"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?
Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen.
Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat.
Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.
Kommentit (1107)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.
Minä ottaisin mielelläni vastaan hammastahnaa ym. suunhoitovälineitä.
Vierailija kirjoitti:
Silloin sanotaan että ei kiitos. Eikö äiti ole näitä opettanut? Ilmankos olet köyhä kun ei näin perusasiat löydy.
Tämähän se osan kohdalla on. Ei ole peruskäytöstapoja eikä äly riitä ymmärtämään että kannattaisi opetella. Niinpä työpaikat jäävät saamatta, tuet monimutkaisuuden vuoksi hakematta, sosiaalityöntekijälle haistatellaan. Silloin jää pitkäksi aikaa yhteiskunnan pohjalle, kun kohteliaammat ja edes vähän fiksummat pääsevät vähin erin eteenpäin ja ylöspäin. Ja niinpä muuttuu vain katkerammaksi ja kiukkuisemmaksi. Perustoimeentulo on taattu ja niin pitää ollakin. Mutta jos ei ymmärrä edes lahjahammasharjan ottaa ei-välittömän tarpeen apua vastaan, niin kyllä yhteiskunta jää aika keinottomaksi.
no mene vaikka jakamaan niitä hammasharjojasi ja jos köyhä ei ota vastaan niin katsot silmiin ja latelet tuon saman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjakortteja perustellaan sillä, ettei niillä voi ostaa alkoholia, tupakkaa yms. Niillä saa kuitenkin vaikka yh-äiti ostettua itselleen meikkejä ja jätettyä lapset ilman joululahjoja.
Toisekseen: osa kauppaa noita lahjakortteja. Myyvät esim. 50 euron lahjakortin 40 euron käteistä vastaan ja ostavat sillä käteisellä viinaa tai aineita.
Tämän vuoksi en itse anna yhtään ainutta lahjakorttia keräyksiin.
Jos yksi äiti kymmenestätuhannesta tekee noin, älä yleistä. Köyhäkin ajattelee lapsensa parasta ja haluaa hänelle mahdollisimman kivan joulun. Tinkii vaikka omista menoistaan.
Hallituskin yleisti. Kun muutama "työn sankari" mutisi ennen vaaleja ettei aio enää töitä tehdä. Ilmankin pärjää paremmin, niin eka hallituksen toimenpide oli leikkaukset työttömyysturvaan. Kuitenkin 99.9% työttömistä tekisi mielellään töitä, jos paikan saisivat. Minulla on hyvin laaja tuttava piiri. Olen myös ollut itse työllisyys koulutuksissa, missä olen tutustunut ihmisiin ja yhteyttä on somessa pidetty pitkään jälkikäteenkin. Kaikki tuntemani ja nuo koulutuksien henkilöt ovat töitä saadessaan ottaneet ne mielellään vastaan. Mutta pieni on se joukko, joka niitä töitä saa. Lähes kaikki ovat myös olleet töissä ennen tätä hallitusta eli n. 4 vuoden sisällä pahimmillaankin työttömyyttä. Eli kukaan ei ole ns. Työn viruksia pummi ja puliukkokaan. Se ettei työpaikkoja ole, ei vain sovi hallituksen ajatukseen. Ei - vika on AINA työttömän. Laiska pas..ka kun on ja mitään tekemätön vätys ja saamaton nahjus... Leikatkamme siis - niks naks!
Vierailija kirjoitti:
Lupasin lähikaupassa ostaa pyytäjälle 50€ ruokaa. Ei kelvannut. Olisi halunnut rahaa. Ei saanut.
Siitä voi päätellä, että raha ei olisi mennyt ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.
Mutta jos hän saa hammashoitotuotteet ja viikon sapuskat ruoka-avun kassissa, niin kyllä se on iso apu ja säästö.
Jos minä normaalituloisena saan 50 sentin hammasharjan ja euron hammastahnan, minulle jää puolitoista euroa muuhun käyttöön. Miksi köyhälle ei käy samoin? 1,50 € riittää lähikaupassani kahteen jäähdytettyyn grillikanankoipeen tai kolmeen kiloon perunoita, tai moneen muuhun asiaan, mikä vain miellyttää. Miksei kelpaa?Miten tämä köyhä muuttaa sen hammastahnan siinä hetkessä euroksi ja 50 sentiksi ja ostaa sillä ruokaa? Se säästö tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun edellinen hammastahna loppuu eikä tarvitse ostaa uutta. Sinne asti jos odottaa perunakilojen syömistä, niin ei varmaan tarvitse enää huolehtia mistään.
Miksi se köyhä havahtuu ruuattomuuteensa vasta siinä vaiheessa kun hänellä ei ole enää senttiäkään rahaa eikä mitään jääkaapissa?
Eiköhän hän ole havahtunut jo aiemmin, mutta ehkä et ole tietoinen että köyhyys on usein pitkäkestoista jolloin se avuntarve on myös pidempikestoista. Ei siis ole niin, että jokainen apua hakeva on yllättäen köyhtynyt juuri sinä päivänä. Toki on usein varmasti tilanteita että on tullut vaikka jokin yllättävä meno, sairastuminen tmv ja sen takia avuntarve on isompi ja akuutimpi kuin normaalisti. Mutta eihän se sinua kiinnosta koska olet kylmä p.
Miten se pitkäkestoinen köyhyys pahenee sillä, että ottaa vastaan ruoka-apua hieman ennakkoon? Ja millä tavoin se apupakkauksen lisänä annettu hammasharja estää käyttämästä saman pakkauksen kaurahiutaleita?
En vain tajua tätä huutoa, ettei hammasharjaa missään tapauksessa saa antaa ruoka-avun lisänä.
Laittakaa ne vastaanottonne odotushuoneeseen koriin ja lappu, SAA OTTAA. Sitten saavat ne, jotka tarvitsevat eikä tyrkytetä niitä ihan kenelle tahansa.
Siinä on taustalla varmaan, että jos hammasharja, tahna ja suuvesi on teillä arvosta 3€, niin te ette kuitenkaan kehtaisi sen arvoisia lahjakortteja antaa. Olisi ns. pakko antaa enemmän. Ja lahjakortti on helppo vaihtaa rahaksi, mutta alappas myymään hammastahnaa kirpparilla 😬
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma, miten täällä nuristaan ihan tavallisista tuotteista. Kärjistän. Tuskinpa S-marketin hyllyssä myytäisiin paljon Erittäin hienoa suomalaista shampoota, Jordanin hammastahnoja, Pepsodentin hammasharjoja, Palmoliven suihkugeelejä jne, jos niitä ihmiset eivät ostaisi. Ja jos noita merkkejä ostetaan, niin kyllä niitä silloin melkoinen osa kansalaisista käyttää. Silloin ovat oikein hyviä tuotteita lahjoitettavaksi, kun niitä muutenkin ihmiset ostavat. Ihan turha siis nurista, että eivät suurimmalle osalle kelpaisi. Jos joku ei syystä tai toisesta noita käytä, niin se on hänen asiansa. Isolle osalle kuitenkin kelpaa.
Tämä. Meidän perheessä molemmat aikuiset tienaa bruttona +40 000 e/vuosi. Silti me käytetään näitä ihan tavallisia markettituotteita, hampaat harjataan noilla perusharjoilla, tahnat on Oxygenolia (kotimainen tuote, siksi), shampoo juuri tuota klassikkoa tai Linnaa. En tajua lainkaan näitä märisijöitä, että valittavat kunnollisista tuotteista.
No jos nuo olisivat teidän sosiaaliavustus, niin lämmittäisikö?
Sosiaaliavustukset tulevat ihan muista instansseissa kuin vapaaehtoisten lahjoitusten kautta.
Ne on ylimääräisiä avustuksia ja ne kohdennetaan. Silti ne ovat sosiaaliavustusta.
Eivät ole. Vai onko sun mielestäsi joku Rotary sosiaalitoimisto? Tai Diakonissalaitos?
Ei sosiaalitoimisto tietenkään. Sosiaalisiin vaikeuksiin myös vapaaehtoiset kohdistavat tukensa, se on sosiaalihuoltoa. Ne täydentävät lakisääteisiä peruspalveluita samalla tavalla kuin kolmas sektori myös terveydenhuollossa. Mitäs nimeä sä noista käytät, jos tuo nyt on väärin vaikka kuvaa töysin asiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.
Mutta jos hän saa hammashoitotuotteet ja viikon sapuskat ruoka-avun kassissa, niin kyllä se on iso apu ja säästö.
Jos minä normaalituloisena saan 50 sentin hammasharjan ja euron hammastahnan, minulle jää puolitoista euroa muuhun käyttöön. Miksi köyhälle ei käy samoin? 1,50 € riittää lähikaupassani kahteen jäähdytettyyn grillikanankoipeen tai kolmeen kiloon perunoita, tai moneen muuhun asiaan, mikä vain miellyttää. Miksei kelpaa?Miten tämä köyhä muuttaa sen hammastahnan siinä hetkessä euroksi ja 50 sentiksi ja ostaa sillä ruokaa? Se säästö tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun edellinen hammastahna loppuu eikä tarvitse ostaa uutta. Sinne asti jos odottaa perunakilojen syömistä, niin ei varmaan tarvitse enää huolehtia mistään.
Miksi se köyhä havahtuu ruuattomuuteensa vasta siinä vaiheessa kun hänellä ei ole enää senttiäkään rahaa eikä mitään jääkaapissa?
Eiköhän hän ole havahtunut jo aiemmin, mutta ehkä et ole tietoinen että köyhyys on usein pitkäkestoista jolloin se avuntarve on myös pidempikestoista. Ei siis ole niin, että jokainen apua hakeva on yllättäen köyhtynyt juuri sinä päivänä. Toki on usein varmasti tilanteita että on tullut vaikka jokin yllättävä meno, sairastuminen tmv ja sen takia avuntarve on isompi ja akuutimpi kuin normaalisti. Mutta eihän se sinua kiinnosta koska olet kylmä p.
Miten se pitkäkestoinen köyhyys pahenee sillä, että ottaa vastaan ruoka-apua hieman ennakkoon? Ja millä tavoin se apupakkauksen lisänä annettu hammasharja estää käyttämästä saman pakkauksen kaurahiutaleita?
En vain tajua tätä huutoa, ettei hammasharjaa missään tapauksessa saa antaa ruoka-avun lisänä.
Bui ei ole menissa ruoka-apuun vaan joulukeräykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.
Mutta jos hän saa hammashoitotuotteet ja viikon sapuskat ruoka-avun kassissa, niin kyllä se on iso apu ja säästö.
Jos minä normaalituloisena saan 50 sentin hammasharjan ja euron hammastahnan, minulle jää puolitoista euroa muuhun käyttöön. Miksi köyhälle ei käy samoin? 1,50 € riittää lähikaupassani kahteen jäähdytettyyn grillikanankoipeen tai kolmeen kiloon perunoita, tai moneen muuhun asiaan, mikä vain miellyttää. Miksei kelpaa?Miten tämä köyhä muuttaa sen hammastahnan siinä hetkessä euroksi ja 50 sentiksi ja ostaa sillä ruokaa? Se säästö tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun edellinen hammastahna loppuu eikä tarvitse ostaa uutta. Sinne asti jos odottaa perunakilojen syömistä, niin ei varmaan tarvitse enää huolehtia mistään.
Mistäpä tälle köyhälle saisi sen ylimääräisen aivosolun, jotta hän ymmärtäisi lähteä ruokajonoon hieman ennen kuin kaapit tyhjenevät? Ja kuka kertoisi selkokielellä, että säästö on säästö myös parin kuukauden päästä, kun tahna loppuu ja hammasharja täytyy vaihtaa, ja tämän voi tehdä kuluttamatta senttiäkään?
Sulle, jolla on asiat hyvin, onkin varmaan pirun vaikeaa ymmärtää ja asettautua apua tarvitsevan asemaan. Onko pakko tuputtaa jotain tavaraa mitä tarvitsee kuukausien päästä kun juuri nyt on akuutti tarve jollekin muulle asialle?
Se tavara on kuukauden päästä pois köyhän ostoslistalta, eikä edes maksanut mitään
Ei ihme, että olet köyhä, jos olet noin tyhmä
Ihminen ei voi olla kuukautta syömättä odottaessaan hammastahnasäästöjen realisoitumista.
Tuhoaako se hammastahna kaiken syötäväksi kelpaavan siitä lahjoituskassista ympäriltään? Marraskuun alku on toki taikavoimien aikaa, mutta hurjalta silti kuulostaa!

Et tajua ollenkaan mistä puhut.

Ei tietenkään. Nuo joulukeräyksen paketit on ihan eri asia kuin se kassi, jonka nuo sieltä jonosta hakee. Siellä tietenkin voi olla hammastahnaa yhtenä valittavana osana.

Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen tuntuisiko jokin enemmänkin vittuilulta ennen kuin alkaa valittaa muiden käytöksestä.
Mikä sun ongelma nyt on? Jos ei ole laittaa joulukeräykseen sellaista mitä sinne kuuluu, et laita. Kannattaa varautua ensi vuodeksi niillä lahjakorteilla. Nuo näytekrääsät voit viedä ihan mihin tahdot, vaikkapa julkisiin vessoihin.
ei noilla ole vanhentumisaika, vai siksikö ajattelit että köyhät kiljuu riemusta kun saa 5 ml hammastahnaa ja kaksi hammasväliharjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.
Minä ottaisin mielelläni vastaan hammastahnaa ym. suunhoitovälineitä.
Säästyneillä rahoilla voi sitten ostaa itse sitä mieleistä jotain muuta, kun hammastahnaa täytyy kuitenkin kaupasta ostaa
Paitsi ei tietenkään palsta köyhä, joka ei hampaitaan harjaa, koska on niin köyhä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.
Nämä ovat yksityisten tekemiä lahjoituksia. Jos eivät nämä kelpaa, ei sille sitten voi mitään. Jos heillä on lahjoittaa sitä mitä heillä on, ei voi odottaa lahjakorttia tai rahaa. Heillä oli tuotteita, joita ajattelevat antaa pois. Jos se ei sovi, niitä ei tarvitse ottaa vastaan. He eivät pysty muuttamaan hammastahnoja lahjakorteiksi.
Voisi olla ilmeisesti ihan paikallaan tiedottaa laajemmin, että ei kaivata yksityisten lahjoituksia, ellei kyse ole suorasta rahasta. Koska ilmeisesti tässä vallitsee tilanne, jossa jotkut haluavat antaa ja vastaanottajat kokevat lahjoitukset turhiksi ellei kyse ole rahasta tai lahjakorteista. Tämä olisi reilua kaikkia osapuolia kohtaan. Toivottavasti ihmiset eivät enää lahjoita. Toivottavasti sitten riittää ihmisiä, joilla on tarpeeksi rshaa antaa pois. Tosin tässä taloustilanteessa en pidättelisi hengitystä.
Voi luoja. Kyllä on tosiaan parempu että lopetatte auttamisen kun se on noin vaikeaa. Viedään päiväkotiin dildoja kun niitä oli tossa kaapissa.
Tässä avauksen tapauksessa yritettiin lahjoittaa hygieniatarvikkeita järjestölle, joka kertoo itse nettisivuillaan ottavansa vastaan hygieniatarvikkeita jaettavaksi. Sekö on tosiaan mielestäsi sama asia kuin viedä dildoja lapsille?
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa ne vastaanottonne odotushuoneeseen koriin ja lappu, SAA OTTAA. Sitten saavat ne, jotka tarvitsevat eikä tyrkytetä niitä ihan kenelle tahansa.
Pitääkö köyhien alkaa kiertelemään hammaslääkärien vastaanottaja ilmaisten tahojen takia? Entäs ne harjat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.
Mutta jos hän saa hammashoitotuotteet ja viikon sapuskat ruoka-avun kassissa, niin kyllä se on iso apu ja säästö.
Jos minä normaalituloisena saan 50 sentin hammasharjan ja euron hammastahnan, minulle jää puolitoista euroa muuhun käyttöön. Miksi köyhälle ei käy samoin? 1,50 € riittää lähikaupassani kahteen jäähdytettyyn grillikanankoipeen tai kolmeen kiloon perunoita, tai moneen muuhun asiaan, mikä vain miellyttää. Miksei kelpaa?Miten tämä köyhä muuttaa sen hammastahnan siinä hetkessä euroksi ja 50 sentiksi ja ostaa sillä ruokaa? Se säästö tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun edellinen hammastahna loppuu eikä tarvitse ostaa uutta. Sinne asti jos odottaa perunakilojen syömistä, niin ei varmaan tarvitse enää huolehtia mistään.
Mistäpä tälle köyhälle saisi sen ylimääräisen aivosolun, jotta hän ymmärtäisi lähteä ruokajonoon hieman ennen kuin kaapit tyhjenevät? Ja kuka kertoisi selkokielellä, että säästö on säästö myös parin kuukauden päästä, kun tahna loppuu ja hammasharja täytyy vaihtaa, ja tämän voi tehdä kuluttamatta senttiäkään?
Sulle, jolla on asiat hyvin, onkin varmaan pirun vaikeaa ymmärtää ja asettautua apua tarvitsevan asemaan. Onko pakko tuputtaa jotain tavaraa mitä tarvitsee kuukausien päästä kun juuri nyt on akuutti tarve jollekin muulle asialle?
Se tavara on kuukauden päästä pois köyhän ostoslistalta, eikä edes maksanut mitään
Ei ihme, että olet köyhä, jos olet noin tyhmä
Ihminen ei voi olla kuukautta syömättä odottaessaan hammastahnasäästöjen realisoitumista.
Tuhoaako se hammastahna kaiken syötäväksi kelpaavan siitä lahjoituskassista ympäriltään? Marraskuun alku on toki taikavoimien aikaa, mutta hurjalta silti kuulostaa!
Ei tietenkään. Nuo joulukeräyksen paketit on ihan eri asia kuin se kassi, jonka nuo sieltä jonosta hakee. Siellä tietenkin voi olla hammastahnaa yhtenä valittavana osana.
Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen tuntuisiko jokin enemmänkin vittuilulta ennen kuin alkaa valittaa muiden käytöksestä.
Jos mulla olisi pulaa ihan kaikesta, niin hyvin vaikea nähdä että miten pitäisin vittuiluna sellaista lahjaa jota tarvitsen joka päivä ja joutuisin itse rahoillani ostamaan ellen saisi lahjaksi.