Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1107)

Vierailija
1001/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä sun ongelma nyt on? Jos ei ole laittaa joulukeräykseen sellaista mitä sinne kuuluu, et laita. Kannattaa varautua ensi vuodeksi niillä lahjakorteilla. Nuo näytekrääsät voit viedä ihan mihin tahdot, vaikkapa julkisiin vessoihin. 

Lahjakorttia ei todella kannata antaa hyväntekeväisyyteen. Jos työntekijä ei vedä välistä, tarkoitetun saajan vanhempi trokaa eteenpäin. 

Vierailija
1002/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.

Nämä ovat yksityisten tekemiä lahjoituksia. Jos eivät nämä kelpaa, ei sille sitten voi mitään. Jos heillä on lahjoittaa sitä mitä heillä on, ei voi odottaa lahjakorttia tai rahaa. Heillä oli tuotteita, joita ajattelevat antaa pois. Jos se ei sovi, niitä ei tarvitse ottaa vastaan. He eivät pysty muuttamaan hammastahnoja lahjakorteiksi.

Voisi olla ilmeisesti ihan paikallaan tiedottaa laajemmin, että ei kaivata yksityisten lahjoituksia, ellei kyse ole suorasta rahasta. Koska ilmeisesti tässä vallitsee tilanne, jossa jotkut haluavat antaa ja vastaanottajat kokevat lahjoitukset turhiksi ellei kyse ole rahasta tai lahjakorteista. Tämä olisi reilua kaikkia osapuolia kohtaan. Toivottavasti ihmiset eivät enää lahjoita. Toivottavasti sitten riittää ihmisiä, joilla on tarpeeksi rshaa antaa pois. Tosin tässä taloustilanteessa en pidättelisi hengitystä.

Voi luoja. Kyllä on tosiaan parempu että lopetatte auttamisen kun se on noin vaikeaa. Viedään päiväkotiin dildoja kun niitä oli tossa kaapissa. 

Tässä avauksen tapauksessa yritettiin lahjoittaa hygieniatarvikkeita järjestölle, joka kertoo itse nettisivuillaan ottavansa vastaan hygieniatarvikkeita jaettavaksi. Sekö on tosiaan mielestäsi sama asia kuin viedä dildoja lapsille?

Mutta ap tarjosi niitä joulukeräykseen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1003/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta ap tarjosi niitä joulukeräykseen. 

Edelleen, jos minulla olisi pulaa ihan kaikesta, en usko että minulle olisi yhtään minkään valtakunnan väliä että saanko sen joka päivä tarvitsemani asian joulukeräyksen, köyhäinavun vai vaikka juoksukilpailun palkinnon nimellä. 

Vierailija
1004/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sun ongelma nyt on? Jos ei ole laittaa joulukeräykseen sellaista mitä sinne kuuluu, et laita. Kannattaa varautua ensi vuodeksi niillä lahjakorteilla. Nuo näytekrääsät voit viedä ihan mihin tahdot, vaikkapa julkisiin vessoihin. 

Lahjakorttia ei todella kannata antaa hyväntekeväisyyteen. Jos työntekijä ei vedä välistä, tarkoitetun saajan vanhempi trokaa eteenpäin. 

On kyllä uskomaton asenne. Sano vain reilusti että et aio auttaa, koska vihaat. Ihan turha sitä on paketoida tollaseen siistiin pakettiin, muka haluaisit, mutta ei kelpaa tai otatte sen väärin vastaan. 😅

Vierailija
1005/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.

Minä ottaisin mielelläni vastaan hammastahnaa ym. suunhoitovälineitä.

Veikkaan että suurin osa ottaisi?

Vierailija
1006/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1007/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei! Ihan varmasti kelpaavat. Osalle voi olla esim. hammastahnaa ja jotain muuta lisäksi pakettiin. Nämä lahjathan on tarkoitettu lähinnä lapsille. Esimerkiksi viime vuoden joulukuusen toivelapussa luki "10v, toivoo sähköhammaskarjaa". Ostin harja ja lisäksi ksylitolipurkkaa. Kiva, että osaltasi autat!

Millaista on sähköhammaskarja?

Vierailija
1008/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.

Nämä ovat yksityisten tekemiä lahjoituksia. Jos eivät nämä kelpaa, ei sille sitten voi mitään. Jos heillä on lahjoittaa sitä mitä heillä on, ei voi odottaa lahjakorttia tai rahaa. Heillä oli tuotteita, joita ajattelevat antaa pois. Jos se ei sovi, niitä ei tarvitse ottaa vastaan. He eivät pysty muuttamaan hammastahnoja lahjakorteiksi.

Voisi olla ilmeisesti ihan paikallaan tiedottaa laajemmin, että ei kaivata yksityisten lahjoituksia, ellei kyse ole suorasta rahasta. Koska ilmeisesti tässä vallitsee tilanne, jossa jotkut haluavat antaa ja vastaanottajat kokevat lahjoitukset turhiksi ellei kyse ole rahasta tai lahjakorteista. Tämä olisi reilua kaikkia osapuolia kohtaan. Toivottavasti ihmiset eivät enää lahjoita. Toivottavasti sitten riittää ihmisiä, joilla on tarpeeksi rshaa antaa pois. Tosin tässä taloustilanteessa en pidättelisi hengitystä.

Voi luoja. Kyllä on tosiaan parempu että lopetatte auttamisen kun se on noin vaikeaa. Viedään päiväkotiin dildoja kun niitä oli tossa kaapissa. 

Tässä avauksen tapauksessa yritettiin lahjoittaa hygieniatarvikkeita järjestölle, joka kertoo itse nettisivuillaan ottavansa vastaan hygieniatarvikkeita jaettavaksi. Sekö on tosiaan mielestäsi sama asia kuin viedä dildoja lapsille?

Mutta ap tarjosi niitä joulukeräykseen. 

Ilmeisesti avustusjärjestökin on täynnä toistaitoisia, kun toivoo hygieniatuotteita, muttei suostukaan ottamaan niitä vastaan, jos onneton lahjoittaja menee sanomaan väärän sanan.

 Eiih, hän sanoi joulu! Olisimme voineet jakaa nämä hammasharjat, mutta nyt ne on heitettävä tuleen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1009/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakortteja perustellaan sillä, ettei niillä voi ostaa alkoholia, tupakkaa yms. Niillä saa kuitenkin vaikka yh-äiti ostettua itselleen meikkejä ja jätettyä lapset ilman joululahjoja.

Toisekseen: osa kauppaa noita lahjakortteja. Myyvät esim. 50 euron lahjakortin 40 euron käteistä vastaan ja ostavat sillä käteisellä viinaa tai aineita. 

Tämän vuoksi en itse anna yhtään ainutta lahjakorttia keräyksiin.

Jos yksi äiti kymmenestätuhannesta tekee noin, älä yleistä. Köyhäkin ajattelee lapsensa parasta ja haluaa hänelle mahdollisimman kivan joulun. Tinkii vaikka omista menoistaan.

Hallituskin yleisti. Kun muutama "työn sankari" mutisi ennen vaaleja ettei aio enää töitä tehdä. Ilmankin pärjää paremmin, niin eka hallituksen toimenpide oli leikkaukset työttömyysturvaan. Kuitenkin 99.9% työttömistä tekisi mielellään töitä, jos paikan saisivat. Minulla on hyvin laaja tuttava piiri. Olen myös ollut itse työllisyys koulutuksissa, missä olen tutustunut ihmisiin ja yhteyttä on somessa pidetty pitkään jälkikäteenkin. Kaikki tuntemani ja nuo koulutuksien henkilöt ovat töitä saadessaan ottaneet ne mielellään vastaan. Mutta pieni on se joukko, joka niitä töitä saa. Lähes kaikki ovat myös olleet töissä ennen tätä hallitusta eli n. 4 vuoden sisällä pahimmillaankin työttömyyttä. Eli kukaan ei ole ns. Työn viruksia pummi ja puliukkokaan. Se ettei työpaikkoja ole, ei vain sovi hallituksen ajatukseen. Ei - vika on AINA työttömän. Laiska pas..ka kun on ja mitään tekemätön vätys ja saamaton nahjus... Leikatkamme siis - niks naks!

Ei leikkauksia tehdä rangaistuksena. Leikkauksia tehdään, koska ei ole rahaa. 

Vierailija
1010/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.

Nämä ovat yksityisten tekemiä lahjoituksia. Jos eivät nämä kelpaa, ei sille sitten voi mitään. Jos heillä on lahjoittaa sitä mitä heillä on, ei voi odottaa lahjakorttia tai rahaa. Heillä oli tuotteita, joita ajattelevat antaa pois. Jos se ei sovi, niitä ei tarvitse ottaa vastaan. He eivät pysty muuttamaan hammastahnoja lahjakorteiksi.

Voisi olla ilmeisesti ihan paikallaan tiedottaa laajemmin, että ei kaivata yksityisten lahjoituksia, ellei kyse ole suorasta rahasta. Koska ilmeisesti tässä vallitsee tilanne, jossa jotkut haluavat antaa ja vastaanottajat kokevat lahjoitukset turhiksi ellei kyse ole rahasta tai lahjakorteista. Tämä olisi reilua kaikkia osapuolia kohtaan. Toivottavasti ihmiset eivät enää lahjoita. Toivottavasti sitten riittää ihmisiä, joilla on tarpeeksi rshaa antaa pois. Tosin tässä taloustilanteessa en pidättelisi hengitystä.

Voi luoja. Kyllä on tosiaan parempu että lopetatte auttamisen kun se on noin vaikeaa. Viedään päiväkotiin dildoja kun niitä oli tossa kaapissa. 

Tässä avauksen tapauksessa yritettiin lahjoittaa hygieniatarvikkeita järjestölle, joka kertoo itse nettisivuillaan ottavansa vastaan hygieniatarvikkeita jaettavaksi. Sekö on tosiaan mielestäsi sama asia kuin viedä dildoja lapsille?

Mutta ap tarjosi niitä joulukeräykseen. 

Ilmeisesti avustusjärjestökin on täynnä toistaitoisia, kun toivoo hygieniatuotteita, muttei suostukaan ottamaan niitä vastaan, jos onneton lahjoittaja menee sanomaan väärän sanan.

 Eiih, hän sanoi joulu! Olisimme voineet jakaa nämä hammasharjat, mutta nyt ne on heitettävä tuleen!

Varmaan sitten, jos ei sen jälkeen muuta keksi kun yhteen paikkaan et saa toimittaa. 

Minusta tuo on ihan selkeä homma. Järjestö ei voi hyödyntää noita joulukeräyksessään ja sillä hyvä. Ap menee vaikka itse niiden kanssa ruokajonoon jakamaan halukkaille, jos haluaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1011/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä sun ongelma nyt on? Jos ei ole laittaa joulukeräykseen sellaista mitä sinne kuuluu, et laita. Kannattaa varautua ensi vuodeksi niillä lahjakorteilla. Nuo näytekrääsät voit viedä ihan mihin tahdot, vaikkapa julkisiin vessoihin. 

Terveisin Brother Christmas :))

Vierailija
1012/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1013/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä sun ongelma nyt on? Jos ei ole laittaa joulukeräykseen sellaista mitä sinne kuuluu, et laita. Kannattaa varautua ensi vuodeksi niillä lahjakorteilla. Nuo näytekrääsät voit viedä ihan mihin tahdot, vaikkapa julkisiin vessoihin. 

Alan olla sitä mieltä että joulukeräykseen ei kuulu yhtään mitään, ei ainakaan mun lompakosta. Pitäkää tunkkinne. Mä sponssaan mieluummin Purralle isommat sakset.

Vierailija
1014/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ihmiset toivoisi jouluna saavansa jotain mieleistä ja heti ilahduttavaa, ei järkevää ja sellaista, mikä hyödyttää mahdollisesti vasta kuukausien kuluttua. Hygieniatarvikkeet säilyy, mutta ne ei myöskään kovin äkkiä lopu. Hammasharjakin kestää kolme kuukautta.

Hakee ruoka-avusta noita perustarpeita niin rahat riittää paremmin sitten vaikka semmoseen johonkin kivaan ilahduttavaan. Niinhän tämä toimii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1015/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ottanut logiikan, että en auta, jos ei uusi, marketista ostettu tavara kelpaa. En näe mitään syytä lahjoittaa suoraan rahaa/lahjakortteja.

Itsellä sama periaate.

Auttamistahot ovat erilaisia. Joissakin on otettu riemusta kiljuen vastaan esim. käytetyt (ehjät ja siistit) vaatteet, pussilakanat, pyyhkeet yms. Ja sitten on paikkoja, joissa nyrpistellään kaupasta ostetuille elintarvikkeille. Paras oli, kun yhdessä paikassa kommentoivat, miten ruokakeräykseen voisi tuoda muuta kuin puuroa, näkkäriä yms. Että kun olisi vähävaraisemmista kivaa saada esim. muroja, keksejä yms herkkuja.

Tätä olenkin miettinyt, että en ainakaan puuroa ja näkkäriä veisi lahjoitukseen. Niitä köyhille jaetaan muutenkin. Jotain muuta voisi viedä, ei tosin mitään keksejä sentään. Vai kuuluuko köyhien syödä pelkkää puuroa ja näkkäriä? 

Vierailija
1016/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Kyllä se on roskaa silloin kun järjestö ei sitä hyödynnä siinä mihin sitä yritetään työntää. Harva järjestö laittaisi sinne joulupakettiin mainostahnaa ja se on tosi ok. Ei äitiyspakkauksessakaan ole verkkosukkahousuja vaikka ne olisi osalle ihan käyttiksiä. 

Vierailija
1017/1107 |

Äitiyspakkauksen kamat ostetaan rahalla ja taitaapa sielläkin hammasharja olla, oli  ainakin ennen. En mäkään sitä liukkaria käyttänyt, heitettiin pois kun oli jonkin vuoden kaapissa lojunut, enkä soittanut asiasta iltalehteen. 

Jos se kasattaisiin lahjoituksista, niin siellä olis ihan eri tavarat.

Vierailija
1018/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ottanut logiikan, että en auta, jos ei uusi, marketista ostettu tavara kelpaa. En näe mitään syytä lahjoittaa suoraan rahaa/lahjakortteja.

Itsellä sama periaate.

Auttamistahot ovat erilaisia. Joissakin on otettu riemusta kiljuen vastaan esim. käytetyt (ehjät ja siistit) vaatteet, pussilakanat, pyyhkeet yms. Ja sitten on paikkoja, joissa nyrpistellään kaupasta ostetuille elintarvikkeille. Paras oli, kun yhdessä paikassa kommentoivat, miten ruokakeräykseen voisi tuoda muuta kuin puuroa, näkkäriä yms. Että kun olisi vähävaraisemmista kivaa saada esim. muroja, keksejä yms herkkuja.

Tätä olenkin miettinyt, että en ainakaan puuroa ja näkkäriä veisi lahjoitukseen. Niitä köyhille jaetaan muutenkin. Jotain muuta voisi viedä, ei tosin mitään keksejä sentään. Vai kuuluuko köyhien syödä pelkkää puuroa ja näkkäriä? 

Missä ovat terveelliset hedelmät ja kasvikset ja kalsiumia ja proteiinia sisltävät tuotteet?

En pärjäisi pelkällä puurolla ja leivällä.

Vierailija
1019/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Kyllä se on roskaa silloin kun järjestö ei sitä hyödynnä siinä mihin sitä yritetään työntää. Harva järjestö laittaisi sinne joulupakettiin mainostahnaa ja se on tosi ok. Ei äitiyspakkauksessakaan ole verkkosukkahousuja vaikka ne olisi osalle ihan käyttiksiä. 

Oikeasti sun vertaukset ontuu nyt todella pahasti. Edelleen jos saat sitä päivittäistavaraa ihan ilmaiseksi, niin sitten sinulle jää sen verran enemmän rahaa ostaa lapsille dildoja ja äideille verkkosukkahousuja jos se kerran on se mikä tekisi köyhän onnelliseksi. 

Vierailija
1020/1107 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ottanut logiikan, että en auta, jos ei uusi, marketista ostettu tavara kelpaa. En näe mitään syytä lahjoittaa suoraan rahaa/lahjakortteja.

Itsellä sama periaate.

Auttamistahot ovat erilaisia. Joissakin on otettu riemusta kiljuen vastaan esim. käytetyt (ehjät ja siistit) vaatteet, pussilakanat, pyyhkeet yms. Ja sitten on paikkoja, joissa nyrpistellään kaupasta ostetuille elintarvikkeille. Paras oli, kun yhdessä paikassa kommentoivat, miten ruokakeräykseen voisi tuoda muuta kuin puuroa, näkkäriä yms. Että kun olisi vähävaraisemmista kivaa saada esim. muroja, keksejä yms herkkuja.

Tätä olenkin miettinyt, että en ainakaan puuroa ja näkkäriä veisi lahjoitukseen. Niitä köyhille jaetaan muutenkin. Jotain muuta voisi viedä, ei tosin mitään keksejä sentään. Vai kuuluuko köyhien syödä pelkkää puuroa ja näkkäriä? 

Missä ovat terveelliset hedelmät ja kasvikset ja kalsiumia ja proteiinia sisltävät tuotteet?

En pärjäisi pelkällä puurolla ja leivällä.

Ne on siellä kaupassa, mistä niitä ostetaan ihan omilla tukirahoilla jotka jää siihen käyttöön kun olet jo saanut puurot ja leivät ilmaiseksi. Ei sen ruokakassin millään tavalla kuulu olla se ainoa asia mitä syöt, se on ihan vaan ylimääräistä apua. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme yhdeksän