Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (541)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?
Jos pysyvästi asuu eri osoitteessa, millä perusteella ei ole asumusero
Niin, me ollaan keskusteltu miehen kanssa (naimisissa, yksi lapsi), että voitaisko asua vaikka naapureissa omissa omakotitaloissamme, koska kaivataan omaa tilaa ja aikaa.
Mutta tässähän tää tulee, vaikka emme eroaisi, yhteiskunta tulkitsee tilanteen silti ydinperheen rikkoutumiseksi.
Toisinsanoen, ydinperhe on ennen kaikkea äiti ja isä saman katon alla, kuin vanhempien parisuhde.
Mulla oli mielikuva tilanteesta jossa asutte vaikka pysyvästi eri maassa tai kaupungissa, naapuritalot on aivan eri asia.
Luonnollista ettei kaikki ymmärrä jos on uusi systeemi. Selitätte ystävällisesti niin ne ymmärtää joilla on kapasiteettia ja loput jääköön omaan käsitykseensä
No eipä tuo mitään vuoroviikkovanhemmuutta mahdollistais erotilanteessakaan, jos eri kaupungeissa - saati maassa - asuisi..
Eli: mikä merkitys tässä oli nyt sillä, onko äidillä ja isällä edelleen parisuhde? Ja mitä sen parisuhteen tulee sisältää?
En nyt ihan ymmärrä mistä haluat vääntää kanssani. Alunperin vain totesin ettei uusi suhde pakota uusperheeseen vaan voidaan treffailla omista osoitteista käsin. Haluat vastustaa tätä ajatusta? Miksi?
Ei vaan mua kiinnosti, että miten se ehjä perhe nyt määritellään.
Että riippuuko se nyt a) äiti ja isä asuvat samassa talossa vai b) äiti ja isä ovat parisuhteessa?
Ei mua kiinnosta määritellä kenenkään puolesta onko heidän perhe ehjä vai ei. Joku stressasi täällä sitä että jos haluaa uuden suhteen niin on pakko perustaa uusperhe. Ei ole pakko. Voi treffailla.
Ehkä olet vähän liian kiinnostunut siitä mitä muut ajattelevat perhemuodostasi, ihmisiä kiinnostaa vähemmän kuin kuvittelet
Ei tietenkään muita kiinnosta.
Loppujen lopuksi ihmisille on ihan sama, kuka on kenenkin kanssa, kunhan oma napa on tyytyväinen.
Mutta kovasti täällä tuomitaan tietyt perhemuodot ja elämäntavat.
Tässä keskustelussa on nyt varmaan lähinnä kätevyyden takia käytetty termiä uusperhe, mutta ei ne termit ole niin olennaisia, vaan se, että ei automaattisesti oleteta että on OK pistää lapsensa elämään samassa taloudessa uuden kumppaninsa kanssa ja laitetaan olemassa olevien lasten etu etusijalle eikä automaattisesti toimita aikuisten halujen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Mä en ymmärrä, miksi uusperheille tuputetaan vertaistukea ja terapiaa, jos kerta se uusperheessä eläminen on niin helppoa, kuin annetaan ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi uusperheille tuputetaan vertaistukea ja terapiaa, jos kerta se uusperheessä eläminen on niin helppoa, kuin annetaan ymmärtää.
Ehkä ydinperheille pitäis tuputtaa enemmän, ettei tulis niitä uusperheitä.
Ydinperheissä on omat ongelmansa, joita ei ole uusperheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi uusperheille tuputetaan vertaistukea ja terapiaa, jos kerta se uusperheessä eläminen on niin helppoa, kuin annetaan ymmärtää.
Oiva huomio sinulta, että uusperheisiin totta tosiaan liitetään enemmän negatiivisia mielikuvia ja ongelmia.
Ydinperheiden taas kuvitellaan kestävän luonnostaan hienosti. Mutta jostain syystä ne ydinperheet kovin usein hajoaa, eivätkä ne jäljelle jääneetkään ole kaikki onnellisia.
Sitä voi sitten miettiä, tuputetaanko sitä terapiaa ja käsikirjoja oikeaan osoitteeseen alkuunkaan.
Uusperheet ovat luonnollisen ihmiskehityksen seuraava askel. Yksiavioisuuden tuputus on purrut kovaa, kun kaikista joutsenet on niin nättejä ja täten samaistuttavia. On erittäin kaunista, kun perhe perustetaan, puretaan ja rakennetaan taas. Kaikki osapuolet oppivat jotain uutta tästä kehityskaaresta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Miten talous kestää kolme asuntoa? Ensin se koti, missä lapset asuvat, oletan, että ajatellaan sen olevan entinen yhteinen koti. Sitten kummallakin vanhemmalla kuitenkin omat asunnot. Jos on rahaa niin ihan ok, mutta harvemmin on. Mihin lapsilisät ohjataan? Ne voi osoittaa vain toiselle vanhemmalle. Kuinka elatusmaksut tai yleensä lasten hankinnat? Tässä systeemissä vaaditaan asialliset välit, vakaa toimeentulo ja keskustelut toimii hyvin. Myös, että kummatkin ovat täyspäisiä ja kulutustottumukset samantyyppiset. Samoin siisteystottumukset.
"Ehkä olet vähän liian kiinnostunut siitä mitä muut ajattelevat perhemuodostasi, ihmisiä kiinnostaa vähemmän kuin kuvittelet."
Tähän on muuten pakko kommentoida vielä, että ehkä se johtuu siitä, että olen ydinperheen kasvatti. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Miten talous kestää kolme asuntoa? Ensin se koti, missä lapset asuvat, oletan, että ajatellaan sen olevan entinen yhteinen koti. Sitten kummallakin vanhemmalla kuitenkin omat asunnot. Jos on rahaa niin ihan ok, mutta harvemmin on. Mihin lapsilisät ohjataan? Ne voi osoittaa vain toiselle vanhemmalle. Kuinka elatusmaksut tai yleensä lasten hankinnat? Tässä systeemissä vaaditaan asialliset välit, vakaa toimeentulo ja keskustelut toimii hyvin. Myös, että kummatkin ovat täyspäisiä ja kulutustottumukset samantyyppiset. Samoin siisteystottumukset.
Meillä ainakin lapsilisät ohjautuu tilille, jonne molemmilla on pääsy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Miten talous kestää kolme asuntoa? Ensin se koti, missä lapset asuvat, oletan, että ajatellaan sen olevan entinen yhteinen koti. Sitten kummallakin vanhemmalla kuitenkin omat asunnot. Jos on rahaa niin ihan ok, mutta harvemmin on. Mihin lapsilisät ohjataan? Ne voi osoittaa vain toiselle vanhemmalle. Kuinka elatusmaksut tai yleensä lasten hankinnat? Tässä systeemissä vaaditaan asialliset välit, vakaa toimeentulo ja keskustelut toimii hyvin. Myös, että kummatkin ovat täyspäisiä ja kulutustottumukset samantyyppiset. Samoin siisteystottumukset.
Voisi luulla, että suurin syy pitää ydinperhe kasassa, onkin raha, eikä rakkaus. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Miten talous kestää kolme asuntoa? Ensin se koti, missä lapset asuvat, oletan, että ajatellaan sen olevan entinen yhteinen koti. Sitten kummallakin vanhemmalla kuitenkin omat asunnot. Jos on rahaa niin ihan ok, mutta harvemmin on. Mihin lapsilisät ohjataan? Ne voi osoittaa vain toiselle vanhemmalle. Kuinka elatusmaksut tai yleensä lasten hankinnat? Tässä systeemissä vaaditaan asialliset välit, vakaa toimeentulo ja keskustelut toimii hyvin. Myös, että kummatkin ovat täyspäisiä ja kulutustottumukset samantyyppiset. Samoin siisteystottumukset.
Miten nuo kulutustottumukset ja siisteydet nyt eroaa siitä, että suhdetta jatkettais väkisin saman katon alla? Onhan ne ongelmat silloinkin läsnä.
Niin, jos ei ole rahaa elättää ja pitää kunnon asuntoa niin rakkaudella ei pitkälle pötkitä. Ikävä kyllä, ajattelin siis lähinnä tätä missä vanhemmat ovat vuorotelle lasten luona ja lapset ovat samassa asunnossa koko ajan.
Yleensä normaalisti erotessa myydään vanha asunto ja molemmille jää sitten vain se yksi asunto kummallekkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Miten talous kestää kolme asuntoa? Ensin se koti, missä lapset asuvat, oletan, että ajatellaan sen olevan entinen yhteinen koti. Sitten kummallakin vanhemmalla kuitenkin omat asunnot. Jos on rahaa niin ihan ok, mutta harvemmin on. Mihin lapsilisät ohjataan? Ne voi osoittaa vain toiselle vanhemmalle. Kuinka elatusmaksut tai yleensä lasten hankinnat? Tässä systeemissä vaaditaan asialliset välit, vakaa toimeentulo ja keskustelut toimii hyvin. Myös, että kummatkin ovat täyspäisiä ja kulutustottumukset samantyyppiset. Samoin siisteystottumukset.
Itseasiassa asuntoja tarvitaan vain kaksi. Läpystä vaihto päittäin.
Paras tapa säästyä keskusteluissa esiintyviltä ongelmilta: älä tee lapsia.
Ei olis ikinä pitänyt tehdä lapsia, vaan laittaa piuhat poikki kakskymppisenä. Ai niin, se on laitonta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Olisko tästä kellään kokemuksia?
Kiinnostais tämäkin järjestely. Olen avomielinen.
Miten talous kestää kolme asuntoa? Ensin se koti, missä lapset asuvat, oletan, että ajatellaan sen olevan entinen yhteinen koti. Sitten kummallakin vanhemmalla kuitenkin omat asunnot. Jos on rahaa niin ihan ok, mutta harvemmin on. Mihin lapsilisät ohjataan? Ne voi osoittaa vain toiselle vanhemmalle. Kuinka elatusmaksut tai yleensä lasten hankinnat? Tässä systeemissä vaaditaan asialliset välit, vakaa toimeentulo ja keskustelut toimii hyvin. Myös, että kummatkin ovat täyspäisiä ja kulutustottumukset samantyyppiset. Samoin siisteystottumukset.
Miten nuo kulutustottumukset ja siisteydet nyt eroaa siitä, että suhdetta jatkettais väkisin saman katon alla? Onhan ne ongelmat silloinkin läsnä.
En minä ajatellut ottaa kantaa siihen, että suhdetta jatkettaisi tai ei. Otin vain esille näkökantoja miten tuontyylinen (lapset eivät liiku, vanhemmat liikkuu) eroasuminen vaatisi toimiakseen. Kun joku nyt siitäkin tuolla kirjoitti. Silloinhan eritasoiset siisteysongelma juuri tulisivat myös esille, mielestäni juuri otin sen esille, että vaatisi samantyyppiset siirrettävät.
Miten ihmiset näitä lukevat kun tuntuu syntyvän paljon väärinkäsityksiä tai ymmärretään eri tavalla kuin on (mielestäni selkeästi) kirjoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Minäkään en ole erolapsi, mutta nyt aikuisena, kun katson vanhempieni suhdetta, niin vähän kyllä nyrpistän nenääni.
Lapsuuteni oli ihan onnellinen kodin puolesta joo (muita ongelmia sitten olikin, olin esim. koulukiusattu ja sen myötä koulu meni päin h*lvettiä), mutta nuorena aikuisena sain tietää vanhempien salasuhteista...
Lisäksi, isä tykkäilee ja kommentoi minua 10 vuotta nuorempien typyjen julkaisuista somessa ja äidille on selittänyt, että hän "tarttee onlyfäänssiä". Ja äiti sietää kaiken, koska onhan isä hyvä mies kun ei ryyppää eikä lyö ja pyörittää perheyritystä.
Ovat siis edelleen yhdessä, matkustelevatkin, mutta en ole ollenkaan varma, rakastaako he toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
"Kyllä me ollaan niin paljon parempaa väkeä".
Voin kuvitella, miten hirveä kohtalo on, jos joku lapsistasi tai lapsenlapsistasi päätyykin eroamaan - tai tulee jätetyksi. Hirveä musta lammas tahraamassa teidän kiillotettua mainetta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Sitten tulee vielä mieleen sekin, että jos nyt erottais, niin eikös siitä lapsen kuskaamisesta yms. tulis joka tapauksessa uudet kuviot? Lapselle kaksi kotia jne.
Lisäksi, mullahan ei ole mitään valtaa lapsen isän päätöksiin, joten hänhän saattais haluta/löytää uuden kumppanin ja hupsista, lapsella on uusperhe vaikkei niin pitänyt käydä.
Ehkä tässä nyt vaan usein haetaan jotain harhaista hallinnan illuusiota. Että kun elää näin niin voi ennustaa tulevaa. Kuvitelma, että kaikki ongelmanuoret tulee vaan uusperheistä tms.
Kaksi kotia on yksi stressaava juttu, vanhempipuoli ja mahdolliset sisaruspuolet siihen vielä päälle lisää stressaavia tekijöitä.
Älä rakenna olkiukkoja, ei kukaan kuvittele, että uusperhe on ainoa ongelmia aiheuttava tekijä. Itse en myöskään usko että se on AINA pahasta lapsille. Mutta se on iso riski lapsille ja etenkin teineille ja lisäksi rakastuneella vanhemmalla on tapana sulkea silmänsä lasten pahalta ololta ja kuvitella, että lapset viihtyvät.
Minusta on hienoa, että 90-luvun ero- ja uusperhevillityksen rinnalle on tullut tämä diskurssi joka edes vähän kyseenalaistaa sen, pitääkö suhteessa aina muuttaa yhteen ja että onko aikuisilla, joilla on lapsia oikeus ajatella asiaa ensisijaisesti/vain omasta näkökulmastaan.
Eli lapselle on parempi, että toinen vanhempi katoaa kokonaan tai on korkeintaan viikonloppuvanhempi.
Silloin ei tule kahden kodin ongelmaa.
Se on se toinen vaihtoehto, jos suhteeseen jääminen on toinen (ei välttämättä aina ole, koska joskus se on se toinen osapuoli, joka eron vireille laittaa).
Ei tietenkään pidä kadota. Vuoroviikot (tms) vanhemmilla on lapsille huomattavasti parempi kuin että toinen vanhempi katoaa, tietenkin. Pointti oli vain se, että uusperhe on lapselle riski ja usein myös stressitekijä. Erotessa kahden kodin aiheuttamaa stressiä ei voi estää, uusperheen aiheuttaman sen sijaan voi (omalta osaltaan).
Kyllä ne vanhemmat muuttaa joka viikko, eikä lapsi. Lapsi on syytön aikuisten typeryyteen, joten aikuiset reppu selkään ja muutatte joka viikko kotia, se ei ole vaikea tehtävä, pakotattehan lapsetkin siihen. Näyttäkää miten se on kivaa ja hauskaa, sitähän sanotte lapsen suullakin että lapset tykkää.
Eikös rakkautta ole tehdä asioita lapsen puolesta, nyt on näytön pakka, näyttäkää että rakastatte lastanne, ja muuttakaa kotia joka viikko. Lapsella on yksi koti, se mikä on hänen osoitteensa. Kellään kun ei ole kahta kotia.
Minun ei ole tarvinnut koskaan, en ole erolapsi eikä lapsenikaan ole erolapsia eikä lasten lapseni. Täyden kympin perhe, lapset ja vanhemmat ollaan oltu.
Kuulostat ihan mun anopilta, joka paremmuudessaan tuomitsee kaikkien muiden tavat elää, vaikka todellisuudessa se oman kulissin kuori rakoilee ulospäin.
Ukko ryyppää, on työtön, haukut sitä seinien sisällä (en ihmettele, että se ryyppää), rahat on koko ajan loppu... Arvostelet lastesi valintoja ja painostat heitä elämään "kuten elämä kuuluu elää".
Täyden kympin perhe.
Alue: Aihe vapaa
uus-iskälle se on mukavaa, koska uustyttäret eivät ole verisukulaisia