"me halutaan elää itsellemme..."

Siinähän on isukilla peräti 1 tunti sitä "omaa aikaa" (18-19, jonka jälkeen on sitten taas isin nukkumaanmenoaika). Kyllä huomaa että on varmaan jonkun kotiäidin tekemä. :)



Samoin mitään vanhempien yhteistä kahdenkeskistä aikaa ei ole yhtään, mikä varmaan sopii kanssa, sillä ei ainakaan ole pelkoa kolmannesta lapsesta.



Tuo kuulosta melkein yhtä mielekkäältä kuin yhden tuttavani lapsen pph, joka kirkkaan silmin ehdotti lapsen hoitopäivän lyhentämistä sillä isähän on kotona! Unohti vaan että se on kotona, yötyövuoronsa jälkeen nukkumassa...

tein työni aamulla ennen lasten heräämistä, päiväuniaikaan ja illalla kun nukkuivat.



Ja hoidin kotiäitinä lapset sitten silloin päivällä.



Eli ei mitenkään kohtuutonta minusta.

Tässä ketjussa kiteytyy se nyky suomalaisten pahoinvointi... Ihmisiltä vaaditaan luonnottomia kykyjä nähdä tulevaisuuteen, täydellisyyttä ja yksin pärjäämistä. Jos ongemia elämässä tulee vastaan, haukutaan kuinka sekin olisi pitänyt ennakoida ja kuinka kaikki pitäisi aina tietää ja kestää... huh huh...



Sillä on kirkkain kruunu joka kestää ja jaksaa yksin parhaiten.

Avun pyttäminen on säälittävää ja heikkoa ja sellaiset ihmiset kivitetään.



Uskomatonta! Tässäkin ketjussa odottava äiti puhui satunnaisesta lapsen hoitamisesta ja senkin moni täällä mielti törkeäksi hyväksikäytöksi ja ripustautumiseksi!

Surullista mikä asenne äiti ihmisillä on... Miksi alun alkaenkaan niitä lapsia on aikanaan tehty jos on ollut niin helvetillistä ja kauheaa että heti lapsen kasvettua aikuiseksi halutaan heti unohtaa lapsi ja lapsenlapsetkin.





Ja kuka se oli joka totuuden torvena töräytti että jos nyt raskaana ollessa ei jaksa niin että ei voi jaksaa vauvankaan kanssa???



Pötyä! Minä olen synnyttänyt 3 lasta tähän maailmaan joista esikoinen on 5v, keskimmäinen 2v ja kuopus 1kk. Jokainen raskaus on ollut ihan täyttä tuskaa! Ertyisesti kuopuksen odotusaika oli rankka.

Oli supistuksia, liitoskipuja, lonkkakipuja, uupumusta, kuvotusta, närästystä, väsymystä, verensokerin heittelyä, verenpaineen alhaisuutta, huimausta jne... Kun olen kotiutunut sairaalasta olo on ollut synnytyksestä toipumisen jälkeen loistava! Ehkä vähän väsynyt mutta kymmenet muut ikävät sivuoireet ovat olleet poissa ja olo on ollut energinen kun on pitkästä aika ehjä, hyvinvoiva ja terve!



Minulla äiti asuu 200km päässä ja anopilla on parkinsonin tauti. Minä en apua saanut kuin mieheltäni. Minulla se onneksi riitti. Huonoimpina päivinä vanhemmat lapseni tuijottivat videoita ja saivat ruuakseen makaronia kun makasin lattialla enkä jaksanut edes seisoa. Kivittäkää jos siltä tuntuu...

Meillä minä olen kotiäitinä, olen läsnä lapsilleni koko ajan, lapseni syövät kotiruokaa, touhuamme ja leikimme yhdessä ja lapset osallistuvat askareisiini. Välillä väsyneenä huudan ja sitten halaan ja pyydän kiukkuani anteeksi. Lapsilla on rytmi ja heidän elämä on turvallista, rakkauden täyteistä ja tasapainoista... Jos äiti joskus on huonona niin sitten improvisoidaan...



Joka tapauksessa oma äitini jumaloi lapsiamme ja myös meitä vanhempia. Hän matkustaa miltei kerran kuussa viikonlopuksi kylään ja viettää aikaa kanssamme. Hän haluaisi ottaa lapsia kylään mutta 200km on hankalaa... Kylään matkustamme koko perhe sillä en raaski vielä antaa pienokaisiamme niin pitkälle pitkäksi aikaa yksin... Jos me vanhemmat haluamme tehdä jotain yhdessä joskus harvoin kerran kolmessa vuodessa niin teemme sen kun äitini tulee meille ja jää hoitamaan lapsia.



Minä en odota että äidilläni on velvollisuus hoitaa lapsiani. Mutta iloitsen että äitini haluaa olla läsnä lapsieni elämässä ja että hän haluaa auttaa meitä ja osoittaa näin minulle että olemme hänelle rakkaita ja tärkeitä. Itse aion ehdottomasti antaa lapsilleni saman ja heidän lapsilleen jos he lapsia saavat.

että perheellisen naisen väsymyksestä osittain syyllistetään mummua ja sitä, että hän ei voi auttaa. Minusta tämä syyllistäminen ja mummun haukkuminen on väärin ja kertoo paljon ihmisten nykypäivän arvoista. Naisen emansipaation myötä on myös naisen asema yhteiskunnassa muuttunut. Enää mummut eivät ole siellä kotona täysipäiväisesti vaan käyvät usein töissä. Toki mummuilla on oikeus käydä töissä sitten, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet aikuisiksi. Miksi heidän pitäisi olla pois töistä tai väsyttää itsensä samalla tavalla kuin nuoren lapsen äidin, jonka fysiikalla jaksaa paremmin. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus itse päättää siitä, että milloin ja miten me toisiamme autamme. Yleensä vastavuoroinen toiminta tuottaa kaikille hyvän mielen.

Ennen vanhaahan oli usein niin, että kun isovanhempi hoiti tyttärensä tai miniänsä lapsia, oli miniä esim. lypsämässä lehmiä, pyykkäämässä kaikkien pyykkiä nyrkkipyykkinä, lämmittämässä saunaa tms. Työnjako oli silloin melko kova. Nykyään odotetaan, että vanhempien velvollisuus on auttaa, mutta usein unohtuu se oma auttaminen ja vastavuoroisuus.



Ei isovanhempaa pidä syyllistää lapsensa lasten saannista. Itse en odota, että isovanhempamme auttavat meitä. He saavat auttaa, jos halu on, mutta emme sitä pyydä. Apua haemme muilla keinoin. Meillä ja lapsillamme on hyvät ja luontevat välit isovanhempiimme. Ja vielä tähän, että olemme olleet väsyneitä pienten lasten vanhempia ja tiedämme miltä se tuntuu.



Tässä ketjussa on useaan otteeseen mainittu, että nykyajan ihmiset ovat itsekkäitä. Olen samaa mieltä, mutta eri kantilta. Tuntuu, että pienten lasten vanhemmilla pitäisi saada kaikkea. Lapset, työ, hyvä toimeentulo, omaa aikaa, auttavat isovanhemmat, jotka eivät sano mielipiteitään ja väsymystään ääneen. Pitäisi hyväksyä se, että kun lapset saadaan, on hetki luopua itsekkyydestä, siirtää hetkeksi syrjään omat itsekkäät odotukset, halut ja toiveet ja elää sitä normaalia perhearkea, joka ei aina ole ruusuista.

saamme yhdessä tulokseksi että ap:n pitäisi oikeastaan tulla vaikka yöllä hoitamaan teidän muiden lapsia. Törkeän helppoa elämää viettää hän ;)

että ap on jatkanut kirjoittelua ketjuun ilman allekirjoitusta...

Minusta ketjussa on paljon hyviä vinkkejä, ja ihan myös pohdintaa mitä voisi konkreettisesti tuossa tilanteessa tehdä. Ei pidä olla niin herkkänahkainen ja tarttua jokaiseen negatiiviseen lauseeseen (jonka itse kokee negatiiviseksi).

Ap kokee tarvitsevansa apua, hänen äitinsä ei ole valmis sitä antamaan. Surullinen juttu. Ap:n äiti eikä kukaan täällä av:lla pysty arvioimaan, kuinka oikeutettu ap:n pyyntö on - vain ap itse tuntee oman väsymyksensä, jaksamisensa ja avun tarpeensa.



Jos minun äitini, veljeni, siskoni tai ystäväni pyytää minulta apua, en katso asiakseni ruveta kyseenalaistamaan, tarvitseeko ko. henkilö todella apuani vai ei. Jos pystyn, autan. Tai vaikka naapuriani.



Useimmille avun pyytämiseen on aika korkea kynnys; lähtökohtaisesti uskon, että apua pyydetään vain silloin kun tarvitaan.

että perheellisen naisen väsymyksestä osittain syyllistetään mummua ja sitä, että hän ei voi auttaa. Minusta tämä syyllistäminen ja mummun haukkuminen on väärin ja kertoo paljon ihmisten nykypäivän arvoista. Naisen emansipaation myötä on myös naisen asema yhteiskunnassa muuttunut. Enää mummut eivät ole siellä kotona täysipäiväisesti vaan käyvät usein töissä. Toki mummuilla on oikeus käydä töissä sitten, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet aikuisiksi. Miksi heidän pitäisi olla pois töistä tai väsyttää itsensä samalla tavalla kuin nuoren lapsen äidin, jonka fysiikalla jaksaa paremmin. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus itse päättää siitä, että milloin ja miten me toisiamme autamme. Yleensä vastavuoroinen toiminta tuottaa kaikille hyvän mielen.

Ennen vanhaahan oli usein niin, että kun isovanhempi hoiti tyttärensä tai miniänsä lapsia, oli miniä esim. lypsämässä lehmiä, pyykkäämässä kaikkien pyykkiä nyrkkipyykkinä, lämmittämässä saunaa tms. Työnjako oli silloin melko kova. Nykyään odotetaan, että vanhempien velvollisuus on auttaa, mutta usein unohtuu se oma auttaminen ja vastavuoroisuus.

Ei isovanhempaa pidä syyllistää lapsensa lasten saannista. Itse en odota, että isovanhempamme auttavat meitä. He saavat auttaa, jos halu on, mutta emme sitä pyydä. Apua haemme muilla keinoin. Meillä ja lapsillamme on hyvät ja luontevat välit isovanhempiimme. Ja vielä tähän, että olemme olleet väsyneitä pienten lasten vanhempia ja tiedämme miltä se tuntuu.

Tässä ketjussa on useaan otteeseen mainittu, että nykyajan ihmiset ovat itsekkäitä. Olen samaa mieltä, mutta eri kantilta. Tuntuu, että pienten lasten vanhemmilla pitäisi saada kaikkea. Lapset, työ, hyvä toimeentulo, omaa aikaa, auttavat isovanhemmat, jotka eivät sano mielipiteitään ja väsymystään ääneen. Pitäisi hyväksyä se, että kun lapset saadaan, on hetki luopua itsekkyydestä, siirtää hetkeksi syrjään omat itsekkäät odotukset, halut ja toiveet ja elää sitä normaalia perhearkea, joka ei aina ole ruusuista.

...jos hän hoitaa lapsen lastaan 1-2 krt kuukaudessa muutaman tunnin ajan???

Onpa paljon pyydetty... huuh... Täytyy olla pirun rankka tahti isoäidin elämässä jos ei ehdi hoitamaan ja leikkimään lapsenlapsen kanssa kerran kuussa muutaman tunnin ajan.

Mutta luulenpa että kyse ei ole jaksamisesta vaan motivaation puutteesta ja siitä ettei se homma enää kiinnosta. Ja se on surullista ettei yhdessä olo lapsenlapsen elämässä kiinnosta. Ja kuullostaa sekin minusta tunteettomalta että jos oma rakas lapsi on avun tarpeessa, omaa äitiä ei kiinnosta asia sitä vähää että auttaisi edes hiukan...

Ja sitten kaikki kokoonnutaan kauhistelemaan kun näitä synkkiä uutisia ja luetaan lehdistä ja pohditaan mikä ihmisiä vaivaa ja miksi apua ei pyydetä ajoissa jne...?

Ja herran jestas! Kyllä jokaisen naisen pitäisi omata selvännäkijän taidot ja ennustaa oma lähitulevaisuutensa! Oma vika kun ei tiennyt nitä tulevaisuudessa oli vastassa! Kaikki ratkaisut olisi pitänyt jättää tekemättä 1kk vaikean ajan vuoksi...? Toisaalta mitä jos me kaikki nyt vaan hypätään narun jatkoksi kun kerran kaikkialla ennustetaan että ilmastonmuutos tuhoaa maapallon... Miksi täällä suotta elämään kun huonot ajat ovat kuitenkin edessä!!??

hoh hoijaa... voiko enää kylmempiä ihmisiä löytyä kuin suomalaiset naiset?

todella pienillä ikäeroilla. Jos hekin päättävät joskus olla yhtä hölmöjä kuin vanhempansa ja tehdä hetkessä läjän lapsia, olisin kauhuissani. En silti voisi kuvitellakaan kieltäytyväni auttamasta heitä ellen ole kovin vanha ja raihnainen...

Hyvä kirjoitus, 208. Ihme vimma syyllistää aina jotakuta. Jos itsellä on uhrautuvat vanhemmat, niin ei kai se tarkoita että kaikilla on. Ja kun ap:n äiti ei ilmeisesti osallistu tähän keskusteluun, niin emme tiedä kuinka hyvät syyt hänellä on kieltäytyä lapsenlapsen hoidosta. Hänellähän voi olla vaikka sairaus, jolla ei halua epäitsekkäästi kuormittaa tytärtänsä, jolla on vaikea raskaus ja elämäntilanne, mutta sen vuoksi ei kykene hoitamaan lapsenlastaan. Mistä me tiedämme?



Sen sijaan, että täällä ihmiset syyllistävät ja haukkuvat toisiansa, niin voisimme keskittyä esittämään konkreettisia apukeinoja ap:lle.



Minusta se aikataulukin oli ihan ok ehdotus. Ilmeisesti ap on kuitenkin ihan kohtuullisen pitkällä raskaudessa, kyllä tuolla aikataulullakin saisi ihan hyvin levättyä ja luulisi, että terve aikuinen (puoliso siis) jaksaisi vaikka muutaman viikon tehdä työtäkin noin, jotta vaimo saa vietyä raskauden loppuun turvallisesti. Eihän kyse ollut mistään tästä maailmanloppuun -suunnitelmasta.



Vaan ap:han oli nyt ryhtynyt tuumasta toimeen ja tehnyt ratkaisuja. Hyvä niin.



47

Saisi 2,5-vuotias seuraa ja ap kantaisi edes vähän talousvastuuta perheestä.

kaikki naiset eivät ole koko ikäänsä kiinnostuneita pikkulapsista? Miksei puhuta pappojen kiinostuksen puutteesa? Tai setien ja enojen? Eivät lapset ole kaikille naisille kaikki kaikessa. Moni sanoo, ettei sietänyt lapsia ennen kuin sai oman. Ja silti pitäisi olla loputtoman kiinnostunut vielä lapsenlapsistakin.



Minun jo teini-ikäiset lapseni onneksi tietävät, että minulla on elämässäni muitakin kiinnostuksen kohteita kuin pikkulapset. Ei tule yllätyksenä. He tietävät hyvin olevansa/olleensa ainoat lapset, joita olen koskaan rakastanut ja joita olen sietänyt kahta tuntia kauemmin.

Olisi kiva saada edes asut kaukana mutta kiitos tarjouksesta tyylinen vastine omaan viestiin.

että ns. elämän ruuhkavuosien (pienet lapset, vaativa työ, talon rakennusta/remontointia, lasten kuskaamista harrastuksiin, oman ajan jääminen minimiin) jälkeen pitäisi sitten ottaa hirveästi vastuuta lapsenlapsista.



Joku jo kysyi, onko liikaa terveelle viisikymppiselle hoitaa omaa lapsenlasta vaikka pari tuntia kuukaudessa? Ei missään tapauksessa. Ihmettelen vaan, miten se pari tuntia auttaisi ap:ta, jos hän on nyt jo kuolemanväsynyt oman lapsen hoidosta.



On hieman ristiriitaista, että esim. kotona oleva äiti saa olla lopen uupunut ja täysin autettavissa hoitaessaan yhtä lastaan, mutta hänen pari/kolme/neljäkymmentä vuotta vanhemman äitinsä pitäisi olla aina valmiina auttamaan vaikka kenties tällä olisi vielä oma ansiotyö hoidettavana.



On todella ihanteellinen tilanne jos isovanhemmat auttavat mielellään, näin esim. meillä tilanne. Karsastan vaan suunnattomasti sitä, että se hoitoapu, määrällisesti suurikin sellainen, on joku automaatio ja jos se ei toteudu, isovanhemmat "eivät täytä tehtäväänsä".



Itse olen hyväkuntoinen kolmekymppinen ja siitä huolimatta joskus tosi ahtaalla töiden, kodinhoidon ja lasten ristipaineessa. Tuntuu että aikaa ei ole riittävästi mihinkään ja kaikki hoituu puoliteholla tai ainakin hirvittävässä kiireessä. Jos joku nyt kertoisi, että tämä ei tule helpottamaan edes silloin kun lapseni ovat aikuisia, vaan silloin otan tomeran roolin lastenlasten uutterana hoitajana ja saan edelleen unohtaa levon, oman ajan ja harrastuksen, kävelisin varmaan sillalta alas.

En ymmärrä, miks tehdä lapset niin tiuhaan, ettei kykene itse hoitamaan. Toki voi tulla hetkiä, että tarvitsee apua, mutta ei voi olettaa, että omat vanhemmat ovat automaattisesti auttajia. Nykyajan isovanhemmat kun usein ovat itsekin vielä työelämässä.

jos lapsenlapsiin ei ole lämmintä suhdetta. Jos silloin tällöin kyläillään, ei taatusti muodostu yhtä läheistä suhdetta kuin jos konkreettisesti hoitaa lapsia.



Mun oma mummoni ei halunnut ikinä meitä lapsenlapsia hoitoon, ja oltiin aika vieraita toisillemme. Toista oli mummini kanssa, joka halusi viettää meidän lastenlasten kanssa aikaansa muutenkin kuin kerran kuussa kyläreissun merkeissä.

vaan kolmen lapsen äiti minäkin. Loukkaantuisin kyllä verisesti jos äitini olisi sanonut moista minulle! Tosin jäin minäkin aika yksin kun odotin kolmatta ja hoidin siinä samalla 4-vuotiaita kaksosia. Mutta mulla helpotti kun vauva oli syntynyt.



Tsempit ap!

ja ap on provo

ei ap:n kaltaisia voi oikeasti olla, kuten moni täällä jo keksikin.

Siis millaisia, väsyneitä ei voi olla?? Jeesus, sä olet aivan pimeä.

Niin no, jälkimmäinen vähän vaikeaa viimeisillään raskaana...

Väsymys tuollaisessa tilanteessa kertoo vain huonoista elintavoista. Usko minua, moni on selitettävissä ihan biologisilla seikoilla, ei kaikki masennus ja väsymys ole henkimaailman juttuja jotka vain tapahtuu

Kuule, kyllä se loppuraskaudessa väsyttäisi ketä vaan jos ei saa nukuttua ei yöllä eikä päivällä.