Olen bonuslapselle nobody

Olen ollut nykyisen mieheni kanssa 3 vuotta, hänellä on aiemmasta avioliitosta nyt 19v tytär. Kolmeen vuoteen tämä tytär ei ole puhunut minulle sanaakaan, vissiin kaksi kertaa sanonut joo tai ei, kun olen jotain kysynyt. Ikinä ei osallistu keskusteluun esim. ruokapöydässä minun läsnäollessani (ei edes kiitä ruuasta), eikä muutenkaan puhu mitään oma-aloitteisesti, jos olen samassa huoneessa. Kun menen toiseen huoneeseen kuulen että hän puhuu isänsä kanssa. Olen jo kyllästynyt tilanteeseen ja huonoon ilmapiiriin, joten yleensä oleskelen toisessa huoneessa tai koiran kanssa ulkona kun miehen tytär tulee käymään.

Että tämmöstä meillä.

Kyllä lapsen isän pitää kasvattaa omaa lastaan, jos tämä kerran taloudessa asuu, että kaikki talon asukkaat otetaan huomioon. Noin huonosta käytöksestä olisi pitänyt rangaista heti silloin kolme vuotta sitten, eikä vieläkään ole liian myöhäistä, kun ei kerran aikuistuminen ole itsestään tuonut järkeä päähän.

Se aiempi kirjoittaja, jonka täysi-ikäinen lapsipuoli ottaa yhteyttä vain pulassa ollessaan, mitäpä jos sanoisit hänelle ensi kerralla, että juna kulkee molempiin suuntiin. Aikuisen on pärjättävä itsestään, ja jos apua silti kaipaa, pitää osata hoitaa myös sosiaaliset velvoitteet. Ei kukaan halua auttaa toista, jos aina saa päin poskia.

Kuka nämä huonokäytöksiset kakarat on kasvattanut? Ei näköjään kukaan!

Ihan kipakasti sanoisin tuota nuoremmallekin, että kuules, muistatko kun vietiin sinun äidille tuliaisin ja sinä olet saanut minulta aiemmin jne., niin että sinulla ei ole mitään oikeutta yrittää sulkea minua tästä kuviosta ulos. ÄLÄ ANNA LAPSEN POMPOTTAA! Tulee kostautumaan teinivuosina. Ihan asiallinen keskustelu voisi olla paikallaan; kerrot että sinusta tuntuu pahalta miten lapsi suhtautuu sinuun ja että et tahdo sietää sellaista jatkossa. Hänen ei tarvitse väkisin halailla sinua tai kutsua äitipuolekseen, mutta omassa kodissasi sinua kunnioitetaan eikä edes yritetä sulkea minkään ulkopuolelle. Voit myös sanoa, että ymmärrät lapsen negatiiviset tunteet sinua kohtaan avioeron johdosta, mutta että sinä et ollut syy, miksi hänen vanhempansa erosivat- sinulle on siis aivan turha yrittää kostaa sitä.



Kyllä kouluikäinen tuon verran jo tajuaa, lopettakaa mammat se lässytys.

ja nyt vasta huomasin, että jos joku tytöistä on käynyt ulkomailla, niin ei ne kyllä mulle mitään tuo. En ole odottanutkaan. Sen tiedän, että isänsä antaa meidän reissutuliaiset molempien nimissä, ja usein autan häntä valitsemaan.

makeisia ei tarjota kaikille paikalla oleville ja siitä sanoisin, ei sillä väliä kuuluuko ne kaikki perheeseen vai mitä.



Siitä on aikuisen ihmisen turha mököttää jos lapsi ei kirjoita hänen nimeään listaan. Lasketko itse läheiseksi perheenjäseneksesi jokaisen joka pyytämättäsi ja kysymättäsi lyöttäytyy yhteen jonkun kanssa joka on sulle sukua.

nim. yksin kolmen kanssa viimeiset 10 vuotta. Jos en pystynyt tarjoamaan ydinperhettä pidän ainakin huolta etteivät lapseni joudu kärsimään tästä uusperhehelvetistä.

jotka kieltävät lapselta toisen vanhemman ja mahdolliset pikkusisarukset. Ihana vanhempi olet, tosiaan. Ehkäpä tässä nyt kuitenkin vain varmistat omaa selustaasi, ettei lapsi vain kiinny kehenkään toiseen aikuiseen. Häpeä!

Ihminen.

voima tai lempeä ohjaus ei olisi saanut mua hyväksymään isäni uutta puolisoa. Kun en vaan koskaan tykännyt koko ihmisestä!! Aikuisena toki osasin salata tunteeni ja käyttäytyä ainakin päällisin puolin sivistyneesti, mutta lapsena en. Todella rasittavia nämä tärkeilevät "äitipuolet".





Oletko vieläkin yhtä jyrkkä ennakkoasenteissasi? "kun en tykkää, niin en tykkää". Onko mielipiteesi muuttunut yhtään aikuisena vai meneekö kaikki energia edelleen vastenmielisyyden salaamiseen?

Ap, ihan ekaksi suosittelen sulle palstan vaihtoa. Uusperheasioista on turha keskustella ydinperheellisten kanssa. Tulee just näitä kommentteja, että puolison lapseen tulee suhtautua kuin omaan lapseen ja samaan aikaan kasvattaa tai komentaa ei saisi, eikä osallistua mihinkään lasta koskevaan päätöksentekoon.



Kokeile palstaa uusionni.net.



Itselläni on nyt kuuden vuoden kokemus uusperheestä. Sun ja mun lapsia, ei yhteisiä, lapset aika samanikäisiä, nykyään alakoululaisia.



Kyllä meidän perheen lasten suhtautumisessa on aivan valtava ero. Mun lapset lukevat mieheni ja hänen lapsensa kuuluvan perheeseensä, minun ja sisaruksen lisäksi. Toki perheeseen kuuluu heille myös heidän isänsä (jolla ei ole uusperhettä toistaiseksi), eikä tässä ole lasten mielestä mitään ongelmaa. Miehen lapset taas kokevat perheeseensä kuuluvan äidin, äidin aviomiehen ja sisaruksen (siis sen täyssisaruksen), ei siis edes omaa isäänsä saati minua ja lapsiani.



Ajattelisin, että tämä heijastelee äidin näkemystä. Äiti on hyvin tarkka siitä, että vain hänen luonaan on lasten koti, ja meillä lapset ovat "kylässä isän luona". Minun, mieheni ja minun lasteni mielestä taas miehen lapset tulevat meille toiseen kotiinsa.



Pointti: suhtautuminen ei varmaankaan ole lapsesta itsestään lähtöisin, ja hänelle on henkisesti elintärkeää olla lojaali ja miellyttää lähiäitiään. Yritä siis suhtautua kärsivällisesti. Kyllä se lopulta aikuisena tajuaa kuvion. Toki miehesi tehtävä on kitkeä epäkohtelias käytös pois (ei palaakaan suklaista, ei tervehditä tms), mutta itse ongelmaan tuskin tulee parannusta ennen kuin lapsi itsenäistyy äidistään ja alkaa nähdä tämän toiminnan objektiivisemmin.

Minulta kuoli isä kun olin seitsemän vanha ja voi niitä suunnitelmia mitä tehtiin "isä-ehdokkaiden" varalle siskojen kanssa, jos äiti olisi sellaisia kotiin alkanut tuoda. Ei tuonut onneksi yhtään. Kerran tanssi yhden miehen kanssa ja lähetettiin pikkuveli sinne väliin "vessahätä"asialla. Tosin silloin taidettiin pelastaa äiti oikeasti sen miehen kynsistä.

Nyt vanhempana soisin äitini löytävän uuden elämän kumppanin itselleen. Hän on alta 50v ja nuorin perheestämme on muuttanut pois kotoa. Mutta jos hän olisi uuden ottanut vielä ollessani lapsi, en olisi miestä ikinä hyväksynyt. Ja minulla siis oma isä olisi ollut täysin pois kuvioista. Voin hyvin kuvitella miltä ero-lapsista tuntuu, kun on äiti ja isä ja molempien uuden puolisot ja mahdolliset sisko- ja velipuolet... Kasvattaa täytyy lapset silti kunnon ihmisiksi, mutta se on "oikeiden" vanhempien tehtävä yhdessä. Uutena puolisona on hyväksyttävä kuitenkin se, että sinä olet lapsen silmissä paha, este joko äidin ja isän yhteenpalaamisesta, toisen osa puolen mustamaalaama, tai isän/äidin ajan ja rakkauden viejä. Jos ero on käsitelty lastenkin kanssa on uusi kumppani helpompi sietää.

onko sinulla omia lapsia? Yli 7-vuotiaita? Tuo on minusta aika normaalia käytöstä 7-vuotiaalta erolapselta, jonka elämässä on uusi, varmasti stressaava tilanne, eikä todellakaan kerro mistään sosiaalisesta vammaisuudesta. Sinuna hakisin apua omiin ulkopuolisuuden tunteisiin ja yrittäisin parhaani mukaan olla lapselle mukava.

Mun vanhemmat erosivat 24 vuotta sitten, ja lasken edelleen perheeseeni äidin, isän ja sisarukset (myös velipuolen), mutta en isäpuoltani. En tätä tietenkään julista missään, mutta en olekaan enää 7v.

Lapsi asuu meillä joka toinen viikko ja näin on ollut vuoden. Lapsi on 7 v.

Olenko se vain minä ja itsekäs ajatteluni, vai onko seuraavat jutut ihan ok:

- lapsi oli matkoilla äitinsä kanssa ja toi sieltä tuliaisia. Tähdensi tuliaiset antaessaan, että ne ovat vain isille ja minulle ei lakuista ja suklaista kuulu palaakaan.

Olin juuri edellisellä viikolla tuonut lapselle omalta matkaltani useammankin tuliaisen.

Meidän poppoon yhteisellä matkalla minä pidin miltei raivokkaasti huolta, että äidille viedään tuliaisia. Taisinpa ne maksaakin.

- lapsi raapusti lappuselle perheenä kuuluvien nimiä ja sieltä löytyi tietenkin kaikki asiaan kuuluvat, kissatkin (tietenkin). Minusta ei mainintaa. Ei edes suluissa, paperin reunassa tms.

Ja loppupeleissä minusta viis, mutta soisin lapselle ainakin tunneälyä ripauksen. Miten sitä opetetaan? Pitääkö vaan olla kärsivällinen ja odottaa, jospa hän oppisi sitä ajan myötä muiden esimerkistä? En halua olla kasvattamassa sosiaalisesti vammaista, edes bonulasta.

tämä palsta on taas niin tätä: tuomitaan, haukutaan ja ollaan ilkeitä.



Ap, tilanteenne on hieman ikävä, mutta kuten joku sanoikin, puolisosi pitäisi puuttua asiaan. Hänen pitäisi osoittaa, että sinä kuulut hänen perheeseensä, vaikket (vielä) lapsen perheeseen kuulukaan.



Onko siis niin, että suhteesi mieheen on kestänyt vuoden, vai niin että lapsen asumisjärjestelyt ovat muuttuneet vuosi sitten? Jos sinä olet ollut kuvioissa mukana vuoden, on vielä turhan aikaista odottaa, että olisit osa lapsen perhettä. Kiintymyssuhde muodostuu vähitellen ja se pitää ansaita. Siinä tapauksessa sinulta vaaditaan malttia ja kärsivällisyyttä.



Voitte myös vaatia tiettyjä käytäntöjä tai toimintatapoja kun lapsi asuu teillä. Näihin voi sisällyttää ystävällisen käytöksen, MUTTA miehesi tulee olla mukana näiden sääntöjen luomisessa ja olla se henkilö joka ne lapselle esittää.



Ja jollekin, joka kritisoi bonuslapsi -termiä. Eikö se ole aika ihan ilmaus siitä, että haluaa rakastaa ja välittää lapsesta, joka ei ole biologisesti oma.

Lapsi toi tuliaiset isälle, koska halusi tuoda ne isälle. Isä on lapsen läheinen, sinä et. Taidat olla niitä, jotka laittavat viivottimen kanssa jäätelön tasan palasiksi, jotta mies ei vahingossakaan saa enempää kuin sinä?



Ei sen lapsen kuulukaan olla tasapuolinen! Lapsella on isä ja lapsella on äiti, sinä et ole kumpikaan. Siksi lapsi saa tuoda tuliaiset vain isälle. Et voi olettaa, että lapsi tuo tuliaisia kaikille, jotka ovat kanssaan tekemisissä.



Ja tuo vihasi siitä, että et ole lapsen kuvissa, se on aika kakaramaista. Lapselle et kuulu perheeseen ja sillä selvä. Se ei ole sinun asiasi vaan lapsen oma asia, hän saa määrittää perheensä ihan itse. Jos sinua loukkaa, että nimeäsi ei mainita, niin vika ei ole lapsessa vaan sinussa.



Lukemani perusteella vika ei ole lapsessa vaan sinussa. Et kykene asettumaan lapsen asemaan vaan hoet koko ajan minä-minä-minä.



Ehkä 8v Eerika koki samoin kuin bonuslapsesi.

tämä palsta on taas niin tätä: tuomitaan, haukutaan ja ollaan ilkeitä. Ap, tilanteenne on hieman ikävä, mutta kuten joku sanoikin, puolisosi pitäisi puuttua asiaan. Hänen pitäisi osoittaa, että sinä kuulut hänen perheeseensä, vaikket (vielä) lapsen perheeseen kuulukaan. Onko siis niin, että suhteesi mieheen on kestänyt vuoden, vai niin että lapsen asumisjärjestelyt ovat muuttuneet vuosi sitten? Jos sinä olet ollut kuvioissa mukana vuoden, on vielä turhan aikaista odottaa, että olisit osa lapsen perhettä. Kiintymyssuhde muodostuu vähitellen ja se pitää ansaita. Siinä tapauksessa sinulta vaaditaan malttia ja kärsivällisyyttä. Voitte myös vaatia tiettyjä käytäntöjä tai toimintatapoja kun lapsi asuu teillä. Näihin voi sisällyttää ystävällisen käytöksen, MUTTA miehesi tulee olla mukana näiden sääntöjen luomisessa ja olla se henkilö joka ne lapselle esittää. Ja jollekin, joka kritisoi bonuslapsi -termiä. Eikö se ole aika ihan ilmaus siitä, että haluaa rakastaa ja välittää lapsesta, joka ei ole biologisesti oma.

vieläpä määrätä lapsen tunteista. Se ei ole tervettä.

Heidän isänsä meni aika nopeasti naimisiin yh-äidin kanssa ja siten perheeseen tuli lisää 6v vanhempi sisko.



Kun aikoinaan 10v siskontytöltä (siis 5v äidin kuoleman jälkeen) kysyttii perheestä, kuului siihen veli ja enkeliäiti. Ei isää, ei äitipuolta, ei siskopuolta.



Edes toivomasi tunneäly ei saa lasta valehtelemaan.

Miettikää nyt aidosti, miten joku seitsenvuotias PIKKUlapsi asioita katselee... erosta ei ehkä ole pitkäkään aika, lapsi on saanut eron syistä todennäköisesti vielä hyvin yksipuolisen ja oudon käsityksen (jossa te nyksät ehkä esiinnytte roiston roolissa). Lapsi ikävöi ydinperheaikaa ja haluaisi, että asiat olisivat "kuten ennenkin".



Antakaa heille aikaa. Ja kuten jotkut jo totesivatkin, lapset oppivat tunneälyä esimerkistä, ei saarnoista. Joten jos te aikuisena alatte kiukutella, kun ette saa lakupalaa lapselta, onko se hyvä esimerkki?



Voi sanoa nätisti, että "etkö sinä kumminkin antaisi hiukan namia minullekin, kun toin sinulle pari viikkoa sitten tuliaisia XXX:stä, muistatkos?"



Mutta ei aleta huutaa, paiskoa ovia tai kostaa mököttämällä. Aikuiset ihmiset.



Kaikkien uusperheeseen astuvien pitäisi varmaan käydä valmennuskurssi. Sen verran hakusessa tuollaiset perus-empatiajutut ovat monelta, anteeksi nyt vaan.

Kun lapsi vei äidille tuliaisia, niin muistutithan, että nämä eivät oikeastaan ole äidille ollenkaan vaan oikeastaan sinulle, joka jopa ne maksoit.

Tätä ketjua lukiessa tulee tunne, että toivottavasti en koskaan saa lapsia, jos se tekee minusta noin vittumaisen kuin useimmat ketjun kommentoijat.

Tätä ketjua lukiessa tulee tunne, että toivottavasti en koskaan saa lapsia, jos se tekee minusta noin vittumaisen kuin useimmat ketjun kommentoijat.

mutta tuli paha mieli tuon seitsenvuotiaan puolesta. Ap on minusta yksiselitteisesti kohtuuton, ja toivon todella, ettei hän anna katsantokantansa vaikuttaa siihen, miten hoitaa tuota seitsenvuotiasta.

Oikeasti, ei sen pitäisi olla kenellekään yllätys, että pienen lapsen tottuminen avioeroon ottaa aikansa.

-35-

nim. yksin kolmen kanssa viimeiset 10 vuotta. Jos en pystynyt tarjoamaan ydinperhettä pidän ainakin huolta etteivät lapseni joudu kärsimään tästä uusperhehelvetistä.

jotka kieltävät lapselta toisen vanhemman ja mahdolliset pikkusisarukset. Ihana vanhempi olet, tosiaan. Ehkäpä tässä nyt kuitenkin vain varmistat omaa selustaasi, ettei lapsi vain kiinny kehenkään toiseen aikuiseen. Häpeä!

Miksi ihmeessä pitäisi pykätä pikkusisaruksia?

Ja miten niin kiellän toisen vanhemman???

oikein kuvittelette? Ette ole oikeita perheenjäseniä ikinä koskaan ,deal with it!

35v poikapuoli, jonka isän kanssa en ole ollut yhdessä 20 vuoteen, edelleen sanoo että hänellä on kaksi äitiä, isä ja yksi sisko ja neljä pikkusisarpuolta (minun muut lapseni, jotka eivät ole hänelle mitään sukua)

Hänen äitinsä kuuluu myös ystäviini ja omat lapseni kirjoittavat noihin perhekuvauksiin aina myös laajemman perheen kuin mitä se on oikeasti. Siellä on serkkua ja mummoa ja minun kummilapsiani välillä :)