Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Taapero päiväkodissa, äiti vauvan kanssa kotona. Kokemuksia?
27.10.2008 |
Meille on syntymässä toinen lapsi ja ensimmäinen on silloin n.2v6kk.
Olemme miettineet eri vaihtoehtoja, eli ovatko molemmat lapsoset kotona, vai jatkaako vanhempi muutamana päivänä viikossa päiväkodissa..
Lähinnä oma jaksaminen huolestuttaa, meillä ei asu lähimaillakaan tuttuja/sukulaisia, jotka voisivat auttaa hoitamisessa.
Haluaisin kuulla mielipiteitä miten teillä on asia hoidettu, jos olet miettinyt myös omaa jaksamistasi ja sitä kautta parisuhteen laatua jne.
Minä en halua ruveta esittämään mitään super äitiä, vaan haluan, että lapset ja mies saavat tasapainoisen ja onnellisen äidin/vaimon, joka ei ole joka ilta ihan rikki ja poikki.
Elikkä mielipiteitä kiitos, ja kokemuksia, esim. jos olet ottanut vanhemman pois päiväkodista kokonaan, onko kaduttanut? Miten on jaksettu, jne?
Tähän on turha ruikuttaa, että pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei jaksa hoitaa jne. Ne kommentit jätän suoraan lukematta, sillä tiedän minkä sortin ihmiset niitä kirjoittelee.
Kommentit (112)
Sinä ja miehesi taidattekin kuulua siihen kastiin jolle ne omat lapset tulee aina viimeisenä. Työ, oma aika, ja kirjoituksestasi päätellen oma ulkonäkö jne. menee edelle, eikö niin?
Kun on varaa jo toisten ulkonäköä arvostella.
Säälittävä olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä päin (okt-alue Tre:lla) on varsin huvittavaa ja surullista katsoa, kun isompi lapsi varsin usein leikkii YKSIN pihalla ja äiti vauva sylissä kurkkii 10min välein ikkunasta. Puistot ovat joko tyhjiä lapsista TAI sitten lapset leikkivät keskenään ja näiden äidit juoruavat ja tuskin vilkaisevat lapsiaan.
pistää vauvaa vaunuihin ja mennä myös ulos.
Mä en ymmärrä miten nämä pullamössöihmiset ylipäänsä selviää elämästä kun kahden lapsen kanssa kotona oleminen ja elämän organisoiminen on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta jne. kun esikoinen syntyi ja vaikka sain välini kuntoon hänen kanssaan, en koskaan ymmärtänyt kuinka joku jaksaa 7-17 pienen lapsen kanssa kotona yksin. Tulin vahingossa raskaaksi (kyllä, VAHINGOSSA- kumi pamahti ja ovulaatio sattui olemaan seuraavana päivänä), kuopus syntyi kun esikoinen oli 2 vuotta. Laitoin kuopuksen hoitoon koska EN JAKSANUT sitä härdelliä; aamusta iltaan itkua, raivareita, viihdyttämistä, ongelmia rytmin kanssa (esikoinen melskasi kun vauva nukkui, vauva heräsi hysteerisenä eikä nukkunut enää, tämä toistui joka helvetin päivä useamman kerran)...olin paska äiti ja "hylkäsin" lapseni laittamalla tämän hoitoon kun pääni ei enää kestänyt.
Kiva että te muut jaksatte vaikka ette koskaan pääsisi ruokakauppaa pidemmälle. Minä en valitettavasti kuulu teihin enkä ole ihanneäiti muutenkaan- lapsistani huolehdin parhaiten antamalla heidät mukavalle hoitajalle kun pääni meinaa räjähtää. Omat vanhempani ovat kuolleet, miehen vanhemmat asuvat ulkomailla. Meillä ei ole apuna kumminkaimoja tai muitakaan, asuntomme ei ole niin iso että sinne mahtuisi kasa lapsia kylään.
Toisin kuin näillä jotka ei omia lapsiaan jaksa hoitaa.
Jos tosiaan kyseenalaistaa oman jaksamisensa niin onko niitä lapsia pakko suoltaa tähän maailmaan?
No, se jaksaminen on rankkaa yleensa ne muutaman ekan kuukauden, ehka ekan puoli vuotta, kun yot on usein tosi risaisia, voi olla koliikkia, jne. Sanoisitko sina tosiaan etta lapsi, joka toivon mukaan kasvaa aikuiseksi ihmiseksi ja elaa vaikka 90 vuotta pitaisi jattaa 'tekematta' sen takia, etta isoveli/sisko joutuu (???) hoitoon, etta aiti voi/jaksaa keskittya pienempaan? Ei hyvat hyttyset...
Oikeasti, kyllä hirveän huolissaan ollaan kuinka ÄITI jaksaa???
Entäs se lapsi? Siis oletteko nyt kertaakaan ajatelleet että pvkotiarki on todella rankkaa, siis lapselle!!!
Jos äiti kotona "epähuomiossa" käy piirtämässä kukan lapsen paperiin, niin mitä ihmettä ne pvkodin tädit tekevät. Siellä on kaksi aikuista / 12 alle kolmevuotiasta + pvkotiapulainen jos hyvin käy (siis tämä on se arkitodellisuus kun sijaisia ei saa ja pienten lasten äidit ovat siellä päiväkodeissa töissä = aina joku sairaslomalla). Siellä päiväkodissako lapset saa sitä huomiota?!?! Siis tämä on mielestäni niin käsittämätön ajatuskulku....
Omat lapset kiukuttelee aina päiväkodista hakemisen jälkeen noin puolituntia-tunnin, ja kyse on siitä että pitää saada päivän sylikiintiö täyteen ja äidiltä pusua ja halia. Kyllä kodin + puiston + kerhojen + srkunnan + sukulaisten + sisarusten ja muiden tavallisen elämän virikkeiden on vain riitettävä lapsille. Lasten ei tarvitse aina viihtyä ja pitää hauskaa, kuuluu olla tylsiä sadepäiviä + nujakointia sisarusten kesken + takkutukkainen kiukkuäiti. Lasten on kasvettava näkemään millaista elämä on, ja VAIN omat vanhemmat voivat opettaa lapselle mitä on rakkaus!!!
Eri asia on jo äidillä tai lapsella on jokin erityinen tarve / sairaus / vamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et varmaan ihan tosissasi lue näiden ketjujen "mielipiteitä"? Elämä on oikeasti jossain ihan muualla.
Jos nuo itseään päähän taputtelevat kotiäidit oikeasti voisivat niin hyvin kuin täällä mainostavat, ei heillä pitäisi olla mitään ongelmaa sen suhteen, että joku muu järjestää elämänsä toisin kuin he itse. Mutta ei! Sen sijaan että tasapainoisuus ja sisäinen rauha hyvästä elämästä huokuisi kilometrien päähän, täällä huudellaan ja nimitellään ja kerrotaan hyvin kärkkäästi, saako joku toinen hankkia lapsia vai ei ja millä ikäerolla. Ei minusta kerro kovin hyvää kotivanhempien mielenterveydestä.
Syyllisyydentunto on ihan jokaisen äidin ainainen toveri, toimipa sitten niin tai näin. Siksi jaksamattomuudesta ja pullamössöilystä syyttely tuntuu erityisen raukkamaiselta.
"jos et jaksa, saahan sen esikoisen sitten hoitoon."
No niin saa, mutta kunnalliseen päivähoitoon on 4 kk jono. Se on pitkä aika uupuneelle äidille.
Itse pitäisin aluksi lapsen hoidossa esim kahtena päivänä viikossa ja katsoisin, miten tilanne kehittyy. Sitten ottaisin hoidosta pois jos tuntuu, että jaksan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue nyt aluksi vaikka tuo oma juttusi :) Mut hei, sulla on oma mielipiteesi ja toisilla omansa. Antaa nyt kaikkien kukkien vaan kukkia.
Et varmaan ihan tosissasi lue näiden ketjujen "mielipiteitä"? Elämä on oikeasti jossain ihan muualla.
Jos nuo itseään päähän taputtelevat kotiäidit oikeasti voisivat niin hyvin kuin täällä mainostavat, ei heillä pitäisi olla mitään ongelmaa sen suhteen, että joku muu järjestää elämänsä toisin kuin he itse. Mutta ei! Sen sijaan että tasapainoisuus ja sisäinen rauha hyvästä elämästä huokuisi kilometrien päähän, täällä huudellaan ja nimitellään ja kerrotaan hyvin kärkkäästi, saako joku toinen hankkia lapsia vai ei ja millä ikäerolla. Ei minusta kerro kovin hyvää kotivanhempien mielenterveydestä.
Syyllisyydentunto on ihan jokaisen äidin ainainen toveri, toimipa sitten niin tai näin. Siksi jaksamattomuudesta ja pullamössöilystä syyttely tuntuu erityisen raukkamaiselta.
tarpeen alkamista. Heti ei paikkaa luultavasti saa mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset oli suurin piirtein samalla ikäerolla. Ja isompi jäi kotiin kun vauva syntyi. Ja todella rakastin tuota aikaa. Oli ihana nähdä isomman kehittyvän ja oppivan silmissä uusia asioita joista olisin jäänyt paitsi jos isompi olisi ollut hoidossa. Vauvat kuitenkin yleensä (ainakin meillä) nukkuvat vielä pieninä niin paljon, että hyvin oli aikaa isommalle antaa. Todellakin kannatan myös isomman jäämistä kotiin.
Miksi esikoista pitää sääliä, jos "äiti on kotona vauvan kanssa kahdestaan" mutta kukaan ei sääli vauvaa, joka joutuu jakamaan äitinsä metelöivän, jopa kiukkuavan esikoisen kanssa..?
Ja juuri kukaan tässä ketjussa ei ole laittanut itseään tärkeimmäksi. Eli lopettakaa se äitien haukkuminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siihen, että pärjäävät lastensa kanssa aivan itse. Ei siihen tarvita mitään superäitiä, että handlaa muutaman leikki-ikäisen ja vauvan. Lapset eivät tarvitse kokopäiväistä leikittäjää vaan vanhemman, jonka kanssa elää arkipäivää, johon kuuluvat myös kotityöt. Ottakaa lapset mukaan arkeen, älkääkä ajatelko, että koko ajan pitäisi olla jotain ihmeellistä tekemistä ja virikkeitä. Helpommin saa kotityötkin tehtyä kun ottaa lapset mukaan eikä "potki" heitä pois jaloista omien leikkiensä ja tekemisiensä pariin.
Jo etukäteen ajatellaan, ettei arjesta voi mitenkään selvitä useamman pienen kanssa tai että niillä, jotka eivät laita isompaa/isompia päiväkotiin on hirveän vahvat tukiverkostot. Ja mitä tulee vauvan säälimiseen. Vauvahan syntyy valmiiseen perheeseen: hänellä on jo olemassa isosisarus, jonka kanssa hän luonnollisesti "joutuu" jakamaan huomion. Ei toinen, kolmas jne. lapsi voi mitenkään olla samassa asemassa kuin esikoinen eikä se ole tarkoituskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompa hurja ketju!
Meillä lapset oli kotihoidossa: esikoinen oli 14 kk kun toinen syntyi ja palasin töihin kun nuorempi oli 11 kk.
Nyt lapset on 3- ja 4- vuotiaita ja kasvanu kiinni tarhaan.
Minussa äitinä asia herättää ihmettelyä mutta niin se vaan on! Lapsilleni tarha on ilonen paikka jossa paljon lapsia ja leikkiä. Joku pitää hoitopaikkaa säilytyspisteenä, toinen taas viihdyttämisenä -lapsi saa virikettä jos äiti kotona.. MITEN tarhan lokerointi muuttuu jos äiti menee a) töihin b) on kotona vauvan kanssa???
Paikka käsittääkseni on lapsille se yksi ja sama.
Minulle oli esikoista odottaessa selvää että lapsen "paikka" on kotona. No, kotona olin kahden pienen kanssa ja se oli ihanaa.
Tosin jokkut näki minun "nopeaa" paluuta töihin niin etten jaksa kotia ja lapsia. :D
Nyt kun uusi vauva syntyy teen kuten (ajatelkaa) LASTENOPETTAJA tarhassa suositteli: Pidetään lapset miniminä hoidossa!
Kyllä; minä joka olen ajatellut että lapsen paikka on kotona teen tämän päätöksen.
En shoppaile sen aikaa vaan niinä parina päivänä kun isot lapset on hoidossa uppoan vauvaani, tai menen muskariin vauvan kanssa.
Teen asioita mitä tein esikoisen kanssa. Ja aion nauttia: koska lapsetkin viihtyy hoitopaikassa sen muutaman tunnin, viihtyy lapseni sielä täydenki päivän JOKA ARKIPÄIVÄ.
Jos lapset alkaa voimaan hoidossa; otetaan kotiin kokonaan.
Minulle on ehdottoman tärkeää MEIDÄN PERHETTÄ ajatellen että jokanen lapsi saa omia asioita, minä omaa aikaa, parisuhde omaa aikaa (asioita joista neuvolakin on nykyään tarkkana).
Minulle äitinä on tärkeää että lapset saa jokanen omaa aikaa vanhempien kanssa.
En näe semmosta marttyyriyttä tärkeänä että jään kotiin ja kaikki aika vuorokaudessa menee vaan ja ainoastaan perusasioitten hoitoon, jokanen lapsi katkasee tekemiseni saadakseen huomiota.. Sitten väsyneenä odotan miestä kotiin että pääsen jumpalle.
Ei kiitos: En tee sitä enää!
Meillä on HUUTAVA PULA tarhapaikoista myös; se oli myös opettajan vinkki ajatteluun pitää lapset hoidossa. Kolmen saaminen samaan tarhaan voi olla toivotonta jos ottaa kaksi nyt pois.
Se ei valitettavasti ole meidän äitien paikka miettiä toisten vanhempien lapsien tarhapaikoista. Juuri oli kuntavaalit! Jätitkö äänestämättä vai äänestitkö ihmistä jota kiinnostaa lapsien tarha- ja kouluasiat? Onko yli 50- vuotias mies oikea ihminen ajamaan asiaasi?
Joskus ei oma mielipide ole riittävä näkemään toisten perheitten tarpeita. MInäkin joskus näin lapsien "paikan" olevan kotona..
* Ehkä meidän lapsissa on jotain pielessä kun hoitoon mennään mielellään.
* Tai sitten meillä on niin ihana tarha jossa hoitajat ehtii puuhata lapsien kanssa?
Nuoremman lapsen ryhmässä on 22 lasta; eikä hoitajat ole kenenkään sanonut olevan takertuja joka vaatii erityistä huomiota. Keskenään meidän ryhmissä lapset leikkii ja niitä ohjataan.
Oli miten oli: En heltiä ottaa lapsia pois kokonaan hoidosta. Enkä keksi syytä ottaakaan.
Meillä vanhemmat lapset ovat 4 ja 5-vuotiaat kun kolmas lapsi syntyy. Vanhemmat lapset ovat käyneet päiväkotia pari vuotta.
Miten siihen suhtaudutaan, että ajattelin pitää vanhemmat lapset edelleen tutussa hoitopaikass 3x viikossa, kun vauva syntyy? Ennen olivat kokopäivähoidossa.
Jatkoi hoidossa täysipäiväsenä, mutta käytännössä on hoidossa kolme päivää viikossa. Päivät keskimäärin 7h.
Meillä järjestely on toiminut hyvin. Esikoinen viihtyy hoidossa ja me vanhemmat olemme tyytyväisiä ratkaisuun. Varsinkin viikot, jolloin mies on reissussa, olisivat todella rankkoja, jos kummatkin lapset olisivat kotona. Esikoisemme on todella energinen, ohjelmaa kaipaava lapsi eikä meillä pahemmin ole lapsiperhekavereita.
Olen päiväkodissa töissä ja kuuntelen päivittäin miten ne lapset itkee joiden äiti on kotona vauvan kanssa, että miks mun pitää tulla tänne vaikka äiti on kotona ja vauva kans. Ei tee hyvää pienen lapsen kehitykselle tuollainen. Kyllä lapsen pitää saada tuntea, että hän on yhtä rakastettu ja tärkeä kuin vauvakin, onhan hän itsekin vielä pieni. Lapsi ei tarvitse mitään ihmeellistä arkea, riittää kun vanhempi on läsnä ja lähellä. Eikä noin pieni lapsi ymmärrä, vaikka kuinka selitäisi tilanteen hänelle, kun päällimmäisenä tunteena hänellä on että vanhemmat ovat hylänneet.
Kyllä pienelle lapselle paras paikka kasvaa on koti ja oma äiti (ja/tai) isä siellä!
t. lastentarhanopettaja
ja katso miten arki lähtee sujumaan. Kannattaa myös kuunnella esikoista, jos jollain tavalla viestii, että ei halua hoitoon kun äiti ja vauva ovat kotona, niin sitten kannattaa ainakin vähentää päiviä.
Tosin heti vauvan synnyttä kannattaa pari päivää olla koko perhe yhdessä, ja esikoisen pitää vapaata.
Itse ehkä kuitenkin jossain vaiheessa ottaisin lapsen pois hoidosta, kun ikääkin on alle 3 vuotta eli on aika pieni. Jos oma esikoiseni olisi ollut noin pieni, niin en ehkä olisi vienyt vauvan synnyttyä enää hoitoon. Meillä esikoinen oli vauvan synnyttyä jo 4 vuotias, ja oli vauvan ensimmäiset 4kk hoidossa, tosin koko ajan vähennettiin hoitopäiviä ja aikaa. Meillä kyllä kaipasi pitkään takaisin hoitoon kavereiden kanssa leikkimään. Mutta nyt uuden kerhon alettua on unohtanut päiväkodin ja viihtyy kerhossa ja kotona oikein hyvin. Lisäksi harrastaa tanssia ja uintia, joten tekemistä on ihan riittävästi. Ja onneksi on noita kotipäiviäkin (= ollaan kotona koko päivän, mennään vain koiran kanssa lenkille ja puistoon).
Meillä vauva on jo 1 vuotias, ja nyt tuntuisi tosi pahalta viedä esikoistani päiväkotiin, varsinkin kun olen ainakin vuoden vielä kotona. Arki toisen tulokkaan jälkeen voi aluksi olla rankkaa, mutta kyllä se siitä vauvan kasvettua helpottuu. Minusta rankinta on tuo esikoisen kuskaaminen kerhoihin ja harrastuksiin, mutta jaksan sen, koska esikoinen pitää ko. asioista niin kovasti. Päiväkotiin en jaksaisi raahata, se aika koittaa sitten kun palaan töihin.
4 -v hoidossa, kun vauva syntyi. Ja vaikka esikoinen oli vain 4 h/päivä 4 x viikossa .. niin myöhemmin ajateltuna se ei ollut hyvä ratkaisu. Silloin se tuntui ihan ok:lta mutta jälkikäteen olen pitänyt sitä erittäin huonona ratkaisuna, miksi en voinut olla oman lapseni kanssa kotona. Olisin pärjännyt oikein hyvin.
. Lapset on kuitenkin vain kerran pieniä -- kyllä sitä äiti ehtii viettää omaa aikaansa joskus myöhemminkin.
Alue: Aihe vapaa
Toisin kuin näillä jotka ei omia lapsiaan jaksa hoitaa.
Jos tosiaan kyseenalaistaa oman jaksamisensa niin onko niitä lapsia pakko suoltaa tähän maailmaan?
Eikä tuo ap mitään varsinaisia neuvoja kysynyt. Vain päähän taputtelua että lapsi sinne hoitoon vaan. Parempi sen on siellä päiväkodissa 20 muun lapsen kanssa kuin kotona äidin ja vauvan kanssa.