Miten voi olla kihloissa ilman aikomusta mennä naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas ihan typerä aihe riidellä. Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee, ei tähän ole mitään oikeaa vastausta.

Totta kai on oikea vastaus. Olet vaan niin pihalla, että luulet että kaikesta voi itse päättää.

Vierailija kirjoitti:

Siten että pari menee kihloihin ilman aikomusta mennä naimisiin.

Kihlaus on avioliittolupaus.

Jos menee kihloihin ilman aikomustakaan mennä naimisiin, on se sama kuin tekisi työsopimuksen ilman aikomustakaan tehdä töitä, tai maksaa palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet kihloissa 20 vuotta.

Me ollaan oltu yli 40 vuotta.

Ei tehdä harkitsemattomia päätöksiä.

Kihlaus tarkoittaa ja on aina tarkoittanut sitä, että osapuolet ovat sopineet menevänsä avioliittoon ja ovat kihloissa tästä sopimisesta alkavan ja vihkimiseen päättyvän ajan.

Jos ei ole sopinut menevänsä naimisiin, niin sitten ei ole kihloissa, vaikka ostaisi kymmenen sormusta. Sitten on jotain muuta. Turva väittää olevansa kihloissa.

Jos omistaa skodan niin turha väittää omistavansa mersua, kun kaikki näkee, että sinulla oikeasti on skoda.

Kihlaus ilman aietta mennä naimisiin ei ole kihlaus. Monet vaan kutsuvat sormusten hankkimista kihloihin menoksi, ja se heille suotakoon.

Vierailija kirjoitti:

Kihlaus ilman aietta mennä naimisiin ei ole kihlaus. Monet vaan kutsuvat sormusten hankkimista kihloihin menoksi, ja se heille suotakoon.

Ei suoda.

Antakaa vaarille maksan markoilla.

Tää on itsellekin ajankohtainen kysymys. Toki tiedostan, että perinteisesti on lupaus avioliitosta, mutta itse olen tilanteessa, jossa molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, ja toivomme, että lapset perivät oman vanhempansa, eli emme kumpikaan halua tulla vetämään taloudellisesti välistä lasten perintöä. Suomessahan tämä ei olisi ongelma, kun voisi vain tehdä avioehdon näin. Mutta mies on maasta, jossa avioehdot eivät ole sitovia. Jos esim. päätyisimme naimisiin mentyämme asumaan tuossa maassa, ja sen lakia sovellettaisiin, ei se avioehto olisikaan pätevä. Näin ollen ajattelemme nyt, ettemme vain sitten koskaan mene naimisiin.

Mutta silti olemme miettineet, että voisimmeko kuitenkin tehdä jonkun symbolisen eleen parisuhteen sitoumusta osoittamaan. Että olisi se sormus sormessa kuitenkin ja voisi vaikka pitää jotkut kihlajaiset sitten häiden sijasta myös ystäville ja sukulaisille. Eli tavallaan tahtoisimme naimisiin, mutta miehen kotimaan lain mukaan meidän tahtomme taloudellisissa asioissa ei toteutuisi. 

Että olisiko se sitten ihan outoa mennä kihloihin edes, vaikkemme menisikään naimisiin ellei tuon toisen maan laki muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ollaan tosissaan, mutta ei nyt sentään niin vakavissaan että mentäisiin naimisiin"

 

Onhan tuo nyt naurettavaa kun oikein miettii. Jos ollaan jo toisella tai kolmannella kierroksella ja keski-iässä, ymmärrän kyllä että ei haluta naimisiin. Mutta ei se kihlaus silloin tee siitä yhtään sen vakavampaa. 

Eli sinä et näe mitään symbolista arvoa olla kihloissa ilman avioliittoa? Pitääkö tästä vetää se johtopäätös, että sinun mielestäsi pitää sitoa toinen juridisesti itseensä, ennenkuin ollaan yhdessä vakavasti. Aika erikoista rakkautta, jos pitää saada oikeuslaitos mukaan ennenkuin se on vakavaa.

Monille ilmeisesti kihlaus-termillä on niin paljon symbolista arvoa, että sitä halutaan käyttää, vaikka ei ole naimisiinmenoaikeita. Minulle ei ole. 

Johtopäätöksesi on väärä, koska minulle kihlaus tai avioliitto ei merkitse suhteen olevan vakavampi tai enemmän tosissaan solmittu kuin suhde, jossa ei olla juridisesti sitouduttu tai suunnitella sellaista. Juuri tästä syystä tuntuu hassulta väittää kihlauksen tarkoittavan vakavaa suhdetta ilman aietta avioitua, koska en jaa tuota symbolista merkitystä tuollaiselle "kihlaukselle".

Ei kai mikään laki määrää, kuinka kauan kihloissa voi olla. Sopimus se on aiesopimuskin.

Vapaus ennen kaikkea. 

Vierailija kirjoitti:

Tää on itsellekin ajankohtainen kysymys. Toki tiedostan, että perinteisesti on lupaus avioliitosta, mutta itse olen tilanteessa, jossa molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, ja toivomme, että lapset perivät oman vanhempansa, eli emme kumpikaan halua tulla vetämään taloudellisesti välistä lasten perintöä. Suomessahan tämä ei olisi ongelma, kun voisi vain tehdä avioehdon näin. Mutta mies on maasta, jossa avioehdot eivät ole sitovia. Jos esim. päätyisimme naimisiin mentyämme asumaan tuossa maassa, ja sen lakia sovellettaisiin, ei se avioehto olisikaan pätevä. Näin ollen ajattelemme nyt, ettemme vain sitten koskaan mene naimisiin.

Mutta silti olemme miettineet, että voisimmeko kuitenkin tehdä jonkun symbolisen eleen parisuhteen sitoumusta osoittamaan. Että olisi se sormus sormessa kuitenkin ja voisi vaikka pitää jotkut kihlajaiset sitten häiden sijasta myös ystäville ja sukulaisille. Eli tavallaan tahtoisimme naimisiin, mutta miehen kotimaan lain mukaan meidän tahtomme taloudellisissa asioissa ei toteutuisi. 

Että olisiko se sitten ihan outoa mennä kihloihin edes, vaikkemme menisikään naimisiin ellei tuon toisen maan laki muutu.

Kiva ajatus juhlistaa parisuhdetta! Miksi silti kutsua sitä kihlaukseksi, kun siitä ei ole kyse? Se ei kuitenkaan lainkaan vähennä suhteenne arvoa tai tee siitä vähemmän juhlimisen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai mikään laki määrää, kuinka kauan kihloissa voi olla. Sopimus se on aiesopimuskin.

Vapaus ennen kaikkea. 

Ei laki määrää. Voihan sitä sopia, että 20 vuoden kuluttua mennään naimisiin. Silloin se on kihlaus, mutta aloituksessa mainittu tilanne ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on itsellekin ajankohtainen kysymys. Toki tiedostan, että perinteisesti on lupaus avioliitosta, mutta itse olen tilanteessa, jossa molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, ja toivomme, että lapset perivät oman vanhempansa, eli emme kumpikaan halua tulla vetämään taloudellisesti välistä lasten perintöä. Suomessahan tämä ei olisi ongelma, kun voisi vain tehdä avioehdon näin. Mutta mies on maasta, jossa avioehdot eivät ole sitovia. Jos esim. päätyisimme naimisiin mentyämme asumaan tuossa maassa, ja sen lakia sovellettaisiin, ei se avioehto olisikaan pätevä. Näin ollen ajattelemme nyt, ettemme vain sitten koskaan mene naimisiin.

Mutta silti olemme miettineet, että voisimmeko kuitenkin tehdä jonkun symbolisen eleen parisuhteen sitoumusta osoittamaan. Että olisi se sormus sormessa kuitenkin ja voisi vaikka pitää jotkut kihlajaiset sitten häiden sijasta myös ystäville ja sukulaisille. Eli tavallaan tahtoisimme naimisiin, mutta miehen kotimaan lain mukaan meidän tahtomme taloudellisissa asioissa ei toteutuisi. 

Että olisiko se sitten ihan outoa mennä kihloihin edes, vaikkemme menisikään naimisiin ellei tuon toisen maan laki muutu.

Kiva ajatus juhlistaa parisuhdetta! Miksi silti kutsua sitä kihlaukseksi, kun siitä ei ole kyse? Se ei kuitenkaan lainkaan vähennä suhteenne arvoa tai tee siitä vähemmän juhlimisen arvoista.

Niin se kai on vähän se, että kihlauskin on lupaus olla sitoutunut ko. parisuhteeseen loppuelämäksi. Ei oikein ole muutakaan termiä, ja kihlasormukset jne. on niitä tunnettuja symboleja siitä, että on jo sitoutunut johonkuhun. Ilman naimisiinmenoakin.

Vierailija kirjoitti:

Tää on itsellekin ajankohtainen kysymys. Toki tiedostan, että perinteisesti on lupaus avioliitosta, mutta itse olen tilanteessa, jossa molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, ja toivomme, että lapset perivät oman vanhempansa, eli emme kumpikaan halua tulla vetämään taloudellisesti välistä lasten perintöä. Suomessahan tämä ei olisi ongelma, kun voisi vain tehdä avioehdon näin. Mutta mies on maasta, jossa avioehdot eivät ole sitovia. Jos esim. päätyisimme naimisiin mentyämme asumaan tuossa maassa, ja sen lakia sovellettaisiin, ei se avioehto olisikaan pätevä. Näin ollen ajattelemme nyt, ettemme vain sitten koskaan mene naimisiin.

Mutta silti olemme miettineet, että voisimmeko kuitenkin tehdä jonkun symbolisen eleen parisuhteen sitoumusta osoittamaan. Että olisi se sormus sormessa kuitenkin ja voisi vaikka pitää jotkut kihlajaiset sitten häiden sijasta myös ystäville ja sukulaisille. Eli tavallaan tahtoisimme naimisiin, mutta miehen kotimaan lain mukaan meidän tahtomme taloudellisissa asioissa ei toteutuisi. 

Että olisiko se sitten ihan outoa mennä kihloihin edes, vaikkemme menisikään naimisiin ellei tuon toisen maan laki muutu.

Useimmissa tapauksissa voitte tehdä lainvalintasopimuksen, jossa sovitte, että erossa sovelletaan Suomen lakia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on itsellekin ajankohtainen kysymys. Toki tiedostan, että perinteisesti on lupaus avioliitosta, mutta itse olen tilanteessa, jossa molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, ja toivomme, että lapset perivät oman vanhempansa, eli emme kumpikaan halua tulla vetämään taloudellisesti välistä lasten perintöä. Suomessahan tämä ei olisi ongelma, kun voisi vain tehdä avioehdon näin. Mutta mies on maasta, jossa avioehdot eivät ole sitovia. Jos esim. päätyisimme naimisiin mentyämme asumaan tuossa maassa, ja sen lakia sovellettaisiin, ei se avioehto olisikaan pätevä. Näin ollen ajattelemme nyt, ettemme vain sitten koskaan mene naimisiin.

Mutta silti olemme miettineet, että voisimmeko kuitenkin tehdä jonkun symbolisen eleen parisuhteen sitoumusta osoittamaan. Että olisi se sormus sormessa kuitenkin ja voisi vaikka pitää jotkut kihlajaiset sitten häiden sijasta myös ystäville ja sukulaisille. Eli tavallaan tahtoisimme naimisiin, mutta miehen kotimaan lain mukaan meidän tahtomme taloudellisissa asioissa ei toteutuisi. 

Että olisiko se sitten ihan outoa mennä kihloihin edes, vaikkemme menisikään naimisiin ellei tuon toisen maan laki muutu.

Useimmissa tapauksissa voitte tehdä lainvalintasopimuksen, jossa sovitte, että erossa sovelletaan Suomen lakia.

Mutta jos päädymme asumaan hänen kotimaassaan ns. vanhoilla päivillä ja kuolema koittaa ja toinen voi olla jo vähän köppänä hoitamaan asioita, niin näen, että tuon toisen maan laki saattaisi kuitenkin tulla kyseeseen ja lapset joutua hankalaan tilanteeseen. Jos olisimme esim. 20v siinä vaiheessa asuttu ko. maassa, veikkaan, että sen maan laki kuitenkin tulisi kyseeseen, vaikka olisi mikä sopimus. Ja nyt mulla on hyvä välit miehen lapsiin (olemme nyt keski-ikäisiä), mutta varsinkin tyttärensä on aika draamaan taipuvainen ja vähän oikukas, niin en sitten tiedä mitä sieltä tulisi, jos välit jossain vaiheessa kiristyisi ja mies olisi jo vanhus, kun kuolisin. En vaan halua ottaa riskiä, että lapsillani olisi hankala tilanne kuolemani jälkeen. Erossa tietysti olisin itse hoitamassa asioita.

Kihlaus on lupaus avioliitosta. Avioliitto on pyhä liitto jonka Jumala on luonut.

Vierailija kirjoitti:

Tää on itsellekin ajankohtainen kysymys. Toki tiedostan, että perinteisesti on lupaus avioliitosta, mutta itse olen tilanteessa, jossa molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, ja toivomme, että lapset perivät oman vanhempansa, eli emme kumpikaan halua tulla vetämään taloudellisesti välistä lasten perintöä. Suomessahan tämä ei olisi ongelma, kun voisi vain tehdä avioehdon näin. Mutta mies on maasta, jossa avioehdot eivät ole sitovia. Jos esim. päätyisimme naimisiin mentyämme asumaan tuossa maassa, ja sen lakia sovellettaisiin, ei se avioehto olisikaan pätevä. Näin ollen ajattelemme nyt, ettemme vain sitten koskaan mene naimisiin.

Mutta silti olemme miettineet, että voisimmeko kuitenkin tehdä jonkun symbolisen eleen parisuhteen sitoumusta osoittamaan. Että olisi se sormus sormessa kuitenkin ja voisi vaikka pitää jotkut kihlajaiset sitten häiden sijasta myös ystäville ja sukulaisille. Eli tavallaan tahtoisimme naimisiin, mutta miehen kotimaan lain mukaan meidän tahtomme taloudellisissa asioissa ei toteutuisi. 

Että olisiko se sitten ihan outoa mennä kihloihin edes, vaikkemme menisikään naimisiin ellei tuon toisen maan laki muutu.

Lapsethan perivät joka tapauksessa omat vanhempansa, ei aviopuoliso ole perillinen.

Ja: onhan testamentit keksitty. 

Uskokaa kolmiyhteiseen Jumalaan ja tehkää parannus synneistänne niin pelastutte kadotukselta!

Vierailija kirjoitti:

Kihlaus on lupaus avioliitosta. Avioliitto on pyhä liitto jonka Jumala on luonut.

Avioliitto on sopimus taloudellisista asioista kahden ihmisen välillä. Uskontohommat voi sitten hoitaa erilaisin siunauksin tai muin yksisarvismenoin.

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa kolmiyhteiseen Jumalaan ja tehkää parannus synneistänne niin pelastutte kadotukselta!

Ensin pitäisi vaan uskoa siihen kadotukseen miltä pitäisi pelastua...