Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1090)

Vierailija
1021/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö mainoshammastahnaa voi käyttää? Onko se niin huonolaatuista että se täytyy heittää roskiin? Joku vertasi mainoshammastahnaa verkkosukkahousuihin, mutta eikö moni tarvitse hammastahnaa joka päivä, verkkosukkahousuja ei koskaan.

Vierailija
1022/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No nyt tässä ketjussa ne ap:n hammastahnat ovat jo kirjoittajien mielikuvituksessa muuttuneet pikkuruisiksi 5 ml:n näytepakkauksiksi.

Never change, AV.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1023/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Kyllä se on roskaa silloin kun järjestö ei sitä hyödynnä siinä mihin sitä yritetään työntää. Harva järjestö laittaisi sinne joulupakettiin mainostahnaa ja se on tosi ok. Ei äitiyspakkauksessakaan ole verkkosukkahousuja vaikka ne olisi osalle ihan käyttiksiä. 

Äitiyspakkauksen kamat ostetaan rahalla ja taitaapa sielläkin hammasharja olla, oli  ainakin ennen. En mäkään sitä liukkaria käyttänyt, heitettiin pois kun oli jonkin vuoden kaapissa lojunut, enkä soittanut asiasta iltalehteen. 

Jos se kasattaisiin lahjoituksista, niin siellä olis ihan eri tavarat.

No niin varmasti, mutta kyllä ne kaikii littyy siihen pakettiin. Eikö? Joulupaketti vähävaraiselle ei nyt vain ole oikea paikka hammasharjalle. 

Vierailija
1024/1090 |

Varsinkin kun siinä harjassa lukee RiittaPerttihammaskeiju oy. 

Vierailija
1025/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy tunnustaa, että olen antanut hammasharjoja joululahjaksi ihan ystävienkin lapsille aikoinaan. Minusta se oli vain käyttökelpoinen lahja. Pahus.

Vierailija
1026/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu mikä taho. Joillakin voi olla vähän työntekijöitä ja vaikea jakaa tavaraa. Ja jos haetaan joululahjoja, niin paketti hammasharja ja hammaslankaa ja näyte hammastahna sopii aikuiselle. En tiedä mitä lapsi niistä tuntee. Aikuiselle olisi hyvä ne kalliit kaarevat hyvät hammastukut. Niihin ei ole kenelläkään varaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1027/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertoiko ap jossain työskentelevänsä hammaslääkärin vastaanotolla? Jos firma pystyy lahjoittamaan 30 kotitalouden hammasharjat, hammastahnat ja hammaslangat, eiköhän kyse ole tällaisia tuotteita myyvästä firmasta.

Vierailija
1028/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Kyllä se on roskaa silloin kun järjestö ei sitä hyödynnä siinä mihin sitä yritetään työntää. Harva järjestö laittaisi sinne joulupakettiin mainostahnaa ja se on tosi ok. Ei äitiyspakkauksessakaan ole verkkosukkahousuja vaikka ne olisi osalle ihan käyttiksiä. 

Äitiyspakkauksen kamat ostetaan rahalla ja taitaapa sielläkin hammasharja olla, oli  ainakin ennen. En mäkään sitä liukkaria käyttänyt, heitettiin pois kun oli jonkin vuoden kaapissa lojunut, enkä soittanut asiasta iltalehteen. 

Jos se kasattaisiin lahjoituksista, niin siellä olis ihan eri tavarat.

No niin varmasti, mutta kyllä ne kaikii littyy siihen pakettiin. Eikö? Joulupaketti vähävaraiselle ei nyt vain ole oikea paikka hammasharjalle. 

Varsinkin kun siinä harjassa lukee RiittaPerttihammaskeiju oy. 

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1029/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Vierailija
1030/1090 |

Ai, joulupakettiin tällaiselle rikkaalle ottaisin sen ihan mieluusti. Mutta köyhät toki vaatiikin vähän enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1031/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilannehan on muuttunut nyt dramaattisesti. Yksikin lääkärikäynti voi kaataa koko kuukauden budjetin pienituloisella ja silloin se avuntarve on aika akuutti ja usein puute on juurikin jostakin tietystä asiasta, vaikkapa ruoasta. Ennakointi auttaa vähän, mutta pienituloisuus tarkoittaa sitä, että kun kaikesta joutuu tinkimään koko ajan, niin lopulta mikään ennakointi ei pelasta, kun rahaa ei ole tarpeeksi sellaiseen. 

kas kun se kuukausi ei ole ainoa vaan kumuloituu seuraaville kuukausille. ja ainahan se noin on ollut. ei nämä korotukset ole siihen vaikuttaneet, siis tilanteeseen mikä köyhällä on.

Ai, että jos sinulla oli ennen kymppi rahaa ja se riitti viiden euron asiaan, mutta nyt se asia maksaakin 7,50 euroa ja sinulla on edelleen se kymppi, niin se ei vaikuta mitenkään. Kiva, jos sulla on noin, mutta mun kukkarossa kyllä korotukset tuntuvat. 

Vierailija
1032/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1033/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Kyllä se on roskaa silloin kun järjestö ei sitä hyödynnä siinä mihin sitä yritetään työntää. Harva järjestö laittaisi sinne joulupakettiin mainostahnaa ja se on tosi ok. Ei äitiyspakkauksessakaan ole verkkosukkahousuja vaikka ne olisi osalle ihan käyttiksiä. 

Äitiyspakkauksen kamat ostetaan rahalla ja taitaapa sielläkin hammasharja olla, oli  ainakin ennen. En mäkään sitä liukkaria käyttänyt, heitettiin pois kun oli jonkin vuoden kaapissa lojunut, enkä soittanut asiasta iltalehteen. 

Jos se kasattaisiin lahjoituksista, niin siellä olis ihan eri tavarat.

No niin varmasti, mutta kyllä ne kaikii littyy siihen pakettiin. Eikö? Joulupaketti vähävaraiselle ei nyt vain ole oikea paikka hammasharjalle. 

Ai, joulupakettiin tällaiselle rikkaalle ottaisin sen ihan mieluusti. Mutta köyhät toki vaatiikin vähän enemmän.

Ei ät vaadi enemmän vaan tarpeellista just siihen kohtaan ja siihen pakettiin. Meillehän se nyt on se ja sama saadaanko me hammastahnaa vai luumuhilloa, mutta köyhälle ei. 

Vierailija
1034/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Ei, vieläkään ei kerro. Olisin joulukeräyksen kohteenakin enemmän iloinen siitä mainoshammasharjasta kuin siitä että en saisi mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1035/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä kaikki uudet pakkauksessa vielä olevat tavarat pitäisi kelvata keräykseen. Ihmisillä on voinut oikeasti jäädä kelpo tavaraa varastoon talteen ja miksei sitä saisi antaa eteenpäin?

Vierailija
1036/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Vierailija
1037/1090 |

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Vierailija
1038/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumpuaa itse mieluummin haluaisit? 

Kyllä ne tahrat kelpaa niille joilla on tarve. Mutta monella on tarve jollekkin muulle ja järjestötkin halyaa mennä luonnolisesti siitä mistä on auta matalin

Vierailija
1039/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Vierailija
1040/1090 |

Mikä ihmeen ero siinä on? Lopputulos on se, että köyhä saa jotain tarvitsemaansa eikä sitten joudu sitä itse maksamaan. Mitä väliä millä nimellä hän sen avun saa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä kahdeksan