Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

Meillä feministimies oikein närkästyi kun halusin puhua työnjaosta. Kun TIETYSTI hän tekee osansa.

No, nyt kun lapsi aloitti kiinteiden syömisen sitä osaa alkaisi olemaan, mutta mies kun ei itse syö säännöllisesti niin mitäpä sitä lapsenkaan nälkää ajattelemaan. Ainoa vaan että ne soseet eivät mene suuhun kun on kiljuva nälkä.

Ei se lapsi nälkään kuole kun tissiä saa heti kun vaatii, ja kyllähän minä lapsen ruoat saan tehtyä, ja tietysti omani kun olen säännöllisen ruokarytmin hyväksi itselleni havainnut, ja tietty miehen ruoka siinä sivussa, kun miksipä nyt ei, turhan mielenosoituksellista jättää toinen ruokkimatta. Mieshän syö sitä mitä kaapissa on kun tulee nälkä, eikä tykkää ruokakaupassa käydä...

Ja sitten se olenkin minä se meidän ruokahuoltaja, ja pyykkääjä myös. Mies täyttää ja tyhjentää tiskikonetta, että onhan meillä sentään se. En ala isompia lainoja maksamaan että saatais auto ja okt että olis niitä miesten hommia: minun niskaan taitaisivat nekin kaatua.

Oikein huvittaa toi feministimies: aatetta piisaa mutta myös sokeutta omille toimille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen hyvin yhden väsyneen nelikymppisen naisen, joka todellakin kuvittelee, että hänellä on vastuu kaikesta, koska hänen mielestään hänen miehensä ei hoida mitään asioita.

Toki vuosien aikana mies on vähentänyt aloitteellusuuttaan, koska ratkaisut ovat vääriä ja koko ajan pitäisi olla tekemässä sellaista, minkä vaimo on keksinyt tärkeäksi.

Surullinen itseään toteuttava ajatus- ja toimintalukko, joka tuhoaa osaltaan tämän avioliiton.

Kuuntelin kerran järkyttyneenä lasten harrastusryhmän odotustilassa erästä äitiä, joka oli tuomassa lapsiaan samaan kerhoon kuin minäkin. Hänellä oli siis mies mukana ja tämä nainen ohjeisti miestä kuin pikkulasta: "Nyt menet sinne apteekkiin käymään ihan nopeasti ja tulet sitten takaisin ja tuot sen kuitin. Muista sitten ottaa se kuitti!" Tämäkin nainen varmasti koki, että taas kaikki vastuu kaatuu hänelle, mutta ulkopuolisen silmään se näytti siltä, että mieheltä on viety munat siinä perheessä jo ajat sitten ja nyt hän vain myötäilee mitä ÄITI sanoo.

No jospa se mies unohtelee kroonisesti juttuja, mistä aiheutuu turhaa tuplatyötä? Noin ulkopuolisen silmin sinun on sitä toki vaikea sanoa.

Itseäni ainakin veetuttaa se, jos näen tosi paljon vaivaa sen eteen että asiat sujuvat, ja toinen vaan tekee jotenkin rimaa hipoen.

Minä kyllä ymmärrän hyvin tuon ohjeistamisen. Voi olla että heillä on vaikkapa lapsella sairauskuluvakuutus ja lapsen sairasteluihin palanut jo satoja euroja rahaa - ja vakuutusyhtiö voi vaatia kuitin lääkkeistä tai korvausta ei tule. Se miehen hukkaama kuitti (voin kuvitella hölmistyneen ilmeen: "mä heitin sen roskiin, ei KUKAAN sanonut että se pitää säästää) voi siis oikeasti olla ison rahan arvoinen.

Varmasti ulkopuolisen silmin näytti että päällepäsmäri alistaa munatonta miestä, mutta joskus on vaan pakko. Kai se korvauksia menetys harmittaisi yhtä lailla sitä miestäkin?

Mussa on vähän projektipäällikön vikaa, ei ole ehkä sattumaa sillä teen sitä palkkatyöksenikin. Mutta yritän olla kahmimatta kaikkea vastuuta kotona itselleni ja höllentämään pipoa. Se että lapsella ei ole oikeita varusteita mukana koska isä unohti katsoa lukujärjestystä, tai että lapsi vetää itkupotkuraivarit koska isä ei pakannut mitään syötävää mukaan, ei ole maailmanloppu ja aika todennäköisesti isä muistaa ensi kerralla.

Meillä se kaikki organisointi vain valui minulle. Juurikin esim kaikki nuo paperiasiat. Lapsella astma ja miljoona sairauskulukuittia ja tapahtumaselostusta vakuutusyhtiölle...

Tänä syksynä olen ollut tosi väsynyt.

Tuöelämässä kuitenkin miehet toimivat usein projektipäälliköinä. Itse työskentelen rakennusalalla enkä ole kuin kerran törmännyt isoon infraprojektiin jossa pääurakoitsijan projektipäällikkönä olisi ollut nainen.

Ei ole mitään muuta sukupuolesta johtuvaa syytä miksi mies ei voi tasavertaisena kantaa vastuuta perheen asioista kuin se että nainen on äitiysvapaalla on ottanut roolin hoitaakseen.

Kyllä olen. Yritän olla olematta, mutta sitten hommat menee päin peetä, kokeiltu on. Lapsi ei ehdi harrastuksiin, tavaroita unohtuu, ruoka-ajat unohtuu ja syödään kiireessä jotain jne jne. Äsken mies kysyi että missä sen tietyt farkut on ja onko ne pesty. Hitostako minä tiedän. Ei tulus mieleenkään kysyä mieheltä onko mun housut pesty. Pakenen tänne nettiin, kun ahistaa kunnolla. Tekee välillä mieli juosta karkuun. Mutta kohta lapset huomaa, että istun tässä toimettomana ja juon kahvia. Mies saa ihan rauhassa löhötä sohvalla tuntikausia. Niin epäreilua.

Vierailija kirjoitti:

Tuöelämässä kuitenkin miehet toimivat usein projektipäälliköinä. Itse työskentelen rakennusalalla enkä ole kuin kerran törmännyt isoon infraprojektiin jossa pääurakoitsijan projektipäällikkönä olisi ollut nainen.

Ei ole mitään muuta sukupuolesta johtuvaa syytä miksi mies ei voi tasavertaisena kantaa vastuuta perheen asioista kuin se että nainen on äitiysvapaalla on ottanut roolin hoitaakseen.

Jep ja sillä työelämän projektipäällikkö-miehellä on assistentti tai sijteeri ja kotona se vaimo joka hoitaa "kaikki typerät pikkuasiat". Eikä hän muista äitinsä synttäriä eikä omaa hääpäiväänsä.

Meillä on adoptiolapset ja perhevapaita mies on pitänyt enemmän. Silti hän ei muista viikosta toiseen toistuvan harrastuksen aloitus- tai lopetusaikaa ilman että soittaa ja kysyy. Joka kerta erikseen.

Ja silti on pelkona että ajaa harrastulsen phi kotiin ilman lasta.

Ja ei, en ole kahminut tai vallannut näitä metatietoja.

Kuinka luulette että yksinhuoltajana jaksan? Vituttaa lukea tällaista juttua.

En ole. Mies hoitaa kauppaostokset, lapsen kuskaukset harrastuksiin yms. ihan itsenäisesti, jaetaan hommat. Painetaan kummatkin kovasti töitä normaali työaika, kotihommiin meillä tarvitaan kaksi. Hatunnosto kaikille yksinhuoltajille!  

4 vuoden kokemuksella yksinhuoltajuudesta voin todeta, että elämä on kevyempää ilman odotuksia siitä, että mies osallistuisi talouden pyörittämiseen liittyviin tehtäviin. Kotityötä on vähemmän, kun yhden pyykki puuttuu kopasta ja yhden sotkuja ei tarvitse siivota. Myös miehen puolen sukulaisten muistaminen ja lahjojen rahoittaminen on jäänyt pois. Ensimmäistä kertaa tämä (ex)puoliso myös osallistuu jälkikasvunsa menojen rahoittamiseen minimielatustuen verran, joten taloudellisestikin elämä on kevyempää.

Ainoa "miestentyö", jonka huomaan ex:n hoitaneen, on auton renkaiden vaihto (autoon, josta toki sain maksaa puolet, mutta käyttää vai poikkeustilanteessa). Senkin hän toki teetti ulkopuolisella. Sehän toki sujuu "heikommaltakin sukupuolelta". 43 eur/kerta on halpa hinta itsenäisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheessä tilanne on usein vieläkin hankalampi, varsinkin jos vain toisella on lapsia: "ne on SUN lapsia, SUN kuuluu hoitaa SUN lasten asiat!" Puhumattakaan ex puolisoista jotka nostavat metelin, heti jos uusi puoliso vähänkin yrittää auttaa lapsiin liittyvissä asioissa.

Ei tietenkään sen toisen aikuisen pidä ruveta sinun lapsiasi hoitamaan. Miten voit olla noin nairsistinen ihminen että luulet että koko maailma pyörii sinun ja sinun lapsesi ympärillä?

Meillä juuri näin! Olen yrittänyt miehellekin selittää miksi olen väsynyt. Tähän kaikkeen vastuuseen päälle vielä

lapsen yöheräämiset, joita mies ei tietenkään hoida.

Kyllä lasten saaminen on parisuhteelle todella kova koettelemus! Pakko sanoa näin 2- ja 4-vuotiaiden vanhempana. Tässä vaiheessa huomaan myös miehen haluttomuuden "kasvattaa" omia lapsiaan.... kiroilee samaan malliin kuin aina ennenkin, viettää aikansa kännykkää näpytellen, eikä toimi hyvänä esimerkkinä lapsille. Sitten vaan kommentoi "älä aina ressaa" kun asiasta mainitsen. Kasvatan tällä hetkellä siis tavallaan kolmea lasta. Ja tämä ei tee todellakaan hyvää parisuhteelle. En ihmettele, että moni eroaa, en todellakaan. Miehet, ottakaa vastuu arjen pyörittämisestä ja olkaa siinä myös henkisesti mukana!

Minä en ihan niele tätä selitystä että "kun äiti on ehtinyt opetella äitiyslomalla vauvan kanssa", ainakaan ihan arkisissa asioissa.

Ei vaadi vuoden harjoitusta ymmärtää, että päiväkotiin laitetaan sateella kumisaappaat. Eikä myöskään vaadi korkeakoulutusta että lapsi tarvii reissulle vähintään about saman määrän paitoja ja housuja kuin ollaan reissussa. Ja niin edelleen. 

Se mitä monien asioiden hoitaminen vaatii on ENNAKOINTI. Jos taaperon ruoka-aika on kolmelta, niin asiaan ei voi ruveta reagoimaan viisi yli kolme toteamalla että ei täällä olekaan ruokaa, lähdetäänpä viiden kilometrin päässä olevaan prismaan. Ja sen jälkeen olla itse raivona kun puoli viideltä viedä kokkailee bolognesea ja lapsi huutaa nälkäänsä vieressä (tositarina).

Reiluuden nimissä myönnän kyllä että on helpompaa ennakoida ja toimia jos on vastuussa koko "osa-alueesta". Jos ei koskaan pue lasta päiväkotiin, ei ehkä tule ajatelleeksi että sinne pitäisi ostaa ne kumpparitkin. Siksi suosittelen jakoa kokonaisuuksittain. Toinen hoitaa kokonaan vaikka naperon vaateruljanssin ja toinen hoitaa kokonaan ruokailuista huolehtimisen. 

IhanKaikkilangathyppysissä kirjoitti:

Kuinka luulette että yksinhuoltajana jaksan? Vituttaa lukea tällaista juttua.

Luultavasti paremmin. Avun määrä on sama molemmilla (=sitä ei ole), mutta sinä säästyt pettymyksiltä, toisen jälkien korjailulta plus saat elatusmaksuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli tosi hyvä kirjoitus, menee meidän perheessä hyvinkin noin. Varsinkin kun minä olen luonteeltani helpoati vastuuta ottava ja lisäksi hyvä hahmottamaan monien asioiden syy-seuraussuhteita toisiinsa ja parempi päätöksentekijä. Sekä minulla on parempi aikakäsitys ja olen kiinnostunut monista asioista, kuten taloudesta, jotka ovat uaeissa perheissä miesten osa-aluetta enemmän.

Lopputuloksena siis olen juuri jutussa kuvattu projwktipäällikkö, jonka vastuulla on lähes kaikki mitä perheessä tapahtuu ja on minun huolehtimiseni takana. Vaikka mies tekee asioita, silti käy pidemmän päälle rasittavaksi, kun on yhden ihmisen mietittävänä 4 ihmisen tekemiset, aikataulutukset, elämän isommat ja pienemmät päätökset, ja kaikkien intressien yhteensovittaminen niin ajan käy teollisesti, taloudellisesti kuin muutenkin.

Onko jollain hyviä ideoita, miten tätä saisi jaettua perheessä uudestaan? Ja ei vain asioiden toteuttamista, vaan ennen kaikkea organisointia, ennakoi suunnittelua ja vastuuta?

Anna vaan se vetovastuu miehelle ja hyväksy hänen valintansa. Kaikki ei mene optimaalisesti mutta menee kuitenkin. Jos et pysty sietämään asioiden sujumista eri tavoin kuin haluaisit, niin olet kontrollifriikki ja siten syypää omaan projektipäällikkyyteesi.

2 kirjoitti loistavasti, kaikki sujuu kuitenkin jollain tapaa. Ihmisten pitäisi osata olla onnellisia ja tyytyväisiä siihen mitä on. Projektipäällikkö kun on pilannut monta parisuhdetta ihan vaan sillä, kun mikään muu kuin hänen mielipiteensä ei kelpaa.

Tavallaan joo. Mutta mitä hiton järkeä on elämässä jossa lapselta menee sivu suun pitkään odotettu ei-akuutti lääkäriaika (josta tietysti silti maksetaan) tai jossa lapsi kulkee pakkasella kaula paljaana tai sateella vettä pitämättömissä vaatteissa. Onko oikeasti kamalaa kontrollifriikkiyttä odottaa että asiat hoituisivat edes tällä tasolla? Ovatko nämä teistä "valintoja joita tarvii hyväksyä"? En usko että suurimmassa osassa perheitä kinataan siitä, että nyt ei housut sopineet paidan väriin.

Jaa... kyllä meillä kotityöt jakautuu tasan molempien kesken eikä toista tarvitse pyytää apuun jos sitä tarvitsee. Osataan auttaa silloin kun tarve on. Levätäkin saa jos tarvitsee, silloin toinen ottaa ohjat. Lasten harrastukset hoitaa pääasiassa mies koska hänellä on joustavampi työ, toki tekee töitä joskus kotosalla iltaisin mutta aika vähän eikä se perhe elämää haittaa.

Kun parisuhde on vakaalla pohjalla, arvostetaan toinen toisiamme ja huomioidaan toinen niin elämä luistaa kaikin puolin paremmin. Tietysti jos parisuhde on alkujaankin jo väärillä raiteilla voi arjenkin pyörittäminen olla hankalampaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihan niele tätä selitystä että "kun äiti on ehtinyt opetella äitiyslomalla vauvan kanssa", ainakaan ihan arkisissa asioissa.

Ei vaadi vuoden harjoitusta ymmärtää, että päiväkotiin laitetaan sateella kumisaappaat. Eikä myöskään vaadi korkeakoulutusta että lapsi tarvii reissulle vähintään about saman määrän paitoja ja housuja kuin ollaan reissussa. Ja niin edelleen. 

Se mitä monien asioiden hoitaminen vaatii on ENNAKOINTI. Jos taaperon ruoka-aika on kolmelta, niin asiaan ei voi ruveta reagoimaan viisi yli kolme toteamalla että ei täällä olekaan ruokaa, lähdetäänpä viiden kilometrin päässä olevaan prismaan. Ja sen jälkeen olla itse raivona kun puoli viideltä viedä kokkailee bolognesea ja lapsi huutaa nälkäänsä vieressä (tositarina).

Reiluuden nimissä myönnän kyllä että on helpompaa ennakoida ja toimia jos on vastuussa koko "osa-alueesta". Jos ei koskaan pue lasta päiväkotiin, ei ehkä tule ajatelleeksi että sinne pitäisi ostaa ne kumpparitkin. Siksi suosittelen jakoa kokonaisuuksittain. Toinen hoitaa kokonaan vaikka naperon vaateruljanssin ja toinen hoitaa kokonaan ruokailuista huolehtimisen. 

Mitkä ihmeen ruoka-ajat? Nehän vaihtelee väkisinkin kun riippuu monelta on herätty, maistuko aamiainen tms. Perusruokia on kätevää pitää valmiina. Menee viisi minuuttia kun lämmittää. Itse tehty ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Jaa... kyllä meillä kotityöt jakautuu tasan molempien kesken eikä toista tarvitse pyytää apuun jos sitä tarvitsee. Osataan auttaa silloin kun tarve on. Levätäkin saa jos tarvitsee, silloin toinen ottaa ohjat. Lasten harrastukset hoitaa pääasiassa mies koska hänellä on joustavampi työ, toki tekee töitä joskus kotosalla iltaisin mutta aika vähän eikä se perhe elämää haittaa.

Kun parisuhde on vakaalla pohjalla, arvostetaan toinen toisiamme ja huomioidaan toinen niin elämä luistaa kaikin puolin paremmin. Tietysti jos parisuhde on alkujaankin jo väärillä raiteilla voi arjenkin pyörittäminen olla hankalampaa.

Ei meidän parisuhteessamme ole mitään vikaa ja arvostamme toisiamme paljonkin. Kahden aikuisen elämässä ei ole ongelma jos mies ei muista huolehtia ruoka-ajoista tai hammaslääkäreistä. Eikä sekään ahdista jos mies lähtee sateella tennareissa ulos. Joskus huvittuneena seurailen vierestä kun miehellä on omaa sovittua menoa, mutta näen jos pitkälle että nyt alkaa aikataulut pettää. Sitten lueskelen sohvalla lehteä ja seuraan sitä kiroilua ja tavaroiden etsimistä ja tuskailua kun kello käy mutta kamoja ei olekaan pakattu. Siinähän on myöhässä. Mutta minusta on väärin, jos lapsi joutuu kärsimään tällaisesta ja olemaan esimerkiksi joka ikinen kerta myöhässä joukkueharrastuksestansa.

Meillä ei oo lapsia (omasta tahdosta jätettiin tekemästä), ja ehkä yks syy on ainakin alitajunnan tasolla se, että mun mies on just tommonen, joka tarttee projektipäällikön antamaan ohjeita ja aikatauluttamaan kotihommia. Kyllä se kyllä tekee ihan kiltisti sitten, kun pyydän, mutta mikään asia ei todellakaan hoidu oma-aloitteisesti. En suoraan sanoen kestäis olla yksin vastuussa myös lapsen tuomista velvollisuuksista kuten vaipoista, neuvoloista ja kouluun ilmoittautumisista.