Miikuli & Jonttu !!!???
Moi
Mitäs teille kuuluu? Tai no, olenhan minä noita kuulumisia lukenut tuolta Helmipölläjen puolelta ;o)
Minä aloitan tänään Gonal-pistokset ja perjantaina on eka follikkeliultra. Ollaan nyt siis yksityisellä puolella hoidossa, vaikka yksi punktio julkisella on vielä jäljellä. Mä kyllä luulen, että tämä jää tähän, joten toivotaan että saadaan edes yksi pikkuinen elämäämme ;o) Itse uumoilen, että punktio vois olla jopa ensi viikon pe eli 9.11. tai viimeistään seuraavalla viikolla alussa. Mutta kuten tiedämme, follikkeleiden kehitystä seurataan, eikä mikään ole varmaa. Perjantaina varmaan tiedetään vähän enemmän.
Mä en taida enää sitten jaksaa tätä " kierrolle ja hoidoille" elämistä. Olen tutustunut sijaisperhe- ja sijaisvanhempien sivuihinkin jo.
Olen myös päättänyt, että jos ei lasta saada, yritän saada endoon apua homeopatiasta, jotta ei tarttis alkaa enää syömään e-pillereitä endon takia. Tuntuu täysin hullulta syödä pillereitä, kun ei voi tulla raskaaksikaan!! Ja jos joskus tulee, niin tervetuloa vain!
Oikein hyviä vointeja teille! Siirille kanssa, jos satut tämän lukemaan ja ihan kaikille muillekin Helmipöllöille ;o)
Vehnis
Kommentit (32)
Tulin toivottamaan teille mukavaa päivänjatkoa, ja samalla Onnea Vuodelle 2008!
Ja erityisesti Vehnikselle parempaa vuotta 2008! =] (tarkoitin lähinnä noita sairaalassa käyntejä yms)
Itselleni vuosi 2007 on ollut ihan " kohtalainen" . Nyt jälkeenpäin kun miettii (ja tosiaan joutuu oikein miettimään, että muistaa mitä kaikkea on tapahtunut..=]), niin vasta loppuvuosi on ollut hyvää aikaa. Vuosi alkoi heti keskenmenolla, ja oikeastaan koko kevät meni keskenmenon jälkipyykkiä pestäessä (tutkimuksissa juosten, tuloksia odottaen ja parisuhdekin oli vähän kovilla). Onneksi kesän ajaksi sain määräaikaisen " lähellä omaa alaa" olevan työpaikan, se auttoi todella paljon. =]
Ja kesällä kun plussatesti tuli tehtyä, alkoi tietenkin taas odottamaan keskenmenoa. Vieläkin muistan sen karmaisevan tunteen, kun odotushuoneessa odotin yksin pääsyä niihin kahteen alkuraskauden ultraan (rv 7+ ja 10+). Siinä kyllä mietti, että " miksi taas pilaan loppupäivän, kun elävää sikiötä ei kuitenkaan löydy" tai että " mitäs täällä jonotan, jos vain menen kotiin odottamaan vuodon alkua" tai " lähettääköhän lääkäri minut täältä suoraan tyhjennettäväksi, tai antaako hän tabletteja mukaani, vai joudunko julkiselle puolelle sairaalaan" .
Mutta kaiken kaikkiaan pitää todeta, että on taas vuosi ihmiselämästä mennyt todella nopeasti! =] juuri äsken mielestäni oli viime uusivuosi, ja loppiaisen aika. ja nyt taas... =]
Toivottavasti vuosi 2008 on hyvä meille kaikille, vaikka eihän sitä vielä tiedä mitä se tuo tullessaan. =]
Omia kuulumisia sen verran, että tänään on mulla ensimmäinen äitiyslomapäivä. Eilen olin siis vielä työtön (mutta eipä tämä äitiysloma vielä ainakaan kovin erilaiselta tunnu.. =]). Ja uskon, että jos joku tuntemattomampi kysyy, niin vieläkin vahingossa sanon että olen työttömänä.. =] Maha on kasvanut, paino ei ole onneksi kovin lisääntynyt raskauden aikana (+7kg tullut lähtöpainoon), ja joulun aikaan kilot taas tuntuvat vähentyneen. Ensimmäiset (ja toivottavasti viimeiset) raskausarvet koristavat myös alamahaa... =/ Närästys vaivaa, varsinkin yöllä. Synnytystä olen jo vähän miettinyt, se ei varsinaisesti pelota (kipukynnyskin on tainnut kasvaa keskenmenojen myötä), mutta nyt on alkanut pelottamaan kaikki repeämiset ja mahdolliset episotomiat. =/ mutta kaipa niistäkin selviää...
Nyt lähdemme miehen kanssa ostosmatkalla Reiman tehtaanmyymälään. =]
Kirjoitellaan taas ensivuonna! =] (heh, kuulostipa " niin kaukaiselta" .. =P)
jonttu rv 34+6
Kirjoitin äsken todella pitkän inventaarion kuluneesta vuodesta, ja sitten se hävisi yhdestä vahinkopainalluksesta johonkin...
No, päällisin puolin kevät oli kaikkine tapahtumineen todella surkea, mutta onneksi syksy toi mukanaan paremmat tuulet. Hyvin tapahtumarikas vuosi. Osa olisi saanut jäädä tapahtumatta, mutta toisaalta ehkä nämäkin asiat saavat vielä oman arvonsa, kun näihin tapahtumiin saa hieman vielä välimatkaa, perspektiiviä.
Jonttu, toivon sydämestäni, että saataisiin pitää nämä pienet luonamme ja kaikki sujuisi loppuun asti nyt hyvin. Ja vehnikselle toivon onnea ja iloa uuteen vuoteen, jaksamista ja toivoa. Uskon hyvin vakaasti, että teillekin se pieni on tulollaan. Nyt on ollut jostain kumman syystä vaan karikoita, jotka täytyy ensin käydä läpi. Näitä karikoita on ollut myös itselläni ja jontulla. Mutta ihan varmasti sinunkin vuorosi vielä tulee. Merkit on mielestäni kuitenkin niin hyvät. Toivottavasti et pahoita mieltäsi näistä sanoistani.
Ensimmäinen vuosi omalla kohdallani, kun on täytynyt työstää niin syntymää kuin kuolemaakin näin läheltä. Tärkeitä asioita, kasvun paikkoja. Nyt toivoisin todella, että tämä tunteiden vuoristorata saisi rauhan pahimmilta mylläköiltä. Positiiviset mylläkät ovat sen sijaan tervetulleita!
Nyt täytyy antaa taas vernerille tilaa ja nousta tuolilta. Voikaa hyvin, ja palaillaan kertomaan kuulumisia!
Halauksin, miikuli ja verneri 33+6
vehnis! Hui kuinka jänskättää teidän puolesta! Kuinka kävi?? Mulla on edelleen tunne tärpistä! bd
Jonttu, mulla on kanssa niitä kipuja tuolla alapäässä. Ollut jo muutaman viikon. Vauva ikäänkuin painaa, niin että kävely on välillä tosi vaikeaa. Hidasta joka tapauksessa. Ja mä juoksen vessassa aamukuuteen, ja sitten kyllä nukuttaisi vaikka yhteentoista. Testasin yks aamu. Yleensä mulla on pakko olla kello soittaa yhdeksältä, ettei mene rytmit ihan sekaisin. Vauvakin on hereillä yöllä ja silloin kello kuuden pissareissulla, mutta nukkuu sit kello 9 kun mä nousen. Aktivoituu joka päivä n. klo 17 ja kovin meno on noin 21-01 aikaan..
En nyt hölpötä näitä juttuja täällä enempää. Helmipöllöissä kävin hehkuttamassa meidän 4D kuulumisia. Ja juu, vehnis, sitä se tosiaan tarkoitti: Äidinvaistolla olen varautunut koko ajan pojan tuloon, ja vernerihän sieltä on selkeästi tulossa! Olispa naurattanut, kun vaatteet ja vaunut on ostettu poika mielessä, ja olisikin ollut viivi! Mutta toki mulla jotain hynttyitä on tytöllekin varattuna.
Osuit myös tuossa ammattiarviossa oikeaan. tosin mulla on myös sos.puolen koulutus. Yhteensä 3 tutkintoa alalta. Rankan mutta antoisan valinnan olet sinäkin tekemässä! Itsekin olin tuota opiskelua miettinyt tälle syksylle, mutta tulikin sitten tämä odotus. Onneksi.
Mutta ei nyt enempää, odottelen täällä kuulumisiasi!
miikuli
Miikuli: en pahastunut sanoistasi - kiitos rohkaisuista. Tosin juuri tällaisia sanoja " kestää" kuulla vain niiltä, jotka todella tietävät mistä puhuvat.
Helmikuu alkaa lähestyä.. Sain sairaalsta (pyysin sen) kuvan siitä pienokaisesta, jonka olis helmikuussa pitänyt syntyä. UÄ-kuvassa oli laskettu aika 15.2. Mutta johan Enkeli oli siinä kuvassa liian pieni. Itse sain raskauskalenterista silloin joskus 3.2. Kun tuo helmikuu lähestyy, alkaa suru taas nostaa nenäänsä, mikä on varmasti ihan asiaankuuluvaa. Ihan kun tämä koko homma taas konkretisoituis uudella lailla: meille olisi tullut vauva kohta, jos se olisi suotu. Ja kun katselen noita teidän raskausviikkoja, mietin että minullakin pitäisi olla jo noin monta viikkoa.. Eli aika surulliset on fiilikset välillä :o(
Mutta haluan kuitenkin käydä lukemassa teidän kuulumisia ja kuulla niistä! Surun kohtaaminen näin on " helpompaa" saa rauhassa tuntea täällä koneen ääressä mitä haluaa ja saa näyttää miltä haluaa. Ja eihän surusta pääse eteenpäin muutoin kun kohtaamalla se.
En tiedä miettiikö miheni tätä. Sanoin hänelle kerran, että helmikuussa olisi ollut se laskettu aika. Hän tuumasi, että niin. Mutta ei sanonut asiasta sen enempää. Kyllähän hänkin varmaan asiaa välillä miettii, mutta ei se varmaan ole hänelle ihan sama juttu kun minulle.
Mutta: mitäs teille kuuluu? Käväsen kohta katsomassa tuolta helmikuisten pinosta, saan varmaan lukea kuulumiset sieltä :o)
Toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää ja tulkaa kirjoittamaan kuulumisia tänne, kun jaksatte ja ehditte.
Hali
Vehnis
Aika vierii nyt ihan hirmuista vauhtia! Päivät menee yövalvomisten takia jotenkin sumussa, ja kohta sitten on taas ilta... Niin vehnis, mulla oli aika samoja tuntemuksia silloin, kun lokakuu lähestyi. Vaikka olin uudestaan raskaana, niin kyllä se suru vaan puski jostakin läpi. Meillähän oli silloin vielä se tilanne, että meitä pyydettiin ristiäisiin juuri kun meillä olisi pitänyt olla laskettu aika. Ja kun kieltäydyin menemästä, tämä ystäväni suuttui, vaikka tiesikin tilanteestamme. Menin sitten kuitenkin, mutta itkuksi se meni jossain vaiheessa. Kerroin kyllä itkuni syyn tälle ystävälleni, joka tietysti oli pahoillaan. Ei ollut tarkoittanut aiheuttaa pahaa mieltä minulle, oli vaan ollut ajattelematon. Ja eihän miehet tosiaan ymmärrä sitä samalla tavalla kuin asian kokenut nainen.
Tuntuu myös oman miehen kohdalla, että hän on jotenkin " haudannut" tuon viime kevään surun eikä halua enää edes puhua siitä. Tästä raskaudesta keskenmennyttä toista vauvanalkua hän ei oikein edelleenkään noteeraa edes keskenmenoksi. Kun nähtiin hänet ultrassa vain kerran. Että kyllä tässä tavallaan aika yksin on saanut ja saa työstää näitä tuntemuksiaan. Tämä koskee myös pelkoja nykyraskauden etenemisen suhteen. Jotenkin miehelläni on sellainen asenne, että kaikki nyt vaan menee hyvin. Ja muusta ei puhuta. Toisaalta hänelle tulee sitten olemaan aika rankkaa, jos lapsi ei olekaan sitten terve, tai käy jotain muuta. Mutta tämä on nyt hänen tapansa selvitä ja mennä eteenpäin, minkäs teet.
Muutoin tätä raskaanaolemisen ihmettä ei oikein jaksa itsekään vielä uskoa. On jaksoja, kun vauva on liikkumatta, niin ikään kuin unohtaa koko asian. Sitten joku fyysinen tuntemus muistuttaa taas tilanteesta. On jotenkin niin utopistista ajatella, että meillekin voisi syntyä vauva, terve vauva. Toisaalta en osaa ja uskalla kamalasti itsekään ajatella pahempia vaihtoehtoja. Ehkä tämä tunteiden vuoristorata kuuluu tähän loppuvaiheeseen. Odottaa vaan epätietoisena ja hölmönä päivästä toiseen mitä tapahtuu.
Mutta täytyy myöntää, että ei niitä onnellisia aikoja ja sellaista täysin onnellista odotusta ole juuri ollut. Ehkä jos tulee uusi raskaus ilman toistuvia keskenmenoja. Ja jos kaikki nyt siis päättyy hyvin. Nyt on ollut kuitenkin sen verran rankka vuosi takana, että ei kaikkea ollut ehtinyt käsitellä alta pois. Onnellisesti raskaana, mutta jatkuvan pelon siivittämänä.
Kuinkas jontulla menee? Sullakin alkaa olla jo viikot vähissä? Vaikka toisaalta tässä voidaan odotella vielä montakin viikkoa.. (Toivottavasti ei..) Onko fysiikka kestänyt? Mulla vaivaa noi lantio/alaselän kivut varsinkin öisin tosi pahasti. Päivällä onneksi hellittävät. Samoin pahin hengenahdistus alkaa olla takana päin. Vauva on sen verran alhaalla jo. Lepopulssi huitelee kuitenkin toista sataa, että lähde siitä lenkille sitten! Nyt itse asiassa on tuo kamala räntäsade tauonnut, joten kai se täytyisi yrittää sinne ulos lähteä.
Onko sulla vehnis nyt vielä saikkua, vai oletko jo löytänyt uutta työtä? Vai menetkö opiskelemaan jo nyt?Onko selvinnyt koska teidän ne hyytymistutkimukset on?
Täällä odotellaan kuulumisia! Voikaa hyvin, Miikuli 36+3
Miikuli: meillä on miehellä sama asenne tässä raskaudessa ja sen etenemisessä; itselläni on kaikkia huolia vauvan terveydestä ja raskauden etenemisestä, mies suhtautuu ja sanoo, että " kyllä kaikki hyvin menee" , " lapsi tulee olemaan terve" jne. En tiedä onko se miesten optimistinen tapa, että surraan vasta sitten kun on aihetta?!
Tämä raskaus on jo edennyt niin pitkälle, että oma olo alkaa olemaan kärsimätön. Kengännauhojen solmiminen on vaikeaa, samoin kävely on alkanut olemaan vähän enemmän tai vähemmän hidasta ja vaappuvaa. Vauva on jo kai laskeutunut, viimeksi pari viikkoa sitten lääkäri sanoi että " siinä ja siinä on onko kiinnittynyt" . Eilen kävelylenkillä (joka oli yllättävän pitkä lenkki, ylitin itsenikin kun jaksoin niin pitkän matkan kävellä ilman suurempia kipuja) tuntui ensimmäisen kerran, että joku pieni pallo olisi jalkovälissä. Mutta en tiedä mahtaako tuo tunne itselläni suuremmaksi muuttuakaan, kun ainakin omasta mielestäni lantioni on leveä. =]
Mutta itse olisin jo ihan valmis synnyttämään, voin vain kuvitella kuinka pitkiä on päivät jos yliajalle mennään.. =/ en oikein tiedä, kuinka synnytykseen tulisi varautua, sen tiedän että se varmaan tulee sattumaan aika tavalla, koska jo nyt muutamia kipeitä supistuksia on tullut, ja tuolla alapäässä ollut kaikkea vihlomisia. Yritän vain olla mahdollisimman rentona, ja uskon että kätilöt osaavat hommansa ja antavat kipulääkettä tarpeen mukaan. =]
Tämän viikon perjantaina on äitiyspolilla kokoarvio ja synnytystapa-arvio (sen raskausdiabetesseurannan tuloksena) ja ensiviikolla neuvolaa tiedossa.
Anteeksi omanapainen viesti, kirjoittelen lisää kun on jotain " uutisoitavaa" . =] tuntuu vain että päivät kuluvat hitaasti ja tylsää on...
jonttu rv 38+0
Kirjoittelen lyhyesti, jos viitsitte käykää katsomassa tarkemmat tunteenpurkaukset " Ensikot viikoilla 2-4" tms.
Eli viime viikon to sain jälkitarkastuksessa kuulla, että joudunkin kaavintaan. Olin tosi pettynyt ja tosi raivoissani koko maailmalle. Olis tehnyt mieli lyödä kaikkia vastaantulevia ja jopa pahempaa... Mutta onneksi nämä ajatuksen pysyivät pään sisällä ;o) Raivon tunne oli kuitenkin aika primitiivistä... Juuri kun olin saanut vähän etäisyyttä ja taukoja hoitoihin ja elämääni takaisin, taas tuli turpaan...
Eilen oli kaavinta, joka meni kuulemma hyvin ja " saalis" (näin luki leikkauskertomuksessa9 vastasi uä-löydöstä. Herääminen oli helppo, ei pahoinvointia. Kipuja ei ollut eikä ole juurkaan. Ilman s-lääkkeitä pärjään. Joten jokin asia meni " helposti" . Kunhan vain nyt sitten ei tulis kohtutulehdusta....
Mulla on ollut jakso, jolloin olen ollut aivan kypsä hoitoihin. Olen sitä mieltä, että jos lasta ei tule kevyemmin, ei sitten. En jaksa enää olla rikkinäinen vauvantekokone! Käyn nyt akupunktiossa ja eurytmisassa saadakseni edes endokivut kuriin. sittenhän " ihmeellekin" olisi tilaa, kun ei tarttis pillereitä popsia. Vois jättää homman ainakin hetkeksi " Herran haltuun" .
Samoilla hoidoilla hoidetaan myös lapsettomuuttani. Toivon tietty, että hoidot auttavat - edes kipuihin. Mutta en odota liikoja. Mutta miksi en kokeilisi, kun lääketiede ei kerran ole pystynyt mulle lasta antamaan, eikä pysty endokipuihin apua tarjoamaan. Sitä paitsi se, että minut otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti ja tunnelma on näissä hoidoissa erittäin rauhallinen, tekee pääkopalle hyvää!!!
Tosta miesten suhtautumisesta. Tässä joku ilta tuli uutisissa noista sikiöseulonnoista. Kun näin tv:ssä uä-kuvan, aloin itkemään aika lohduttomasti. Ei sellaista pelkkää kyynelten valumista, vaan lohdutonta nyyhkytystä. Miehini tuli halaamaan, vasta kun pyysin. Sitten se sanoi: " Miksi sinä katot tollasia!? Menisit pois." Ja sitten alkoi " hyvää tarkoittava" selitys siitä, että pitäis alkaa tehdä jotain ja mennä elämässä eteenpäin jne. Ja siitahan siitä tuli.
Tuntuu, että mieheni ei ihan tajua sitä, että mun on " pikkasen" vaikea mennä elämässä eteenpäin, kun aina tulee jotain takapakkia, jonka takia minua taas ronkitaan. MINÄHÄN se joudun tämän kaiken kokemaan sekä henkisesti, että FYYSISESTI. Sitä paitsi tuulimunasta on kulunut vasta kuukausi ja edellisestä km:stä puoli vuotta. Onko ihme, jos tulee taantumia!!!???
No, onneksi saimme sitten keskusteltua ja ymmärsimme toisiamme taas vähän paremmin. Mutta kyllähän tämä koettelee parisuhdetta. Minä loukkaannun välillä, kun musta TUNTUU, että mies on unohtanut koko jutun. Ja mies turhautuu, kun hänestä TUNTUU, että minä vain ryven keskenmenoissa. Mutta niinhän tämä meneekin: surraan eri aikaan ja eri lailla. Sitä ei vain aina muista.
En teidä, ovatko miehen kykenemättämämpiä käymään läpi vaikeita asioita ja siksi vain puuskuttavat eteenpäin. Vai olemmeko me naiset kykenemättömämpia ottamaan askeleen eteenpäin. Mutta sen tiedän, että niin kauan kun minuun pitää työntää jotain, joka muistuttaa keskenmenoista, en asiaa tosiaankaan voi unohtaa enkä siitä yli päästä.
No, nyt on suht ok olo kuitenkin. Pahin jakso oli tuo to-ti, kun kuulin kaavinnasta ja kun olin kaavinnassa. Nyt ei ainakaan tarvitse taas odottaa jotain eli sitä, että kohtu tuhjenisi. Olen lopen kyllästynyt odottamaan yhtään mitään.
Nyt pitää lähteä syömään. Tässä olen edelleen työtön. Sijaisuuksia olis tullut, mutta enhän mä ole mitään voinut tehdä, kun aina mua pitää ronkkia.... ;o) ehkä ensi viikolla.
Tsemppiä ja haleja teille!
Vehnis
Mun on ihan pakko vastata sulle..Jotenkin tuo vuodatus tuntui niiiiin tutulta. Itse olen myös läpikäynyt juuri noita samoja tuntemuksia -ja nimenomaan tuo " kyllästyttää ja v..ttaa kun minua ronkitaan ja turhaan -fiilis" . Nyt olen itse turhautunut siitä, kun tälle mielestäni aika pahalle hengenahdistukselle ja kaiken maailman ahdistuskohtauksille ei kukaan tunnu haluavankaan löytää mitään syytä. Ei auta, vaikka kuinka painotan, että näitä tuntemuksia ja kohtauksia ei ole ollut ilman raskautta. Kardiologin mielestä johtuvat matalista paineista, ja äitiyspolin sisätautilääkärin mielestä ei ole mitään vikaa. Poistaisi varmaan aikaisemmin annetun sydäntäni koskevan diagnoosinkin jos voisi. Olo on ollut kuitenkin koko ajan sen verran paha, etten ole koko raskauden aikana ollut sitten töissäkään. No, nyt on vielä yksi tapaaminen kardiologin kanssa ennen synnytystä.
Terkkari ehdotti, että kävisin astmatutkimuksissa, kunhan vauva on syntynyt. Mutta jos silloin ei ole oireitakaan...?? No, ei auta kuin sinnitellä tämä loppuaika. Vauva on kiinnittynyt (ollut jo kai pari viikkoa) ja kätilön mukaan voi tulla koska vaan. Synnärilääkäri antoi kuitenkin vielä ajan varuiksi yliaikaiskontrolliin. Jännitystä ja odotusta nyt vaan sitten tämä oleminen..
Jontulle kovasti myös jaksuja ja voimia loppumetreille! Saa nähdä kumpi meistä poksahtaa ensin! Eikö ole uskomatonta??!!!!
Ja vehnis, ole saikulla tai työttömänä justiin niin kauan, kuin koet tarvitsevasi! Meillä on vaan tämä yksi elämä. Itse olen joutunut pitämään pääni ympäristön paineita vastaan siinäkin, että teen töitä kun jaksan (henkisesti ja fyysisesti), ja jos en, niin sitten pidän taukoa. Ei se kellekään kuulu. Töitä ehtii aina tehdä. Se ei tekemällä lopu. Oikein iso voimahali sinulle. Toivottavasti tervehdyt/toivut pian.
miikuli
ISOT ONNITTELUHALIT PLUSSASTA! =] Kävin teidän lapsettomuus-puolen pinosta vakoilemassa! =]
Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin! Ja mahtaakohan vielä olla tulossa jopa ne tuplat... =D
Nyt en kerkiä tämän enempää, pitää mennä nukkumaan ja aamulla jouluostoksille!
Jonttu rv 29+4
Kiitos onnitteluista - ja toivon kyllä tuplia, mutta yksikin on iso siunaus!
Nyt ei auta kun odottaa. Jotenkin on ihan hyvä fiilis ;o) Ja nytkun lugetkin jo lopetin (en tiedä kuinka moni muu lääkäri " antaa" lopettaa luget tässä vaiheessa), niin sekään ei muistuta asiasta ja välillä huomaa, että ei ole ajatellut koko raskautta jopa useaan tuntiin! Ja se on hyvä homma! Ja mahassa on nyt aika erilaisia tuntemuksia kun silloin viimekerralla. Johtuiskohan siitä, että molemmat olis napannut kiinni... ;o) Mitäköhän sanoisivat apteekissa, jos menisin pyytämään vauvaliimaa..... hih. Pitäiskö kokeilla..... ;o)
Joo, sosiaali- ja terveydenhoitoala ei ole " helpoin mahdollinen" , mutta jotenkin se tuntuu oikealta. Ja vielähän minä sitten voin myöhemmin miettiä kun valmistun. Mulla on kaupallinen amk-tutkinto (tradenomi), mutta koskaan en ole tuota " bisnes" -alaa omaksi tuntenut. Josko sitten tämä. Olisin päässyt noin kymmenen vuotta sitten lukemaan tuota lähihoitajan tutkintoa, mutta en mennyt. Ja luulen, että en olisi silloin ollut valmis sille alalle menemäänkään. Nyt tuntuu, että olen. Sattuneista syistä...
Mutta mukavaa joulunodotusta ja palataan kertomaan kuulumisia! Poikkean tännekin tietty aika ajoin - meidän omana pinoon ;o) Olen muuten käynyt välillä raapustamassa tuolla Helmipöllöissä ja lukenut, miten teillä menee.
Vehnis
Kirjoitan teillekin vauvauutiseni (paremmin ne voi lukea odotuspuolen helmien tämän viikonlopun pinosta):
meille syntyi terve tyttö laskettuna päivänään 05.02.2008 klo 9.13. Pituutta 49cm ja painoa 3410g.
Synnytys oli kokemus sinänsä, mulle jouduttiin tekemään pieni eppari, ja tikit painoivat hermoja, joten olin pari päivää aika kipeä (en päässyt kävelemään enkä edes kylkeä kääntämään). Tänään päästiin kotiin, tytär voi vieläkin paremmin kuin äitinsä (äiti vetelee kipulääkkeitä kaksin käsin). =] Kirjoittelen lisää kuulumisia paremmalla ajalla, nyt pitää mennä nukkumaan.
jonttu ja prinsessa
Toivottavasti miikuli teidän 4D onnistuu jo ensiviikolla! =] Itse en ole siellä käynyt emmekä ole menossa. Alkuraskauden kaksi käyntiä yksityisellä riitti mulle.. =]