JÄRKYTTÄVÄÄ katseltavaa eilinen 4D! Eikö niillä aikuisilla ollut aivoja lainkaan??
Eikö ne tajunnu, että se hakkaaminen ei tosiaankaan auttanut yhtään? Jos siis sama meno jatkuu päivästä toiseen, niin vois kuvitella, että yritettäis jo miettiä muita kasvatuskeinoja!
Kommentit (147)
Onneksi en nähnyt kyseistä dokumenttia, koska pahaolo tulee
jo kun lukee mitä ohjelmassa oli. Ei sitä oikein edes pysty ajattelemaan
millaisissa oloissa tosiaan osa lapsista elää jopa täällä
suomessakin. Surullista!
näin vain kun asiantuntija puhui siitä miten lyöminen ei kannata ja selitti tilanteita mitä poika niissä tarkoitti. Mutta en nähnyt että hän olisi puhunut positiivisen palautteen merkityksestä. Tuossa tapauksessa olisi hirveän tärkeää vahvistaa pojan uskoa siihen että hän on edelleen rakas ja tärkeä, kukaan ei vie hänen paikkaansa jne. Ja ottaa isompi mukaan pienemmän hoitoon, puhua yhdessä siitä miten pikkuveli on hieno ja ihana ja hänestä kasvaa kiva kaveri ja että esikoinen on upea veli ja hieno esimerkki jne.
Sun lapses on varmaan kaikki niiiin mallitapauksia. Ärsyttää tollanen besserwisser.
mutta sen tiedän että ainakin solvaus on lain mukaan rikos.
Toisen ihmisen mielen pahoittamisesta siinäkin on kyse.
Moraalisesti toisten ihmisten mielen pahoittaminen on väärin.
Ei kaikki sellainen ole sallittua mitä ei erikseen ole lailla kielletty >:o
Vierailija:
Lakiterminä nimenomaan henkistä pahoinpitelyä ei ole olemassa.
Siksi ärsyttää tämmöinen höpinä. Ihmiset eivät aina käyttäydy toisten toivomusten mukaan, mutta eipä se vielä pahoinpitelyä ole. Vai pitäisikö toisten ihmisten mielen pahoittaminen lailla kieltää?
valintoja kunnioitetaan. Itse en lapsiani lyö, mutta en kyllä menisi säälittelemään ja arvostelemaan kaikkia, jotka niin tekevät. Kai heillä on siihen täysi oikeus, ihan laissa määrätty. Kukin kasvattaa tavallaan, ja kyllä niissä ns. tasapainoisissakin perheissä kasvaa sosiopaatteja. Kieltämättä meno oli joissain huusholleissa aika hurjaa, mutta eipä nuo vielä mitään sosiaalitapauksia olleet.
että äiti läpsäisee sormille kun olet lyömässä äitiä? Ei, nyt en enää jaksa.
en ole puhunut tässä läpsäisyistä, vain toisten ihmisten mielen pahoittamisesta
" että äiti läpsäisee sormille kun olet lyömässä äitiä? Ei, nyt en enää jaksa."
Mieti nyt hyvä ihminen järjellä miten hullu tilanne???
Miksi opettaa olla satuttamatta satuttamalla?
Ai mitä itse tekisin? Ottaisin lasta hellästi mutta varmasti käsistä kiinni, menisin alas hänen tasollensa, katsoisin suoraan silmiin ja sanoisin, että IKINÄ ei ole oikeutta satuttaa ketään. On luonnollista, että joskus harmittaa ja kiukuttaa, mutta ikinä ei saa satuttaa. Lapsen iästä riippuen selittäisin millä lailla kosketetaan ihmisiä joita rakastetaan ja mitä voi tehdä jos ottaa oikein paljon päähän. Kertoisin, että jos lapsi vielä satuttaa äitiä, siitä seuraa rangaistus, esim jäähy.
Ihan noin mielenkiinnosta kysyn.
vauva voi laskea lattialle, syöttötuoliin, sitteriin, pinnasänkyyn, vaihtoehtoja on lukuisia. Vai pitävätkö kaikki muut vauvaa non stop sylissä? Tuohon keskusteluun menee aikaa vain hetki, ruuanlaitto ei siitä katoa. Jos ruoka palaa pohjaan, se on elämää. Ei ruuan takia aleta lapsia läiskimään.
Vierailija:
vauva voi laskea lattialle, syöttötuoliin, sitteriin, pinnasänkyyn, vaihtoehtoja on lukuisia. Vai pitävätkö kaikki muut vauvaa non stop sylissä? Tuohon keskusteluun menee aikaa vain hetki, ruuanlaitto ei siitä katoa. Jos ruoka palaa pohjaan, se on elämää. Ei ruuan takia aleta lapsia läiskimään.
on asiat pahasti pielessä. Se oli sellainen oravanpyörä. Esikoinen ei osannut olla pienemmän kanssa ja koska ei osannut olla, ei annettu mahdollisuutta oppia? Miksei äiti vaikka ottanu esikoista mukaan ruuanlaittoon ja laittanut pienempää lattialle katselemaan pehmoleluja, kirjoja tms. Miksi kaikki meni pienemmän ehdoilla? Se esikoinenhan ajettiin ihan nurkkaan ja sitten kun se peräsi oikeuksiansa, sitä rangaistiin. Aivan kamalaa.
Ennaltaehkäisy on paljon toimivampaa kuin rangaistukset.
Kyllä ruokaa voi laittaa myöskin lapsiperheissä ilman läimäisyjä. Aivan absurdi ajatuskin ettei voisi. Perheessä oli kuitenkin vain kaksi lasta.
voi vauvan laittaa ennen kuin alkaa laittamaan ruokaa jos tietää ettei vauva itsekseen viihdy sitterissä tai lattialla.
...vaikka tämän palstan mukaan taitaa olla hörhöjen hommaa tehdä elämästään vähän helpompi ;)
sen ikäisen voi antaa tutkia ympäristöä ei sitä tarvitse koko ajan kantaa. Esikoisen olisi voinut ohjata johonkin puuhaan. Antaa muovailuvahaa tai piirustusvälineet tms. Tuon ikäinen ei välttämättä aina itse keksi tekemistä kun seuraa ei ole ja sitten purkaa turhautumista pahanteolla. Mitä tuo kyseinen poika teki dokumentin perusteella hyvin vähän.
Vierailija:
on asiat pahasti pielessä. Se oli sellainen oravanpyörä. Esikoinen ei osannut olla pienemmän kanssa ja koska ei osannut olla, ei annettu mahdollisuutta oppia? Miksei äiti vaikka ottanu esikoista mukaan ruuanlaittoon ja laittanut pienempää lattialle katselemaan pehmoleluja, kirjoja tms. Miksi kaikki meni pienemmän ehdoilla? Se esikoinenhan ajettiin ihan nurkkaan ja sitten kun se peräsi oikeuksiansa, sitä rangaistiin. Aivan kamalaa.
Ennaltaehkäisy on paljon toimivampaa kuin rangaistukset.
Kyllä ruokaa voi laittaa myöskin lapsiperheissä ilman läimäisyjä. Aivan absurdi ajatuskin ettei voisi. Perheessä oli kuitenkin vain kaksi lasta.
ei ruuan valmistuksen aikana viihdy missään muualla kuin sylissä. Hän haluaa katsella ruuan valmistamista ja jos ei saa niin kieriskelee lattialla ja karjuu pää punaisena kyyneleet silmissä.
Ei ole iso vaiva minulle pitää häntä sylissä vaikka kokkaankin. Isompi lapsi sentään viihtyy itsekseen sen aikaa kun laitan ruokaa ;)
Vähän meni joo OT mutta kommentoinpa kuitenkin.
tai huudattaa vauvaa sen takia, että saisin selitettyä 3-vuotiaalle hänelle täysiä abstraktioita muutaman minuutin siinä toivossa että hän ei enää hakisi huomiota 3-vuotiaalle ominaiseen tapaan. Olen itse ollut aikalailla samanlaisessa tilanteessa kuin tuossa perheessä oltiin ja kyllä siinä äkkiä huomaa elämän realiteetit. Ei se läpsäisy ketään riko vaikkei se varmasti paras mahdollinen ratkaisu ole, mutta tuleepa hommat hoidettua. Paras olisi tietysti olla tekemättä sitä toista lasta.
Vierailija:
:-D On se hyvä, kun on täydellinen. Onko tosiaan niin vaikeaa kuvitella, että raskaassa arjessa ei aina tule toimittua kaikkein fiksuimmalla tavalla?
se, ettei AINA tule toimittua fiksuimmalla tavalla, on eri asia kuin se, että hölmöily on toimintatapana vakio. noilla vanhemmilla näytti olevan sama eksynyt meininki koko ajan, kyse ei ollut mistään yksittäisistä tapauksista ja väsyneenä hermojen menetyksistä.
kertovatko sanomasi kaltaiset kommentit siitä, että haluaisit antaa itsellesi anteeksi samanlaisen toimintatavan ja päästä hermojesi menetyksistä ja lapsiesi väärnälaisesta kasvatuksesta kuin koira veräjästä? silloin vetäydyt sellaisten tekosyiden taakse, jotka ovat ihan täyttä puppua. kyllä itseltään voi ja pitää enemmän vaatia.
hmmm... Ja se 1-vuotias sitten ei pysty olemaan paria minuuttia pois äidin sylistä? Aika nopeaa itsenäistymistä odotettavissa kun kahden vuoden päästä jo läimitään jos ei osaa olla omissa oloissaan :(
Mitä abstraktioita nuo nyt ovat? Toisia ei satuteta. Toisia kosketetaan kauniisti. Jos satutetaan => rangaistus. Kyllä normaali 3-vuotias nuo asiat ymmärtää.
Itselläni on kaksi lasta ikäerolla 1,5v ja aina on selvitty ilman väkivaltaa. Temperamenttisia tapauksia molemmat ja kyllä on nähty aikaa ja vaivaa ja puhuttu ja selitetty. Kuka väitti että lasten kasvatus on helppoa?? Itse en kadu toisen lapsen tekemistä, päinvastoin. Sisarukset rakastavat toisiaan ja kohtelevat toisiaan kauniisti.
On se kumma kun mies jos tönäiseekin vaimoa, pakataan kamat, mutta pientä taaperoa saa läimiä ja se on ihan normaalia kasvatusta. Terve..
Lily: