G: Ymmartako etta kaikilla ei ole varaa olla kotona kunnes nuorin lapsi on 3v vai onko se mielestasi aina mahdollista ja suotavaa?

Kysehän on nyt siitä, voiko olla kotona kolme vuotta lapsen kanssa. Ja vastaus on että ihan varmasti voi, jos HALUAA. Eri asia on sitten, että ei haluta myydä sitä taloa, vaan halutaan pitää se ja maksaa velkaa ja silloin on käytävä töissä. Mutta se on silloin VALINTA.

av-logiiikka on oma logiikan lajinsa.

minä en ole hankkinut akateemista jatkotutkintoa, jotta maatuisin kotona yhteen putkeen 5-6 v. kahden lapsen kanssa.

Luuletteko tosiaan, että sitten kun se kotiäiti vihdoin palaa töihin, löytyykään enää sellaista tonttia, jolle ylipäätään haluaisi rakentaa? Kyllä ainakin täällä meilläpäin jos hyvän tontin on saanut ostettua ja sille rakennettua, niin siitä kannattaa pitää kynsin hampain kiinni!



Onko se lapsenkaan etu että kaikki omaisuus myydään?



Niin, ja naisenhan velvollisuushan se vain on olla kotona. Kunhan äiti on kotona 24/7 niin ei sillä väliä vaikka mies sitten joutuukin paiskimaan TÖITÄ 24/7??!

Asua vuokralla ja olla kotona omien vanhempien kanssa vai käydä silloin tällöin kääntymässä omakotitalossa ja olla suurin osa aikaa tarhassa? Ei kenenkään ole pakko missään vaiheessa elämäänsä hankkia omaa asuntoa. Kyse on edelleenkin OMASTA VALINNASTA. Jokainen voi olla kotona lapsen kanssa jos HALUAA.

Emme suostu muuttamaan rauhallisesta, luonnonläheisestä pientaloalueelta mihinkään vuokrakasarmiin kaupungin laidalle, vaikka se tarkoittaakin sitä, ettei ole mahdollisuutta olla kolmea vuotta kotona lapsen kanssa. Kun sen kolmen vuoden jälkeenkin on elämää...



Jos joku haluaa elää järkyttävässä vuokrakasarmissa, niin siitä vain. Sehän on VALINTA.

Vuokrakasarmit ovat yleensä paljon mainettaan parempia : ) Ei se ihmistä tee paremmaksi, että asuu pientaloalueella omakotitalossa. Pääasia kuitenkin, että ymmärrät että on oma valintasi. Sinä valitset talon lapsen hyvinvoinnin sijasta.

Vierailija:

Vuokrakasarmit ovat yleensä paljon mainettaan parempia : ) Ei se ihmistä tee paremmaksi, että asuu pientaloalueella omakotitalossa. Pääasia kuitenkin, että ymmärrät että on oma valintasi. Sinä valitset talon lapsen hyvinvoinnin sijasta.

Tämä on vastuullisen vanhemman yksi piirre. Turvallinen elinympäristö edistää myös lapsen hyvinvointia. Totuus kuitenkin on, että vuokrakasarmeihin kertyy syrjäytynyttä ja moniongelmaista sakkia, joka aiheuttaa häiriökäyttäytymistä ja vaaratilanteita. Tiedän tämän, sillä vietin oman lapsuuteni järkyttävässä vuokrakasarmissa ja en halua sitä lapselleni. Tällä en tarkoita, että KAIKKI vuokralla asuvat olisivat tällaisia, mutta niin se vain on, että meidän pientaloalueella ei näitä sosiaalitapauksia ole. En koe olevani parempi ihminen sen takia, mutta lapsellani on taatusti parempi elinympäristö. Kyse on VALINNOISTA.

muutakin kuin mukavan talon kivalta alueelta, laadukkaita harrastuksia, hyvät vakuutukset lapsille, laadukasta ja hyvää ruokaa, laadukkaita vaatteita jne.

Minä löysin elämäni miehen aika myöhäisessä vaiheessa. Olemme molemmat 70-luvun kasvatteja. Aikuistuimme kauheaan lamaan, töitä ei ollut. Joten opiskelimme, valmistuimme - työttömiksi. Opiskelimme lisää ja avot, johan oli opintolainaa. Kun sitten saimme töitä vihdoin, 2000-luvun koitettua, olimme jo " vanhoja" . Olimmehan jo vanhoja työelämään tulokkaita, saimme olla onnellisia, että jotain löysimme.



Ostimme talon - ratkaisu jota en kadu lainkaan. Velkakaan ei ole iso, mutta lisäksi tulevat opintolainat. Ja autot, sillä työpaikkamme sijaitsevat eri suunnilla ei-julkisten yhteyksien varrella.



No, saimme ensimmäisen lapsen. Melko pian työpaikan löytymisen jälkeen. Minä joka silloin nautin suurempaa palkkaa, palasin töihin heti vanhempainvapaan ja lomien jälkeen. Mies jäi hoitovapaalle. Lapsi oli laitettava hoitoon 1½ iässä. Rahat eivät riittäneet. Ihan oikeasti. Emme pystyneet maksamaan velkoja.



Mies meni töihin. Onneksi teemme osittain vuorotöitä, lapsen päivä ei venynyt yli kahdeksantuntiseksi koskaan, yleensä kuusituntiseksi ja hotiopäiviä oli 3-4 viikossa.



Kuopus syntyi pitkän ajan päästä. Siinä vaiheessa tajusimme että persiilleen meni. Kummankaan palkka ei ollut kehittynyt mihinkään. Laskelmamme olivat siinä kohtaa pettäneet. Talo oli kuitenkin niin halpa, että jos olisimme sen myyneet ja muuttaneet pienempään, olisimme ehkä voineet saada samalla rahalla kolmion. Eli myynti ei kannattaisi. Plus, ikinä meidän tuloilla ei olisi enää varaa omakotitaloon.



Mies sairastui vakavasti. Pitkä sairasloma. Säästöt hupenivat. Ajoimme lisäksi kolarin, auto (se parempi) meni lunastuskuntoon, sairaalareissut söivät rahoja. Onneksi kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Oikeasti. Ehkä senttiä äärimmilleen venyttäen, olisin voinut olla pari kuukautta pitempään kotona, mutta tein sen päätöksen, että lähdin töihin, kun kuopus oli 1v2kk. Vieläkin harmittaa, vaikka tuosta onkin jo aikaa.



Elämä on kompromissieja. En suostu kuuntelemaan yhdeltäkään vuokralla asuvalta ex-työttömältä, että vähällä pärjää. Niin olisin minäkin pärjännyt silloin kun olin työtön. Eikä ollut velkoja niin paljon. Enkä yhdeltäkään, jonka mies tienaa NETTOna 2500¿, tienaisikin, niin en varmasti istuisi töissä (joo olen töissä nyt ja surffaan ihan luvallisesti - ruokatauot ne mullakin).



Ne hetket kun olen kotona, olen intensiivisesti lasteni kanssa. Teen kaikkeni, että heidän hoitopäivänsä ovat lyhyimmät mahdolliset.

Vierailija:

Emme suostu muuttamaan rauhallisesta, luonnonläheisestä pientaloalueelta mihinkään vuokrakasarmiin kaupungin laidalle,

t. rauhallisella, luonnonläheisellä alueella kerrostalossa, omistusasunnossa asuva äiti

Lainojen suuruudesta, elintasosta, materian kaipuusta. Mulla ei ollut mitään ongelmaa olla kotona kolme vuotta, kun mies oli huonosti palkatussa työssä ja minä opiskelijana. Vauvan syntyessä mies oli vielä opiskelija, valmistui pian.



Ei ollut kummempia vaatimuksia elämältä, kunhan ruokaa saatiin pöytään. Mutta onhan se kivempaa nyt olla kotona, kun mies sai kunnon töitä, ja on varaa törsätäkin. :)

Vierailija:

ei käy ulkomailla joka vuosi ja suostuu pitämään samoja vaatteita useampana vuonna peräkkäin on aivan varmasti vara olla kotona kolme vuotta. Minäkin pystyin, vaikka mies oli työttömänä!

Mies oli työttömänä pätkiä, pienempiä tai pitempiä. Mistäpä siinä välissä olisi töitä yhtäkkiä löytänyt.

Käytännössä joillakin, esim. velkojen takia, täytyisi vetää talous niin tiukille, ettei ole mielekästä kiduttaa itseään ja perhettä pari vuotta.



Itseäni tosin hiukan hymyilytti kuinka eräs äiti selitti silmät kirkkaina kuinka hän joutuu menenmään töihin ja laittamaan nuorimmaisensa 9 kuukauden ikäisenä hoitoon kun ei ole varaa olla kotona.

Äidillä oli uusi auto ja perhe oli muuttamassa isompaan asuntoon kalliille alueelle.

Perustelu oli siis hiukan ontuva.

Miksei voinut vain sanoa että menee töihin silloin ja silloin.



Mitä se muille kuuluu?



Itse olen hoitanut lapset kotona pitkään, mutta en usko että kaikilla on halua samaan. Miksi tarvitsisi ollakaan?

Miksei voi sanoa, että haluan/halusin mennä töihin pitääkseni kiinni omistusasunnosta, kalliimmasta elintasosta, opiskelun takia, sen takia että en jaksa olla kotona jne jne? Nämä ovat niitä syitä joiden takia mennään töihin ja mikäs siinä. Menköön ken tahtoo. Mutta pakko ei ole mennä niin kauan kuin yhteiskunta tukea maksaa.

Pk-seudulla perusperheasunto rivarissa on niin kallis, että sen rahoittamiseen tarvitaan usein molempien työpanos. Ja ei, ei kannata siirtyä vuokralle, koska samantasoinen vuokra-asunto olisi suurin piirtein ihan yhtä kallis, ellei jostain saa suhteilla edullista vuokra-asuntoa ja valitettavasti emme sellaisia suhteita ehtineet solmia ennen lapsen syntymää.

Vierailija:

Ai nämäkö ne vaihtoehdot ovat?

t. rauhallisella, luonnonläheisellä alueella kerrostalossa, omistusasunnossa asuva äiti

Arvostamme sitä, että on oma suojaisa ja turvallinen piha, jossa voi pitää esim. vaunuja.

mies yksityisyrittäjä. Joinain kuukausina menot on hänellä yrityksessä suuremmat kuin tulot eli silloin ollaan täysin minun tulojen varassa. Enimmillään mies on tuonut kotiin netto 1500 euroa joten hän ei todellakaan perhettä elätä, ainakaan vielä.



Minulla tulot töissä käydessä 1500 euroa brutto kokopäivätyöstä (avustava työ terveydenhoitoalalla).



Tämän talon ostimme onneksi silloin kun hinnat ei vielä olleet pilvissä. Enää ei olisi varaakaan omakotitaloon. No, mutta. Silloin oli tulot toista luokkaa. Mies oli palkollisena ja tienasi brutto 2000-3000 euroa säännöllisesti.



Tahtoi kuitenkin pistää oman yrityksen pystyyn ja eiköhän se jossain vaiheessa kannattavaksi muutu vaikka alkukustannukset on kovat ja alkuun asiakaskunta hakusessa.



Esikoisemme on ns yllätyslapsi. Tieten tahtoen emme näin epävakaaseen talouteen olisi ehkä lasta tehneet vaikka biologinen kello tikittääkin ja lapsista pidän.



Esikoisen kanssa äitiyslomalla ollessani jo itkettiin välillä että miten tullaan toimeen. Jouduttiin ottamaan uutta lainaa jotta saatiin vanhat maksettua ennen kuin menivät ulosottoon.



Lainoja:

-Miehellä paljon opintolainoja, otti joka vuosi amk:ssa opiskellessaan opintolainan täysmääräisenä. Se meni mihin meni, yleensä turhuuksiin. Itse en tällöin vielä ollut kuvioissa mukana. Vasta 5v opintojen päättymisestä alkoi mies lyhentää opintolainoja ja lyhennykset jatkuu edelleen.

-Asumme niin syrjässä että auto on pakko olla jos ei aio mökkihöperöityä tai kulkea taksilla joka kerta esim kauppaan. Meillä on peräti kaksi autoa koska minun piti päästä kuskaamaan esikoista kerhoon hoitovapaalla ollessani ja miehen pitää päästä autolla töihinsä. Autot on halpoja romuja mutta ne hajoo vähän väliä ja remontit on kalliita, on myös autoverot, bensamaksut jne.

- Asuntolainaa lyhennämme 800 euroa kuussa. Enää emme saa lyhennysvapaata koska on ollut maksuongelmia ja olemme käyttäneet lyhennysvapaita äitiyslomilla ollessani. Nyt ne on käytetty.

- Jouduimme ottamaan toisesta pankista lainaa jotta saimme erääntyneet sähkö, vesi, vakuutusmaksut ja miehen työmaksut maksettua ennen ulosottoa. Tällä " käyttöluotolla" on suuri korko.



Taloudellinen tilanne oli sen verta ahdistava että kyllä mun oli töihin mentävä. Ja vaikka en tienaa ruhtinaallisesti niin tuo 1500 euroa brutto on sen verran suurempi kuin 340e brutto että nyt niukin naukin tulemme toimeen niinäkin kuukausina kun miehen tulot on miinuksen puolella.

elämässä jo pitkään, saa ansiosidonnaisen äitiyspäivärahan. Eli ne jotka ovat " ansainneet" tukensa, saavat järkevän korvauksen. Sitten kun jää kotihoidontuelle, niin hyvä palkkaisilla onkin kamala tulojen pudotus.

Ja useasti työttömät/opiskelijaäidit, niin heidän puolisonsakin on suht samassa tilanteessa. Eli nämä työttömät/opiskelijaäidit useasti sitten saavatkin isomman kotihoidontuen, kuin " kunnon kansalaiset" .