Lue keskustelun säännöt.
"me halutaan elää itsellemme..."
03.11.2008 |
Tällaisen viestin sain tänä aamuna äidiltäni. Mulla on 2,5 vuotias ja olen viimeisilläni raskaana. Mies on yrittäjä, tekee töitä 7 päivää viikossa, ja pitkiä päiviä. Oon ollut tosi väsynyt viime aikoina, en saa öisin nukuttua kun supistaa ja sattuu, lapsella on tosi paha uhma, tappelen päivittäin pukemisesta yms. hänen kanssaan. Välillä oon niin väsynyt että jaksan vain itkeä. Hermostun lapselle helposti, kun joudun ison mahani kanssa kantamaan häntä, juoksemaan perässä... Eilen sitten päätin ensimmäistä kertaa puhua asiasta äidilleni. Vanhempani ja siskoni ovat ainoa tukijoukkoni, sillä miehen perhe asuu ulkomailla. Ystävistäni kaksi on juuri saanut vauvan, ja kaksi on työelämässä, yksi asuu toisella puolella kaupunkia, ja muut eivät ole niin hyviä tuttuja että kehtaisi pyytää apua.
En yleensä pyydä apua kun pakon edessä, lapsi on ollut yhden kerran yötä mummolassa, kun jouduin sairaalaan ja mies oli työmatkalla. Kaksi kuukautta sitten vanhempani olivat lapsen kanssa kun kävin nopeasti ostoksilla, lapsi oli heillä n.2h hoidossa. No nyt sitten yritin puhua, että oikeasti tarvitsisin apua ja aikaa levätä, että jos he voisivat olla lapsen kanssa. Äidin ensimmäinen kommentti oli, että syyllistän häntä. Se ei tosiaankaan ollut tarkoitukseni. Alan vain olla epätoivoinen. Tänä aamuna tuli sitten tuo viesti, että haluavat auttaa mutta elää myös itsellensä...
Tiedänpähän nyt, että sieltä on apua turha odottaa. Tuli vain pahempi olo. Mulla on tosi kynnys puhua väsymyksestä neuvolassa, mutta pakko se on. Olisin vain niin toivonut jotain apua tässä raskausaikana, huomiota mutta ei. Kateellisena kuuntelen kavereita joiden vanhemmat auttavat, ja haluavat auttaa, lastenhoidossa vähän väliä.
Kommentit (297)
älä ota tätä niin tosissasi, hyvä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on lähtenyt ihan käsistä (jo monta päivää sitten). Ihmisten kannattaisi harjoittaa sisälukutaitoaan ja esim. 301 (ja todella moni muu numero) voisi lukea sen ensimmäisen, alkuperäisen viestin uudestaan. Eihän siinä ole provosta häivääkään. Ymmärrettävästi väsynyt, viimeisillään raskaana oleva äiti purkaa palstalle omaa, sen hetkistä ja onneksi ohimenevää, kurjuuttaan. Eikö tämä palsta ole sitä varten?
Siitä alkuperäisestä, äitiinsä ymmärretävästi pettyneestä (eikä millään muotoa kohtuuttomasta - ei ollut mistään jatkuvasta hoitopaikan kinuamisesta kysymys) viestistä vastaukset ja tulkinnat ovat lähteneet elämään ihan omaa, sairasta elämäänsä. Ne, jotka täällä provoavat ja heittävät lokaa voisivat kurkistaa omaan poveen ja miettiä mikä siellä puristaa.
kun ei alkujaankaan nähnyt mitään hätää. Ja mahtaa ne ilahtua MLL:ssä ja päivähoitotoimistossa moisesta "hädästä", .
Siellähän välitetään lastenhoitoapua rahaa vastaan. Mitä se heille kuuluu onko taustalla hätä vai esim se että tekee mieli lähteä vaikka miehen kanssa ulos syömään (jota kyllä kannattaisi aika monen täällä kokeilla, sillä varauksella että mies viitsii yleensä lähteä mukaan).
Kyllä ne nyt varmaan lopettaa koko MLL:n jos/kun joku on sinne soittanut ja ei olekaan ollut itsemurhatilanne päällä.
Ei sieltä riitä kaikille välttämättä hoitajaa.
Eivätkä pidä peruutuksista.
nyt saattoi kusipäisen ap:n takia joku oikeasti apua tarvitseva jäädä ilman hoitajaa.
Ja sinä ääliö 307, ap:n eka kirjoitus oli taitava, provot usein on, ei se silti tarkoita,
että se olisi aito.
Provo levisi käsiin... Lue koko ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... joku oikeasti apua tarvitseva jäädä ...
Soita 112, ne osaa auttaa sua MLL:ää paremmin ;)
Omat lapsesi tulevat varmasti aikanaan olemaan sulle ihan pirun kiitollisia...
että ns. elämän ruuhkavuosien (pienet lapset, vaativa työ, talon rakennusta/remontointia, lasten kuskaamista harrastuksiin, oman ajan jääminen minimiin) jälkeen pitäisi sitten ottaa hirveästi vastuuta lapsenlapsista.
Joku jo kysyi, onko liikaa terveelle viisikymppiselle hoitaa omaa lapsenlasta vaikka pari tuntia kuukaudessa? Ei missään tapauksessa. Ihmettelen vaan, miten se pari tuntia auttaisi ap:ta, jos hän on nyt jo kuolemanväsynyt oman lapsen hoidosta.
On hieman ristiriitaista, että esim. kotona oleva äiti saa olla lopen uupunut ja täysin autettavissa hoitaessaan yhtä lastaan, mutta hänen pari/kolme/neljäkymmentä vuotta vanhemman äitinsä pitäisi olla aina valmiina auttamaan vaikka kenties tällä olisi vielä oma ansiotyö hoidettavana.
On todella ihanteellinen tilanne jos isovanhemmat auttavat mielellään, näin esim. meillä tilanne. Karsastan vaan suunnattomasti sitä, että se hoitoapu, määrällisesti suurikin sellainen, on joku automaatio ja jos se ei toteudu, isovanhemmat "eivät täytä tehtäväänsä".
Itse olen hyväkuntoinen kolmekymppinen ja siitä huolimatta joskus tosi ahtaalla töiden, kodinhoidon ja lasten ristipaineessa. Tuntuu että aikaa ei ole riittävästi mihinkään ja kaikki hoituu puoliteholla tai ainakin hirvittävässä kiireessä. Jos joku nyt kertoisi, että tämä ei tule helpottamaan edes silloin kun lapseni ovat aikuisia, vaan silloin otan tomeran roolin lastenlasten uutterana hoitajana ja saan edelleen unohtaa levon, oman ajan ja harrastuksen, kävelisin varmaan sillalta alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt saattoi kusipäisen ap:n takia joku oikeasti apua tarvitseva jäädä ilman hoitajaa.
Eihän provo vie keltään hoitajaa. Paitsi sielä porvoossa missä te molemmat asutte.
Sinun teoriasi pohjalta kävisi noin.
Ja hyvä että joku ilmoitti AP:sta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta pakko sanoa kun on outoja mielipiteitä: eihän mummo ole kieltäytynyt avusta, vaan kun meidän tietääksemme KERRAN. Onko ollut miten muuten avussa? Itse kuulemma ehdotellutkin hoitojuttuja!
Tässä kun ei tosiaan tiedetä YHTÄÄN mitä mummo on mieltä! Pelkääkö että kohta saa auttaa enemmissä mielin, onko joku oma meno peruuntunut tms.
Entä jos mummolla on paha aamu kun lähettää viestin että haluaa elää omaakin elämää?
Mitä jos mummo on vaan tympiintynyt että perhe joka on kotona yhdessä klo 14 alkaen vaatii häneltä apuja pitkän työviikon jälkeen? Miksi mummon voimia ei ajatella?
Ehkä hän ei ole itse aikanaan saanut apua kasvatukseen?
Sinustakin saattaa joskus tulla mummo ja saatat peilata omaa elämääsi lapsesi kumppaniin ja heidän elämään..
Itsellä on vuorotyö. Kummasti sitä jaksaa elää kuten ennenkin lapsia!
On raskaus ollut minullekin hankalaa, mutta ei se edellytä että voisin alkaa sillä morkkaamaan äitini haluja viettää viikonloppujaan yksin -vaikka tekemättä mitään!
Ei tulisi mieleenkään loukkaantua jos äitini ei haluaisi ottaa lapsia hoitoon. Sitten kysyn ystävää/muuta sukulaista tai palkkaan jonkun.
Ap.n mies ei ole saanut palkattua itselleen henkilökuntaa mutta neuvolan kautta saa apua vaikka lapsien leikittämiseen.
Vaikka itselläni on vuorotyö (matkat vie autolla 1,5 h työpäivän lisäksi) jaksan hoitaa lapset, olla miehen kanssa, harrastaa: raskaanakin!
Musta on perin outoa että perhe jossa ollaan kotona klo 14 jälkeen ei kykene normaaliin elämään. Kukaan ei tartte klo 14-18 päiväunia yöunien lisänä: paitti ehkä raskaana oleva! :) Silloinkin 4 h päikyt tuntuu naurettavilta; työpäivän lisänä väsymisen ymmärtää helpommin, kotona ollessa kun voi lekotella paljon enempi. Pyykkikoneen voi pyörittää huomenna ja kerralla tehdä monen päivän sopat.
Tottakai asioista pitää valittaa ja pyytää apua mutta joskus pitää hyväksyä että isovanhemmat ei nyt ryntää torvet soiden apuun. Ja se siitä ideasta!
Ihan sama kun äitisi joskus OLETTAA että sinä jätät elämättä elämääsi ja menet hoitamaan häntä. Jätät hommasi sikseen, lapset odottamaan teini-ikäsinä että lähdet siivoamaan äitisi kotia..
Minun äiti; 56- vuotias siivoaa äitinsä kotia säännöllisesti, sisar ei.
Olen alkanut pyörittelemään mielessä tulevaa: kuka meistä lapsista käy siivoamassa äidin ja isän luona.
Oma työ on 3-vuoroa ja ylitöitä riittää. Mies välillä viikkoja ulkomaalla työssä. Enkä tartte mitään kruunua arjestamme.
Uskomatonta että jonkun mies on kotona klo 14 alkaen sitten riutuu kotona? Se on syy sielä KOTONA, ei mummolassa.
En syyllistä siitä että väsyy: jokanen voi väsyä (mummokin). Mutta tilanne pitää ratketa vaikka neuvolan avulla.
Mummoilta ei voi vaatia apua vaikka sairaan lapsen hoitoon kun olet töissä. Ei kenelläkään ole velvollisuutta toisen lapsesta: oli samaa verta tai ei.
49
Itse olin myös todella väsynyt loppuraskauden aikana, vaikka sain yöt nukuttua suht hyvin. Esikoinen piti äidin kiireisenä päivällä, apuja sain omalta äidiltäni :) Kun vauva syntyi, ei ollut alapää riekaleina ja olo oli todella virkeä. Olisin ollut valmis kotiutumaan samana päivänä, mutta vauva ei ollut valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
päästä asioita tuohon pisteeseen. Ei ole todellista tuo.
ei se samainen vätys pompahda päivässä ketjuun takaisin piipahdettuaan synnärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta niin vain kävi, että kolmatta odottaessani n. rv 30 alkoi supistella. Määrättiin vuodelepoon, mutta hoidinkin kahta pientä lastamme 1v10kk ja 8kk. Enkä saanut apua. Kaikki ei aina mene käsikirjoituksen mukaan, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Ainakin niille jotka uskaltavat elääkin eikä pelkästään keskittyä elämän täydelliseen hallintaan.
päästä asioita tuohon pisteeseen. Ei ole todellista tuo.
En lukenut koko ketjua, mutta sen verran, että yllättävän keljuja vastauksia olet saanut.
Tässä omat neuvoni:
Ensinnäkin puhut siellä neuvolassa tilanteestasi (itse olen saanut samassa tilanteessa tukea ja apua juuri neuvolasta)
Toiseksi puhut myös miehesi kanssa, myös miehesi on vain joustettava ja osallistuttava kotielämään enemmän jatkossa. Meillä myös yrittäjämies ja tekee pitkiä päiviä ja välillä 7 päivää viikossa. Mutta silti aina mahdollisuuden tullen osallistuu arkeen ja etenkin on lasten kanssa. Tämä kylläkin tarkoittaa sitä, että meillä mies ei todellakaan lepää kotiin tullessa, vaan on heti lasten kanssa. Mahdollisuuksien mukaan ottaa esikoista viikonloppuisin töihin mukaan, ainakin hetkeksi. Me siis mennään myös itse aikaisin nukkumaan, jotta jaksetaan herätä aamulla aikaisin (mies herää jo klo 5 aamulla).
Ja ei kannata jäädä paikoilleen ruikuttamaan, vaan selvitettävä onko lähistöllä esim. perhekerhoja yms. Itsekin olin väsynyt kuopusta odottaessamme, mutta ei siinä auttanut kuin avun hakeminen, puhuminen ja ihmisten näkeminen. Itselleni väsymykseen auttaa päiväunia enemmän kävelylenkit (meillä on koira, joten lenkkeily on jokapäiväistä). Siis ymmärrän kyllä väsymyksesi, itse yllätyin miten väsynyt voi olla raskaana ollessa ja vielä vauvan synnyttyäkin, esikoisesta en ollut yhtään väsynyt.
Ja vielä pahoittelen äitisi asennetta, mutta toisaalta ei äitiäsi voi velvoittaa hoitamaan lastasi. Ehkä ei ole ymmärtänyt todellista väsymystäsi. Tai ehkä pelkää avuntarvettasi, ehkä pelkää että vaadit nyt koko ajan häntä hoitamaan lastasi.
Mutta tsemppiä sinulle. Itse olisin valmis ottamaan vaikka lapsesi meille hoitoon, mutta et taida asua pk-seudulla?
Ihan kuin nämä muutamat puhuisivat jostakin umpihullusta tyypistä ,jolta on elämänhallinta aivan hukassa, eikä loppuraskaudessa väsynestä äidistä joka on pyytänyt apua omalta äidiltään. Jos kerran ap on nyt synnyttänyt, puhuttiin muutaman päivän avun tarpeesta. En itse pysty edes rivien välistä käsittämään millä tavalla ap on terapian tarpeessa tai mielenterveysongelmainen tai että hänen asiansa ovat kamalassa jamassa. Minun tulkintani mukaan hän on yksin kertainen väsynyt raskauteen ja väsyneenä uhmakin tuntuu kahta sietämättömämmältä.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kaikki kolme läpikäymääni synnytystä ja niistä toipuminen ovat olleet lasten leikkiä verrattuna loppuraskauden kipuihin, vaivoihin ja väsymyksiin. Voin sanoe, että olisin helposti ollut jo samana päivänä koneella synnytettyäni aamulla. Samoin itselläni isyysloma olisi avun tarpeen kannalta ollut paljon tärkeämpi loppuraskaudessa kuin vastasyntyneen kanssa - toki isän kannalta on tärkeää olla sen vauvan kanssa :) Syy ettei meille tule enää lisää lapsia on se, että en usko kroppani kestävän enää raskautta. Synnytys ja vauva-aika eivät pelota yhtään. Ja ei, en osannut varautua loppuraskauden kauheuteen en edes kolmanella kerralla - aikahan tunnetusti kultaa muistot. Sen sijaan olin joka kerta varautunut kammottavaan pinaavaan synnytykseen ja vauva-ajan väsymykseen joita ei sitten tullutkaan. Kaikkea EI VOI suunnitella.
mutta niin vain kävi, että kolmatta odottaessani n. rv 30 alkoi supistella. Määrättiin vuodelepoon, mutta hoidinkin kahta pientä lastamme 1v10kk ja 8kk. Enkä saanut apua. Kaikki ei aina mene käsikirjoituksen mukaan, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Ainakin niille jotka uskaltavat elääkin eikä pelkästään keskittyä elämän täydelliseen hallintaan.
päästä asioita tuohon pisteeseen. Ei ole todellista tuo.
Ei munkaan äiti halua auttaa mua. Itse se on jaksettava ja pärjättävä.
Ei munkaan äiti halua auttaa mua. Itse se on jaksettava ja pärjättävä.
kun ei alkujaankaan nähnyt mitään hätää. Ja mahtaa ne ilahtua MLL:ssä ja päivähoitotoimistossa moisesta "hädästä", joka vaatii 300 viestiä av:llä, mutta meni päivässä ohi.
Raskaus ja hätä kuin mahanpuru.