Taapero päiväkodissa, äiti vauvan kanssa kotona. Kokemuksia?

Toiseksi, jos asenne on tuo, että epäilyttää oma jaksaminen jo tuossa vaiheessa, niin todennäköisesti et myös jaksa.

Meillä oli esikoinen nippa nappa 2 v kun vauva tuli taloon. Esikoinen jäi pois hoidosta kun jäin itse äippälomalle. Sen kuukauden aikana kun oltiin kaksin päivät, pistettiin rutiinit kuntoon. Kun vauva tuli niin jatkettiin samalla mallilla. Eli aamu-ulkoilut, lounaat, päikkärit (koko porukka yhdessä petissä, äitikin nukkui) jne. Meillä elettiin siis esikoisen rytimillä, ja vauva tuli siinä mukana. Ihan hyvin meni, suht hyvin kyllä sai organisoida ruuan laitot ym. Ei se mitään kaameaa ollut, ihan kivaa ja rauhallista aikaa. Esikoisen roudaaminen hoitoon ei oikeasti ollut edes mielessä.



Nyt on kolmas lapsi tulossa, ja esikoinen 7 v, poika 5 v. Poika käy varmaan vielä puolipäiväisesti tarhassa parit ekat kuukaudet, koululaisen kesälomaan asti. Sitten kotona kunnes eskari alkaa. Kai. Tai jää heti kotiin jos haluaa.



terv Kamelinainen

Lapsilla ikä eroa 2v ja 3kk

nuorempi oli vajaan vuoden kun isompi(3v) meni tarhaan kolmena päivänä viikossa syy1:puhe huonoa,syy2: muutettiin eikä tunnettu ketään koko alueelta ja ei löydetty kavereita (sitä ennen hoidettiin kotona) 2ja 4vuotiaana alottivat molemmat täyspäiväisesti.Minä itse asiassa nautin olla molempien kanssa kotona juuri kun olivat pieniä.Kun pienempi eiosannut liikkua vielä helppoa oli molempia viihdyttää.

JA ulkona oli vaunuissa kuitenkin joten pystyi leikkimään isomman kanssa.

Se oli helppoa niin kauan ennenkuin molemmat juoksi ulkona erisuuntiin.

Ihan todella.

Katsokaa mammat peiliin ja miettikää ootteko te naisia vai pulamössöä

Alle kolmevuotiaan paikka on EHDOTTOMASTI kotona jos äitikin on siellä. Sitä vanhempi voi käydä kerhossa.

Esikoinen oli kotihoidossa eskarin alkuun. Kävi puistotädillä ja kerhossa leikkimässä samanikäisten kanssa 2 - 3 tunnin päiviä.



Kun kuopus tuli, minä vein esikoisen puistotädille ja jäin sinne usein tunniksikin kuopuksen kanssa. Ja jos esikoinen ei halunnut mennä tai halusi aikaisemmin pois, tehtiin hänen toiveidensa mukaan.



Tein myös töitä kotoa käsin koko ajan ja meillä oli taloremppa päällä, joten kyllähän se rankkaa oli. Jos olisi pitänyt hoitaa vain lapset, ei olisi kyllä ollut ollenkaan työlästä.

En kadu, lapsuus vilahtaa niin nopeasti ohi.

Tuohon ikään liittyy mm. kiintymyksen ajanjakso. Jos viet lapsen muualle, hän kokee tulevansa hylätyksi "äiti välittää vauvasta, mutta ei musta"- ajatuksineen. Edellinen vastaava vaihe on n. 10-11 kk iässä, jolloin valitettavan moni vie lapsen perhepäivähoitoon. Ole kotonamolempien lastesi kanssa ja hae noin nelivuotiaana esikoiselle osapäivähoitoa, kerhoa tms.

Muuutakin kuin av-palstaa opiskellut mamma

äitiysloma oli Suomessa kaikki 3kk, jonka jälkeen työssäkäyvät äidit menivät töihin. Kummallista, että meidän sp:lla on itseasiassa vähemmän esim. masennusta kuin nuoremmilla sp (ns. kohortti-ilmiö).

Ap:lle sanoisin, että valitkaa teille sopivin vaihtoehto monelta kantilta harkiten.

T: Myös paljon opiskellut mamma

Hyvin yleistä oli, että kotona oltiin joko siihen että kaikki lapset olivat aloittaneet koulun tai vieläkin pidempään.

että päiväkodissa yhdellä aikuisella voi olla jopa seitsemän 1-3 vuotiasta hoidettavanaan. Ja tosiaan ei lain mukaan saisi olla, mutta silti on. Miten on mahdollista, että lto jaksaa hoitaa tuollaista porukkaa yksin, mutta äiti ei jaksa tai pärjää kahden jo melko isolla ikäerolla olevan lapsen kanssa kotona! Millaista on lapsen arki päiväkodissa? Vai jaksaakohan lto sittenkään antaa sitä yksilöllistä huomiota mitä haetaan jokaiselle, mitä luulette?

Mitä ylivoimasta kahden lapsen hoitamisessa on?

Hei! Meillä kakkonen syntyi alkukesästä, joten 2 v 5 kk esikoispoika oli kotona ja vietimme pari kuukautta aamusta iltaan yhdessä. Isäkin oli isyys- ja kesälomalla:)



Syksyllä esikoinen palasi päivähoitoon ihan kokopäiväiselle paikalle, ilman sen suurempia huutoja. Tuntuu viihtyvän tarhassa, jossa ehti olla jo puolitoista vuotta ennen kakkosen syntymää - ja jossa tulee todennäköisesti olemaankin seuraavat vuodet. Silloin tällöin pidennämme kotiviikonloppua perjantailla tai maanantailla eli esikoinen jää kanssamme kotiin.



Arki sujuu mukavasti ja suunnitelmallisesti: vauvan kanssa on aikaa olla, koti on siisti, ehdin kerrankin tekemään pitempiä kotiaskareita (ruuat pakkaseen, pyykit ja vaatehuolto kuntoon, ompelemaan sisustusjuttuja, olemaan kriittinen ja eettinen kuluttaja), hoitamaan kotiaskareita ympäristöystävällisesti ja taloudellisesti sekä pitämään yllä ammattini edellyttämää tietotaitoa. Tärkeänä osana autan sairasta lähiomaistamme, joka ei ilman apuamme pärjäisi kotona. Joskus teen kahden lapsen kanssa kotona jotakin erityisen kivaa; päiväretken tai muumipiparkakkutalon:). Ja kun viikonloppu tulee, aikaa jää miehellekin.



Me vanhemmat olemme erittäin tyytyväisiä arkeemme. Esikoinenkin vaikuttaa iloiselta ja kiltiltä pikku pojalta. Haaveilemme vielä kolmannesta lapsesta sitten joskus. Mutta sitä ennen taas työelämään, puristavaan mehustamoon, jossa saa todella kilpailla paikastaan ja ottaa kaiken hyödyn irti organisointitaidoistaan.

Ikäeroa oli n. 2½ vuotta. Taapero oli mulle apuna vauvan hoidossa ja hyvin meni, vaikka toki oli raskasta joskus. Mä luulen, että tuo on meillä vähentänyt sitä mustasukkaisuutta. Hyvin pian se alun musasukkaisuus hävisi kokonaan ja taapero avusti innolla vauvan hoidossa. Nyt ovat lapset toistensa parhaat kaverit. Meillä tuo ainakin on luonut lujan siteen lasten välille, vaikka eri sukupuolta ovatkin. Sisarusrakkautta parhaimmillaan :)

Siinä ei paljoa muuta tehdä kuin vaippoja vaihdetaan ja puetaan lapset ulos ja nukkumaan.

Syöttämään emme todellakaan kerkeä hirveästi auttamaan.

Meidän pitää saada itsekin syödä.

Monesti mietitään mikä saa vanhemmat tuomaan alle 3v lapset vapaaehtoisesti tarhaan vaikka itse olisivat kotona toisen lapsen kanssa.

Se hoito mikä mitä nykyään tarhoissa saa on vain perushoito ainakin pienillä.

Kotona lasten kanssa kuitenkin pystyttäisiin olemaan jos vanhemmat näin itse haluaisivat.

Jokainen vanhempi toki itse päätöksen tekee haluaako, että lapsen kanssa ollaan ja annetaan aikaa vai onko tärkeämpää se, että lapsi menee muiden mukana huomioimatta erikseen kuitenkaan sitä lasta.

Viette oman lapsenne paikkaan, jossa saattaa olla kolme hoitajaa 17 lasta kohden. Miten se voi olla hyväksi, kun itse ette pärjää kahden lapsen kanssa?

Tää elämänmeno on nykyisin kauheaa härdelliä. Pakko on osallistua jo pienenä kaikkeen, ettei jää mistään paitsi. Pidä lapsesi kotona. Hän saa viettää vuosia erilaisissa ryhmissä ja elämän pyörteissä. Anna nauttia äidin ja pikku sisaruksen läheisyydestä. Nauti itsekkin. Pienet lapset ovat hetkessä isoja ja sitten koti on " tyhjä." Työskentelen päiväkodissa ja olen huomannut saman kun edellä kirjoittanut lto, lapset kaipaavat kotiin äidin ja vauvan luokse. Jotkut lapset tuntevat itsensä ulkopuoliseksi. Mikään eikä kukaan korvaa äidin aikaa.

T: Sosionomi

Älkää nyt yleistäkö. Ai miten niin emme pärjäisi? Mehän vain päätämme hoitaa arkemme tietyllä tavalla.

Nyt lapset ovat yhdessä kerhossa (pk:n alainen 2-4 vuotiaille tarkoitettu). Käyvät 2 krt/vko 2,5h ja esikoinen aloitti lisäksi 1 krt/vko pk.n kerhon 4-6 vuotiaille 3h/krt.



Siinä on leikkiseuraa aivan tarpeeksi. Kerhoissa virikkeitä on pk:ta paremmin, koska pk on ensisijaisesti hoitopaikka jossa hoidon lomassa tarjotaan virikkeitä mahdollisuuksien mukaan.



Koen olevani etuoikeutettu, että saan olla lasteni kanssa kotona. Mikään ei korvaisi tätä ihanaa arkea, joka on välillä raskastakin, mutta pääosin ihanaa. Lapseni ehtivät hypätä yhteiskunnan oravanpyörään vasta eskari-iässä.

Tuohon ikään liittyy mm. kiintymyksen ajanjakso. Jos viet lapsen muualle, hän kokee tulevansa hylätyksi "äiti välittää vauvasta, mutta ei musta"- ajatuksineen. Edellinen vastaava vaihe on n. 10-11 kk iässä, jolloin valitettavan moni vie lapsen perhepäivähoitoon. Ole kotonamolempien lastesi kanssa ja hae noin nelivuotiaana esikoiselle osapäivähoitoa, kerhoa tms.

Muuutakin kuin av-palstaa opiskellut mamma

Toki voi tuntea itsensa hyljatyksi tai ei halutuksi, jos laitetaan ns. 'vauvan tielta pois', ensimmaista kertaa paivakotiin/hoitoon. Mutta ap:n lapsi on jo hoidossa. Luulen etta tassa tapauksessa lapselle voi myos olla suurien muutosten keskella ihan hyva ja vahintaankin normaalia, etta tavallinen paivarytmi jatkuu (vaikkain ehka esim. lyhennetylla paivalla). Miedan esikoiseemme jatkoi paivakodissa ihan tavalliseen tapaan vauvan synnyttya ja itselleni oli todella tarkeaa antaa vauvallekin vahan ihan omaa huomiota, imettaa rauhassa (se oli aslussa tosi hankalaa ja kesti kauan), ja levata silloin kun vauva lepasi.

Kuten joku tuolla jo kirjoittikin, voi kuvitella etta esikoiselle on paljon kurjempaa olla kotona jos aiti joutuu vahan valia sanomaa 'ei nyt soiteta sita ettei vauva heraa', 'ei aiti voi nyt, kun pitaa syottaa vauvaa', 'en voi nyt leikkia, kun vauva itkee', jne. Eli nain voi korostua se, etta vauva menee todella esikoisen tarpeiden ja halujen ohi. Ei 2.5 v. viela oikein ymmarra etta miksi!

Miksi elämä ei saisi joskus olla rankkaa?



Nykyään tuntuu, että elämän tarkoitus on ottaa kaikesta kaikki irti. Mikä silloin enää tuntuu miltään jos minkään eteen ei ole vähän ponnistellut?



Kahden pienen lapsen kanssa _on_ rankkaa ja esikoinen _jää_ vähemmälle huomiolle kuin ennen, mutta niin kuuluukin olla. Arkea voi helpottaa monella tavalla esim. käyttämällä valmisruokia tai tinkimällä siisteystasosta. Välillä kuitenkin seinät kaatuu päälle ja se on ihan _normaalia_.



Äidin (tai koti-isän) omaa aikaa voi ja pitää olla iltaisin tai muulloin kun työssäkäyvä puoliso on kotona ja voi ottaa vastuun. Oikeudesta omaan aikaan täytyy pitää kiinni.



Jos puoliso on töissä ympäri vuorokauden ja/tai tekee pitkiä työmatkoja, on tilanne tietysti erilainen. Voi tietysti miettiä, miksi sellaiseen tilanteeseen halutaan monta pientä lasta.

Mutta elämähän ON rankkaa myös muualla kuin neljän seinän sisällä. Omat vanhemmat vanhenevat ja vastuu heistä alkaa painaa. Työpaikka menee alta. Lainankorot eivät laske. Netti tarjoaa vaihtoehtoisia houkutuksia parisuhteen osapuolille. Ilmasto muuttuu.