Olisitko jo kuollut ilman nykylääketiedettä?
Luulen, että olisin kuollut angiinaan.
Sairastin niitä jo useita lapsena, olin todella kipeä. Myös keuhkokuume olisi varmaan vienyt.
Synnytyksistä olisin selvinnyt hengissä.
Kommentit (28)
Jotenkin ihmiset ovat aina selvinneet. Aivot käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä ihmiset liioittelevat. Monet ihmiset ovat selvinneet vaikeistakin ajoista, muuten meitä ei olisi. Ei jokainen nainen kuollut synnytykseen, eikä kaikki lapset menehtyneet ruttoon.
Vertaa maailman väkiluvun kehitystä eri aikoina. 1900- luvulla alkaa paisumaan kuin pullataikina.
Olisin. Synnytyksistä kahdessa istukka ollut niin tiukassa, ettei ilman lääkkeitä ole saatu sitä irti. Olisin siis vuotanut kuiviin. Myös lapseni olisi kuollut ilman lääketiedettä sepsikseen.
Varmaan jo lapsena hyvin kivuaalisti.
Juu olisin. 2 kohdunulkoista raskautta
Ehkä en, minä en ole ikinä ollut hengenvaarallisesti sairas, mutta en ole rokotusten ansiosta saanut hinkuyskää tai muuta mistä en olisi ehkä selvinnyt.
Tai sitten olisin jäänyt syntymättä, vanhin sisko ei meinannut millään tulla ulos, nykylääketiede sai sen lopulta ulos, mutta olisiko se jäänyt äidin kohtuun mätänemään tai äiti nääntynyt kuoliaaksi yrittäessään päivien ajan puskea siskoa ulos ja minä en olisi sitten edes päässyt syntymään.
Nyt kyllä ihmiset liioittelevat. Monet ihmiset ovat selvinneet vaikeistakin ajoista, muuten meitä ei olisi. Ei jokainen nainen kuollut synnytykseen, eikä kaikki lapset menehtyneet ruttoon.