Miten joku voi elää koko elämänsä yksin

No ***** kaikki ei valitse sitä yksinäisyyttä. Kaikki ei vaan kelpaa tähän maailmaan. Joskus on parempi olla yksin, jos ei halua puhua lasitetuista parvekkeista, urheilusta tai yms. Ajattelijoita on vaikea löytää..

Voi ku tällasista aloituksista tulee paha mieli sellaiselle, joka ei halustaan huolimatta oo löytänyt parisuhdetta.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 19:23"]

No ***** kaikki ei valitse sitä yksinäisyyttä. Kaikki ei vaan kelpaa tähän maailmaan. Joskus on parempi olla yksin, jos ei halua puhua lasitetuista parvekkeista, urheilusta tai yms. Ajattelijoita on vaikea löytää..

[/quote]Ajattelijat eivät tienaa.

Niin kauan kun miehet ajattelevat naista vaan pilluna, niin niin kauan tulen olemaan yksin ja nautin yksinolosta kun ei tarvitse olla jonkun panoreikä.

Jos ei ole koskaan ollut suhteessa, niin ei sitä osaa kaivatakaan. Tai no tavallaan haaveilen siitä lähes päivittäin, mutta tiedän, että haaveilu on turhaa. Olen tavallaan jo hyväksynyt sen, etten koskaan tule parisuhdetta ja "normaalia" elämää saamaan. Syynä on ujouteni. Kukaan mies ei lähesty eikä kiinnostu, eikä itselläkään ole rohkeutta, joten sama olla yksin.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:18"]

ilman minkäänlaista parisuhdetta? Siis vuosikausia ilman hellyyttä, seksiä ja toisen ihmisen läsnäoloa? Miten se on mahdollista? Tarkoitan nyt todellakin sellaista, ettei oikein koskaan ole ollut minkäänlaisessa parisuhteessa, muttei myöskään harrasta hetkellisiä suhteita, vaan tyytyy olemaan yksin?

[/quote]

Ensinnäkään, ei kai nuo asiat itsestäänselvyyksiä ole parisuhteessakaan. 

Toiseksi, ei sitä miestä niin vain hankita. Ap on aivan varmasti vähintään nätti ja sen ansiosta hänellä on ilmeisesti positiivisia kokemuksia miehistä. Ruman naisen todellisuus on vähän toista. Ihan kokonaisuudessaan poisluettu mahdollisuus on se, että joku ihastuisi ja oikeasti haluaisi minut, niin ei käy rumalle naiselle. 

Niinpä sitten jää vaihtoehdoksi, että ehkä joku voisi huolia, kun ei parempaakaan saa. Ehkä voisikin, mutta millaista elämää se olisi? Aina tietäisi, että mies haluaisi oikeasti jonkun muun, että mies ajattelisi muita naisia sängyssä, että ylipäätään pystyisi seksiin kanssani, mies kirjoittelisi nettiin valituksia siitä, miten kamalaa oli joutua tyytymään rumaan naiseen ja miten ihanaa on päästä thaikkulan lomalle vähän virkistäytymään. Kuulostaako kivalta elämältä? Tuskin miehet myöskään kohtelee arjessakaan kovin hyvin naisia, joista eivät oikeasti pidä. 

Olisin kovasti halunnut parisuhteen ja lapsia, mutta koska ruma nainen ei voi saada rakkautta tai kumppanuutta, en halunnut sitä suhdetta, jossa minuun olisi vain tyydytty. Ei sillä, että sitäkään olisi ollut mitenkään tarjolla. 

On ollut ajoittain todella vaikeaa elää aina vain yksin, välillä taas keskittyy niin arkeen, ettei ehdi liikaa surra. 

Kaikilla ei vain ole tuollaista vaihtoehtoa, että saisi hellyyttä ja seksiä ja läsnäoloa. On valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta ja minä valitsin yksinolon, koska minusta se toinen vaihtoehto oli vielä sitäkin huonompi. 

Ihminen on olemassa vain suhteessa toisiin - näinhän se usein ilmaistaan. HS:n haastattelu Erkki Lampénista tukisi tätä väitettä - ei ole ketään, kenen kanssa jakaa iloja, suruja, vastoinkäymisiä, ei ketään, jonka kanssa riidellä, jota syyttää tai kiusata. 

No, itse olen aina ollut yksin. Ei avio- tai avoliittoja, ei pitkiä seurustelusuhteita, ei lapsia, välit sukulaisiin katkenneet. Olen täydellisen yksin, 50-vuotiaana. Yksinäisyys ei ole tarkoittanut seksittömyyttä, en vain ole koskaan halunnut mitään pysyvää. 

Tavallaan en ole olemassa, en ole tärkeä (tietääkseni) kellekään, en kaipaa ketään, eikä kukaan kaipaa minua. Kun kuolen, mitään todellisia jälkiä elostani ei tänne jää (vain keltainen kusivana synnytyssairaalan ja krematorion välillä (H. Turunen: Simpauttaja)). Mutta tämä ajatus ei minua ahdista, lähinnä vain huvittaa.

Olen jo elämän ehtoopuolella. Nautin elämästä, olemisesta, tutkin ja tutustun edelleen uusiin asioihin, matkustelen niin kauan kuin terveyttä piisaa. Kuoleman lähestyminen ahdistaa hieman: ei itse kuoleminen, vaan vuodet tai hetket ennen sitä. Olenko missä kunnossa? Olenko dementoitunut vaippamummo, vai kotiinsa muumioitunut (kirjaimellisesti) höppänä? Mutta ei nämäkään ajatukset ahdista niin kauheasti, en usko että sen enempää kuin muillakaan ihmisillä.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Suurin osa pelkää yksinoloa, tarvitsee ehdottomasti muita ihmisiä, vaikka sitten haukkuu, pahoinpitelee, räyhää, hyväksikäyttää, tappaa, ilkkuu, pilkkaa, vähättelee, kalvaa niitä muita. Silti tai juuri siksi on toisista ihmisistä riippuvainen. Itse olen toisenlainen. Sielunkumppanin löytäminen olisi toki ihanaa, mutta nyt tietää sen olevan vain sellainen illuusio - haavekuva. Ne haavekuvat kestävät hetken ja sitten olet taas omillasi. 

Tulipahan käytyä. Nahkurin orsilla tavataan, heh.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:30"]Moni elää huonossa suhteessa eikä saa hellyyttä ja läsnäoloa. Ollaanko niissä vain sen vuoksi, ettei osata olla yksin tai pelätään leimautumista. [/quote]

Ollaan. Kaveri hankkii aina eron jälkeen jonkun kumppanin hetkeksi, koska ei kestä olla yksin...ja sitten taas vaihtuu ja vaihtuu ja vaihtuu, kunhan ei tartte olla yksin.

Täällä yksi. Olen 39-vuotias nainen. En ole koskaan seurustellut. Nuorena kuitenkin 3 kertaa yhden illan seksiä, viimeksi 23-vuotiaana. 

Syy tähän on että olen erakkoluonteinen outolintu, josta ihmiset ei oikein pidä. On minulla kai ollut joskus haave ettö löytyisi mies, sielunkumppani, joka hyväksyisi minut sellaisena outona kuin olen. Mutta kun ei ole löytynyt, pärjään ihan ok yksinkin. Seksinkin voi hoitaa soolona.

Olenko minä kuvailemasi henkilö?

Minulla on ollut vain yksi suhde, lapseni isään. Suhde kesti reilun vuoden, mutta hellyyttä siinä ei ollut kylläkään.

Onhan minulla kuitenkin lapsi. Häntä hellin kyllä todella paljon kun oli pienempi. Nyt jo teini. Pari vuotta sitten hankin koiran, joka saa kestää hellyydenpuuskiani nykyään.

Täytyy kyllä myöntää, että nuorempana minulla oli joitain yhdenillanjuttuja, mutta nyt ei ole ollut vuosiin enää.

Moni elää huonossa suhteessa eikä saa hellyyttä ja läsnäoloa. Ollaanko niissä vain sen vuoksi, ettei osata olla yksin tai pelätään leimautumista.

"Vaan tyytyy olemaan yksin", tämä menee taas tähän tuttuun jankkaamiseen. Monilla meistä miehistä ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun ei kelpaa kenellekään naiselle. Onhan se elo alemman tason miehenä välillä yksinäistä ja jatkuva pillunpuute on kamalaa.

No jos ei ole koskaan ollut mitään kovin hyvää parisuhdetta, niin ei sellaista kauheasti osaa kaivatakaan. Ja nämä ihmiset ovat usein muutenkin olleet melko epäsosiaalisia, eli mitään hirveän läheisiä ystävyyssuhteitakaan ei ehkä ole ollut, joten se yksinäisyys tuntuu aika luonnolliselta tilalta.

Olisiko niin, että ihmiset on erilaisia? Voisitko mitenkään hyväksyä sellaista selitystä?

Minä en kestäisi, jos pitäisi jakaa elämä jonkun kanssa. Eikö ole parempi, etten siis ketään yritä parisuhteeseen "viekoitella"? Tänäänkin tällä palstalla olen lukenut mm. kommentin (ei suunnattu minulle), joka meni suunnilleen näin: jos et kestä sitä, että puolisolle tai lapselle pitää laittaa eri ruokaa kuin itsellesi, niin eroa.

Eikö ole paljon parempi, että pysyn yksin, kun en kerran halua/jaksa tehdä kompromisseja?

Yksineläville eniten stressiä aiheuttavat, ironista kyllä, sosiaaliset paineet. Kun viihtyy parhaiten itsekseen, sitä alkaa itsekin miettiä, että onkohan minussa jokin vialla. Jos yksinolo olisi sosiaalisesti hyväksytty vaihtoehto ilman negatiivisia leimoja, ikisinkkuuden ongelmista suurin osa katoaisi saman tien.

Nr. 5, sinä ja kaltaisesi sitten jaksatte kommentoida omaa, itseaiheutettua surkeuttanne joka ketjuun...

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:36"]

"Vaan tyytyy olemaan yksin", tämä menee taas tähän tuttuun jankkaamiseen. Monilla meistä miehistä ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun ei kelpaa kenellekään naiselle. Onhan se elo alemman tason miehenä välillä yksinäistä ja jatkuva pillunpuute on kamalaa.

[/quote]

ota se pää pois pensaasta äläkä usko tuohon ATM-paskaan. katkeruus karkoittaa naiset, älä vihaa ja solvaa naisia vaan arvosta heitä ja heidän seksuaalisuuttaan. tämä on monille ATM -miehille vaikeaa, naisviha on niin kova heidän keskuudessaan. jokainen mies saa naisen.

Onhan noita jotka eivät vaan löydä kumppania millään. En sitten tiedä miksi.

Minä olen elänyt "yksin" viimeiset 10v, olen nyt 48v,  varmasti olisin elänyt koko ikäni yksin jos minulla ei olisi ollut niin hirveää tarvetta tulla äidiksi. Siis olin naimisissa lähes 20v.

Usein ihmettelen ihmisiä, jotka ovat yhteen kasvaneita puolisonsa kanssa, toisaalta ihailtavaa, mutta minua ajatuskin ahdistasi, vaikka tiedän että osaisin jakaa elämäni ja kotini toisen aikuisen kanssa, en halua.

Sosiaalisesti en ole kyvytön, vaikka osa-aika erakko haluankin olla.

Hellyyttä en erityisesti osaa kaivata, ehkä kerran vuodessa tulee olo että olisipa joku jonka kainaloon käpertyä, mutta luoja mikä vaiva pitäisi nähdä 5min hellyyden kaipuun takia.

Seksi, välillä kaipaa sitä kullia, mutta kun siinä tahtoo tulla jatkona mies, ehkä vielä katkera atm;)

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:52"]

Onhan noita jotka eivät vaan löydä kumppania millään. En sitten tiedä miksi.

[/quote]

Miehellä jos on pieni kalu niin jää yksin.