JÄRKYTTÄVÄÄ katseltavaa eilinen 4D! Eikö niillä aikuisilla ollut aivoja lainkaan??

kyllähän 1-vuotiaan nyt pitäisi tajuta jo kerrasta kun karjutaan EI, just just. Mitähän se nippaaminen sitten opettaa?

Kyllä, olen tullut miettineeksi tuota kaikkea. Lapseni on poika. Tottakai nostan hänet samalla syliin kun nippaan. Tuntuisi kurjalta jättää hänet yksin vaaran äärelle edelleen. Samoin suukottelen häntä sillä haluan että hän kokee olevansa rakastettu toimintatavastani huolimatta. Jos lapsi huutaa tai on vihainen, annan hänen purkaa sen turvallisesti sylissä. (Tähän toki voi argumentoida, että " Eihän sylisi voi tuntua turvalliselta, mikäli pahoinpitelet lastasi" .) Mikä on tietysti ihan perusteltu. Havaintoni perustuvat kokemukseen: Lapseni rauhoittuu nopeasti ja saattaa halata ja suukottaa takaisin. Uskon että hän ei vielä kykene manipuloivaan mielistelyyn uuden pahoinpitelyn välttämiseksi tai että hänen spontaanilta vaikuttavat hellyydenosoitukset johtuisivat pelosta. Toki sitä ei voi tietää.

Yksittäistapauksia ei voi yleistää. En ehdottomastikaan suosittelisi kenellekään toimintatapaani, sillä jokainen äiti-lapsi-vuorovaikutussuhde on erilainen. Vastustan ehdottomasti ruumiillista väkivaltaa lapsen alistamiskeinona - kuten tietysti myös henkistä väkivaltaa.

Kuten joku fiksuksi tuli pohtineeksi, että fyysinen väkivalta l. pahoinpitely, jota vanhempi harjoittaa lastaan kohtaan, on vanhempien omaa kyvyttömyyttä kasvattajana. Tästä olen yhtä mieltä - ja ehkä oma nippailunikin on minun pelkoani äitinä siitä, että mitä jos jotain ehtii tapahtua. Että lapsi ei pysähdy huutooni vaan jatkaa juoksemista. Että ehdin nostaa hänet syliini vasta kun auto on jo ehtinyt töytäistä häntä. Mahdollisuudet ovat toki häviävät. Toisaalta aiheutanko tällä varmistelulla s. omalla epävarmuudellani lapselle enemmän haittaa? Kasvatuksen jäljet näkyvät pitkän ajan kuluttua...

Vierailija:

Sama tyyppi, joka nippaa sitten suukottelee. Toivottavasti lapsesi ei ole tyttö, sillä tuolla " kasvatuksella" hän sietää aikamoista vaimonhakkaamista (siis aikuisena itseään), kunhan sitten ukko vähän hyvittelee. Ja toimiihan se sama myös naiselta miehelle.

Meillä on 2 alle 3 vuotiasta, eikä koskaan ole kumpaakan " tarvinnut" nippaamalla kasvattaa. Sen nippaamisen tarpeen luo aikuinen itse, kun ei osaa käyttää muita keinoja. Meillä pikkuiset pidetään joko kaukana vaarallisista paikoista tai vaaran uhatessa esim. nostetaan sieltä pois. On se kummallista, että nippaamaan kerkii, mutta ei nostamaan syliin?

mutta meidän tapauksessa lapsi on ehdollistunut sille että jos ei seisahdu siihen " karjuntaan" niin kohta nippaa. Eli lapsi hyvin nopeasti oppii pysäyttämään vaarallisen toimintansa.

Ja pyydän ettei tätä viestiä kommentoida irrallisena edellisestä viestistä, jossa selitän tarkemmin toimintatapaani. Joskin edelleen pyydän kaikkia kriittisesti kyseinalaistamaan sen, kuten itsekin tietyllä tasolla teen :)

119

Vierailija:

kyllähän 1-vuotiaan nyt pitäisi tajuta jo kerrasta kun karjutaan EI, just just. Mitähän se nippaaminen sitten opettaa?

Sulla on vanhemmuus niin hukassa. Myönnä nyt ongelmasi (omaa epävarmuuttasi moukutat lastasi) ja mene kasvatusneuvolaan. Mitä aiot tehdä sitten, kun lapsi on 7 ja ylittää kadun punaisella? Vedetäänkö sitten nyrkillä?

Sitten keskustellaan asiasta. Oletan kuitekin että seitsenvuotiaani ei enää säntää suinpäin auton alle, laita käsiään kuumalle liedelle tms.

Mutta tosiaan, jos mielivaltaisesti ja hallitsemattomasti rupean hakkaamaan ja alistamaan lapsiani, hakeudun ilman muuta hoitoon!

119

Vierailija:

Sulla on vanhemmuus niin hukassa. Myönnä nyt ongelmasi (omaa epävarmuuttasi moukutat lastasi) ja mene kasvatusneuvolaan. Mitä aiot tehdä sitten, kun lapsi on 7 ja ylittää kadun punaisella? Vedetäänkö sitten nyrkillä?

mutta takaisin asiaan... miksi mielestäsi nipistäminen on sallittua jossain tilanteessa (sinun mielestäsi vaaratilanteihin ja niihin varoittamiseen liittyen), mutta ei normaalisti vaikka lapsien keskinäiseen kanssakäyntiin (oletan, ettet suvaitse muiden lapsien nippailevan lastasi taikka sinun muksusi nippailevan muita, vaikka kuinka sitten pusuttaisi perään). Eikö silloin sinulta tuleva viesti ole täysin epälooginen?



Miten lapsi muodostaa eheän maailmankuvan kaksoisviestien maailmassa? Miten oletat hänelle kehittyvän moraalin (joskus jotakin sallitaan yleensä ei ja missä asioissa ja kuka päättää)? Suosittelisin sinua ihan tosissaan miettimään, miksi itse itsellesi annat luvan lapsesi pahoinpitelyyn?

Joku - hieman epäystävälliseen sävyyn (ymmärrän toki tunteellisuutesi) - kehoitti minua tunnistamaan toimintatapaani ja hakeutumaan " neuvolantädille" . Hänelle sanoisin, että lienen jo tunnistanut toimintatapani ja pohtinut niitä varsin analyyttisesti sen kielteisiä puolia unohtamatta.



Kunpa vanhemmuus olisi yksinkertaista ja helppoa ja voisimme kaikki yksissä tuumin todeta muiden kasvatusmetodit yhtä hyviksi kuin omamme - tai jopa oppia heiltä jotain! Ja hyväksyä yhteiskunnan normit ilman kyseenalaistamista.

Vierailija:

Hänelle sanoisin, että lienen jo tunnistanut toimintatapani ja pohtinut niitä varsin analyyttisesti sen kielteisiä puolia unohtamatta.

Fiksu ihminen ymmärtää toimineensa väärin ja osaa sen lopettaa. Onnettomat selitykset ovat vain selityksiä.

Et vissiin hyväksy nipistämistä normaalissa kanssakäymisessä, joten joustatat omaa moraaliasi, kun hyväksyt nipistämisen kuitenkin lapsen kasvatuksessa. Sinulla on epäselkeä käsitys ihmisen fyysisestä koskemattomuudesta ja näillä sekavilla signaaleillasi siirrät tämän vielä lapseesi. Sinun on pistettävä se peli nyt poikki. Sinä olet vastuussa tulevista sukupolvistasi. Mitä jos lapsesi ajattelee samoin tulevaisuudessa nipistämisestä/tukistamisesta/lyömisestä/potkimisesta lapsen kasvatuksessa? Se on sitten sinulta opittu malli.

Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Ihana kun joku viitsii keskustella aiheesta huutamatta!

Kuten aiemmin sanoin kaikki äiti-lapsi-suhteet ovat erilaisia. Niin myös lapset sinänsä ovat erilaisia. Lapseni ei ole koskaan nipannut muita lapsia, joten asia ei ole ajankohtainen. Jos lapseni nippailisi muita, olisin kenties muuttanut toimintatapaani. Lapseni käyttäytyy hyvin harvoin aggressiivisesti.

Toimintatapani perustuu ikivanhalle ehdollistumiselle (mikä tarkoittaa että vaaratilanteissa lapseni on kuin Pavlovin koira, jos jonkun tekee mieli sitä huutaa). Kun lapsen ajattelu ja kieli kehittyvät, luovun tietysti nippailusta ja siirryn keskusteluun vaaratilanteissa. Tulen myös kertomaan lapselleni avoimesti toimintatavastani. En tosin tiedä, tulisiko minun puhua avoimesti tästä tällaisella palstalla. En ole ollut palstalla ennen ja tuntuu että keskustelu ei ole oikein objektiivista ja vähäiset vastaukset ovat olleet perustelemattomia (edellistä lukuunottamatta). Enkä viittaa nyt vain tähän keskusteluun, vaan keskusteluun foorumilla yleisemmin.

Vierailija:

mutta takaisin asiaan... miksi mielestäsi nipistäminen on sallittua jossain tilanteessa (sinun mielestäsi vaaratilanteihin ja niihin varoittamiseen liittyen), mutta ei normaalisti vaikka lapsien keskinäiseen kanssakäyntiin (oletan, ettet suvaitse muiden lapsien nippailevan lastasi taikka sinun muksusi nippailevan muita, vaikka kuinka sitten pusuttaisi perään). Eikö silloin sinulta tuleva viesti ole täysin epälooginen?

Miten lapsi muodostaa eheän maailmankuvan kaksoisviestien maailmassa? Miten oletat hänelle kehittyvän moraalin (joskus jotakin sallitaan yleensä ei ja missä asioissa ja kuka päättää)? Suosittelisin sinua ihan tosissaan miettimään, miksi itse itsellesi annat luvan lapsesi pahoinpitelyyn?

Toivottavasti edellinen vastaukseni vastaa osittain tuohon nippauskysymykseen.



Oikeassa ollaan myös siinä, että nipistämistä verrataan tukistamiseen, lyömiseen tai potkimiseen lapsenkasvatuksessa. Pahoinpitely on pahoinpitely ja se kaikkien tulee ymmärtää - myös minun. Syitä täytyy todellakin pohtia syvällisesti... Kiitos paljon kun jaksatte keskustella aiheesta.



Itseäni on paiskottu tukasta seinään, päiväkodissa olen peitellyt mustelmiani jne. ja olen psykoanalyysini läpi käynyt.



Ajattelen aina, että mieleeni ei tulisi MILLOINKAAN pahoinpidellä lasta! Ja ajattelen aina, että nippaus on vaan nippaus, enkä tee sitä koskaan suuttuessani, vaan vain " opetusmielessä" . Näet nämä tilanteet NIIN erilaisina! Mutta ehkä se miksi kirjoitin tänne on se että asia kuitenkin alitajuisesti vaivaa mieltäni... Asiaa täytyy miettiä kyllä :)







Et vissiin hyväksy nipistämistä normaalissa kanssakäymisessä, joten joustatat omaa moraaliasi, kun hyväksyt nipistämisen kuitenkin lapsen kasvatuksessa. Sinulla on epäselkeä käsitys ihmisen fyysisestä koskemattomuudesta ja näillä sekavilla signaaleillasi siirrät tämän vielä lapseesi. Sinun on pistettävä se peli nyt poikki. Sinä olet vastuussa tulevista sukupolvistasi. Mitä jos lapsesi ajattelee samoin tulevaisuudessa nipistämisestä/tukistamisesta/lyömisestä/potkimisesta lapsen kasvatuksessa? Se on sitten sinulta opittu malli.

[/quote]

Että ärjäiseminen, jolloin lapsen säikähtävät tosissaan (vrt. alla) tuntuu myös kurjalta ratkaisulta, sillä se perustuu pelkoon. Minäkin huudan vaan tosiaan noissa vaaratilanteissa ja yleensä se auttaa, joten ymmärrätte varmasti että nippailua on äärimmäisen harvoin (mutta on siis kuitenkin). En siis " lyö kun menee hermot" enkä muuten myöskään huuda kun menee hermot. Nämä keinot on säästetty vaan vaaratilanteisiin.

Muuten sanotaan vaan tiukasti ääntä korottamatta ei. Menen lapsen eteen kyykkyyn, katson silmiin ja sanon ei.

Tässä sitä vieläkin selitellään tätä monsteriutta...

:) 119

Vierailija:

Juttelin just miehen kanssa ja hänellä on kaksi jo aikuista lasta ja nyt meidän kaksi yhteistä ja sanoi, ettei koskaan ole ollut edes lähellä läpsiä tai nippailla lasta. Kilttejä ja tottelevaisia ovat olleet muutenkin.

Sama koskee itseäni. Ei mulla oikeasti mene koskaan lasten kanssa sillai hermot, että pitäisi lyödä... Muutenkaan en pahemmin edes huuda. On hassua, kuinka silloin harvoin, kun ärjäsen, niin lapset menee heti hiljaisiksi ja säikähtävät tosissaan. Pysyy teho, kun ei ylikäytä huutamista.:)

Minusta ei se silti ole oikein. Ja 1,5 v ei ole ihan sama kuin Pavlovin koira, vaikka se on totta tuon ikäisistä, että kun joku kiinnostava juttu on mielessä niin sinne lapsi palaa kerta kerran jälkeen, kunnes tapa on jollain tapaa muutettu.



Paremmin toimii reipas ei ja lyhyt ja naseva selitys, esim. ei saa koskea hellaan, poppa hui, kasvot vakavina, otat lapsen pois ja viet muualle, sata kertaa jos tarvis. Jos selitys olisi liian monimutkainen tuon ikäiselle, esim. miksi pistorasian lähellä ei saa leikkiä, niin sanotaan vain että ei saa koskea, ja se saa riittää selitykseksi. Taas lapsi otetaan kädestä muihin puuhiin. Huoneen toiselta puolelta on turha huudella eitä, ja sitten nipistellä ja hellitellä perään, kuinka sekavaa! Toisto toimii (lopulta), ei mikään kivun tuottaminen.



Mitä muuten sanot lapselle, jos hän nipistää sinua? Ja milloin aioit lopettaa nipistelyn?

yritin vastata kaksi kertaa, mutta bittiavaruus vei. Kiitos mielenkiintoisista kommenteista viimeisimmälle vierailijalle :) ja hyvää yötä!



119

eikä siinä tarvi käyttää väkivaltaa. sanotaan vain, että äiti sai pipin, pyydä anteeksi äitiltä. Yleensä lapsi hangoittelee vastaan hetken, mutta on oppinut jo sanomaan " anteeksi äiti" . Mihinkään ei päästetä ennenkuin on pyytänyt anteeksi. ja kun pyytää niin annetaan anteeksi ja sitten halataan.

Vierailija:

Eihän ne mikroeinekset pala, mutta esim. maitokastike palaa pohjaan todella nopeasti.

Yrittäkää ymmärtää, että esim. sen maalla asuvan perheen tilanteesta näytettiin vain lyhyitä pätkiä. Esim. siinä ruokapöydässä, poika hakkasi mukia pöytään, mitähän sitä ennen oli tapahtunut? Oliko ruokalautanen kokenut saman? Oliko lasta kielletty tekemästä niin? Kyllä meilläkin poistetaan pöydästä, kun lapsi on 2h värkännyt ruuan kanssa ja yleensä alkaa sitten vielä itkemään, kun joutuu pöydästä pois. Ihan samanlaista kuvamateriaalia saisi varmaan meidänkin perheestä.

Kyllä minäkin saatan sormille näpäyttää. Teen niin silloin kun lapsi tekee jotakin todella vaarallista ja on ihan varmasti tiennyt teon olevan kiellettyä. Kuten eräs päivä 2,5v poikani veti vauvan vaunut terassilta alas, niin että vauva oli kyydissä ja vaunut kaatui. Varmaan te täydelliset äidit olisitte antaneet vauvan huutaa maassa mahdollisesti loukkaantuneena ja alkaneet sitten selittää 2,5v pojalle, että voi nico-petteri-kulta ei noin saa tehdä...

Epäjohdonmukaisesta viestinnästä: joku valitti ylempänä että lapsi menee jotenkin sekaisin kun ensin nippastaan ja sitten halataan. Tämähän on ihan humpuukia, vai elääkö joku johdonmukaisessa maailmassa? Miksi siihen pitäisi tottua, että kaikki viestit ovat aina johdonmukaisia? Vai onko teidän kaikki ihmissuhteet aina samanlaisia, ikinä ei huudeta eikä ikinä halailla? Kyllä kai elämään mahtuu kaikki tunteet ja jos sen kanssa on vaikea elää, ehkä kannattaisi itse hakeutua johonkin terapiaan.



Muutenkin ihmetyttää miten tuomitsevia jotkut ovat asioista, joita heillä itse asiassa ei ole mitään oikeutta tuomita. Jos laissa kielletään lasten pahoinpitely, olen aivan varma että sillä ei tarkoiteta hallittua lapsen kuritusta esim. suuremman haitan ehkäisemiseksi, varsinkaan kun siitä ei jälkiä jää eikä suurempaa kipua koidu. Itse tunnen useita ihan kunnon äitejä, jotka ovat oman tunnustuksensa mukaan joskus nipanneet lapsiaan, eikä tulisi mieleenikään ajatella että he tarvitsisivat jotain apua tai ylenkatsetta. Fiksuja lapsia ovat kasvattaneet.

Vierailija:

että jos läpsiminen on hyvä kasvatuskeino ja ihan ok asia, niin miksi ne maalla asuvat vanhemmat alkoivat itkeä nähdessään omaa toimintaansa kuvanauhalta?

Ja miksi monet tuossa dokumentissa sanoivat että lasten lyömisestä tulee paha olo? Jos se on oikein ja hyvä, niin eikö siitä pitäisi tulla hyvä olo?

Vastatkaa näihin kysymyksiin, läpsimisen puolustajat!

LAPSET OTTAA ESIMERKKIÄ VANHEMMISTAAN, SE ON TOTUUS, JOKA EI PALA TULESSAKAAN, JOTEN LYÖVÄT VANHEMMAT, IHAN TURHA IHMETELLÄ JOS LEPSENNE LYÖ TEITÄ.

Vierailija:

jos mies sattuisi minua läpsäisemään sormille ja tekisin rikosilmoituksen, mitenkähän mahtaisi käydä. Vähän epäilen, että tuomiota voisi olla vaikea saada.

LAPSI KOKEE ASIAN IHAN ERI TAVALLA, KUIN AIKUINEN. LISÄKSI AIKUINEN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ LÄPSIMINEN ON VÄÄRIN, EIKÄ OLE NIIN VAIKUTUKSILLE ALTIS, KUIN LAPSI. JOS LASTA LÄPSÄISEE NIIN HÄN LUULEE, ETTÄ SE ON OIKEAA TOIMINTAA JA KUVITTELEE VOIVANSA ITSEKKIN LÄPSIÄ MUITA.

TURHA SITTEN IHMETELLÄ JOS LAPSESI KÄYTTÄYTYY VÄKIVALTAISESTI, KUN OLET ITSE ANTANUT SELLAISEN ESIMERKIN.

LASTA VOI KURITTAA SANALLISESTI JA KURI PITÄISIKIN OLLA VAIN SANALLISTA TAI VAIHTOEHTOISIA RANGAISTUKSIA, MUTTA EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA VÄKIVALLAN KÄYTTÖÄ.

JOS LASTA ON JO ALETTU KURITTAA RUUMIILLISESTI ON HANTÄ VAIKEA SAADA ENÄÄ LIEVEMMILLÄ KEINOILLA KURIIN, KOSKA LIEVEMPI KURITUS EI TUNNU ENÄÄ MILTÄÄN.

ON VANHEMMAN SYY JOS LAPSI KÄYTTÄYTYY HUONOSTI. SILLOIN KANNATTAA KATSOA PEILIIN JA MIETTIÄ MISSÄ KASVATUKSENI MENEE VIKAAN.

Vierailija:

Epäjohdonmukaisesta viestinnästä: joku valitti ylempänä että lapsi menee jotenkin sekaisin kun ensin nippastaan ja sitten halataan. Tämähän on ihan humpuukia, vai elääkö joku johdonmukaisessa maailmassa? Miksi siihen pitäisi tottua, että kaikki viestit ovat aina johdonmukaisia? Vai onko teidän kaikki ihmissuhteet aina samanlaisia, ikinä ei huudeta eikä ikinä halailla? Kyllä kai elämään mahtuu kaikki tunteet ja jos sen kanssa on vaikea elää, ehkä kannattaisi itse hakeutua johonkin terapiaan.

Vanhemman tehtävä on jaotella ja purkaa lapselleen maailmaa niin, että hän kykenee ymmärtämään. Mitä, jos alkaisinkin vaihtelemaan sanojen merkityksiä. Käyttäisin värien nimityksiä ihan väärinpäin ja sekaisin. Eikö se olisi kummallista? Eikö ole kummallista, että vanhempi, jonka pitäisi olla lapsensa turva ja tuki jokaisessa tilanteessa ja johdonmukaisesti käyttäytyykin välillä fyysisesti uhkaavasti tai peräti väkivaltaisesti?

Vierailija:

Muutenkin ihmetyttää miten tuomitsevia jotkut ovat asioista, joita heillä itse asiassa ei ole mitään oikeutta tuomita. Jos laissa kielletään lasten pahoinpitely, olen aivan varma että sillä ei tarkoiteta hallittua lapsen kuritusta esim. suuremman haitan ehkäisemiseksi, varsinkaan kun siitä ei jälkiä jää eikä suurempaa kipua koidu. Itse tunnen useita ihan kunnon äitejä, jotka ovat oman tunnustuksensa mukaan joskus nipanneet lapsiaan, eikä tulisi mieleenikään ajatella että he tarvitsisivat jotain apua tai ylenkatsetta. Fiksuja lapsia ovat kasvattaneet.

Olisiko sinusta jees, että poliisi antaisi vähän korvatillikkaa ylinopeutta ajavalle? Tai vartija tönäisisi tiellä olevia mummoja? Entä jos opettaja vetelisi vähän sormille, kun oppilas on erimieltä asiasta? Sen sijaan, että asiat hoidetaan puhumalla ja sovittelevasti voi käyttää fyysistä pelotetta/väkivaltaa, mutta onko siinä mitään mieltä?

Vaikka jotkut äidit ovat tehneet tyhmiä ja heidän lapsistaan on silti kasvanut ihan mukavia ja fiksuja ihmisiä, ei se vissiin oikeuta yleiseen tyhmyyteen? Tiedän minäkin vanhempia, jotka ovat juoneet liikaa alkoholia lastensa seurassa, mutta on heidän lapsistaan hyviä aikuisia kasvanut. En siltikään kenellekään suosittaisi lasten seurassa juomista.

Se, että kaikki asiat ovat aina samalla tavalla ei mielestäni vastaa todellisuutta enkä pidä sitä hyvänä argumenttina kurituksen kieltämiselle.

Lisäksi on älyllistä epärehellisyyttä väittää, että jos sinua on lyöty, välttämättä lyöt muita, tai että jos sinua on lapsena läpsitty, läpsit välttämättä lapsiasi. Höpöhöpö. Empiirinen aineisto tukee juuri päinvastaista argumenttia. Ehkä olisi vaan paras myöntää, että ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki tee kaikkia valintojaan samoilla perusteilla, eikä tarvitsekaan. Ja myös niitä ihmisiä tarvitaan, jotka osaavat totella ilman ehtoja, ja joidenkin kohdalla se taito on opittu jo lapsuudessa.