Vielä ehtii erota kirkosta.
Kunhan eroaa kirkosta ennen 31.12 niin välttyy kirkollisveron maksamisen ensi vuodelta.
www. eroakirkosta. fi
Kommentit (66)
Fletch:
Se, että se tarjoaa kaikille niitä muitakin palveluita, joita sen ei tarvitsisi tarjota muille johtuu siitä, että se nyt vain olisi täysin kirkon arvojen vastaista olla tarjoamatta.Vierailija:
velvollinen tarjoaaman palveluita myös kirkkoon kuulumattomille. Jos kirkko ei saisi mitään tukea valtiola, tilanne olisi toinen.
Silloin voisi sanoa että pummi pummi, mutta kun kirkko saa verotuotoista osan, niin periaatteessa siinä jo jokainen meistä maksaa veroa.
Kirkolla taitaa olla vähän kuin pakko kun kerran valtio avustaa muutenkin rikasta kirkkoa.
Kirkollisvero
Seurakuntalainen maksaa kirkollisveroa sille seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle, jonka alueella hänen kotikuntansa on verovuotta edeltäneen vuoden lopussa. Kirkollisveroa seurakuntalainen maksaa kunnallisverotuksessa verotettavan ansiotulonsa perusteella.
Kirkollisvero kerätään valtion- ja kunnallisveron yhteydessä. Kirkko korvaa valtiolle verojen keräämisestä aiheutuvat kulut. Seurakuntien verotuloista yhteensä 88 prosenttia on seurakuntalaisten maksamia kirkollisveroja.
Kirkollisveron tuloveroprosentti vaihtelee seurakunnittain 1-2,25 prosentin välillä. Seurakuntien verotulot jäsentä kohti vaihtelevat seurakunnittain tuloveroprosentin lisäksi mm. paikkakunnan ikärakenteen, elinkeinorakenteen, suhdanteiden ja työllisyystilanteen mukaan.
Yhteisövero
Yhteisövero on yritysten, yhteisöjen yms. tilivuoden voitostaan valtiolle maksama vero, josta osa tilitetään seurakunnille. Seurakuntien yhteisöverosta saama osuus on yhteiskunnan tukea kirkolle sen yhteiskunnallisesti merkittävien tehtävien hoitamisessa.
Näitä tehtäviä ovat muun muassa lapsi- ja nuorisotyö, sosiaalinen palvelutyö sekä hautaustoimen, kirkonkirjojen pidon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito. Rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien ei tarvitse maksaa yhteisöveroa.
Mutta miten ne firmat saavat tulonsa ja emme esim osta kännyköitä Nokialta.
Muita sitten yleensä tarjoaakin kaikille. Tosin ihan kuin olisin joskus kuullut, että jossain olisi seurakunnan lastenkerhoihin annettu etusija jäsenille, jos kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet.
Vierailija:
Mitä palveluita kirkko ei tarjoa kirkkoon kuulumattomille ?
Fletch:
Muita sitten yleensä tarjoaakin kaikille. Tosin ihan kuin olisin joskus kuullut, että jossain olisi seurakunnan lastenkerhoihin annettu etusija jäsenille, jos kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet.Vierailija:
Mitä palveluita kirkko ei tarjoa kirkkoon kuulumattomille ?
Jos minä eroan kirkosta ei vaikuta siihen pääseekö lapseni kerhoon vai ei. Lapseni ei ole eronnut kirkosta vaan minä. Ehtoolliselle voi myös mennä vaikka ei kirkkoon kuulukaan. Vai oletko nähnyt että verokirjaan kysytään siinä papin työntäessä keksiä suuhun ?
erosin sitten kirkosta. Eli kaikki palvelut ovat myös kirkkoon kuulumattomille.
Perustuuko moraalisi täysin siihen, että olet tekemättä sellaista, mitä joku estää sinua tekemästä tai mistä kiinnijäämisriski ja sanktio on niin kova, että se riittää pelotevaikutukseksi?
Vierailija:
Jos minä eroan kirkosta ei vaikuta siihen pääseekö lapseni kerhoon vai ei. Lapseni ei ole eronnut kirkosta vaan minä. Ehtoolliselle voi myös mennä vaikka ei kirkkoon kuulukaan. Vai oletko nähnyt että verokirjaan kysytään siinä papin työntäessä keksiä suuhun ?
ettei mikään pysy samana :( kaikki muuttuu.. jotain pysyvää kaipaa elämäänsä. Niinkun kirkko, isänmaa (eu)
Vierailija:
erosin sitten kirkosta. Eli kaikki palvelut ovat myös kirkkoon kuulumattomille.
Fletch:
Perustuuko moraalisi täysin siihen, että olet tekemättä sellaista, mitä joku estää sinua tekemästä tai mistä kiinnijäämisriski ja sanktio on niin kova, että se riittää pelotevaikutukseksi?Vierailija:
Jos minä eroan kirkosta ei vaikuta siihen pääseekö lapseni kerhoon vai ei. Lapseni ei ole eronnut kirkosta vaan minä. Ehtoolliselle voi myös mennä vaikka ei kirkkoon kuulukaan. Vai oletko nähnyt että verokirjaan kysytään siinä papin työntäessä keksiä suuhun ?
välttämättä pääse jos ei kuulu kirkkoon. Mikä helvetin pelotevaikutus ? Ai se että mitä jos pappi kysyykin verojen maksusta....hui kauheaa, kyll muuten pelottaakin.
Kirkkokin pyytää edelleen käymään kirkossa ja osallistumaan kirkollisiin toimituksiin vaikka en kuulu kirkkoon, missä kohtaa on se pelotevaikutus ?
Fletch:
Vierailija:
erosin sitten kirkosta. Eli kaikki palvelut ovat myös kirkkoon kuulumattomille.
Kerroit että ehtoollisen saa kastettu, niin minkä vapaamatkustajan kirkosta eroaminen nyt minusta sitten tekee ? Kysyin että mitä palveluita kirkko ei tarjoa ja sanoit että ehtoollinen ei ole kaikille *suotuisa* jos ei ole kastettu, olen sellainen ja siten myös halutessa saan ehtoollisen ja hautauksen täysin samalla hinnalla kuten sinäkin.
En tajua edes kuka niitä käyttää.
Jeesuskin kertoi aikoinaan vertauksen, jossa yhdestä kadonneesta ja löytyneestä lampaasta iloittiin vaikka 99 lammasta oli tallella ;)
kaikkien pitäisi kantaa kortensa kekoon tämän Suomi Oy Ab rakentamiseen. Moniko eronneista työttömiä? kysyn vaan.. elävät avustuksilla eli verovaroilla
että ottaa vaan rusinat pullasta ! jos saa oikeuksia, on hoidettava myös velvollisuudet
Se, että se tarjoaa kaikille niitä muitakin palveluita, joita sen ei tarvitsisi tarjota muille johtuu siitä, että se nyt vain olisi täysin kirkon arvojen vastaista olla tarjoamatta.
Vierailija: