Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

***ELOKUISTEN viikko 37***

10.09.2007 |

Aloitinpa uuden ketjun kun edelisen otsikko oli jo aika vanha.

Meillä tyttö tänään tasan 6 viikkoa ja hyvin on mennyt. Nukkuu hyvin päivällä ja yöllä ja vatsa ei vaivaa kuin ihan parina päivänä viikossa ja silloinkin harvoin itkee, enemmin vääntelee.



Me ollaan oltu vauvan kanssa menko paljon liikkeellä. Päivittäin koirien ulkoilutusta, sitten käyty ruokakauppareissuilla ja ostoskeskuksissa yms. Tuntuu että aina kun ollaan liikenteessä niin vauva tyytyväisenä vaan nukkuu.



Lauantaina oli ristiäiset ja nyt on sitten virallisesti nimikin. Itse tilaisuudessa ajoittain kiljui naama punaisena papin kanssa kilpaa ja siihen kiljumiseen yhdessä vaiheessa yhtyi meidän esikoinenkin (reilut 2-v.). Itsellä oli siinä vaiheessa enemmänkin naurussa pitelemistä :)

Onneksi oli kohtuu nopea toimitus.



Tuntuu että tyttö kasvanut paljon. Viikon päästä on vasta neuvola ja siitenpähän sen näkee. Me annetaan silloin myös rotarokotus. Onko muut ajatelleet antaa sen? Meillä esikoisella oli 8kk ikäisenä rotavirus ja sen verran kamala tauti oli että nyt kyllä rokotetaan.



Mukavaa syyskuun maanantaita!



Hettu_74 ja tyttönen 6 vko.

Kommentit (57)

1/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas yhdellä kädellä yritän saada jotain kirjoitusta aikaseksi...



Västis: Anna vaan aika ja paikka niin mää tulen Viltsun kans sinne :) isot pojat menee yhdeksäksi kouluun joten sen jälkeen voin tulla...Tulen vielä illalla tsekkaamaan infoa...ilmotin itteni kans sille kurssille mutta varasijalle jouduin...



Hettu: Me kans aateltiin ottaa rotarokote tälle poitsulle..meillä esikko sairasti sen ku oli 10kk vanha...viikko kotona ennen ku ottivat meidät tosissaan ja osastolle, jossa oltiin tipassa viikko, pojalla tippu paino reilun kilon..vieläki muistan sen hajun mille se vauvan kakka silloin haisi...hyvin muistu mieleen ku siskon poika sairasti sen 1vuotiaana...tiedän yhden vauvan joka menehtyi siihen,tauti kehittyi tosi nopsaan vaikeaksi,alle 2 päivää sairastumisesta ku kuoli nestehukkaan :( tk:sta olivat edellisenä iltana laittaneet kotihoitoon ja yöllä oli sitte kuollu



Meillä kans vauva nukkuu ku ollaan liikenteessä, kotona ei meinaa malttaa tms nukkua ollenkaan, vaunuissa nukkuu max 2h ja sylissä minuutteja, sänkyyn ei millään jos ei ole yö unille meno...eli tosi paljo valvotaan päivällä, yöt kyllä nukkuu välillä syöden,mutta hyvä että näin päin :)



Pulauttelusta: meillä menee kans useampi vaatekerta päivässä, siskon tytöllä on maitoallergia, oli tosi kova pulauttelemaan, mutta myös oli tosi itkunen sellasta kipuitkua..vähän olen miettiny että onko tälläki allergiaa mutta ei kyllä ole kipiä..täytyy kuitenki kysyä neuvolasta..me vaihdetaan nyt tuo devitol jekovitiin, kakka on muuttunu nyt tauon aikana ei ole enää sellasta öljystä eikä niin väkevää, katotaan nyt passaako tuo



Päivällä ei oikein saa mitään aikaseksi ku tuo pikkumies valvoo, vielä täytys leipoa pari kakkua sunnuntain ristiäisiin ja jälkkärit vois tehdä valmiiksi pakkaseen (tyrni- ja mansikkajäädykkeet), salaatit ja sämpylät tehdään äitin kans lauantaina ja lohikeitto myös...siivousta en uskalla edes ajatella..Mutta nyt ruuan laittoon jos tuosta takiaisesta pääsee irti :)



Illan jatkoja!



Nani76 ja Vilperi J 1kk

Vierailija
2/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rapuäiti: Kiitos tsempistä! Mulle tuli jo parempi mieli, kunnes tänään taas erehdyin mainitsemaan huonosta viime yöstä (vauva nukkui 4h lisämaidolla, loppu yö meni valvoessa, vain 2h yhtenäistä unta) sukulaisnaiselle niin johan alkoi taas tulla ohjeita :( Hän varmaan tarkoittaa mielestään hyvää, mutta kun muutenkin on paha mieli, kun imetys ei suju, niin ei jaksaisi kuunnella toisen kaksi lasta 1,5 vuotta imettäneen neuvoja. Toisille se on helpompaa, toisille ei. Ja kun neuvot on tyyliin sähköpumppu, sähköpumppu... Käsittääkseni kuitenkin paras stimuloija rinnoille on vauvan imu. Ja minä imetän ihan jatkuvasti. Pieni tauko välillä ja taas rinnalle. Aamulla hyvä kun ehdin syödä, saatikka käydä suihkussa, niin missä välissä siinä vielä pumppaisin? Vai onko sulle Hannele9 neuvottu vielä imettämisen lisäksi pumppaamaan maidon tuotannon lisäämiseksi?



Tämä imetys kun alkaa pikkuhiljaa hallitsemaan meidän elämää, ja oma jaksaminen on lopussa. Olen mielestäni yrittänyt parhaani :``((( Eikö tärkeintä ole, että lapsi saa ruokaa? Äidinmaito on lapselle parasta ruokaa, muttei kai hinnalla millä hyvänsä? Kaikki nautinto vauva-ajasta on pois...



Anteeksi valitus, on vaan paha mieli :( Muuten kaikki hyvin...



Emma ja poika 1kk 1pvä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän edellisen nimimerkin ahdistuksen. Itselläni sujuu, mutta kyllä nuo vauvan masuvaivat johtuvat ihan tästä maitotulvasta:( Perjantaina ostan kyllä parhaan pumpun jonka löydän. Mutta ei imetys mikään hyvän äidin mitta ole! Kyllä ruokaa saa purkistakin ja läheisyyshän se tärkeintä siinä imetyksessäkin on. Ja vauvaa voi hieroa, sylitellä, kantaa ja leikitellä ihan riippumatta siitä, imeekö hän maidon rinnasta vai pullosta. Ei muille tarvitse kertoa miten menettelee. Huutonetissä oli juuri myynnissä jotain erikois- tuttipulloja, jotka jäljittelevät äidin rintaa jollain tavalla. Olis iinä kyllä huutajiakin. Mutta koita olla ottamatta imetyksestä paineita; imetät kun siltä tuntuu ja annat korviketta kun siltä tuntuu, eikö?

Itse olen jo esikoisen kanssa tehnyt kaiken oman harkintani mukaan. Kukaan ei silloin suositellut perhepetiä tai kantoliinailua, mutta niin ne vain meillä toimivat. Sen sijaan usein jopa tuntemattomat tulivat liinailua kommentoimaan, että nyt tyttö tottuu olemaan sylissä. Vaikka siitä on vasta 3 vuotta, niin asenteet tuntuvat muuttuneen. Toivoisin silti enemmän suvaitsevaisuutta joka suuntaan.



Luitteko lööpin siitä 20v äidistä, joka oli pahoinpidellyt vauvaansa? Minua ahdisti. tuli heti mieleen, että sekin äiti oli yh ja oliko kukaan edes koskaan tarjonnut vauvanhoitoapua? Oliko taakka käynyt ylivoimaiseksi nuorelle äidille. Kukaan ei taatusti koskaan halua satuttaa vauvaansa tai lastaan, mutta Suomessa jää niin helposti yksin ongelmineen. Se vauva oli vasta 2kk:( Toivottavasti joku auttaa sitä äitiäkin, vauva ainakin oli jo otettu pois.



Meillä on flunssaa ilmassa:( Toivon hartaasti ettei pikkuveli saa sitä. Itsellä kurkkuun koskee ja tytär köhii. Vauvakin tuntuu lämpimältä käteen, mutta mittaan kuumeen kun hän herää.



T:Gekko, Muru ja Wauva 3 viikkoa

Vierailija
4/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Emmalle: Ihan oikeasti uskon, että jaksaminen on kortilla. Vaikka varmasti harmittaa, että imetys ei suju, niin sinun jaksaminen olisi kyllä tärkeämpää. Eli anna vain lisämaitoa. Meillä molemmat lapset ovat olleet suht nopeita syöjiä, joten en voisi kuvitellakaan, että jaksaisin itsekään olla koko ajan imettämässä. Imetys taii vauvan ruokkiminen on kuitenkin vain yksi osa vauvan ja lapsen hoitoa. Itsekin olen väsynyt, mutta sinä olet luultavasti vielä enemmän. Joten armahda itseäsi ja anna piut paut huonoille neuvoille. Sähköpumppu ei tosiaan ole mikään pelastaja.



Nani: Käykö puoli kymmenen Kiveriön S-marketilla? Siis parkkipaikalla. Meillä ruskeansävyiset vaunut ja minulla yhä sama naama.. ;) Silmälasit, ruskeat hiukset auki ja varmaan punainen huppari päällä.



Hyvä, etä otitte puheeksi Rota-rokotteen. Esikoinen sai sen rokotteen siinä 4-vuotta sitten tapahtuneessa rota-rokotekokeilussa.Oli varsin lempeä rokoteohjelma.



Ja nyt vaippoja vaihtamaan..



Västis

5/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla imetys on onnistunut nyt ekaa kertaa ja tämähän on mun kolmas lapsukainen...esikoisen kans kaikki meni plörinäksi, imetys ei onnistunu alkuunkaan, 2,5kk tapeltiin ja sen jälkeen mentiin vastikkeelle...

kakkonenhan meillä on keskospoika, jolle ei saanut antaa rintaa ekana kuukautena ollenkaa, seuraavat pari kk meni joka toinen syöttö rinnalta ja toinen pullosta, epätoivoisesti pumpun avulla mentiin että saatiin pidettyä tuotanto yllä...mutta kyllä oli raskasta ku vauva piti herättää väh 4h välein syömään joko pullolle tai rinnalle, jos oli pullokerta, pumppasit ensin rinnat ja annoit vauvalle maidon pullosta...

nyt siis täysimetyksellä, mutta kyllä on melkonen takiainen :) jos nuo vanhemmat lapset ei ois noin isoja niin en tiedä miten ois onnistunu..nytki taas ollaan yksikätisiä siis takiainen imulla :)



Emma: Eli käytä ihmeessä vastiketta vaan hyvällä omallatunnolla, et ole sen huonompi äiti laisinkaan, tärkeintä on että vauva kasvaa ja te kaikki jaksatte ja voitte hyvin! Minä annoin kauniiden ja hyvien ohjeiden mennä toisesta korvasta ulos..jokainen lapsi ja äiti on erilainen, toisilla maitoa tulee, toisella ei ja toisella jonkin verran...



Västis: eikö se olekkin se s-market joka on tunnelin päässä? Mää tulen siihen puolen aikaan, en tiedä vielä kummalla pirssillä tuun mutta muut tuntomerkit on vielä samat eli Viltsun kärryt on sinihopeiset ja mää tumma pätkä luultavammin sininen huivi päässä ja valko-viininpunanen pusakka ja mustat housut...eli näemme sitten huomenna :)



Nani taas

Vierailija
6/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, tunnelin päässä, liikenneympyrän vieressä olevan S-market. Tulen paikalle sieltä R-kioskin puolelta. Toivottavasti sää olisi hyvä ja pojat nukkuisivat.



Västis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän minä tiedän, että vauvan kasvu on tärkein ja oma jaksaminenkin on tärkeää, olin vaan niin vakuuttunut, että tällä kertaa imetän :( Luopumisen tuska on suuri, eikä ne hyvää tarkoittavat neuvot tässä surussa auta. Vauva on siis koko ensimmäisen kuukauden syönyt kuin tiheän imun kaudella, pahimmat yöt on menty tunti kerrallaan eteenpäin. Ja tosiaan kotona on myös se 4v neitokainen, joka tarvitsisi myös äitiä... Onneksi mies tukee minua ja sanoi juuri tänään, ettei enää enempää voisi imettää ja yrittää, että jos ei tuu maitoa ni ei. Ja jollei maito ole näin alussa riittänyt, niin miten sitten kun ikää tulee lisää ja kulutus entisestään kasvaa.



No joo, olen onneksi jo rauhoittunut ja löytänyt tasapainoni, eli vauvalle annetaan ensin rintaa ja jollei riitä, niin pullosta lisää. Huomenna on taas neuvola, meillähän viikko sitten todettiin, että kasvukäyrä putoaa reilusti, ja huomenna on kontrolli. Viikottain on neuvolassakin juostu, ja painoa kytätty. Siinä rajoilla on koko ajan heiluttu, että riittääkö painon nousu vai ei.



Mutta onneksi olette olemassa, ymmärrätte hätäni kuitenkin tuota rakastavaa miestäni paremmin ;)



Voikaa hyvin! emma

Vierailija
8/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kuten jo sanoin niin ei imetys ole sama kuin se että olet paras äiti lapsellesi siitä huolimatta imetätkö vai et. Ja se ei taas kuulu kelleen muulle tuo asia ! Imetyksen epäonnisumisessa on tarpeeksi työsarkaa jo itselleen käsitellä sitä ja tehdä sitä " surutyötä" , mutta usko pois, en enää mieti millä ravinnolla nuo isot siskot on ruokittu :o)



Hanneleko se sanoi että tekee kaikkensa että vauva saa edes pari tippaa äidinmaitoa ? Todella hienoa asia, mutta mie en todellakaan monen yrityksen kautta pystynyt siihen enkä kadu päätöstäni. Kuten jo aiemmin kirjoitin niin kyllä kahden ekan kanssa tein vaikka mitä ja olin todella sitoutunut imetykseen mikä onnistuikin täydellisesti kahden ekan kohdalla sillä erotuksella en edelleenkään tiedä mitä on kun lapsi käy rinnalla vaikkapa VAAN 30 min parin tunnin välein..... Meillä tytöt olivat jatkuvasti koko ajan rinnalla eikä se taannut tuolle toiselle noista imetetyistä terveyttä :o( Nyt kun tässä on 6 lasta niin myönnän etten enää jaksa ja mikä on miun jaksamiselle tärkeintä niin sen myös teen. Tässä pitäs olla suht freesinä noiden lasten kanssa eikä muodostaa suhdetta rintapumppuun. Ja miusta on ihanaa et mies ei pakota imettämään vaan tukee ja kannustaa minuu :o) Toki olis tuon saman tehny jos oisin sompaillu pumpun jne kanssa, mutta täytyy sanoa et yöunet tekee eetvarttia : mies hoitaa yösyötöt ja mie mamma saan nukkua täydet unet että jaksan.



Niin, meidän lapsiluku on tässä. Ei sitä jaksa enää samoin kuin 20v. Noin sivuhuomautuksena. Mietitään tässä pysyvää ehkäisyä (sterilisaatiota) ja ukkohan sinne kait on menossa..... Mites muut olette ajatelleet järjestää ehkäisyn ? (tästä on kait jo puhuttu, mut kun en ehdi jotenkin alvariinsa käydä lukemassa :o) )



nani76 : meil on myös ristiäiset 16.9 ja olen siivonnut hulluna : tänään ajoin ruohikon, pesin saunan (meil ristiäiset on saunassa ;o) ), siistin viherhuoneen, pyyhin keittiökaapit, kitkin kukkapenkkejä jne. Täytyy sanoa et hullusti on hommaa ! Onneks tytöt auttaa ja pakkohan se on tässä porukassa jokaisen tehdä osuutensa. Meil ei kukaan muu suvusta auta vaan järjestän itse moiset juhlat.



Muuten, täytynee mainita et meillä on parisuhde parantunut hurjasti pojan syntymän jälkeen mikä on ihme ! Myö ollaan niin rakastuneita ja mies huomioi minuu todella hyvin. Mikäs tässä on ollessa :o) Joka ilta varataan aikaa olla kahdestaan ja se on yleensä kun lapset on nukkuu. Nytkin isommat 5 ovat huoneissaan ja lukevat kunnes uni tulee. Vauva valvoo tuohon 22:00 asti kunnes tippuu yöunille. Se on tarkka poika. Sit katellaan BB ja sen jälkeen viel saatetaan jutella !



Poju valvoo aamusta ja illasta pitkät pätkät. Kerralla 3-4 tuntia ja sit nukutaan yölläkin 22:00-6:00. Toisinaan herää syömään jo 4:00 ja sillon mies hoitaa sen. Päivällä törsöttää vaunuissa n. 4 tuntia putkeensa tuossa etupihalla ja samaan aikaan sattuu yleensä siskonsa päiväunet, joten ihana rauha on vähän aikaa talossa kunnes siskot tulee koulusta ja eskarista.



Mut nyt täytynee mennä viel peittelee lapset ja varaa huomiseks vaatteet. Pojan ja siskonsa vaipat pitäs ripustaa myöskin narulle ja se onkin aika mukavaa puuhaa ! Ihanat pienet vaippaset narulla :o)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/57 |
10.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tuli tänään kanssa täyteen kuusi viikkoa tätä vauva elämää!! Kyllä menee aika nopeesti!



Tuntuu, ettei meillä ole päivässä vielä mitään rytmiä. kolme yötä on nyt mennyt suht hyvin; unille 21.00, syödään klo 1-2 ja noin viideltä. Siitä sitten kahdeksaan sellasta koiran unta. Kympiltä aamulla saa jo laittaa ulos vaunuihin nukkuu joko hyvin tai sitten välillä heräillen tuttia pyytämään!



Meillä on sellanen ilta/tissiraivo ongelma!! Illalla tulee sellasia muutaman minuutin kestäviä RAIVOkohtauksia, eli huudetaan suoraa huutoo ja mikään ei auta! Sitten kun ruvetaan syömään syö hetken ja raivoaa välissä, jatkaa syömistä ja sitten raivoaa taas välillä! Ja näitä syömis raivoja voi tulla muulloinkin kun vain iltasyötöllä!

Mistähän moinen voisi johtua ja onko siinä mitään tehtävissä???

Menee illat vauvan karjuessa ja sitä kannellessa. Vähän pelottaa kun mies palaa lomalta töihin, miten pärjään kun hän on iltavuorossa. On siis tää kaksi vuotias eskoinenkin jota tarvis huomioida!

Osa vois olla sitäkin, että vauva on liian väsynyt, kun ei nuku kuin ne yhdet kunnon päiväunet?! Eilen yritin illan suussa vaunuilla, jos vauva olis nukkunut, mutta eipä se oikein onnistunut!

Jos jollain on vinkkejä tilanteen auttamiseksi otan mielelläni vastaan!!!!

Tämä rupeaa jo hiukan vaivaamaan...



Kasvu meillä on hurjaa. Yli viis kiloa jo ja 56 senttiä. Lähdöt siis 3540g ja 50 cm. Lihaisa likka ;).



No nyt mentävä suihkuun ja ruveta laittamaan esikoista nukkuun. Esikko heitti tänään tuttinsa roskiin ja nyt rupeaa olemaan katumisen merkkejä... Saa nähdä kauanko valvotaan...



Hauskaa viikon jatkoa kaikille!



T:Mona ja muut

Vierailija
10/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli heti mieleen, että tuo ikähän on juuri aika erikoinen ikä vauvoilla:) Tuon tuostakin saa lukea kuinka äidit ihmettelevät 5-7 viikkoisensa riekkumista. Imetykseen liittyen itselleni tuli mieleen, että tuleeko sinulla maitoa tulvimalla? Tai suihkuaako se? Esikoisen kanssa rintaraivarit alkoivat tuossa iässä enkä kuvitellut ollenkaan, että kyse olisi maitotulvasta kunnes tarkistin asian. Meillä auttoi silloin se, että imetin samasta rinnasta useamman syöttövälin, lopulta koko päivän ja sitten yön toisesta rinnasta. Jos maitoa suihkuaa, vauva nielee mukana ilmaa ja saa mahavaivoja. Meillä oli eilen jo tuollainen rintaraivari, kun sattui olemaan kunnon heruminen ukkelin mielestä väärään aikaan.



Toinen mahdollisuus on tietysti tuo yliväsy; oletko kokeillut imettää seisaallaan niin, että hytkyttelet samalla? Kuulostaa hullulta, mutta tällä konstilla meillä molemmat vauvat on saatu huijattua uneen ja tisulle. Toinen mitä ehkä voisit kokeilla jos haluat olisi vauvan laittaminen liinaan. Siis kantoliinaan. Se nukuttaa useimmat, mutta jotkut eivät ollenkaan viihdy.



Meillä vauva syö muutaman kerran päivässä ja kahdesti yöllä, ja kasvaa kohisten. Ainakin vaatteita jää pinenksi koko ajan. Nyt onneksi 2 yötä on mennyt niin, että ukkeli kakkaa vasta n klo 5. Kakkaaminen aiheuttaa meillä kuumia tunteita, ja punnerrus on kauheaa kuultavaa. Ihan tulee mieleen synnytys;)



Mietin tuota kuinka usein imetys yhdistetään äidin väsymykseen. Omalla kohdallani väsymystä aiheuttavat varmasti hormonit, mutta myös uusi arki. Totutteleminen vie aikaa. Olisin varmasti väsyneempi jos joutuisin yöllä nousemaan maitoa lämmittämään, ja vauva ehtisi herätä kokonaan. Haluan tuoda tämän esille, koska jos kaikki vain puhuvat kuinka vaikeaa imetys on, siitä muodostuu aika yksipuolinen kuva. Meille imetys sopii, kaikille ei. Aina kannattaa kuitenkin selvittää oma kanta, ettei jää yrittämättä toisten kokemusten perusteella.



Aurinkoista tiistaita kaikille:)



T:Gekko ja lapset flunssassa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoinen koulussa, kakkonen kerhossa, kolmonen leikkii junaradalla ja nelonen tissillä niin ja mies hukattuna jossain pääkaupungin suunnalla eli kerrankin ehdin istua koneella ja lukea koko ketjun ja vielä kirjoittaakin.



Emmalle tsemppiä imetys murheiden kanssa. Anna hyvätahtoisten neuvojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Aina se maito vaan ei riitä teki mitä tahansa. Meillä kolmonen oli osittais imetyksellä ekat 3kk kun ei vain maito riittänyt. Sitten alkoi ihme ja kumma riittämään eikä poika enää pulloa huolinut sen koommin. Mulla lisäsi mammatee maidon tuloa. Tiedä johtuiko teestä vai lisääntyneestä juomisesta mutta tepsi kuitenkin. Tämä uusikin tulokas saa pullosta aina kun siltä tuntuu eli on nälkäinen tai itse olen kiireinen. Täysimetys on ihan hieno juttu mutta ei siitä kannata stressiä ottaa jos ei onnistu tai muuten jaksa.



Monan ongelmaan komppaan Gekkokolmosta eli noita miettisin syyksi/avuksi ongelmaan jos et ole jo miettinyt. Meillä huudetaan myös illalla mutta tämä kyllä kärsii ilmavaivoista.



Ehkäisystä sen verran vaikka olenkin jo aiemmin sanonut eli meillä lapsiluku ehdottomasti täynnä ja mieshän kävi jo ennen vauvan syntymää sterilisaatiossa. Oikein ollaan oltu tyytyväisiä ratkaisuun ja voimme miehen kanssa molemmat sitä suositella jos on varma päätöksestä.



Ja sitten meidän kuulumisia sen verran että neuvolan täti kävi eilen kotikäynnillä ja kehui vauvaa kun on niin virkeä ja tarkkaavainen. Poika on paljon vanhemman oloinen kuin mitä ikää on eli kovasti jo seuraa katseellaan ja ottaa kontaktia kanssa ihmisiin. Sisarukset varsinkin kiinnostavat kovasti. Muutenkin oli pojalla kaikki kunnossa. Ja kasvu on ollut hurjaa. Puolessa toista viikossa painoa tullut lisää puoli kiloa ja pituuttakin on hurahtanut kun vaatteet alkaa jäädä pieniksi.



Poika on hyvä ollut nukkumaan eli yöt nukkuu kivasti. Muutaman kerran syö mutta en edes tiedä mihin aikaan tai kuinka monta kertaa kun en edes kunnolla herää pojan syötöille. Lyön vaan tissin syyhyn pojulle kun öhinä alkaa ja poika ruokailee omia aikojaan. Omassa sängyssään ei viihdy yhtään joten en ole edes yrittänyt sinne nukuttaa.



Itsekin voin hyvin ja olen pirteä kun saan nukuttua kunnolla. Kovasti jo mietin koska uskaltaisin taas ruveta ratsastamaan.



aliisa ja poika 1½viikkoa

Vierailija
12/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heissan vaan pitkästä aikaa!!



Olenkohan käyny ees ilmoittamas neidin syntymää tänne.. en muista. No hän syntyi kuitenkin 15.8. 12.31 ja painoi 3910g, pituus oli 50cm. Synnytys meni hyvin, makaisn pari päivää lapsivedet menneenä osastolla ja sitten kolmantena aamuna käynnistettiin, käynnistys onnistui yli odotusten ja synnytys oli nopsasti ohi. Papereihin merkattiin kestoksi 2,5tuntia, salissa olin reilun kolme tuntia ennen vauvan tuloa. Vauva huusi ekan rääkäisyn heti synnyttyään ja oli muutenkin ihan terve ja ollaan oltu ihan ihmeissämme miehen kanssa, kun kaikki on menny niin hyvin. Myös mä oon toipunu synnytyksestä paljon nopeammin ku olisin voinu kuvitellakaan. Kaksi vrk oltiin vauvan kanssa sairaalas ja sit kotiin.



Imetys sujuu onneksi, olis ollu mullekin kauhean kova paikka jos emme olis sitä saaneet. Ensin tuli liikaa maitoa, mutta sitten mulla meinas tulla toiseen kertaan rintatulehdus, joka ilmeisesti hidasti maidon tuloa ja nyt on kysyntä ja tarjonta tasapainossa. Omalla kohdalla ajattelen että imetys ja sen onnistuminen on lahja, ja oon siitä tosi onnellinen. En tiedä, kuinka moni luovuttaa " liian helposti" mutta tuskin kuitenkaan kukaan sellainen, joka on asiasta surullinen, on lopettanut muutoin kuin pakon edessä. Tsemppiä vaan kaikille tasapuolisesti, sekä imettäjille että sen lopettaneille!! Jokainen varmasti tekee niinkuin on lapsen/perheen/äidin kollektiivisen edun kannalta se paras ratkaisu.



Rapuäiti: teillä on niin idyllistä!! Oikeastiko vauva kastetaan saunassa?? Jännää.. Kerro lisää. Meilläkin muuten oli tuossa sellainen vaihe että oltiin ihan rakastuneita, mutta sitten mä olin taas hölmö ja pilasin kaiken suuttumalla ja sanomalla liian kovasti parista miehen mokasta. No, toivotaan että ne fiilikset saadaan jossain vaihees kerättyä takaisin. Ja siinäkin mennään samoilla linjoilla, että mietitään miehen sterilisaatiota ehkäisyksi. Mä ehkä haluisin viel neljännen lapsen mutta mies on kuulemma ihan varma että nää kolme riittää. No, paras kai tyytyä siihen..

Ja meilläkin muuten ristiäiset sunnuntaina, tosin ne pidetään paikallisessa kirkossa ja sen yhteydessä olevassa juhlasalissa, ja tarjottavatkin tulee valmiina paikan päälle pitopalvelusta. Mä en viitsi itse vaivotella, olis liikaa hommaa mun tarpeisiin.. Ja tässäkin, kukin tyylillään, eikö?? Rahakkaita me ei olla, siitä ei ole kyse.. Halutaan vaan nyt nautiskella ja oleilla. ;)



Jep, taitaa neitinen tuolla ähistä siihen malliin että olis pian ruoka-aika..



ps. tietäähän kaikki, että kasteessa ei saada nimeä.. vanhemmat antaa nimen, ja kasteessa lapsi otetaan osalliseksi Jumalan seurakuntaan.. Eli ei lehteen ilmoitusta että sai kasteessa nimen jne. Sai kasteen JA nimen voi kyllä sanoa. Esim Turun Sanomien ilmoitusmyyjillä jopa malli-ilmoituksissa tämä väärä sanamuoto, että asiaa ajattelematon herkästi laittaa sitten sen mukaan. En oo superuskovainen, mutta häiritsee silti tuollainen..



tiukkapipoinen Heidi ja Emma huomenna 4viikkoa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aliisalle: kuinka paljon ratsastat, onko sinulla oma hevonen?



Mahtaako olla muita hevostelevia?



Mulla oli pitkään oma hevonen, mutta esikoisen ollessa puoli vuotta myin sen pitkän harkinnan jälkeen pois kun aika ei täyspainoisesti riittänyt siihen. Kilpailin silloin aktiivisesti esteratsastuksessa. Nyt siis pari vuotta olen ollut ilman omaa, silloin tällöin käynyt kavereiden polleja liikuttamassa.



Harkinnassa on hetimmiten kun tämä kuopus hieman vanhempi, ostaa taas oma kun on kauhea halu taas kilpailla.



Hettu_74

Vierailija
14/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä mies tänään ekaa päivää loman jälkeen töissä. Ihmeen rauhallisesti on aamu alkanut (kuinkahan päivä sitten jatkuu..?). Isommat pojat ovat olleet jo pari tuntia pihalla, tuosta ikkunasta vain heidän touhujaan seurailen. Tämä pienokainenkin on nukkunut jo kohta puolitoista tuntia kantoliinassa samalla kun itse olen viikkaillut pyykkejä kaappiin ja sen sellaista. Kohta pitäisi miehenkin tulla kotiin ruokatunnille. Iltapäivällä olisi tarkoitus suunnata leikkikentälle.



No nyt heräsi vaava tissille. Pitää jatkaa yhdellä kädellä..



Imetyksestä: Uskon että jokainen äiti tekee parhaansa lastensa eteen. Toiset onnistuvat imetyksessä paremmin. Toiset taas heikoimmin tuloksin. Jollekkin imettämättömyys on tietoinen valinta ja toinen taas suree epäonnistunutta imetystä. Itse olen keskimmäisen kohdalla saanut selitellä " liian pitkään" jatkunutta imetystä.. Imetin häntä siis kaksi vuotiaaksi. En vain saanut aiemmin itseäni " niskasta kiinni" ja lopetettua. En usko että imetyksellä tai imettämättömyydellä niin maailmoja kaatavaa merkitystä on. Meillä on olemassa hyvät äidinmaidon korvikkeet ja läheisyyttä voi ja pitää antaa muutoinkin kuin imettämällä!!!!!!!!!!



Niin ja joku kyseli hevosihmisiä: Täältä löytyy myös yksi!!! Itsellä vanha tamma joka ollut siis meillä iät ja ajat ja nyt viettelee vain eläkepäiviää. Sitten on poikien 3wee shetlanninponin jonka kanssa ollaan tänä kesänä aloitettu vähän ajoharjoituksia. Paljon muita hevosjuttuja en sitte ole lasten ollessa näin pieniä enää ehtinyt touhuillakkaan. Ihan tarpeeksi kun ehtii nuo kaksikin pienten lasten ohella hoitamaan (eivät siis asu missään täyshoitotallissa). Joskus tulevaisuudessa olisi sitten haveena harrastella taasvähän enemmänkin!!



pönttö-örvelö

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vertasin vaan sitä et esim. jouluna pitää siivota kaapit jne ihan kuin aikoisi viettää koko joulun olemalla kaapissa ;o) Nyt oon siis tehny juukaan kaikkia kotihommia, siivonnu laatikoita ja just saunankin ihan kuin pappi tai vähäiset vieraamme kävis siellä tekee tupatarkastusta ! Mut voishan tuo olla aika " idyllinen" idea kertakaikkiaan.



Meillä ukko nukku viime yönä taas 22:00-06:30 SYÖMÄTTÄ välillä. Uskomaton heppu ! Sit söi ja 10 min päästä oli taasen untenmailla. Valvominen oli seuraavana vuorossa sen horrostamisen sekä timppaamisen kanssa ja nyt on ollut jo toista tuntia ulkona vaunuissa.



Tänään lähtään ostelee risitäisjuttuja mm. kakun päälle jotain koristetta jne. Joten pitänee lopetella jos ukko tulis töistä pian. Toi meidän 1v10kk jää päiväunille isosiskon vahdittavaksi ja 3 menee sil välin kuoroon. Päästään ukon ja vauvan kanssa kolmestaan kaupoille mikä on jo aika luxusta !



Rapuäiti ja Eemeli reilu 1kk sekä katras

Vierailija
16/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Odottajien aikana olikin jo kertaalleen kyselyä hevostelevista äideistä ja minä ilmoittaudun (yhä)! Omia on kaksi ja pihassa talli, jossa myös pari vieraiden hevosta. Yhteistyönä hoidamme hevoset, vaikka suurin osa kaatui tietysti niskaani, kun tässä asun ja tallia pidän. Mukavana vaihteluna vauvahuuruille olen kaikki hevostouhut kuitenkin kokenut. Ja varmasti kuntokin kasvaa taas kohisten!



Olen ollut jo hevosen selässä (ekan kerran, kun synnytyksestä tuli 3,5 viikkoa), ja eilen hypittiin jos esteitäkin. Ihan mahtavaa! Paikat on muuten kunnossa, mutta vatsan ja selän lihakset ovat kadonneet johonkin. Lisäksi maitorinnat vatkaavat niin ikävästi, ettei harjoitusravia viitsi kovin pitkiä pätkiä jolkottaa. Ensi viikoksi sovin kuitenkin jo valmennuksenkin. Ratsastuslenkin jälkeen on aina kuin uudestisyntynyt, ihanaa!



Onko moni muuten ollut jo jälkitarkastuksessa?





Hertzi ja poika 6 vkoa

Vierailija
17/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja muille vastanneille!!



Kirjotin äskön pitkän jutun ja esikko painoi nappia niin kaikki pyyhkiytyi pois! HUOH!!



Niin täytyy kohta ruveta jotain noille raivoille tekemään. Odottelen vielä hetken josko tämä olisi vaan joku vaihe?!



Meillä on mies kolmatta viikkoa lomalla ja on ilmeisesti kyllästynyt kotona oloon. Huusi äskön vanhemalle muksulle ruokapöydässä ihan mitättömästä asiasta ja katseli vaan kun vauva huusi sitterissä. Minä laitoin siis vanhemalle ruokaa, eikä hän voinut laittaa vauvalle tuttia jolla olis hiljentynyt. Tokas siihen sitten, että taidan lähteä pariksi päiväksi yksin reissuun!!! Joopa joo, mullahan ei ole ollut yhtään raskasta, että lähdeppä sinä ihmeessä yksin lomalle... Voi ristus!!!

Kyllä meni hermot!!!

En tiedä mikä nyt eniten häntä ottaa päähän, mutta kun kuuluu ihanaan mies ryhmään joka EI puhu vaikka mikä olis, niin enpä voi paljon auttaakaan!

Käy vaan omankin pinnan päälle tuollainen kiukuttelu!

Kaippa se taas siitä ajan kanssa rauhottuu, mutta kyllä pistää hermostuttamaan!!!



No johan tuli vali vali sepostus, mutta pakko oli tulla johonkin avautumaan!!!



Ehkä ensi kerralla paremmilla fiiliksillä...



-Mona

Vierailija
18/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä odotellaan pikkumiehen heräämistä megapitkiltä päikkäreiltä. Tytön kanssa pitäisi päästä kirjastoon mutta en henno veljeänsä herättääkään joten eikun odotellaan. Toivottavasti ei mene yö ihan harakoille kun näin nukutaan...

Meilläkin koettiin eilen ekat rintaraivarit. Pikkumies ei onneksi niin huuda mutta voi sitä ähellystä ja touhuamista ja kun ei lopulta mikään auta niin väliin pitää sitten kiekaistakin. Yritin hytkyttää ja tarjota tissiä ja tehdä vaikka mitä mutta ei vaan auttanut. Lopulta sitten nukahti joskus yhden aikaan ja yhtään en muista koska heräsi yöllä mutta ilmeisesti kuitenkin koska oli yöllä ilmestynyt meidän sänkyyn ;) Olen ollut ilmeisesti aika väsynyt, en tosiaan yhtään muista siirtäneeni vauvaa omasta sängystä meidän viereen ruokailemaan...ja mies sitä ei ole tehnyt.



Joku tuossa tuskaili miestään niin kyllä täälläkin välillä ihmetyttää että miten voi mieskin olla (ainakin olevinaan) niiiiin väsynyt vaikkei mitenkään osallistu öisin vauvan ruokintaan (täysimetyksellä kun mennään) eikä edes herää kun vauva alkaa öhistelemään sängyssään. Esikoisen kanssa välillä touhuaa mutta loppupeleissä kuitenkin vähemmän kuin minä. Noh, ehkä se miehen elämä sitten vaan on niin raskasta ;)



Pikkumies voi hyvin, perjantaina kävi neuvolantäti mittaamassa ja painoa oli tullut 400g. Syö kyllä hyvin mutta nukkuu välillä niin pitkiä päiväunia (ja myös yöunia) että olen miettinyt jääkö ruokintakerrat liian vähäisiksi. No ei kait, kun ei tuo kerran valita ja painoakin oli kivasti tullut.



Nyt on kyllä pakko jo mennä herättelemään kun kirjasto menee kohta kiinni ja sinne on kuitenkin luvattu tänään mennä...



Jav@ ja pikkumies 2,5vk



Vierailija
19/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet voivat kyllä olla melkoisia lapsia toisinaan:/ Omani työskentelee toisella paikkakunnalla ja käy täällä max viikonlopuisin, vaikka ehti jo olla 2 viikkoa putkeen poissakin. nautin sitten yksin tästä kahden lapsen taloudesta, kun esikoinen on flunssassa ja vauva haluaa tänään vain nukkua sylissä. Arrgh. Pitäisi olla joku toinen kokkaamassa ja siivoamassa meille:)



Toivon ettei vauva ole sairastumassa, kun tosiaan koko päivänä ei ole uni maistunut muuta kuin sylissä. ´Saa nähdä.



Hevostelusta oli puhetta ja itsekin imoittaudun hevosihmiseksi. Omaa heppaa ei ole varaa pitää, mutta olen harrastanut ratsastusta siitä kun olin 10v. Kilpailemaan ei ikinä ole ollut varaa ruveta ( valmennus ja hevonen puuttuivat) mutta ihan harrastuspohjalta. Olisi kiva löytää tyttärelle joku luotettava ratsu kerran viikossa Helsingin seudulta, kunhan tuo vauva vähän kasvaa että uskaltaa ottaa mukaan.

Vierailija
20/57 |
11.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta laitanpa vielä tännekin!!



Meillä ei siis tämä päivä mene todellakaan hyvin!!! Itku tässä tulee itseltäkin...



Vauva (6vko) siis huutanut puoli kahdesta asti! Nukkuu vaan mun sylissä ja jos siirrän johonkin herää 5 minuutin sisään ja huuto jatkuu!



Olen mielestäni yrittänyt kaikkea; ruokaa pullosta ja tissiltä, vaippaa vaihdettu ja masua hierottu, mittasin jo hädissäni kuumeen, muttei ainakaan kolme tuntia sitten ollut mitään!



Jos löytyy vinkkejä niin kiitos etukäteen!!!



Nyt huudetaan taas jo niin kovaa, että pakko lähteä käveleen...



-Mona