Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"me halutaan elää itsellemme..."
03.11.2008 |
Tällaisen viestin sain tänä aamuna äidiltäni. Mulla on 2,5 vuotias ja olen viimeisilläni raskaana. Mies on yrittäjä, tekee töitä 7 päivää viikossa, ja pitkiä päiviä. Oon ollut tosi väsynyt viime aikoina, en saa öisin nukuttua kun supistaa ja sattuu, lapsella on tosi paha uhma, tappelen päivittäin pukemisesta yms. hänen kanssaan. Välillä oon niin väsynyt että jaksan vain itkeä. Hermostun lapselle helposti, kun joudun ison mahani kanssa kantamaan häntä, juoksemaan perässä... Eilen sitten päätin ensimmäistä kertaa puhua asiasta äidilleni. Vanhempani ja siskoni ovat ainoa tukijoukkoni, sillä miehen perhe asuu ulkomailla. Ystävistäni kaksi on juuri saanut vauvan, ja kaksi on työelämässä, yksi asuu toisella puolella kaupunkia, ja muut eivät ole niin hyviä tuttuja että kehtaisi pyytää apua.
En yleensä pyydä apua kun pakon edessä, lapsi on ollut yhden kerran yötä mummolassa, kun jouduin sairaalaan ja mies oli työmatkalla. Kaksi kuukautta sitten vanhempani olivat lapsen kanssa kun kävin nopeasti ostoksilla, lapsi oli heillä n.2h hoidossa. No nyt sitten yritin puhua, että oikeasti tarvitsisin apua ja aikaa levätä, että jos he voisivat olla lapsen kanssa. Äidin ensimmäinen kommentti oli, että syyllistän häntä. Se ei tosiaankaan ollut tarkoitukseni. Alan vain olla epätoivoinen. Tänä aamuna tuli sitten tuo viesti, että haluavat auttaa mutta elää myös itsellensä...
Tiedänpähän nyt, että sieltä on apua turha odottaa. Tuli vain pahempi olo. Mulla on tosi kynnys puhua väsymyksestä neuvolassa, mutta pakko se on. Olisin vain niin toivonut jotain apua tässä raskausaikana, huomiota mutta ei. Kateellisena kuuntelen kavereita joiden vanhemmat auttavat, ja haluavat auttaa, lastenhoidossa vähän väliä.
Kommentit (297)
ei varmaan itsekään anna sitten omille lapsilleen mitään apua tai tukea kun he ovat kasvaneet aikuisiksi.
Tuo kolmosen mainostama viisaus on pelkkää itsekkyyttä.
Satunnainen hoito- tai muu apu on ihan eri asia kuin ripustautuminen äidin/vanhempien varaan, se on ihan eri asia kuin että oletettaisiin isovanhempien olevan jatkuvia ilmaisia lastenhoitajia.
En ymmärrä ollenkaan tällaista ajattelumallia missä mitään apua ei voi läheisiltä odottaa. Itse en voisi kuvitellakaan etten tarpeen tullen menisi apuun ystävilleni saati omille lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan elämänhallinnan puutteesta. Perusrakenteet on totaalisen pielessä perheessä. Ensin pitää korjata tilanne, eikä lähteä paikkailemaan mätiä systeemejä.
Ap ei tule selviämään jollakin satunnaisavulla tuosta 2,5-vuotiaasta ja vauvasta, jos nyt jo meno on tuota, kun lapsia on vasta yksi.
Häntä ei auta yhtään se, että lohdutellaan ja autellaan ja annetaan menon jatkua. Saisitte hävetä.
Mummo on tehnyt erittäin viisaasti yrittäessään ravistella ap:ta hereille ajoissa.
3
kolmonen,jos oot tampereelta niin voitaisiin kerran viikossa tulla lasteni kanssa sinne ja veisin lapsesi puistoo leikkimään meidän lasten kanssa!!
Mun mielestä lapsilla on velvollisuus tehdä kotitöitä niin pienestä kuin suinkin siihen pystyvät.
Mun mielestä sisaruksilla on velvollisuus auttaa toisiaan jos suinkin pystyvät.
Ja mun mielestä erityisesti isovenhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan.
Jos maailma vielä jatkaa tätä rataansa ja itsekkyys lisääntyy ja lisääntyy niin me kuolemma kaikki tukehtuen omaan paskaamme sitten kun olemme vanhoja.
Läheisten ihmisten velvollisuus on auttaa toisiaan, se on sitä rakkautta.
Voimia ap, jos asuisit mun lähellä niin voisin ottaa sun lapsen vaikka kerran viikossa aamupäiväks. Jos olet siis Espoolainen, niin laita meiliosoite josta sut tavoittaa. Voimia =)
Taatusti ap selviäisi tuosta tilanteesta jos saisi levätä. Luuletko että väsyneenä on mitään voimavaroja alkaa muuttaa mitään elämän perusrakenteita? Sitäpaitsi vauva + uhmis -tilanne on väliaikainen, uhma helpottaa, ja vauva kasvaa. Vauva voi olla helppokin, niin ettei sen hoidosta edes väsy.
Minulla on seitsemän lasta ja erilaisia tilanteita on tullut koettua. Monesti tiukasta paikasta on selvitty ihan vaan sen voimin että joku on ymmärtänyt ja kuunnellut.
Ja aika outo suhtutuminen aikuiseen ihmiseen "annetaan menon jatkua". Ikään kuin ap olisi joku holhouksen alainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä he****tissä teidän kaikki kaverit on?!?! Ihan oikeesti, eikö sulla ap muka ole yhtään kaveria, joka voisi auttaa?? Mulla vanhemmat kanssa asuu kauempana, mutta ovat toki avuliaita mikäli niin tarvitaan. Mutta mulla on kavereita, jotka auttavat. Jopa miehen yksi sinkkukaveri tuli meille avuksi kun olin kipeänä. Vei esikoispoikaa ulos jne. Tein sitten hänelle joku toinen kerta korvapuusteja kiitokseksi.
Ihan oikeesti huolehtikaa niistä ystävyyssuhteistanne, myös äitinä ja parisuhteessa. Tässäkin näemme, että niitä todellakin tarvitaan!!!
Perusrakenteet pielessä????
Siis koska mieheni yrittää saada meille elantoa. Ja koska minä väsyn kun en ole öisin saanut nukuttua? Tämä on tilanne joka on syntynyt viimeisen 2kk aikana. Ja yritämme koko ajan korjata tilannetta, mies etsii työntekijää vähentämään työtaakkaansa jne.
En todellakaan ole pyytämässä muuta kuin että joku ottaisi uhmikseen hoitoonsa kerran viikossa tai kahdessa muutamaksi tunniksi. Tähän asti olemme hoitaneet lapsen ilman ulkopuolista apua. Samoin esim. äitipolikäynnit on sellaisia etten ole voinut sinne lasta ottaa.
No 3 on hyvä ja kertoo miten meidän elämä laitetaan hallintaan. Mies jättää työnsä ja menee kortistoon, ollaan viisi kuukautta ilman rahaa kun on karenssissa, mut onpahan mies kotona auttamassa mua.
ap joka lähtee nyt uhmiksen kaa pihalle ja palaa asiaan myöhemmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
. Oudon kovia asenteitä tällä tyyliin "yksin on aina pärjätättävä, apua ei saa tarvita/pyytää". !
Minä voisin myös hyvin ottaa teidän esikoista meille leikkimään jos sattuisitte lähistöllä asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuollaista asennetta ettei halua auttaa edes omaa lastaan kun tällä on tiukkaa. Oma äitini on ihan päinvastainen, sellainen perinteinen lämmin mummo, jolla on sydän täynnä kultaa. Oudon kovia asenteitä tällä tyyliin "yksin on aina pärjätättävä, apua ei saa tarvita/pyytää". Tyypillistä suomalaista asennetta, jonka ansioista ihmiset ja perheet uupuu. Minulla ei ole mitään neuvoja ap:lle, mutta sympatiaa sitäkin enenmmän!
menon annetaan jatkua, jos sitä pönkitetään. Ja ap:han käyttäytyy kuin lapsi, juoksee äidin helmoihin. Ei pyri itse ratkomaan omassa perheessään asioita, vaan antaa miehen häipyä vastuusta, ei ota sitä itse, vaan vaatii äitään auttamaan.
Ap ei jaksa kahden lapsen kanssa, jos mies on poissa pitkät päivät 7 päivää viikossa.
2,5-vuotias ja vauva -yhdistelmä tarkoittaa sitä, että omaa aikaa ei jää enää yhtään. Yhden 2,5-vuotiaan sitä jää kuitenkin se aika, kun se 2,5-vuotias nukkuu päiväunia.
Liikkuminen on hankalampaa, liikeelle lähteminen on hankalampaa, sairastaminen on hankalampaa. Jos yksi lapsi sairastaa, saa itse levätä kun se lapsi nukkuu (ks. edellinen kohta). Jos kaksi lasta sairastaa, pitää hoitaa se sairas lapsi ja terve lapsi, yleensä vielä niin, että lapset sairastavat putkeen, eivät yhtä aikaa, eikä lepoa välttämättä tule päivällä eikä yöllä moneen viikkoon ja päälle yleensä sairastuu sitten itse.
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käyttäytyy kuin lapsi jos kehtaa pyytää apua? Mistä lähtien aikuinen ei ole saanut tarvita/pyytää apua?
Eihän se ole ollenkaan sama tilanne hoitaa vaikeaa uhmaikäistä vaikeassa loppuraskaudessa kuin sitten nuoremman syntymän jälkeen.
Ei mulla ainakaan ole ollut ongelmia vauvan ja isompien hoitamisessa vaikka joskus on loppuraskaudessa tuntunut voimat loppuvan niiden isompien kanssa. Ja mulla on ollut helpot raskaudet.
Väitän, että omaan ainakin asiasta jonkunnäköistä kokemusta.
Terv. viidettään odottava
vaan elämänhallinnan puutteesta. Perusrakenteet on totaalisen pielessä perheessä. Ensin pitää korjata tilanne, eikä lähteä paikkailemaan mätiä systeemejä.
Ap ei tule selviämään jollakin satunnaisavulla tuosta 2,5-vuotiaasta ja vauvasta, jos nyt jo meno on tuota, kun lapsia on vasta yksi.
Häntä ei auta yhtään se, että lohdutellaan ja autellaan ja annetaan menon jatkua. Saisitte hävetä.
Mummo on tehnyt erittäin viisaasti yrittäessään ravistella ap:ta hereille ajoissa.
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi lasta 2,5 vuoden ikäerolla.
3
mun mielestä olet ihan syystä pahoittanut mielesi äitisi käytöksestä. Mutta koska et näytä saavan apua sieltä päin, sinun pitänee keksiä joku muu ratkaisu. Minä hakisin sinuna päivähoitopaikkaa, koska elämä ei oikeasti yhtään helpota siihen, että vauva syntyy. Lisäksi jos käy huono tuuri, ja synnytyksessä joudutaan tekemään sektio, olet vielä kipeämpi pari viikkoa synnytyksen jälkeen, etkä pysty välttämättä yhtään pukemaan tai nostelemaan rimpuilevaa esikoista.
Eli siis neuvoni on, hae päivähoitoa, ja käytä sitä vaikka kahtena päivänä viikossa, kun vauva on syntynyt. Esikoisen hoitopäivinä nuku itse päikkärit, hoida kauppa-asiat, siivoa ja laita ruokia valmiiksi, niin selviät sitten taas loppuviikosta.
Nyt ihan ensi avuksi yritä saada vaikka sieltä MLL:n kautta joku ihminen.
Eikös ap kirjoittanut, että mies on mahdollisesti palkkaamassa lisähenkilön yritykseen, jolloin hänen työtilanteensa helpottaisi? Ap on viimeisillään raskaana ja kaipaisi tilapäisesti apua, mutta hänen äitinsä on tyly ihminen ja ei halus sitä ap:lle suoda. Jopa sinä täydellinen kolmonen saatat löytää itsesi ja perheesi joku päivä tilanteesta, jossa apua olisi enemmän kuin tarpeen! Vaikka olisit kuinka huolella suunnitellut elämäsi...
niin miksi sitten ruikuttaa? Ottaa puhelimen kouraan, soittaa MLL:ään ja hommaa sen tilapäisen lapsenvahdin. Miksi koko ketju, miksi koko ruikutus äidille??
En tuollaisesta tilanteesta kyllä itseäni tai perhettäni löydä.
3
Minulla on kaksi lasta 2,5 vuoden ikäerolla.
3
Noo, sähän oletkin sitten sankari, kun olet ihan itse selvinnyt tuolla ikäerolla lastesi hoidosta. :D
Nyt mä ymmärrän tuon pontin, olethan sinäkin selvinnyt sankarina. Voit olla ihan ylpeä itsestäsi. Hah!! Mutta muistathan, että kaikkien elämät ja tilanteet ei ole samanlaisia. Vaikka ei elämänhallinta kummaltakaan olisikaan hukassa. Hassu olet. :)
terv. se viidettään odottava
kyllä taitaa olla juuri näin nyky-Suomessa että ihmiset eivät ymmärrä yhteisöllisyyden ja verkostojen merkitystä, sitten on seurauksena näitä surullisia otsikoita, joita lehdistä saa lukea nykyään liian usein... Elämä on nykyaikana niin monin tavoin helpompaa, että isovanhemmilla olisi enemmän vapaa-aikaa auttaa jälkikasvun hoidossa, mutta ei...itsekkyys on vallannut sijaa. Se on minusta sääli :(
Kyllä neuvolassakin ihan ekana kysytään että voisivatko isovanhemmat auttaa, ennen kuin mitään muuta apua tarjotaan. nimittäin kokemusta on...
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän ärtymyksesi täysin!
Ennen vanhaan asuttiin samoissa pihapiireissä isovanhempien kanssa ja lapset ja vanhukset hoidettiin yhdessä. Nykyään jokainen vaan tuijottaa omaan napaansa, eikä ole itsestään selvyys, että isovanhemmat haluaisivat oikeasti olla lastenlastensa elämässä läsnä auttaen lasten vanhempia arjessa. Ei edes pyydettäessä, saati oma-aloitteisesti.
Me asumme kaukana molempien vanhemmista (työstä johtuen) ja kaipaamme todella ajoittain apua arkeen, mutta isovanhemmilta sitä saa nihkeästi. Aikaa kyllä löytyy matkustelemiseen ym. Sitten valitetaan puhelimessa miten on niin kova ikävä lapsia ja miksi ette käy useammin...Miksi lähteä neljän lapsen kanssa ahtautumaan pieneen kerrostaloasuntoon, kun heidän olisi huomattavasti helppompi tulla meille. Mua on aikanaan isovanhemmat hoitaneet tosi paljon, olin lähes joka viikonloppu heillä hoidossa, kun äidillä oli työtä pikkusiskoistani. On tainnut nuo ajat ja apu unohtua.