Onneksi mulla on ydinperhe eikä uusperhe

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1754168/pitaako_tata…

Ei se uusperhe ole tuhoontuomittu, kaikki ydinperheetkään eivät ole niin onnellisia.



Se ajatus näissä ketjuissa on, että se uusperheen äiti voisi ihan oikeasti muuttaa omaa käytöstään sen sijaan, että leimaa lapsen hankalaksi, vaikeaksi ja luonnevikaiseksi. Yleensä kun nämä asiat lähtevät liikkeelle aikuisten kyvyttömyydestä.



Ja toisaalta, uusperhettä perustava henkilö voi saada näistä miettimisen aihetta ja ehkä siirtää sitä perustamista myöhempään ajankohtaan, kun huomaa, että ongelmia on jo nyt. Ensin pitää olla kaikilla hyvä olla, että voidaan perustaa jotain uutta, ja sitten siihen uuteenkin tottuminen vie aikansa. Uusperhe on yhtä vahva kuin sen heikoin linkki. Toivon, että jokainen nainen miettii kahdesti, ennen kuin ryhtyy äitipuoleksi ja vielä tarkemmin, jos aikoo tuoda lastensa elämään uuden aikuisen. On järjetöntä tyhmyyttä muuttaa yhteen miehen kanssa, jonka lapsista ei pidä ja jotka ovat ns. vaikeita. Lähtökohta kusee jo. Vielä järjettömämpää on tehdä se miehen kanssa, joka ei pärjää edes omien lasten kanssa. Sitten vielä pykätään aina se yhteinen lapsi ja ihmetellään, kun ne lapset ovat aina vain vaikeampia ja mies aina vain vähemmän osallistuva.



Toivon, että me aikusiet tajuamme, että lapset heijastavat aina meitä. Meillä on vastuu tehdä hommasta toimivaa, ja meidän vastuumme on niistä lapsista huolehtia. Jos homma ei toimi, vika on aina meidän. Aina. On asioita, joita olisi voinut tehdä toisin. MIksi näissä suhteissa aina sen lapsen on sopeuduttava, joustettava, hyväksyttävä? Miksi aina korostetaan, että se lapsi ei saa määrätä aikuisten elämästä?



On epäreilua hankkia lapsia ja sitten pompotella sitä lasta ihmissuhteesta toiseen ja ties minkälaisiin olosuhteisiin. On totta, että se lapsi ei voi sanella kaapin paikkaa, mutta jos se lapsi ei pidä eikä hyväksy uutta äitipuolta/isäpuolta, niin onko pakottaminen todella muka ratkaisu. Eikö hiljalleen sopeuttaminen, seurustelu, tapaamiset, yhdessä vietetyt lomat jne. ole paljon parempi tapa opastaa lasta kuin vain määrätä lapsi elämään ja asumaan vastenmielisen ihmisen kanssa.



Kyllä, näillä ketjuilla on tarkoituksensa ja vain tyhmä ja itsekeskeinen ihminen ei tajua sitä.

siitä en osaa sanoa, voiko uusperheessä olla onnellisia ihmisiä, varmaan voi ja se on mulle ok. MUTTA minusta itsestä ei olisi uusperhekuvioon, ei kertakaikkiaan. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän että siitä ei mitään tulisi jos uudella miehelläni olisi lapsia. Mä en usko että toisen lapsia voisi rakastaa ihan kuin omiaan, paskapuhetta sellainen. Hienoa jos joku jaksaa ja haluaa ottaa vieraat lapset mukaan perheeseensä, mä en vaan itte voisi.

Enkä siis kirjoituksellani mollaa uusperheitä, mä vaan tunnen itseni ja tiedän että en kestäis mitään joka toinen viikonloppu vierailevia lapsia, joilla olis omat tavat, omat jutut, äidillään oma tyyli pukea ja kasvattaa lapset.

Nostan hattua niille, jotka siihen pystyy, mutta se ei kyllä ole mun juttu.

harmi, ettet osaa ymmärtää erilaisia tilanteita.

meidän perheessä on sitten kai monen nimistä systeemiä, koska aviomieheni ja minä + yhteiset lapsemme(kaksoset) muodostamme ydinperheen, mutta perheeseen kuuluu vielä minun lapseni edellisestä liitosta,eli olemmeko sitten enemmän uusio vai ydin perhettä? tiedä sitten...mutta onnellisia olemme :D

niistä ydinperheistä. Milloin mies ei osallistu, milloin osallistuu, milloin petetään, katsellaan pornoa, anopit on hirveitä, lapsilla ongelmia yms.



Tämän palstan perusteella olen todella onnellinen että olen yksin ja lapseton.

Vaikka en tuomitse uusperhekuviota. Mutta siinä missä uusperheelliset kehuvat onnellisuuttaan, niin minusta myös omasta ydinperheestään saa olla onnellinen. Ja kyllä omassa tuttavapiirissäni ydinperheen lapset ovat tasapainoisempia kuin uusperheissä, sitä ei käy kieltäminen.

Uusioperhe tuntuu aika vieraalta ajatukselta. Ja todellakin kun lukee näitä juttuja täältä, olen todella onnellinen ihanasta perheestämme ja siitä, että vanhempani elivät yhdessä kuolemaansa saakka.

Vai eroperheestä? Oliko lapsuutesi onnellinen?Jokainen meistä tietenkin toivoo, että oma parisuhde ja liitto kantaisi läpi elämän. Aina ei käy niin. Toivotan sinulle uudeksi vuodeksi henkistä kehitystä ja syvempää ymmärrystä elämästä. Et turhaan miettisi tällaisia vaan keskittäisit ajatuksesi johonkin muuhun kuin muiden tilanteen ilkkumiseen.

Ja silti perhe meilläkin. Miestä en tarvitse, halua tai jaksa ottaa vaivoikseni tai "perhettä" muodostamaan. Meillä on hyvä näin.

vai ihanko oikeasti olette sitä mieltä että se uusi kumppani on lasten pahoinvoinnin syy eikä ero?



Riippuu toki siitä uuspuolisosta millainen on, mutta uusperhe voi olla lapselle parempi kuin se että kaikki on yhden vanhemman harteilla. Itselläni oli epämiellyttävä isäpuoli, joten olen ollut tarkkana etten halua samanlaista kokemusta omille lapsilleni. Mieheni onkin nuorimmalle kuin isä, alettiin tapailla raskausaikana joten on tuntenut nuorimman jo vastasyntyneestä. Mies pitää itseään tämän oikeana isänä, rakastaa ja hoitaa. Muidenkin kanssa tulee hyvin toimeen ja lapset halusivat tehdä myös isäpuolelle isänpäiväkortit vaikka omaa isäänsä näkevät viikottain, joten kai se jostain kertoo.



Verrattuna siihen että olisin yksin lasten kanssa on elämä nyt helpompaa ja mukavampaa kaikille ja elintasokin korkeampi kun mitä pystyisin yksin antamaan. Jaksan paremmin kun on toinenkin aikuinen arjessa mukana. Ja saadaan myös kahdenkeskistä parisuhdeaikaa kun lapset isällään ja lapsilla on kahden sijasta 4 aikuista kasvattamassa. On uusperheessä hyviäkin puolia.



2v eron jälkeen ovat lapset pohtineet että ovat surullisia erosta, mutta toisaalta eivät olisi koskaan tutustuneet minun ja miehen puolisoihin joista kummastakin lapset tykkäävät. Näistä siis myös tullut tärkeitä ihmissuhteita.



Me ollaankin kyllä pystytty hoitamaan ero ihan sovussa, vaikka olikin toisen yksipuolinen päätös. Mutta lasten takia ollaan säilytetty hyvät välit eikä käytetty pelinappuloina ja koston välineinä kuten joissain eroperheissä on tapahtunut.

Miehen lapset sitä ja tätä, miehen ex-vaimo sitä ja tätä ja jäkä, jäkä, jäkä.

Lapset oireilee ja äitipuoli haukkuu...

että pelkkä ydinperheessä eläminen ei takaa sydämen sivistystä ja hyvää itsetuntoa.

Ei ole Ap tärkeintä onko perhe ydin vai uussellainen vaan perheen keskinäinen hyvä olo, onnellisuus ja sen jälkeläisilleen välittämät arvot. Sinulta kaunis käytös ja hyvät arvot ovat ainakin menneet ohi korvien.

jossa kerroin uusperheemme onnellisesta elämästä. Ketju avattiin n. 30 kertaa ja vastauksia ketjuun tuli pyöreä nolla. Niin paljon teitä kiinnostaa jonkun tyttyväinenn elämä. Mutta kun joku valittaa, niin sehän kiinnostaa.

Miksi tänne kukaan kirjoittelisi hyvästä uusperhe-elämästä, kun ei se kuitenkaan ketään kiinnosta?

Naiset muuten marmattaa aivan turhista. Ottakaa se rinsessakruunu päästä ja opetelkaa arvostamaan niitä miehiänne ja mieluiten vielä siinä vaiheessa kun elätte YdinPerheessä.

Miehen lapset sitä ja tätä, miehen ex-vaimo sitä ja tätä ja jäkä, jäkä, jäkä. Lapset oireilee ja äitipuoli haukkuu...

että pelkkä ydinperheessä eläminen ei takaa sydämen sivistystä ja hyvää itsetuntoa. Ei ole Ap tärkeintä onko perhe ydin vai uussellainen vaan perheen keskinäinen hyvä olo, onnellisuus ja sen jälkeläisilleen välittämät arvot. Sinulta kaunis käytös ja hyvät arvot ovat ainakin menneet ohi korvien.

Kyllä täällä aika paljon saa lukea myös ydinperheiden kurjuudesta.

Nämä haukkumaketjut ovat oman huonon olon paikkaamista. Positiivisiin puoliin asiassa kun asiassa ei kiinnitetä huomiota, koska niistä ei saada sitä ylemmyydentunnetta, mitä av:lta tullaan hakemaan. Kuten minäkin nyt tässä. Tunnustan, että tunnen jonkinlaista ylemmyyttä ap:ta ja hänen "ajatteluaan" kohtaan.

Olen joskus tehnyt täällä aloituksen jossa kerroin uusperheemme onnellisesta elämästä. Ketju avattiin n. 30 kertaa ja vastauksia ketjuun tuli pyöreä nolla. Niin paljon teitä kiinnostaa jonkun tyttyväinenn elämä. Mutta kun joku valittaa, niin sehän kiinnostaa.

Miksi tänne kukaan kirjoittelisi hyvästä uusperhe-elämästä, kun ei se kuitenkaan ketään kiinnosta?

eroperheiden ja uusperheiden lapsista tulee älykkäämpiä mikäli ero on hyvin hoidettu ja ongelmat selvitetty. Se että lapsi joutuu lutvimaan erilaisia tilanteita, tekee hänen ongelmanratkaisukyvystään kehittyneemmän.

ja en haluaisi lapsilleni uusperhe-elämää, mutten ymmärrä toisille ilkkumista ja vahingoniloa.



Itse ajattelen nyt, että jos meille tulisi ero, mä en ottaisi ketään miestä meille asumaan. Asuisin lasten kanssa keskenämme ja voisin vaikka seurustella jonkun kanssa. Samaa on mieheni puhunut nyt, mutta tietysti mieli voisi muuttua molemmilla. Mä uskon, että itse pystyisin olemaan uuden miehen lapsille ystävällinen ja mukava ja ehkä oppisin jopa rakastamaan "vieraita" lapsia, mutta en haluaisi, että omien lasten täytyisi kärsiä uusperhekuvioista. Pahinta olisi, jos omat lapset joutuisivat kärsimään jonkun asennevammaisen äitipuolen kohtelusta.

Parempi näin kuin ydinperheessä miehen alistettavana ja hakattavana :)



Löysin hyvän ja ihanan miehen, joka kohtelee lastani kuin omaansa. Meille on yhteisiäkin lapsia, minun lapseni on miehelle samalla viivalla kuin omat. Miehen suku kohtelee myös minun poikaani samallalailla mitä meidän yhteisiä. Kaikki lapset saa paljon rakkautta. Aikaisemman suhteen lapsen suku ei pidä mitään yhteyttä, joten tämäkin helpottaa meidän arkea :) Mieskin puhuu koko ajan, että meidän lapset, eli tosiaankaan ei tarvitse pelätä, että vain minä välittäisin aikaisemmasta lapsestani, koska mies tosiaan kohtelee häntä kuin omaansa :)



Minä lupasin lapselleni, ettei ikinä enää tarvitse kuunnella sitä huutoa keskellä yötä, ei tarvitse nähdä äitiä pitelemässä poskeaan tai itkemässä ja tämä lupaus on pitänyt! Ennemmin siis olen uusperheessä kuin ydinperheessä ;) En suostu jäämään enää ikinä huonoon suhteeseen vain lapsen takia, jos olisin ollut viisas, olisin lähtenyt jo raskausaikana aikaisemmasta suhteesta, mutta hyvä että lähdin edes silloin, kun lapsi oli vielä pieni :) Hän pitää miestäni omana isänään ja mies on sanonut, että jos joskus meille tulisi ero, hän ei suostuisi ottamaan vain biologisesti yhteisiä lapsia luokseen vaan haluaa myös samaan syssyyn ottaa minun lapsen luokseen :)

uusperhe tapauksia. Totta tietenkin, että olisivat olleet ehkä onnettomia yh:kin.



Lapsille tilanne katastrofi. Sellainen yhtälö, että vaatii melkoiset varat ja tulot, jotka ovat sopusoinnussa vanhemmilla entisillä ja tulevilla, että lapset saadaan tyydytettävästi edes hoidettua.

että vetävät herneen nenään jos joku on onnellinen ydinperheestä. Suurin osa ei todellakaan eroa väkivallan tai muun vakavan syyn takia vaan oman kypsymättömyyden. Ero on aina lapselle suuri turvattomuutta herättävä trauma. Mutta sitähän ei uusperheen äiti voi myöntää, kun on ITSE niin onnellinen.



Itsekkyydestä ne erotkin yleensä kumpuaa. Ero tuo aina pahaa oloa. Myöntäisitte edes sen. Mutta ei.



Meillä on ydinperhe ja olen siitä ikionnellinen. Tietenkään se ei ole kenellekään itsestäänselvää mutta se on silti todella hieno asia. Mitään eron uhkaa ei ole näköpiirissä. Kuolema saattaa toki erottaa ja johtaa uusperheeseen mutta nyt on suuri onni ja ylpeyden aihe että meillä on ehjä perhe.

Ja olen valmis tekemään töitä tämän ydinperheeni eteen, ja onneksi samaa ajattelee miehenikin. Ydinperhe (ehjä ja toimiva) on yksi suurimmista lahjoista jonka voimme lapsillemme antaa.



Itse olen eroperheestä, mutta vanhempani eivät kumpainenkaan perustaneet koskaan uusperhettä, kiitos siitä heille. Mies on ydinperheestä.