Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin että en todennäköisesti tule koskaan saamaan lapsenlapsia.
13.10.2026 |
Jotenkin ristiriitaiset tunteet asiasta. Vielä asia ei varsinaisesti sureta. Jossain kohtaa varmaan voi surettaa enemmänkin. Mutta tuntuu jotenkin siltä, että tähänkö se meidän perheen tarina sitten päättyy? Meidän lapsiin.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi äiti mutta olen homo niin eihän naisten kanssa seurustelu toimi. Kärsin itse kun ei ole omia lapsia ja sydän kärsii kun en voi antaa lapsenlapsia. Mitä väliä muulla menestyksellä on jos et näe elämän jatkuvan lapsossai. Homokulttuuri yököttää minua enkä ole ylpeä vaan kysyn miksi minulle annettiin näin raskas risti joka pilaa elämäni. Estämällä sen elämäntavan heteroseksuaalisessa suhteessa mitä arvostan. Se on Jumalan tahdon mukaista ja parasta ihmiselle.
Uskontojen uhrien tuki auttaa pääsemään eroon luulevaisten aivopesusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jossainhan ennustettiin ihmisten sukupuuttoa aika isolla todennäköisyydellä 2100 vuoteen mennessä. Sinnehän ei ole pitkä aika enää. Eli tuskin saa moni muukaan.
No ei som put koskaan lopu. Ovat monistuskoneita. Plup, plup, plup.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi äiti mutta olen homo niin eihän naisten kanssa seurustelu toimi. Kärsin itse kun ei ole omia lapsia ja sydän kärsii kun en voi antaa lapsenlapsia. Mitä väliä muulla menestyksellä on jos et näe elämän jatkuvan lapsossai. Homokulttuuri yököttää minua enkä ole ylpeä vaan kysyn miksi minulle annettiin näin raskas risti joka pilaa elämäni. Estämällä sen elämäntavan heteroseksuaalisessa suhteessa mitä arvostan. Se on Jumalan tahdon mukaista ja parasta ihmiselle.
Uskontojen uhrien tuki auttaa pääsemään eroon luulevaisten aivopesusta.
Uhraisinko iänkaikkisen elämän jotta saisin homostella joitakin vuosikymmeniä ajallisessa elämässä?
Tämän nykyään lapsiaan homottavat nuoret vanhemmat tulevat tajuamaan liian myöhään. Ja se on heille AIVAN OIKEIN.
Sama täällä, 2 tytärtä mutta ei aikomustakaan tehdä heillä lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni haluaisivat lapsia, mutta eivät voi saada. Minusta se on isompi suru kuin se, että joidenkin lapset eivöt halua.
Mikä kilpailu se oikein on? Surunsa kullakin.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kurjaa.
Siis se kuinka lukemattomien sukupolvien työ muuttuu teidän sukuhaaran osalta turhaksi.
Suku loppuu, ja kukaan ei teitä muista, ei teidän nimiänne anna jälkeläisilleen, ei pidä teidän kuvianne seinillään ja kerro lapsilleen teistä, isoisoisovanhemmistaan.
Saamattomuus ja laiskuus tuhoaa tämän maan ja kansan.
Onpa outo kirjoitus.
vaikka sinulla olisi sata lapsenlasta, niin sinua ei muisteta.
Minä olen meidän suvusta viimeinen, joka muistaa isoäitini. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei häntä muista. Lapseni eivät ehtineet tavata häntä.
Onpa outo kirjoitus. En ole koskaan tavannut isäni vanhempia, mutta isäni on kertonut hänestä paljon tarinoita jotka ovat jääneet elämään myös lasteni tarinoissa.
Ihmiset ovat erilaisia. Isäni isä kuoli ennenkuin olin edes syntynyt. Ei isäni koskaan hänestä mitään tarinoita lapsilleen kertonut. Ehkä ihan lapsuudessani saattoi isästään muiden aikuisten - varsinkin sisarustensa - kanssa jotain keskustellakin, mutta ei meitä lapsia kiinnostanut aikuisten jutut. Muutaman valokuvan olen isoisästäni nähnyt, tiedän hänen nimensä ja ammattinsa ja tiedän mihin kuoli. Muuta en hänestä tiedä.
Vähän samaa minulla. Äitin vanhemmat kuolivat kun olin 3v ja 6v joten mitään kummempia muistoja ei ole. Isän isä kuoli yli vuosikymmen ennen syntymääni, mutta isän äiti kuoli kun itse olin 15v.
Kuvia ja joitain tarinoita tiedän, mutta käytännössä 3/4 isovanhemmistani olivat minulle tuntemattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on valinnanvapaus. Itse en halunnut lapsia, koska äiti muisti aina kertoa, kuin perseestä ja raskasta vanhemmuus oli. Oltiin ilmeisesti hänelle pelkkä rasite. Miksi teki sitten niin monta, se ei ole selvinnyt koskaan.
Kuitenkin, oma lapsuus oli perseestä. Jäi kuva, että lasten saanti pilaa kaikkien elämän. Sekä meidän lasten että vanhempien. Äiti kyllä myöhemmin ihmetteli, miksi emme halua lapsia. Jännä juttu joo.
Ei kiitos uhriutumista ja ikuista työleiriä. En halua kenellekään sellaista lapsuutta, joka mulla oli. Edelleen yritän pyristellä siitä irti.
Mulla samanlainen lapsuus mutta isän toimesta,en siirrä omia traumoja eteenpäin.
Täällä kanssa yksi. Opin jo lapsena äidiltäni että lapset ovat välttämätön paha.
Tavallaan vähemmän huolta, jos ei ole lapsenlapsia. Sen huomasin, kun sain ekan lapsenlapsen. Ehtivät vanhemmat jo erotakin, lapsi toisella vuodella. Ei näistä ole perheen pitämiseen, millaniaaleista. Se on kestävyyslaji, taidon ohella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kurjaa.
Siis se kuinka lukemattomien sukupolvien työ muuttuu teidän sukuhaaran osalta turhaksi.
Suku loppuu, ja kukaan ei teitä muista, ei teidän nimiänne anna jälkeläisilleen, ei pidä teidän kuvianne seinillään ja kerro lapsilleen teistä, isoisoisovanhemmistaan.
Saamattomuus ja laiskuus tuhoaa tämän maan ja kansan.
Onpa outo kirjoitus.
vaikka sinulla olisi sata lapsenlasta, niin sinua ei muisteta.
Minä olen meidän suvusta viimeinen, joka muistaa isoäitini. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei häntä muista. Lapseni eivät ehtineet tavata häntä.
Onpa outo kirjoitus. En ole koskaan tavannut isäni vanhempia, mutta isäni on kertonut hänestä paljon tarinoita jotka ovat jääneet elämään myös lasteni tarinoissa.
Tarinat ovat vain tarinoita, ei muistamista.
Kyllä minäkin olen kuullut, kuinka isoisäni isä oli ensimmäisessa eduskunnassa kansanedustajana. Mutta se on samanlainen tarina kuin sinun isäsi olisi siellä ollut.
Tietysti se on henkilön muistamista, muistelua, kun hän pysyy tarinoissa ja hänestä puhutaan.
Sitten kun kukaan ei enää muista, kukaan ei enää puhu, olet virallisesti kuollut.Mutta mitä väliä sillä on? Kun olen kuollut, on ihan sama että puhutaanko minusta vai ei.
Isovanhrmpien muistaminen muuten päättyy niihin lapsenlapsiin anyway.
Mä olen aina tiennyt, etten tule isoäidiksi.
On jo ihme että olen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on valinnanvapaus. Itse en halunnut lapsia, koska äiti muisti aina kertoa, kuin perseestä ja raskasta vanhemmuus oli. Oltiin ilmeisesti hänelle pelkkä rasite. Miksi teki sitten niin monta, se ei ole selvinnyt koskaan.
Kuitenkin, oma lapsuus oli perseestä. Jäi kuva, että lasten saanti pilaa kaikkien elämän. Sekä meidän lasten että vanhempien. Äiti kyllä myöhemmin ihmetteli, miksi emme halua lapsia. Jännä juttu joo.
Ei kiitos uhriutumista ja ikuista työleiriä. En halua kenellekään sellaista lapsuutta, joka mulla oli. Edelleen yritän pyristellä siitä irti.
Mulla samanlainen lapsuus mutta isän toimesta,en siirrä omia traumoja eteenpäin.
Täällä kanssa yksi. Opin jo lapsena äidiltäni että lapset ovat välttämätön paha.
Itsekeskeisyyttä on ollut aina ja lasten teon pitäminen vältyämättömänä pahana on sitä äärimmilleen. Ehkä hyvinvointivaltio pitäisi ajaa kokonaan alas niin ettei ole muuta vanhuudenturvaa kuin omat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnon boomerimussutus. Itse sait elää ajan jossa kumppani löytyi helposti, ihmiset uskalsi perustaa perheen ja palkalla elätti lapsiperheen. Tervetuloa vaan kokeilemaan millenniaalielämää jossa tinderdeitit ghostaa ekojen treffien jälkeen ja yksiön vuokra on 1200 euroa. Oma viime deitti halusi puolittaa 20 euron laskun.
Ei oikein kiinnosta jonkun elämänsä eläneen mummelin ei-ongelmat ja lapsenlapsettomuus kun omat suhteet ei etene parin viikon chattailua pidemmälle. Siitä vain arpomaan miksi nuorempi sukupolvi ei hanki lapsia.
Et ole yksin, mun lapsista kumpikaan ei ole tehnyt lapsia ja nuorempikin heistä on jo 45-vuotias, eli ei tule omia lastenlapsia. Varmasti nauttisin lastenlasten kanssa olemisesta monella tavalla, mutta en jaksaisi ottaa heitä esim. viikonlopuksi hoitoon ainakaan ennen kuin saavuttavat kouluiän, joten en ihan kauhean pahoillani voi olla. Olisin kuitenkin sellainen "rusinat pullasta" -vaari.
Alue: Aihe vapaa
Anteeksi äiti mutta olen homo niin eihän naisten kanssa seurustelu toimi. Kärsin itse kun ei ole omia lapsia ja sydän kärsii kun en voi antaa lapsenlapsia. Mitä väliä muulla menestyksellä on jos et näe elämän jatkuvan lapsossai. Homokulttuuri yököttää minua enkä ole ylpeä vaan kysyn miksi minulle annettiin näin raskas risti joka pilaa elämäni. Estämällä sen elämäntavan heteroseksuaalisessa suhteessa mitä arvostan. Se on Jumalan tahdon mukaista ja parasta ihmiselle.