Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin että en todennäköisesti tule koskaan saamaan lapsenlapsia.
13.10.2026 |
Jotenkin ristiriitaiset tunteet asiasta. Vielä asia ei varsinaisesti sureta. Jossain kohtaa varmaan voi surettaa enemmänkin. Mutta tuntuu jotenkin siltä, että tähänkö se meidän perheen tarina sitten päättyy? Meidän lapsiin.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kurjaa.
Siis se kuinka lukemattomien sukupolvien työ muuttuu teidän sukuhaaran osalta turhaksi.
Suku loppuu, ja kukaan ei teitä muista, ei teidän nimiänne anna jälkeläisilleen, ei pidä teidän kuvianne seinillään ja kerro lapsilleen teistä, isoisoisovanhemmistaan.
Saamattomuus ja laiskuus tuhoaa tämän maan ja kansan.
Onpa outo kirjoitus.
vaikka sinulla olisi sata lapsenlasta, niin sinua ei muisteta.
Minä olen meidän suvusta viimeinen, joka muistaa isoäitini. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei häntä muista. Lapseni eivät ehtineet tavata häntä.
Onpa outo kirjoitus. En ole koskaan tavannut isäni vanhempia, mutta isäni on kertonut hänestä paljon tarinoita jotka ovat jääneet elämään myös lasteni tarinoissa.
Nuo jutut vähenee kierros kierrokselta.
Itse en muista enää mitään isoisovanhemmistani. Mulla on heistä (8 kpl) yksi muisto ja yksi esine.
Lapseni tietävät jo kuolleista isovanhemmistaan useita tarinoita ja valokuvia. Mutta ne tuskin siirtyvät heidän lapsilleen. 3 sukupolvea alkaa olla se maksimi.
Tottakai nyt on dataa ja kuvaa mutta kiinnostaako ne ketään🤔
Minä en enää edes muista kunnolla isovanhempien kertomuksia ennen vanhaan vaikka muistan molempien sukujen isovanhemmat,myöskään läheisiä välejä ei ole serkkuihin tai muihin sisaruksiin,ainoastaan veljeni on tehnyt lapsia ja veljeni ei itse kunnolla muista isovanhempiaan kun on mua monta vuotta nuorempi ei muista kertomuksia ei mitään eli ei voi kertoa edes seuraavalle sukupolvelle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kurjaa.
Siis se kuinka lukemattomien sukupolvien työ muuttuu teidän sukuhaaran osalta turhaksi.
Suku loppuu, ja kukaan ei teitä muista, ei teidän nimiänne anna jälkeläisilleen, ei pidä teidän kuvianne seinillään ja kerro lapsilleen teistä, isoisoisovanhemmistaan.
Saamattomuus ja laiskuus tuhoaa tämän maan ja kansan.
Onpa outo kirjoitus.
vaikka sinulla olisi sata lapsenlasta, niin sinua ei muisteta.
Minä olen meidän suvusta viimeinen, joka muistaa isoäitini. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei häntä muista. Lapseni eivät ehtineet tavata häntä.
Onpa outo kirjoitus. En ole koskaan tavannut isäni vanhempia, mutta isäni on kertonut hänestä paljon tarinoita jotka ovat jääneet elämään myös lasteni tarinoissa.
Tarinat ovat vain tarinoita, ei muistamista.
Kyllä minäkin olen kuullut, kuinka isoisäni isä oli ensimmäisessa eduskunnassa kansanedustajana. Mutta se on samanlainen tarina kuin sinun isäsi olisi siellä ollut.
Tietysti se on henkilön muistamista, muistelua, kun hän pysyy tarinoissa ja hänestä puhutaan.
Sitten kun kukaan ei enää muista, kukaan ei enää puhu, olet virallisesti kuollut.Kyllä tuo isoisäni isä kuoli virallisesti jo 50-luvulla.
Minusta kyse ei ole sukurakkaudesta, kuten edelläoleva kirjoittaja sanoi. Toiset ihmiset vain elävät menneisyydessä, ja he puhuvat menneistä sukupolvista. Oma äitini eli koko elämänsä menneessä. Ja tarinaa riitti.
Mieheni taas ei puhu mitään menneestä, koska hänelle ei mennyttä ole enää olemassa. Hän suuntaa koko ajan katseensä tuleviin mahdollisuuksiin. Häntä ei edes kiinnosta kuulla, mitä joku teki joskus.
Olet väärässä ja puhut pelkistä ääripäistä.
Meidän sukurakkaassa suvussa ei olla kumpaakaan mainitsemaasi ääripäätä, eli ei eletä pelkästään menneitä eikä olla myöskään täysin epäkiinnostuneita siitä.
Eikä tämä menneistä kiinnostuminen koske pelkästään omaa sukua, vaan historiaa muutenkin. Samalla voi kyllä elää varsin täyttä elämää tässä päivässä, ja katsoa kohti tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on noloa jos mangutaan lapsenlapsia
Tämä. Ei lapsenlapset ole mikään subjektiivinen oikeus tai automaatio.
Kauhutarinoita kuulee isovanhemmista jotka sekoaa siitä etteivät saa lapsenlapsia,jos vaikka miniä ilmoittaa ettei lapsia tule ja sulhanen samaa mieltä niin ollaan peräti valmiina lähes tappamaan se miniä ja tietenkin haukutaan että on epäonnistunut naisena.
Niin minäkin ja iloisempi en voisi olla. Minulla asia on 100% varma, ei todennäköisesti. Olen vanhapoika. M67
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kurjaa.
Siis se kuinka lukemattomien sukupolvien työ muuttuu teidän sukuhaaran osalta turhaksi.
Suku loppuu, ja kukaan ei teitä muista, ei teidän nimiänne anna jälkeläisilleen, ei pidä teidän kuvianne seinillään ja kerro lapsilleen teistä, isoisoisovanhemmistaan.
Saamattomuus ja laiskuus tuhoaa tämän maan ja kansan.
Onpa outo kirjoitus.
vaikka sinulla olisi sata lapsenlasta, niin sinua ei muisteta.
Minä olen meidän suvusta viimeinen, joka muistaa isoäitini. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei häntä muista. Lapseni eivät ehtineet tavata häntä.
Onpa outo kirjoitus. En ole koskaan tavannut isäni vanhempia, mutta isäni on kertonut hänestä paljon tarinoita jotka ovat jääneet elämään myös lasteni tarinoissa.
Tarinat ovat vain tarinoita, ei muistamista.
Kyllä minäkin olen kuullut, kuinka isoisäni isä oli ensimmäisessa eduskunnassa kansanedustajana. Mutta se on samanlainen tarina kuin sinun isäsi olisi siellä ollut.
Tietysti se on henkilön muistamista, muistelua, kun hän pysyy tarinoissa ja hänestä puhutaan.
Sitten kun kukaan ei enää muista, kukaan ei enää puhu, olet virallisesti kuollut.Kyllä tuo isoisäni isä kuoli virallisesti jo 50-luvulla.
Minusta kyse ei ole sukurakkaudesta, kuten edelläoleva kirjoittaja sanoi. Toiset ihmiset vain elävät menneisyydessä, ja he puhuvat menneistä sukupolvista. Oma äitini eli koko elämänsä menneessä. Ja tarinaa riitti.
Mieheni taas ei puhu mitään menneestä, koska hänelle ei mennyttä ole enää olemassa. Hän suuntaa koko ajan katseensä tuleviin mahdollisuuksiin. Häntä ei edes kiinnosta kuulla, mitä joku teki joskus.
On mahdollista tehdä kahta asiaa yhtä aikaan. Mennä eteen päin ja muistaa ne juurensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa nähdä miten käy. Esikoinen sano jo varmaan parikymppisenä, ettei aio lapsia hommata. Keskimmäinenkin vähän epäilyttää, suhteessa ulkomaalaisen kanssa, joka ei edes asu Suomessa. Toki ihan fiksu tyyppi, ei siinä mitään. Mutta ei välttämättä mitään iskämatskua. Pitää siis laittaa toivo tuohon kuopukseen, mutta se vasta kirjoitti ylioppilaaksi niin parempi, että antaa sen lapsenteon odottaa. Samassa suhteessa ollut kyllä jo useamman vuoden ja se kumppanikin on mukava ja asiallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen juuri suunnittelemassa isäni 90-vuotisjuhlaa. On ihanaa, kun mukaan on ilmoittautunut lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Olisipa juhlissa vähän erilainen tunnelma, jos läsnä olisimme vain me kolme eläkeikää lähestyvää lasta. Eri sukupolvien yhdessäolo tuo esille jatkuvuuden molempiin suuntiin, menneeseen ja tulevaan.
Ymmärrän siis hyvin ap:n pohdiskelun.
Niin. Muillakaan ei ole välttämättä suku jatkunut. Hyviä miehiä ei löytynyt. Ja naisilla terveysvaivoja ollut. Joiden siirtyminen eteenpäin ei ole suotavaa. Toki terveitä voi olla jatkamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee omat valintansa. Ap olisi voinut itse myös lisääntyä, jos lapsenlapsia kaipaa. Minun työkaverillani on 15 lasta. Kyllä siinä jo todennäköisyys lastenlasten saamisellekin kasvaa.
??
Eipä noihin asioihin varmaan mystisiä suvun kunniota kannata sotkea. Harva varmaan tietää isovanhemmistaan taakse päin oikeen mitään suvustaan. Itse tiedän sen verran, että isovanhpani oli evakkoja, ja heidän vanhempansa meni hetkeksi takasin rajan taa kunnes piti taas lähteä.
Paremmin taitaa meillä olla asiat toistaiseksi. Mutta IsoIsovanhemmistani taaksepäin en oikeestaan oo ees kuullut mitään tarinoita. Meneehän ne henkilöt kuitenkin sinne 1800 luvulle jo.
Jos sukuaan haluaa tutkia, niin kai sieltä aina jotain löytyisi. Itsellä ei niin paloa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän ihan hyvin, jos suvussa on jo sukupolvien ajan ollut tapana kertoa tarinoita jo edesmenneistäkin suvun jäsenistä ja sitä perinnettä haluaa viedä suvussa eteenpäin. Jos sellaista perinnettä ei suvussa ole ollut, noon ei sellaista osaa kaivatakaan. Vähän sama kuin jos suvussa on aina kokoonnuttu suvun yhteiselle kesämökille juhannusta viettämään. Saunomaan, uimaan, grillaamaan ja polttamaan kokkoa. Ihan ymmärrettvää, jos tämän juhannusperinteen haluaa siirtää omalle jälkikasvulleenkin. Mutta jos mitään sukumökkiä ei ole ja sukupolvesta toiseen kukin on viettänyt juhannuksensa missä haluaa tai olla viettämättä koko juhannusta, tällaisella juhannuksen vietolla ei ole merkitystä.
Voisin lisätä tähän vielä senkin, että vaikka olisi millaisia perinteitä, niin välttämättä ne ei kiinnosta suvun kaikkia. Olisivat mieluummin ihan jossain muualla, mutta kokevat velvollisuudekseen osallistua. "Koska meidän suvussahan on aina.....". Mun vanhempani eivät koskaan menneet jouluksi omille vanhemmilleen. Halusivat viettää joulua ihan vaan oman perheen kesken. Kun minä ja siskoni aikuistuttiin, niin sehän ei äidilleni käynytkään, että me vietettäisiin omat joulumme ja he olisivat olleet isän kanssa kahdestaan. Äitini alkoi jo vähän päälle viiskymppisenä sanoa, että no hän ei ole ehkä ensi jouluna enää edes elossa, joten me sitten annettiin periksi. Äitini kuitenkin eli kuukautta vaille 97-vuotiaaksi. Vasta pandemia vähän "armahti" meitä eli alettiinkin viettää pienemmällä porukalla. Vanhempani kuitenkin joka joulu joko mun tai siskoni luona. Vanhempieni sukuhaara alkoi jo silloin hajaantua kahtia. Omat lapseni olivat kykeneviä viettämään omia joulujaan eikä mua tarvittu mukaan heidän joulunviettoihinsa. Ensimmäinen joulu, jonka sain viettää ihan itsekseni, oli aivan ihana. Ensimmäisen kerran elämässäni (ja olin siis jo yli 60v) sain kokea sellaisen asian kuin joulurauha. Nyt on isänikin jo poissa, joten rauhallisia jouluja mulla tulee olemaan nyt paljon. Johan niitä sukujouluja ehtikin jo vuosikymmeniä järjestää. Siskoni jatkaa omien jälkeläistensä kanssa sukujoulujen viettämistä, mutta hän tykkääkin siitä. Mä taas olen onnellinen, kun olen vihdoinkin vapaa jouluhärdelleistä.
Semmoista se on valinnanvapaus. Itse en halunnut lapsia, koska äiti muisti aina kertoa, kuin perseestä ja raskasta vanhemmuus oli. Oltiin ilmeisesti hänelle pelkkä rasite. Miksi teki sitten niin monta, se ei ole selvinnyt koskaan.
Kuitenkin, oma lapsuus oli perseestä. Jäi kuva, että lasten saanti pilaa kaikkien elämän. Sekä meidän lasten että vanhempien. Äiti kyllä myöhemmin ihmetteli, miksi emme halua lapsia. Jännä juttu joo.
Ei kiitos uhriutumista ja ikuista työleiriä. En halua kenellekään sellaista lapsuutta, joka mulla oli. Edelleen yritän pyristellä siitä irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä toivon etten saa lapsenlapsia. Olen yhden lapsen äiti ja rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta. Mutta isänsä jätti minut täysin yksin eikä vanhemmista ollut apua, kun heillä alkoi terveysongelmat samoihin aikoihin.
Olen ollut mielestäni hyvä äiti. Tämä silti riittää minulle. Tulipa tässä sellainenkin asia esille, että lapseni (ja minä!) ollaan molemmat autismin kirjolla. Aloin miettiä lapsuuden perhettäni ja isäni oli varmasti kirjolla. Niinpä en toivo tämän siirtyvän enää eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on valinnanvapaus. Itse en halunnut lapsia, koska äiti muisti aina kertoa, kuin perseestä ja raskasta vanhemmuus oli. Oltiin ilmeisesti hänelle pelkkä rasite. Miksi teki sitten niin monta, se ei ole selvinnyt koskaan.
Kuitenkin, oma lapsuus oli perseestä. Jäi kuva, että lasten saanti pilaa kaikkien elämän. Sekä meidän lasten että vanhempien. Äiti kyllä myöhemmin ihmetteli, miksi emme halua lapsia. Jännä juttu joo.
Ei kiitos uhriutumista ja ikuista työleiriä. En halua kenellekään sellaista lapsuutta, joka mulla oli. Edelleen yritän pyristellä siitä irti.
Mulla samanlainen lapsuus mutta isän toimesta,en siirrä omia traumoja eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA:n terveysministeri Kennedy: "Lapsettomuus on geneettistä. Jos vanhemmillasi ei ole lapsia, todennäköisesti sinäkään et saa."
😂
Presidenttinä oranssi sometrolli ja terveysministerinä heikkolahjainen. Hyvin menee, jos tuo banaanivaltio dominoi maailmnmarkkinoita ja sotatilannetta.
omasta puolestani suku saa päättyä tähän. minä teen taidetta taiteilija nimellä ja yritän jättää jonkinlaisen perinnön sitä kautta. ei siihen lapsia tarvita. pari kissaa olis jees. itsenäisiä fiksuja ja omapäisiä otuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kurjaa.
Siis se kuinka lukemattomien sukupolvien työ muuttuu teidän sukuhaaran osalta turhaksi.
Suku loppuu, ja kukaan ei teitä muista, ei teidän nimiänne anna jälkeläisilleen, ei pidä teidän kuvianne seinillään ja kerro lapsilleen teistä, isoisoisovanhemmistaan.
Saamattomuus ja laiskuus tuhoaa tämän maan ja kansan.
Onpa outo kirjoitus.
vaikka sinulla olisi sata lapsenlasta, niin sinua ei muisteta.
Minä olen meidän suvusta viimeinen, joka muistaa isoäitini. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei häntä muista. Lapseni eivät ehtineet tavata häntä.
Onpa outo kirjoitus. En ole koskaan tavannut isäni vanhempia, mutta isäni on kertonut hänestä paljon tarinoita jotka ovat jääneet elämään myös lasteni tarinoissa.
Tarinat ovat vain tarinoita, ei muistamista.
Kyllä minäkin olen kuullut, kuinka isoisäni isä oli ensimmäisessa eduskunnassa kansanedustajana. Mutta se on samanlainen tarina kuin sinun isäsi olisi siellä ollut.
Tietysti se on henkilön muistamista, muistelua, kun hän pysyy tarinoissa ja hänestä puhutaan.
Sitten kun kukaan ei enää muista, kukaan ei enää puhu, olet virallisesti kuollut.
Mutta mitä väliä sillä on? Kun olen kuollut, on ihan sama että puhutaanko minusta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on valinnanvapaus. Itse en halunnut lapsia, koska äiti muisti aina kertoa, kuin perseestä ja raskasta vanhemmuus oli. Oltiin ilmeisesti hänelle pelkkä rasite. Miksi teki sitten niin monta, se ei ole selvinnyt koskaan.
Kuitenkin, oma lapsuus oli perseestä. Jäi kuva, että lasten saanti pilaa kaikkien elämän. Sekä meidän lasten että vanhempien. Äiti kyllä myöhemmin ihmetteli, miksi emme halua lapsia. Jännä juttu joo.
Ei kiitos uhriutumista ja ikuista työleiriä. En halua kenellekään sellaista lapsuutta, joka mulla oli. Edelleen yritän pyristellä siitä irti.
Mulla samanlainen lapsuus mutta isän toimesta,en siirrä omia traumoja eteenpäin.
Minulla molemmat vanhemmat. Toinen juoppo, toinen ikuinen uhri. Terv. Lainaamasi kommentoija
Alue: Aihe vapaa
Mutta nykyhetkeä ja tulevaisuutta ei voi kunnolla ymmärtää tuntematta myös menneisyyttä. Ei ihminen voi todella tuntea itseäänkään tietämättä mitään edellisistä sukupolvista.
Kaikissa meissä on piirteitä esi-isistämme, halusimme tai emme. Saattaa olla isän silmät, äidin nenä, enon tukka, mummin ääni, vaarin musikaalisuus. Jopa ihmiset, joille emme ole sukua geenien kautta voivat jättää jäljen. Jokainen joka on koskettanut toista voi jatkaa elämäänsä tulevissa sukupolvissa.