Olen bonuslapselle nobody

Lapsi asuu meillä joka toinen viikko ja näin on ollut vuoden. Lapsi on 7 v.

Olenko se vain minä ja itsekäs ajatteluni, vai onko seuraavat jutut ihan ok:

- lapsi oli matkoilla äitinsä kanssa ja toi sieltä tuliaisia. Tähdensi tuliaiset antaessaan, että ne ovat vain isille ja minulle ei lakuista ja suklaista kuulu palaakaan.

Olin juuri edellisellä viikolla tuonut lapselle omalta matkaltani useammankin tuliaisen.

Meidän poppoon yhteisellä matkalla minä pidin miltei raivokkaasti huolta, että äidille viedään tuliaisia. Taisinpa ne maksaakin.

- lapsi raapusti lappuselle perheenä kuuluvien nimiä ja sieltä löytyi tietenkin kaikki asiaan kuuluvat, kissatkin (tietenkin). Minusta ei mainintaa. Ei edes suluissa, paperin reunassa tms.

Ja loppupeleissä minusta viis, mutta soisin lapselle ainakin tunneälyä ripauksen. Miten sitä opetetaan? Pitääkö vaan olla kärsivällinen ja odottaa, jospa hän oppisi sitä ajan myötä muiden esimerkistä? En halua olla kasvattamassa sosiaalisesti vammaista, edes bonulasta.

Mitähän se lapsen ISÄ sanoi, kun lapsi toi ne tuliaiset????

Normaali isä olisi sanonut, että lapsen käytös on rumaa, ja totta kai sinulle kuuluu osa tuliaisista.

Ihan ydinperheessäkin lapset yrittävät välillä syrjiä toista vanhempaansa, mutta sitä ei normaalissa perheessä sallita.

Miksi uusperheessä sallitaan? Lapsen voi kyllä myös kasvattaa toimimaan järkevästi ja käyttäytymään asiallisesti uusperheen kaikkia jäseniä kohtaan. Se on lapsen omakin etu

Eli älä ihmettele sitä lasta, vaan munatonta miestä, joka ei selvästikään osaa lastaan kasvattaa.

Työnnät pääsi ampiaispesään, jos nyt alat vaatia siltä lapselta itsesi huomioimista ja vielä sanot vanhemmille jotain. Se on lapsi ja kohtelet sitä ystävällisesti, kyllä se siitä aikuistuessaan järkiintyy. Kenties alkaa jopa joskus pitää sinua perheenjäsenenä, aika näyttää.

Sen lisäksi lapselle PITÄÄ opettaa yleensäkin, miltä toisesta tuntuu. Tuon ikäiset on usein ilkeitä, tarkoituksella tai tahtomattaan. Isä voisi jutella lapsen kanssa ohimennen ja nätisti. Esimerkiksi se äidille viety lahja: Olisit voinut sanoa siinä tilanteessa selvästi ja lempeästi, että eikö hän halua sinulle antaa yhtään lakupalaa, kun kerran sinäkin aina tuot hänelle tuliaisia.



Sinänsä uusperheet on näissä asioissa vaikeita. Mulle on lapsipuoli, jo aikuinen, joka edelleen vuosien jälkeen saattaa olla loukkaava. Ollaan tultu hyvin toimeen ja olen tukenut häntä paljon enemmän kuin omat vanhemmat. Hommannut asunnon kahdesti, ostanut huonekaluja, maksanut laskuja, auttanut siivoamaan, opettanut pesemään ikkunoita jne. Silti aina välillä olen "ilmaa". Esimerkiksi ei vastaa mulle puhelimeen eikä soita takaisin koskaan. Viimeksi tiistaina soitin, eikä ole takaisin soittanut. Edellisellä kerralla pari viikkoa sitten soitin kahdesti ja ei soittanut silloinkaan takaisin. Isälleen soittaa aina takaisin. Enkä tosiaan vaivaksi asti soittele ja puhun suhteellisen lyhyesti. Ehkä 2-3 krt/kk soitan, jos sitäkään ja silloinkin on joku syy, miksi soitan. Sitten soittaa mulle, jos tarvii apua. Minä olen aina osoite, kun on töissä ongelmia, veroilmoituksissa yms.



Sen lisäksi muistaa aina korostaa, että olen isän naisystävä ja mielellään myös aina kertoo siitä, kuinka vanhemmat oli ihan oikeasti NAIMISISSA. Joo-o. En tiedä, mitä hakee sillä takaa. Pidempään tämä meidän suhde on kestänyt kuin hänen vanhempiensa.



Nuorempana tultiin paremmin toimeen, mutta nyt aikuisiällä on jotenkin halunnut välillä tehdä mulle selväksi, etten ole mitään. Olen ajatellut sen niin, että näkee äitinsä huonouden ja yksinäisyyden + muut ongelmat ja ei kestä sitä, että minä kukoistan, vaurastutaan, menestyn työssäni jne. Olen tavallaan liian "loistava" verrattuna äitiin, jota täytyy tukea ja jonka laskujakin aikuinen lapsi maksaa. Äiti on raasu, minä en ole raasu. En mitenkään ilmaise asiaa, mutta tajuaahan aikuinen ihminen äitinsä heikkouden ja ei halua elää sen kanssa vaan peittelee ja tukee, jotta äiti esiintyisi parempana kuin on. Se kamppailu äitinsä pitämiseksi pystyssä tekee tylyn isälleen ja mulle. Mitään syytä ei ole.

Mun lapsi on nyt 8v, ja kolmannella luokalla. Kotitehtävänä oli juurikin kirjoittaa vihkoon, ketä kuuluu omaan perheeseen. Äiti, isä ja sisko. Olemme lapsen isän kanssa eronneet, kun lapsi oli noin 1v. Hänellä on siitä saakka ollut "äitipuoli", ja mulla on ollut uusi mies nyt suunnilleen 5 vuotta. Lapsi ei siis edes muista aikaa, jolloin minä ja isänsä ollaan asuttu yhdessä.



Siltikin, LAPSEN perhe = äti, isä ja sisko. Se on hänen käsityksensä asiasta. Tuon ikäisten tuliais- ym. lahja-asioista todellakin huolehtivat vielä aikuiset.



Siis: kyllä sinun pitää vain olla kärsivällinen ja huolehtia omalta osaltasi siitä että olet lasta kohtaan reilu aikuinen. Kyllä se siitä. Pakottaa ei voi lastakaan yhtään mihinkään.

Mun lapsi on nyt 8v, ja kolmannella luokalla. Kotitehtävänä oli juurikin kirjoittaa vihkoon, ketä kuuluu omaan perheeseen. Äiti, isä ja sisko. Olemme lapsen isän kanssa eronneet, kun lapsi oli noin 1v. Hänellä on siitä saakka ollut "äitipuoli", ja mulla on ollut uusi mies nyt suunnilleen 5 vuotta. Lapsi ei siis edes muista aikaa, jolloin minä ja isänsä ollaan asuttu yhdessä.

Siltikin, LAPSEN perhe = äti, isä ja sisko. Se on hänen käsityksensä asiasta. Tuon ikäisten tuliais- ym. lahja-asioista todellakin huolehtivat vielä aikuiset.

Siis: kyllä sinun pitää vain olla kärsivällinen ja huolehtia omalta osaltasi siitä että olet lasta kohtaan reilu aikuinen. Kyllä se siitä. Pakottaa ei voi lastakaan yhtään mihinkään.

Sinänsä puuttumatta kirjoitukseen nro 5, täytyy todeta että kovin on tiukka hänen määritelmänsä perheestä.

Itse opena luen vähän väliä tarinoita perheestä ja kyllä niissä usein on mainittu isä-, äiti- ja sisarpuoletkin.

Mun lapsi on nyt 8v, ja kolmannella luokalla. Kotitehtävänä oli juurikin kirjoittaa vihkoon, ketä kuuluu omaan perheeseen. Äiti, isä ja sisko. Olemme lapsen isän kanssa eronneet, kun lapsi oli noin 1v. Hänellä on siitä saakka ollut "äitipuoli", ja mulla on ollut uusi mies nyt suunnilleen 5 vuotta. Lapsi ei siis edes muista aikaa, jolloin minä ja isänsä ollaan asuttu yhdessä.

Siltikin, LAPSEN perhe = äti, isä ja sisko. Se on hänen käsityksensä asiasta. Tuon ikäisten tuliais- ym. lahja-asioista todellakin huolehtivat vielä aikuiset.

Siis: kyllä sinun pitää vain olla kärsivällinen ja huolehtia omalta osaltasi siitä että olet lasta kohtaan reilu aikuinen. Kyllä se siitä. Pakottaa ei voi lastakaan yhtään mihinkään.

Sinänsä puuttumatta kirjoitukseen nro 5, täytyy todeta että kovin on tiukka hänen määritelmänsä perheestä.

Itse opena luen vähän väliä tarinoita perheestä ja kyllä niissä usein on mainittu isä-, äiti- ja sisarpuoletkin.

Kyse onkin juuri tämän lapsen ajatuksista, eikä siitä mitä usein on.

Mun lapsi on nyt 8v, ja kolmannella luokalla. Kotitehtävänä oli juurikin kirjoittaa vihkoon, ketä kuuluu omaan perheeseen. Äiti, isä ja sisko. Olemme lapsen isän kanssa eronneet, kun lapsi oli noin 1v. Hänellä on siitä saakka ollut "äitipuoli", ja mulla on ollut uusi mies nyt suunnilleen 5 vuotta. Lapsi ei siis edes muista aikaa, jolloin minä ja isänsä ollaan asuttu yhdessä.

Siltikin, LAPSEN perhe = äti, isä ja sisko. Se on hänen käsityksensä asiasta. Tuon ikäisten tuliais- ym. lahja-asioista todellakin huolehtivat vielä aikuiset.

Siis: kyllä sinun pitää vain olla kärsivällinen ja huolehtia omalta osaltasi siitä että olet lasta kohtaan reilu aikuinen. Kyllä se siitä. Pakottaa ei voi lastakaan yhtään mihinkään.

Sinänsä puuttumatta kirjoitukseen nro 5, täytyy todeta että kovin on tiukka hänen määritelmänsä perheestä.

Itse opena luen vähän väliä tarinoita perheestä ja kyllä niissä usein on mainittu isä-, äiti- ja sisarpuoletkin.

Kyse onkin juuri tämän lapsen ajatuksista, eikä siitä mitä usein on.

= siis omista ajatuksistasi? Mistä perheen määritelmä lapselle on iskostunut?

Mun lapsi on nyt 8v, ja kolmannella luokalla. Kotitehtävänä oli juurikin kirjoittaa vihkoon, ketä kuuluu omaan perheeseen. Äiti, isä ja sisko. Olemme lapsen isän kanssa eronneet, kun lapsi oli noin 1v. Hänellä on siitä saakka ollut "äitipuoli", ja mulla on ollut uusi mies nyt suunnilleen 5 vuotta. Lapsi ei siis edes muista aikaa, jolloin minä ja isänsä ollaan asuttu yhdessä.

Siltikin, LAPSEN perhe = äti, isä ja sisko. Se on hänen käsityksensä asiasta. Tuon ikäisten tuliais- ym. lahja-asioista todellakin huolehtivat vielä aikuiset.

Siis: kyllä sinun pitää vain olla kärsivällinen ja huolehtia omalta osaltasi siitä että olet lasta kohtaan reilu aikuinen. Kyllä se siitä. Pakottaa ei voi lastakaan yhtään mihinkään.

Sinänsä puuttumatta kirjoitukseen nro 5, täytyy todeta että kovin on tiukka hänen määritelmänsä perheestä.

Itse opena luen vähän väliä tarinoita perheestä ja kyllä niissä usein on mainittu isä-, äiti- ja sisarpuoletkin.

Kyse onkin juuri tämän lapsen ajatuksista, eikä siitä mitä usein on.

= siis omista ajatuksistasi? Mistä perheen määritelmä lapselle on iskostunut?

Minulta, ISÄLTÄÄN, meidän puolisoilta...mummeilta ja kummeilta. Opeilta? Voisko tuon ikäisellä olla jo omiakin? Kyllä meidän vanhempien puolisot ovat lapselle tärkeitä. Minä ajattelen kuitenkin niin, että lapsen kokemus omasta perheestään ei voi olla väärä. En lähde sitä oikaisemaan.

Lapseni on erillinen ihminen, ja hänellä saa olla ihan omanlaisensa käsitys perheestä. Sen ei tarvitse olla sama kuin minulla.

oikein kuvittelette? Ette ole oikeita perheenjäseniä ikinä koskaan ,deal with it!

Olet lapselle tärkeä, merkityksellinen ja joskus tulevaisuudessa ehkä rakaskin, mutta juuri nyt juuri teidän tilanteessa lapsi ei sitä vielä voi osoittaa. Hänelle on tärkeää osoittaa lojaaliuttaan ydinperhettään kohtaan ja hän kokee pettävänsä sen, jos "laskee" sinut perheeseensä. Samalla hän testaa, oletko rakkauden arvoinen.



Salaa lapsi saattaa pitää sinua mukavana ja ihanana ja vaikka toivoa, että olisitkin hänen oikea äitinsä (ei voi tietää), mutta ulospäin hänellä ei vielä nyt ole "varaa" eikä kanttia näyttää muuta kuin se, ettet merkitse mitään.



Et voi opettaa lapselle tunneälyä millään muulla tavalla kuin ymmärtämällä ja hyväksymällä hänen tunteensa sellaisena kuin ne ovat. Aito tunneäly ei lähde siitä, että kerrot, miten ihmisiä pitää kohdella vaan siitä, että kohtelet itse muita hyvin ja ymmärtäväisesti ja osoitat lapselle, että pidät hänestä vaikka hän ei pitäisikään sinusta.



Lapsella on tosi vaikeaa, hän haluaisi olla äitinsä ja isänsä kanssa ei sinun!

oikein kuvittelette? Ette ole oikeita perheenjäseniä ikinä koskaan ,deal with it!

Olen ollut nykyisen mieheni kanssa 3 vuotta, hänellä on aiemmasta avioliitosta nyt 19v tytär. Kolmeen vuoteen tämä tytär ei ole puhunut minulle sanaakaan, vissiin kaksi kertaa sanonut joo tai ei, kun olen jotain kysynyt. Ikinä ei osallistu keskusteluun esim. ruokapöydässä minun läsnäollessani (ei edes kiitä ruuasta), eikä muutenkaan puhu mitään oma-aloitteisesti, jos olen samassa huoneessa. Kun menen toiseen huoneeseen kuulen että hän puhuu isänsä kanssa. Olen jo kyllästynyt tilanteeseen ja huonoon ilmapiiriin, joten yleensä oleskelen toisessa huoneessa tai koiran kanssa ulkona kun miehen tytär tulee käymään.

Että tämmöstä meillä.

piirsi kyllä 7- vuotiaana kuvan, jossa oli hänen perheensä: Minä, isänsä, isän uusi vaimo, tämän vaimon lapset- lapsi on yhteishuollossa 50%. Nykyisin lapsi on 9v ja minulla on miesystävä, jolla on poika, emme asu yhdessä- keslomamatkalta lapsi osti oma-aloitteisesti KAIKILLE pienen tuliaisen. Kyllä meidän perheessä on opetettu huomioimaan toiset. Miesystäväni lapsi on todella itsekäs, eikä häntä kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Mieystävän ex on sellainen ihminen, joten kyllä tuo kasvatus kotoa lähtee. Lapsia ei kannata aliarvioida, eivät ne ole tyhmiä. Kyllä 7- vuotiaalle voi jo opettaa tapoja.

oikein kuvittelette? Ette ole oikeita perheenjäseniä ikinä koskaan ,deal with it!

*ex:kö siellä kirjoittaa, hohhoijaa!

Mä vihasin isän uutta naista yli kaiken, se oli mulle itte saatana.

Meidän tilanne johtuu ainakin osittain siitä, ettei lapsen äidille minua ja minun ja mieheni lasta ole olemassa ja hän siis puhuu lapselle vain isästä ja isän luona olemisesta yms. vaikka yhteinen koti meillä mieheni kanssa on ja yhdessä myös hoidamme oman lapsemme sekä mieheni lapsen hänen meillä ollessaan. Järjestimme mieheni lapselle syntymäpäivät meidän luona, mutta lapsi puhui vain, että isä järjestää, vaikka todellisuudessa minä tein suurimman osan syntymäpäivien eteen. Tuliaiset myös tuodaan vain isälle ja reissuissa lähetetyt kortit myös osoitetaan vain isälle ja niihin on myös mieheni ex-puoliso laittanut tervehdyksensä sekä nimensä. Toivon kuitenkin, että lapsen kasvaessa myös minä ja lapseni kuulumme joskus mieheni lapsen perhekäsitykseen ja ilmestymme piirroksiin. Itse olen myös eroperheestä ja luen mukaan perheeseeni kuuluvaksi myös vanhempieni uudet kumppanit, mutta en osaa kuvitella heidän lapsiaan perheenjäsenikseni, johtuen varmaan siitä että en ole heidän kanssaa juurikaan tekemisissä ollut koskaan.

lapsen isän kertomaan lapselle miltä susta tuntuu ja ettei se ole kivaa käytöstä. En nostaisi mölyä tuosta. Lapsi on uskollinen äidilleen ja vaikka tykkäisi susta, niin saattaa silti toivoa että äiti ja isä palaavat joskus yhteen. Lapsen äiti vaiktutaa lapseen todella paljon. Ihan pienet vihjailutkin vaikuttavat todella suuresti tuon ikäiseen. Jatkat vain hänen huomioimistaan ja jos tilanne menee pahemmaksi, kannattaa sanoa lapselle asiasta, mutta ei näyttää kiukkua.

Ymmärrätkö, että tilanne on lapselle kestämätön? Ensin hänellä oli molemmat vanhemmat kotona, nyt häntä heitellään joka toinen viikko perheestä toiseen kuin jotain säkkiä. Ja sinä siinä vielä loukkaantuneena puhiset kun 7-vuotias ei halua ajatella sinua äitipuolenaan eikä tuo sinulle suklaata. Lapsella on kovin vähän keinoja ilmaista, että tilanne on hänelle vaikea.



Mitäs jos sinä aikuinen nyt ottaisit lusikan kauniiseen käteesi ja ymmärtäisit, että kyse on pienestä lapsesta eikä mistään minikokoisesta aikuisesta. Lapsella on täysi oikeus osoittaa mieltään eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi.



Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että lapset eivät ole mitään automaatteja...



nim. yksin kolmen kanssa viimeiset 10 vuotta. Jos en pystynyt tarjoamaan ydinperhettä pidän ainakin huolta etteivät lapseni joudu kärsimään tästä uusperhehelvetistä.

Mitä se 7v on tehnyt väärin?



Olen siis eronnut mies, mulla on uusi puoliso.



Kokisin todella ongelmalliseksi tilanteen, jossa puolisoni

vaatimalla vaatisi lasten huomioivan hänet tuliaisilla tai

piirtämällä perhekuviin tms.

oikein kuvittelette? Ette ole oikeita perheenjäseniä ikinä koskaan ,deal with it!

Olen ollut nykyisen mieheni kanssa 3 vuotta, hänellä on aiemmasta avioliitosta nyt 19v tytär. Kolmeen vuoteen tämä tytär ei ole puhunut minulle sanaakaan, vissiin kaksi kertaa sanonut joo tai ei, kun olen jotain kysynyt. Ikinä ei osallistu keskusteluun esim. ruokapöydässä minun läsnäollessani (ei edes kiitä ruuasta), eikä muutenkaan puhu mitään oma-aloitteisesti, jos olen samassa huoneessa. Kun menen toiseen huoneeseen kuulen että hän puhuu isänsä kanssa. Olen jo kyllästynyt tilanteeseen ja huonoon ilmapiiriin, joten yleensä oleskelen toisessa huoneessa tai koiran kanssa ulkona kun miehen tytär tulee käymään.

Että tämmöstä meillä.

Liittääkö hän vanhempiensa eroon sinut vai oletteko tutuntuneet vasta myöhemmin?

Mun miesystävällä kolme tytärtä, joiden reaktiot oli ihan erilaisia keskenään. Vanhemmat olivat asuneet erillään puoli vuotta, kun tapasin miehen ja seurustelu alkoi nopeasti ja melko kiinteästi. Meillä oli tosi lyhyt välimatka kotien välillä ja molemmilla aika pieni koti (mies oli muuttanut vuokralle). Niinpä en isäviikonloppuihin ym. heidän yhteisiin aikoihin tunkenut kun voitiin vaivatta viikollakin tavata. Olin kotonani ja sanoin, että käydään vaikka yhdessä jossain, kun se aika tulee. Ettei seinät kaadu päälle pikkukämpissä... ;). Tytöt kyllä tiesivät minusta jo melko pian, mutta tavattiin kävin vasta, kun he (ja minä) halusimme ja mullakin oli jo olo, että kyllä tää suhde tulee jatkumaan.

Nuorin oli silloin noin 10v ja ihan selvästi lapsellisen utelias, keskimmäinen hiljainen ja varautunut murkku ja vanhin juuri täysi-ikäiseksi tullut, joka vältteli minua pisimpään. Vanhin sulatteli asiaa, mutta sen jälkeen on ollut tosi puhelias ja avoin. Keskimmäinen on nyt lukiossa ja muuttunut puheliaammaksi, tosin harvoin aloittaa juttelua kanssani. Nuorin on nyt sitten murkku ja selvästi vähän oirehtii erostakin vielä. En ole pyrkinyt olemaan äitipuoli tms., vaan antanut näiden suhteiden muotoutua itsestään.

Muuta pois. Sillä se ratkeaa. Sinähän se olet ei-toivottu.