Sossu tulee tyttären takia

tsemppiä :)

Vierailija:

Mutta koska matikanope teki reilun tarjouksen matikansuhteen, niin tyttö oli päättänyt tehdä kaikkensa matikan eteen. Oli lukenut välkät vessassa. Koulun jälkeen oli mennyt kirjastoon lukemaan, josta minä hänet sitten kolmen mukanaraahattavan kanssa kävin hakemassa kotiin varsin kiukkuisten saatesanojen kera. Tyttö suuttui ja sotki huoneensa, raivosi hetken aikaa muutenkin mutta kun sai päivän tilityksen ulos, jatkoi lukemistaan.

Tyttö oli mennyt kirjastoon opiskelemaan, ja suutuit? Miksi suutuit?

mä olin ja olen just tollanen:



" tarkkaamattomuus, aloittamisen vaikeus, tehtävien loppuun saattaminen ja pitkäjänteisyys, aamu-unisuus, tehtävien siirtäminen, alhainen motivaatio ja alisuoriutuminen, järjestyksen pidon ongelmat ja ajanhallinnan ongelmat sekä motoriikan ongelmat ovat lähes kohta kohdalta päivittäin/usein -sarakkeessa."



Kyllä minä silti yliopistoon päädyin ja ihan arvostetulle alalle ja hyviin työtehtäviin ja niin pois päin. Edelleen olen laiska, usein myöhässä ja viimeksi kaverini käydesä luonani sain hävetä silmät päästäni kun huomasin jättäneeni aamulla avonaisen siteen ja likaiset pikkuhousut vessan lattialle hiivalääketuubin viereen...

oli hämmästynyt ja järkyttynytkin ADD:laisten kirjoituksista. Myös häneln mielestään viimeinkin tekstiä, joka kertoo hänestä ja hänen ongelmistaan JA antaa niihin toivoa ja ratkaisumalleja. Itkikin.



ap.

Täällä yksi add-lapsen äiti, jolla itselläänkin erittäin suurella todennäköisyydella on add

Meillä tämä add on suhteellisen tuore asia (vaikka olenkin siitä koko ikäni tietämättäni itse kärsinyt) ja olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia näiden asioiden tiimoilta. Siksi loin itselleni sähköpostiosoitteen tätä tarkoitusta varten, joten laittakaapa viestiä osoitteeseen:



add-aikuinen@ luukku. com (välilyönnit pois)

Mulla ei nyt ole käytössä anonyymiä sp:a, joten en viitti osoitetta tänne kirjoitella. Mut taidan siirtyä keskustelemaan erityislapsiin.



ap.

Myös minä olen ollut krooninen tavaroiden hävittelijä koko ikäni, enkä sitä tahallani tehnyt. Tärkeimmistä asioista osaan suurin piirtein nykyään huolehtia, koska ne on aina samoissa paikoissa, mutta vähäarvoisempaa katoaa usein.



Krooninen myöhästelijä myös.

Normaalin murrosikäisen uhman sulkisin pois siksi, että tyttö on ollut tuollainen koko ikänsä. Koko ikä on yritetty oppia ja opettaa -ei kai ole normaalia, että uhmaa kestää kolmivotiaasta kuuteentoista ja ilmeisesti ylikin.



Samalla perusteella sulkisin pois myös masennuksen, sillä on aivan liian kauhea kuvitellakaan että tyttö olisi ollut masentunut koko elämänsä. Millainen äiti minä oikein silloin olisinkaan? Masennus tuntuu kummasti myös katoavan silloin, kun tyttö saa suunnitella ja toteuttaa suunnitelmiaan itse, ilman " ulkopuolisten" vaatimuksia. Jos tyttö on masentunut, niin häntä masentaa ylivoimaisilta tuntuvat vaatimukset, joita tyrkyttää äiti (läksyt, huoneen siivous, ajankulusta huolehtiminen ja yleinen järjestyksen pito kotona), koulu (läksyt, tarkaavaisuus tunnilla, matikka, käsityöt ja liikunta, ehtiminen aamuisin kouluun) sekä harrastukset joita tällä hetkellä ei muuten ole (muistaminen ja ehtiminen, aikanaan soittoläksyjen harjoittelu).



ADD tuntuu hyvin loogiselta, nyt kun sen oireisiin ja aikuisten ADDilaisten kertomuksiin on tutustunut. Ehkä ADD:n oireet eivät yllä diagnoosiin asti tai tyttö ei helposti diagnoosia saa älykkyytensä takia ( :O !). Piirteet ovat kuitenkin NIIN selvät, että samoilla keinoilla kun ADDilaiset tyttö saa arkeensa suunnattomasti apua. Tämä tekninen tuki ei kyllä poista tytön alavireisyyttä, joka äitiä huolettaa. Hän itse sanoo olevansa kuin unessa koko ajan, pahiten syksyisin ja alkutalvesta. On ajatellut että se johtuu vain jatkuvasta väsymyksestä - ja voihan se sitä ollakin kun ei kerta saa unen päästä illalla kiinni.



Pienempänä oli sillä tavalla helpompaa, että pystyin sentään väsyttämään lapsen fyysisesti vaikka melko työmaa se aina olikin. Kun lapsi viimeinkin suvaitsi saapua koulusta (kotimatka yleensä vähän kesti kun oli niin paljon kaikkee mielenkinntoista matkalla eikä ollut mikään kiire), tehtiin yhdessä läksyt. Just sitä jatkuvaa vieressä vahtimista tai sit ne jäi tekemättä. Sitten ulos tai harrastuksiin, hiihdettiin, uimaan, kävelemään, partioon, soittotunnille, kävellen kavereille tms. Nykyään minulla ei oikein ole tuollaisiin sananvaltaa.



Minusta kuitenkin tuntuu että tuohon aikaansaamattomuuteen ei auta kuin lääkkeet. Eli silloin tarvitaan oikea diagnoosi.



ap.

tuli mieleen kaamosmasennus. Sitä on monellakin.



Jos kirkasvalo lamppu toisi apua. Vai mikä se nyt onkaan nimeltään... joku toinen osaa varmasit kertoa paremmin.







Miten tyttö hoitaa sellaiset asiat mihin sinä tai opettajat ette vaikuta? Entä isän käskyihin? Jos esim kaveri pyytää palvelusta? Onko sellaistenkin suorittaminen vaikeaa vai hoituuko ne. Onko kyse aikuisten auktoriteetille vastaanväittämisestä?

jopa pystyy sellaiseen, mihin keskiverto " normaali" ihminen ei pysty! Tämä on juuri tarkkaavaisuushäiriöisen ongelma, hän voi olla erinomaisen pätevä ja tehokas jollakin alueella, joka häntä kiinnostaa, mutta jos hän ei ole kiinnostunut, on keskittyminen mahdotonta. Minä teen työssäni nopeasti ja tehokkaasti asioita, joita muut eivät pysty kunhan en joudu tekemään rutiiniasioita. Rutiinikirje, jonka tekemiseen menee viisi minuuttia, saattaa lojua pöydälläni monta päivää, koska en vain saa sitä aikaiseksi. Työnantajani onneksi tietää tämän ja arvostaa muita lahjojani niin paljon, että saan sellaisia sihteeripalveluita, joita muut samassa asemassa olevat työtoverini eivät välttämättä saa.



Kyllä minäkin saan kämpän hienoon kuntoon alta aikayksikön kun on esim. vieraita tulossa, mutta yleensä motivaatio tähän tulee n. vartin liian myöhään ja vieraiden tullessa saattaa vielä löytyä likainen sukka keskeltä muuten siistin olohuoneen lattiaa. Joillakin harvemmin käyneillä vierailla on minusta harhaluulo, että olen erityisen järjestelmällinen ihminen (sic!), tutummat tietävät kyllä karmean totuuden :)



t. 42

Joo, se kirkasvalolamppu täytyy nyt hommata. Mutta unessakulkua on koko vuoden, pahenne syksyllä ensisestään. Kesällä ei niin tunnu, kun saa puuhata aikalailla mitä itse tahtoo.



Olen sortunut tuohon auktoriteettiuhmaan. Mutta tyttö itte sanoi, että vaikka kaveri soittaa käymään tai kylälle kun täällä on muitakin, niin tyttö saa ponnistaa ittensä liikkeelle - vaikka tietää että siellä olisi varmaan kivaa. Ne lähtemiset on aina vaikeita ja kun meno on aikuisen määräämä niin silloin kyllä aivan karmeita :/



ap.

Telee ihan mieleen Mamban biisi: Tennissukka kirjahyllyssä. Mä oon aina tykännyt sen biisin synkän hauskasta huumorista... ehkä siksi kun se kuitenkin osuu.



Ja jälleen kirjoitit siivousasiasta just niinkuin minäkin eilisen tehoällistyksenmullistuksen koin. Sossu oli tarpeeksi hyvä motivaatio ja uhka jotta huone pääsi ojennukseen. Ja juuri tuo rutiinikirjeiden vanuminen, voisin kuvitella että juuri noin käy tyttärellekin. ainakin koulussa tekee kuin vetta vaan haasteellisempia tehtäviä, mutta pistäpä se laskemaan kertotaulua - ei se osaa niitä vieläkään.



ap.

Valvon yömyöhään, en vain osaa mennä ajoissa nukkumaan, ja sitten olen aamulla tappoväsynyt. Jonkin verran olen tottunut vähäunisuuteen, mutta välillä nukahdan väsymystäni alkuillasta sohvalle (jonka jälkeen taas en saa unta illalla...). Jos menen ajoissa nukkumaan, saatan herätä aamuviideltä - edelleen väsyneenä, mutta en kuitenkaan saa enää unta.



Joskus, jos hartiat ovat vähän jumissa tms. otan illalla buranan " unilääkkeeksi" ja se auttaa yllättävän hyvin. Pitäisi varmaan opetella jotain rentoutumistekniikoita, mutta kun ei jaksa oikein sellaisiin keskittyä :) Tiedän, että säännöllinen vuorokausirytmi auttaisi tähän. Jos olen jollain kurssilla tms., niin illalla kaadun sänkyyn kuin tukki. Jostain syystä myös mökillä, jossa ei ole tv:tä eikä tietokonetta, nukahdan ilman ongelmia iltakymmeneltä ja saatan nukkua iloisesti lähes kellon ympäri.



t. 42 edelleen

ap.

Erehdyin äidilleni soittaessa kertomaan tilanteesta. Äiti oli nyt pari tuntia miettinyt asioita järjestykseen flunssaisella päällään ja soitti kertoakseen jälleen kerran että minä vaadin lapseltani liikaa.



Tuli pitkä puhelu ja kerroin juurta jaksaen (jälleen kerran) mitä kaikkea on tehty ja mitä ei ole tehty. Äidille on iso ongelma että minä yritän vaatia lapselta asioita, joita minulta ei ole hänen ikäisenään vaadittu. Lähinnä kyse siis siisteydestä ja osallistumisesta kotitöihin, läksyistäkin.



Tuli sit tilitettyä vähän muutakin, lapsuudesta ja nuoruudesta. Kökkö. Sanoin ne asiat joita oon tähän saakka varonut sanomasta. Rahasta, ajasta, vanhempien avusta ja huolenpidosta. Tai siis pikemminkin niiden puutteesta. Vatun vattu.

Tänäänkin kuulin muutaman kerran olevani korvaamaton (kerran esimieheltäni, pari kertaa työtovereiltani auttaessani heitä omien töideni ohella) :)



Tuosta liikkeelle lähdöstä: Meillä auttoi esikoisen ollessa ensimmäisellä luokalla se, että laitoimme kännykkään hälytyksen viestinä " Aika ruveta pukemaan" . Kun tämä kilahti, oli se lapselle merkki ruveta pukemaan. Sovimme, että vaatteet pitää olla puettuna kahdessa minuutissa, jonka toteutuessa hän sai tarran (tämä ei ehkä ap:n tyttöön enää tepsi, mutta keksikää joku toinen myönteinen palaute). Sitten kännykästä kilahti " Aika lähteä kouluun" , jolloin hän tiesi lähteä liikkeelle.



Näin saimme motkotuksen " ulkoistettua" ja moitteen muutettua kiitokseksi. Pari viikkoa meni opetellessa meidän toimiessa tukihenkilöinä, tuon jälkeen pojalla ei ole ollut ongelmia aamulla liikkellelähdön kanssa, hälyt voitiin jättää pois n. puolen vuoden jälkeen!



t. 42 / 71 ym.

Onhan saamattomia ihmisia ollut aina, ja heillekin kai paikka loytyy tassa tehokkuuden maailmassa? Ap. huolehdit siita etta tytto ei tee laksyja, ja kuitenkin keskiarvo on 8.7. Etko voisi vain iloita siita etta tytto parjaa koulussa, vaikka sitten vahemmalla laksyjen teolla?



Sanoit jossain aikaisemmassa viestissa nain:

Olen tehnyt selväksi että minun vastuuni ja velvollisuuteni päättyy, kun 18 v tulee täyteen. Silloin voin lennättää hänet ulos kotiani likaamasta ja sen ilmaa myrkyttämästä. Siihen loppuu myös taloudellinen vastuuni. '



Oletko ihan oikeasti sanonut nain tytolle? Lapselle aika karmeaa kuultavaa.



Mulla on kolme poikaa, nuorin nyt 13. Huoneet on aina kuin pommin jaljilta, joskus patistan siivoamaan mutta useimmiten laitan oven kiinni. Kun vanhimmalla (joka on yliopistossa mutta pitkat lomat kotona) rupesi kaymaan niinkuin sinakin sanoit, etta lattialta loytyi muiden tavaroiden lisaksi seka puhtaat etta likaiset vaatteet, annoin hanelle jatesakin ja sanoin etta siina on sulle oma likapyykkikori, hoida omat pyykkisi. Pahoitin mieleni siita etta minun pesemat ja viikkaamat vaatteet oli lattialla kurtussa. 2 vanhinta myos saavat hoitaa omat silityksensa, eli kulkevat silittamattomissa. Samoin jos muualla talossa rupeaa olemaan tavarakasoja, huomautan kerran pari mutta sitten heitan kamat muovisakkiin ja autotalliin, voi sitten sielta etsia kadonneita tavaroita. En tykkaa jatkuvasta huutamisesta ja nalkuttamisesta.



Ap, tyttosi on siis 16? Siina iassa moni on viela sisalta ihan lapsi, vaikka ulkokuori onkin jo aikuisen nakoinen. En tarkoita talla sita etta sun pitaisi tehda kaikki hanen puolestaan, mutta ala koko ajan korosta sita etta hanen pitaa olla itsenainen ja hoitaa kaikki omat asiansa. Juttele hanen kanssaan, ehka esim. hammaslaakariin olisi kivempi menna aidin kanssa?

hyväksi käytetyksi, tekijät ovat tuomittu, tyttö oireili samoin tavoin kun sinun, kunnes tuli ilimi miksi, masennus , ei kouluun meno kiinnostanut, asuu nyt 14-vuotiaana perhekodissa ja käy kotikoulua, joka toinen viikonloppu käy kotona, asia on mielestäni hyvin, mutta hyväksi käyttäjät saisivat painua alimpaan hel....

Mulle pisti silmään tuo melkein viimeinen otsikko tuosta diagnoosin tarpeellisuudesta.



Meillä ainakin pojan diagnoosin saaminen oli todella ratkaiseva edistysaskel perheemme elämässä. Ensinnäkin se vuosia kalvanut ajatus että " tiedän että poikaamme vaivaa jokin muukin kuin dysfasia, mutta MIKÄ" -ajatus vihdoin sai vastauksen. Poika oli siis 10-vuotias add-diagnoosin saadessaan ja olen ensimmäisen kerran epäilyt hänellä olevan jotain outoa silloin kun hän oli 8-kuinen vauva.



Sain pojan läksyjentekovaikeuksista " synninpäästön" ; jos edes Lastenlinnan ammattitaitoiset hoitajat ja erityisopettajat eivät saa häntä tekemään läksyjään niin en olekaan huono äiti kun en ole siinä onnistunut.



ADD vaikuttaa pojan lähes kaikkeen tekemiseen ja jotenkin tämä diagnoosin jälkeinen aika on ollut henkisesti huomattavasti helpompaa kun tietää mistä ei-toivottu käytös johtuu ja voi ymmärtää ettei poika käyttäydy tahallaan siten kuin käyttäytyy. Jatkuvasti saa olla kyllä skarppina, olemme joutuneet paljon puntaroimaan asioita; esimerkiksi mitä erityislapselta voi vaatia ja mitä ei. Huonoa käytöstä ei tietenkään hyväksytä vaikka ymmärrämme mistä se johtuu.



Pojan kannalta tärkein asia diagnoosin saamisessa oli se että hän SAI VIHDOIN APUA, eli hänelle aloitettiin concerta-lääkitys koulupäiviksi ja näyttää siltä että se todella pelasti hänen koulunkäyntinsä. Lääkityksen aloittamisen jälkeen poika on esim. tehnyt yleensä itsenäisesti läksynsä iltapäivän aikana ja muutenkin on kuin hän olisi tullut maan pinnalle omista maailmoistaan.





53