Tunnin oon itkenyt. Taas romahdin totaalisesti lapsen edessä... =' (

Luista kaikista muista kuin pakollisista tehtävistä ja yritä antaa itsellesi (ja lapsellesi?) anteeksi. Sitten halitaan, pyydät anteeksi ja sanot ettei tapahtunut ollut hänen vikansa, vaan että olet liian väsynyt tms.

Äidithän ne lapsia kaltoin kohtelevat! En ikinä voisi tehdä mieheni lapselle mitään tuollaista. Ja kyllä, hän asuu meillä eikä vain käväise silloin tällöin sunnuntaipuhtaana.

Tuskinpa olet masentunut mutta sinusta VOI TULLA masentunut jos elämänne jatkuu tuolla tavoin!



Itse olen ollut tuossa tilanteessa joskus kaksosten kanssa. Just silloin kun mies on ollut paljon poissa ja itse on ollut vastuussa kaikesta. Olen itsekin epäillyt mielenterveyttäni mutta sitten aina kun olen saanut esim. omaa aikaa, niin olen huomannut miten taas löydän oman itseni ja osaan taas olla menettämättä hermojani.



Jos saa välillä tehdä jotain ihan omaa josta pitää niin jaksaa olla muillekin kiltimpi ja olla rauhallisempi. Mutta jos elämässä muutenkin raskasta niin onhan se vaikeaa yrittää olla se " täydellinen vanhempi" .



Eli reseptini sulle: yritä jollain tavoin ottaa omaa aikaa heti kun mies tulee kotiin takaisin. Tai hanki joku toinen hoitaja lapselle välillä.



Mulla menee tällä hetkellä 3 lapse kanssa aika kivasti ja se johtuu kyllä ihan siitä että olen tällä hetkellä taas työelämässä. Silloin on mukavampaa olla lasten kanssa iltaisinkin. En sovi KOTIÄIDIKSI ollenkaan!! Mä olen paljon parempi äiti kun saan ajatella muitakin asioita välillä.



Kuka h****ssä jaksaa 24 h vuorokaudessa pelkkää lasten- ja kodinhoitoa? Puuduttavaa puuduttavaa hommaa ellei sitten ole paljon tukijoukkoja ja ystäviä ympärillä.

läikyttää koko maidon lattialle 150. kerran ja taas äiti pyyhkii... Ikää on meidän lapsella jo kohta 6v ja on koetettu hyvällä ja palkinnoilla ja vaikka millä eikä ole mitään kehityksen viivästymää.

Ihanko oikeasti pitäisi lapsen kanssa aina vain hymistellä ja viettää kivoja päiviä? Siihen toki pyritään, mutta ei se äitikään aina jaksa. Meillä lapsi on nähnyt, että äiti voi huutaa, mutta myös pyytää anteeksi. Joskus kiljutaan kilpaa. Ja toisinaan taas nauretaan yhdessä.

En ole pullantuoksuinen pehmoäiti, mutta paras äiti lapselle sellaisena kuin olen. Huolehdin lapsen perustarpeet, ulkoillaan yhdessä, tehdään ruokaa jne. Ja rakastan tietenkin lastani yli kaiken, vaikka olenkin lyhytpinnainen. Edelleen tsemppiä ap:lle:) t. joku edellisistä

jolloin lapsi varmasti ahdistuu ja ottaa kaiken syyn niskoilleen ja tuntee huonoa omaatuntoa - ei niistä tempuista joista hänelle huusit, vaan siitä että äiti itkee.

Kaikki me äidit joskus väsymme ja inhimillisimmät meistä tosiaankin nostavat sitä äänenvoimakkuutta turhankin kovasti ihan turhastakin, mutta hei, pidemmän päälle se on se KOKONAISUUS joka ratkaisee. On ihan eri asia, jos koko viikon kiva päättyy tuollaiseen episodiin, kuin että olisit viikon joka päivä käyttäytynyt tuolla tavalla.

Olet ap ihan tavallinen, lasta rakastava hyvä äiti, muista se ja anna itsellesi anteeksi, niin kuin lapsesikin tekee.

Mutta älä enää aiheuta lapselle syyllisyydentunnetta omasta katumuksestasi. Voithan pyytää anteeksi asiallisesti, romahtamatta ja kertoa, että äidillä (niin kuin monilla muillakin aikuisilla) on välillä huonoja päiviä, jolloinka sitä suuttuu paljon herkemmin ja siksi tulee huudettua lapsillekin. Tsemppiä teille, kyllä se siitä taas iloksi muuttuu. t. Neljän äiti

että jokainen teistä, joka kauhistelee tätä ap:n viestiä ja sanoo, että tuo on täysin epänormaalia, niin jokainen teistä samalla syyllistyy siihen, että tässä maassa on monien äitien olo entistä kurjempi ja siinä sivussa myös niiden lasten olo.



Ihmiset voivat toden totta väsyä ihan puhki. Yhdenkin lapsen kanssa voi. Ja toisaalta viiden lapsen kanssa voi pärjätä mainiosti, yh:na ja koliikkikierteissä ja vaikka missä. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, erilaisia taustoja, mitäpä ulkopuoliset niistä voi tietää. Ap on puhkiväsynyt ja siitä on turha syyllistää! Pitää siirtää katse tähän hetkeen ja lähitulevaan, miten juuri nyt voidaan auttaa tässä tilanteessa?



Syyllistämällä ja mollaamalla ei päästä mihinkään päämäärään, ei ainakaan mihinkään hyvään. Väsynyt äiti tuntee olonsa entistä kurjemmaksi, jos häntä syytetään siitä että on väsynyt. Väsyneelle pitäisi tarjota mahdollisuus lepoon.



Ap:n viesti osoitti minusta sen, että hän todellakin paljon välittää omasta lapsestaan. Tuli ylilyönti, josta ap on ymmärrettävästikin hyvin pahoillaan. Toivon todella, että ap uskaltaa pyytää apua ja saa sitä.

Tiedän mitä hän kokee, koska minulla itselläni on ollut ja on samankaltainen tilanne, puhkiväsymys.

Tämä vain tiedoksi niille, jotka toteavat, että jos nyt vain tuohon yhteen kertaan jää, niin ei mitään hätää.

kuinkahan on oman äitiytesi laita...kiroilet ensin puhut sitten? Ap sanoi , että lapsella oli pissahätä, HIUKAN ERI ASIA. Toiseksikin ihan tavallinen äiti, teini,kuka tahansa saatttaa hermostua jos erityisen paljon vastoinkäymisia kasaantuu.

Itsekin olen väsyneenä syyllistynyt moiseen vaikka mielestäni muuten olen ihan hyvä äiti. Minun esikoispoikani on saanut osakseen äidin pillitystä ja raivoa mutta AINA olen pyytänyt anteeksi, kuten varmaan sinäkin. Olen yrittänyt selittää, että mitä tapahtui ei ole pojan vika jne. MUTTA se pahaolo jälkeepäin on sanoinkuvaamaton. Sitä voisi sillä hetkellä vaikka tappaa itsensä...



Tällä hetkellä kieriskelen itsesäälissä juuri saman asian kanssa, kuten sinäkin: pelkään, että olen kasvattanut pelokkaan pojan. On erittäin arka ja varovainen uusissa tilanteissa ja pelkää aina, ettei tee jotain väärin :(



OLen menossa puhumaan perheterapeutin kanssa asiasta. Niin paljon olen tehnyt oikein lasteni kasvatuksessa (=kohteliaat, lempeät ja kiltit pojat) mutta toisaalta olen vissiin mennyt myös pahasti metsään, lähinnä esikoispoikani kanssa.



Toisaalta taas kun seuraan poikien päiväkotikavereita, niin ei heidänkään käytöksessä kovin paljon hurraamista ole: toisia potkitaan, tönitään, haukutaanjatkuvasti. Ollaan rauhattomia, ei osata keskittyä jne. Minkäköhänlainen kasvatustyyli on saanut pojat tällaisiksi??



Mutta ollaan armollisia itsellemme. Me voimme vielä korjata virheemme. Tsemppiä kovasti!

Vierailija:

Toisaalta taas kun seuraan poikien päiväkotikavereita, niin ei heidänkään käytöksessä kovin paljon hurraamista ole: toisia potkitaan, tönitään, haukutaanjatkuvasti. Ollaan rauhattomia, ei osata keskittyä jne. Minkäköhänlainen kasvatustyyli on saanut pojat tällaisiksi??

!

Jos teillä kerran oli kiva päivä niin yksi jäätelön pudottaminen mäccärin lattialle tai maitomukin kaatuminen kuulostaa aika vähäpätöiseltä asialta saada raivari.

Älä rankaise lasta vahingosta esim. et ole kuulevinasi kun toisen tarvitsisi päästä vessaan.



Juttele asiasta neuvolassa tai mene lääkärille.

Kuulostat ylirasittuneelta.

Vierailija:

Jos teillä kerran oli kiva päivä niin yksi jäätelön pudottaminen mäccärin lattialle tai maitomukin kaatuminen kuulostaa aika vähäpätöiseltä asialta saada raivari.

Älä rankaise lasta vahingosta esim. et ole kuulevinasi kun toisen tarvitsisi päästä vessaan.

Juttele asiasta neuvolassa tai mene lääkärille.

Kuulostat ylirasittuneelta.

Kyllähän tottakai illalla jo lapselta anteeksi pyysin ja hän meni ihan hyvillä mielin (kai) nukkumaan. Aamulla vielä syliteltiin ja yritin selittää, että miksi äiti niin suuttui.



Ja sehän on ihan selvä, näin " järjellä" ajateltuna. Mitä sillä maitolasin kaatumisella on väliä. Ei mitään. Vahinkohan se oli ja se siivotaan silti, raivosi siitä tai ei. Normaalisti olisin sanonut vaan, että vahinko oli ja siivotaan yhdessä. Lapsi on kuitenkin ns. peruskiltti eikä tahallaan pahuutta kovin usein tee. MUTTA sitten kun tulee näitä kausia, että on ihan poikki ja pikkujuttuja tulee peräperää, niin sitten sitä hermostuu niistä vaikka normaalisti ei! Ja pahinta siinä on se jälkikäteen tuleva morkkis itselle ja paha olo siitä lapsella olleesta pahasta olosta, jonka MINÄ hänelle aiheutin. Raastavaa.

Hali Sinulle ap!

Saisitko lastenhoitoapua, jotta voisit saada aikaa itsellesi ja saisit ladattua akkujasi? Entä onko sinulla vertaistukea, muita samanikäisten äitikavereita esim?



Kuulostaa meinaan niin tutulta silloin, kun itsekin on ollut aivan uuvuksissa lasten- ja kodinhoidosta (meillä kolme alle kouluikäistä). Tulee huudettua tuollaisista pikkuasioista ja tuntuu että kaikki kaatuu niskaan ja omatunto soimaa. Sitten kun on saanut omaa aikaa, saa olla ilman lapsia, ja ladattua omia akkujaan, niin hyvin jaksaa lasten kanssa. Meillä 2,5 vuotias juuri koettelee, kun mikään ei kelpaa, väärä muki ruokapöydässä saa aikaan uhmiskohtauksen ja maitomuki kaadetaan pitkin pöytää ja lattioita.



Kannattaa pyytää anteeksi lapselta omaa käytöstään ja kertoa että ei ole lapsen vika, että äiti on kiukkuinen. Voit sertoa että aiti on nyt vain niin väsynyt, että tulee huudettua turhaan, ja että pyydät todella anteeksi sitä. Kyllä aika pienikin ymmärtää anteeksipyynnön. Että äiti on pahoillaan omasta käytöksestään eikä tarkoita sitä mitä sanoi. Parempi korjata jo aiheutuneita vahinkoja rehellisellä anteeksipyynnöllä kuin jättää se tekemättä. Kaikki tekevät virheitä ja väärin, äiditkin. Hyvä lapsen saada tietää se, ja myös että ei ole hänen vikansa että äidiltä menee hermot.



En jaksanut lukea koko ketjua, joten voi olla että samantapaisia neuvoja olet jo saanutkin...



Mutta siis: Hae/Löydä apua omaan jaksamiseesi, silloin ei tule huudettua lapselle.