Tultiin juuri kotin ja taaskin on päiväkodissa jätetty iltapäiväulkoilut väliin
Viisivuotias hyppii kirjaimellisesti seinille.
ON se kumma, että koko päivänä ehditään olla vain vajaa tunti aamupäivällä ulkona. Vaikka on viisaita ja yliopistotutkinnon suorittaneita ihmisi'ä eivät tajua että pienen lapsen hyvään hoitoon kuuluu PALJON liikuntaa ja ulkoilua. Ja päivänvaloa. "Pedagoginen vuorovaikutus" toteutuu niissä puuhissa ihan yhtä lailla.
Marraskuisen illan pimeydessä, kun olisi aika aika rauhoittua ja olla perheen kanssa kotona, on lähdettävä lapsia ulkoiluttamaan ja liikuttamaan. Kotitöistä ruuanlaitosta, rauhoittumisesta jne voidaan tietenkin tinkiä - taaskin koska arvon päivähoitorouvat eivät viitsi pistää kumisaappaita jalkaansa.
Ulkona keksii tekemistä kun vaan viitsii. Nykyään on hyvät varusteet ilmiesesti kaikilla muilla paitsi näillä ammattilaisilla. Päivänvaloksi kun ei voida me vanhemmat muuttua.
Kommentit (125)
oltaisiin vähän ulkona. Lisäksi meillä ei onneksi ole 20 lasta 60 neliön tiloisssa :o
olisitko lasten kanssa joka jumalan päivä ulkona kaksi tuntia sekä aamu- että iltapäivällä säässä kuin säässä? Ihan käsi sydämellä?
sinä kuulostat oikein pätevältä. Meidän lapset ovat pienessä yksikössä, joka menee kiinni klo 17, ja kaksivuotias on ryhmän nuorin. Silti eivät monenakaan päivänä ole ulkona klo 16.15, kun tulen. Vaikka olisi sellainen ilma, että menisin itsekin vapaaehtoisesti ulos.
Kertokaa nyt joku, miten ihmeessä se päiväkodin aika saadaan riittämään kaikkeen, mitä te vanhemmat saattekaan päähänne vaatia? Pitkiä ulkoiluja, vapaata leikkiä, askartelua, jumppaa ja muuta virikettä, päivälepoa ja ruokailua.
Aamupala on yleensä klo 8-8.30 välisenä aikana, lounas tarjoillaan monessa paikassa jo klo 11. Tuon kahden ja puolen tunnin aikana pitäisi siis tarjota lapsille mahdollisuus vapaasen leikkiin, tarjota mahdollisimman monipuolisia virikkeitä sekä ulkoilla vähintään kaksi tuntia. Jep jep.
Ja sama tietysti iltapäivällä. Välipala on yleensä klo 14-14.30. Osa lapsista haetaan kotiin klo 15, toiset ehkä klo 16 ja viimeiset mahdollisesti vasta klo 17.30 tai 18. Miten tarjoat riittävästi (mutta ei liikaa) ulkoilua, jotta kaikki vanhemmat olisivat tyytyväisiä? Jos lähdemme ulos heti välipalan jälkeen, suurin osa lapsista ehtii ulkoilla ehkä 1,5 tuntia, mutta pahimmillaan toiset voivat joutua olemaan ulkona jopa 3-3,5 tuntia! Siinä ajassa ehtii tulla kylmä, oli varusteet mitkä hyvänsä.
Itse ulkoilen oman ryhmäni kanssa yleensä säässä kuin säässä, mutta kohtuullisen ajan. Väitän, että koko ryhmän pukeminen ulos on pienempi paha kuin se, että viettäisimme koko päivän sisätiloissa. Raitis ilma tekee hyvää niin lapsille kuin aikuisille. Mutta emme toki vietä päiväämme pelkästään liikkumalla ja ulkoilemalla, vaan haluan varata riittävästi aikaa myös muille puuhille. Yritän tehdä parhaani ja löytää kultaisen keskitien tässä vaatimuksien viidakossa. Olen pahoillani, jos sekään ei teille riitä.
terveisin eräs LTO
Minä lähetän hiljaisen kiitoksen jonnekin tuonne ylös.
Meidän lapsilla on aivan ihana päiväkoti. Liikuntapainotteinen eli lapset saavat liikkua ja juosta myös sisätiloissa, käyttävät kerran viikossa vieressä olevan koulun jumppasalia, mutta myös ulkona ollaan paljon. Olisikohan kerran tämän lukuvuoden (elokuusta lähtien) ollut sellainen tilanne, että olivat sisällä kun hain lapsia kotiin (n klo 16.15)
Voi kiitos teille! Teette mahtavaa työtä!
Ryhmis, jossa lapsemme on hoidossa, on aivan mahtava paikka. 10 lasta, 3 "tätiä", joilla hoitamisessa on sekä sydän että järki mukana. Ulkoillaan jos sää sallii. Sisällä tehdään kaikkea mukavaa laidasta laitaan; leivotaan, käydään jumppaamassa läheisellä liikuntasalilla, piipahdetaan kirjastoautossa jne.
Ja kaiken tämän lapsemme saa n 250 eurolla kuukaudessa. Hiljainen kiitos yläkertaan siis myös meidän puolestamme.
Minä lähetän hiljaisen kiitoksen jonnekin tuonne ylös.
Meidän lapsilla on aivan ihana päiväkoti. Liikuntapainotteinen eli lapset saavat liikkua ja juosta myös sisätiloissa, käyttävät kerran viikossa vieressä olevan koulun jumppasalia, mutta myös ulkona ollaan paljon. Olisikohan kerran tämän lukuvuoden (elokuusta lähtien) ollut sellainen tilanne, että olivat sisällä kun hain lapsia kotiin (n klo 16.15)
Voi kiitos teille! Teette mahtavaa työtä!
Lapsen ensimmäisessä päiväkodissa jäätiin aika hanakasti sisään. Vein lasta silloin usein puoli kymmenen, kymmenen aikaan päiväkotiin ja sain usein vakuutella, että ei siellä ulkona oikeastaan sada, menkää vaan ulos. Tädeillä oli aika huonot varusteet: farkut ja tavallinen takki, en itsekään viitsisi sellaisissa ulkoilla.
Toisessa päiväkodissa ulkoillaan ihan oikeasti melkein säällä kuin säällä. Haen lapseni viimeisten joukossa ( tai viimeisenä, huono äiti =(, työaika loppuu vasta 16.45.), siinä viiden aikaa. Yhden kerran tänä syksynä yksi lapsi itki, kun olivat ulkoilleet jo puolitoista tuntia. Tämän erittäin kattavan ja tieteellisen tutkimukseni perusteella väitän, että suurin osa lapsista kestää ihan hyvin pitkääkin ulkoilua, myös huonossa säässä.
Ja olen tyytyväinen, koska me käydään kaupassa, jos kotona ei ole ruokaa, ollaan kotona puoli kuudelta, laitetaan ruokaa, syödään, lapsi katsoo puoli tuntia telkkaria, kun minä siivoa/pyykkään/luen Hesaria/nukun ja sitten kello onkin seitsemän ja ehditään olla aktiivisia 15 minuuttia ennen iltapesua.
Mut hei, me voitaisiinkin herätä kuudelta ja ulkoilla jo aamulla!
miksi sinne pitäisi lähteä monta kertaa päivässä? Mä en ole ikinä tajunnut näitä ulkoilufriikkejä, mikä ihme pyhä lehmä se ulkoilu oikein on?
Olen pienellä paikkakunnalla Pohjois-Suomessa, enempää en halua paljastaa =)
Meillä on ryhmässä 1-6 -vuotiaita, mutta ulkoilu on hyvin harvoin silti ongelma. Puemme ulos aina ensimmäiseksi isommat lapset ja joku hoitajista lähtee heidän kanssa sinne. Loput jäävät pukemaan kaikkein pienimmät ja tulevat kohta perässä pihalle. Tämä tapahtuu niin aamulla kuin iltapäivällä. Isommat saavat siis purkaa enemmän pihalla energiaa, mutta pienimpien ei tarvitse värjötellä ulkona koskaan liian kauaa.
Meillä vanhemmat ovat erittäin tyytyväisiä, kun ulkoilemme paljon. Ihan kaikilla lapsilla ei ole koskaan kuriksia, mutta vanhemmat tietää että ulos mennään silti aina. Suurimmalla osalla on esim. iltapäivällä aina kurikset, joten ne on helppo riisua ja jättää päiväkodin eteiseen roikkumaan. Kenenkään auto ei siis likaannu kotimatkalla.
Ja kyllä, meillä on kaikilla aikuisillakin tarvittava varustus pihalla. On kumppareita, lämmintä vaatetta ym. Sadetakkia ym. olen itsekin tänä syksynä käyttänyt, kun vettä tihuuttaa harva se päivä. Vain kunnon sateella jäämme tietysti sisälle. Minun mielestä on erityinen rikkaus, että pääsee työpäivän aikana ulkoilemaan raittiiseen ilmaan ja saa siitä vielä palkkaa! Ei ole koskaan työpäivän jälkeen pää kipeä, kuten toimistotyötäkin tehneenä on ollut.
t. lto, joka on työssään myös nähnyt hyvin monenlaisia päiväkoteja
montako hoitajaa teillä on jos on varaa oikein valita kuka menee ensin ulos ja ketkä jää sisälle?
Meillä on iltapäivällä tasan 2 ihmistä ja jos toinen on ekana ulkona niin toiselle jää kaikki loput lapset sisälle sekä puettaviksi että vahdittaviksi (mahdoton yhtälö) lapsia ei voi jättää ilman valvontaa sisällä eikä ulkona. jos osa lapsista leikkii ulkona hoitajan kanssa ja osa on sisällä leikkimässä ja jotain osaa pitäisi vaipattaa ja pukea siinä samalla niin ei yksinkertaisesti valvova silmä riitä.
me oltiin molemmat aikuiset kotona ja ulkoiltiin kyllä 2krt/pv ja tuntimäärä oli sellainen 6h ainakin, säässä kuin säässä,
mutta valitettavasti se oli sidoksissa meidän aikuisten väleihin, sillä kun oltiin ns vastarakastuneita niin haluttiin olla koko ajan yhdessä, sitten kun alkoi mennä ns huonommin nbiin ulkoilut surkeistuivat ensin vaan omalla pihalla ja lähipuistossa murjottamiseksi ja nyt kun mieheni on muuttunut ja käytännössä katsoen jättänyt minut (olemme ns aikalisällä parhaillaan) ei ulkoilla juuri mitään, tuossa pihalla lapset vähän pyörii lhinnä keskenään ja vanhempi on virikehoidossa tarhassa 8-16,
ei jaksa panostaa kun oma pää ja sydän ei ole kunnossa :(
että mennään talontapojen mukaan. Jos se ei kelpaa niin palkkaa hoitaja kotiin tai käytä yksityistä päivähoitoa. Ja voithan hoitaa lapsesi myös itse. Sinun lapsesi ei ole ainoa siellä kunnallisessa hoidossa!
En usko, että kukaan tässä ketjussa ulkoilua toivonut on tarkoittanut, että myrskyyn pitäisi lähteä. .
Eilen iltapäivällähän se myrsky alkoi ja valitti juuri siitä, ettei mm. eilen iltapäivällä ulkoiltu.
ei voi kauhalla vaatia tollaisilta kuten 122 ;)
Jollekin aikaisemmalle kirjoittajalle tiedoksi, että normaali terve lapsi kyllä voi paremmin ulkoiltuaan.
vaan sokerista tehdyt pikku ameebat pysyvät rauhallisena oltuaan sisällä päiväkodin hapettomassa ilmassa koko päivän. Olisiko vika kasvatuksessa, vai onko heille ehkä tehty lobotomia?
Mua sitten voi ärsyttää, kun joiltakin ihmisiltä puuttuu täysin ymmärrys siitä, että vaikka toisten lapset ovat erilaisia, niissä ei silti ole mitään vikaa! Toisille lapsille ulkoleikki ja energian purkaminen on tärkeämpää kuin toisille, mutta se ei kyllä johdu kasvatuksesta.
säässä kuin säässä. Eräskin äiti kysyi eräänä syysmyrskyisenä aamuna, että "ulkoilettehan te varmasti tänäänkin?" ja kun hoitaja vastasi, että "katsotaan nyt, miten sää kehittyy...", niin johan meni äidin naama nurpalle, kun "heidän poikiaan ei muuten saa illalla rauhoittumaan"... Siinä tilanteessa oli itse ihan pakko sanoa hoitajille, että "ei varmaan kannata ulkoilla, jos tälläinen myrsky on koko päivän" ja sainkin sitten toisen äidin mulkaisut osakseni. Ulkoilisi itse myrskyssä ylivilkkaiden tenaviensa kanssa!
Meidänkään päiväkodissa ei tänään ulkoiltu iltapäivällä, mutta muistin tämän ketjun ja annoin siitä synninpäästön lapseni lastentarhanopettajalle. Järki käteen noissa ulkoiluissakin ja jos tosiaan ette saa lapsianne rauhoittumaan muuten kuin myrkyttämällä heitä hapella parin tunnin ajan joka päivä, niin olisikohan vika kasvatuksessa?
Eli jos lapsia on iltapäivällä paljon, silloin venytetään päivää eikä aamuvuorolainenkaan voi poistua puolen päivän jälkeen. Välivuorolainen on vaikka puoli viiteen, jos lapsia on niin paljon. Olemme siis erillinen päiväkoti, joten meidän avuksi eivät tule naapuriosaston aikuiset. Joskus taas lapsia on niin vähän, että silloin otetaan ylityötunteja takaisin ja lähdetään aikaisin kotiin. Mielestäni tällainen joustava systeemi on ehdottomasti paras tapa, millä päiväkotiryhmän päivän saa oikeasti toimimaan. Mutta se vaatii joustavuutta kaikilta aikuisilta. Kukaan työntekijä ei myöskään ole koskaan sisällä tai ulkona liian suuren lapsiryhmän kanssa. Olen minäkin aikoinani ollut yksin pihalla 20 lapsen kanssa ja työvuorot määritettiin minuuttitarkkuudella, lasten määrällä ei ollut mitään merkitystä...
Meillä on siis pukemistilanteissa aina 3-4 kasvatusihmistä (joista siis lähdetään vuorotellen ulos) + päiväkotiapulainen + tällä hetkellä vielä harjoittelijakin. Tiedän, että meillä on nyt ihannetilanne aikuisten määrän suhteen ja siksi asiat sujuvatkin niin hyvin.
t.29 ja 112
Että lapsemme näksivät marraskuussa vähän päivänvaloa onko liikaa vaadittu ?
sitä kyllä vaadi päiväkodiltakaan. Varusteet löytyy kyllä niin kotoa kuin päiväkodistakin, mutta yksinkertaisesti en näe vaan mitään järkeä olla missään hirveässä sateessa ulkona, oli sitten päivänvaloa tai ei. Teemme yhdessä kotona kaikkea kivaa kun oikein sataa ja meidän lasten päiväkodissa on järjestetty todella hyvin kaikkea monipuolista tekemistä ja kiitos siitä heille.
vaan siinä että ei ulkoilla jos "eilen oli myrsky" tai "kohta varmaan alkaa sataa" tai jotain muuta höpöä
Jossa saisi myös ulkoilla sen kaksi kertaa/päivä...meidän 2-vuotias poika kun hyppii seinille+raivostuu jossei pääse tarpeeksi ulos touhuamaan, EDES sinne kauppaan/kirjastoon rattaissa...kävin tutustumassa noihin "Luonnossa kotonaan"-sivuihin, mutta jättivät jotenkin kylmiksi; Helsingin paikan sivuja on viimeksi päivitetty 2 vuotta sitten ja aikuisilla on todella kireät ilmeet niissä kuvissa :/.
HEEEEELLLP!!!!!!
olisitko lasten kanssa joka jumalan päivä ulkona kaksi tuntia sekä aamu- että iltapäivällä säässä kuin säässä? Ihan käsi sydämellä?