Sossu tulee tyttären takia

Ja sinulle joka meuhkasit lössököistä, toivottavasti sinun ei tarvitse ottaa sanojasi takaisin jos joskus tulet saamaan e- lapsen.

Itselläni on neljä lasta ja keskosena syntyneellä kuopuksella F sarakkeen diagnoosi.



Nyt sitten pyytelen anteeksi heiltä, joille olin väittänyt kaiken johtuvan kasvatuksesta.

Itsetunto kun on muutenkin jo varmaan riittävän pohjalukemissa, jos koulussa saanut paljon negatiivista palautetta saamattomuudesta. Se sossun vierailu voi tuoda mukanaan jotain hyvääkin. Ehkä yhdessä löydätte keinoja mikä auttaisi tai mistä saisitte apua. Neuropsykologi voisi olla yksi vaihtoehto mistä apua voisi löytyä varsinkin jos tytär motivoituisi itse asiasta.

mutta joskus vaan kuohuu oma kuppi yli. Kun itte siivoaa kolmeen kertaan 150 neliötä, hoitaa kolme pikkulasta, käy kaupat, laittaa ruuat ja pesee pyykit, niin ei oikeen jaksa ymmärtää tervettä teiniä joka ei siinä ajassa saa edes vaatteitaan kaappiin. amen.



ap.

olin kouluaikoina hyvä oppilas, pääsin itse asiassa koulussa ihan liian helpolla. Lukioon mennessä tuli ensimmäinen näytön paikka, kun ruotsin ja pitkän matematiikan opinnot eivät edenneetkään ihan pelkällä tuntiaktiivisuudella. Onneksi numerot huononivat kertarysäyksellä ja tuo herätti. Niinpä tsemppasin ja kirjoitin pitkästä matikasta laudaturin lähes täysillä pisteillä (ensimmäisessä tehtävässä tein minulle tyypillisen huolimattomuusvirheen, kun kysyttiin yhtälön kaikkia juuria ja vastasin " Yhtälön reaalijuuret ovat ...).



Sen sijaan korkeakouluopinnot menivät penkin alle, kun en malttanut keskittyä yhteen asiaan. Opiskelin kahdessa paikassa yhtä aikaa (yliopisto-opintojen lisäksi opiskelin musiikista itselleni toisen ammatin), kävin töissä ja harrastin musiikkia muutenkin monena iltana viikossa. Sitten olin ihmeissäni, kun en päässytkään tenteistä läpi. Tentteihin rupesin säännönmukaisesti lukemaan vasta siinä vaiheessa, kun kurssikaverit olivat jo kertausvaiheessa, mikäs kiire tuossa. Musiikkiopinnot sujuivat muuten hyvin, mutta harjoittelemaan rupesin tosissani vasta vähän ennen esiintymisiä tai tutkintoja. Teoriaopinnot taas eivät tuottaneet minkäänlaisia vaikeuksia ja suoritinkin monia ammattiopintojen teoriakursseja siten, että olin opettajan kanssa tehdyllä sopimuksella läsnä vain joka toisella tunnilla.



Liikunnallisesti en ole mitenkään lahjakas, mutta musikaalisuudella ja älykkyydellä olen onnistunut korvaamaan paljon. Olen ratsastanut, tanssinut balettia, tanhunnut ja pelannut erilaisia pallopelejä, mutta missään en ole ollut erityisen hyvä.



Vaikeinta minulle on ollut asioihin ryhtyminen ja toisaalta asioiden loppuun saattaminen. Vieläkin siivoaminen sortuu usein siihen, että ensin jahkailen ja jahkailen päiväkausia. Kun sitten vihdoin ryhdyn, niin ryhdyn sitten kunnolla ja sitten raivataankin paikkoja vinttikomeroa myöten. Eihän siitä tietenkään mitään tule ja lopputulos on joskus suurempi sotku kuin alunperin.



Olen myös herkkä harhautumaan alkuperäisestä tekemisestäni. Jos esim. olen menossa hakemaan saksia työhuoneesta, niin matkan varrella huomaan, että kukat kaipaavat kastelua ja suuntaankin keittiöön hakemaan kastelukannua. Sitten keittiössä huomaankin, että hella kaipaa pyyhkimistä ja sitä pyyhkiessäni huomaan, että uuninkin voisi kuurata. Uuni saattaa tulla puhtaaksi, mutta alkuperäinen tehtävä, saksien haku, on kadonnut mielestäni täydellisesti.



En ole saanut virallista diagnoosia, mutta nettitestien pisteet ovat kertoneet karua kieltään ja ADD-keskustelupalstojen viestit ovat tuntuneet tuttuakin tutummilta. En itse kaipaa diagnoosia, minulle on riittänyt se, että olen oppinut tulemaan toimeen itseni kanssa. Siinä, missä ennen vaivuin täydelliseen masennukseen esim. yllä kuvatun tapahtumaketjun jälkeen havahduttuani, pystyn naurahtamaan " ADD-hirviö iski jälleen" ja lähden hakemaan saksia :)



Lähdin tutkimaan asioita siinä vaiheessa, kun esikoisella alettiin epäillä esikoulussa Aspergeria, koska hän oli niin suunnattoman kiinnostunut numeroista. Tutkimuksissa Asperger hylättiin oikopäätä, mutta ADD-taipumuksia pojalla kyllä on. Näiden taipumusten tiedostaminen on ja toimintaterapeutilta saadut vinkit ovat auttaneet koko perhettä, isälläkin on ollut jonkin verran samoja ongelmia ja nuorimmaisellakin on joitain jonkinlaisen tarkkaavaisuushäiriön oireita ja hänkin on käynyt tutkimuksissa.



Lähtipä taas tämäkin tarina rönsyilemään :)



42

Ko. asia on vain se mistä joudun itseäni muistuttamaan, kun saan lastani muistuttaa sadannen kerran jostain asiasta ennen kuin tapahtuu.

Vierailija:

8. päivä Neiti lähtee maailmalle. vaatteet ovat hujan hajan huoneessa.

Tapahtui kesälomalla. Tyttö vietti aikaansa lukemalla, siitä on aina tykännyt.

He, noin meilläkin olisi mennyt tuo juttu :)

Oikeasti, joko älä stressaa siitä huoneen kunnosta, tai sitten stressaa kunnolla ja pakota se laittamaan se kuntoon JOKA PÄIVÄ. Siis joka ikinen ilta huoneen on oltava siisti ennen nukkumaanmenoa. Ja anna kunnon ohjeistus ja uusia siivousvälineitä ja opeta käyttämään niitä. (Uusien asioiden kokeileminen vetoaa meihin addeihin, se on hyvä porkkana.)

Koko ketjua lukematta ap totean, että minäkin olin hiljainen ja rauhallinen. Adhd:ta on kahta lajia, ulkoisesti aktiivinen sekä sisäänpäinkääntyvä. Varsinkin tytöillä addius on usein sellaista haaveilua, omiin ajatuksiin eksymistä ja hiljaista aikaansaamatonta sekoilua.

un ehkä kannattaisi listata ylös ihan vakavissaan asioita, joista olen huolissani tyttäressäni ja asioita joita hän tekee oudosti tai ei tee lainkaan. Jospa viimein pääsisi eteenpäin, kun eihän sossuntäti enää voi painaa asioita villaisella, eihän?



Koulussa juttu on aina tyssännyt siihen, kun lapseni kuitenkin pärjää niin hyvin. Opettajilla on isompi huoli niistä oppilaista, joiden taso on 5-6 keskiarvon luokkaa. Ketään ei kiinnosta kurkata loistavasti pärjäävän, mutta armottomasti myöhästelevän ja unohtelevan nätin neidin päähän. Tästä on keskusteltu monenkin opettajan kanssa.



ap.

Mitäs jos ottaisit tytön ihan ihmisenä ja antaisit hänelle omat alueet, joista hän saa huolehtia? En nyt tarkoita, että et kohtelisi häntä inhimillisesti nytkin :) vaan että kertoisit hänellekin nuo jutut, jotka kerroit aiemmin ketjussa: että perheessä on muitakin kuin tyttö itse. Oikeasti se EI ole addille lainkaan itsestäänselvää, että muillakin ihmisillä on tarpeita ja reunaehtoja! (Itse opin sen joskus 25-vuotiaana...) Miten tyttäresi ymmärtää ja kommunikoi parhaiten, puheella vai kirjallisesti? Ota käyttöön hänen parhaiten tajuamansa kommunikaatiomuoto, oli se sitten vaikka tekstari, ja väännä paksusta rautalangasta tilanne: perheessä on x jäsentä, tarvittavia työsuorituksia on y kpl/päivä, vuorokaudessa 24 tuntia; yksi ihminen ei ehdi näitä kaikkia tehdä. Eli jos työt jaetaan niin, että äiti huolehtii asiat a, b ja c, isä asiat e ja f, ja teinitytär asian g, niin kaikille riittää vapaa-aikaa. Asian g tulee sitten olla jokin hyvin selkeärajainen ja helposti monitoroitavissa oleva juttu kuten ruoki koira, ripusta pyykit kuivumaan, imuroi, laita astiat tiskiin ruoan jälkeen tms. Ja sitten annat asian olla ja annat tytön mokata rauhassa, sillä kyllä se mokaa - vaikka innostuisikin, niin addi ei oppimatta osaa ottaa vastuuta eikä ehkä sittenkään. Äläkä sitten tee siitä isoa numeroa vaan keksikää, miten tyttö saisi itsensä muistamaan. Se opettaa oikeasti tosi paljon jos vain onnistuu... Nimimerkillä jouduinpa opettelemaan tämän ekassa palkkatyössäni.

Lapsella on oma huone koska jos sitä huonetta ei ole, niin sama sotku pyörii tasaisesti ripoteltuna koko kotiin. Kokeiltiin sitäkin yksi puoli vuotta.



ap.

Tuli vielä mieleen, että vaikka yhteiskunnan tukea on vaikea saada, niin ota _mahdollisuutena_ tuo sossu! Sano, että apua on saatava, oli se sitten terapiaa tai perhetyötä (tosin kuulostaa, että tyttö tarvitsisi ennenkaikkea yksilöllistä apua ja sinä ehkä tukea jaksamiseen).

koska ADD-tytöt eivät samalla tavalla aiheuta ongelmia.

Oletko kokeillut, että sen sijaan, että sanot siivoa huone, niin

teet pyynnöt osissa eli tuo likaiset pyykit koriin ja seuraavaksi kerää roskat roskiin jne

Samoin myöhästelyyn varmaan auttaisi, jos jakaisit tämän lähtemisen " osiin" .

Ja tottakai sinä voit puuttua lapsesi asioihin, sillä murkkukin tarvitsee aikuista ja aikuisen huomiota. Murkullekin on hyvä laittaa rajat, niitähan he(kin) uhmakkaalla käytöksellä hakevat.

Kannattaa käydä (erikois)lääkärissä, jos epäilet ADD:ta. Nykyään on onneksi lääkitystä ja tukea tarjolla.

Minulle oli SUUNNATON helpotus, kun tajusin, että minulle on ihan oikeasti vaikeaa kyetä siihen, mikä on valtaosalle ihmisistä itsestään selvää. Vuosikausia olen tehnyt asian kanssa töitä ja huomaan nykyisin aika usein ihmeekseni, että esim. vieraiden tullessa saatan olla siistit vaatteet päällä, pöytä katettuna, kahvi valmiiksi porisemassa ja kämppä edustuskelpoisena. 5 vuotta sitten olisin samassa tilanteessa ollut hikisenä ja punaisena raivaamassa viimeisiä rojuja kylpyammeeseen, pöytä ehkä puoliksi katettuna, syntymäpäiväkakku puoliksi koristeltuna ja pölyt taatusti pyyhkimättä.



Ongelmana ei ole ollut se, ettenkö olisi halunnut kämpän olevan siisti, vaan projekti on vain ollut niin vastenmielinen ja tuntunut niin mahdottomalta suorittaa, että olen lykännyt siihen ryhtymistä niin viime tinkaan, ettei se ole käytännössä ollut enää mahdollista toteuttaa.



Minulle on ollut apuna se, että olen yrittänyt päästä siihen, että tiedän, mitä olen tekemässä. Järjestyksenpidossa on auttanut, että tavaraoille on ihan oikea paikka. Useimmiten laatikon kyljessä tai hyllyn reunassa lukee, mitä tavaroita siihen kuuluu, näin vältän kiusauksen työntää tavaroita syrjään minne sattuu. Olen myös tietoisesti opetellut pitämään kalenterin väljänä. Jos saavun sovittuun tapaamiseen 10 minuuttia etuajassa, istun (vaikka hammasta purren) odottamassa tuon kymmenen minuuttia sen sijaan, että " ihan pikaisesti" kävisin kaupassa ja käytännössä myöhästyisin 10 minuuttia. Kun lähden matkalle, tulostan valmiiksi laatimani muistilistan, josta vain pyyhin pois ne, joita en arvele tarvitsevani reissussa ja merkitsen tavaroiden lukumäärän. Matkalle lähtöä helpottaa myös se, että passit ovat " passilaatikossa" , eivätkä siinä " selkeässä loogisessa paikassa" , jota ei taatusti muista enää edes viikon kuluttua saati siinä vaiheessa, kun on muutenkin myöhässä liikkeelle lähdöstä.



Näiden " työkalujen" luomiseen on mennyt oma aikansa, mutta kyllä se on ollut palkitsevaa. Vieläkin taistelen tiettyjen ongelmien kanssa, minulla on esim. monta laatikollista pikkutavaroita, joita en osaa luokitella ja joilla näin ei ole " oikeaa paikkaa" . Pois heittäminen on myös todella vaikeaa ja säästän ihan turhia asioita " jos vaikka vielä tarvitsisin" . Vähäisestäkin järjestyksestä lipsumisesta seuraa hyvin nopeasti kaaoksen leviäminen koko huusholliin.



Paljon on ollut opiskeltavaa myös asenteissa. Esim. olen tietoisesti opetellut, että siivous tai pyykinpesu ei ole kertaprojekti vaan jatkuva prosessi, koskaan ei ole kaikki vaatteet puhtaana, joten siihen on turha pyrkiä (jos pitää pyrkiä sellaiseen, mitä ei voi saavuttaa, on se ADD:n mielestä turhaa työtä).



AP:n tyttö saattaa olla turhautunut juuri tuohon, että siivoamisen jälkeen menee vain hetki, kun tuo siistin huoneen aikaansaama täydellisyyden illusio on särkynyt pirstaleiksi. Siivoamiselle voi hyvin asettaa erilaisia tavoitteita eri päiville

- siedettävä epäjärjestys (menettelee arkipäivänä, pyykit poissa, sänky pedattuna, mutta esim. työpöytä saa olla sekaisin)

- kaverisiisti (sen verran siisti, että ei tarvitse hävetä, jos kaveri tulee käymään, karvan verran siedettävää epäjärjestystä siistimpi)

- äitisiisti (esim. kerran viikossa siivotaan sen verran, että äiti on tyytyväinen, imuroidaan, pyyhitään pölyt ja järjestetään työpöytä siten, että pöytäpintaa näkyy)

- vierassiisti (niin siisti, että ei tarvitse hävetä, kun isoäiti tulee huoneeseen, ehkä kerran kuukaudessa)



Jos AP oppii sietämään siedettävää epäjärjestystä, kunhan n. kerran viikossa (tai edes pari kertaa kuukaudessa) siivotaan huone äitisiistiksi, vähenee nalkutus, nuori tietää pelisäännöt ja tavoite ei ole nuorelle mahdoton pitää. Äitinä tietysti toivoisi, että huone on joka päivä vähintään äitisiisti, mieluiten mummosiisti, mutta ADD-nuorelle tämä voi olla yhtä epätoivoinen tavoite kuin Mount Everestille kiipeäminen.



Uskoisin, että tällaisista realistisemmista tavoitteista saattaa tulla helpotus niin äidille kuin tyttärellekin. Tytön huone on jatkuvasti epäjärjestyksessä, mutta varmasti vähemmän epäjärjestyksessä kuin aikaisemmin ja edes silloin tällöin selkeästi siisti. Nalkuttaminen ja paha mieli jää pois molemmilta ja aina välillä voi iloisesti, yhteen hiileen puhallellen pistää huoneen vimpan päälle järjestykseen, tehdä samalla jonkun kivan sisustusmuutoksen jne. ja saada näin ponnisteluun lisäbonuksia. Kun tyttö pääsee tässä vauhtiin, saattaa yllättäen huone olla viikko viikolta vähemmän epäsiisti :)

... joten kun aikuisuuteen ja aikaan jolloin itse kantaa vastuun omista tekemisistä ja tekemättä jättämisistään on enää pari vuotta matkaa, ei minun jaksamiseni ole enää ongelma. Ihan varmasti minä jaksan.



Vuosien varrella on ollut aikaa kypsyä ja myös kylmettää itsensä. Rehellisesti sanottuna olen tehnyt parhaani, jotta tytär saisi sellaiset eväät kotoa että niillä selviää elämässä eteenpäin. Tarjottu apu ja neuvot eivät vain oikein tyttärelle kelpaa. Suurimman osa tyttären peruskouluajasta olen ollut kotiäitinä, herättämässä kouluun, auttamassa läksyissä, muistuttamassa harrastuksista ja hammaslääkäreistä. Kun muistattamistet eivät ole auttaneet, olen tukkinut suuni ja keskittynyt pienempiin lapsiini, kotiini ja työhöni täällä. Olen antanut tytölle vapautta, olen yrittänyt luottaa että tekee ja muistaa.



Aivan yhtä vakaasti kun väitän tehneeni parhaani, epäilen että tyttö ei pärjää elämässään. Siksi olen tehnyt selväksi että minun vastuuni ja velvollisuuteni päättyy, kun 18 v tulee täyteen. Silloin voin lennättää hänet ulos kotiani likaamasta ja sen ilmaa myrkyttämästä. Siihen loppuu myös taloudellinen vastuuni.



Mutta entäs jos siellä onkin taustalla diagnoosi, jos tyttö onkin sairas? Silloin en tietenkään häntä hylkää, mutta oma jaksaminen alkaa epäilyttää. Silloinhan tämä ei pääty koskaan!? :/



ap.

Eihän tässä ole mitään epänormaalia.

Vierailija:

kun lapsi haluaa yrittää siivilleen. Oon niitä kyllä vuosien varrella kovasti kysellytkin.

Tytär on sitä mieltä että tyhmä olen vain minä - ja kai sit koulu opettajineen myös?! Jos hän myöhästyy, niin ei se kenenkään muun ongema voi olla kun ei ole hänenkään...

Ja siivottomuus taas: äiti on niuho ja ylisiisti sika. Jos hänen huoneessaan pyörii likaiset ja puhtaat vaatteet villakoirien, paperiroskien, likaisten astioiden ja menkkarättien seassa, niin mitä siitä - huonehan on HÄNEN (mitä vittua se muille kuuluu miltä siellä näyttää, sanoo tyttö) Saa siivottua sen vain jos autan tai vahdin vieressä.

Vuoden sisällä pankkikortti on palautettu kerran pankkiin tieltä, hukkasi sen toiseen kertaa ja odotteli vain että uusi tulee pankkiin, puhelimen löysi kans joku kiltti, avaimia ei käytä koska meillä on vara-avain jemmassa, tavaroita jää sinne sun tänne.

Ei tuo koulun tiedotteita. Unohtaa tai " unohtaa??"

Ruokailuista pyrkii luistamaan. Tyhjää kaapit kekseistä, jäätelöstä, jugurteista yms. " herkuista" yleensä iltamyöhään. Tavarat ja asiat jää keittiöön levälleen. Ei mene ajoissa nukkumaan.

Oon ollu aika toivoton. Ei tuota enää jaksaisi, kyllä sen pitäisi hoitaa nuo jo. Mutta kun ei niin ei. Ei ole kyse murrosiän ongelmista, koska tyttö on aina ollut tuollainen. Noissa asioissa se ei kehity...

ap.

nipo) Ratkaisu ongelmaan on se, että äiti lakkaa dissaamasta lastaan ja sovitte yhteiset säännöt. Eli ei vaan sanella sääntöjä.

alidiagnosoitu.

Yleensä ovat hiljaa ja menestyvät koulussa. Pojat riehuu ja ovat näkyviä näissä vaivoissaan.

Myöhemmin nämä tytöt hakevat hyväksyntää miehiltä, ovat nk. jakoja.

kannattaa olla huolissan ja seurata.

Lisäksi riippuvuus huumeisiin ja alkoon ovat lähellä, jos näitä AD/HDtä ja ADDtä ei oteta huomioon ja hoitoon

kasvattaa voi vaikka kuinka hyvin, mutta jos kemia päässä on sekaisin...

Kokeile EPAaa, se on luonnontuote, meillä popsitaan sitä ja hiukkasen on tuloksia nähtypositiiviseen suuntaan.

terv se googlettajakomentelijia :)

En halua maalata piruja seinille mutta lähipiirin kokemuksesta voin sanoa että kannattaa ottaa huumeet huomioon yhtenä vaihtoehtona.

Niitä kun on vielä nykyään helpompi saada kuin keskaria.

Siihen kuvioon sopii myös epäsiisteys yms.

Toivottavasti ei kuitenkaan siitä kyse.

Tähän maailmaan putkahtaa näitä häiriintyneitä joita on mahdoton kasvattaa tasapainoisiksi. Älykkyys suuntautuu kieroutuneesti itseä ja toisia vastaan. Sopeutuminen sääntöihin ei onnistu. Taustalla on aina aivojen toimintahäiriö. Lapsesi tarvitsee lääkityksen ja selvät rajat suljettujen ovien takana toistaiseksi.



Tulevaisuus näillä nuorilla ei ole kovin valoisa. Rötöstely, huumeet ja vankilanportit avautuvat ja sulkeutuvat useamman kerran ja kuuluvat elämän kuvioon.

voi se olla kuin löytäisi lukittuun oveen avaimen! Sen jälkeen voi lähteä etsimään ratkaisuja terapiasta, erilaisista opeteltavista toimintamalleista, jopa lääkityksestä. Eihän se tietysti ongelmaa kokonaan poista, mutta sen kanssa voi oppia elämään ja näin saamaan elämänlaatua parannettua huomattavasti!

ja unohtelen tavaroita vieläkin.



Nykyään tykkään siisteydestä, siinä on ainakin parannusta tapahtunut.