Lue keskustelun säännöt.
Sossu tulee tyttären takia
14.09.2007 |
...käymään. On neitimurkku on myöhästellyt pienen ikänsä koulusta ja nyt käämit on palaneet muillakin kuin minulla.
*Pohtii vaan kovasti että mitä tästä ihan käytännössä seuraa*
Kommentit (124)
Sostt kävi tänään sovitusti toistamiseen. Saimme kotitehtäväksi koota listan perheen kotitöistä ja valita niistä tyttären kanssa sopivat tehtävät hänelle. Ai että äiti on onnessaan, minulla on taustatukea!
Muuten on mennyt tosi hyvin, ei myöhästelyjä, mutta koulun taksvärkkipäivä aiheutti sellaisen riidan että vieläkin heikottaa. Selvittiin siitä, mutta haavoilla ollaan. Tytär teki lopulta työtä taksvärkin eteen.
Toivoin sosiaalitoimiston tukea ja apua pidemmälle ajalle. Luultavasti saammekin sitä. Perheneuvolarintamalla on ollut hiljaista, emme ole saaneet uutta aikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ei kun päätätte tietysti itse. Kerron vain oman kokemukseni, joka ei tosin liity ADD:hen. Minä sain virallisen diagnoosin ' pakko-oireinen häiriö, OCD' 37-vuotiaana, vaikka olinkin itse jo samaan tulokseen tullut. Se oli tosi mukava kuulla! Ja sekin, että monet joutuvat käyttämään lääkitystä lopun ikäänsä. Todella mukavaa ja helpottavaa! Siis että se, millainen minä olen, ei ole outoa ja kummallista tai hullua, vaan johtuu aivoistani. Ja vaikka olen käynyt terapiassa monta vuotta (ja vaikka siitä oli tosi paljon apua), oireilu palasi kun lopetin lääkkeen. Nyt siis syön lääkettä rauhallisin mielin ja osaan ehkä auttaa lapsiani, jotka näyttävät perineen jotain äitinsä herkkyydestä. Enkä pelkää enää olevani hullu ja menen uudelleenkin terapiaan mikäli tarvetta ilmenee.
Pointtini on se, että diagnoosi voi olla vapautus. Ja lääkitys (oli se sitten mihin tahansa) on joskus vaan tarpeen. Itse käytän siis serotoniinivalmistetta, enkä puhu nyt ADD:stä. Mutta omalla kohdallani lääke ei muuta persoonaani, vaan vapauttaa minut olemaan oma itseni. Toivon viestiketjun aloittajalle kaikkea hyvää ja voimia ja ottakaa vastaan kaikki mahdollinen apu mitä tarjotaan ja vaatikaa vielä toinen mokoma lisää. Olet ollut todella kovilla ja nyt tyttäresi asioiden selviminen on lähtenyt hienosti liikkeelle. Jatkakaa sisulla, että saisitte hänen asiansa oikealle mallille, ennenkuin hän lähtee maailmalle.
T. Hilma
Itselle tämä on elämässä tärkeimmän asian paikalla.
ap.
Lisäksi liikuntakamppeet oli olleet kotona, niin tyttö oli lintsannut tunnit. Ja jostain kotitehtävät tekemättä.
Mutta koska matikanope teki reilun tarjouksen matikansuhteen, niin tyttö oli päättänyt tehdä kaikkensa matikan eteen. Oli lukenut välkät vessassa. Koulun jälkeen oli mennyt kirjastoon lukemaan, josta minä hänet sitten kolmen mukanaraahattavan kanssa kävin hakemassa kotiin varsin kiukkuisten saatesanojen kera. Tyttö suuttui ja sotki huoneensa, raivosi hetken aikaa muutenkin mutta kun sai päivän tilityksen ulos, jatkoi lukemistaan.
Koko ilta käännettiin ja väännettiin matikkaa. On kuulkaas taas mullakin tuoreessa muistissa pallon tilavuudet ja pinta-alat, kartiot, lieriöt ja ympyrät, sektorit ja pituusasteet. Oli kivaa ;)
Takki oli aamulla hukassa; se kun on siellä huoneessa eikä naulakossa. Lähti ilman takkia kouluun.
Koulussa ollaan sitkeästi sitä mieltä, että on vain murrosikäisen oireilua. Eittämättä onkin, mutta onko se sitten sitä muutakin, ei auta kuin odotella ja kuullostella...
ap.
Paljon on vettä räystäistä virrannut. Perheneuvolan psykiatrin tapaaminen oli vihdon.
Tässä välissä on mennä keikutettu. Tyttö on petrannut opiskeluaan, mutta murrosikä heittelee pahasti. Myöhästymisiä on ollut vähän, yksi kiukuttelupoissaolo tunnilta ja kielenkäyttö on muuttunut varsin häijyksi. Unohduksia ja kotitehtävien tekemättä jättämisiä entiseen malliin. Tyttären tulevaisuuden suunnitelmat ovat melko selvät; lukioon ei aio mennä. Yhteistyö sossun kanssa pelaa.
ADD -diagnoosin tarpeellisuuden suhteen tyttö ehti muuttaa mielensä, joten sitä ei tutkita enempää. Ei psykiatri kiistänyt, etteikö tytöllä voisi se olla, mutta hänen arvionsa mukaan lääkityksen tarvetta ei kuitenkaan olisi, palaverissa oli vain minun ja miehen täyttämät arviointilomakkeet :/ (tyttö ei täyttänyt omaansa ja koulua en jaksanut pommittaa tarpeeksi). Tyttö pärjää kuitenkin liian hyvin. Iso osa ongelman ydintä on pitkä yksinhuoltajuus, tyttö rakensi koko identiteettinsä vain minun kauttani. Ne varhaistenkin kouluvuosien läjksyjentekemättömyydet sopisivat myös tytön kiukutteluun... Minulla kun ei ollut ketään muuta jakamassa vastuuta, niin tyttö sai tekemättömyydellään hallittua minun menojani ja tekemisiäni (tämä on ihan mun omaa päätelmää...)
Että minullapa onkin täällä ihan terve ja kiukutteleva murkku, jolta saa ja pitää vaatia ihan tavallisia asioita! On sitten koetettu vaatia. Kyllä kuulkaa ovet paukkuu, vittu lentelee ja tanhua raikaa kun neiti päästelee kiukkuaan pihalle. Mä oon " maailman epäkelvoin äiti, jolla on ihan kuspää ukko" . Onneksi minulla on tuo ihana mies, joka tukee ja vaatii samalla mitalla. Yksin - en viitsi edes ajatella.
Ja ne tavarat... ja se hiton huone :D Vaan täytyy olla tyytyväinen että melko harvoin sen enää onnistuu myöhästyä. Enää pari vuotta, vain muutama vuosi, vielä pari vuotta: jaksan, jaksan, jaksan. Välillä on kyllä takki melko tyhjä.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olikin psykologi (hups kun muistin vähän väärin...) eikä sosiaalityöntekijä kanssamme puhumassa perheneuvolassa. Saatiin vakuutettua, asiaa tutkitaan :)
Seuraavan kerran tyttö meneekin sitten psykiatria tapaamaan, mutta aikaa emme vielä saaneet. Minä lupasin soittaa luokanvalvojalle. Saatiin myös erinäiset lippuset ja lappuset kotiin & kouluun täytettäväksi.
Saldoa oli mm. se että ADD, kuten ADHD:kin, diagnosoidaan yleensä joko vanhempien tai koulun/päiväkodin vaatimuksesta. Se ei niinkään ole alkuun Lapselle itselleen ongelma (vaikka tytölle se on, kuten myös tässä ketjussa kirjoitelleille aikuisille), vaan häiritsevä käyttäytyminen vammauttaa lähiympäristöä. Koska tytön kyvyssä oppia ei ole mitään vikaa eikä hän käyttäydy aggressiivistesti tai liian vilkkaasti, hänen vaikeutensa eivät näy koulussa. Mutta kotona ne ovat näkyneet jo pitkään.
Nyt mietin sitä, että onko mahdollisesta diagnoosista apua tytölle vai ei. Minä saisin synninpäästön (kai?) kasvatukseni osalta, että sikäli sillä on minulle ja haaveilleni sijaisvanhemmuudesta iso merkitys. Mutta jos tyttö ei diagnoosista hyödy, niin en minä sitä hänelle luultavasti ala vaatia.
ap.
(Olen se aikuis-addi joka ketjun alussa kirjoitteli mm. rautalankamallista, kiitos muuten ruusuista ja haleista, ne piristivät kovasti :)
Vaikkei nyt lääkitystä aloitettaisikaan (mikä ei välttämättä olisi paha asia sekään), niin sitten osaa ainakin lähteä tukevammalta pohjalta hakemaan lisätietoa ja myöhemmin on helpompi vakuuttaa hoitavat tahot siitä, että ongelma on aivojen välittäjäaineissa eikä asenteessa. Se saattaa myös tytölle itselleen olla hyväksi, että saisi jonkun auktoriteetin sanomana tietää olevansa oikeasti erilainen kuin tavikset mutta että on muitakin samalla tavalla erilaisia. Se on yllättävän arvokas tieto.
Toinen syy hankkia diagnoosi olisi, että jotkut lääkkeet vaikuttavat eri tavalla addin kuin muiden aivoihin: rauhoittavat lääkkeet lähinnä virkistävät ja piristeet nukuttavat. Minuakaan ei meinattu aikanaan saada leikkauksen jälkeen hereille millään. Ja hammaslääkärin käyttämä kipulääke ei vaikuttanut millään tavalla. Ihan esimerkkinä vaan. Ja masennuslääkkeet voivat sinällään olla addille vaarallisia, niistä voi mennä psykoosiin.
Lääkitys ei suinkaan ole ainoa hoitokeino AD(H)D:n oireiden vähentämiseksi. Itselläni tepsi matalahiilihydraattinen dieetti (eli se kuuluisa karppaus), joka tasoitti mielialanvaihteluita ja madalsi virkeys- ja väsymyspiikkejä. Sitten luonnonrohdoista kuten miedoista paniikki- tai masennuslääkkeistä (oliko se nyt avena sativa vai mikä, mitä itse aikanaan otin, ja hyperiforce) voi joillekin olla apua. Ainakin ne ovat suht turvallinen keino hoitaa addin masennusta, toisin kuin jotkut masennuslääkkeet.
Addeille on myös tarjolla coachausta eli valmennusta arkeen - miten siivotaan, miten aikataulutetaan, miten päästään hereille jne.
Ja sitten se fyysinen liikunta, joka oikeasti auttaa addia ottamaan pään pois p***stään ja katsomaan eteensä.
Minä olin 33-vuotias diagnoosin saadessani ja kyllä se niin on, että lääkkeet minua auttavat. Nyt vain pohdin kovasti, mitä voin elämälläni tehdä, kun istumistyö ei ole minua varten mutta lahjakkuutta on vain siinä... :(
t. aikuis-addi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luokanvalvojan kanssa myös keskusteltu. Oppilashuoltoryhmän kautta oli sit mennyt tämä tyttären asia sossuun silloin toissaviikolla.
Aikuisaddilta tuli taas hyvää ja tasmällistä tekstiä. Täytyy vielä tytön kanssa keskustella miten hän diagnoosin tarpeellisuuden kokee.
Kouluun on nyt pohjustettu luokanvalvojan verran siitä miten asiaa ajattelen (/ajattelemme täällä kotona). Ei se kovin tyrmäävä ollut, oikeastaan sillä välähti kanssa lamppu - sitä on reilun viikon verran ollut liikkeellä. Annoin luvan omasta puolestani puhua ihan laajasti opettajakunnalle asiasta.
Pitää kirjoittaa pikku saatelappu koulun lippusiin matkaan.
Tytär oli sit tänäiltana koulun johtokunnan kokouksessa oppilasedustajana mukana, olivat valinneet hänet tehtävään tämän lukuvuoden alussa. Hauskaa tavallaan ;)
ap.
Tämä ketju on ollut todella hieno juttu, olen iloinen, että olen saanut olla tässä mukana. Tuntuu, että tunnelin päässä alkaa jo näkyä valoa.
Tämän ketjun perusteella teillä on paljon, josta saatte olla tytöstä ylpeitä, ei koulun johtokuntaan ketä hyvänsä valita. Muistakaa se silloin, kun ADD-peikko taas muistuttaa olemassaolostaan!
42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen myös miettinyt 3.luokkalaisen tyttöni kohdalla ADHD:Ta, tai ilmeisimmin tätä ketjua luettuani ADD:ta. Tyttö on kyllä kovin kiltti ja kuuliainen, mutta toivoton unohtelija/taivaanrannanmaalari. Isällään (olemme eronneet ) TAKUUVARMASTI ADHD. Ei ole diagnoosia saanut, muttei voi muusta kyllä kyse olla. Hermoja ja pitkää pinnaa vaatii!
Miten tyttösi kohdalla lapsuudessa oli - oliko kilttityttö vai muuta? Ihan koko ketjua en lukenut, pahoittelen jos kysyn jo kysyttyjä kysymyksiä. Miten se sossun käynti meni?
Eihän se tyttö tietenkään hetkessä muutu ja kun päällä ovat vielä murrosiän myrskyt, niin varmasti on sinulla jaksamista. Pysy vain tiukkana rutiinien noudattamisessa, mutta muista myös kehua onnistuneista suorituksista (vaikka olisivat valmiita vähän jälkijunassa).
Ihan varmasti vastaanne tulee näitä epäilijöitä enemmältikin, kaikki ammattilaisetkaan eivät tiedä tarkkaavaisuushäiriöistä tarpeeksi. Niitä kun on niin monenlaisia, että varsinkin nämä älykkyydellään häiriöitä kompensoivat tapaukset jäävät helposti huomaamatta.
Niinkuin moni on sanonut, diagnoosi voi olla helpotus. Ongelmaa se ei poista, mutta se avaa tien korjata tilanne.
Muutosprosessi tulee tytölle olemaan raskas, joutuuhan siinä tekemään monia asioita aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Muutosvastarintaa tulee ns. normaaleillekin ihmisille vähemmästäkin! Vastarinta kaatuu väkisinkin pääosin vanhempien niskaan...
Jaksamista!
t. 42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on vastaavia ongelmia. Oma tyttöni on 12 ja ongelmat havaittiin koulun alkaessa eka-tokaluokalla. Hän sai diagnoosin ADD:stä kolmannella luokalla.
Itseäni ainakin diagnoosi helpotti, jotenkin tietää missä vika on. Vika ei ollutkaan minussa äitinä tai lapsen " tyhmyydessä" .Samoin luulen, että tyttöä itseäänkin se auttaa ymmärtämään itseään paremmin.
Meillä taistellaan myös siivouksen ja kellonaikojen noudattamisen kanssa. Kun ei voi kai pitää kotiarestissa siihen asti, että tyttö olisi täysi-ikäinen. Mitkään kiristys-uhkailu-lahjus jutut eivät yksinkertaisesti päde. Hyvälläkään ei oikein tahdo tulla tulosta. Syömisessä hän on maailman hitain. Hän huolehtii kyllä kaikkien muiden asiat muttei omiaan.
Jos tytön saa innostumaan niin homma etenee loistavasti ja alta aika yksikön. Hän on peittänyt ongelmiaan loistavilla sosiaalisilla taidoilla. Hän on maailmaa syleilevä, kaikkien kaveri, aina iloinen... Ei huolen häivää tyyppi. Varjopuolena... ei huolen häivää ja helposti vietävissä. Nyt murrosiän kynnyksellä on tullut ongelmia myös rahan käytön ja valehtelun suhteen. En nyt ihan kutsuisi sitä valehteluksi, sillä automaattinen vastaus esim. teitkö läksy?-kyllä, tulee automaattisesti ja ajattelematta. Yleensä näen naamasta tässä vaiheessa oikean vastauksen ja jos kysyn uudelleen tulee rehellinen vastaus.
Tämä on todella raskasta vanhemmille. Kukaan ei jaksa nalkuttaa koko ajan. Meillä samoilla kasvatusmetodeilla kolmen lapsen kanssa pärjätään hienosti, mutta tämä yksi aiheuttaa toistuvasti harmaita hiuksia. Juuri nuo siisteys ja hygienia asiat tekevät välillä minut hulluksi. Enkä edes ole mikään siivousintoilija itsekään.
Meillä ei ole lääkitystä, mutta olen todennut, että Omega 3 auttaa hieman. Se nyt ainakin on vaaraton lääke. Tosin sekin pitäisi muistaa ottaa.
Vähän pelottaa tulevaisuus, että mitä se tuo tullessaan. Jos tyttö ei opikaan pitämään huolta itsestään ja asioistaan. Jos hän ajautuu huonoon seuraan tai hänen itsetuntonsa kärsii ongelmista. Koulumenestys ei ole järin huikea, muttei huonokaan. Kokeisiin lukeminen on yhtä tuskaa. Hän on kuitenkin liikunnallinen, musikaalinen ja käsistään näppärä.
Tämä oli hyvä ketju!
Äippä
Terkkarilla tytä kävi eilen. Oli ollut ihan ok reissu, mutta ei se täti ihan asian ytimestä ollut puhunut.
Sosiaalityöntekijä kävi tänään. Ihme tapahtui, tyttö siivosi itse huoneensa puolessa tunnissa. Eli motivaatioksi riittää, kun sosiaalityöntekijä on tulossa jututtamaan tyttöä. Melko kallista. Mutta tälläistä ihmettä ei ole tapahtunut - öö... - KOSKAAN! Ikkunan ja peilinkin se oli ehtinyt pyyhkiä (komeroon ja sängyn alle en kurkannut).
Vieraamme oli alkuun ankaramman oloinen, mutta keskutelu alkoi sujua nopeasti. Tytär sai valita olenko mukana vai en, sain luottamuslauseen :)
Ammatillinen perhekoti oli se jolla tyttöä uhattiin, enkä minä laittanut vastaan. Myöhästelyistä on nyt tultava loppu, vaikka uusia keinoja kouluunlähtöihin keskustelu ei oikein tuonut - kaikki laillisen rajoissa oleva kun on kokeiltu jo.
Jos myöhästelyistä karttuu viimevuotiseen malliin jälki-istuntoja jotka jäävät kärsimättä, ei voida tyttöä päästää luokalta. Luokalle jättö taas ei oikein vaihtoehtona ole hyväksi koettu, joten ymmärsin että perhekotisijoitukseen mennään ihan reippaalla tahdilla jos tyttären tyyli ei tokene. Hyvin uhkailtu.
ADD:tä ongelmien perussyynä tämä täti ei pitänyt mahdottomana (ei ainakaan ilmaissut). Hän oli erittäin tyytyväinen siitä, että olemme olleet yhteydessä perheneuvolaan ja käyneetkin siellä aiemmin keväällä. Totesi, että perheneuvolan kautta sekin asia etenee. Tuntui siltä, että minua ei ainakaan vielä julistettu kelvottomaksi kasvattajaksi.
On tässä kuitenkin vähän harmaa ja haparoiva olo. Minä kun olen jo kymmenen vuotta haaveillut sijaisvanhemmuudesta. Valuuko sekin toive nyt käsien läpi kuin kuuma hiekka kesähelteisellä rannalla pyörtyneen hikisistä käsistä?
ap.
siivoamaan huoneensa kunnolla, mun ymmärtääkseni kyse EI voi olla ADD:sta. Oikea ADD-tapaus ei pystyisi yhtäkkiä, tuosta vain siivoamaan tehokkaasti, koska häneltä puuttuisi siihen tarvittavat kyvyt. Ja lieviä add-piirteitä (siis ettei meinaa saada aikaiseksi, alkaa kesken kaiken tehdä muuta, unohtelee asioita) on meillä IHAN jokaisella.
Minusta näyttää siltä, että tytöltä ei puutu kykyä vaan yksinkertaisesti halua huolehtia asioistaan. Sossuvierailu sentään oli tarpeeksi suuri peloite, että tarttui hommiin. Voisiko kyse olla masennuksesta? Siihenkin sopisi epäsiisteys, syömättömyys, jne.
Tsemppiä ap!
Sossuntäti on kyllä ollut hyvin ainutlaatuinen pelote, sillä koko sinä aikana kun tyttärellä on ollut oma huone, moista siivousintoa ei ole nähty.
Hyvin motivoituneena tyttö tuntuu pystyvän moneen, myös suoritustasolla. Muuten elämä täyttyy kaikenlaisista suunnitelmista, joista toki toteutetaankin osa. Nyt esim. kaverinsa kanssa suunnittelevat innolla interreiliä Saksaan ja Ranskaan. Ja kovasti aikoo syyslomalla entisille asuinsijoillemme Lappiin - nämä jutut minusta pikemminkin haaveita vaan.
Emmä tiiä, nyt väsyttää niin valtavasti.
ap.
Koulun kuukausiraportin saldo: myöhästymisiä 5 (kaksi kesken päivää), kotitehtäviä tekemättä 10 kertaa, Häiriökäyttäytymistä tunnilla 3x, unohduksia 4x.
Matikanope laittoi huolestunutta viestiä, että miten tehdään kun tehtävät on olleet 7 kertaa syksyn aikana tekemättä. Tytöltä tiedustelin, niin oli kuulemma selvitetty jo open kanssa; hän jää koulun jälkeen open valvonnassa tekemään tehtäviä. Opettajan versio asiasta: " Jos _mikään_ _muu_ ei auta, niin täytyy _toisinaan_ jäädä koulun jälkeen niitä yhdessä tekemään. Valehteli siis jälleen (vai olisiko ollut tarkkaamaton ja kuullut asian haluamallaan tavalla?). Ihmettelinkin että miten se ope niin on luvannut mennä ilmaista talkootyötä tekemään...
Ajattelin että tyttö ei sit syyslomareissujaan ole ansainnut ennenkuin tekemättömät työt on tehty, soitin sostt:lle ja olimme yksimieliset. Kun sitten aloin tekemättömiä tehtäviä metsästää, osui matikanope ensimmäiseksi puhelimeen. Hänestä idea oli huono, koska matikankoe on nyt perjantaina ja loma on kuitenkin lomaa. Hän ehdotti että jos luettaisiin matikkaa nyt pari iltaa ihan tosissaan, niin kokeeseen olisi hyvät eväät ja olisi mukava siirtyä sekä lomalle että uuteen aihealueeseen. Minustakin paljon parempi idea.
Tyttö saapui kotiin viiden maissa, koska istui jälki-istuntojaan kaksi tuntia. Seuraavassa ovenavauksessa saapui kaksi luokkakaveria. Kerroin että näin oli sovittu ensin ja näin oli sovittu sitten. Matikkaa tyttö ei kyllä aikonut tänä iltana lukea, koska huomenna on bilsan koe. Yritin ehdottaa että luetaan molempia, mutta tyttö suuttui ja pämisti huoneeseensa kavereiden kanssa. Hetken päästä menin huoneeseen sanomaan että nyt sitten aloitetaan, jolloin tyttö vänkäsi tietenkin vastaan mutta kaivoi kirjat esille. Sammutin soittimen ja sanoin että seuraavan kerran kun se renkuttaa, haen vehkeen pois - nyt luette.
Eihän siellä mitään luettu, seitsemältä lähtivät kaverit. Ja kun kaverit olivat lähteneet tuli tyttö alas syömään. Annoin vartin aikaa. Puolelta tyttö tuli uudestaan alas kun olin jo keittämässä iltapuuroja toisille, kielsin ottamasta jäätelöä. Jouduin seisomaan viisi minuuttia pakastimen edessä ja häätämään hänet tietokoneelta ennenkuin tyttö luovutti ja marssi mielenosoituksellisesti yläkertaan. Huikkasin perään että yhdeksään asti olen käytettävissä apuna, mutta tyttö läväytti takasin että missä muka.
Vartin yli kahdeksan tyttö marssi alas pyyhe olalla, sanoin että kymmenen minuuttia aikaa käydä suihkussa (muuten kestää tunnin), jolloin neiti kääntyi kannoillaan. Huoneessaan on. Tulee varmasti alas syömään ja suihkuun kun mennään nukkumaan.
Suo siellä, vetelä täällä. Vaikka kuinka yrittää, niin se ei vaan tee. Ja kun on nämä kaikki muutkin lapset, " lapset" ja hommat hoidettavana, niin mua kyllä itkettää.
Hyviä ideoita otetaan vastaan!
ap.
olin siis väärässä. Nukkumaan menen minäkin.
ap.
Vierailija:
Voisin iloita siitä että tyttö pärjää, mutta kun se ei osaa/ saa niitä läksyjään tehtyä. Ei minun mielestäni silloin _valitse_ tekemättömyyttä.
Olen sanonut kuten kirjoitin ja onhan tyttö sen tästä ketjusta lukenutkin, hän seuraa koko ajan tätä. Toki minusta olisi ihanaa, että tyttö asuisi kotona. Mutta jos tämä meno jatkuu, niin vaihtoehtoa ei taida olla. Vierailemaan ja kyläilemään saa toki tulla aina, mutta pitäköön rojunsa omassa kodissaa kuten tahtoo. Täällä tarvitaan siisteyttä jo minun työnikin takia, en todellakaan aio enää aikuiselta lapselta sietää sotkuja, osallistumattomuutta ja lojumista kotona.
Tyttärelle itselleen ei lähikoulut kelpaa. On siis ensi syksynä lähdössä muualle (mikäli luokaltaan pääsee... heh). Silloin pitää pysyä tavarat matkassa, avain tallessa etc. Mihinkään ei ole tahtonut kelpuuttaa mukaan, esim. hammaslääkäreihin. Näin olen ainakin uskonut.
ap.