***ELOKUISTEN viikko 37***
Aloitinpa uuden ketjun kun edelisen otsikko oli jo aika vanha.
Meillä tyttö tänään tasan 6 viikkoa ja hyvin on mennyt. Nukkuu hyvin päivällä ja yöllä ja vatsa ei vaivaa kuin ihan parina päivänä viikossa ja silloinkin harvoin itkee, enemmin vääntelee.
Me ollaan oltu vauvan kanssa menko paljon liikkeellä. Päivittäin koirien ulkoilutusta, sitten käyty ruokakauppareissuilla ja ostoskeskuksissa yms. Tuntuu että aina kun ollaan liikenteessä niin vauva tyytyväisenä vaan nukkuu.
Lauantaina oli ristiäiset ja nyt on sitten virallisesti nimikin. Itse tilaisuudessa ajoittain kiljui naama punaisena papin kanssa kilpaa ja siihen kiljumiseen yhdessä vaiheessa yhtyi meidän esikoinenkin (reilut 2-v.). Itsellä oli siinä vaiheessa enemmänkin naurussa pitelemistä :)
Onneksi oli kohtuu nopea toimitus.
Tuntuu että tyttö kasvanut paljon. Viikon päästä on vasta neuvola ja siitenpähän sen näkee. Me annetaan silloin myös rotarokotus. Onko muut ajatelleet antaa sen? Meillä esikoisella oli 8kk ikäisenä rotavirus ja sen verran kamala tauti oli että nyt kyllä rokotetaan.
Mukavaa syyskuun maanantaita!
Hettu_74 ja tyttönen 6 vko.
Kommentit (57)
Tekstisi on kuin omaani runsas kolme vuotta sitten esikoiseni aloittaessa samanlaisen riekkumisen kuusiviikkoisena. Kai se on taas yksi lukuisista kehitysvaiheista: lapsi herää kunnollamaan, tajuaa kaiken kiinnostavuuden, ei malta nukkua, muttei pieni jaksa myöskään olla hereillä. Yliväsyneenä mikään ei huvita, ei syöminen, rauhassa pötkötteleminen, eikä nukahtamisestakaan ole tulla mitään, kun menee överiksi. Tää on niin tätä, onneksi on siskoryhmä, joka tsemppaa! Mitäpä ihmisparka voi näille pikkukehittyjille tehdä - kuin kestää taas itse joten kuten täyshermoisena pienen ihmisen maailmanmullistukset. Meidän oma neliviikkoisemme rauhoittuu muuten aina hug a bub-liinaan pystyasentoon (vaaka kun tietää vain tissiä!), kun väsy menee hysteeriseksi kiljuksi. Viimeksi tässä illasta, kun ensin hyväntahtoinen, mutta ymmärtämätön mummuni taas vain syöksyi ovesta sisään päiväuniaikana herättäen kaikki, ja sitten laitoin anopin tuomia puolukoita puolitoistavuotiaan kanssa pakasterasioihin huonoa omaatuntoani paikkaillen (se ressu tuntuu pakostakin jäävän kovin vähälle huomiolle tällaisen tissitakiaisen kanssa - no, itse oli samanlainen). Vauvalla meni pasmat sekaisin, ei rauhoittunut kuin hetkeksi vaunuihinkaan, joten iltahyppelylle leiukkipuistoon kun lähdimme, taintui huutajainen oitis liinan kääröihin. Suosittelen!
Emmalle voimia: Täälläkään ei ole nukuttu kuukauteen, kun poika vain syö, syö, pulauttelee ja syö. Olen VÄSYNYT, ja päivät vain on vedettävä energisellä (tai sellaista esittävällä) tohinalla läpi kolme- ja yksivuotiaiden kanssa - vaikka Samuli haluaisi olla tissillä 99% valveillaoloajasta. ero on kuitenkin siinä, että meillä poju kasvaa hyvin. Eli tottamooses annat korviketta ilomielin mussullesi! Siitähän hän saa kaipaamansa lisän, ja silti voit imettää ohessa. Toki varmasti n pettynytkin olo, vaan pääasiahan on vauvan ravinnonsaanti ja oma jaksamisesi. Hyvin kasvavat ja vahvistuvat korvikkeinkin! Mulla maitoa tulee suihkuamalla, mutta on satavarmasti tosi laihaa, kun kaikki ovat imeneet 9kk tiheän imun jatkuvaa kautta, ja kasvu on ollut alun pörähdyksen jälkeen varsin vaatimatonta.
Huomenna nla, sitten lisää tekstiä. monta muutakin juttua piti kommentoida vaan väsy totaalinen, josko syliini simahtanut boy nukkuisi niin, että pääsisin pyörähtämään saunassa...
Vitanova
alkuriveillä piti kyllä lukea, että lapsi herää KUNNOLLA MAAILMAAN! Minne lie osa kirjaimista livennyt...
Monalle jaksamisia!! Meidän esikoisen kanssa tuli ravattua juuri tuon samantapaisen itkun takia samaa rundia edes takaisin. Välillä myös tällä toisella on samanlaista oiretta ilmassa, kun on liian väsynyt nukahtaakseen ja pysyäkseen unessa. Imetystukilistalta: http://www.imetystukilista.net/faq/kello.php Kuulostaako tutulta?
Kanniskeltu on tosiaan meidän vauvoja.. Harmittaa, kun lattialta ei oikein voi poimia tavaroita lapsi liinassa/sylissä.
Väsyttää vietävästi, joten on kai käytävä nukkumaan, seuraava herätys voi olla sitäkin rankempi muuten.
Västis
miten yö meni, rauhoittuiko tilanne<?minulla oli esikoisen kanssa tuollaista toisinaan, muistan vieläkin sen avuttomuuden ja syyllisyyden tunteet kun ei osannut tehdä mitään ja lopulta olisi vain halunnut nukkua ja olla kuulematta ja tuntematta. Ehkä haluaisit kokeilla sitä liinaa.Ja hyvää vyöhyketerapeuttia kannattaa harkita, jos huudot jatkuvat. Lainasin juuri irjan aiheesta, laitan sen tähän jos kiinnostaa: kirjoittaja Kirsi Rikala: Koliikku- apua hieronnalla ja ruokavaliolla. Tässä on hyvät hierontaohjeet ja aika perusteellista pohdintaa, mistä huudot voivat johtua.
Meillä pikkuveikka kiljahtelee mahanpuruja, siis ilmavaivoja ja yritän päästä tästä ongelmasta sillä rintapumpulla. Ilmoittelen sitten miten kävi.
Monalle vielä, että muista, ettei vauvan huuto mitenkään ole sinun syytäsi eikä merkki huonosta äitiydestäsi. Joillakin vauvoilla on tosi hankala alku, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Mutta jos vauvasi ´v iihtyy sylissä, niin kantoliina tai Ergo- reppu pienentäjällä voi olla perheen pelastus. Minulle tulee tuo Ergo perjantaina, vaikka meillä on liinojakin, mutta kun vauva tahtoo pikaisesti pois niin ergosta pääsee nopeammin eikä harmita se sitominen.
Voimia!
T:gekko ja puksupöksy
Hei, meillä on taas mennyt unirytmit ihan sekaisin.
Nyt kuusiviikkoinen tyttö on jo neljättä yötä valvonut klo 01 asti. Ei sinänsä mielestäni ei ole vatsanväänteitä, mutta ei haua nukkumaankaan. Saattaa torkahdella tissille, mutta hetimmiten kun yrität mennä sen kanssa nukkumaan, niin alkaa vääntö ja kitinä. Ei onneksi huuda.
Vaikka yleensä menään yhdeeä nukkumaan niin että saa vielä rintaa sängyllä vieressä eli ei ole siitä kiinni että yrittäisin laittaa yksikseen omaan punkkaan.
Eilenkin oli viimeisiltä päiväuniltaan heränyt noin puoli viisi, mutta silti ei halunnut mennä nukkumaan ennen yhtä. Sinänsä sitten kun saa nukkumaan yöunet niin nukkuu hyvin. Nytkin vielä nukkuu yöuniaan vaikka kello on 11. On herännyt 6.30 ja 9.00 syömään mutta muuten nukkunut.
Mitenkähän tuon rytmin sais käännettyä vähän normaalimmaksi? Meillä meinaan esikoinen herätää 06-07 eli omat unet on vähissä...
Voiko tämä olla sitä n. 6 viikkoisten " kukkumista" mistä aina jsokus kuulee, toivottavasti. Ennen tätä meni kyllä suhteellisen aikaisin, joskus 22-23 aikaan yöpuulle.
Hettu_74
Mona: Toivottavasti saitte pienokaisen rauhoittumaan ja yön menemään hyvin!! Toivotaan että ette saaneet mahanpuruista (tai mistä tuo itku sitten johtuikaan..) jatkuvampaa riesaa!! Voimia kuitenkin!!!
Minäkin kehoittaisin kokeilemaan kantoliina jos tuntuu että itkut jatkuvat!!
Äidin sydäntä raastaa.. Meidän neljä vuotias kokee kai menettäneensä äidin kokonaan vauvalle tai jotain.. Häntä pitäisi halitella, silitellä ja pussailla aina kun vauva tarvitsee äitiä. Ja kuitenkin saan kuulla olevani kakka-äiti.. Joku onkin joskus sanonut, että pienen sisarukset syntymä olisi isommalle sama kuin puoliso toisi kotiin uuden kummanin ja sanoisi että tähän nyt on vain sopeuduttava.
Ja minä kun pelkäsi enemmän tuo viisi vuotiaan rämäpään suhtautumista.. Mutta hänestä vauva onkin vain tosi söpö!!!
Niin väärässä oli..
Onneksi noita isompia kuitenkin on kaksi. Eilenkin heillä oli miltei koko päivän niin hyvät leikit tuolla pihalla!! Välillä vaan syömässä kävivät ja sitten iltäpäivällä kävimme yhdessä leikkikentällä jonka jälkeen leikit omalla pihalla taas jatkuivat!!
No nyt pitäisi saada isommille lapsille jo ruokaa!!!
pönttö-örvelö
Täähän meni sillai hassusti, että vauva rauhottu klo 20.00 kun salaman iskusta!! Ei tullut pieruja tai röyhtäsyjä, että en todellakaan tiedä mistä moinen johtui?!
Yön nukkui kuin malli vauva konsanaan. Pari kertaa syötiin ja muuten pösöteltiin ilta ysistä aamu ysiin. Vauva kyllä syö huomattavasti normaalia vähemmän!!
Soitin aamulla kuitenkin neuvolaan ja sieltä käskettiin lääkäriin josko onkin KORVATULEHDUS???!!!
Vauvalla on kyllä ollut vähän nuhaa. Parin tunnin päästä ollaan ehkä hiukka fiksumpia, että tulen sitten infoamaan tapahtumien kulusta!
Niin aamun vauva on siis ollut oikein hyvän tuulinen..
Mies sitten vastaavasti jatkaa naurettavaa murjotustaan, mutta en nyt jaksa välittää!!
-Mona
en muista nimimerkkiä,mutta ihan samanlainen olo/meininki täälläkin.
vauva on tosin vasta 2vkoa vanha.esikoinen on 4,5v.minulla ei ole rahkeita imettää jatkuvasti ja kokoaikaa,ja kun vauvan unistakaan ei tule mitään kun jo lopettaa tissittelyn haluaa sitä lisää.
esikoisen imetys oli alusta loppuun asti samanlaista,oli se silloinkin kamalaa mutta kun imetystä niin hehkutetaan ja luin sadat kerrat imetystukilistaa, minä senkuin imetin imetin imetin imetin.ja lopun aikaa kannoin sähisevää vauvaa repussa ja liinassa kunnes taas imetin.
yötä vasten annoin silloin vastiketta tissin lisäksi,niin yörauha oli taattu yhdellä tai kahdella syötöllä.
meillä on imetetty tähän asti,tai on saanut yömaitoa pullosta.mutta nyt tuli stoppi sanon minä.esikoisen kanssa kotona,hän on kipeänä.en voi kertakaikkiaan vaan imettää ja imettää.esikoinen kaipaa tietenkin seuraa, sano siinä sitten kokopäivä " odota hetki,vauva syö ensin,ja sitten se menee nukkumaan ja sitten leikitään" tätä olen hokenut tähän kellon lyömään klo 14.30, ja aloitin sen hokeman klo 10 aamulla. kun vauva heräsi klo 9 yöuniltaan.
vauvan paino on noussut siinä ja tossa mutta ihan " käyrillä" kuitenkin, mutta niinkai ehkä onkin kun imettää päivät läpeensä.ja yöpulloa on saanut,mitä nautinnolla onkin vedellyt. mun on ollut pakko antaa ettei yö mene valvomiseksi.tiedän senkin että verottaa omaa maidon tuotantoa.
paino vkn ikäisenä oli 2980g ja eilen kävin varmuudeksi puntarilla,oli paino nyt kahden vkn vanhana 3100g. syntymäpaino oli 3060g.
koville ottaa,mutta joku järki tässä hommassa kun kyllä oltava. tuttuni on kovasti imetyksen kannalla,ja häneltä saanut jos jonkinlaista vinkkiä liinassa imetykseen ja puuhakorin tekemiseen esikoiselle jne jne. imtetystee, kotikalja, ja imettää imettää imettää,mikä luonnollisesti lisää maidontuotantoa.mutta kun ei niin ei.
minä en luota että tämä alkaisi jotenkin jouhevasti sujumaan kun esikoisen vauva-aika tulee niin samankaltaisena mieleen.ja se ei ollut yhtään kivaa.
toivottavasti tästä oli apua samanlaisissa ongelmissa pyöriville. ei tämä helppoa ole,ja kamalat omantunnon tuskat.
mikäs sitä olisi imettäessä jos vauva olisi jossain välissä tyytyväinen.
myöhemmin juttua meidän päivien kulusta ym. tässä nyt tällaista tunteiden purkausta =) huh toivottavasti helpottaa!
neitiniiskunen ja tissitakiainen 2vkoa
Itse olen 3,4v esikoisen (erittain vilkas) ja nyt 3,5 viikkoisen täysimetetyn vauvan kanssa kahdestaan 24h/vrk ja täysimetän. Haluan tuoda tämän esiin, kun täällä moni kokee ettei voi imettää koska on esikoinen. Minulla toki vauva ei roiku rinnassa kiinni kovinkaan pakljon, kun maitoa tulee nin kauheasti, mutta kyllä häntä joutuu kanniskelemaan paljon ilmavaivojen takia. Luen esikoiselle paljon ( siinä voi samalla imettää ja pitää tyttöä toisessa kainalossa). Sitten teemme yhdessä Nallekerhon esikoulun tehtäviä. Lisäksi ulkoilemme yhdessä ja laulamme/tanssimme ja juttelemme. Meillä imetys ei ole häirinnyt mitenkään.
Haluan kai mainita tämän, koska tuntuu, ettei imetyksestä saa kieltäytyä ihan itsensä takia, vaan aina on hyväksyttävämpää löytää syy muualta. Uskon, että jokainen tekee itse parhaat päätökset oman elämän tilanteensa mukaan.
Itselleni tuottaa vaikeuksia saada intoa siivoukseen:/ no, onneksi siihen ei mene kauan aikaa. Roskiksia samaten en meinaa saada vietyä, kun nyt joutuu jo pukemaan kumpaisenkin jos lähtee ulos. tai siis 3v pukee itse mutta on vahdittava.
enkä otakaan tuota kommenttia itseeni.
haluni imettämiseen on kova,ja aion imetyksellä jatkaakin,on se ihanaa läheisyyttä vauvan kanssa.
olen ollut tässä useana päivänä tilanteessa missä hoen puolet päivästä esikoiselle vauvaa imettäessäni tai jos ei ime niin huutaa, ehkä pari min siinä välissä on huutamatta että " kohta äiti on kanssasi,mitä kivaa keksittäisiin, kohta vauva menee nukkumaan,sitten äiti leikkii jne jne" tätä hoin tänäänkin 4t niin oli vauva tississä kiinni ja känisi ja kihisi teki " tissihöhötystään" kunnes annoin korviketta pullosta ja nyt on kaksi tuntia jo nukkunut.
äsken pelattiin lautapelejä esikoisen kanssa yms yms. toki leikit onnistuu imettäessäkin, poika ei vaan suostunut aamulla lukemaan kanssani tai pelaamaan tai muuta sensortin mikä onnistuisi imettäessäni.
esikon imetys meni niin että imetin sängyssä maaten tai istuen kaiket päivät, oma syöminenkin unohtui.vaunulenkille ei oikein menty,koska halusi tissiä.tai lenkki oli hyvin pikainen sellainen. kaupasta ehkä selvittiin tissistä kun tiedettiin mitä ollaan ostamassa.
tällaista toista ainakin 4kk " tiheänimun" kautta en kestä,sen myönnän suoraan.
anteeksi kun kuulostaa ehkä " selittelyltä" mutta ehkä tätä kautta koitan itselleni hokea,ettei ehkä ole maailmanloppu jos en imetä koko aikaa vuorokaudesta.kaikille mielenrauhaa.
neitiniiskunen
ja muistan itse esikoisen ajalta kuinka ei onnistunu vaunulenkit ymv. kerran muistan imettäneeni bussissa!
Minulla on sittelyn päätteeksi siis tämä hotovauva, joka 2 tunnin tissittelyn päätteeksi voi juoda vielä 180 ml pullosta. Tänään olen koettanut, selvitäänkö pelkällä rinnalla, mutta ihan mahdottomalta tuntuu. Poika syö, kitisee, torkahtaa hetkeksi ja sama taas alusta. Äsken lämmitin pullon ja 2 dl meni, että huljahti. Se siitä kokeilusta.
Meillä esikoinen on jo 7 v. ja suhtautuu vauvaan upeasti. Olen kuitenkin miettinyt, koska hänen isoveljenrakkautensa mittautuu, kun koko ajan saa hokea " äiti ei nyt voi, kun vauva syö" ja " ota/tee itse, kun äiti ei nyt pääse" . Onneksi on omatoiminen ja reipas poika, mutta pieni on hänkin vielä.
Tänään minulle tuli ensimmäistä kertaa (liekö syy tuon onnettoman täysimetyskokeilun) myös pieni väsyminen vauvaeloon. Mies on yrittäjä ja tekee hillittömän pitkää päivää. Tuli tuossa äsken kääntymään kotona ja lähti saman tein - hierottavaksi. Voi kili. Minä täällä 24/7 ruokin, kannan ja samalla stressaan kasautuvia kotitöitä, ja toinen pääsee hemmoteltavaksi. Olin " varannut" ts. puhunut miehelle tästä toiveesta illaksi tunnin omaa aikaa, että pääsisin lenkille, mutta kappas, kun saikin yllättäen mies itselleen hieronta-ajan. Mrr. Vauva on ihana, mutta kaipaan myös omaa virkistystä. En kai ole itsekäs?
- Hertzi
Yhdellä kädellä kirjoittaessa (imevä vauva kainalossa) rivit hyppelevät omia aikojaan. Toivottavasti pointti tuli kuitenkin selväksi =)
minäkin l' ähtisin tukka putkella mihin vain, jos joku sen hetken hoitaisi näitä. eiköhän se ole ihan tervettä tarvetta huoltaa itseään. kaikki tuntemani superäidit saavat paljon konkreettista tukea miehiltään, ja omaa aikaa. sillä sitten jaksavat olle niin super ja aina iloisesti läsnä:)
Mutta jos ajatellaan esimerkiksi tätä iltaa, olen 4,5 tunnin aikana imettänyt 3 tuntia, jää esikoinen pakosti aika vähälle huomioille. Minä kun joudun koko ajan vielä tarkistamaan imuotetta. Annoin äskön vajaan desin pullosta ja poika nukkuu nyt, toivottavasti ei yöunet mee, mutten jaksa enää istua, pakko syödäkin välillä (ja käydä netissä ;))
Mutten tosiaan syytä esikoista imetysongelmistani, vaan ajattelen miten minun jatkuva imettäminen vaikuttaa pieneen ihmiseen. Minä pystyn ajattelemaan, että tämä nyt kestää vain muutaman kuukauden, mutta 4 vuotias ei siihen pysty. Hän tarvitsee äitiä nyt. Minä myös luen esikoiselle imettäessäni, ja toki isänsä on iltaisin kotona. Haluaisin niin kovasti imettää, niinkuin teenkin, mutta täysimettää. Nyt mennään lisämaidolla, joka on kait ihan aiheellinenkin kun poika on 57 cm pitkä ja painoa on 4680g. Eli hoikka poika.
Jokainenhan meistä täällä miettii lastensa parasta, joka tekee meistä kaikista hyviä äitejä. Koetan tällä hetkellä nauttia tästä kotiäityidestä, ja huolehtia, että lapset voivat hyvin ja itsekin jaksaisin. Menköön sitte lisämaidolla kuopuksella ja satunnaisilla videoiden katsomisella esikoisella, olen varmasti paras äiti omilleni.
Onnistunutta imetystä kaikille ja jaksamista! emma ja poika 1kk3pvä
ollut mitään korvatulehdusta, eikä mitään muutakaan " vikaa" vauvasta löydetty! Ilmeisesti kyse sitten oli kuin olikin vatsa vaivoista?!
Tai olkoon mistä hyvänsä, sama ei kuitenkaan (luojan kiitos) tänään toistunut!!! Eikä toivon mukaan enää toistukkaan!!!
Imetys keskustelussa yhdyn täysin Emman(?) viimeisiin sanoihin!! Kaikki tekevät varmasti niin kuin omalla kohdallaan tuntevat parhaaksi ja se jos mikä tekee meistä kaikista parhaita äitejä omille lapsillemme!!!
Itse imetin vauvelia iltapäivä neljän ja ilta kahdeksan välillä kuusi kertaa... Kahdeksalta annoin sata milliä korviketta ja nyt köllitään tyytyväisenä sängyssä. Että näin meillä!
Nyt itsekkin sänkyyn esikon kanssa köllimään...
Hyvät yöt kaikille!!!
-Mona
tässä aiemmin kirjoittelin meidän kihinää ja kähinää ja jatkuvalla syötöllä imettämistä missä kaikki meinasi tulla hulluksi. ei pystynyt vauvan kanssa seurustelemaankaan kun muutaman minuutin jo kun alkoi kätinät ja tissiveuhtonat. tämän koko päivän olen asiaa heitellyt puolelta toiselle ystäville ja äidille soittaen ja tukea hakien.
" sorruin" siis korvikkeeseen. poika nukkui kolme tuntia päivällä, oma olo oli niin onnellinen eikä pojankan tarvinnut riehua puoltapäivää unta saadakseen. ja nyt illalla hän seurusteli PUOLITOISTA TUNTIA =) mikä on tähän asti jäänyt pelkäksi vaipanvaihdoksi, nämä meidän seurusteluhetket.
se siitä kokonaisvaltaisesta imetyksestä.vaikka koenkin huonommuutta,oli tämä ilta kyllä niin palkitseva että koin eka kerran nauttivani tästä hommasta,eikä mustat silmänaluset haittaa yhtään =)
isä ja poikakin ovat järjissään. 4,5v poika on välillä hakenut kuulosuojaimet korvilleen kun vauva on itkenyt =) piti oikein valokuvalla ikuistaa =)
hyvää yötä kaikille, syömätavoista riippumatta!!!
Isommat lapset lähtivät ulos joten nyt istuu äiti koneella samalla pienintä imettäen.
Imetys keskusteluun vielä: Itsekkin koin kakkosta imettäessäni tuon hankaluuden. Istuin vain imettämässä ja isompi (joka itsekkin oli silloin vielä niin pieni vain reilun vuoden..) kaipasi äitiä koko ajan.. Oikein sydäntä raastaa vieläkin kun sitä ajattelen. Enkä edelleeenkään ole varma, että teinkö oikein kun kaikesta huolimatta imetin. Imetin kaikkialla ulkona, leikkikentällä joka paikassa. Näin jälki käteen koen toisinaan huonoa omaatuntoa kakkosen hyvin onnistuneesta imetyksestä joka tapahtui vähän esikoisen kustannuksella..
Nyt kolmatta imettäessäni huomaan että kun isompia on kaksi ja vielä noin saman ikäisiä sekä asumme nykyään omakotitalossa on homma valtavan paljon helpompaa!!!! 4 ja 5 vuotiaan vilkkaat pojat keksivät päivän aikana jo niin paljon touhua, että toisinaan ei meinaa oikein perässä kestää.. Eivät tarvitse äitiä leikittäjäksi. Ja omakotitalon koen eduksi siksi, että meillä on iso piha, rauhallisella alueella ja pystyn (niin kuin nytkin) seurata poikien touhuja ikkunasta.
Täytyy silti sanoa että on meilläkin tuo keskimmäinen mustasukkaisuutta osoittanut. Niin kuin eilen tuota kakka-äiti juttua kirjoitin.. Mutta se ajoittuu ehkä enemmän hetkiin kun muutoinkin joku keljuttaa, riitaa isoveljen kanssa, on joku sattunut tai vain kamalan tylsää.. Ei siis ole mitään sellaista kuin joku kirjoitti, että neljä tuntia joutui hokemaan esikoiselle, että odota vielä vähän..
Ymmärrän siis hyvin, että joskus on ajateltava esikoistakin sekä tietysti myös itseään. Kyllä se vauvan masu täyttyy vastikkeellakin.
Halataan ja hellitään niin vauvojamme kuin isompia lapsiammekin!!!!!!!
pönttö-örvelö ja pojat 4 ja 5 vee sekä pieni mies 3viikkoa 3päivää
Tietenkin tultiin esikoisen kerhosta ilman autoa juuri vesisateen aikaan.. Nyt on vaatteet ja vaunujen sadesuoja kuivumassa.
Onko kellään kokemusta unipusseista?? Meillä ensimmäinen teddyinen käytössä, kun meillä on öisin aika viileä koti. Ajattelin, että vauva ei niin helposti heräisi yöllä, jos häntä siirtää omaa sänkyyn, kun on koko ajan siellä pussin sisällä lämpimässä. (eikä siirry äidin lämmöstä kylmään sänkyyn). Näyttää siltä (yhden yön kokemuksella), että helpompi olikin pojun jatkaa unia. Kuitenkin tuntuu, että tuonkin kanssa pitäisi ehkä pitää jotain ohkaista peittoa? Vai miten muut teette? Niska oli lämmin, mutta sormet ajoittain viileähköt ja aamulla pussista otettaessa myös varpaat hieman viileämmät. Kummia murheita sitä ottaakin kaikesta..
Västis ja pikkumies
itkettää itseäänkin,kun ei voi vauvaa auttaa.
Hierontaa olisin ehdottanut,mut olit jo kokeillut ilman apua sitä...
Toivottavasti löydätte jonkun keinon.
Täällä lähdetään kohta lomalle tyttöjen kanssa,lento Espanjaan lähtee huomenna ja kaikki on pakattu valmiiksi.Sain kaiken vaivatta tehtyä kun täällä vauva nukkui aamulla 3t pikkupäikyt ja oli tunnin hereillä,ja nukahti ja vetäisi 6 tunnin unet.
Seuraava neuvola meil on 2kk iässä ja un jälkiratkastus ois ollut ens ma,mut siirsin sen kuun loppuun matkan takia.
Nyt köllimään sohvan pohjalle muun perheen kanssa.
Lumina