Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?

Liki samat asiat ja ajatukset vaikka ei olisi lapsia. Varsinkin jos on välimatkaa niin työt, mahd omistusasunnont. Tuttavapiiri jos vaihtaa paikkakuntaa ja omat tavat ja rutiinit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Elämään kuuluu monia vaiheita elit miten tahansa.

Ei se mikään onni ja autuus kun hynttyyt yhteen lyödää.

Siinä voi olla monta "päättäjää"

Arkea suurinpiirtein töitä,laskuja,siivousta, väsymystä,kiukkua, riitoja. 

Koulut, päiväkodit ja niiden haasteiden kanssa elämistä.

 

Miettisin kyllä ihan järjellä mikä on parasta lasten kannalta.

Tietää kun elää eteenpäin ja katsoo miten menee. Ei nopeita päätöksiä!

Olen nyt pysynyt järjen avulla ahdistavassa suhteessa kymmenen vuotta, koska ydinperhe. 

 

Suhteessa ei ole mitään "vakavaa ongelmaa", mutta miehellä on ollut salasuhde ja hän valehtelee tosi paljon. Hän on kyllä hyvä isä, mutta elämänkumppanina en häneen luota. Siksi meille ei tullut enempää lapsiakaan, kun luottamus meni. 

 

Nyt, kun olen kymmenen vuotta ollut tässä "lapsen takia" (tai ehkä oikeammin siksi, ettei siitä ainutkertaisesta ydinperheestä ole niin helppo luopua, vaikka se olis millainen riekale), alkaa tosissaan ahdistaa, että kahdenkeskeinen aika miehen kanssa lisääntyy. Ei hän näe eikä kuule minua, enkä halua olla näin yksin. 

Täältä "kohtalotoveri" lähettää tsemppiviestin ja halit.

Minä lähdin 20 vuoden jälkeen,mutta odotin lasten kasvavan aikuisiksi. Vanhimman lapsen mielestä se oli virhe; oli aistinut kaikki vuodet ahdistuneisuuteni ja omasta huonosta parisuhteesta kerran syytti minua huonon esimerkin antamisesta. Tämä herätteli paljon ajatuksia. Kannattaako omaa elämää uhrata kumminkaan-tottakai lasten hyvinvointi on tärkeintä- mutta lapset aistivat kyllä ilmapiirin ja tuo esimerkillisyys sitten. Kotoa saatu parisuhde-malli heijastuu todella herkästi lasten tulevaisuuden parisuhde-malleihin. Minä tein sen virheen ja voin vain pahoitella lapsilleni ja toivoa heidän toimivan itseään arvostavammin omissa suhteissaan. 

Elämästä kun ei myöskään tiedä, miten pitkä se on,joten sitku- elämää ei kannata elää. Olen nyt helpottunut ja onnellisempi,kun elän ilman epäluotettavaa puolisoa ja uskon olevani myös parempi esimerkki lapsilleni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?

Mutta lapselle se on aina perheenjäsen, lapsi voi sanoa että hänen perheeseen kuuluu isä ja äiti vaikkakin asuvat erikseen. Isä on aina hänelle perheenjäsen vaikka lapsi asuu äidin luona.

Okei no eikö uusperheessäkin lapsi edelleen voi sanoa, että hänellä on isä ja äiti, vai mikä tässä on pointti?

Tietysti voi, mutta tarkottaen omaa isäänsä, joka asuu muualla,  äidin uudet miehet eivät ole lapselle mitään. Ei kukaan vieras kalle tai pertti ole lapselle isä,   isä on se  biologinen isä.

Ei omaksi lapsekseen voi sanoa naapurin lapsia, serkkujen lapsia, ketä tahansa. Järkikin sen jo sanoo.

No mitä hittoa, eikai kukaan käske kutsumaan äidin uutta kumppania isäksi tai isän uutta kumppania äidiksi?

Sitä mieltä minäkin, ja niin luulisi olevan, mutta täällä automaattisesti epätoivoiset yh;t ja monet muutkin  käyttävät sanaa isäpuoli?? Aivan käsittämätöntä.

Kun puolikkaita ihmisiä ei ole, eikä kukaan voi olla toisten lapsille isä eikä äiti. Uudet avio ja avo liitot pitää lailla kieltää eronneilta, kunnes se oma lapsi muuttaa pois kotona, ei kukaan ole  oikeutettu  viemään kenenkään omanisän paikkaa, tai äidin. Se on syy, miksi lapset voivat niin pahoin. Mutta siitä ei kukaan välitä, lapsista ei tarvi välittää, senkun sanellaan heille mitä pitää tehdä.

Ok no, kutsuttakoot sitä sitten kämppikseksi, jos avoliitto on laiton. ;) 

 

Kenen ajattelit maksavan tollaisen hallintohimmelin? Joku viranomainen kiertämään ovelta ovelle, että "eihän täällä asu rakastuneita saman katon alla?" .. "Välittömästi eroilmoitus, jos sellaisia tunteita herää!" :D

tämä :D

Ja muutenkin.. ”tämän takia ne lapset voi niin huonosti” voi että…. Kun ne lapset ydinperheissäkin perseilee ja tekee mitä sattuu eivätkä voi hyvin. Miten se silloin on uusperheen vikaa. 

Älä nyt pilaa tätä narratiivia. Kyllä siitä jotenkin uusperheen vika saadaan. 

Ne ydinperheen lapset on saaneet huonoja vaikutteita uusperheellisiltä tai jotain. Koska ydinperheessä vika ei voi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?

Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.

Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.

Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)

 

Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!

Onhan siinä, ei tarvi kärsiä omista lapsistaan, ja  kaljotella ja  riekkua kapakoissa mielin määrin.  Olen monesti ihmetellyt että miksi ne ihmiset saavat lapsia joskus paljonkin, jotka eivät lapsita tykkää eikä halua olla heidän kanssaan, sitten on ihmisiä jotka rakastaisi lapsiaan yli kaiken, eikä saa niitä. 

Jos sä haaveilet kaljoittelusta ja riekkumisesta, niin älä oleta, että muut haaveilee. :D

 

Ja onhan se niin, että jos kumppanille varaa kokonaisen viikonlopun, saati viikon, aikaa niin sillon ei tykkää lapsista. xD

Tyypillistä monelta tuo että  vastaukset käännetään sanojan puoleen. Se on  niin että olet itse tuollainen, mutta hälventääkseen omaa häpeääsi, käännät asiat muiden syyksi. Surulistahan se on mutta käyttäydyt juuri niin. Et siis  osaa kommentoida omilla  ajatuksilla ja sanoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?

Mutta lapselle se on aina perheenjäsen, lapsi voi sanoa että hänen perheeseen kuuluu isä ja äiti vaikkakin asuvat erikseen. Isä on aina hänelle perheenjäsen vaikka lapsi asuu äidin luona.

Okei no eikö uusperheessäkin lapsi edelleen voi sanoa, että hänellä on isä ja äiti, vai mikä tässä on pointti?

Tietysti voi, mutta tarkottaen omaa isäänsä, joka asuu muualla,  äidin uudet miehet eivät ole lapselle mitään. Ei kukaan vieras kalle tai pertti ole lapselle isä,   isä on se  biologinen isä.

Ei omaksi lapsekseen voi sanoa naapurin lapsia, serkkujen lapsia, ketä tahansa. Järkikin sen jo sanoo.

No mitä hittoa, eikai kukaan käske kutsumaan äidin uutta kumppania isäksi tai isän uutta kumppania äidiksi?

Sitä mieltä minäkin, ja niin luulisi olevan, mutta täällä automaattisesti epätoivoiset yh;t ja monet muutkin  käyttävät sanaa isäpuoli?? Aivan käsittämätöntä.

Kun puolikkaita ihmisiä ei ole, eikä kukaan voi olla toisten lapsille isä eikä äiti. Uudet avio ja avo liitot pitää lailla kieltää eronneilta, kunnes se oma lapsi muuttaa pois kotona, ei kukaan ole  oikeutettu  viemään kenenkään omanisän paikkaa, tai äidin. Se on syy, miksi lapset voivat niin pahoin. Mutta siitä ei kukaan välitä, lapsista ei tarvi välittää, senkun sanellaan heille mitä pitää tehdä.

Ok no, kutsuttakoot sitä sitten kämppikseksi, jos avoliitto on laiton. ;) 

 

Kenen ajattelit maksavan tollaisen hallintohimmelin? Joku viranomainen kiertämään ovelta ovelle, että "eihän täällä asu rakastuneita saman katon alla?" .. "Välittömästi eroilmoitus, jos sellaisia tunteita herää!" :D

tämä :D

Ja muutenkin.. ”tämän takia ne lapset voi niin huonosti” voi että…. Kun ne lapset ydinperheissäkin perseilee ja tekee mitä sattuu eivätkä voi hyvin. Miten se silloin on uusperheen vikaa. 

Älä nyt pilaa tätä narratiivia. Kyllä siitä jotenkin uusperheen vika saadaan. 

 

Ne ydinperheen lapset on saaneet huonoja vaikutteita uusperheellisiltä tai jotain. Koska ydinperheessä vika ei voi olla. 

Onhan tämä sarkasmia, onhan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?

Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.

Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.

Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)

 

Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!

Onhan siinä, ei tarvi kärsiä omista lapsistaan, ja  kaljotella ja  riekkua kapakoissa mielin määrin.  Olen monesti ihmetellyt että miksi ne ihmiset saavat lapsia joskus paljonkin, jotka eivät lapsita tykkää eikä halua olla heidän kanssaan, sitten on ihmisiä jotka rakastaisi lapsiaan yli kaiken, eikä saa niitä. 

Jos sä haaveilet kaljoittelusta ja riekkumisesta, niin älä oleta, että muut haaveilee. :D

 

Ja onhan se niin, että jos kumppanille varaa kokonaisen viikonlopun, saati viikon, aikaa niin sillon ei tykkää lapsista. xD

Tyypillistä monelta tuo että  vastaukset käännetään sanojan puoleen. Se on  niin että olet itse tuollainen, mutta hälventääkseen omaa häpeääsi, käännät asiat muiden syyksi. Surulistahan se on mutta käyttäydyt juuri niin. Et siis  osaa kommentoida omilla  ajatuksilla ja sanoilla.

Koska on niin absurdia syyttää uusperheellisiä "kaljoitteleviksi riekkujiksi". Aivan kuin tätä ei tapahtuis ydinperheissä... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?

Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.

Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.

Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)

 

Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!

Onhan siinä, ei tarvi kärsiä omista lapsistaan, ja  kaljotella ja  riekkua kapakoissa mielin määrin.  Olen monesti ihmetellyt että miksi ne ihmiset saavat lapsia joskus paljonkin, jotka eivät lapsita tykkää eikä halua olla heidän kanssaan, sitten on ihmisiä jotka rakastaisi lapsiaan yli kaiken, eikä saa niitä. 

Jos sä haaveilet kaljoittelusta ja riekkumisesta, niin älä oleta, että muut haaveilee. :D

 

Ja onhan se niin, että jos kumppanille varaa kokonaisen viikonlopun, saati viikon, aikaa niin sillon ei tykkää lapsista. xD

Tyypillistä monelta tuo että  vastaukset käännetään sanojan puoleen. Se on  niin että olet itse tuollainen, mutta hälventääkseen omaa häpeääsi, käännät asiat muiden syyksi. Surulistahan se on mutta käyttäydyt juuri niin. Et siis  osaa kommentoida omilla  ajatuksilla ja sanoilla.

Ehkä mä olenkin sellainen.

Ainiin, mulla on muuten ydinperhe. Kuinkas nyt... :o

Ihminen on lajina niin hauras, että se ei kestä sitä, jos perhe ei ole perinteinen. Traumatisoituu ja kuolee pois koko ihminen. Ei sellaisesta selviydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?

Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.

Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.

Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)

 

Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!

Onhan siinä, ei tarvi kärsiä omista lapsistaan, ja  kaljotella ja  riekkua kapakoissa mielin määrin.  Olen monesti ihmetellyt että miksi ne ihmiset saavat lapsia joskus paljonkin, jotka eivät lapsita tykkää eikä halua olla heidän kanssaan, sitten on ihmisiä jotka rakastaisi lapsiaan yli kaiken, eikä saa niitä. 

Jos sä haaveilet kaljoittelusta ja riekkumisesta, niin älä oleta, että muut haaveilee. :D

 

Ja onhan se niin, että jos kumppanille varaa kokonaisen viikonlopun, saati viikon, aikaa niin sillon ei tykkää lapsista. xD

Tyypillistä monelta tuo että  vastaukset käännetään sanojan puoleen. Se on  niin että olet itse tuollainen, mutta hälventääkseen omaa häpeääsi, käännät asiat muiden syyksi. Surulistahan se on mutta käyttäydyt juuri niin. Et siis  osaa kommentoida omilla  ajatuksilla ja sanoilla.

Mä olen ydinperheessä elävä yhden lapsen äiti. 

Voin paljastaa, että mä en tykkää lapsista. Omasta kyllä tykkään ja onhan hän nyt isompana aika hauska tapaus. 

Mutta lapsi tai lapset eivät koskaan riittäisi mulle ainoaksi elämän sisällöksi. Kaipaan muutakin ja aikuista seuraa. 

Ei pidä siis yleistää, että ydinperheissä on aina vanhemmat, jotka elää ja hengittää vain lastensa kautta (aika kamalaa muuten sekin lapsen kannalta). Ja ydinperheistä ne uusperheetkin usein saa alkunsa - ensin oli ydinperhe ja sitten vasta uusperhe. 

"Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin."

Eli ydinperheessä lapset eivät saa koskaan kunnolla huomiota?  

Vierailija kirjoitti:

Mä olin 19v uusperheen äiti ja lähi-äitipuoli, ihan tavallisia murheita meillä oli, ei niinkään perhemuotoon liittyviä. Miehen ex on mukava, fiksu nainen, on yhdessä juhlittu lapsen synttärit, rippijuhlat, häät ja lapsenlapsen ristiäiset. Varmaan suurin merkitys sillä, kuinka ihmiset hoitavat eronsa ja käytöksensä eron jälkeen.

Juuri tämä. Eniten törmännyt ongelmiin uusperheissä sen vuoksi, että lasten äiti tekee kaikkensa hankaloittaakseen uusioperheen elämää ja lasten välejä äitipuolen ja mahdollsesti tämän lasten kanssa. Ex-naiselle on monesti liian kova pala, että se uusi nainen on jotenkin parempi ja vienyt hänen paikkansa, näin myös, vaikka tämä nainen olisi itse aikoinaan halunnut erota ja lähtenyt...

En ikinä unohda karmaisevaa tapausta, jonka täältä kerran luin tähän teemaan liittyen. Kirjoittaja oli itse elänyt uusioperheessä ja ollut mustasukkainen isästään, jolloin oli lavastanut äitipuolen syylliseksi tytöt rahojen varastamisesta ja tavaroiden rikkomisesta. 

Nyt aikuisena tätä kirjoittajaa oli "vähän" kaduttanut tämä tempaus, jonka seurauksena isä oli uskonut tyttärensä valheita ja jättänyt syyttömän vaimonsa, eikä ollut enää uskaltanut enää aloittaa uutta parisuhdetta kenenkään kanssa. Tuosta isän yksinäisyydestä kirjoittaja oli myös vähän(?) pahoillaan, mutta ei ollut edelleenkään paljastanut isälleen valehdelleensa äitipuolesta, joka oli oikeasti ollut todella hyvä ja sydämellinen ihminen. Aivan kauhea tapaus ja pistää miettimään!

Itse kasvoin uusperheessä, tavallaan kahdessakin (molempien vanhempien uudet liitot), ja ihan tasapainoinen minusta tuli. Olin niin pieni, kun vanhemmat erosivat, että bonusvanhemmat olivat elämässäni oikeastaan aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin". 

Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.

En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.

 

Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä". 

Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.

Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne. 

 

Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä. 

 

Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms. 

Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.

Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.

Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä. 

Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.

Uusperheet on yleisiä koska ihmiset ei tahdo olla yksin, silloinkaan jos heillä on lapsia.

Helppoa se ei ole eikä lapsille mukavaa mutta eipä ole kiva ihmisten yksinkään loppuikäänsä olla.

Henkilökohtaisesti minusta ei olisi muiden kersoja kasvattamaan, kaikki kunnioitus heille ketkä sitä kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin". 

Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.

En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.

 

Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä". 

Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.

Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne. 

 

Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä. 

 

Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms. 

Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.

Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.

Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.

Niin, onneksi lapsiluvut laskee laskemistaan.

Elämä on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä. 

Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.

Uusperheet on yleisiä koska ihmiset ei tahdo olla yksin, silloinkaan jos heillä on lapsia.

Helppoa se ei ole eikä lapsille mukavaa mutta eipä ole kiva ihmisten yksinkään loppuikäänsä olla.

Henkilökohtaisesti minusta ei olisi muiden kersoja kasvattamaan, kaikki kunnioitus heille ketkä sitä kestää.

Jotkut ehkä myös toivoo saavansa lisää lapsia uuden kumppanin kanssa.

Vai onko se, että ensimmäisen lapsen isä/äiti lähti uuden matkaan peruste, ettei saa haluta itse enää perheenlisäystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin 19v uusperheen äiti ja lähi-äitipuoli, ihan tavallisia murheita meillä oli, ei niinkään perhemuotoon liittyviä. Miehen ex on mukava, fiksu nainen, on yhdessä juhlittu lapsen synttärit, rippijuhlat, häät ja lapsenlapsen ristiäiset. Varmaan suurin merkitys sillä, kuinka ihmiset hoitavat eronsa ja käytöksensä eron jälkeen.

Juuri tämä. Eniten törmännyt ongelmiin uusperheissä sen vuoksi, että lasten äiti tekee kaikkensa hankaloittaakseen uusioperheen elämää ja lasten välejä äitipuolen ja mahdollsesti tämän lasten kanssa. Ex-naiselle on monesti liian kova pala, että se uusi nainen on jotenkin parempi ja vienyt hänen paikkansa, näin myös, vaikka tämä nainen olisi itse aikoinaan halunnut erota ja lähtenyt...

Jos se johtuu siitä, millaisia sosiaalisia merkityksiä äitiydelle annetaan?

Isät saa olla vapaasti vähän etäisiä, äidit haukutaan heti mielipuoliksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.

Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin". 

Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.

En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.

 

Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä". 

Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.

Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne. 

 

Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä. 

 

Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms. 

Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.

Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.

Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.

Tätä mä yritin mun vauvakuumeiselle siskolle selittää, että mieti kaksi kertaa, kenen kanssa niitä lapsia teet. Siitä ihmisestä ei nimittäin pääse koskaan eroon. Siitä isästä. 

Kun tää on kerran näin s**ta*an vaikeaa, niin en voi sanoa muuta, kuin että kadun lapsen hankintaa. Itsepähän itseni tähän "vankilaan" laitoin. 

Miehellä oli salasuhde ja mä olen jumissa tässä, koska joskus kuvittelin haluavani olla hänen kanssaan aina. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut kahdessa uusioperheessä ja kyllähän se noin menee kuten ap totesi.

Uusioperheiden rikkaus on se, että siinä on paljon ihmisiä - mutta samalla se on myös homma vaaran paikka Yhteisöön ei tarvitse sattua kuin yksi k*sipää niin ne kuvio alkaa helposti purkaantua. Se k*sipää voi olla kuka tahansa, mutta yleensä se oman kokemukseni mukaan jomman kumman uusi kumppani. Omassa tapauksessani se oli kerran uuden kumppanini isä ja toisessa tapauksessa uuden kumppanini äiti ja sisko. Nämä olivat aivan kammottavia tyyppejä, joiden tempaukset eivät tuoneet mitään hyvää kenellekään. Mulle sit jossain vaiheessa vaan riitti ja totesin, että en halua tällaista elämää.

Sanoisinkin että kun harkitsette eroa niin harkitkaapa tarkkaaan - parempaa nimittäin on hyvin harvoin luvassa.

Olen ydinperheen äiti ja mun anoppi on ihan hirveä tapaus. Mustamaalaa mua pitkin kyliä ja puuttuu meidän elämään. Ei koskaan "ehdi" ottaa lasta hoitoon itselleen, mutta silti kiukuttelee, jos lapsi on hoidossa toisessa mummolassa (minun vanhemmilla). 

Ei tarvita siis uusperhettä tähän, että hankalat sukulaiset sekottaa pakkaa.