Sossu tulee tyttären takia

Minä ainakin tunnistan tyttäresi ongelmat täysin. Olen ollut hyvin pärjäävä koulussa, mutta monien ns. " tavallisten" asioiden kanssa täysin tumpula. Tästä on seurannut lukematon määrä turhaa ahdistusta ja epäonnistumisen hetkiä.



Minua elämä ohjasi onneksi niin, että epäonnistuneet toilailut opintojen parissa tms. eivät pilanneet loppuelämääni vaan olen ihan mukavasti löytänyt itselleni paikan yhteiskunnassa. Lähinnä harmittaa se, että en älynnyt tilannettani jo ap:n tyttären ikäisenä (eihän silloin mistään tarkkaavaisuushäiriöistä edes puhuttu, oli vain vilkkaita lapsia ja hajamielisiä lapsia ja sen lisäksi eriasteisia yhteiskunnassa pärjäämättömiä peräkamarinpoikia ja kylähulluja).



Vaikka virallista diagnoosia ei tyttärelle tulisikaan, saatatte kuitenkin saada vinkkejä siitä, miten selvitä tästä eteenpäin. Tyttäresi tarvitsee tukea etsiessään niitä työkaluja, joilla hän saa itsensä ajoissa liikkeelle, hoidettua koulutyönsä asiallisesti ja tekemään ne ah-niin-ahdistavat arkiaskareet säännöllisesti ja tunnollisesti.



42

Minkäikäinen olet, 42? Vaikka eipä sillä toisaalta ole suurtakaan merkitystä. Tämän viikon aikana vaan osa näistä keskustelun alla olevista asioista on tuntunut tutulta _ihan omakohtaisesti_. En vain ole viitsinyt ajatella liikoja itseäni :) Kovaa oli, mutta paikkani olen löytänyt minäkin.



ap.

42

joten ei olisi yllätys, vaikka hänelle todettaisiin ADD.



Mutta mikä pysäytti on, että tunnistan itseäni noissa piirteissä. Olen ollut liikunnallinen ja nopea käänteissäni, silti en saa tiettyjä asioita tehdyksi vaikka istun ja ihmettelen sitä, mutta tehdyksi en saa.

Minkä ikäisenä 42 sait varmistuksen ADD. stä?



Kiitos (jollekin) vinkeistä tavaroiden säilytykseen. Pistän ensitöikseni omat ja pojan laatikot uuteen järjestykseen ja sisällön nimilapulle näkyviin. Olisi niin mukava joskus löytää etsimä tavara, esim se bussilippu, kun on lähdössä ulos:)



Mutta pojasta tässä olen huolestunut, hän on jo täysikäinen (18v) ja vieläkin autan häntä hoitamaan tiettyjä asioita, kuten hammaslääkäriajan tilauksen, muistuksen sinne menosta, kadonneen ajokortin hankinta jne.

eikä saaneet poikanikaan, mutta kummallakin pojalla on selkeitä ADD-tyyppisiä piirteitä ja kumpikin on ollut asian suhteen tutkimuksissa. Miehellänikin on näitä piirteitä. Kotimme onkin välillä melkoisen kaoottinen :)



Voi olla, että saisin diagnoosin, jos lähtisin sitä hakemaan, mutta en ainakaan tällä hetkellä koe sitä tarpeelliseksi. Olen tehnyt monta nettitestiä ja lukenut erilaisia keskustelupalstoja sen verran, että tiedän " kuuluvani joukkoon" . Muistan, kun luin joitain ADD-aikuisten tekstejä miehelleni ja vain huokailimme molemmat, kun täysiosumia tuli vastaan tasaiseen tahtiin.



Olin aikaisemmin kuullut vain ADHD:stä ja Aspergerista ja näiden piirteet eivät meidän perheeseen sovi lainkaan (hyperaktiivisia me emme todellakaan ole). Vasta esikoisen ollessa esikoulussa tulivat nämä epäilyt esiin ja aloin tutkia asioita ja löysin ADD-käsitteen.



Olen melkoisen varma, että ainakin yhdellä siskollani on selkeä tarkkaavaisuushäiriö ja yhdellä siskollani vähän lievempi. Isäni on aina ollut hyvin järjestelmällinen, mutta ehkä vähän omituisella/omalaatuisella tavalla ja epäilenkin, että olemme ainakin joitakin piirteitä perineet isän puolelta.



42

Itse pärjäilen elämässä, vaikka kaikki onkin aina hävyksissä ja siivouksen aloittaminen on kun vuorelle pitäisi lähteä kapuamaan.

Aika hyvin olen piilotellut ' ongelmaani' , ulospäin näyttää kun hallitsisin kaiken. Siivoan aina pintapuolisesti ennenkuin tulee vieraita, pidän itseni ja lapseni puhtaina jne.



Mutta kuinka saisin pojalle parhaat eväät tulevaisuutta ajatellen, on vain ajan kysymys, kun tuo lähtee omia siipiään koittelemaan.

Yhdellä veljellään ei ole vastaavia ongelmia, mutta kuopus vaikuttaa pahemmalta:( (jumittuu, lähimuisti olematon, tavaroiden paikoilleen laitto menee yli ymmärryksen).

joten tällä viikolla on sitten kuultu huutoa tässä talossa. Tytär huusi veetä ja heetä keskiviikkona, kun pyysin jatkamaan maanantaina keskenjääneitä hommia. Eikä tehnyt. Samat huudot sai myös mies. Tytär oli menossa nukkumaan puolikahdeksalta illalla kun ei viitsinyt jatkaa tekemistään (eikä edes mennyt , kunhan väitti että väsyttää).



Eilen meillä kävi vieraita. Juuri ennen vieraiden tuloa tytär imuroi yläkerran aulan (kork 5 min homma). Ja järjesteli oman huoneensa kun vieraat jo olivat meillä :/ Auttoi kyllä ihan pyytämättä kattamaan pöytää ja tarjoilussakin.



Soittelin aamulla luokanvalvojalle ja koulutoimenjohtajalle. Diagnoosiepäilyni oli jo kantautunut koulutoimenjohtajan tontille asti ja sain siihen rivien välistä erittäin epäluuloisen suhtautumisen. Hyvää on kuitenkin hänenkin mielestään se, että tyttö on menossa psykiatrin juttusille - sillä joku klikkihän siellä taustalla on ja se on hyvä aukoa - siis hänen arvionsa mukaan. Tuli vähän sellainen olo, että minut on leimattu koululla väsyneeksi ja kelvottomaksi vanhemmaksi sen kummemmin kuullostelematta ja kyselemättä todellista tilannetta täällä. Olemme kuitenkin samaa mieltä siitä, että on hyvä että olemme saamassa apua :D



Kävi myös ilmi, että tytär todella pimittää asioita. Taksvärkkipäivästä kun ON tullut tiedote kotiin, vaikka tytär väitti kiven kovaan ettei ole jaettu MITÄÄN lappuja. On toki mahdollista, että hän ei ihan oikesti MUISTA että laput ovat tulleet - mutta tiesiväthän kaverit sen kyllä...



Se psykiatrin aikakin tuli, saadaan vielä odotella että sinne päästään.



ap.

kouluun en ehtinyt ikinä ajoissan, enkä vieläkään muuallekaan. Siivoaminen ja järjestyksen (ja kurin-)pito ei kertakaikkiaan onnistu mutta aika onnellisena täällä elellään ja on elelty.

Hyvää jatkoa ap:lle ja tyttärelle ;-)

tyttömme on aina ollut kiltti, mutta ei niin kovin vietävissä - onneksi! Rahankäyttö on niitä harvoja asioita, jotka onnistuvat. Nyt sillä on jo jemmassa matkarahat, joilla aikoo ensi kesänä vaihtoon nuorisojärjestön kautta.



Syöminen on juu ollut hidasta aina, kolmosluokallakin ruokalista näkyi lisäksi aina paidasta. Mielekkäät jutut onnistuu, tylsätkin työt jos niillä on joku mieluisa päämäärä. Toivoton myöhästelijä ja unohtelija.



Vitsi, mikä toi 47 trisomia onkaan. Mulla ei ole hoitoalan koulutusta, mutta teen työtä kehitysvamaisten parissa.



Ehkä tosiaan voittopuoliseti ollaan matkalla valoon. Mutta todella ärsytti puhelun tuo osuus koulutoimenjohtajan kanssa. Lisäksi hän totesi kun valitin että en saa koululta mitään papereita, että saahan ne postin kautta - no arvatkaa vaan kuinka monta vuotta oon opettajille sanonut että voisko ne postittaa mulle. Plää-ÄH!



ap.

Toivoisin että laittaisitte mulle sähköpostia niin voisi vaihtaa ajatuksia ilman av:ta. Olen tuon " Erityislapsen äidin vuodatus" -ketjun ap, on tainnut kyllä jo hieman painua alemmas...

sähköpostia en ole saanut aikaiseksi, en tiiä mitä siihen laittaisin - mutta jos vaan sanon notta Terve :)



ap.

ap.

tyttösi on kuin minä olin nuorempana. Minulal on adhd ilman sitä hyper-oiretta eli add. syön stimulantteja, mutta olen edelleen hieman päiväunissa kulkija huithapeli. helppoa elämä ei ole, mutat toisaalta kolikon kääntöpuolena on luovuus.

Olen oppinut myös menemään ajoissa töihin, siivoamaan jälkeni ja vastaamaan teoistani. Älä nyt ihmeessä ala ajamaan jotain diagnoosia lapsellesi AV-palstan vinkeillä.

jos tyttärellä kerta sellainen on. diagnoosiahan ei saa ilman syytä. ja oireet tytöllä taas on sitä luokkaa, että hankaluuksia on luvassa - niitä on nyt jo.



Mutta joo, et toki ole ainut joka on sitä mieltä että diagnoosi on pyllystä. Äitini on kanssasi täsmälleen samaa mieltä.



ap.

oppinut huolehtimaan menkkaräteistäni, vaan ne pyörivät missä sattuu. Samoin on pankkikorttien, avainten, ajokorttien, puhelimen jne. laita. Hukassa ovat. Jopa pyörän hukkaan usein unohtamalla millouin mihinkin. MINÄ EN VAIN VOI SILLE MITÄÄN, EN OLE TAHALLANI TÄMMÖINEN!



Makean syöminen on oma yritys stimuloida aivoja, kun väsymys silloin kun se iskee on mieletön.



Tämän sairauden, ja sairaus se on vittu sentään, VÄLITTÄJÄAINEIDEN PUUTOS, kanssa on helevetillistä elää ilman lääkitystä ja vaikeaa muutenkin.



Vie tyttö lääkäriin. Minun piti sählätä 18 vuotta, ennenkuin sain daignoosin. Sen jälkeen itkin ja itkin. Enkö olekaan tyhmä laiska ja saamaton. Itsetunnolle se teki hyvää. Muuten se ollu niin paska.

Vierailija:

Enkö olekaan tyhmä laiska ja saamaton.

42

Ja nyt löytyi sitten minullekin diaknoosi : )



Olen juuri tuollainen tai nykyisin olen skarpannut paljon, mutta olen siis juuri sellainen pika siivooja, kun vieraita tulee ja muutenkin sellainen haahu, haaveilija : O



Mutta jos jokin lääkitys saa minun väsymykseni kuriin, niin tulen halamaan tämän ketjun kirjoittajia!



En minäkään koskaan ole tahallani halunnut olla sellainen väsy ja aikaan saamaton, olin hiukka omituinen omasta mielestä kun muut jaksoivat, kömpelö myöskin



Nyt nukkumaan ja ihania olette : )

Luin tätä silloin kun asiasta ekan kerran kirjoitit. Silloin tietämättäsi muistutit mua siitä, että olen joskus epäillyt et mulla on ADD. Aloin samantien taas hakea tietoa asiasta, tulostin 3 cm paksuisen pinkan tietoa ja vinkkejä ja luin ne seuraavien parin viikon aikana. Kaikki mitä luin, tuntui niin tutulta, ja tajusin, että mun on haettava apua. Sittemmin on tullut taas (kuten koko elämäni aikana) masennusta ja ahdistusta pintaan ja nyt on sit torstaina edessä elämäni eka psykiatrin vastaanotto. Onneksi se on jo torstaina, sillä tuntuu, että edemmäs en edes jaksaisi.



Kiitos, että silloin avauduit asiasta avoimesti. Mulla oli vähän samanlaisia oireita kun tyttärelläsi nyt. Tosin vähän lievemmästi, mutta kuitenkin. Ongelmia on ilmennyt sitten paljon enemmän sitä mukaa mitä enemmän vastuuta on alkanut elämässä olla.



Voimia ja hyvää jatkoa sulle ja tyttärellesi!

Googlasin oirelistan, ja mulla oli ne kaikki paitsi kaksi.