolmeen tai neljään laskeminen samalla kun painelen laskiessa tarkistettavaa asiaa. Hellan kohdalla lasken jokaisen nappulan kohdalla nolla ja usein joudun toistamaan tai hokemaan "pois, pois, pois, pois" jne. Pahinta on jos on lähdössä pidemmäksi aikaa pois. Nykyään tehdään niin, että minä lähden kasseineni ulos ja avopuoliso katsoo ja hoitaa, että kaikki on pois päältä. Yleensä se helpottaa, mutta välillä ahdistus tulee silti ja tivaan puolisolta laittoiko varmasti sen ja sen jutun pois päältä tai ulko-oven huolella lukkoon. Jos lähden yksin kotoa otan kännykällä kuvat kaikesta tarkistamisen jälkeen. Tämän avulla joudun tarkistamaan kaiken vain kerran ja sitten pystyn lähtemään. Jos lähdön jälkeen alkaa ahdistamaan joku tarkistetuista asioista, niin voin aina katsoa kännykästä kuvan, että se tuli tarkistettua oikein.

Aikaisemmin kärsin tämän tarkistamisen lisäksi vain jatkuvista peloista. Pelkäsin ja pelkään edelleen jatkuvasti, päivittäin, kaikenlaisia sairauksia (Syöpä, kasvaimet, veritulpat, aivoverenvuoto, halvaus, hammasongelmat, ebola/muut leviävät virustaudit, verenmyrkytys, lemmikeistä leviävät loiset, vatsataudit yms. yms.) ja lisäksi onnettomuuksia, julkisia kulkuneuvoja. Mitä pahempi ahdistus on, sitä järjettömämpiä pelot ovat. Nyt kun tilanne on tosi paha, saatan pelätä esimerkiksi kerrostalon romahtamista tai sitä, että teen jotain väärää ja joudun vankilaan. Nykyään ilmenee myös inhottavia pakkoajatuksia tai pelko siitä, että teen jotain ikävää tai väärää. Joskus olen pelännyt, että mitä jos olen unissani vahingoittanut jotakuta tai mitä jos olen vaikka töissä sanonut jotain kamalaa.

Viimeisen kuukauden sisällä tuntuu, että oireet on vaan lisääntyneet ja lisääntyneet. Tarkistamisten rinnalle on hiljalleen alkanut tulemaan peseytymiseen liittyvät pakkotoiminnot. Pahimpana päivänä olen saattanut käydä suihkussa 6-7 kertaa ja esimerkiksi heti suihkussa käynnin jälkeen saattaa olla likainen olo. Jos siivoan, niin sen jälkeen on olo, että on pakko peseytyä. Kuten jollain toisellakin tässä ketjussa kirjoittaneella, niin myös minunkin on joskus pakko käydä vessakäynnin jälkeen peseytymässä vyötäröstä alaspäin. Käsienpesu ei ole vielä luojan kiitos lähtenyt lapasesta, mutta jos olen mielestäni liannut käteni pahasti (esim. siivonnut oman tai kissojen vessan, vaikkakin kumihanskat kädessä) tai aion esimerkiksi laittaa ruokaa, joka vaatii hyvää käsihygieniaa, niin minulla on tietty "rutiini" millä tavalla kädet pitää pestä. Vaikka olisin pessyt kädet sillä tietyllä rutiinilla ja kaikista kohdista mistä pitääkin, niin silti saattaa olla ihan pakko pestä vielä jostain uudelleen ja on jotenkin kauhean vaikea lopettaa ja päättää, että milloin on se hetki jolloin kädet ovat riittävän puhtaat. Tuntuu, että se hetki ei ole koskaan ja aina jos jätän kesken, niin kädet ei olekaan riittävän puhtaat ja sitten saan jonkun taudin.

Ahdistun vähän kaikesta mahdollisesta muustakin. Nyt en vaan saa millään mieleeni kaikkea mahdollista mihin päiväni kuluu. Tällainen sairaus on kyllä ihan mahdottoman väsyttävää ja kuluttavaa. En nykyään jaksa tehdä oikein mitään tai käydä oikein missään. Teen töitä muutaman kerran viikossa tunnin pari kerrallaan. Opiskelut käski lääkäri juuri jättämään hetkeksi tauolle. Alan olemaan niin väsynyt, että saan iltaisin hervottomia tunteja kestäviä hysteerisiä itku/paniikkikohtaus-sarjoja, joita en saa loppumaan. Lääkitys on kyllä päällä, mutta ei ole oikein tahtonut tehota ja psykologi käyntejäkin on ollut vain harvakseltaan.

Toivon kovasti, että saisin tähän oikeasti kunnon tehokasta apua. Yksi isoimmista tuskista kun on ollut juuri se, että olen käytännössä menettänyt lähes kokonaan entisen elämäni. Olen ollut juuri sellainen kiltti, tunnollinen ja melko perfektionistinenkin, joka on opiskellut ja tehnyt töitä ahkerasti ja ollut vähän kaikessa mukana. Minulla on ollut paljon kavereita, olen ollut sosiaalinen ja hyvin pidetty. Olen kaikin puolin ulospäinkin edelleen ihan tavallinen, nätisti ja tyylikkäästi pukeutuva, ulkonäöstä huolta pitävä. Sellainen kuin ennenkin, mutta se tuntuu olevan vain kuori siitä entisestä minästä. Mitään muuta siitä ei tunnukaan olevan jäljellä. Töistä pois jääminen tuntuu olevan vain ajan kysymys, sillä pakko-oireilu on alkanut siirtymään myös sinne ja pelkään jatkuvasti, että mitä jos olen vaikkapa koskenut johonkuhun siellä seksuaalisesti sopimattomasti, sanonut jotain kamalaa tai jättänyt jonkin sähkölaatteen päälle ja asetan sillä tavalla kaikki muut vaaraan. Jatkuva pelossa eläminen kuluttaa ihan kamalasti, vaikka koko ajan tiedostaa, että ne ovat järjettömiä ja mahdottomia asioita.

Huh, olipa avautuminen. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa niin pitkästi, mutta on jollain hullulla tavalla siistiä löytää vertaisiaan ja sellaisia, jotka ymmärtää näitä ihan seinähullulta kuulostavia asioita. En ole puhunut sairaudestani kellekään muulle kuin avopuolisolleni. Tuntuu, että hänenkin on välillä vaikea ymmärtää näitä oireita. Onhan se nyt tietysti melko vaikeaa terveen ymmärtää miksi joku pelkää sitä, että joutuu vankilaan tai että kerrostalo romahtaa.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 19:11"][quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 18:42"]

Meidän eppuluokkalaisella on. Hän on väli äärimmäisen ahdistunut, herää öisin huutaman, ei kuitenkaan ole ihan silloin tässä maailmassa. Pitää erilaisia nykäyksiä ja äänteitä. Naama nykii. Sitten on ne välillä vaihuvat oireet, milloin imee sormea, milloin nuolee alahuulensa ja leukansa verille, milloin haistelee joka tavaran ja niin edelleen.. Hän ei ole oikein koskaan osannut kuvata miltä tuntuu, ei tunnu edes itse tiedostavan aina. Oireet pahenevat mitä enemmän stressiä.

[/quote]

Onko tuo diagnosoitu juurikin pakko-oireiseksi häiriöksi? Kuulostaa jotenkin kovasti nimittäin tourettelta ja vähemmän pakko-oireiselta.
[/quote]

ei ole diagnoosia ollenkaan. Itse veikkaan että on molempia. Hänelle on nimittäin äärimmäisen hankalaa jos esim ruoat on aseteltu väärin lautaselle, jos leikeissä ei joku mene hänen sanelunsa mukaan niin kilahtaa, vaatteet pitää pukea tietyssä järjestyksessä jne. Nuo ääntelyt ja nykinät ovat sitten enemmän touretten oireita.
[/quote]

No tuo on just tourettea.

Sairastuin 2007 ja sain diagnoosin 2014. Tosin koitin aiemmin hakea apua, mutta en ymmärtänyt mennä psykiatrin luokse, vaan kävin eri psykologeilla. Yksikin käski "hymyilemään pakko-ajatuksille ja antaa niiden jatkaa matkaa". Jep jep-

Kun kerroin psykiatrille oireistani, hän sanoi, että olen selvä tapaus. Olisi kuitenkin kiva löytää psykiatri, joka olisi erikoistunut pakko-oireiseen häiriöön. Monella tuntuu olevan myös hyvin erilaisia lääkityksiä. Mistä tietää, mikä niistä on paras?

Diagnoosin saaminen tuntui pahalta. Se, että itse olin tiennyt sairastavani oli jotenkin helpompaa kuin se, että sai   psykiatrilta vahvistuksen. Pahinta olisi, jos oma lapsi sairastuisi samaan.

En ole käynyt vertaistukiryhmässä, sillä kotipaikaltani ei sellaista löydy. Jos löytyisi, voisin kuvitella meneväni.

[quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:59"][quote author="Vierailija" time="11.01.2014 klo 14:56"]

Täälläkin yksi ocd-henkilö. Olen kärsinyt erilaisista pakko-oireista ja -ajatuksista jo parikymmentä vuotta. Nyt olen 33. Itse olen kertonut sairaudestani oikeastaan vain seurustelukumppaneille. Perheelleni en ole vaivautunut selittämään asiaa, koska en tiedä ymmärtäisivätkö he. Sain lähinnä naureskelua osakseni, kun käsienpesupakko puhkesi ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. He tietävät minun kärsivän masennuksesta, mutta ihan kaikkia diagnoosejani he eivät tiedä.

Jollain tasolla minäkin olen oppinut hyväksymään tämän, vaikka en kovin avoimesti tästä puhukaan. Mielestäni minun ei tarvitse selitellä tätä vieraille ihmisille. Häiriön toiminnallinen puoli on pysynyt minulla suht hyvin kurissa - kaikkein raskaimpana koen ahdistavat ajatukset, jotka pyörivät päässä ja joista on joskus vaikeaa päästä eroon.

Syön Efexoria, Lyricaa ja aloitan ehkä terapian taas uudestaan. Kysy, jos voin olla jotenkin avuksi :)

 [/quote] Itselläkin on juuri noita pakkoajatuksia, ei niinkään -toimintoja. Ovatko lääkkeet auttaneet sinulla? Pelottaa juuri se, että entä jos tämä ei koskaan helpotakaan, ja koko elämän ajan joutuu olemaan kuin "vankilassa" näiden oireiden kanssa, eikä ikinä saa olla rauhassa niiltä. Olen 23-vuotias, oireet ovat alkaneet jo lapsena, mutta viime aikoina pahentuneet todella paljon. -ap
[/quote]

Avittakaa vähän, pakkoajatukset? Mitä yleensä koskee, millaisia ovat?

102! Tunnistan niin tuon kauppakäytöksen, se oli vielä pari vuotta sitten mullakin ahdistavana. Nämä omat pakkoajatukseni vaihtuvat, vähän sen mukaan, mikä on elämässä juuri sillä hetkellä tärkeintä. Olen myös ollut perfektionisti, vanhempani olivat perushyviä, mutta ehkä hieman syyllistäviä kasvattajia, "aina voi tehdä paremmin". Minustakaan ei "vamma" näy päälle päin, pidän huolta ulkonäöstäni ja ihmiset pitävät minua positiivisena, mutta kun kukaan ei voi mennä toisen pään sisälle...

Jossain vaiheessa olivat myös päällä nuo mainitsemasi pelot, että olen sanonut jotain typerää, pääasiassa nuorempana juhlimisen jälkeen, tarkastin aina heti aamulla kännykkäni, etten/kukaan ollut lähettänyt typeriä viestejä. 

Ne kaikkein noloimmat ajatukset liittyvät seksuaalisuteen tai pikemminkin seksuaalimoraaliin. Ja tiedän, että ne ovat niitä sairautta tuntemattomien mielestä hulluimman oloisia. Esim. olin mieheni mukana eräässä tärkeässä tapaamisessa, siellä stressaantuneena päähäni pälkähti, että entä jos joku länsäolijoista oli käynyt maksullissa, ja joku nainen olisikin ollut hieman minun näköiseni, että jos hän luulee minun olleen se nainen...En ole vainoharhainen, vaikka edellinen lause siltä kuulostaa. Tiedän, että kyseessä on liian villinä laukkaava mielikuvitus, mutta nimenomaan se ajatukseen eläytyminen herättää sen ahdistuksen. Ja se, miten terveellä järjellä kauhistelen, että miten jollakulla voi tälläisiä juttuja liikkua päässä! Vähän kuin katsoisi kauhuelokuvaa, joka tapahtuu omassa päässä, tietää, että on täysin fiktiota, mutta se eläytyminen herättää sen ahdistuksen tässä tapauksessa. 

115 sama kuin 113

Täällä eräs...

Olen 42v ja pakkoajatukset alkoivat paniikkihäiriön kanssa kun olin 20. Paniikki on kadonnut aikoja sitten, pakkoajatukset osin lieventyneet mutteivat kaikin osin.

Ensimmäiset 10 vuotta oli täyttä tuskaa. En ymmärtänyt mistä on kyse enkä osannut hakea hoitoa. Opinnot jäivät yrityksiksi koska pakkoajatuksilta en pystynyt keskittymään.

Sain kuitenkin töitä, mutta vaikeaa töissäkin oli. Lopulta seurasikin täysi romahdus, pitkä sairasloma. Siinä oli kuitenkin hyvän alku. Pääsin hoitoon, lääkityskin lie auttanut jotakin (efexor+xanor). Sain elämästä lopulta kiinni ja nykyisin elän 'normaalia' perhe-elämää puolison ja lasten kanssa.

Lainausmerkeissä kuitenkin siksi, että on yhä asioita joihin liittyvät pakkoajatukset ovat liian voimakkaita. Ja onhan lääkityskin yhä päällä.

Niistä ajatuksista: minulla alkaa kauhea ajatuskierre silloin jos olen korkealla tai muuten vaarallisella paikalla. Silta, laituri, laivan kansi, rautatielaituri, ...
Paikka jossa voisin tappaa itseni jos sekoaisin. Ja sitähän pelkään.
En voi kävellä edes teiden yli kulkevia siltoja, joista puhumattakaan. Mennä kerrostalojen parvekkeille, kulkea portaikoissa jotka eivät ole täysin suljettuja. Odottaa junaa asemalaiturilla, ...
Monenlaista rajoitetta :(

Toisaalta, aikaisemmin pakkoajatuksiin liittyivät myös yleiset sekoamiset (alan riisuutumaan yhtäkkiä, huutamaan jotakin sekoa, ..), välivaltaan liittyvät pelot (en voinut istua junissa/busseissa koska jonkun tullessa lähelle päässä alkoi toistumaan pelko että lyön ja lopulta olin täysin jumissa ja paniikissa) sekä mm. Seksuaalisuuteen liittyvät ajatukset (yhtäkkiä sekoan ja alan masturboimaan, tulen pedofiiliksi, käyn käsiksi johonkin, ...)
Tuo aika oli tuskaa. Onneksi iän myötä / terapian / lääkityksen avulla noista on päästy.

Vielä kun itsensä vahingoittamiseen liittyvät ajatukset saisi haltuun. Kun tietäisi miten.

Yllättävän paljon tuttuja asioita näkyi monessa kirjoituksessa. En sitten olekaan ihan ainoa ajatusteni kanssa.

Minulla on muuten myös taipumus palata vuosien tai kymmenien takaisiin mokiin ja yhä märehtiä niitä vaikkei kukaan muu niitä voi muistaa ja ei ehkä silloin tapahtumahetkelläkään huomannut.
Vanhat pelottavat paikatkin pyörivät toisinaan mielessä. 'Mitä jos silloin lapsena olisin Norjassa tullut hulluksi ja hypännyt siitä kielekkeeltä', 'jos olisinkin liukastunut...'

Hullua :|

[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 22:20"]

Aivan kamalaa. Kun sinäkin olet niin arvokas ihminen kaikesta väheksymisestä huolimatta. Miten hitossa lapsia voidaan kohdella näin kamalasti nykymaailmassa. Juuri sinähän olisit tarvinnut paljon enemmän positiivista huomiota ja hyväksymistä, kuin muut, koska sinussa on jotain sellaista, mitä muissa ei ole. Sinä olet erityinen, sanan positiivisessa merkityksessä

-ohis, joka yrittää olla kommentoimatta enää teidän kirjoituksia. Mutta ihmettelee, miksi erityisherkillä varustetut ihmiset luokitellaan huonoiksi, koska sehän on lahja, erityisyys, kyky oivaltaa enemmän. Kuka tasapaksua elämää elävä ikinä analysoi itseään ja eläämää ja kaikkea niin tarkkaan, kuin ihminen, kuten te, jotka olette joutuneet tekemään itsenne kanssa töitä.

[/quote]

62 tässä, jolle ylläolevan kirjoitit. Kiitos valtavasti sanoistasi. Tällä hetkellä elämäni on synkemmissä vesissä uimista, kuin koskaan ennen ja toivottomuus on ollu päällimmäinen tunne kuukausia. Sanasi saivat suorastaan herkistymään ja miettimään, missä kaltaisiasi ihmisiä on, sillä minä en moneen ole törmännyt.

Ja 62 jatkaa vielä. Keväästä pakko-oirelu pahentunut sietämättömäksi, lääkitys taitaa olla väärä ja lisää mielenterveyden diagnooseja todennäköisesti tulossa. Tällä hetkellä eläminen ja hengittäminen on tuskallista. En tiedä miten jaksan eteenpäin. Jos joku haluaa esimerkiksi alkaa sähköpostien vaihtoon vertaistueksi tms. niin ilmoita reippaasti. Tukea ei ole koskaan liikaa ja tahtoisin koettaa auttaa parhaani mukaan muitakin.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 14:20"]

Mulla on ja en oo kertonut kellekään.

[/quote]

Et kenellekään? Et edes vanhemmille tai puolisolle? Miksi et? Onko oireet sellaisia, jotka on helppo piilottaa?

jos en yöllä suorita kaikkia pakko toimintoja niin en saa mielenrauhaa. se on sama ku menis nukkumaan niin että on vitun kova kusihätä. aamulla pitää varata 3 tuntia aikaa pakkomielteille ( kaksi tuntia varsinaisille pakkomielteille ja tunti varalta jos joku toiminto epäonnistuu ja joutuu korvaamaan toimintoja) vituttaa mutta ne on pakko tehdä tai en saa mielenrauhaa

Mä oon luullu että toi tarkistaminen on ihan normaalia. Käyn hanat/pistorasiat/parvekkeen ovey/ikkunat aina kolmesti läpi ennen lähtöä kotoa/töistä ja otan kuvat kännyllä. Pelkään jatkuvasti, että toimin epäkorrektisti tai ulostan housuuni/oksennan bussissa. Pesen käsiäni enkä halua että ruokakassissa pyykinpesuaine koskettaa ruokatuotteita. En mä nyt nää tossa mitään epänormaalia. Se oon vaan mä. Teillä monilla noi oireet kyllä hirveitä, etten yhtään vähättele. En vaan nää tommosis pienis tarkastusjutuis mitään outoa ..

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 02:01"]Mä oon luullu että toi tarkistaminen on ihan normaalia. Käyn hanat/pistorasiat/parvekkeen ovey/ikkunat aina kolmesti läpi ennen lähtöä kotoa/töistä ja otan kuvat kännyllä. Pelkään jatkuvasti, että toimin epäkorrektisti tai ulostan housuuni/oksennan bussissa. Pesen käsiäni enkä halua että ruokakassissa pyykinpesuaine koskettaa ruokatuotteita. En mä nyt nää tossa mitään epänormaalia. Se oon vaan mä. Teillä monilla noi oireet kyllä hirveitä, etten yhtään vähättele. En vaan nää tommosis pienis tarkastusjutuis mitään outoa ..
[/quote]

Ja otan parillisen määrän aina tuotteita mikäli niitä tarttee useampia ja jos astun yhdelle suojatien viivalle ni pakko osua lopuilleki tai sit jättää parillinen määrä astumatta :D

Itsellä puhkesi ocd 8-vuotiaana, apua sain vasta 14-vuotiaana keskivaikean masennuksen puhjetessa. Sain lääkehoidon ja aloin käymään psykologilla. Vuodessa pakko-oireet katosivat ja 16-vuotiaana olin selvinnyt myös masennuksesta. Nyt olen ollut yli kaksi vuotta ilman minkäänlaista lääkiystä ja vuoden ilman psykologikäyntejä. Olen siis 18v nykyään. Nykyään oireet ovat pelkkä haamu ja pystyn stressitilanteissa silloin tällöin ilmeneviä oireita hallitsemaan niin etteivät ne häiritse elämää. En aluksi uskonut että koskaan pääsisin näin hyvään tilanteeseen.

Hei kaikki! Minulla on pakko-oireinen häiriö joka on alkanut luultavammin jo 20 ikäluokan vaiheilla, ellei aiemminkin. En ole kuitenkaan noina aikoina kokenut kovin pitkäaikaisia pakkoajatuksia mutta muistan niitä aika ajoin ilmenneen. Bakteerikammo on ollut 20-30 ikävuoden välillä mutta siitä olen päässyt itsestään kun olen altistanut itseni kokemaan epämiellyttäviä kohtia (laattalattiat wc-pöntön äärellä paljain jaloin).. Ajatukset (yllykkeey) ovat tulleet 5v sitten synnärillä jolloin koin äärimmäisen ahdistuksen. En kehdannut kertoa ajatuksesta kenellekkään, suljin sen sisälleni ja kärsin. Tukahdutin epämiellyttävyyttä ja ahdistusta aiheuttavat ajatukset 1,5v ja lopulta hana aukesi ja sain ekan paniikkikohtauksen. Jos nyt tekisin jotain toisin, uskaltaisin kertoa ajatuksistani heti synnärillä. Niin moni kokee näitä, niistä puhuminen on vielä vähäistä. Aion itse ottaa tässä suunnannäyttäjän roolin ja kertoa avoimesti tilanteestani. Vertaistuki täältä käsin auttaa varmasti sinuakin jonkin verran. Muista, että ajatuksia saa tulla! Kerro, puhu, itke, huuda, tee asioita joista nautit! T: äiti82

Hei! Olen kahden lapsen äiti ja mulla on pakkooireinen häiriö. Aiemmin mulla oli tarkistelupakko ja nykyään se on poistunut ja tilalle on tullut ahistavat pakkoajatuksen lapsien vahingoittamisessta. Lääkitys mulla on ja käyn terapiassa mutta vertaistukea ois kiva saada. Laita yhteystietosi jos haluat yksityisesti vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia T:Hannele

Haluan kertoa oman kokemukseni miten "paransin" itseni pakko oireista. Minulla siis oli tiettyjä ahdistavia ajatuksia, jotka mun oli aina pakko "tunnustaa" jollekin. Tämä tunnustus oli siis kompulsio osuus minulla.

Aloin saada tarpeeksi oireista ja luin jostain itsehoito ohjeesta,että kompulsion vastustaminen on avain paranemiseen. Niinpä kun ahdistus ja ne ajatukset tulivat,minäpä en tunnustanut niitä kenellekään. Aluksi se oli ihan kamalaa,koska aiemmin ahdistus oli aina lakannut tunnistamisen jälkeen. Keston hammasta purren ahdistuksen joka pakko oireen vastustaminen aiheutti ja ajan myötä huomasin pakko ajatusten vähenevän. Myös kompulsion toteuttamatta jättämisestä johtuva ahdistus helpotti.

Tästä "paranemisesta " on nyt aikaa 7 vuotta. Edelleen monilla on vähän pakko oireista tyyppistä ajattelua joissain asioissa, mutta ei mitään joka toisi päivittäistä tiettyä pakko ajatusta ja ahdistusta . En tiedä olisinko parantanut jos oireeni olisivat olleet vaikeammat, itse esim. Olin pahimmassakin vaiheessa kuitenkin opiskeluissa edennyt normaalisti. mutta haluan tuoda tarinani myötä toivoa teille jotka kamppailette sairauden kanssa. Tsemppiä!