***Kultainen 60-luku ja vko 24***

on sitten Sonjaemman la! Jokohan sitä ollaan tositoimissa??

Kukas se muu meinasi lapsivesiä lorotella? Miten sitä aina kuvittelee, että järjestyksessä tässä jakaannutaan:-)



Kirjoittelen myöhemmin lisää, kun pitää poikaa lähteä parturiin viemään.

Ernestin kantaja rv37+5

Kiitos Senniina kun avasit pinon!!



Olo on niin huono, että kotona pitäisi olla. Oksetusfiilis koko ajan. Mikä ihme saa ihmisen raahautumaan työpaikalle tässä kunnossa? Kun ei täällä ole edes mitään kiireitä, kaikki lomailee ja on hiljaista.



Viikon päästä np-ultra ja nyt jo jännitän.



Mukavaa viikon alkua kaikille.



wemppa 11+2

Minulle iski viime tiistaina kesäflunssa, joka ei oikein vieläkään ole parantunut. Ensin olin pari päivää kurkku kipeänä ja sitten alkoi tämä ¿keuhkotautiosuus¿, eli keuhkot ovat limaa täynnä ja yskittää aivan kamalasti. Varsinkin vaakatasossa ollessa. Olin kovasti etukäteen odottanut loppuviikon ¿lomaa¿, eli sitä, että pojat olivat yöhoidossa ja minä pääsin ukkokullan kanssa Sauna Open Airiin heviä kuuntelemaan. Muuten meni suunnitelmien mukaan, mutta ei oikein jaksanut kauheasti lavan edessä fanittaa, kun yskitti koko ajan ja tuntui että kuumettakin olisi. Lähinnä siis makoilimme viltillä anniskelualueella ja nautimme siideriä. Helteestä huolimatta olisin nauttinut omani mieluummin lämmitettynä, mutta eipä ollut sellaista mahdollisuutta.



Viikonlopun vietti sitten isäntä lomaa ja minä reissasin poikien kanssa mummolaan. Mökkimme on siinä ihan vieressä, joten tuli saunottua perinteisemminkin. Pojat tykkäsivät uida ja saunoa ja uida ja saunoa¿ Ja tulla hyttysten syömiksi. Nuorempi varsinkin saa aivan kauheita paukamia hyttysten pistoista. Surku tuli, kun sunnuntai-iltana katselin poloista, jonka otsa ja niska olivat kuin jonkin rokkotaudin jäljiltä. Ihan kauheilla punaisen sinertävillä paukamilla koko hiusraja. Onneksi ne eivät tuntuneet häntä itseään kauheasti haittaavan.



Tämä viikko olisi kait sitten virallinen piinaviikko minulla, tai ihan miten se lasketaankin. Jos kierto on yhtä lyhyt kuin edelliset, tädin vierailu alkaisi sopivasti viikonloppuna. Jälleen olen tällä hetkellä hyvin toiveikas, koska pelit nähtävästi osuivat oikeaan aikaan. Mitään oireita ei näin aikaisin vielä tietenkään ole. Aamuisin on etova olo ja sormet ovat turvoksissa, mutta niin minulla on aina, kun on lämpimämpi keli. Silloin kun olen ollut raskaana, pahoinvointi on ollut yleensä enempi iltapäivällä ja turvotusta ei ole ollut lainkaan, joten em. oireista ei todellakaan voi päätellä yhtään mitään. Tuosta flunssasta nyt voisi ehkä jotain päätellä, mutta sekin alkoi hieman liian aikaisin ollakseen mikään hedelmällisyysoire.



Jotain lyhyttä kommenttia teidän muiden kirjoituksiinne:



Syystoiveelle ja Senniinalle ja kaikille muillekin, jotka ovat saaneet kommentteja ikänsä vuoksi: Ei se ole mikään nykyajan villitys tehdä lapsia vasta myöhemmällä iällä. Isoäitini, joka oli syntynyt 1800-luvun puolella, teki ensimmäisen lapsensa 29-vuotiaana. Seuraavien syntyessä hän oli 31, 34, 36 ja 41. Kahden viimeisen välissäkin on kuulemma syntynyt yksi, joka on kuollut ihan vauvana. Tarkistin nämä tiedot sukumme syntymäpäiväkirjasta, kun kävin viikonloppuna mummulassa. Ei ikä siis ennenvanhaankaan ole mikään este ollut.



Pinkerton: Oli kuin omalta näppikseltäni tuo sinun kuvauksesi valloittavien tanopäittesi yöelämästä. Ihan samoja nukuttamisvaikeuksia ja aikaisia aamuheräämisiä on meidän pojilla, vaikka talossa ei ole edes vauvaa, jonka syyksi niitä voisi laittaa. Meillä vain pojat ovat niin kertakaikkisen ¿valoherkkiä¿, että kesäyöt saavat heidän kellonsa ihan sekaisin. Sitten ollaan illalla väsyneitä ja kiukkuisia, kun unimäärä ei ole riittävä. He nukkuvat onneksi päivisin parin tunnin päikkärit. Ilman niitä lähtisi henki. Nimittäin äidiltä.

Kiitos myös ajoituspohdinnasta. Näin minäkin olen ajatellut, että parempi etukäteen. Ukkokullan siimahäntien laadusta ei ole muuta tietoa kuin nuo kaksi yökyöpeliä, jotka ovat saaneet alkunsa aika nopeasti kumpikin. Eka vielä niin, että oviksen aikaan olin neljän päivän työmatkalla. Tosin silloin en mitään oviksia testaillut, vaan ihan noin laskennallisesti oletan oviksen olleen niihin aikoihin.



Emmille: Mukava, että olet saanut toteuttaa itsestäsi muutakin puolta äiti-osaa. Tekee varmasti kaikille hyvää, että ei ihan kokonaan niihin vauva-höyryihin hautaudu. Taisi tätikin haistaa, että huurut ovat haitumaan päin, kun saapui kylään. Esikoiseni kanssa imetys loppui aika lailla samaan aikaa kun täti tuli kylään. Siinä oli kyllä niin paljon kaikkea muutakin hässäkkää juuri siihen aikaan, että en tätiä yksin syypäänä siihen pidä. Imetys oli hiipunut aika lailla jo kuukautta sitä ennen. Toisen kanssa ei tädillä ei ollut mitään vaikutusta. Sama huippuimuritahti jatkui hormonitoiminnan palalamisesta huolimatta, eli täysimetystä jatkui vielä 3 kk sen jälkeen.



Anille: Joo, on tämä aika intiimi palsta joskus. Harvemmin sitä tulee edes parhaan kaverin kanssa vertailtua, että mitenkäs sitä on tullut peittoja pöllyteltyä. On minulla tosin yksi todella hyvä ystävä ihan oikeassakin elämässä, jonka kanssa lähinnä esikoistemme vauva-aikaan tuli siitäkin aiheesta puhuttua. Tai oikeastaan sen puutteesta. Silloin intohimoinen seksielämä tarkoitti lähinnä sitä, että jompikumpi puoliso kysyi toiselta nukkumaan mennessä ¿Haluaisitko rakastella?¿, johon toinen vastasi ¿Kyllä rakkaani, mutta nyt väsyttää liikaa. Aletaan nukkumaan.¿



Valdevina: Ikävää, että jouduit ruokavaliolle. Toisaalta, koita ottaa irti positiiviset puolet: Nyt kun joudut tarkkailemaan syömistäsi, eivät raskauskilot pääse kertymään. Itselläni on nimittäin ollut kummassakin raskaudessa raskausdiabetes ja tiukka ruokavalio. Lopputulos on ollut, että olen ollut synnytyksen jälkeen kevyempi kuin ennen raskauden alkamista!

Pinon lopussa jo lorahteli. Vieläkö olet yhtenä kappaleena? Toivottavasti Huuko malttaa juhlia vielä juhannuksen omassa yksiössään!



Peltimetsurille: Ihana, että biopsian tulokset olivat kunnossa. Ihan helpotuksesta täällä minäkin huokasin. Niin kovasti sitä tulee elettyä mukana muiden jännityksissä.



Hupsista, menipäs aikaa kirjoitellessa. Nyt olis lounaan aika ja sitten pitää tarttua toden teolla päivän töihin.



T. Ulrike

Taukoa on ollut minullakin täältä palstalta. On ollut jotenkin sellainen hieman masentunut olo jo jonkin aikaa. Pojun unet on menneet sekaisin ja valvottua on tullut jonkin verran. Lie sitten nämä helle ilmat aiheuttaneet unien häviämisen tai sitten meidän ruoka maistelut. No nyt ollaan muutama päivä oltu ihan vaan tissillä josko se mahaa rauhoittaisi jos vika siellä osastossa on. Jotenkin Pojun pitkät päikkärit on nysiintynyt puoleen ja ehka sitten vielä toiset pikku torkut. Kuukauden verran yöllä syötiin vain yhden kerran ja meni tosi mukavasti mutta nyt on taas palannut toinen syönti kerta kehiin:( Ulkona nukkuminenkin on jotenkin jäännyt kun ei siellä meinää unta riittää nimeksikään. No sisällä on sitten hieman enemmän unta tullut.



Nyt ollaan taas kokeilemassa ulkona nukkumista ja tunti ollaan saatu hienosti kasaan, toivotaan että tahti vielä jatkuu ainakin toisen tunnin. Kun kokeilemaan taas on alettu niin huomenista aletaan taas kokeilla niitä peruna ja porkkana soseita. Viralisestihan vasta viikon päästä tulee neljä kuukautta Pojulla täyteen.



Niin on ollut hieman masentunut olo ja itkuakin on pukannut ihan tyhjästä, lie vain väsymistä. Mies minulle sanoo että halua vain toinen kun noin väsyy jo tämän yhdenkin kanssa. NO asiastahan keskustellaan vielä vakavasti tosin ei ehkä ihan vielä:)



Emmillekkin on täti pärähtänyt kylään. Niinhän se minullakin kävi tasan vuosi edellisestä vierailusta. Maitos on ihan tullut entiseen mallin ei siihen ole mitenkään vaikuttanut. Teillä ristiäiset lähenee,. Meillä nuo mummot hoitivat kaikki tarjoilut. Meillä ei viieraita ollut muuta kuin kaikki lähimmät vain.



Jokohan Sonjaemma on hakemassa pikku kääröä?



Koittakaa muut odottajat jaksaa tässä kuumassa kesäsäässä, tosin nyt hieman vilpoisempaa lupaili.



Piinailijoille ja kesäpelejä harrastaville peukkuja!



Kesäistä viikkoa!



Teti ja Poju kohta 4kk

Kuulehan Teti, oletko miettinyt, että kyseessä saattaisi olla synnytyksen jälkeinen masennus? Minulla itselläni oli sellainen esikoisen syntymän jälkeen ja kuulostat aika lailla samanlaiselta. Periaatteessa " kaikki on hyvin" , mutta silti ei löydä iloa elämäänsä. Itse muistan, että koin olevani jotenkin epäonnistunut äiti, kun en koko ajan tuntenut oloani suunnattoman onnelliseksi ja joskus jopa halusin olla erossa vauvastani. Koin syyllisyyttä jopa siitä, että nautin yksinolostani vauvan nukkuessa. Minulla on aika vaihteleva tunne-elämä ihan muutenkin, mutta tuo esikoisen vauva-aika oli kyllä yhtä pohjamutaa oikeastaan ekat seitsemän kuukautta. Sitten joskus maaliskuun hangilla kevätauringossa (Muistan sen hetken vieläkin. Olin vaunulenkillä.) tajusin, että kelpaan sellaisena kuin olen.



Voisitko jutella asiasta neuvolassa? Minulle neuvolantäti toimi suojelusenkelinä, joka osasi passittaa minut ajoissa mielenterveyskeskukseen juttelemaan. Oma masennukseni hoitui ihan puhumalla. Kävin puhumassa kerran viikossa terapeutin kanssa siitä, miltä tuntuu. Jo se helpotti, kun sai ihan rehellisesti ja suoraan sanoa jollekin, miltä tuntuu ja tulla silti hyväksytyksi. Ei ollut pakko olla onnellinen. Myös mies oli joillain käynneillä mukana. Hänellekin oli hyvä puhua tilanteesta ulkopuolisen kanssa ja saada myös ohjeita siihen, miten minun kanssani pärjää.



Myötätuntoinen halaus sinulle myös miehesi sanojen takia. Oli todella tylyä mennä lohkaisemaan jotain sellaista, että turha haaveilla toisesta, kun et muka yhdenkään kanssa pärjää. Mitä se on se pärjääminen? Kuinka hyvä sinun pitäisi olla, että kelpaisit hänelle? Onko pienen vauvan äidiltä, joka haaveilee toisesta, kokonaan evätty oikeus väsyä tai olla tyytymätön? Onko vain sellaisilla äideillä oikeus toiseenkin lapseen, jotka ensimmäisen kanssa pärjäävät hymyssä suin, ilman yö- tai päiväunia, hormonimyrskyt ja kaikki uudet tilanteet kuin vanha tekijä! Mitä hä! Kysyn vaan.



Sori tää paatos, mutta kun tekstissäsi oli niin paljon samoja asioita kuin omassakin elämässäni. Jaksamista sinulle!



Ullrike

Kuulehan Teti, oletko miettinyt, että kyseessä saattaisi olla synnytyksen jälkeinen masennus? Minulla itselläni oli sellainen esikoisen syntymän jälkeen ja kuulostat aika lailla samanlaiselta. Periaatteessa " kaikki on hyvin" , mutta silti ei löydä iloa elämäänsä. Itse muistan, että koin olevani jotenkin epäonnistunut äiti, kun en koko ajan tuntenut oloani suunnattoman onnelliseksi ja joskus jopa halusin olla erossa vauvastani. Koin syyllisyyttä jopa siitä, että nautin yksinolostani vauvan nukkuessa. Minulla on aika vaihteleva tunne-elämä ihan muutenkin, mutta tuo esikoisen vauva-aika oli kyllä yhtä pohjamutaa oikeastaan ekat seitsemän kuukautta. Sitten joskus maaliskuun hangilla kevätauringossa (Muistan sen hetken vieläkin. Olin vaunulenkillä.) tajusin, että kelpaan sellaisena kuin olen.



Voisitko jutella asiasta neuvolassa? Minulle neuvolantäti toimi suojelusenkelinä, joka osasi passittaa minut ajoissa mielenterveyskeskukseen juttelemaan. Oma masennukseni hoitui ihan puhumalla. Kävin puhumassa kerran viikossa terapeutin kanssa siitä, miltä tuntuu. Jo se helpotti, kun sai ihan rehellisesti ja suoraan sanoa jollekin, miltä tuntuu ja tulla silti hyväksytyksi. Ei ollut pakko olla onnellinen. Myös mies oli joillain käynneillä mukana. Hänellekin oli hyvä puhua tilanteesta ulkopuolisen kanssa ja saada myös ohjeita siihen, miten minun kanssani pärjää.



Myötätuntoinen halaus sinulle myös miehesi sanojen takia. Oli todella tylyä mennä lohkaisemaan jotain sellaista, että turha haaveilla toisesta, kun et muka yhdenkään kanssa pärjää. Mitä se on se pärjääminen? Kuinka hyvä sinun pitäisi olla, että kelpaisit hänelle? Onko pienen vauvan äidiltä, joka haaveilee toisesta, kokonaan evätty oikeus väsyä tai olla tyytymätön? Onko vain sellaisilla äideillä oikeus toiseenkin lapseen, jotka ensimmäisen kanssa pärjäävät hymyssä suin, ilman yö- tai päiväunia, hormonimyrskyt ja kaikki uudet tilanteet kuin vanha tekijä! Mitä hä! Kysyn vaan.



Sori tää paatos, mutta kun tekstissäsi oli niin paljon samoja asioita kuin omassakin elämässäni. Jaksamista sinulle!



Ullrike

Olen todellakin ajatellut sitä masennusjuttua. Jotenkin tässä oli helpompi vaihe mutta jotenkin kun taka pakkia tuli niin tuntee itsensä hieman riittämättömäksi. Kai tämä että ole Pojun kanssa kaiket päivät täällä ulos toki pääsemme:) mutta matka on kuitenkin pitkä kaupunkiin. Toisia ihmisiä et näe kuin illalla kun mies kotona ja viikonloppuna joskus kun käymme anoppilassa tai jossakin muualla. Kaupassa käynnitkin on mies hoitanut joten sekin ihmisten näkeminen ei aina onnistu. Viime viikolla sanoinkin että nyt viet minut kauppaan haluan edes joskus käydä kaupassa ja katsoa mitä siellä oikein on:) Niin kaipaan joskus ainakin nyt kun on näin kauniit kesäiset ilmat olleet niin torille jätskin syöntiin, mutta täältä ei niin vain lähdetä kun kesäksi nuo linjukit loppu ja autoa meillä ei ole kuin yksi ja se miehellä.



Joo kyllä olen sitä pohtinut etten ole ihan ehkä samanlainen kuin monet muut että nauttisin kaikesta vauvan kanssa aina. Pois en kyllä antaisi päivääkään vaikka vaikeaa välillä on.



Tämäkin helpottaa kummasti kun täällä turinoi ja purkaa. Täällä on niin laaja kirjo ihmisiä joilla on erilaisia kokemuksia joista voi todella apua olla toiselle. Ja tietää ettei aina ole vaikeaa ja joskus tämä helpottaa.



KIITOS Sinulle Ullrike sanoistasi!!!!



T:Teti ja Poju joka nukkuu kerrankin ja antaa äidille hieman omaa aikaa:)

Voi Teti, kuulostat aivan minulta! Meilläkin mies alkoi käydä kaupassa kun vauva syntyi. Hänen tarkoituksensa oli auttaa minua, koska vaikutin hänestä niin väsyneeltä, mutta lopputulos oli valitettavasti päinvastainen. Se ainoa henkireikä, joka minulla olisi ollut, jäi saamatta. Vaikka me asumme lähiössä ja taloudessa on kaksi autoa, niin silti tunsin olevani kotini vankina. En kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä minnekään, kun ei koskaan tiennyt, koska vauva nukkuu/syö/kakkii tai tekee jotain, josta en millään uskonut selviäväni kotiseinien ulkopuolella. Tuon toisen kanssa olen selvinnyt paljon paremmin ja vielä esikoista siinä samalla valjaissa talutellen. Kerran jopa imetin kahvilassa niin, että isomman valjaat oli pujotettu jalkani ympärille, ettei karkaa ;-)



Voisitko neuvotella miehesi kanssa, että sinä käyt kaupassa? Vaikka bensa maksaakin maltaita, niin pieni hinta se on siitä, että eukolla nuppi pysyy koossa! Oikein kuin rohkaistut, niin voit jopa jättää miehet kahdestaan kotiin pärjäilemään ja nautit ekaa kertaa ihan yksin olemisesta vaikka peräti kahden tunnin ajan. Se vaatii aluksi kyllä ihan kauheaa itsekkyyttä, mutta on sen arvoista. Minulla noita omia hetkiä tuli sitten ¿pakolla¿ ne terapiakäynnit, joilta opin palaamaan kahvilan kautta kotiin. Tuntui se aika ihmeelliseltä aluksi, mutta luulen, että ne kahvikupilliset olivat aika tärkeä osa parantumisprosessiani.



t. palstalle töitä pakoon jymähtänyt Ullrike



PS. Vaikka kuinka paatostinkin edellisessä viestissäni, niin en minä sitä sentään ihan tarkoituksella kahta kertaa lähettänyt, vaan kone teki omia temppujaan!

Minä taisin olla hiukan masis esikon aikoina, apua en kyllä hakenut, hammasta vaan purin. Olen mietinyt, onko se vaikuttanut myöhempään suhteeseeni hänenen kanssaan vai johtuuko jotkut asiat vain siitä, että toinen on esikoinen. Luultavasti.



Olisi pitänyt ymmärtää hakea apua. Olisi ollut helpompaa. Mies ei kai tajunnut tai sanonut mitään. Minä tunsin olevani esikoiseseni vanki kotona. Ei omaa aikaa, koko ajan hoidat/olet vastuussa pienestä ja seinät kaatuu päälle ja kaikki on uutta ja univelat jonkinmoisia ja oma itse - minuus - jossain karkusalla tai hukassa. Ja omaa aikaa ei tunnettu.... vessaankin ovi auki, että kakara pääsee seuraamaan.....



Kakkoselle olen vessan lukinnut ja myöhemmin ykköselle siis kanssa, muuten ne tunkee minun perässä sinne ja AINA on vessahätä Ykkösellä, jos ovi lukkoon napsahtaa.



Koko päivä ja koko viikko on VALTAVA vastuu pienestä ihmisestä. Ja kun ei voi laittaa toista sivuun ja sanoa, että odotas nyt minulla on lakisääteinen tauko. KAUPPAREISSU ON TERAPIAA! Ullrike on oikeassa. Minä muuten monasti mietin (aikoinani), että mahtaisinko edes surra Ykkösen kuolemaa, kun sen hoito tuntui niin raskaalta ja lapsi " kaukaiselta" . Kyllä sitä joskus nytkin miettii, että näinkö sitä vain huokaisi helpotuksesta. Tosi paikka on kyllä eri juttu - tämä oma ajatus lienee samaa kuin " uhkailu-itsemurha" tai sen hautominen ts. oikeasti ei halua kuolla eikä ajattele itsaria elämän loppumisena vaan uuden alkuna. Ei siis halua kuolla eikä multiin makaamaan, vaan alottaa alusta uudestaan ja jättää vaikeudet taa. Sama kuin tämä " kaipaisinko lastani yhtään" - pahana päivänä tuntuu, että olisi iloinen, kun toinen vietäisi pois. MUTTA oikeasti haluaakin vain hetken breikin kaikesta ja ladata akkuja ja olla aikuinen tai mitä nyt haluaakin.



AIKUISSEURA on tosi tärkeää kotiäidille ja VERTAISTUKI varsinkin. Eli ne muut äidit, jotta voi huomata, ettei ole ainut, jonka arki haisee tai on syvältä. Ja BABYBLUES voi olla ilman vars. masennusta, se on ne hormoniheitot. Ja vaikka ei olisi edes bluesia, niin on se arki joskus tosi kuluttavaa.



Minä olen " ystävystynyt" muutaman firman konsulentin kanssa :) Ne on niin usein samana päivänä kaupassa kuin minä, että ollaan jo hyvinkin puolituttuja ja kauppa on siksi kovin terapeuttinen käynti mulle. Pälisen aina kovasti ko. myyjien tai muiden - kuka suostuu höpisemään - kanssa mielelläni.



Nyt palattava taas tosielämään.... keskustelu jatkuu toivottavasti :)

noin kilometrin mittaiset kirjoitukset taivaan tuuliin. Koko kone ollut ihan sekaisin koko päivän, liekö ukkosen tekeleitä. En jaksa nyt kirjoittaa uudestaan, eikä tekstinkäsittelykään aukea. Palailen. Masisjuttuja olis ollut..

Reissusta palattiin eilen illansuussa ja ilta menikin sitten tavaroita purkaessa ja ihan vaan sohvalla pötkötellen. On se rankkaa ajaa halki suomen..



Juhlat olivat onnistuneet ja " uutinen " julkaistu miehen sukulaisille. Onnitteluja kovasti saatiin ja oikein ihmettelin ettei mitään ilkeää kommenttia tuosta vauva-uutisesta kukaan sanonut, meillä kun on aika teräväkielistä porukkaa !!

Toisaalta lähipiiri kyllä tietää ettei meille ihan sormia napsauttamalla ole tuo raskautuminen onnistunut vaikka ihan luomuna kylläkin !!

Yksi täti jo intona suunnitteli pienen pienen neulepuvun kutomista, käsityöihminen kun on !! ja toiselta tätiltä kuullema tulee rekkakuormallinen pienen pieniä vaatteita !!



Iltavuoroon töihin pitää tänään mennä ja täytyy sanoa että motivaatio on ihan miinuksen puolella ja loman alkuun on vielä kuutisen viikkoa !!



Nyt en kommentoi teidän juttujanne kun on osa vielä lukemattakin mutta oikein pirteää ja ihan viileä ja sateista ( ainakin täällä etelessä ) päivää kaikille !!



Isotikru ja tikrunpentu 16+5

Sun plussa-uutista odotellaan !!! tuu pian kertoo tulos men ootellaan sitä ihan malttamattomina !!

Täällä on peukut ja varpaat pystyssä !!



Isotee

Eilen jo kirjotin pitkän kirjeen, mutta samoin kävi kuin senniinalle, vaikka ei ollut edes ukkosta ilmassa. En sitten jaksanut uudestaan kirjoittaa, joten nyt uusiksi.



Teti, hyvä kun kirjotit eilen tänne palstalle ja purit omaa mieltäsi. Samaa mieltä olen, että elä jää yksin tai kaksin pojun kanssa neljän seinän sisällä vaan HAKEUDU vaikka sitten iltaisin aikuisten ihmisten ympärille, koska sinäkin TARVITSET aikuisen ihmisen seuraa. Ja teidän pojun itkut eivät johdu sinusta vaan yksinkertaisesti siitä, että poju on vielä pieni vauva ja hänen kuuluukin itkeä, ja onhan totta että toiset vauvat itkevät enemmän kuin toiset ja kyseessä ei tarvitse olla mikään vakava juttu. Mutta vauvan itku on kurjaa, sen voin myöntää, koska tiinukin itkeskeli ensimmäiset nelisen viikkoa aika halukkaasti, ja koko sen ajan minä mietin, että miksi vauva itkee, ja soittelin vuoronperään auttavaan th-numeroon ja omalle th:lle, mutta eihän vauvaa tod.näk. muu vaivannut kuin ilmavaivat. Olin todella väsynnyt, ärtyinen ja itkuisa, vaikken täällä ihan koko olotilaani olekaan hehkuttanut, mutta kyllä äitikin väsyy, vaikkei lapsia olisi kuin se YKSI. Ja äitikin saa väsyä, ei hänen tarvitse olla mikään suoriutuja, lapsia hoidetaan kuitenkin tunteella eikä ' konemaisesti' Itse en kokenut huonoa omaatuntoa vaan otin välillä kassin naulasta ja lähdin ulos kaupoille ja samalla saatoin istua puistoon penkille ja ottaa mukavan puhelun hyvälle kaverille ja tuulettaa omaa nuppia, ja sitten tunnin tai kahden päästä olikin parempi palata kotiin.



Meillä mies ei TEE kuin n. 10% kauppa-asioista, olen pitänyt itsestään selvänä sen asian, että oikeuksiini kuulu päästä pois kodista, vaikka tyttöä ja miestäni rakastankin. Kävinhän jopa viikonloppu työssä ja täytyy sanoa, että lapsenhoito on paljon raskaampaa kuin työ, vaikka työnikin on henkisesti ja fyysisesti raskasta, mutta antaa samalla ihanaa lepoa lapsenhoitoon ja hormonihöyryihin, ja saa puhua muustakin kuin vauvoista VAIKKA NE NIIN IHANIA ONKIN :-)) Samoin oikeuksiini kuuluu iltaisin jumppa n. tunnin ajan, suihku, lehden/kirjan lukeminen jne .. ja silloin isi katsoo lasta, eli hän työstä tulon jälkeen oikeastaan onkin vain lapsen kanssa ja minä saan tehdä kaikkea muuta mukavaa, ja en yhtään kärsi huonosta omastatunnosta.



Babyblues ja masennus on tämän yhteiskunnan muokkaamia sairauksia tai tunnetiloja. Yhä edelleen naisen pitää olla täydellinen, pitää olla rakastava vaimo miehelle, hyvä äiti lapselle/lapsille, työpaikkakin olisi hyvä, ja kaikki alkaa tietysti sieltä kotikehdosta, kun äidit kasvattavat tyttäristään kilttejä ja kuuliaisia. Ajatelkaapa kaikkia niitä pelkoja mitä naiset raskaana ollessaan ja synnytyksen jälkeen kokevat, sujuuko imetys jne. Edelleen äitiä saatetaan syyllistää jos hän ei halua/ei pysty/ ei jaksa/ ei voi tmv imettää, miksi ihmeessä on näin ? Siksi koska naisen tehtävähän on synnyttää ja imettää ilman ei-kommentteja, tai epäonnistumisia, synnytyksenkin pitäisi mennä tuosta noin, mutta jos kaikki ei menekään putkeen niin ketä siitä kärsii tai ketä siitä syyllistetään, äitiä tietenkin.



Muista omasta synnytyksestäni, mikä oli helvetillisen tuskainen ja pitkä sen, TÄMÄ YÖHOITAJA, KETÄ LUPASI LAITTAA EPIDURAALIN, MUTTA SITTEN EI KERENNYTKÄÄN niin hän tuli aamulla synnytyksen käynnistyttyä silittämään hiuksiani ja sanoi, hyvää työtä olen todella ylpeä sinusta!!! Itse olin armottoman vittuuntunut siinä vaiheessa, kun kipu oli kamalaa ja piikkiä ei tullut niin äkäisin hänelle, ONKO TÄSSÄ KYSE JOSTAKIN MALLI SUORITTAMISESTA, olet hyvä jos jaksat kestää kipua, huh .. Hoitsu hieman katseli ja naureskeli, ei löytänyt sanoja !!!



Itse olen luonteeltani sellainen hieman depressivinen eli herkästi masentuva ja pelkäsin tätä synnytyksen jälkeistä tilaa ja jos vauva olisi mm. koliikkivauva, mutta kävikin toisin eli olen ollut aika hyperaktiivinen ja jaksanut vaikka mitä, eli omalla kohdallani tuli ns. maniavaihe, energiaa on vaikka mihin, mutta onhan tämä tyttökin helpohko vauva, ei juurikaan itke, ja nukkuu kuin ruustinna ;-)) Ja mulla oli mm. pelkoja miten selviydyn omin apuineni kun mies palaa työhön, mutta kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin.



Tetille jaksuja ja käyhän täällä pulisemassa, jos alkaa liiaksi ahdistamaan. Älä jää olemaan vain kotona- Miehesi kommentti oli typerä tästä toisesta lapsesta, mutta tyypillinen miehen vastaus, miten sinä nyt voisit kahden kanssa jaksaa jos et jaksa edes yhtä, mutta totuushan on se, että nainen jaksaa, jos myös naiselle annetaan mahdollisuus johonkin muuhun kuin vain kakkavaipan vaihtoon ja itkun kuuntelemiseen. Itkuisenkaan vauvan itku ei häiritse, jos saa pitää taukoa siinä välissä.



Tässähän tätä stooria jo tulikin ...



Ani onko tulossa ylläriplussaa ??

Sonjaemma ja valtsu oletteko vielä yhtenä kappaleena ?? Sonjaemma tod.näk. on jo tosipuuhissa tai hoitamassa vauvelia ..



Omaa (.) Eilen sitten mies vonkasi, sanoin ei kiitos ei jaksa, no aamulla herätti jo kello 5, että käviskös nyt, no pakkohan sitä oli ottaa erä ' olikos se' afrikantähteä ;-)) vielä saatiin mukavasti nukkuakin, kun tyttö oli jo syötetty ja nukkui 7 ja siitäkin eteenpäin kello 9. Mies taas iltavuorossa ja juuri äsken lähti. Nyt tyttö kuuntelee musiikkia, ja heiluttelee jalkojaan ja nauraa ääneen .. Äiti taitaa lähteä seuraksi lattialle, ettei tule huonoa omaa tuntoa siitä, että täällä koneella vain kirjoittelen ;-)) Kaikki siis oikein hyvin.



t. emmi + tiinu

Vielä ollaan yhtenä kappaleena (40+1).



Täällä olikin käyty keskusteluja baby bluesista ja Tetille osaa tässä toivotella vain valoisia päiviä ¿henkisesti. Tuli mieleen niin kuin muillakin että voisi tosiaan olla baby bluesista kysymys. Ja aika normaaleilta ne pohdinnot kuulosti, eiköhän kaikille varmaan jossain välissä tule jonkinlaista ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta jne. Kaikenlaiset ajatukset sitten ehkä aiheuttaa turhiakin syyllisyyden tuntoja kun ¿syyllinen¿ (en keksi parempaa sanaa, vaikka ei oikein voi syyllisestä puhua) on viaton pieni vauva, kun taas esim. Työasioista tai parisuhteesta ahdistuminen on jotekin normaalimpaa. Ja onhan se myöskin jonkinlainen identiteettikriisi ja itsetutkiskelun paikka normaalistikin tällainen iso elämänmuutos. Toivottavasti siellä on hyvä terkkari tai vastaava jolle voi jutella ihan kasvokkainkin jos siltä tuntuu.



Ani- minä olen saanut kahdelta eri lapsettomuuslääkäriltä eri kommentin tuohon kohtuhommeliin. Eli toisen mielestä taaksepäin kallistunut kohtu voi vaikeuttaa raskautumista, toisen mielestä ei, tai ainakaan ei ole selkeä syy lapsettomuuteen. Joten mene ja tiedä ¿ simppojen epätoivoinen säntäily kuulostaa kyllä ihan loogiselta ;)



Peltikselle onnittelut hyvistä istukkabiopsian tuloksista.



Emmille pahoittelut tädistä. Yksi raskauden isoja iloja on tosiaan ollut että NIITÄ ei ole ollut, pysyisikin poissa mahdollisimman pitkään...



Mikä valtsun viimeisin tilanne, oliko se lapsivettä mikä hulahti? Toivotaan että vauva nyt vielä hetken pysyy masussa.



Nyt pitää lähteä kauppaan ostoksille. On oikeastaan ihanaa ettei ole nyt niin kuuma kuin viime viikolla, yötkin on helpompia.

ja uusi yritys. Otti kyllä niin pannuun se eilinen epäonni, että nyt vasta kirjoittelen uudestaan.



Omia kokemuksiani pikkuvauva-arjesta kirjoittelin, kun kuulosti Tetin ja Ullriken kirjoitukset niin tutuilta. Esikoinen alkoi meilläkin kitistä ja valvoskella vasta joskus 5-6 kk iässä, kuten joskus olen maininnutkin. Aikaisemminkin toki oli epäsäännöllinen nukkuja. Koskaan ei tiennyt nukkuuko hän 5 min vai 5 h, kun nukkumaan laittoi. Suunnittele siinä sitten omaa nukkumista tai tekemistä..



Meillä homma meni niin, että minä olin käytännössä lapsen yksinhuoltaja 6 ekaa vuotta. Vauva-aikana ex kävi tasan kaksi kertaa vaunulenkillä pojan kanssa. Kauppa-asiat minä pääasiassa hoisin, mutta poika oli vaunuissa mukana. Kaupungille jos lähdettiin, niin varmaa oli, että poika itki heti kun päästiin johonkin sisälle. Kyllähän siinä rupesi väsymään. Kyllä ex vaipaa vaihtoi ja kylvetti ym., mutta joka s:tanan lauantai hän makas krapulassa ja minä lykin poikaa vaunuissa pihalla. Myönnän myös, että minun oli vaikea jättää lasta kenenkään muun kuin itseni hoiviin. Pulloa/tuttia hän ei osannut ottaa ja se tietty vähän rajoitti hoitoaikoja.



Onneksi oli muutama hyvä ystävä ja tämä iki-ihana netti:-) Yksi s-postiystävä noilta ajoilta on edelleen olemassa. Kävin myös ns. ryhmäneuvolassa, jossa sai vaihtaa ajatuksia suht samanlaisissa tilanteissa olleiden äitien kanssa. Vertaistuki on kultaakin arvokkaampaa!



Nyt mies odottaa niin innokkaana, että pääsee vauvaa hoitamaan. Hänellä kun on kokemus, että esikoispojan äiti ei antanut hoitaa lasta ollenkaan. Lapsen sairastaessa äiti pyysi oman isänsä hoitajaksi mielummin kuin lapsen isän (äiti itse opiskeli tuolloin). Mies haluaa nyt kaiken menettämänsä takaisin ja mullahan ei ole mitään sitä vastaan..



Aniltako se seuraava plussa tulee? Hienoa!!Sonjaemmakin vielä yhtenä kappaleena:-) Ties miten samanikäiset vaavit me saadaan. Ernesti on painunut aikalailla alaspäin nyt ja pissarakossa tuntuu vinhaa vihlontaa. Tänään on potkut olleet ihan kyljessä, joten missähän asennossa hän nyt siellä pyörähtelee..Mulla myös kelin viileneminen auttanut nukkumiseen ja turvotukseen. Niin ja Valdevinako se kiilasi eteen? Kuulumisia odotellaan!



Eipä muuta tähän hätään.

S ja E, huomenna rv38

..ja ikävä tuottaa teille TAAS pettymys, te ihanat tsemppaajat, peukuttajat ja kanssaeläjät :( Tätsy tuli eilen aamulla, kuten uumoilinkin. Joku vika tässä meikkiksen kropassa on (no senhän olen tiennyt jo vuosia sitten), koska tässäkin kierrossa pelattiin ihan oikeaan aikaan, vaikkain kerrat aika harvassa onkin.. mutta ajoitus oli nytkin oikea. Mullahan oli parit viime menkat normaalia niukemmat, että ihmettelin jo vaihdevuosien tekevän tuloaan. Noh eipä hätiä mitiä, nyt otti täti vahingon takaisin ja tuli niin ylitsevuotavan vuolaana, meinas ihan kerralla tunkea koko komeuden tupaan :))

Kyläilystään sitten jälleen suovaantuneena lähestyin emaililla sitä ihanaa miesgyneäni, jolle ekan kerrran menin pelko persiissä pari kuukautta sitten. Hän kun oli käynnilläni suositellut clomeja jos raskaus ei parissa kuukaudessa ala. Oli soittanut reseptin apteekkiin ja sieltä sitten tänään hain 4kk:n clomikuurin. Huomenna pitäis heittää eka tabu hetulaan. Katsotaan nyt sitten aloitanko huomenna vai ensi kierrossa.. ehtisin valmistautuun " henkisesti" asiaan.

No, se omasta navasta.



Sonjaemma on vielä kokonaisena, hyvä asia se kait on :) Onko ollut edes mitään tuntemuksia synnytyksen lähestymisestä??



Tetille toivon voimia ja jaksamista. Samojen kysymysten äärellä sitä on itsekin tullut painittua molempien tyttöjen kanssa kun olivat vauvoja. Ekan kanssa olin " yksinhuoltaja" a la senniina, eli mun ex oli paljon töissä. Tuon toisen tiniäisen kanssa olin ekan vuoden + muutama kk päälle kaksin viikot (+ esikko siinä myös mukana, vaikka iso tyttö jo olikin), koska asuimme nykyisen avokkini kanssa vielä 200Km:n päässä toisistamme ja näimme siis vain viikonloppuisin. S oli tosi rankkaa aikaa... varsinkin ihan se vauva-aika. Minä olin sitkeä sissi, enkä (tyhmyyttäni) hakenut apua, kellekkään en alakulostani kertonut, joten kukaan ei voinut mua terapiaan tms. patistaa. Ajattelin, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön ja olin siis hiljaa. Sinä olet saanut " pään auki" solmusta kun olet asian ottanut, ainakin täällä meidän kanssa, puheeksi. Vaikka et tuntisi tarvitsevasi ulkopuolista apua, niin meitähän ei siihen lasketa :) Mehän ollaan " yhtä suurta virtuaalikolhoosia" :))



JOllekin muullekin piti kommentoimani, mutta nyt en muista.. HHmmm... paha on dementia kun ei muista edes demisnamikkaa painaa :))



Nyt menen puurottaan tuon pikkulikan ja nakkaan sitten paljuun kylpemään. Siis en siksi että uittaisin lasta ensin puurolautasella vaan siksi että on taas kirmannut pitkin lääniä tukka hiestä märkänä :))



Jotain hyvää muuten tuossa tätsyn tulossa viime aikoina on ollut: olen niin hemmetin energinen noiden työnhakujen kanssa.. nytkin on kaksi hakemusta mitkä pitäisi saada matkaan.



Halit teille kaikille!!

ANI

Olipas urakka tänään, huh, neiti ei tahtonut nukahtaa yöunille ja minä sain vatkata sylissä , reilusti yli tunnin, kyllä siinä hauis kasvoi .. Mies oli kotona siinä ysin aikoihin ja aattelin yllättää itseni sekä hänet. Molemmat tykätään mausteisesta ruuasta mutta tiinun takia en ole mausteita käyttänyt juurikaan, ettei hänelle tule vatsanpuruja, mutta tänään kokkasin ' ihanaaa' chili kanaa, suu on vieläkin turta tuosta chilistä.



Ani ' pahoittelut tädistä' mutta huomenna aloitat sen clomikuurin, älä odota seuraavia kuukautisia. Miten nuo clomit oikein toimii, miten usein niitä otat ja onko ne vain kierron alussa, vaiko läpi kieron ?? Ja miten ne auttavat raskautumiseen ? Määräsikö lääkäri ihan tuosta noin vai tutkimusten jälkeen ? Kyselen, kun eräs ystäväni pohtii noiden clomien aloittamista, mutta hänelle oli sanottu, ettei niitä määrätä kuin lääkärin valvonnassa oleville ketkä ovat lapsettomuushoidoissa, joten puhuvatko lääkärit eritavalla ja toimivat ?? Onnea työnmetsästyksen !!!



Sonjaemma nyt masukki pian maailmaan :-)) En jaksaisi enää odottaa ...



Ja valtsu, oletko kotona vaiko sairaalassa ?



Mites wemppa, pietu, minea, Peltis(onnea biopsian tuloksista) ja kaikki muutkin 60-lukulaiset !?



Nyt katsomaan toosaa ! t. emmi

ANI; aloita pois, ne on pieniä kivoja liloja pillereitä, jotka voi auttaa. Tosin syödessäsi niitä neuvon tikuttamaan sitä ovista, jotta tiedät auttaako ne! Ei ole mieltä syödä, jos ne ei kumminkaan saa aikaan ovista. Eikös sinulla ollut silloin tälöin se hukassa tai tikut näytti " himmeitä" ? Ja vaikka ei olisi hukassa, niin tikutus kannattaa, ovisaika voi muuttua pillereitten myötä.



Emmi, clomit ovat clomifenisitraattia, vai mitä lie hienosti sanottuna :) Ne stimuloivat munasarjoja munasolufollikkeleiden tuotannossa. Eli niiden myötä pitäisi munasarjojen tuottaa joka kiertoon munarakkula tai pari. Sitä en muista, varmistatko/vahvistavatko ne myös ovista. Hiukan epäilen, mutta voi olla väärässä. Mielestäni ne eivät ainakaan varmuudella TEE ovista, jos on kärsinyt ovuloimattomuudesta. Mutta kuten sanottu, voin olla väärässä.

huomasin tuossa, että se per****en punahelma löysi myös tänne. Aikataulussa kuin vanha veturi...... neljä viikkoa synnytyksestä TASAN, 28 päivää.



Ja sitten tuo yksi pikku kerpele sammutti tietokoneen, levitti ruisleivät pöydälle, ja molemmat heräsivät AIVAN liian varhain - en saanut aamukaffetta yksin. Siis voisin taas harrastaa väkivaltaa a`la väkivallan vihollinen.... Olen kiukkuinen, kettuuntunut ja sytytyslanka palaa..... Joten, nyt kaikki herekkäkorvaiset, pumpulia olkaa hyvä. paska, perkele, helvetti näitä vitun aamuja, kun kaikki menee päin helvettiä ja herää väärällä jalalla ja kaikki pännii heti herättyä. se olisi parempi jättää nousematta näinä aamuina.



" Voiko ihanammin aamu enää alkaa, onko ihanampaa hetkeä kuin tää..."

Kiitos pahoitteluista emmi ja pinkerton :)

Voi pinkkis... voisinpa melkein sanoa, että manailusi on " musiikkia korville" tietyllä tapaa :) Joskus tekisi (varsinki aamuisin) mieli manata aivan samoin kun kaikki alkaa jo heti aamusta mennä päin persiittä.. Ja jos aamusta heti menee niin hienosti, niin miten sitten loppupäivä.. huh huh!! Koita jaksaa ja kiroile vaan jos siltä tuntuu.. parempi täällä sadatella kuin mennä ulos huutamaan :))



Ihmettelen tosiaan teidän synnyttäneiden kroppia kun näin pian synnytyksestä jo saatte tätsyn vierailulle. Kyllä sen naisen pitäisi poissa niin kauan kuin mahdollista.. sen verran kurja kumppani on.



Emmille clomeista: Kerroin gynelle käynnilläni vähän historiastani, eli esikkotyttökin sai alkunsa clomeilla v 93, ja tätä toista raskautta avitettiin muutamassa kierrossa clomeilla joskus 90-luvun lopulla, muttei tullut tulosta. En ottanut enää myöhemmin uutta kuuria. Sanoi sitten käynnilläni (maaliskuussa) että jos pari kiertoa ei tuo raskautta niin otetaan clomit (jällleen) mukaan. Kertoi clomien auttavan muniksien kypsymisessä (kuten pinkkis kertoi) mutta auttavan jollain tavalla vielä kait irtoamisessakin.. ymmärsinköhän puheestaan oikein. Noh, aloitan popsimisen tänään, ja niitähän otetaan 1/ päivä kierron 3-7 päivinä eli alkukierrossa. Toisessa clomikierrossa (eli heinäkuussa) jos tästä ei tulosta tule niin menen gynelle kontrolliin ennen kp 13, jotta ultrataan munikset että onko mitään tapoahtunut/tapahtumassa. En minä muuten clomeja " pelkää" , mutta hormonit ei mulle sovi.. tulen ihan riiviöksi.. voi perhe parkaa!!!



Nyt vetää pikkulikka alhaalla hernettä nenää... toivottavasti ei kirjaimiellisesti, eli got to go.



ANI