Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (541)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Sitten voi säästyneet rahat käyttää siihen että varmistaa tasavertaisen kohtelun lapsille.
Ahaaa eli tässä olikin kyse rahasta ja lahjoista.
Eli pienillä pennosilla lapsia kohdellaan epätasa-arvoisesti, mutta jos on enemmän rahaa niin sitten menee tasan.
No mistä helvetistä ajattelit erilaisen kohtelun juontuvan ellei tuloeroista?
Mulla on ihan hyvät tulot, joten en näe ongelmaa.
Entä sillä sun uudella puolisolla? Maksatko hänen viiden lapsensa harrastusvälineet samalla kun omasi, jos puolisolla ei ole varaa?
Lapsen isällä on vielä paremmat tulot, kun mulla....
Ja viiden lapsen isää tuskin ottaisin, itellä kun on ihan tarkotuksella vaan yksi.
Ja eiköhän tässä kuviossa isä itse käyttäisi säästyneet rahat siihen omaan lapseensa. Säästyihän siinä hänenkin rahojaan nääs.
Aika kummallinen suhde olis, jos mun pitäis rahottaa miehen lapsia silloinkin, kun miehellä itelläänkin on siihen varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Omaa talouttahan tässä on pidetty avioerosta lähtien. Ei se sen kalliimaksi ole tullut vaikka minulla on nykyään uusi parisuhde. Kommentistasi tulee se kuva että parisuhteen sijaan etsit itsellesi elättäjän.
En mä tarvii elättäjää, mulla on hyvät tulot.
Mutta ei siinä ole mitään järkeä pitää kahta taloa vaan siksi, ettei "ole sopivaa asua yhdessä".
Sopivuudesta asia ei ole kiinni vaan siitä, että se on lapsille iso riski ja usein vahingollista. Toki joskus kaikki menee hyvin.
Mä oon edelleen sitä mieltä, että häpeä johtuu aikuisten tavasta puhua uusperheistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?
Mutta lapselle se on aina perheenjäsen, lapsi voi sanoa että hänen perheeseen kuuluu isä ja äiti vaikkakin asuvat erikseen. Isä on aina hänelle perheenjäsen vaikka lapsi asuu äidin luona.
Okei no eikö uusperheessäkin lapsi edelleen voi sanoa, että hänellä on isä ja äiti, vai mikä tässä on pointti?
Tietysti voi, mutta tarkottaen omaa isäänsä, joka asuu muualla, äidin uudet miehet eivät ole lapselle mitään. Ei kukaan vieras kalle tai pertti ole lapselle isä, isä on se biologinen isä.
Ei omaksi lapsekseen voi sanoa naapurin lapsia, serkkujen lapsia, ketä tahansa. Järkikin sen jo sanoo.
No mitä hittoa, eikai kukaan käske kutsumaan äidin uutta kumppania isäksi tai isän uutta kumppania äidiksi?
Sitä mieltä minäkin, ja niin luulisi olevan, mutta täällä automaattisesti epätoivoiset yh;t ja monet muutkin käyttävät sanaa isäpuoli?? Aivan käsittämätöntä.
Kun puolikkaita ihmisiä ei ole, eikä kukaan voi olla toisten lapsille isä eikä äiti. Uudet avio ja avo liitot pitää lailla kieltää eronneilta, kunnes se oma lapsi muuttaa pois kotona, ei kukaan ole oikeutettu viemään kenenkään omanisän paikkaa, tai äidin. Se on syy, miksi lapset voivat niin pahoin. Mutta siitä ei kukaan välitä, lapsista ei tarvi välittää, senkun sanellaan heille mitä pitää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?
Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.
Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.
Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)
Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut kahdessa uusioperheessä ja kyllähän se noin menee kuten ap totesi.
Uusioperheiden rikkaus on se, että siinä on paljon ihmisiä - mutta samalla se on myös homma vaaran paikka Yhteisöön ei tarvitse sattua kuin yksi k*sipää niin ne kuvio alkaa helposti purkaantua. Se k*sipää voi olla kuka tahansa, mutta yleensä se oman kokemukseni mukaan jomman kumman uusi kumppani. Omassa tapauksessani se oli kerran uuden kumppanini isä ja toisessa tapauksessa uuden kumppanini äiti ja sisko. Nämä olivat aivan kammottavia tyyppejä, joiden tempaukset eivät tuoneet mitään hyvää kenellekään. Mulle sit jossain vaiheessa vaan riitti ja totesin, että en halua tällaista elämää.
Sanoisinkin että kun harkitsette eroa niin harkitkaapa tarkkaaan - parempaa nimittäin on hyvin harvoin luvassa.
Ehkä parempi sitten tyytyä ydinperheeseen, jossa ollaan jo irtauduttu toisista henkisesti.
Tik tak tik tak, aikapommi.
Voihan se olla se toinenkin osapuoli, joka ilmoittaa löytäneensä uuden. Vaikka kuinka itse päättäisit, että tämä riittää minulle ja jään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?
Mutta lapselle se on aina perheenjäsen, lapsi voi sanoa että hänen perheeseen kuuluu isä ja äiti vaikkakin asuvat erikseen. Isä on aina hänelle perheenjäsen vaikka lapsi asuu äidin luona.
Okei no eikö uusperheessäkin lapsi edelleen voi sanoa, että hänellä on isä ja äiti, vai mikä tässä on pointti?
Tietysti voi, mutta tarkottaen omaa isäänsä, joka asuu muualla, äidin uudet miehet eivät ole lapselle mitään. Ei kukaan vieras kalle tai pertti ole lapselle isä, isä on se biologinen isä.
Ei omaksi lapsekseen voi sanoa naapurin lapsia, serkkujen lapsia, ketä tahansa. Järkikin sen jo sanoo.
No mitä hittoa, eikai kukaan käske kutsumaan äidin uutta kumppania isäksi tai isän uutta kumppania äidiksi?
Sitä mieltä minäkin, ja niin luulisi olevan, mutta täällä automaattisesti epätoivoiset yh;t ja monet muutkin käyttävät sanaa isäpuoli?? Aivan käsittämätöntä.
Kun puolikkaita ihmisiä ei ole, eikä kukaan voi olla toisten lapsille isä eikä äiti. Uudet avio ja avo liitot pitää lailla kieltää eronneilta, kunnes se oma lapsi muuttaa pois kotona, ei kukaan ole oikeutettu viemään kenenkään omanisän paikkaa, tai äidin. Se on syy, miksi lapset voivat niin pahoin. Mutta siitä ei kukaan välitä, lapsista ei tarvi välittää, senkun sanellaan heille mitä pitää tehdä.
Avioliitot pitäis kieltää lailla tai ainakin niihin pitäis kuulua 6kk harkinta-aika ENNEN avioliiton solmimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?
Mutta lapselle se on aina perheenjäsen, lapsi voi sanoa että hänen perheeseen kuuluu isä ja äiti vaikkakin asuvat erikseen. Isä on aina hänelle perheenjäsen vaikka lapsi asuu äidin luona.
Okei no eikö uusperheessäkin lapsi edelleen voi sanoa, että hänellä on isä ja äiti, vai mikä tässä on pointti?
Tietysti voi, mutta tarkottaen omaa isäänsä, joka asuu muualla, äidin uudet miehet eivät ole lapselle mitään. Ei kukaan vieras kalle tai pertti ole lapselle isä, isä on se biologinen isä.
Ei omaksi lapsekseen voi sanoa naapurin lapsia, serkkujen lapsia, ketä tahansa. Järkikin sen jo sanoo.
No mitä hittoa, eikai kukaan käske kutsumaan äidin uutta kumppania isäksi tai isän uutta kumppania äidiksi?
Sitä mieltä minäkin, ja niin luulisi olevan, mutta täällä automaattisesti epätoivoiset yh;t ja monet muutkin käyttävät sanaa isäpuoli?? Aivan käsittämätöntä.
Kun puolikkaita ihmisiä ei ole, eikä kukaan voi olla toisten lapsille isä eikä äiti. Uudet avio ja avo liitot pitää lailla kieltää eronneilta, kunnes se oma lapsi muuttaa pois kotona, ei kukaan ole oikeutettu viemään kenenkään omanisän paikkaa, tai äidin. Se on syy, miksi lapset voivat niin pahoin. Mutta siitä ei kukaan välitä, lapsista ei tarvi välittää, senkun sanellaan heille mitä pitää tehdä.
Ok no, kutsuttakoot sitä sitten kämppikseksi, jos avoliitto on laiton. ;)
Kenen ajattelit maksavan tollaisen hallintohimmelin? Joku viranomainen kiertämään ovelta ovelle, että "eihän täällä asu rakastuneita saman katon alla?" .. "Välittömästi eroilmoitus, jos sellaisia tunteita herää!" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ehkä parempi sitten tyytyä ydinperheeseen, jossa ollaan jo irtauduttu toisista henkisesti.
Tik tak tik tak, aikapommi.
Voihan se olla se toinenkin osapuoli, joka ilmoittaa löytäneensä uuden. Vaikka kuinka itse päättäisit, että tämä riittää minulle ja jään. "
Kyllä, tai sitten yrittää rakentaa sitä henkistä yhteyttä uudelleen. Toki sen on todella vaikeaa, jos ei kerta kaikkiaan enää kunnioita omaa kumppaniaan enää (näin on käynyt mulle). Silloin suhteen jatkaminen on mahdotonta.
Toki myös näin, eli kukaan ei anna elämässä takuita millekään.
Mä olin 19v uusperheen äiti ja lähi-äitipuoli, ihan tavallisia murheita meillä oli, ei niinkään perhemuotoon liittyviä. Miehen ex on mukava, fiksu nainen, on yhdessä juhlittu lapsen synttärit, rippijuhlat, häät ja lapsenlapsen ristiäiset. Varmaan suurin merkitys sillä, kuinka ihmiset hoitavat eronsa ja käytöksensä eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Minulla ilmeisesti on käynyt tuuri, kun uudella naisellani on tosi hyvät väli vanhempiin tyttäriin ja myös meidän yhteiseen pieneen tyttäreen. Olihan se aluksi kova pala tyttärilleni, kun en enää halunnut olla heidän äitinsä kanssa (sisko + veli suhteessa).
Ei sinulla tuuria ole käynyt, vaan teet joitain asioita oikein. Eli annat huomiota naiselle riittävästi ja arvostat parisuhdettasi niin paljon, että kannat oman vastuusi kuviossa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 19v uusperheen äiti ja lähi-äitipuoli, ihan tavallisia murheita meillä oli, ei niinkään perhemuotoon liittyviä. Miehen ex on mukava, fiksu nainen, on yhdessä juhlittu lapsen synttärit, rippijuhlat, häät ja lapsenlapsen ristiäiset. Varmaan suurin merkitys sillä, kuinka ihmiset hoitavat eronsa ja käytöksensä eron jälkeen.
Siis tämä! Juurikin näin, eli miten aikuiset hoitavat eronsa ja keskinäisen kommunikoinnin/käytöksensä. Asenteet tarttuvat aikuisista lapsiin niin hyvässä,kuin pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Ei se siihen lopu, että kun lapset muuttaa omilleen...
Niistä jo aikuistuneistakin tyttäristä voidaan olla ihan yhtä lailla mustasukkaisia ja se voi tapahtua toisinkinpäin, usein näin käykin. Omaa äitiä palvotaan ja sitä isän kumppania dissataan kaikin tavoin.
Ystävänaiselle kävi juuri näin. Miehen aikuinen poika oli ihan ok, mutta tytär muuttui lapselliseksi isin tytöksi heti, kun kuuli että isällä on joku naisystävä. Alkoi ihan kummallinen köydenveto. Ystäväni yritti kaikkensa, mutta erosi sitten viimein koska oli sitä mieltä, että tätä paskaa hänen ei tarvitse sietää.
Elämään kuuluu monia vaiheita elit miten tahansa.
Ei se mikään onni ja autuus kun hynttyyt yhteen lyödää.
Siinä voi olla monta "päättäjää"
Arkea suurinpiirtein töitä,laskuja,siivousta, väsymystä,kiukkua, riitoja.
Koulut, päiväkodit ja niiden haasteiden kanssa elämistä.
Miettisin kyllä ihan järjellä mikä on parasta lasten kannalta.
Tietää kun elää eteenpäin ja katsoo miten menee. Ei nopeita päätöksiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ehkä parempi sitten tyytyä ydinperheeseen, jossa ollaan jo irtauduttu toisista henkisesti.
Tik tak tik tak, aikapommi.
Voihan se olla se toinenkin osapuoli, joka ilmoittaa löytäneensä uuden. Vaikka kuinka itse päättäisit, että tämä riittää minulle ja jään. "
Kyllä, tai sitten yrittää rakentaa sitä henkistä yhteyttä uudelleen. Toki sen on todella vaikeaa, jos ei kerta kaikkiaan enää kunnioita omaa kumppaniaan enää (näin on käynyt mulle). Silloin suhteen jatkaminen on mahdotonta.
Toki myös näin, eli kukaan ei anna elämässä takuita millekään.
Niin tai kun se yhteyden rakentaminen yksin on kauhean vaikeaa. Olen yrittänyt kymmenen vuotta saada yhteyttä. Alan luovuttaa asian suhteen. Olen lamaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Uutuudenviehätys ja kiire saavat karmeatkin asiat näyttämään jotenkin kiinnostavilta ja kannattavilta.
Ei kannattaisi lähteä tuohon apinasekoiluun ollenkaan. Jos on eronnut niin sitten vaan soolona eteenpäin.
Niin että jos esim nainen on saanut lapsen edellisessä suhteessa mutta haluaisi lisää lapsia, erosi lapsen isästä koska lapsen isä oli fyysisesti väkivaltainen niin olisi ilmeisesti täällä kommentoijien mielestö parempi vain lapsen olla ”ydinperheessä” ja katsoa kun isä hakkaa äitiä ja huutaa tälle naama punaisena vähintään joka viikko.
Kuin se että siinä olisi oikeasti hyvä miehenmalli äidin vierellä.
Tiedän monia uusperheitä, ystävistäni muutamat kasvaneet sellaisissa ja heille se isäpuoli on loppujenlopuksi tärkeämpi kuin oma biologinen isänsä koska biologinen isä käy ehlä kerran/kaksi vuodessa moikkailemassa nyt kun ovat aikuisia. Kun taas isäpuoli on opettanut ajamaan autoa yms yms yms.
Ei todellakaan ole lapsen etujen mukaista aina olla ”ydinperheessä” tuntuu että kommentoijat ovat joko trollaajia tai täysin todellisuudesta vieraantuneita jotka ovat syystä tai toisesta omaan elämäänsä tyytymättömiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Eli jos ydinperheen vanhemmat asuu eri osotteissa, sekään ei ole silloin perhe?
Mutta lapselle se on aina perheenjäsen, lapsi voi sanoa että hänen perheeseen kuuluu isä ja äiti vaikkakin asuvat erikseen. Isä on aina hänelle perheenjäsen vaikka lapsi asuu äidin luona.
Okei no eikö uusperheessäkin lapsi edelleen voi sanoa, että hänellä on isä ja äiti, vai mikä tässä on pointti?
Tietysti voi, mutta tarkottaen omaa isäänsä, joka asuu muualla, äidin uudet miehet eivät ole lapselle mitään. Ei kukaan vieras kalle tai pertti ole lapselle isä, isä on se biologinen isä.
Ei omaksi lapsekseen voi sanoa naapurin lapsia, serkkujen lapsia, ketä tahansa. Järkikin sen jo sanoo.
No mitä hittoa, eikai kukaan käske kutsumaan äidin uutta kumppania isäksi tai isän uutta kumppania äidiksi?
Sitä mieltä minäkin, ja niin luulisi olevan, mutta täällä automaattisesti epätoivoiset yh;t ja monet muutkin käyttävät sanaa isäpuoli?? Aivan käsittämätöntä.
Kun puolikkaita ihmisiä ei ole, eikä kukaan voi olla toisten lapsille isä eikä äiti. Uudet avio ja avo liitot pitää lailla kieltää eronneilta, kunnes se oma lapsi muuttaa pois kotona, ei kukaan ole oikeutettu viemään kenenkään omanisän paikkaa, tai äidin. Se on syy, miksi lapset voivat niin pahoin. Mutta siitä ei kukaan välitä, lapsista ei tarvi välittää, senkun sanellaan heille mitä pitää tehdä.
Ok no, kutsuttakoot sitä sitten kämppikseksi, jos avoliitto on laiton. ;)
Kenen ajattelit maksavan tollaisen hallintohimmelin? Joku viranomainen kiertämään ovelta ovelle, että "eihän täällä asu rakastuneita saman katon alla?" .. "Välittömästi eroilmoitus, jos sellaisia tunteita herää!" :D
tämä :D
Ja muutenkin.. ”tämän takia ne lapset voi niin huonosti” voi että…. Kun ne lapset ydinperheissäkin perseilee ja tekee mitä sattuu eivätkä voi hyvin. Miten se silloin on uusperheen vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?
Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.
Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.
Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)
Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!
Onhan siinä, ei tarvi kärsiä omista lapsistaan, ja kaljotella ja riekkua kapakoissa mielin määrin. Olen monesti ihmetellyt että miksi ne ihmiset saavat lapsia joskus paljonkin, jotka eivät lapsita tykkää eikä halua olla heidän kanssaan, sitten on ihmisiä jotka rakastaisi lapsiaan yli kaiken, eikä saa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Elämään kuuluu monia vaiheita elit miten tahansa.
Ei se mikään onni ja autuus kun hynttyyt yhteen lyödää.
Siinä voi olla monta "päättäjää"
Arkea suurinpiirtein töitä,laskuja,siivousta, väsymystä,kiukkua, riitoja.
Koulut, päiväkodit ja niiden haasteiden kanssa elämistä.
Miettisin kyllä ihan järjellä mikä on parasta lasten kannalta.
Tietää kun elää eteenpäin ja katsoo miten menee. Ei nopeita päätöksiä!
Olen nyt pysynyt järjen avulla ahdistavassa suhteessa kymmenen vuotta, koska ydinperhe.
Suhteessa ei ole mitään "vakavaa ongelmaa", mutta miehellä on ollut salasuhde ja hän valehtelee tosi paljon. Hän on kyllä hyvä isä, mutta elämänkumppanina en häneen luota. Siksi meille ei tullut enempää lapsiakaan, kun luottamus meni.
Nyt, kun olen kymmenen vuotta ollut tässä "lapsen takia" (tai ehkä oikeammin siksi, ettei siitä ainutkertaisesta ydinperheestä ole niin helppo luopua, vaikka se olis millainen riekale), alkaa tosissaan ahdistaa, että kahdenkeskeinen aika miehen kanssa lisääntyy. Ei hän näe eikä kuule minua, enkä halua olla näin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
En ole tuo aiemmin vastannut. Omista asunnoista käsin treffailu on pidemmän päälle hankalaa yksinhuoltajalla. Vapaa-aika kun painottuu loppuiltaan. Seurustelukumppanit ei myöskään aina asu kätevästi lähistöllä, niin miten kukaan onnistuu käymään treffeillä arjen pyörityksen keskellä?
Toki jos on viikko lapsivapaata säännöllisesti, niin ymmärrän.
Yksinhuoltajilla tietysti eriasia. Meillä vuoroviikkovanhemmilla onnistuu kohtalaisen hyvin lapsivapaat tapaamiset. Kyllä me toisinaan näemme myös niin että jommalla kummalla on lapset, tai reissulle saattaa kumppani tulla mukaan. Harvoin kuinkenkaan niin että molempien lapset ovat läsnä. Pääasiassa kuitenkin näemme lapsivapaasti. Toisen aikuisen läsnäolo vie kuitenkin vanhemman huomiota lapsista. Ei mekään asuta mitenkään lähellä, mutta samassa kunnassa kuitenkin.
Ootkos miettinyt tätä: vuoroviikkovanhemmuudessa parisuhdeaikaa on runsain mitoin verrattuna ydinperheeseen, jossa lapset on aina paikalla. :)
Ompas uusperheessä siis hyviäkin puolia. Enemmän aikaa parisuhteen vaalimiseen!
Onhan siinä, ei tarvi kärsiä omista lapsistaan, ja kaljotella ja riekkua kapakoissa mielin määrin. Olen monesti ihmetellyt että miksi ne ihmiset saavat lapsia joskus paljonkin, jotka eivät lapsita tykkää eikä halua olla heidän kanssaan, sitten on ihmisiä jotka rakastaisi lapsiaan yli kaiken, eikä saa niitä.
Jos sä haaveilet kaljoittelusta ja riekkumisesta, niin älä oleta, että muut haaveilee. :D
Ja onhan se niin, että jos kumppanille varaa kokonaisen viikonlopun, saati viikon, aikaa niin sillon ei tykkää lapsista. xD
Alue: Aihe vapaa
Itse olen ollut kahdessa uusioperheessä ja kyllähän se noin menee kuten ap totesi.
Uusioperheiden rikkaus on se, että siinä on paljon ihmisiä - mutta samalla se on myös homma vaaran paikka Yhteisöön ei tarvitse sattua kuin yksi k*sipää niin ne kuvio alkaa helposti purkaantua. Se k*sipää voi olla kuka tahansa, mutta yleensä se oman kokemukseni mukaan jomman kumman uusi kumppani. Omassa tapauksessani se oli kerran uuden kumppanini isä ja toisessa tapauksessa uuden kumppanini äiti ja sisko. Nämä olivat aivan kammottavia tyyppejä, joiden tempaukset eivät tuoneet mitään hyvää kenellekään. Mulle sit jossain vaiheessa vaan riitti ja totesin, että en halua tällaista elämää.
Sanoisinkin että kun harkitsette eroa niin harkitkaapa tarkkaaan - parempaa nimittäin on hyvin harvoin luvassa.