Pakko-oireinen häiriö

Tänään on taas niitä aamuja, milloin kädet pitää pestä moneen moneen kertaan, eikä valmista tule milloinkaan. Olen jättänyt merkkejä peiliin (vesiroiskeita), pytylle (saippuaputeloita), valokuvannut digikameralla kaikki rituaalin osat, kokeillut tauottamista, lykkäämistä yms. Joten "todistusaineistoa" on riittävästi ja todellakin muistan, että olen pessyt käteni ja uskon, että ihan riittävän puhdasta on tullut. Mutta silti vielä töihin tullessanikin kädet piti pestä kahteen kertaan ja vielä eri kerroksen vessoissa. Olen siis käyttänyt tänä aamulla huiman liudan variaatioita muistikuvien tukemiseksi, mutta silti vasta nyt noin 3 tuntia heräämisen jälkeen, olo on taas rauhallinen. Mistä tämä johtuu???

Nyt viimeisellä pesukerralla mieleen tuli sellainen ajatus, että ehkä haen jotain lohtua ja turvaa rituaaleista. Ehkä en saanut sellaista lapsena ja siksi kehitin tällaisen metodin? Tai onko kyse kontrolloinnista? Vai pelko kontrollin menettämisestä? Ehkä mun pitäisi nostaa masennuslääkityksen annostusta. Olo ei kyllä ole masentunut, päin vastoin yleisvire on ihan ok.

En ymmärrä.

Onko jollakin jokin teoria, miksi pakko-oireilee? Oletteko keksineet funktion pakko-oireille? Mitä niillä yritetään saavuttaa?

Eipä mennytkään ahdistus ohitse, vaan pesin vielä kahteen kertaan käteni. Kohta lähtee nahka.. =( Luulen kuitenkin, että johtuu siitä, että mulla on tällä hetkellä paljon keskeneräisiä töitä ja se stressaa. Mutta en pääse oikein aloittamaan niitä, koska pakkoajatukset pyörivät päässä ja olen rampannut koko aamupäivän vessassa pesemässä käsiäni. Voisiko pakkotoiminnot toimia puolustusmekanismeina? Tyyliin jos en saa kaikkia töitäni tehtyä täydellisesti, niin voin syyttää siitä pakko-oireitani / sairauttani. terv. 88

[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 15:01"]

Millaisia ajatuksia teillä pyörii mielessä silloin kun jäätte "juntturaan" eli esimerkiksi pesette käsiänne moneen kertaan? Olen huomannut, että mulle nousee pintaan monesti tosi kipeitä muistoja, tyyliin juttuja joita olen humalassa mokannut tai epämukavia lapsuudenmuistoja. Käykö kenellekään muulle niin?

[/quote]

Minulla ihan sama! Pyöritän päässä jotain monen vuoden takaisia kännissä sanottuja nolouksia, joita normaalit ihmiset ei edes muistaisi tehneensä, saatika että niitä morkkistelee vielä viisi vuotta myöhemmin! Mulla on noin kymmenkunta epämiellyttävää ja noloa muistoa, joita sitten tulee päähän jumittamisen aikaan. Enpä ole ajatellutkaan että tämäkin liittyisi OCD:hen!

Olen myös herkästi koukuttuvaa sorttia, olen viettänyt elämästäni aika ison osan pelaamalla Bejeweled Blitz -nimistä, koukuttavaa aivot narikkaan -peliä ja samalla muistellen noita elämäni noloja hetkiä. Ah ihanaa.

Mulla on ollut erilaisia pakkotoimintoja lapsesta asti. On mm. tarkistelua, toistoa ja käsien pesemistä. Aina kun lähden johonkin, tarkistan kymmeniä kertoja että kodinkoneet ovat varmasti pois päältä (enkä siltikään meinaa uskoa että varmasti ovat). Ulko-oven kanssa sama juttu, että täytyy monta kertaa varmistaa että on varmasti kiinni. Lisäksi, jos vaikkapa kosken johonkin portaikon kaiteeseen, tulee tunne että täytyy koskea siihen muutamia kertoja uudelleen, niin kauan kunnes tuntuu "oikealta". Käsiä tulee pestyä liiankin kanssa. En vain pysty olemaan, jos kädet tuntuvat jotenkin likaisilta.

Stressaantuneena oireet iskevät pahemmin päälle.

Terveyskirjaston sivuilla oleva kuvaus on aika hyvä ja erittelee melko tarkasti mitä ovat pakkoajatukset. Sillei lyhennettynä voisi sanoa, että pakkoajatukset on juurikin niitä juttuja mitkä tapahtuu pakko-oireisen mielessä. Esim. Saastumisen pelko, sairauksien pelot, aggressiiviset tai seksuaaliset ajatukset, pelko siitä että on tietämättään tehnyt jotain pahaa. Pakkotoimintoja ovat sitten ne konkreettiset toiminnot, jotka useimmiten pyrkivät purkamaan sitä pakkoajatusten tuomaa ahdistusta. Jatkuva peseytyminen, tarkistamiset, muut rituaalit.

Mielenkiintoinen ketju! Olen kärsinyt pakko-oireista yläasteikäisestä lähtien, nyt olen 30+. Nyökkäilin kaikelle, mitä nro 21 kirjoittaja kertoi havainnoistaan, ja monen muunkin tekstit kuulostivat tutuilta. Käsienpesulla se alkoi, mutta se jäi nopeasti ja oireet ovat päänsisäisiä, ahdistavia ajatuksia. Olen kouluttautunut akateemisesti ja haastavassa työssä, opiskelua ja työtä ajatukset eivät ole häirinneet, päinvastoin, töissä ikään kuin suljen ne pois.

 Tuntuu hirveältä, kun joku käyttää sanaa pakkomielle, ne ajatukset kun ovat kaikkea muuta kuin pakkomielteitä, käsitän, että pakkomielle tarkoittaa jotakin, mitä haluaa valtavasti, kun taas pakkoajatukset ovat juuri niitä kaikkein pelottavampia ja hirveimpiä. Yleensä ne alkavat "Entä jos...". En pelkää tekeväni mitään kamalaa, mutta lähinnä ajattelen, että entä jos mielestäni hirveät asiat ovatkin jollakin kierolla tavalla kiehtovia, saan lietsottua itseni hirveisiin ahdistuskohtauksiin. Esim. jos luen vaikka eläinrääkkäyksestä tai julmasta välivallasta, ensireaktio on kauhistus ja ahdistus, saatan itkeäkin, mutta sitten se sisäinen pakkoahdistuspeikko alkaa härnätä, että entä jos oikeasti nautinkin lukemastani. Ja sitten seuraa liuta päänsisäisiä rituaaleja, että onhan tämä oikeasti näin eikä näin. Olen aina ollut herkkä ja jo pienenä ahdistuin jos kaverien kotona katsottiin liian jänniä ohjelmia ja yhden ystävän kotona luimme salaa Alibia. 

Pelkään myös väärinkäsityksiä, että joku luulee minua varkaaksi, esim. mennessäni uuden tuttavan luo, pelkään, että jos hän juuri kadottanut jotain ja ja luulee minun nyysineen. Kuulostaa ihan hullulta kirjoittaa tähän, mutta korostan, että järjellä tiedän ajatusten olevan täysin absurdeja, mutta kun se sisäinen ahdistuspyörä lähtee pyörimään, on se mestari vääntämään näitä, ja jos ei muuta, niin tulee kamala olo siitä, että ylipäätään mieleni kehittelee tälläisiä ajatuksia. 

Hei 113. Minä voisin lisätä omaan kuvaukseeni nuo sinun kohtasi myös. Kuulostaa niin kovin tutulta. Entä jos ajattelu on jatkuvaa ja juurikin tuo, että pelkää väärinkäsityksiä tai sitä, että mitä jos tykkäänkin jostain kamalasta asiasta.

Kaupassa aina pelottaa, että mitä jos minua luullaan varkaaksi. Millään ei uskaltaisi koskea taskuihinsa tai reppuunsa, ettei kukaan luule minun laittavan sinne jotakin.

Viime yönä tuli taas valvottua melkein kolmeen asti. Minun sisäreisissä olevat suonet tuntui jotenkin pullistuneilta ja sitten sain sellaisen täysin varman tunteen, että minulla on jaloissa veritulpat. Yritäpä siinä sitten nukahtaa, kun on sellainen olo, että jos nukahdan niin en enää herää, vaan kuolen yön aikana. Hu huh.

T. 102

Täällä keski-ikäinen pakko-oireista kärsivä nainen. Käyn töissä, ulkoisesti kaikki on hyvin, työkaverit eivät tästä ongelmasta tiedä mitään, ainoastaan pari läheisintä ystävääni. Pystyn hillitsemään oireet muualla, mutta en kotona. Ongelmani on tarkastelu. Tarkastelen hellannappuloita, valoja sekä oven lukitusta.  On todella ärsyttävää esim. nukkumaan mennessä, kun täytyy tarkistaa 10 kertaa että hellannappulat ovat kiinni, ulko-ovi lukittuna. Sama tapahtuu aamuisin töihin lähtiessäni. En syö mitään lääkitystä asiaan, vaikka olen lääkärille asiasta kertonut ja hän suositteli mielialalääkitystä. Ehkä kohta on pakko resepti ottaa vastaan, koska on todella rasittavaa tämä jatkuva asioiden tarkastelu.

119: Minulla lääkitys auttoi pahimpaan ahdistukseen, mutta ei vie sitä täysin pois. Nyt kuitenkin olen pystynyt hillitsemään tarkastelua. Ennen tarkistin oven noin 10 kertaa, nyt riittää yksi kerta. Olen päättänyt, että tämä saa loppua. 

En tiedä onko mulla lieviä oireita, vai ovatko nämä ihan normaalijuttuja, joista ei vain puhuta. Osaako joku sanoa?

Kun puhun jotain, jaan mielessäni kirjaimet oikealle ja vasemmalle. Sanan ensimmäinen kirjain tulee vasemmalle, toinen oikealle jne. Jos lause/virke päättyy vasemmalle, laitan mielessäni perään kolme pistettä. Puren myös poskiani verille. Tykkään tehdä listoja, ja asiat täytyy esim. pakata matkalaukkuun tai kokatessa lisätä kattilaan listan järjestyksen mukaan, vaikka se olisi epäloogista. Mittaan kaiken syömäni keittiövaa'alla ja kirjaan ylös, vaikken mielestäni sairasta syömishäiriötä ja olen normaalipainoinen. Samoin päätän aina, että tänään urheilen x minuuttia tai kulutan x kaloria, ja lopetan urheilun heti kun se on täynnä. Sattui sitten polveen tai jaksaisi liikkua kauemminkin, mutta lopetan sekunnilleen kuten olin etukäteen suunnitellut.

Mielipiteitä?

Tuohon "pelkään, entä jos se tulee päähäni tarkoittaa, että olen sellainen" kiteytyy paljon ocd:sta. Ihmisille tulee kaikenlaisia testipalloajatuksia ja mieleenjuolahduksia, mutta meillä ocd-tyypeillä on ahdistava tapa alkaa analysoimaan niitä, antaa niille merkitys, syyllistyä. Kaikille varmaan tulee vaikka eläinrääkkäysuutisesta joskus mieleen, että voisinko tehdä noin, ja ihminen tyytyy vastaukseen, että en mutta pakko-oireiselle tulee ahdistus, että että entä jos se testipalloajatus kertoo jotain minusta, ja sitten se jää jankkaamaan päähän. 

En usko, että patologista seksuaalisista ajatuksista kiihottuminen olisi tyypillistä pakko-oireisille, itseäni ainakin ällöttää em. mainitut asiat enemmän kuin juuri mikään muu. Mutta uskon, että tyypillistä on pikemminkin moisita asioista pelätä, että apua, en kai vain...kuten 102 tuossa kirjoittikin. Yleensä juuri ne kaikkein ällöimmät asiat muodostuvat pakkoajatuksisiksi on se sitten seksuaalimoraaliin, väkivaltaan, eläinrääkkäykseen, kidutukseen tms. liittyvää. Media oikein retostelee kaikella kamalalla, ja iltapäivälehdet on pakkoajatuksista kärsivälle ja vilkkaalla mielikuvituksella varustetulle melkoinen aarreaitta ;) 

113

up

En pääse eroon keräilypakostani. Kaikki paikat täynnä niitä mun juttuja( onneksi eivät vaadi paljoa tilaa).
15 vuotta jatkunut.
Tavallinen " mitä nyt oot tehnyt"- terapia ei auta
Tiedostan sen mistä keräilyvimma johtuu mutta se ei vielä auta.
Koko juttu pitäis keriä auki.

up

vähän ärsyttävät nuo "toivon saavani apua" ja "toivottavasti löydät apua", kun apu löytyy vain ja ainoastaan omasta itsestä. Ottakaa vastuu omasta paranemisestanne, se on ainut keino. kannattaa ensin varmaan miettiä mitä ahdistusta yritätte hoitaa sekoiluillanne.

Uusi keskustelija liittyy. En ole ajatellutkaan että oireita voi olla nä pahoja ja että lääkitystäkin tarvittaisiin. Itselläni on hyvin lievää, ärsyttää tehdä rituaaleja mutta nenon vaan osa elämää. Joskus koitan olla tekemättä, mutta tulee inhottava olo. Olen nyt 23, ekan kerran 10-12veenä muistelisin alkaneen nämä mitä mulla on nykyäänkin, eli kaikkea pitää tehdä parillinen määrä. Suojatien viivoille astua, räpäyttää silmiä valopylväiden välissä (ei ikinä kohdalla), jos napsuttaa sormia tms, aina parillinen kerta. Tietsikalla kirjottaessa saatan usein rämpyttää backspacea ja pistettä/pilkkua pitkäänkin jne. Tuo turvalukuhomma nyt on aika semmoinen jokapäiväinen. Mulla on myös todella pitkä muisti tekemisen määrän suhteen että ei tarvitse laskee päässä koko ajan, vaan vaikka pussaillessa se lukumäärä vaan jotenkin saa laskettua, mies aina heittää "hähää menit sekasin" mutta ite tiedän tarviiko vielä yhden.

muuten hyvä keino tuo minkä joku mainitsi, että sanoo ääneen vaikka "kahvinkeitin on pois päältä". Täytyy kokeilla. Menee kauheesti aikaa näihinkin toimenpiteisiin. Ulko-ovesta lähtiessä aina sama mantra "puhelin,avaimet,lompakko" ja ne pitää olla laukussa päälimmäisenä että näkee. Yleensä vielä ennen kuin naksauttaa oven lukkoon takanaan niin sama juttu. Ja aina kun lähtee töistä, ravintolasta ym.

Masennuskierre alkoi 13-veenä ja vasta puoli vuotta sitten hakeuduin psyk.polille ja sain lääkkeitä, selkeästi muillakin pakko-oireisilla on masennustaustaa. Ymmärtää jo vähän paremmin itseään.

Hei, yllättävän moni tuntuu olevan hukassa hoitomenetelmien osalta. Kannattaa opetellla stressinhallintaa, sillä (kuten jo varmaan olette huomanneet) oireet liisääntyvät stressin aikana. Tehokkain hoitokeino on pelottaville tilanteille asteittain/porrastetusti ahdistuminen. Tämä toimii niin ajatusten tasolla oleviin OCD:hin sekä myös fyysisesti ilmeneviin (käsienperu,tarkastaminen yms). 

Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta tällähetkellä paras todettu hoitokeino. Eli ensin tehdään jotain mikä aiheuttaa vähemmän ahdistusta, ja kun se ahdistus ollaan selätetty, siirrytään seuraavaan. Tilanteissa yleensä pitää olla kymmeniä minuutteja putkeen suorittamatta rituaaleja, ennenkuin mieli tottuu uuteen tilanteeseen. 

Tämä sama periaate soveltuu myös pelottavien ajatusten hoitoon. Esimerkiksi jos pelkää tekevänsä pahaa jollekin, tulisi sanoa se ääneen ja nauhottaa vaikkapa puhelimeen, ja kuunnella sitä putkeen niin kauan kunnes ahdistus laskee puoleen. Myöskään paikkoja, joissa näitä ajatuksia tulee EI PIDÄ VÄLTTÄÄ! Päinvastoin, pitää totuttaa itsensä näihin tilanteisiin. Helvetin vaikeaahan se alussa on. 

http://pakkoajatukset.blogspot.fi/

Jokaiselle tsemppiä - helppoa se ei ole mutta sen arvoista :) 

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 21:20"]vähän ärsyttävät nuo "toivon saavani apua" ja "toivottavasti löydät apua", kun apu löytyy vain ja ainoastaan omasta itsestä. Ottakaa vastuu omasta paranemisestanne, se on ainut keino. kannattaa ensin varmaan miettiä mitä ahdistusta yritätte hoitaa sekoiluillanne.
[/quote]

Siis mikä asperger tää nyt on?

Mulla on ja en oo kertonut kellekään.

Kiitti! Kyllä rohkaisi!