Lue keskustelun säännöt.
En meinaa selvitä koiran kuolemasta
23.07.2012 |
Kuukausi sitten veimme niin rakkaan vanhan koiramme lopetettavaksi. Ikää oli ja vaivojakin, parempiakin päiviä kyllä. Tuntui etten saa elämästä kiinni, itkettää ja tuntuu että tukehun tähän suruun. Välillä kattelen täällä kotona että missä se on. Mietin ja syytän itteäni kun en aina jaksanu huomioida sitä ja se joutui olemaan pitkiäkin päiviä yksin. Mietin mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä toisin jne. Toisaalta tiedän että lemmikin parasta ajatellen teko oli oikea vaikka niitä hyvinkin päiviä oli. Suren kun minulla ei ole sitä enää. Kukaan ei ymmärrä miten "vieläkin" itken sitä koiraa..
Kommentit (200)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni suloinen hauvani nukkui pois viikko sitten.
Elämän virta alkoi hiipua viiden aikaan aamulla ja kamppailun jälkeen huokaisi viimeisen kerran.
Olimme tallanneet yhteisiä polkuja melkein 16 vuotta.
Pikkuinen ei enää ole vastassa kotiin tullessa häntä heiluen. Yhteiset autoajelut ovat ajettu. Kultamme ei enää esitä nappulatansseja iltaisin iloksemme, enkä saa enää metsästää "hukattuja" nappuloita kepillä sohvan ja piirongin alta. Kuurupiiloleikit ja pallonpiilottamiset ovat ohi.
Ihana kultainen typsymme rakasti autoilua ja velmuilua. Ei syönyt tai leikkinyt ennen kun koko perhe oli koossa. Odotti uskollisena ikkunassa että kaikki ovat kotona.Voi sitä riemua ja ilon kiljahduksia. Pyyteetöntä rakkautta.
Ikävä on musertava ja itku valtaa suuren osan päivästä.
Nuku hyvin rakas päivänsäde ja pikkukultamme!
Muistan, kun kirjoitit tänne kuukausi sitten. Vastasin sinulle, pystyin hyvin ottamaan osaa suureen suruusi, sillä samoihin aikoihin jouduin itsekin luopumaan äärettömän rakkaasta lemmikistäni, kissastani 18 vuoden jälkeen.
Älä syytä itseäsi. Koirasi oli varmasti onnellinen kanssasi ja sinä pidit hänestä aina hyvää huolta, et olisi voinut tehdä mitään toisin. Teillä oli hyvä elämä yhdessä. Ne muistot tulevat kantamaan sinua, kun kaipaus iskee. Nyt on surun aika.
Kukaan ei voi tulla sinulle sanomaan, ettetkö saisi edelleen surra rakasta koiraasi. Kuukausi on erittäin lyhyt aika perheenjäsenen menetyksen jälkeen. Alku menee ensin shokissa. Sitten iskee todellisuus ja se musertava kaipuu ja ikävä.
Oletko pystynyt nukkumaan? Oletko saanut syödyksi? Oletko voinut käydä lenkillä yksin? Jos sinusta tuntuu hyvin ahdistavalta, käänny lääkärin puoleen. Itse jouduin niin tekemään. Pelkäsin, että minulle nauretaan, mutta lääkäri ymmärsi täysin menetykseni tuskan.
Toivon, että tulisit vielä kertomaan voinnistasi.
Ajatukseni on luonasi.
Viimeksi tänä aamuna itkeä tirautimme miehen kanssa viime tammikuussa yllättäin kuollutta koiraamme. Satuimme molemmat näkemään koirasta unta viime yönä, ja se sai kyyneleet virtaamaan.
Valtava suru ja ikävä on edelleen. Ja tulee varmasti olemaan. Pikku hiljaa on kuitenkin helpottanut, ja nykyään saattaa mennä useampi päiväkin ilman itkuja.
Otimme uuden pennun keväällä ja se helpottaa myös. Suosittelen.
Ei oma sydän kestä enää yhtään eroa koiraystävästä, joten paras olla ilman...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ota uusi koira kun olet tarpeeksi surrut.
Viimeksi tänä aamuna itkeä tirautimme miehen kanssa viime tammikuussa yllättäin kuollutta koiraamme. Satuimme molemmat näkemään koirasta unta viime yönä, ja se sai kyyneleet virtaamaan.
Valtava suru ja ikävä on edelleen. Ja tulee varmasti olemaan. Pikku hiljaa on kuitenkin helpottanut, ja nykyään saattaa mennä useampi päiväkin ilman itkuja.
Otimme uuden pennun keväällä ja se helpottaa myös. Suosittelen.
Mutta joiltakin kuolee lapsi tai puoliso, eteenpäin mennään eikä sitä kuollutta korvata uudella lapsella tai puolisolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn samaistumaan suruusi. Ajan kanssa suru helpottaa ja voit viimein iloita yhdessä kuljetusta matkasta & muistella mukavia hetkiä.
Luopuminen rakkaista karvaisista perheenjäsenistä on aina vaikeaa. Itsekin vien merkkipäivinä lemmikkieni haudoille kynttilöitä ja kukkia, vaikka se monen mielestä tuntuukin olevan turhaa touhua.
Mun pieni Aurinkotyttö kuoli 3,5 vuotta sitten, ja kyllä se on joka päivä mielessä, niin paljon hyviä muistoja jäi. Ikinä en unohda sitä viimeistä näkyä kun hän jäi sinne eläinlääkärin pöydälle, sielu jo sateenkaarisillalla. Kyllä se siitä, ajan kanssa, muistan kyllä miten toivottomalta silloin tuntui. Ja vaikka mä inhoan ilmaisua "voimahali" niin sellaisen nyt sulle antaisin jos ylettyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeksi tänä aamuna itkeä tirautimme miehen kanssa viime tammikuussa yllättäin kuollutta koiraamme. Satuimme molemmat näkemään koirasta unta viime yönä, ja se sai kyyneleet virtaamaan.
Valtava suru ja ikävä on edelleen. Ja tulee varmasti olemaan. Pikku hiljaa on kuitenkin helpottanut, ja nykyään saattaa mennä useampi päiväkin ilman itkuja.
Otimme uuden pennun keväällä ja se helpottaa myös. Suosittelen.
Mutta joiltakin kuolee lapsi tai puoliso, eteenpäin mennään eikä sitä kuollutta korvata uudella lapsella tai puolisolla.
Onko ihan pakko päästä pätemään ja näsäviisastelemaan jokaiseen ketjuun? "Et halua vähätellä kenenkään surua"? Oletko ihan sisälukutaidoton ja sosiaalisilta taidoiltasi ameeban tasoinen? Juuri sitähän sinä kirjoituksellasi teit!
Kyllähän ne voivat olla niin viisaan ja ymmärtäväisen oloisia ja voimakkaastikin persoonallisia otuksia, että perheenjäsenhän koirasta tulee. Ja vielä sellainen, joka ei koskaan arvostele eikä hylkää. Paitsi sitten kuollessaan.
Anna ap aikaa surullesi. Ryve siinä niin kauan kunnes kyllästyt totaalisesti ja teet siitä spontaanin irtioton. Vähitellen lämpimät muistot jäävät päällimmäisiksi. Ystävälläsi oli varmasti hyvä elämä kanssasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väliinkin olisit voinut jättää, ja vähemmällä energiankulutuksella. Eli taisit kuitenkin vähän haluta vähätellä. Aloita oma ketju, jos oma surusi tarvitsee vielä läpikäymistä ja käsittelyä.
fiiliksiä oli mullakin, kun lopulta olin vienyt rakkaan koirani piikille :((( Mutta kuitenkin onneksi muistan myös ne hyvät hetket, toivottavasti sinäkin! Koira kiintyy omistajaansa ja rakastaa tätä, vaikka omistaja olisi poissakin pitkiä aikoja! Joten et sinä ole koirasi elämää pilannut vaan uskon, että varsin onnellinen haukku oli sinunkin koiruutesi :)
Kyllähän niitä käytännön pikku (tai "pikku") suruja tulee useinkin eteen... Esim. aina ihan vaistomaisesti katson keittiöön mennessä jalkoihini, etten tönäise nurin koiran vesikuppia... jota ei enää siinä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntui etten saa elämästä kiinni, itkettää ja tuntuu että tukehun tähän suruun.
..on esim. kuollut isä ja isoäiti, mutta siinä mielessä koiran kuolema otti kovemmalle että se oli joka ikinen päivä siinä läsnä, oli riippuvainen meistä ja "rakasti" ehdoitta. Noista vanhemmista oli jo tavallaan irti.
Meidän koira kuoli tänään kipuihinsa vaikka tunti ennen kuolemaa käytimme häntä lääkärillä ja lääkäri antoi vahvoja kipulääkkeitä mutta nekään ei auttanut. Oli kamala kuunella ku koira huusi kivusta ja yritti pyytää apua mutta ei voinut auttaa.
Muistakaahan ihmiset arvostaa niitä lemmikkejä myös silloin kun elävät! Ei siis liian pitkiä päiviä yksin kotoa kuten joku tuolla aiemmin kirjoittikin, että olivat joutuneet kestämään. Ei hankita niitä eläimiä ellei pysty niistä 100% huolehtimaan. Jos haluaa silloin tällöin lenkittää koiraa niin sellainen tilaisuus järjestyy aivan varmasti.
Lähes 15vuotias noutajamme nukutettiin ikuiseen uneen tänään tiedän että hänen aika lähteä oli,ikävä raastaa sydäntä ja tuntuu ettei pysty kotona olemaan itkemättä tällä hetkellä tuntuu etten selviä tästä ikänä.Uutta koiraa en ota niin kova paikka tämä oli.Ikusesti muistamme rakkaan ystävämme joka aina ilosesti tuli vastaan häntää heiluttaen.
"Koiran menettämisen aikaan olin toisella luokalla. Ei ollut helppo paikka sallia rakasta ystävää viedä lopetettavaksi, mutta tiesin että se on vanhan ja harmaantuneen koirani parhaaksi. Ellin raajat olivat pettäneet viimeisinä päivinä monia kertoja, eikä se enää noussut rappusia ylös aamutuimaan tökkiäkseen minua hereille. Se ei myöskään saanut liikutuksi vesikupilleen, tai ulos tarpeilleen. Makasin lattialle siihen nojaten koko illan ja itkin tunti tolkulla. Kun menetyksen hetki oli käsillä tajusin kaiken. Huomasin, mitä kaikkea mä olisinkaan voinut tehdä paremmin. Miksen heittänyt palloa pitempään? Miksi en jaksanut tehdä kuin lyhyen lenkin sateessa, vaikka aikaa olisi ollut millä mitalla? Miksi rapsutin koiraa telkkaria katsoessani, vaikka olisin voinut omistautua ainoastaan sille, koska sen se olisi ansainnut."
Mä menetin koirani jo monia vuosia sitten, mutta silti yhä suren tätä suurta menetystä. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia ja ootteko kokeneet, että olisitte oppineet koiriltanne jotain pintaa syvempää ja kohdanneet jotakin ainutlaatuista?
Lisää aiheesta täällä: http://sirujee.blogspot.fi/2013/03/kun-aika-koittaa-kohtaamme-jalleen.html