AV:lta tuttu ilmiö: yhteiskuntaluokan merkitystä vähätellään
"Eribon kertoo kohdanneensa matkoillaan luokan merkityksen vähättelyä. Kirjan olosuhteet voivat kuulemma päteä Ranskassa, mutta 'ei meillä'.
Suomessa sosiologi Mari Käyhkö on puhunut tasa-arvon myytistä, hellitystä ajatuksesta, ettei luokka vaikuttaisi ihmisten elämänvalintoihin. Tutkimustieto osoittaa esimerkiksi koulutusvalintojen periytyvän 2000-luvulla yhä voimakkaammin."
Täällähän aina alkaa poru jonkun avatessa keskustelun luokista, että ei sellaisia muka (enää) ole...
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Faktantarkistajathan ovat jo vahvistaneet nopeassa informaatiomaailmassa, että poliitikot enimmäkseen levittävät virheellistä tai vääristeltyä tietoa. Ehkä saamme jossain vaiheessa reaaliaikaisen tekoälytyökalun, joka ilmoittaa aina summerilla kun poliitikko valehtelee. Jos omalla työpaikalla puhuttaisiin yhtä paljon puppua ja asiakkaat saisivat jatkuvasti pettyä, olisimme olleet vuosikymmeniä pitkäaikaistyöttömiä.
Kukahan määrittelisi ja valvoisi, mikä on sen työkalun vääristelemätön totuus?
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
”Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.”
Riippuu ihan minkä alan maisteri. Kolemkymppinen on usein vasta valmistunut, mutta myöhemmin työuralla se koulutuksen tuoma etu alkaa näkyä. Päälle nelikymppisenä moni uranousua haluava alkaa päästä johtavaan asemaan, jos vaikka koulutustaustana on DI, KTM tms. Ja siinä vaiheessa palkka alkaa olla aika hyvissä lukemissa.
Vierailija kirjoitti:
Vielä 1980-luvulla kaikki tieto oli yliopistoissa ja korkeakoulutetuilla. Yliopiston kirjastot olivat täynnä toinen toistaan paksumpia englanninkielisiä kirjoja. Suomalaiset saivat tietonsa YLEn uutisista sekä Helsingin sanomista. Kerran kuukaudessa tuli postiluukusta Valitut palat tai Kirjakerhon kirja.
Nyt Internetin välityksellä kenellä tahansa on mahdollisuus päästä viimeisimpään tietoon: tekniikasta, taloudesta jne. Internetin kautta myös valtavirrasta poikkeavat mielipiteet päätyvät julkiseen keskusteluun.
Ammattikoulun käyneillä on samat mahdollisuudet kuin sosiologeilla päästä käsiksi viimeisimpään tietoon. Tapaamani duunarit ovatkin nykypäivänä erittäin tietoisia maailman tapahtumista, tieteestä, taloudesta. Lisäksi he osaavat jotain sellaista mitä yliopiston opettajat eivät osaa: kuten korjata autoja tai rakentaa taloja.
Ymmärrän, että yliopistojen tutkijoilla ja opettajilla on kova hätä tulevaisuudestaan. AI korvaa heidän tietonsa nykypäivänä, eikä yliopiston opettajilla ole enää mitään muuta virkaa kuin halveksia ammattikoulun käyneitä, " joita ei kiinnosta muu kuin bensan hinta".
Voin korjata heti heidän yhden väitteensä: Bensan hinta on maailman tärkein asia, sillä sen takia käydään parhaillaan sotia. Ihmiskunnan tärkeimpiä asioita ovat bensan, öljyn, vehnän, maissin hinta, tiedoksi kaikille sosiologeille. Tämän asian tietää jokainen amiskan käynyt.
Nykyisellä yliopistolla on varsin vähän yhteistä sen yliopiston kanssa, minkä itse aikanaan kävin. Suurin osa kursseista suoritenttiin tentissä kirjoittamalla kaksi esseetä luennoitsijan valitsemista aiheista ja siitä tuli arvosana. Käytännön kursseilla tehtiin harjoitustyö ja kirjoitettiin raportti. Nyt on verkkotehtäviä, esseetehtäviä, ryhmätöitä, kotona tehtäviä tenttejä ja tenttejä, missä saa olla kaikki materiaalit mukana, Sivusta nykyisen opiskelijan arkea seuraavana voi sanoa, että enemmän työtä, vähemmän ulkoa opeteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on poikkeuksia. Eräs huippujohtaja on kasvanut kerrostaloalueella duunariperheessä. Mummo oli vielä piika. On vähän sukua joten tiedän. Itsekin olen kouluttautunut kansakoulun käyneiden vanhempien lapsi ja meillä on suvussa vastaavia monta sekä isän että äidin puolelta. Löytyy lääkäri, rehtori, päälliköitä, julkishallinnon johtoryhmää ym. Kaikkien vanhemmat duunareita eikä edes keskikoulu käytynä. Jotenkin tuntuu, että ollaanko tässäkin menossa taaksepäin, sillä ei meidän suku ainoa vastaava ole. Me ollaan kuitenkin jo mummo- ja vaari ikäisiä. Nyt tuntuu että vastaavien perheiden lahjakkaatkaan lapset eivät saisi köydä kouluja. Anteeksi virheet, kännykkä ei päästä korjaamaan vaan näppis katoaa kun yritän enkä jaksa pyyhkiä kaikkea.
Kaikki luettelemasi on julkisella palkannauttimista. Siellä on eri kriteerit kun vapaan kilpailun aloilla.
Ei tuo ensimmäisenä mainitsemani päällikkö ole koskaan ollut julkisella puolella töissä. Itse olen ollut, mutta suurimman osan kuitenkin yksityisellä. Rehtorikin on itseasiassa yksityisen oppilaitoksen rehtori. Lääkärillä on ollut oma vastaanotto, hän oli yrittäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Kommentoin tähän viimeiseen kappaleeseen, kun se on niin totta 2000-luvulla. Kaikki luokkalaiseni, jotka lähtivät amikseen peruskoulun jälkeen, pärjäsivät hienosti ja tienasivat silkkaa rahaa jo parikymppisinä. Esim. putkimiehet, sähkömiehet, hitsaajat jne. raskaan teollisuuden alat. Kun taas minua kympin tyttöä painostettiin menemään lukioon ja yliopistoon, koska hienoa ja sivistynyttä. Näin menin tekemään ja pitkällä humanistin akateemisella tutkinnolla valmistui lopulta vaan työttömäksi ja loputtomaan köyhyyteen.
Kukin voi miettiä, ketkä ilmestyvät luokkakokouksiin ja koulupudokkaiden määrää niissä. Yksikään amiksen valinnut ei tule paikalle ja jos joku akateemisen koulutuksen saanut puuttuu, se on melkein huipulle päässyt (pääjohtajasta yksi pykälä alaspäin kansainvälisessä yrityksessä), jonka aikataulu ei anna periksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktantarkistajathan ovat jo vahvistaneet nopeassa informaatiomaailmassa, että poliitikot enimmäkseen levittävät virheellistä tai vääristeltyä tietoa. Ehkä saamme jossain vaiheessa reaaliaikaisen tekoälytyökalun, joka ilmoittaa aina summerilla kun poliitikko valehtelee. Jos omalla työpaikalla puhuttaisiin yhtä paljon puppua ja asiakkaat saisivat jatkuvasti pettyä, olisimme olleet vuosikymmeniä pitkäaikaistyöttömiä.
Kukahan määrittelisi ja valvoisi, mikä on sen työkalun vääristelemätön totuus?
Ei siihen erityistä syväanalytiikkaa tarvita, kun valheet tapaavat olla tasoa Obama ei ole syntyperäinen yhdysvaltalainen. Poliitikot lopulta ovat melko yksinkertaiisia pässinpäitä, koska oleellista heidän menestykseellen on vetoaminen ihmisiin, eivät faktat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon silti, että yhteiskuntaluokkia ei Suomessa ole. Jokaisella duunariperheen lapsella on mahdollisuus hakea yliopistoon. Siihen vaikuttaa yleensä vanhempien esimerkki, tuki ja kannustus. Yhteiskuntaluokka on ihan muuta kuin ammatti tai palkka.
On mahdollisuus, mutta tilastoista näemme, että sitä mahdollisuutta käytetään koko ajan vähemmän. On tilastollinen tosiasia, että Lauttasaaresta mennään lukioon ja yliopistoon ja Jakomäestä ei. Ei ne koulut Larussa sen parempia ole tai päät fiksumpia, mutta duunari ei kannusta lapsiaan ja ei osaa ohjata heitä yliopistoon. Eikä se ole rahakysymys, se yhteiskuntaluokka ohjaa koko elämää ja sen valintoja. Ihan perustavanlaatuisissa asioissa kuten vaikka pariutumisessa, duunarit eivät enää mene edes naimisiin, häät järjestää todennäköisemmin keskiluokan pariskunta. Arvot ovat hyvin erilaisia ja näköalat elämään. Duunarin näköalat ovat kapeat. Maailma arvottuu palkan mukaan ja se pitää saada nopeasti ja tavallaan sillä ei ole väliä miten paskassa möyritään. Akateemiselle keskiluokalle elämälle on paljon pitkäjänteisempiä ja enemmän tavoitteita.
Akateemisella väellä voi hyvin olla pitkäjänteisempiä tavoitteita kuin kuvailemillasi duunareilla. Kaksi kysymystä kaipaa kuitenkin vastausta.
1. Kuinka hyödyllisiä akateemikon pitäjänteiset tavoitteet ovat kenellekään muulle, kuin akateemikolle itselleen?
2. Mitä tehdä sen jälkeen kun elämän pitkäjänteinen tavoite on saavutettu?
Riippuu tietenkin tavoitteista. Jonkun tavoite on tehdä syöpätutkimusta ja ehkä hän saa aikaan mullistavan käänteen syöpähoidoissa. Toisen tavoite on kasvattaa ja opettaa lapsia ja nuoria yhteiskunnassamme opettajana ja hyvä opettaja jättää jälkensä satoihin nuoriin uransa aikana. Duunarin tavoiteasetanta on lyhyttä. Päästä nopeasti mahdollisimman isoille palkoille mahdollisimman lyhyellä koulutuksella. Samanlaisiksi he kasvattavat lapsensakin, joten mikään kovin pitkäjänteinen sekään homma ei heillä ole.
Kovasti on jaloja tavoitteita, joita tuskin edes enemmistöllä akateemisista on. Mitä syöpätutkimukseen ja rahaan tulee, minkä luulet motivoivan alaa? Lääkekehityksessä on todella paljon ja kallista testattava aivan kaiken varalta. Luuleeko joku aivan tosissaan, että kyse on mistään muusta kuin kilpailijoiden pitämisestä loitolla yhdeltä maailman kannattavimmilta aloilta ja julkisen paisuttamista siinä sivussa?
Syöpätutkimuksesta suurin työ tehdään yliopistoissa. Lääkeyhtiöt tulevat siinä vaiheessa kuvaan kun on riittävästi tietoa potentiaaliseen hoitoon. Ja senkin jälkeen kyseessä on hidas prosessi.
Eli vahvistat viestin johon vastasit?
Sillä erotuksella, että lääkeyhtiö ei liikauta eväänsäkään ennen kuin syövän syntymekanismi on läpikotaisin tunnettu. Tavallaan heille pitää tarjoilla valmis idea miten syöpää voitaisiin hoitaa.
Juuri se on viesti. Lääkeyhtiöiden ja lainsäätäjien symbioosi tulee juuri siitä, että julkinen hyötyy työllistyen perustutkimuksella ja perusteettomalla määrällä eri varmistuksia ennen kuin lääke vihdoin saadaan markkinoille. Ainoa motivaattori lääkeyhtiöille on raha ja sitä suojellaan julkisen aiheuttamien alalletulokynnysten kanssa.
Tämän vuoksi oikeisto-vasemmisto debatti on lähtökohtaisesti täysin älytön, koska liike-elämä tarvitsee yhteiskuntaa ja yhteiskunta tarvitsee liike-elämää. Kummankaan ei pidä olla ratkaisevasti niskan päällä ja toista vahvempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnähän näissä keskusteluissa ärsyttää se päsmäröinti ja lesoaminen , että on luokkaa x ja muut on ns. Huononmpaa ainesta, jonka tämä x luokkaa oleva /siihen noussut kyllä tunnistaa.
Ei se siis ole mitään keskustelua vaan vi****ua. Kun Kaikkia näitä ns. Luokkia tarvitaan. Enemmän on kyse siitä, että erilaisiahan täällä ollaan, ja Ongelma on siinä, että jotkut pitää itseään arvokkaampina kuin tosia...
Ei. Mielestäni kyse on jonkinlaisesta valitettavasta ajattelun rappiosta, joka nykyaikaa vaivaa. Esimerkiksi 70-luvulla duunarit olivat hyvin tiedostavia. He liittoutuivat keskenään ja taistelivat parempien työolojen puolesta. Heillä oli näkemyksiä, he lukivat kirjoja ja sivistivät itseään työväenopistoissa. Nykyajan duunarit ei ole kiinnostuneita muusta kuin bensan hinnasta ja vihaisia kaikkea kohtaan. Ns. Tiedot imetään joltain puliveivareilta somealustoilta ja sitten mölistään isoon ääneen eteen päin. Rauhallista ajattelua ei arvosta enää kukaan.
70-luvun duunarit opettelivat ulkoa kommunismin iskulauseita kunnes Neuvostoliitto hajosi täydelliseen taloudelliseen romahdukseen ja tyhmemmänkin duunarin oli pakko myöntää että kommunismi oli täysin epäonnistunut talousjärjestelmä.
En nyt pitäisi tuon ajan duunareita tai vallankumouksellisia tuon vuoksi mitenkään sivistyneempinä kuin nykyisiäkään.
Turha romantisoida asiaa.
Vasemmistolaisuus tai kommunismi oli ihan yhtä typerää ja turhaa kouhotusta kuin saksalinen natsismi 30-ja 40 luvulla.
Ihmisiä tapettiin molempien varjolla tolkuttomia määriä ihan turhaan.
Poimisin edellisestä kommentista myönteisenä asiana sen, että työväenluokassa luettiin kirjoja, sivistettiin itseä työväenopistoissa ja taisteltiin parempien työolojen puolesta.
Kommunistinen ajattelu, sen puolesta kiihkoilu, oli valitettava osa sitä aikaa.
Vasemmiston kannatus oli muistaakseni silloinkin muutaman prosentin. Kerrotaan se äänestysaktiivsuudella eli noin 0,75, kiihkoilijoiden määrä oli kovin vaatimaton. Näkyvä ehkä, koska eniten huutavat tahtovat erottua. Siksihän persujen suosiostakin muodostuu illuusio kuin kyseessä olisi laajempikin ilmiö.
Sama illuusio koskee toki muitakin puolueita, vihreitä, vasemmistoliittoa ja kepua.
Suurimmat puolueet ovat demarit, Persut ja kokoomus, kannatus on mitattu viime vaaleissa.
Suomi on yhteiskuntana erittäin epäpoliittinen ja kansalaisten poliittinen aktiviisuus erittäin matala. Siksi mm. puolueisiin rekisteröityneiden määrä on todella vaatimaton, koska vain äänestetään jotain velvollisuuden tunteesta.
Olen täysin eri mieltä. Missään muualla, jossa käyn, olen käynyt tai työskennellyt, ei puhuta läheskään niin paljon puoluepolitiikasta kuin Suomessa. Se, että ihmiset eivät ole puolueiden jäseniä, kertoo vain siitä, ettei puolueet aja äänestäjiensä asiaa, vaan omaansa. Se oma asia on mahdollisimman suuri kannatus ja sen tuoma raha. Poliitikoille maksetaan aivan kaikesta palkan lisäksi. Ketkä ne palkkiot säätivät laeiksi? Entä kuitittomat kulukorvaukset, mistä sellaiset tupsahtivat? Kun sellainen tupsahtaa hallintoalalamaisen yrityksen kirjanpitoon, siitä syntyy henkilökohtainen tulo ja seuraus on verotettava luontaisetu.
Suomessa puhutaan herkeämättä puolueista ja hallituksesta. Lait säätää kuitenkin yksittäiset kansanedustajat, ne samat joiden numeroita me äänestyslipukkeisiin piirrämme. Puolueet ovat heidät ehdolle laittaneet ja päättävät täysin, mitä asioita ajavat. Se on koko läntisen maailman rappion syy ja juuri.
Ei meillä kukaan puhu politiikasta esim. työpaikalla. Se mitä somessa ja täällä näkyy on muutaman öyhön aikaansaannosta.
Työpaikalla ei ehkä puhutakaan, mutta tuttavien kesken on toisin. Oletetaan, että puhuteltava on poliittiselta katsomukseltaan samanlainen kun toinen on ja haukutaan poliittista vastapuolta, ja miten Suomen ongelmat ovat vastakkaisen poliittisen suuntauksen vika. Tässäkin ketjussa sitä ilmenee ja lehdistö kirjoittaa puoluepolitiikasta aivan joka ainoa päivä. Yle tuuppaa puoluepolitisoitumiseen lisää vauhtia eduskunnan (eduskunnan poliittisten puolueiden) omana TV:na ja radiona. Mitä tanskalaiseen Yleen verrattava suomalainen Yle ei tekisi kolmikertaisen budjettinsa eteen?
En kyllä voisi ystävystyä kenenkään kanssa, joka haluaa keskustella poliitikasta. Sen verran matalalla tasolla älyllisesti liikutaan. Politiikka on tarinankerrontaa ja se joka osaa kertoa kansan mielestä parhaan tarinan sillä hetkellä saa vaaleissa kannatusta. Sen jälkeen kansa saa pettyä, kun tarina oli jälleen kerran vain puppua. Sama rundi uudestaan. Suomessakin lopulta hallituspohjan ratkaisevat liikkuvat äänestäjät.
Sinulla on sitten varmasti melko homogeeninen ystäväpiiri. Se voi olla vaivatonta ja mielestäsi erinomaisella älylellisellä tasolla, mutta kehittääkö se sinua tai ymmärrystäsi mitenkään?
Politiikka Suomessa on ehdokasasettelua. Ken parhaiten onnistuu, se eniten kahmii. Vallalla voi kahmia itselleen lisää ja kavereillekin pitää jakaa jotain, jotta pääsee kahmimaan uudelleen.
Keskustelemme esimerkiksi siitä, miten tekoäly tulee muuttamaan maailmaa ja elämäämme lähivuosina. Huomattavasti järkevämpää kuin oikeisto-vasemmisto eipäs-juupas leikit.
Melko mustavalkoista lähteä siitä, että jos joku joskus joukossa puhuu politiikkaa, koko joukko puhuu aina ja vain suomalaisesta puoluepolitiikasta. Mitä tekoälyyn tulee, se on saman kuplan toistoa kuin niin monta kertaa ennenkin, mutta nyt paljon suuremassa mittakaavassa. Se, mikä muuttuu eniten, on entisten demokratioiden luisuminen automatisoituun kyttäilyn valtakunniksi, jossa tulkintavara poistuu vähän kaikesta.
Toisin kuin lääkemaailmassa, missä kaikkea kokeillaan loputtomiin, it alalla kaikki lasketaan raakileina käyttöön ja lobataan julkiselle. Julkinen sitten konsulttien maasutuksen pyörteissä päättävät rahojenne siirtämisestä kyseisille it-yhtiöille. Hyvä esimerkki tästä, on kaiken siirtäminen yksittäisten ihmisten päätelaitteisiin, jossa vastuu aivan kaikesta siirtyy yksittäisille ihmisille, viranomaisten pyyhkiessään käsiään aivan kaiken toimimattomuudesta. Ei voi mitään, ei ole resursseja jne. on tarpeeksi syytä jatkuvasti rikkoa säädettyjä lakeja ilman seuraamuksia. Leikkaa talteen seuraavaa viisasten klubia varten :)

Ajattelit, että valheiden taso on matala ja staattisesti sellaisina pysyy?

Mielipiteesi vain kertoo, ettei ole käyttänyt tekoälyä mihinkään hyödylliseen ja lisäarvoa tuottavaan. Monella meistä se on jo päivittäinen työkalu ja me huomaamme myös kehityksen työkaluissa toisin kuin hassuja kysymyksiä chattibotille tekevät.

Pitkään politiikkaa seuranneena voin todeta, etteivät poliitikkojen väitteet ole parantuneet. Kriittisesti suhtautuvan on naurettavan helppoa ampua teesit alas.

Liike-elämä on yhteiskuntaa ja siinä sen moottori. Hallintalaitteita on kerääntynyt moottorin ympärille niin runsain mitoin, että esimerkiksi Suomen moottori ei ole selvinnyt yksin kuormastaan enää yli neljäänkymmeneen vuoteen. Ongelmaa ratkotaan kuormittamalla kyseistä moottoria lisää ja lisäämällä hallintalaitteita. Sitä tehdessä vipataan polttoainetta muualta ihmettä luvaten ja pöytää omiin liiveihin putsaten.

Suomen moottori on myös jäänyt sotakorvausaikaan, koska sitä ei ole kehitetty riittävän aktiivisella otteella. Tämä on yhteistä kaikille velkaantumisongelmien kanssa painiville valtioille, poislukien ehkä Yhdysvallat missä velkarahaa on käytetty surutta pitämään veroprosentti matalana.

Tuossa olet kaikessa yksinkertaisuudessa vain väärässä. Kannattaa harkita enemmän kuin kerran, mitä väittää lisäarvoksi.
Minusta tässä ketjussa on ihan liikaa loukkaantumista ja pahastumista, arvatenkin koska oletetaan, että luokista puhuminen tarkoittaa toisten pitämistä jotenkin alempina. Ei tämä itseäni ainakaan siksi kiinnosta.
Minusta aihe on kiinnostava siksi, että jos ihmiset, varsinkin nuoret, tiedostaisivat paremmin, että elämän ei tarvitse olla saman kaltainen kuin omilla vanhemmilla, siitä seuraisi paljon hyvää.
Jos tiedostaisi sellaisia ajatuskulkuja, miksi esimerkiksi lukio tai yliopisto tuntuu ajatuksena vaikealta ja sellaiselta, ettei ne kuulu omaan elämänpiiriin. Jos näitä ajatuksia tunnistaisi, niitä voisi myös kyseenalaistaa. Jos ne on vaan hahmottamattomia tunteita, ettei joku asia tunnu siltä että se kuuluisi itselle, sellaisia asioita ei pysty muuttamaan, joita ei tiedosta. Ja Suomi hukkaa potentiaalia jos luokkaerot alkavat vahvistumaan taas. Vähän kouluttautuneisiinkin perheisiin syntyy lahjakkaita lapsia, joista voisi tulla mitä vaan.

Tästä huolimatta suomalaiset luovat uusia moottoreita ja omistava aivan hyvin toimivia sellaisia. He eivät vain tee sitä Suomessa, jossa oheislaiteasentajat yrittävät kehittää moottoria ja laittaa sen toiminalle erilaisia lisäehtoja jatkuvalla syötöllä, samalla varastaen enemmän kuin puolet tuotosta. Moottoriton yhteiskunta on mahdoton yhteiskunta. Huonoa moottoripenkkiä tarjoavat maat jäävät enenevin määrin ilman moottoreita. Suomi kuuluu kirkkaimpien häviäjien joukkoon tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tässä ketjussa on ihan liikaa loukkaantumista ja pahastumista, arvatenkin koska oletetaan, että luokista puhuminen tarkoittaa toisten pitämistä jotenkin alempina. Ei tämä itseäni ainakaan siksi kiinnosta.
Minusta aihe on kiinnostava siksi, että jos ihmiset, varsinkin nuoret, tiedostaisivat paremmin, että elämän ei tarvitse olla saman kaltainen kuin omilla vanhemmilla, siitä seuraisi paljon hyvää.
Jos tiedostaisi sellaisia ajatuskulkuja, miksi esimerkiksi lukio tai yliopisto tuntuu ajatuksena vaikealta ja sellaiselta, ettei ne kuulu omaan elämänpiiriin. Jos näitä ajatuksia tunnistaisi, niitä voisi myös kyseenalaistaa. Jos ne on vaan hahmottamattomia tunteita, ettei joku asia tunnu siltä että se kuuluisi itselle, sellaisia asioita ei pysty muuttamaan, joita ei tiedosta. Ja Suomi hukkaa potentiaalia jos luokkaerot alkavat vahvistumaan taas. Vähän kouluttautuneisiinkin perheisiin syntyy lahjakkaita lapsia, joista voisi tulla mitä vaan.
Oletko yrittänyt katsoa omasta keskiluokkaisuudestasi ylöspäin? Mitä siellä näet, vai näetkö sinne ollenkaan? On helppoa katsoa alaspäin ja antaa ohjeita. Sitä tekee myös oikea eliitti, mutta politiikan näkyvälle huipulle itsensä ajaneet ja itseään oikeutuksetta eliitiksi tuntevat puoluepoliitikot eivät näille viisauksille korviansa lotkauta, minkä seurauksen vituiksi menee jatkuvalla syötöllä maailman onnellisemmalla kansalla. Kumpuaako kollektiivinen onni epäonnistumisesta ja fiksujen poistumisesta keskuudesta?
Nauran räkäisesti, kun nämä hienot itseänsä NIIN paljon parempina pitävät akateemiset herrat ja rouvat eivät saakaan enää töitä tekoälyn takia. Tukehtukaa ylemmyydentunteeseenne ja sanonko mihin. Toivon teille vain pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut yrittävät kovasti saada takaisin luokkajakoa. Ihmetyttää tuollainen.
köyhät asuu köyhissä lähiöissä ja käy kouluissa jossa opetuksen taso jää matalalksi, monista syistä, tuolta vain poikkeuksellisesti saadaan hyvät eväät elämään
Minusta enemmänkin on kyse siitä, millaisen asenteen vanhemmat istuttavat lapsilleen. Lisäksi kouluaikana vanhempien on seurattava lastensa koulumenestystä, sekä heidän tulee kyetä antamaan "tukiopetusta" matematiikassa, fysiikassa, kemiassa, äidinkielessä ja vieraissa kielissä. Koulusta kuin koulusta tulee huonosti menestyviä nuoria, mikäli em. vaatimukset eivät täyty.